Ystävän luomudödö: kookosöljyä ja perunajauhoa, hyi kamala!
Hyvä ystäväni on aina ollut luomu, bio, ei antibiooteille, ei eläinkokeille, ei kemikaaleille jne. No sepä on minulle ihan ok, hänellä on yleensä omat eväät mukana, kun tulee meille vaikka koko päiväksi. Toki syö ja juo meillä itselleen sopivaa muutakin, mutta on silleen huomaavainen, ettei minun tarvitsisi ottaa hänen erityisjuttujaan huomioon.
Tänä keväänä hän alkoi syventää luomuhenkisyyttään ja päätti mm. lopettaa hiusten pesun shampoolla kokonaan. En ole täysin selvillä, laittaako hän jotain etikkaa tai suolaa tms veden sekaan vai käyttääkö pelkkää vettä. Omasta mielestään hänen hiuksensa ovat nyt upeammat kuin koskaan. Minusta ne ovat haiseva, rasvainen liruletti.
Ei sekään haittaa, mutta viimeisin innostus on itsetehty deodorantti! Näillä helteillä vedetään kookosöljyä perunajauholla kainaloon. En muista varmasti, tuliko siihen vielä jotain leivinjauhetta tms. Ystävä kehuu tuotetta maasta taivaaseen, kuinka hienhaju on tiessään ilman kemikaaleja.
Minusta hän haisee vahvasti hieltä ja siksi hänen kanssaan on tuskallista olla. Shoppaillessa tuntuu, että myyjät katselevat ystäväni vaatteiden sovittelua karsaasti, koska haju tarttuu vaatteisiin.
Ja ystävän perässä leijailee tosiaan kookoksen (jota inhoan) ja hienhajun sekoitus. Olen yrittänyt sanoa hänelle, että omatekemä dödö ei toimi, mutta hän ei huomaa hienhajua, on kai nenä tottunut siihen. Kehuu maasta taivaaseen terveellisen deodoranttinsa eikä käsitä, miksei kukaan oikein jaksa kuunnella.
Kuulemma lomalla ollessa ei käytä mitään ja hienhaju loppuu viikossa! Eli taas oma nenä tottuu, ja muut kärsivät.
Sinä, joka uskot tuollaiseen "kosmetiikkaan", lue tämä ajatuksella.
Kommentit (369)
No hyi, eikö tuollainen möhnä tahri kaikki vaatteetkin.
Ei ole turkulainen eikä ole itse tuota keksinyt vaan bongannut jostain keskustelupalstalta.
Ap
Kookos haisee valmiiksi kissankuselle, peittää hyvin hienhajun.
Entäs omatekemät kuukautissuojat kesähelteellä? Bussissa meinaa tulla oksennus.
Vierailija kirjoitti:
Entäs omatekemät kuukautissuojat kesähelteellä? Bussissa meinaa tulla oksennus.
No jos sun on pakko mennä nussiin kuukautisten aikana, osta kaupan siteitä?
Kiva sovittaa vaatteita kaupassa, kun joku töhnäkainalo niitä viimeksi kokeillu 😩. Kai tollaset tyypit on jo homeessa, kun survovat ihon taipeisiin ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs omatekemät kuukautissuojat kesähelteellä? Bussissa meinaa tulla oksennus.
No jos sun on pakko mennä nussiin kuukautisten aikana, osta kaupan siteitä?
Sori, siis "bussiin".
Kookosöljy desinfioi kuten hunaja tai pihka. Ystäväsi on fiksu, toisin kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Kookos haisee valmiiksi kissankuselle, peittää hyvin hienhajun.
Sinun hajuaistissasi on jotain pahasti vialla.
Vierailija kirjoitti:
Kookosöljy desinfioi kuten hunaja tai pihka. Ystäväsi on fiksu, toisin kuin sinä.
Kiiti, sä varmaan laitat sitä pihkaa kainaloon? Älä mee sovittelemaan, voi olla, että tarttuu tunika kainalokarvoihin.
huvittaa :) kookosöljy kainaloon on aivan perusasia. ja kookos tuoksuu hyvälle.
Te alumiinia käyttävät saatte rintasyövän ja sitten itkette, että miksi syöpä tuli mulle.
Mikä tahansa luomumenetelmä on parempi.
Kaliumpuikko on paras, jos tarvitsee.
Mutta tiedättekö mitä tapahtuu kun lopettaa sen alumiinipaskan käytön? Hikoilu loppuu.
Se on raskasmetallia mitä te tungette kehoonne, Ja 40 v on rintasyöpä. vrt. Arja Koriseva ja Heidi Sohlberg yms. kaikki tuhannet joka vuosi.
Itse en tartte mitään kainaloon

Ja kahvit näppiksellä, kiitos! :D
urpot suihkuttaa alumiinia kirjoitti:

Kas kun ei kalapuikko. Et vaan huomaa omaa lemuasi.
Hyi saatana, ihan kuin laittais taikinaa kainaloon muhimaan!
Hei loistoidea! Rakastan kookosta! Onko se siis sitä munkkirasvaa vai mitä ja laitetaanko sitä leivinjauhetta, kuka antaisi reseptin?
Siis eikö tuolla yhdistelmällä tule tahnaa? Kookosöljy kainaloon on vanha konsti, mutta se toimii vain puhtaalle iholle. Ystäväsi ei taida viihtyä suihkussa 😕
urpot suihkuttaa alumiinia kirjoitti:
Ja 40 v on rintasyöpä. vrt. Arja Koriseva ja Heidi Sohlberg yms. kaikki tuhannet joka vuosi.
Jos olisit esim. Heidi Sohlbergin tapausta yhtään seurannut, tietäisit, että se kävi geenitesteissä joissa sen todettiin kantavan geeniä joka altistaa rinta-ja munasarjasyövälle. Lisäksi sen äiti kuoli syöpään 38-vuotiaana.
http://www.mtv.fi/viihde/seurapiirit/artikkeli/heidi-sohlberg-menetti-o…
Vierailija kirjoitti:
Hei loistoidea! Rakastan kookosta! Onko se siis sitä munkkirasvaa vai mitä ja laitetaanko sitä leivinjauhetta, kuka antaisi reseptin?
Joo, munkkirasvakimpale, leivinjauhetta tai hiivaa, pihkaa ja hunajaa sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
urpot suihkuttaa alumiinia kirjoitti:
huvittaa :) kookosöljy kainaloon on aivan perusasia. ja kookos tuoksuu hyvälle.
Te alumiinia käyttävät saatte rintasyövän ja sitten itkette, että miksi syöpä tuli mulle.
Mikä tahansa luomumenetelmä on parempi.
Kaliumpuikko on paras, jos tarvitsee.
Mutta tiedättekö mitä tapahtuu kun lopettaa sen alumiinipaskan käytön? Hikoilu loppuu.
Se on raskasmetallia mitä te tungette kehoonne, Ja 40 v on rintasyöpä. vrt. Arja Koriseva ja Heidi Sohlberg yms. kaikki tuhannet joka vuosi.
Itse en tartte mitään kainaloon
Kas kun ei kalapuikko.
:D
Onko tämä eräs turkulainen? Turkulainen tuttavani on nimittäin juuri samanlainen ja just keksi työn ällöttävän uuden dödön