Lue keskustelun säännöt.
Annanko periksi liian helpolla jos haen avioeron näistä syistä?
22.06.2016 |
Mieheni on kolmannen lapsen jälkeen taantunut teinin tasolle.
Yhtäkkiä minun vastuulla on viikon ruokailujen miettiminen, kaupassa käyminen ja ruuan tekeminen.
(Mies kyllä käy joskus kaupassa jos olen kirjoittanut kauppalapun, ei jaksa itse miettiä yhtään jos jotain puuttuisikin listalta, tekee kerran viikossa lasagnettee ja meksikonpataa yms. puolivalmisteita).
Ärtyny ja huutava aamuisin kun ei saa nukkua (no en saa minäkään, nousen kuudelta kun laoset herää oli siyten aamu- tai iltavuoro tai vapaa, ehkä kerran kahdessa viikossa jään pidemmäksi aikaa sänkyyn ja mies nousee.)
Nyt viimeeksi nuorimman synttäreille mies taas kirosi kun hän joutuu aina siivoamaan.. no minä hoidin kyllä keittiön, hankin kaikkea mitä juhliin tarvittiin ja leivoin kaikkea tarjottavaa, ja ulkoilin lasten kanssa niin että mies sai rauhassa siivota. (Kämppä ei nyt kuutenkaan ihan täystuhotilassa.)
Rakastan kyllä miestäni (koska hänessä on hyviäkin puolia joita vielä ilmenee, juuri niitä asioita joihin ihastuin ja rakastuin, tähän nyt latosuan ainv aikken mikä ärsyttää ja saa tuntumaan ettei jaksaisi enää), hän rakastaa minua, meillä on paljon hyviä hetkiä mutta tämä ei tunnu perheeltä, ainakaan sellaiselta missä on isä ja äiti ja kolme pientä.....
Kommentit (145)
Kaikilla kolmen pienten lasten vanhemmilla on rankkaa. Teillähän on asiat vielä ihan hyvin, jos toinen vanhemmista pahimmillaan vaan tiuskii, vähän ruikuttaa ja joskus korottaa ääntään. Tuossa tilanteessa ne jyvät erotellaan akanoista. Valitettavasti mielestäni AP olet luovuttaja ja annat periksi helpolla jos noista syistä aiot rikkoa perheen.
Kaikki tulee helpottamaan vuosien myötä. Keskustelkaa ja tukekaa toisianne.
Itse olen muuten herkkäuninen ja kaiken lisäksi paljon unta tarvitseva aikuinen (10h/yö, muuten on kuppi nurin koko päivän!) joten ymmärrän ainakin miehesi kiukkuisuuden jos uni on jäänyt vähälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on nyt juhannuksena töissä, sitten yksi vapaa ja seitsemän töitä, sitten kun on vapaa vkloppu vihdoinkin tuntuisi vähän tylyltä laittaa lapset hoitoon kun näen heidät muutenkin vähemmän ilta-aamu hyppyjen takia. Tämän jälkeen on viisi aamuvuoroa, joten koitan sitten saada kaikki hoitoon jotta saamme olla ihan yksin ja nauttia ja puhua rauhassa läpi näitä asioita.
Siis rakastan miestäni, meillä on paljon hyvää, läheisyyttä ja seksiä ja sellaista kaikkea, halitaan ja pusuyellaan lasten nähden jne, mutta tosiaan miehen ärtymys aamuisin, saamattomuus tiettyjen asioiden suhteen, miten se tiuskii lapsille liian usein eikä haluaisi muuta tehdä kuin keskittyä tietokoneeseen iltaisin ja olla rauhassa vie minulta voimat enkä tiedä kauanko jaksan.
Kai tämä tästä jotenkin joskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tässä vähän perspektiiviä: Meillä on kaksi lasta ja mies haluaa kolmannen. Minäkin haluan kolmannen, mutta mietin jaksammeko...no, olen päättänyt suostua yrittämään, koska:
-mies tekee oma-aloitteisesti vähintään puolet kotitöistä
-on ollut molempien vanhempien lasten kanssa kotona vuoden
-huolehtii siitä, että lapset syövät terveellistä ruokaa ja pääsevät ulos vähintään kerran päivässä
-huolehtii esikoisen läksyistä ja kouluun tarvittavista tarvikkeista
-huolehtii oma-aloitteisesti uimakouluilmoittautumiset, kaveritreffit, harrastekuskaukset jne. jne.
-järjestää meille omaa aikaa täysin oma-aloitteisesti, yllätyksenä minulle, kaikki lastenhoidot ym. järjestetty, myös esim. matkoja
-kun lähdemme juhliin, pukee vähintään toisen lapsista ja huolehtii yleensä lapset autoon, että saan meikata rauhassa
-ostaa kaverisynttäreille lahjoja ja järjestää lasten synttäreitä siinä missä minäkin
-minä olen saanut jatkaa rakasta harrastustani, joka vie 1-3x viikossa pari tuntia kerrallaan. Pääsen myös kaverien kanssa iltaa istumaan aina kun haluan. Voin lähteä vaikka kaverin kanssa saunaan 15 minuutin varoajalla jos pyydetään ja huvittaa lähteä.
p.s. toki minä hoidan myös kaikkia noista asioita, ja järjestän yhteistä aikaa ja mies pääsee myös omiin menoihinsa aina kun haluaa (jos on päällekkäisiä menoja niin yleensä molemmilla on sama intuitio, että kummalla on "oikeus" mennä). Mutta tämä on kaikki täysin tasapuolista ja perhe toimii kuin rasvattu kone, kenenkään ei tarvitse nalkuttaa, vaatia eikä uupua taakan alle.
Mmm, näin meilläkin oli kunnes tuli kolmas. Kuten olen yrittänyt sanoa, miehessä on paljon hyvääkin mutta viimeisen vuoden aikana taantunut tälle teinimeininkitasolle.
No voi hitsi! Mut otan kuitenkin riskin. Tsemppiä sinulle asioiden selvittämiseen. t. edellinen
p.s. oliko miehesi oikeasti 2vuotta hoitovapaalla, ja nyt on sitten tuollainen?
Voi, ap! Mä ymmärrän sua. Musta on huvittaa lukea joitakin saamiasi vastauksia. Miehen vapaamatkustaminen tuntuu olevan monelle ihan ok tai sitä ei ymmärretä tapahtuvan esimerkiksi omassa elämässä. Huvittavimpia ovat ne vastaukset, joissa sinun kehoitetaan muuttumaan.
Meillä on kolme lasta. Nuorin on 2-vuotias. Minä ja mieheni olemme jakaneet niin lastenhoidon kuin kodihoidon ja kaiken muunkin aina aika lailla tasan. Tämä tulee meillä jotenkin luonnostaan. Emme ole yhteisten vuosien aikana ikinä riidelleet tai kiukutelleet toisillemme vaikkapa imuroinnista, tiskikoneen tai pyykkikoneen täytöstä tai tyhjennyksestä, kaupassa käymisestä, auton huollosta tai renkaiden vaihdosta, ruuanlaitosta, lattioiden tai ikkunoiden pesusta tai lasten harrastuksiin viemisestä. Kumpikin tekee ja yhteistyömme toimii ilman "palavereja" tai keskusteluja, että kumman vuoro tai kumman täytyy...
Jos nyt sattuisi käymään niin, että mies lopettaisi tämän tasavertaisen asioiden hoitamisen ja keskustelu ei auttaisi, niin kyllä minä laittaisin Hackmanit jakoon jonkin aikaa tilannetta seurattuani. En ole mieheni äiti tai palvelija vaan puoliso. Olen suhteessa aikuisen miehen kanssa ja jos puhuminen ei todellakaan auttaisi, niin en jäisi palvelijaksi. Minulla on oikeus onnelliseen (perhe-)elämään.
Tsemppiä tulevaan, mitä sitten päätätkin tehdä! Toivottavasti miehesi kasvaisi takaisin aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tässä vähän perspektiiviä: Meillä on kaksi lasta ja mies haluaa kolmannen. Minäkin haluan kolmannen, mutta mietin jaksammeko...no, olen päättänyt suostua yrittämään, koska:
-mies tekee oma-aloitteisesti vähintään puolet kotitöistä
-on ollut molempien vanhempien lasten kanssa kotona vuoden
-huolehtii siitä, että lapset syövät terveellistä ruokaa ja pääsevät ulos vähintään kerran päivässä
-huolehtii esikoisen läksyistä ja kouluun tarvittavista tarvikkeista
-huolehtii oma-aloitteisesti uimakouluilmoittautumiset, kaveritreffit, harrastekuskaukset jne. jne.
-järjestää meille omaa aikaa täysin oma-aloitteisesti, yllätyksenä minulle, kaikki lastenhoidot ym. järjestetty, myös esim. matkoja
-kun lähdemme juhliin, pukee vähintään toisen lapsista ja huolehtii yleensä lapset autoon, että saan meikata rauhassa
-ostaa kaverisynttäreille lahjoja ja järjestää lasten synttäreitä siinä missä minäkin
-minä olen saanut jatkaa rakasta harrastustani, joka vie 1-3x viikossa pari tuntia kerrallaan. Pääsen myös kaverien kanssa iltaa istumaan aina kun haluan. Voin lähteä vaikka kaverin kanssa saunaan 15 minuutin varoajalla jos pyydetään ja huvittaa lähteä.
p.s. toki minä hoidan myös kaikkia noista asioita, ja järjestän yhteistä aikaa ja mies pääsee myös omiin menoihinsa aina kun haluaa (jos on päällekkäisiä menoja niin yleensä molemmilla on sama intuitio, että kummalla on "oikeus" mennä). Mutta tämä on kaikki täysin tasapuolista ja perhe toimii kuin rasvattu kone, kenenkään ei tarvitse nalkuttaa, vaatia eikä uupua taakan alle.
Mmm, näin meilläkin oli kunnes tuli kolmas. Kuten olen yrittänyt sanoa, miehessä on paljon hyvääkin mutta viimeisen vuoden aikana taantunut tälle teinimeininkitasolle.
No voi hitsi! Mut otan kuitenkin riskin. Tsemppiä sinulle asioiden selvittämiseen. t. edellinen
p.s. oliko miehesi oikeasti 2vuotta hoitovapaalla, ja nyt on sitten tuollainen?
Oli työtön. Tutkimusraha loppui vähän ennen esikoisen syntymää, teki kuitenkin väikkäriä. Vauhti siinä hiipui eri ongelmien (ei häneen liittyvien) takia, väitteli vähän ennen toisen lapsen syntymää, ei saanut töitä. On siis ollut hyvin paljon läsnä ja auttavainen koko raskaudet ja vauva-ajat. Nyt puolipäiväryössä sitten tosiaan, ja jo ennen sitä oli menettänyt mielenkiinnon kodin suhteen. Nyt on sitten niin väsynyt 4.5h jälkeen ettei jaksais mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tässä vähän perspektiiviä: Meillä on kaksi lasta ja mies haluaa kolmannen. Minäkin haluan kolmannen, mutta mietin jaksammeko...no, olen päättänyt suostua yrittämään, koska:
-mies tekee oma-aloitteisesti vähintään puolet kotitöistä
-on ollut molempien vanhempien lasten kanssa kotona vuoden
-huolehtii siitä, että lapset syövät terveellistä ruokaa ja pääsevät ulos vähintään kerran päivässä
-huolehtii esikoisen läksyistä ja kouluun tarvittavista tarvikkeista
-huolehtii oma-aloitteisesti uimakouluilmoittautumiset, kaveritreffit, harrastekuskaukset jne. jne.
-järjestää meille omaa aikaa täysin oma-aloitteisesti, yllätyksenä minulle, kaikki lastenhoidot ym. järjestetty, myös esim. matkoja
-kun lähdemme juhliin, pukee vähintään toisen lapsista ja huolehtii yleensä lapset autoon, että saan meikata rauhassa
-ostaa kaverisynttäreille lahjoja ja järjestää lasten synttäreitä siinä missä minäkin
-minä olen saanut jatkaa rakasta harrastustani, joka vie 1-3x viikossa pari tuntia kerrallaan. Pääsen myös kaverien kanssa iltaa istumaan aina kun haluan. Voin lähteä vaikka kaverin kanssa saunaan 15 minuutin varoajalla jos pyydetään ja huvittaa lähteä.
p.s. toki minä hoidan myös kaikkia noista asioita, ja järjestän yhteistä aikaa ja mies pääsee myös omiin menoihinsa aina kun haluaa (jos on päällekkäisiä menoja niin yleensä molemmilla on sama intuitio, että kummalla on "oikeus" mennä). Mutta tämä on kaikki täysin tasapuolista ja perhe toimii kuin rasvattu kone, kenenkään ei tarvitse nalkuttaa, vaatia eikä uupua taakan alle.
Mmm, näin meilläkin oli kunnes tuli kolmas. Kuten olen yrittänyt sanoa, miehessä on paljon hyvääkin mutta viimeisen vuoden aikana taantunut tälle teinimeininkitasolle.
No voi hitsi! Mut otan kuitenkin riskin. Tsemppiä sinulle asioiden selvittämiseen. t. edellinen
p.s. oliko miehesi oikeasti 2vuotta hoitovapaalla, ja nyt on sitten tuollainen?
Oli työtön. Tutkimusraha loppui vähän ennen esikoisen syntymää, teki kuitenkin väikkäriä. Vauhti siinä hiipui eri ongelmien (ei häneen liittyvien) takia, väitteli vähän ennen toisen lapsen syntymää, ei saanut töitä. On siis ollut hyvin paljon läsnä ja auttavainen koko raskaudet ja vauva-ajat. Nyt puolipäiväryössä sitten tosiaan, ja jo ennen sitä oli menettänyt mielenkiinnon kodin suhteen. Nyt on sitten niin väsynyt 4.5h jälkeen ettei jaksais mitään.
Okei. Olet varmaan tätä jo miettinytkin, ja ketjussakin ehkä mainittu, mutta voisiko miehesi olla masentunut? Jos kyseessä on selkeä muutos käytöksessä aiempaan verrattuna niin yleensä on kyse joko isosta kriisista tai sitten mt-ongelman puhkeamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tässä vähän perspektiiviä: Meillä on kaksi lasta ja mies haluaa kolmannen. Minäkin haluan kolmannen, mutta mietin jaksammeko...no, olen päättänyt suostua yrittämään, koska:
-mies tekee oma-aloitteisesti vähintään puolet kotitöistä
-on ollut molempien vanhempien lasten kanssa kotona vuoden
-huolehtii siitä, että lapset syövät terveellistä ruokaa ja pääsevät ulos vähintään kerran päivässä
-huolehtii esikoisen läksyistä ja kouluun tarvittavista tarvikkeista
-huolehtii oma-aloitteisesti uimakouluilmoittautumiset, kaveritreffit, harrastekuskaukset jne. jne.
-järjestää meille omaa aikaa täysin oma-aloitteisesti, yllätyksenä minulle, kaikki lastenhoidot ym. järjestetty, myös esim. matkoja
-kun lähdemme juhliin, pukee vähintään toisen lapsista ja huolehtii yleensä lapset autoon, että saan meikata rauhassa
-ostaa kaverisynttäreille lahjoja ja järjestää lasten synttäreitä siinä missä minäkin
-minä olen saanut jatkaa rakasta harrastustani, joka vie 1-3x viikossa pari tuntia kerrallaan. Pääsen myös kaverien kanssa iltaa istumaan aina kun haluan. Voin lähteä vaikka kaverin kanssa saunaan 15 minuutin varoajalla jos pyydetään ja huvittaa lähteä.
p.s. toki minä hoidan myös kaikkia noista asioita, ja järjestän yhteistä aikaa ja mies pääsee myös omiin menoihinsa aina kun haluaa (jos on päällekkäisiä menoja niin yleensä molemmilla on sama intuitio, että kummalla on "oikeus" mennä). Mutta tämä on kaikki täysin tasapuolista ja perhe toimii kuin rasvattu kone, kenenkään ei tarvitse nalkuttaa, vaatia eikä uupua taakan alle.
Mmm, näin meilläkin oli kunnes tuli kolmas. Kuten olen yrittänyt sanoa, miehessä on paljon hyvääkin mutta viimeisen vuoden aikana taantunut tälle teinimeininkitasolle.
No voi hitsi! Mut otan kuitenkin riskin. Tsemppiä sinulle asioiden selvittämiseen. t. edellinen
p.s. oliko miehesi oikeasti 2vuotta hoitovapaalla, ja nyt on sitten tuollainen?
Oli työtön. Tutkimusraha loppui vähän ennen esikoisen syntymää, teki kuitenkin väikkäriä. Vauhti siinä hiipui eri ongelmien (ei häneen liittyvien) takia, väitteli vähän ennen toisen lapsen syntymää, ei saanut töitä. On siis ollut hyvin paljon läsnä ja auttavainen koko raskaudet ja vauva-ajat. Nyt puolipäiväryössä sitten tosiaan, ja jo ennen sitä oli menettänyt mielenkiinnon kodin suhteen. Nyt on sitten niin väsynyt 4.5h jälkeen ettei jaksais mitään.
Okei. Olet varmaan tätä jo miettinytkin, ja ketjussakin ehkä mainittu, mutta voisiko miehesi olla masentunut? Jos kyseessä on selkeä muutos käytöksessä aiempaan verrattuna niin yleensä on kyse joko isosta kriisista tai sitten mt-ongelman puhkeamisesta.
Ollaan puhuttu asiasta kun asiat alkoi menään huonommin. Sanoi että masentaa kun ei löydy töitä, tuhlasi monta vuotta yliopistolla. Kun sai tämän pyolipäivätyön sanoi että tuntuu heti paremmalta kun kelpaa ja saa tehdä jotain järkevää, ja voi osallistua perhen talouteen. Nyt tosi tyytyväinen kun sai jatkoa sopimukselle. On väittänyt ainakin että se suurin vitutus ja ärtymys ja turhuuden tunne on haihtunut. Ei suosti hakemaan mitään keskusteluapua tai lääkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En halua uutta miestä. Miehen tekosista esimerkki: olen odottanut marraskuusta asti että mies kiinnittäisi lampun makkarin kattoon. (Muistuttanutkin)
Saatana mikä sika!
Jätä se ja jätä heti!!
No ei näköjään suuria kriteerejä enää tätä nykyä tarvita kun ollaan jo eroa miettimässä. Mieti nyt! Molemmat rakastatte toisianne, teillä on kolme upeaa lasta jotka ei kuitenkaan ikuisesti ole taaperoita. Ennemmin tai myöhemmin se elämä siitä helpottuu ja olette unohtaneet sen tärkeimmän jolla parisuhde toimii: OLLA TOISTENNE TUKIPILAREITA NIIN HYVINÄ JA HUONOINA HETKINÄ, SEKÄ PUHUA TOISILLENNE KAIKESTA MIKÄ TUNTUU RASKAALTA JA OLLA SAMALLA PUOLELLA. Ja kun kerran on mahtava tukiverkosto niin ottakaa siitä hyöty irti! Oma vika jos hakkaatte päätänne seinään kun kerran apu on lähellä. On olemassa nimittäin oikeitakin ongelmia maailmassa kuin se että itse tekee asioista ongelman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
90/90 jatkan vielä että pistäkää vkl hoitoon lapset kun kerta lähipiiri on auttavainen ja lähtekää pelastamaan parisuhdettanne mökkilomalle tms ja nauttikaa kahdenkeskisestä ajastanne. Keskustelkaa, kattokaa sylikkäin auringonlaskua, rakastelkaa ja suudelkaa, koska kyllä te saatte tarpeeksi sitä arkea senkin jälkeen pyörittää mutta toista lomaa ei ehkä heti tule. Jaksatte olla sen jälkeen taas tiimi. Jos on jo myöhäistä mielestäsi niin erotkaa ja kuskatkaa mukuloita edes takas sitte loppu elämä ja kestäkää toistenne uudet parisuhteet ym.
Mä olen niin kultakimpale vaimo, ettei mun mies varmaan tajuakkaan sitä! 16- vuotta naimisissa ja olen hoitanut oman työn ohella kaupassakäynnit/siivoukset/ruuanlaitot. Mies joskus harvoin tekee ruokaa tai tosinaan tiskaa. En koskaan sano et nyt pitää tehdä. Pyykinpesukonetta mies ei edes osaa käyttää. Valvoin myös vauva-aikana, mies joskus kun pyysin et nyt olis pakko saada unta. Mut toisaalta mies kyllä lähtee hakee sen maitopurkin kaupasta juuri ennen sulkemista, jos pyydän. Kuljettelee autolla jos tarvetta. Tekee remonttihommia ja en itsekkään ihan avuton ole, kyllä saan lamput kattoon yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei näköjään suuria kriteerejä enää tätä nykyä tarvita kun ollaan jo eroa miettimässä. Mieti nyt! Molemmat rakastatte toisianne, teillä on kolme upeaa lasta jotka ei kuitenkaan ikuisesti ole taaperoita. Ennemmin tai myöhemmin se elämä siitä helpottuu ja olette unohtaneet sen tärkeimmän jolla parisuhde toimii: OLLA TOISTENNE TUKIPILAREITA NIIN HYVINÄ JA HUONOINA HETKINÄ, SEKÄ PUHUA TOISILLENNE KAIKESTA MIKÄ TUNTUU RASKAALTA JA OLLA SAMALLA PUOLELLA. Ja kun kerran on mahtava tukiverkosto niin ottakaa siitä hyöty irti! Oma vika jos hakkaatte päätänne seinään kun kerran apu on lähellä. On olemassa nimittäin oikeitakin ongelmia maailmassa kuin se että itse tekee asioista ongelman.
Paitsi että hajoan pieni pala kerrallaan. Aamuisin nousen kun lapset heräävät, miestä täytyy herättää puolen tunnin päästä että kerkeää suihkuun ennen kuin lähden töihin. Ekat sanat suustaan on murimaa ja ärinää. Käy laittamassa itselleen kahvia, käy suihkussa, istahtaa koneen eteen ja murisee jotain epämääräistä, jos esim nuorin kakkaa juuri kun olen lähdössä enkä ehdi vaihtamaan tiuskii että noniin saatana, heti aamusta täyryy paskoja pyyhkiä. Hoidan kyllä ne kakat jos lapsi kakkaa ajoissa.
Kun äiti tulee (on ihan palkattu kotiin koska päiväkotipaikkoja ei ollut saatavana järkevässä sijainnissa) eivät ole saaneet aamupalaa eikä vaihtaneet vaatteita. (Olen oppinut antamaan jotain pientä jo kuudelta).
Kun tulen kotiin mies on huonolla tuulella, on ollut koneella ja lapset katsoo piirrettyjä. Aloitan tekemällä ruokaa, yritän siinä samalla vähän viihdyttää lapsia jotka roikkuvat jaloissa. Pienin haluaisi vain olla sylissä. No sit syödään, mies huolehtii itsedyään, minä muista. Ärinää ja murinaa jos pyydän auttamaan. Illan hän keskittyy omiin juttuihin kunnes menee nukuttamaan nuorinta. Jeejee, ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.
Joo, kyllä äitini siivoaisi aamulla meidän illan sotkut, mutta se nyt olisi aika noloa....
Että kun joka päivä melkein on tällainen, iltavuorossa omat variaatiot, niin se rakkaus kyllä kärsii.
Ollaan puhuttu, open koittanut järjestää aikaa jne, mutta onko tämä suhde oikeasti mun vastuulla, ja miehen vastui täytyy siinä että haluaa olla mun kaa?
Vierailija kirjoitti:
Mä olen niin kultakimpale vaimo, ettei mun mies varmaan tajuakkaan sitä! 16- vuotta naimisissa ja olen hoitanut oman työn ohella kaupassakäynnit/siivoukset/ruuanlaitot. Mies joskus harvoin tekee ruokaa tai tosinaan tiskaa. En koskaan sano et nyt pitää tehdä. Pyykinpesukonetta mies ei edes osaa käyttää. Valvoin myös vauva-aikana, mies joskus kun pyysin et nyt olis pakko saada unta. Mut toisaalta mies kyllä lähtee hakee sen maitopurkin kaupasta juuri ennen sulkemista, jos pyydän. Kuljettelee autolla jos tarvetta. Tekee remonttihommia ja en itsekkään ihan avuton ole, kyllä saan lamput kattoon yms.
Kyllä minäkin sen saisin, mutta olen pyytänyt häntä tekemään. Tyhjennän kyllä hiukset yms. ettei viemärit mene tukkoon, huolehdin laina-asioista, hoidan järjestelyt jos asunnon suhteen räytyy jotain tehdä, lasten lääkrireissut ja hammastarkastukset, jne.
Mies hoitaa omia laskujaan ja siirtää taloustilille rahaa. En vain aio laittaa lamppua paikalleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kaikkea en jaksanut lukea. Mutta muistan, kun menin töihin ja mies jäi kotiin, taistelimme samoista asioista miehen kanssa. Olin ollut äitiysloman kotona, niin mies oli tottunut, että sapuska oli valmista ja pennut ulkoilutettu ja paikat siistit. Alussa, kun mies jäi kotiin, hän jotenkin kuvitteli, että kotonaolo on kirjojen lukemista ja lepäämistä.
En koskaan ajatellut, että pääsisinpä miehestä eroon, vaan sitä, että saan miehen tajuamaan, että ei se sapuska sinne mistää avaruudesta itsestään laskeudu ja hänen lattialla lojuvat paskaiset sukat itsestään lennä puhtaina pyykkikoriin.
Muutaman riidan se toki vaati, mutta homma alkoi luistamaan.
Toivottavasti ap saa asiat luistamaan, koska ero on aina lapsille rankkaa. Pitää yrittää muistaa se, että meidän vanhempien kriisi on lapsen ainoa lapsuus.
Toki jos ei luista, niin ero on silloin selkeästi parempi
Ap, sinun täytyy myös nähdä tämä miehes näkövinkkelistä. Hän selkeästi kaipaa lomaa kahdestaan sun kanssa ja jatkat pala palalta hajoamista jollet pian tartu härkää sarvista. Mikään ei ole vielä myöhästä ellet anna tilanteen mennä niin pitkälle. Kuten sanoin aiemmin että muksut hoitoon ja mökkilomalle tms rentoutumaan ja olkaa tiimi.
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinun täytyy myös nähdä tämä miehes näkövinkkelistä. Hän selkeästi kaipaa lomaa kahdestaan sun kanssa ja jatkat pala palalta hajoamista jollet pian tartu härkää sarvista. Mikään ei ole vielä myöhästä ellet anna tilanteen mennä niin pitkälle. Kuten sanoin aiemmin että muksut hoitoon ja mökkilomalle tms rentoutumaan ja olkaa tiimi.
1-vuotiasta ei voi kovin pitkäksi aikaa jättää hoitoon. Yön yli reissua olen ehdottanut, mies haluaa olla kotona. Ollaan oltu kahdestaan yön yli kun olen järjestänyt lapset hoitoon.
Entä mitä vinkkejä antaisit miehelleni?
Miksi minun pitää tätä korjata?
Huomauttaisin ap:lle, että jos mies ei saa lamppua vaihdettua niin mistäpä luulee kolmen lapsen yyhoo saavansa miehen, joka ylipäätään hoitaisi yhtikäs mitään naisen ja toisen miehen lapsien perheessä? Suurin osa miehistä ei ala suhteeseen kolmen pienen lapsen yyhoon kanssa muuta kuin seksimielessä.
Vierailija kirjoitti:
Huomauttaisin ap:lle, että jos mies ei saa lamppua vaihdettua niin mistäpä luulee kolmen lapsen yyhoo saavansa miehen, joka ylipäätään hoitaisi yhtikäs mitään naisen ja toisen miehen lapsien perheessä? Suurin osa miehistä ei ala suhteeseen kolmen pienen lapsen yyhoon kanssa muuta kuin seksimielessä.
Ja tottakai minun on pakko saada miestä, koska en missään nimessä pärjää ilman. Ei käynyt kertaakaan mielessä että ihan oikeasti haluaisin olla täysin yksin lasten kanssa jos ei arki vaan suju sen kanssa jonka kanssa ajattrli olevansa loppuelämän?
Sun mies kiukuttelee koska se on lopenuupunu niinku sinäki ja pienet askareet tuntuu helvetin raskailta eikä se osaa (vissiinkää) puhua siitä sulle. Hankkikaa vaikka yks ilta vapaaks vkl ja sauna päälle ja ottakaa oluet tai sidukat ja rehellisesti jutelkaa rauhallisesti missä pitää parantaa. Muuta neuvoa en osaa antaa. T. Tiimityön kannattaja
Kakaria? Kakaroita kenties.