Lue keskustelun säännöt.
Annanko periksi liian helpolla jos haen avioeron näistä syistä?
22.06.2016 |
Mieheni on kolmannen lapsen jälkeen taantunut teinin tasolle.
Yhtäkkiä minun vastuulla on viikon ruokailujen miettiminen, kaupassa käyminen ja ruuan tekeminen.
(Mies kyllä käy joskus kaupassa jos olen kirjoittanut kauppalapun, ei jaksa itse miettiä yhtään jos jotain puuttuisikin listalta, tekee kerran viikossa lasagnettee ja meksikonpataa yms. puolivalmisteita).
Ärtyny ja huutava aamuisin kun ei saa nukkua (no en saa minäkään, nousen kuudelta kun laoset herää oli siyten aamu- tai iltavuoro tai vapaa, ehkä kerran kahdessa viikossa jään pidemmäksi aikaa sänkyyn ja mies nousee.)
Nyt viimeeksi nuorimman synttäreille mies taas kirosi kun hän joutuu aina siivoamaan.. no minä hoidin kyllä keittiön, hankin kaikkea mitä juhliin tarvittiin ja leivoin kaikkea tarjottavaa, ja ulkoilin lasten kanssa niin että mies sai rauhassa siivota. (Kämppä ei nyt kuutenkaan ihan täystuhotilassa.)
Rakastan kyllä miestäni (koska hänessä on hyviäkin puolia joita vielä ilmenee, juuri niitä asioita joihin ihastuin ja rakastuin, tähän nyt latosuan ainv aikken mikä ärsyttää ja saa tuntumaan ettei jaksaisi enää), hän rakastaa minua, meillä on paljon hyviä hetkiä mutta tämä ei tunnu perheeltä, ainakaan sellaiselta missä on isä ja äiti ja kolme pientä.....
Kommentit (145)
Vierailija kirjoitti:
Huh huh.. miten naiset pärjäsivät viime sodan aikana, kun yksin hoitivat lapset, talot ja tilat.
Tukijoukotkin olivat silloin raihnaisia, sairaita mummoja.
Ota hyvä ihminen tukijoukkosi käyttöön, vietä ihanaa aikaa miehesi kanssa kahdestaan, tee hänet onnelliseksi!
Niillä ei ollut niitä ihania miehiä kotona kiukuttelemassa ja viemässä kaikkea energiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies on kerran muutama vuosi sitten ollut oma-aloitteinen ja avulias, osaa taidon vielä. Miksi ei asiasta puhuminen tai jopa suuttuminen riitä? Mikä on miehen puolustus?
Eri sitten jos ei olisi koskaan auttanut missään. Silloin tulee aina mieleen, että miksi piti tehdä lapsia sellaisen kanssa.
Vaikea sanoa. Minun mieheni haukkuu kaikki tekemiseni vaikka siivoan yksin koko kodin. Vien lapset tarhaan ja useinmiten teen myös ruuat. Käyn suurimmaksi osaksi kaupassa vaikka mies syö suurimman osan. Hän kiukuttelee kuin pikkulapsi kun joutuu katsomaan lapsia esimerkiksi kun käyn asioilla ja riitelee lasten kanssa jatkuvasti.
Ymmärrän että ottaa päähän. En kuitenkaan usko, että se sinun miehesi on niin kauhea, varsinkin kun on sanonut haluavansa viettää aikaa kanssasi ja osallistuu kuitenkin lastenhoitoon ja kodinpyörittämiseen. Mutta luulen, että hän on ehkä jokseenkin saamaton. Ehkäpä asioide valittamiseen sijaan, voisitkin rohkaista ja kehua häntä. Tehdä viikkolista kodinaskareista joita hän voisi ruksia yli kun olisi tehnyt nämä hänelle jaetut tehtävät - tämä kuulemani ja testauksen mukaan toimii miehiin!!
Ovat innoissaan kun ovat saaneet kaikki listan asiat tehtyä jonka jälkeen heitä voi kovasti kehua😆 Kerronpa sinulle omasta miehestäni: hän on lähes aina töissä, harrastamassa, reissussa tai joissain muualla kuin kotona. Hän tulee aikaisintaan kotiin seitsemältö illalla ehkä kerran viikossa ja muina päivinä 20.30-23 välillä, hän työskentelee myös vkonloppuisin tai reissaa, golffaa ym., Hän osallistuu lastenhoitoon, silloin kun lapset ovat hereillä, eli ei kovin usein, muutamana iltana, mutta lähes joka aamu ja vie esikoisen kerhoon. Hän ei tee kotitöitä. Mutta tekee ruokaa ystävillemme, jos tulevat kylään. Hän myös siivoaa keittiön jos on laittanut esim aamupalaa perheellemme, eli
Pari kertaa viikossa. Mutta hän tuo elannon pääasiallisesti perheeseemme, hän myös maksaa kaikki laskumme. Kahdenkeskistä aikaa meillä on vain välillä iltaisin lasten nukkumaan menon jälkeen, muuten se ei juuri onnistu. Olemme hetki sitten pahassa kriisissä juuri sen takia, koska hän ei ymmärtänyt minua enkä minä häntä. Seksi auttoi vähän ja nyt menemme pariterapiaan keskustelemaan. Mietimme tällöin jo asumuseroa. Pienet lapset ovat iso ilo, mutta myös aikamoinen rasite., jokainen vanhempi kasvaa rasitteen mukana omaa tahtiaan, naiset yleensä nopeammin - miehet hitaammin. Suosittelen teille malttia, lastenhoito-ja siivousavun hankkimista, keskustelua. Kuten joku täällä jo sanoikin, yhteinen kahdenkeskinen vkonloppu voi saada asiat näyttämään ihan erilaisilta. Nyt on rankkaa- mutta se on vain hetkellistä. Ensi kuussa voi tuntua jo toiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kannattaa nyt asettaa vähän perspektiiviin.
Ap laskee, mitä kaikkea joutuu tekemään nyt ja syyttää siitä kaikesta miestään. Jos hän eroaa, hän tekee sen kaiken ja vielä senkin mitä mies on tehnyt. Sain itse huomata tämän, ja nöyräksi ja noloksihan se vähän vetää. Ihan turha luulla että joku uusi mies olisi parempi. Hän voi rakastaa naista kovastikin, mutta hän ei ikinä tule rakastamaan lapsia niin kuin heidän isänsä. Tuo perheasetelma ei ikinä korjaannu, eikä toistu, jos sen nyt rikkoo vain siksi että tiskaaminen kiukuttaa.
En halua uutta miestä. Miehen tekosista esimerkki: olen odottanut marraskuusta asti että mies kiinnittäisi lampun makkarin kattoon. (Muistuttanutkin)
Minun mieheni herätti tuollaisessa tilanteessa se että sanoin hankkivani ammattimiehen tekemään tuontyyppisen asian.
Sanoin sen ohimennen ihan ystävällisellä keskusteluäänensävyllä ja olisin sen kyllä tehnytkin ellei mies olisi sitten hoitanut asiaa kuitenkin.
Sen verran heräsi joku kunnianhimo tms.
Ja se auttoi ihan oikeasti, ei enää mene kuukausitolkulla aikaa noissa lamppujen vaihtamisissa yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tässä vähän perspektiiviä: Meillä on kaksi lasta ja mies haluaa kolmannen. Minäkin haluan kolmannen, mutta mietin jaksammeko...no, olen päättänyt suostua yrittämään, koska:
-mies tekee oma-aloitteisesti vähintään puolet kotitöistä
-on ollut molempien vanhempien lasten kanssa kotona vuoden
-huolehtii siitä, että lapset syövät terveellistä ruokaa ja pääsevät ulos vähintään kerran päivässä
-huolehtii esikoisen läksyistä ja kouluun tarvittavista tarvikkeista
-huolehtii oma-aloitteisesti uimakouluilmoittautumiset, kaveritreffit, harrastekuskaukset jne. jne.
-järjestää meille omaa aikaa täysin oma-aloitteisesti, yllätyksenä minulle, kaikki lastenhoidot ym. järjestetty, myös esim. matkoja
-kun lähdemme juhliin, pukee vähintään toisen lapsista ja huolehtii yleensä lapset autoon, että saan meikata rauhassa
-ostaa kaverisynttäreille lahjoja ja järjestää lasten synttäreitä siinä missä minäkin
-minä olen saanut jatkaa rakasta harrastustani, joka vie 1-3x viikossa pari tuntia kerrallaan. Pääsen myös kaverien kanssa iltaa istumaan aina kun haluan. Voin lähteä vaikka kaverin kanssa saunaan 15 minuutin varoajalla jos pyydetään ja huvittaa lähteä.
p.s. toki minä hoidan myös kaikkia noista asioita, ja järjestän yhteistä aikaa ja mies pääsee myös omiin menoihinsa aina kun haluaa (jos on päällekkäisiä menoja niin yleensä molemmilla on sama intuitio, että kummalla on "oikeus" mennä). Mutta tämä on kaikki täysin tasapuolista ja perhe toimii kuin rasvattu kone, kenenkään ei tarvitse nalkuttaa, vaatia eikä uupua taakan alle.
Mmm, näin meilläkin oli kunnes tuli kolmas. Kuten olen yrittänyt sanoa, miehessä on paljon hyvääkin mutta viimeisen vuoden aikana taantunut tälle teinimeininkitasolle.
No voi hitsi! Mut otan kuitenkin riskin. Tsemppiä sinulle asioiden selvittämiseen. t. edellinen
p.s. oliko miehesi oikeasti 2vuotta hoitovapaalla, ja nyt on sitten tuollainen?
Oli työtön. Tutkimusraha loppui vähän ennen esikoisen syntymää, teki kuitenkin väikkäriä. Vauhti siinä hiipui eri ongelmien (ei häneen liittyvien) takia, väitteli vähän ennen toisen lapsen syntymää, ei saanut töitä. On siis ollut hyvin paljon läsnä ja auttavainen koko raskaudet ja vauva-ajat. Nyt puolipäiväryössä sitten tosiaan, ja jo ennen sitä oli menettänyt mielenkiinnon kodin suhteen. Nyt on sitten niin väsynyt 4.5h jälkeen ettei jaksais mitään.
Olisiko tässä nyt taustalla jotain muutakin kuin vain väsyminen pikkulapsiarkeen ( niin raskasta kuin se joskus onkin)?
Onko hänen uransa lähtenyt toivotulla tavalla etenemään jos on nyt vain puolipäivätöissä?
Jos syy perussyy onkin nyt jossain muualla?
Toinen asia mikä tuli mieleen on että voisitte kumpikin tehdä listaa niistä töistä mitkä ovat omalla vastuulla ja sitten tutkia niitä yhdessä.
Terapiasta tuttu juttu.
Siinä nimittäin on tarkoituksena herättää toinen huomaamaan mitä kaikkea tekee.
Niin helposti kuvittelee tekevänsä paljon enemmän kuin toinen eikä huomaakaan asioita joita toinen tekee.
Luulee että jotkut asiat tapahtuvat ikään kuin itsestään .
Voisi olla miehellesi herätys ja ehkä itsekin huomaisit että mies tekee aika monta " itsestäänselvyyttä".
Ap, en ihmettele saamiasi vastauksia. Kirjoitin palstalle vuosia sitten kun harkitsin eroa sen vuoksi, ettei mieheni tehnyt kotitöitä. Suurin osa kirjoittajista tuntui olevan sitä mieltä että niin se vain on, että nainen tekee kotona enemmän ja mies osallistuu kykyjensä tai halujensa mukaan. Kotityöt eivät olleet palstan mielestä syy eroon.
Erosin silti ja olen edelleen tyytyväinen ratkaisuuni. Eron jälkeen miehen äiti kävi 150 kilometrin päästä auttamassa miehen pienen asunnon siivoamisessa ja alle vuodessa mies onnistui löytämään uuden naisen piiakseen. Minulta putosi monta taakkaa harteilta kun olin itse vastuussa kaikesta ja pystyin suunnittelemaan ajankäytön omien voimieni mukaan, eikä aikuinen lapsi tietokoneellaan kiristänyt hermoja.
Kirjoituksiesi perusteella tilanteesi on hyvin samanlainen omani kanssa, yhdellä erolla. Meillä mies ei koko yhdessäolon aikana osallistunut kodin ylläpitoon tarpeeksi, se vain jäi minulta huomaamatta kun lapsia ei vielä ollut. Jos miehesi on joskus ollut sinulle hyvä kumppani, ei kannata heittää kirvestä vielä kaivoon.
Kerro miehelle rauhallisena hetkenä että asioiden on pakko muuttua, koska harkitset vakavasti avioeroa. Sopikaa väliaikaisesta viikko-viikko-järjestelystä tai viikonlopuista, jolloin mies on kokonaan yksin vastuussa lapsista ja kodista. Ehkä hän silloin ymmärtää tilanteen. Puhukaa ja kuunnelkaa toisianne tai käykää pariterapiassa. Voit asettaa mielessäsi takarajan, johon mennessä tilanteen on oltava merkittävästi parempi. Silloin sinun ei tarvitse koko ajan miettiä jaksatko enää tai muuttuvatko asiat koskaan. Kun aika, esimerkiksi puoli vuotta, on kulunut, voit tarkastella tilannetta uudestaan. Jos mikään ei silloinkaan ole muuttunut, voi olla parempi erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pikkulasten vanhempien ei pitäisi erota, vaikka raskasta aikaa se molemmille on. Kolmessa lapsessa on älyttömästi työtä ja huolta. Syyttely on vihoviimeinen keino selvittää tilannetta, pahentaa vaan. Jos mies on rakas sinulle, kannattaa yrittää vain jaksaa. Ajan myötä tilanne helpottuu. Etsi apua: kodinhoitaja, siivooja, pieni harrastus itsellesi henkireikänä. Vain pakolliset siivoomiset, einekset sallitaan...Terveisin saman kokenut, joka miettii, että eroaminen tuossa tilanteessa olisi ollut elämäni suurin virhe.
Miten parisuhde käytännössä jatkuu tällaisessa tilanteessa kun toinen ajetaan burn outiin? Mies saa vetää lonkkaa kun nainen siivoaa, hoitaa lapset, suunnittelee kauppalistat, tekee kaiken.. Kun lapset ovat isompia ja siivoavat jälkensä (vai siivoaako kun isältä nähty malli ettei tarvitse?), tilanne toki tietyllä tapaa tulee helpottamaan ja sitten on kaikki hyvin? Laiskan miehen kanssa taas rullaa.. Kyllä monille jää se katkeruus tuollaisesta, eihän se ole edes toisen kunnioitusta, että vedetään toinen loppuun ja itse naristaan pienestäkin työmäärästä.. En usko, että monikaan liitto kestää ihan vanhuuteen asti, jos on noin paha kunnioituksen puute toista kohtaan. Itse en katselisi. Aikaa antaisin paljon muuttaa tapojaan, mutta loputtomiin en katsele. Näin teinkin, heräilyjä oli samanverran, työmäärää oli vähemmän, sillä miehen sotkut oli poissa. Elämä helpottui kummasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
fsddfasasd kirjoitti:
Miehesihän yrittää vihjata sinulle, että seksiä tekisi mieli. Ja kahdenkeskistä omaa aikaa muutenkin. Etkö itse kaipaa sellaista? Voisiko lapset järjestää viikonlopuksi hoitoon, että pääsette hoitamaan parisuhdettakin välillä? Se helposti unohtuu ruuhkavuosien keskellä, että olette kuitenkin mies ja nainen.
Mieheni ei vihjaile, sanoo kyllä suoraan kun tekisi mieli ja seksiä ja läheisyyttä meillä onkin, sekä kahdenkeskistä aikaa. Vapaat viikonloput vain haluaisin viettää perheenä, mutta ainkain nyt kahtena kertana viime kahden kuun aikana olen järjestänyt lapset viikonlopuksi hoitoon kun on ollut la aamuvuoro ja su iltavuoro, niin ollaan saatu olla ihan kahdestaan.
Nyt mieskin saisi ottaa vähän vastuuta tästä suhteesta.Mitä te sitten olette tehneet tällä kahdenkeskisellä ajalla? Miten mies silloin käyttäytyy sinua kohtaan? Mitä tarkalleen ottaen tarkoitat tuolla että mieskin saisi ottaa vähän vastuuta tästä suhteesta? Millä tavalla? Hän on kertonut haluavansa viettää aikaa kanssasi, mutta sinä haluat viettää aikaa perheen kanssa. Aluksi et kertonut, että olette viettäneet kahdenkeskistä aikaa, sanoit vain että mies haluaisi sitä mutta sinä et jaksa järjestää. Ok, ymmärrän että tympäisee olla aina se, joka järjestää. Minä tein aikanani niin, että sanoin miehelle että sinä järjestät seuraavan irtioton, lastenhoidon, hotellit ja muun. Kun huomasi, että minä en todellakaan aio tehdä asialle mitään, niin kyllä hän sitten sai puhelimeen käteensä, soitti äidilleen ja kysyi vielä äidiltään vinkkejä hotellireissulle ;) kun ei itsellä tuota mielikuvitusta ole. Mutta järkkäsi kaiken.
Ehkä teidän pitää ihan listata sitten kaikki tekeminen ym. kuka hoitaa ja vastaa mistäkin. Paperilla näkee, meneekö tasan. Ja tehdä sitten asialle jotain.
Mutta tuo miehen teiniksi haukkuminen ym. ei kyllä asioita ratkaise. Itsekin syyllistyin siihen aikanaan, mutta kyllä molemminpuolisella kunnioituksella pääsee paljon pidemmälle.
Miksi miehelle pitäisi antaa pisteitä siitä että hän sanoo että haluaisi olla kahden? Jos mies sitten kuitenkin jättää kaiken toisen vastuulle? Haluaisin minäkin lomalle mukavan ihmisen kanssa. Ja haluaisin että hän varaa hotellin ja matkaliput, pakkaa laukut, suunnittelee ohjelman, opettelee vieraan kielen fraasit. Minä voin sitten vastapalvelukseksi sanoa, että haluan olla hänen kanssaan.
Ehkä tässä nyt ei tarkoiteta sitä että pitäisi pisteitä antaa vaan että tilanne ei ole toivoton tai että mies ei tee mitään / tarpeeksi siksi ettei enää ollenkaan välitä apsta .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on nyt juhannuksena töissä, sitten yksi vapaa ja seitsemän töitä, sitten kun on vapaa vkloppu vihdoinkin tuntuisi vähän tylyltä laittaa lapset hoitoon kun näen heidät muutenkin vähemmän ilta-aamu hyppyjen takia. Tämän jälkeen on viisi aamuvuoroa, joten koitan sitten saada kaikki hoitoon jotta saamme olla ihan yksin ja nauttia ja puhua rauhassa läpi näitä asioita.
Siis rakastan miestäni, meillä on paljon hyvää, läheisyyttä ja seksiä ja sellaista kaikkea, halitaan ja pusuyellaan lasten nähden jne, mutta tosiaan miehen ärtymys aamuisin, saamattomuus tiettyjen asioiden suhteen, miten se tiuskii lapsille liian usein eikä haluaisi muuta tehdä kuin keskittyä tietokoneeseen iltaisin ja olla rauhassa vie minulta voimat enkä tiedä kauanko jaksan.
Kai tämä tästä jotenkin joskus.
Ymmärrän hyvin tilannettasi ap. Täällä tuskaillaan samankaltaisten tuntemusten kanssa. Lapsia yksi vähemmän ja ovat vielä pieniä. Olen puhunut puolison kanssa useasti siitä, miten toivon hänen osallistuvan enemmän lastenhoitoon ja kotitöihin. Viimeksi ehdotin terapiaa, sillä emme ehkä koskaan kykene ratkaisemaan tilannetta omin avuin. Puoliso miettii asiaa.
Joskus kun otin eron puheeksi mies tuumasi, että se ei helpottaisi tilannetta ja minulle tulisi taakkaa enemmän. Eipä olisi kuitenkaan yhtä lisähuollettavaa, jonka sotkuisuus stressaa lähes päivittäin.
Tsemppiä ja hyvää kesää ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpolla luovutat mielestäni, mutta se on toki sinun oikeutesi.
On aihetta avioliiton kaatuakin, jos ero on kauppalistan tekemisistä ym. vastaavista kodin pikkupuuhista sinulla kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On aihetta avioliiton kaatuakin, jos ero on kauppalistan tekemisistä ym. vastaavista kodin pikkupuuhista sinulla kiinni.
Pikkupuuhat että suunnittelee kaiken perheen liittyvää ja toteuttaa suurimman osan itse? Yksi huolehtii itsestään ja toinen huolehtii kaikesta muusta? Kyllä miehellekin kuuluu vastuuta perheen asioista.
EI eroa. Meillä kolme pientä ja kaksi teiniä. Uuvuttava elämänvaihe. Kumpikin väsyneitä ja ärtyneitä. Vääntöä joka päivä kuka tekee ja mitä tekee. Mutta ollaan asiasta useasti puhuttu, nyt on näin, koska ollaan väsyneitä vähistä yöunista ja kolmen pienen hoidosta. Parin vuoden päästä helpottaa, kun nuorinkin "jo" sitten kohta kolmevuotias :D Ihan turha erota. Nyt vaan sisulla etiäpäin, sitten kun helpottaa stressi, on se parisuhdekkin ihan erimallilla.... Kun saan esim kaksi yötä putkeen saan 4-5tuntia nukkua, on olotilani ihan eri, kuin koko yö katkounta. Levänneenä ne pienet asiat ei ärsytä niin paljoa kuin lopenuupuneena...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tässä vähän perspektiiviä: Meillä on kaksi lasta ja mies haluaa kolmannen. Minäkin haluan kolmannen, mutta mietin jaksammeko...no, olen päättänyt suostua yrittämään, koska:
-mies tekee oma-aloitteisesti vähintään puolet kotitöistä
-on ollut molempien vanhempien lasten kanssa kotona vuoden
-huolehtii siitä, että lapset syövät terveellistä ruokaa ja pääsevät ulos vähintään kerran päivässä
-huolehtii esikoisen läksyistä ja kouluun tarvittavista tarvikkeista
-huolehtii oma-aloitteisesti uimakouluilmoittautumiset, kaveritreffit, harrastekuskaukset jne. jne.
-järjestää meille omaa aikaa täysin oma-aloitteisesti, yllätyksenä minulle, kaikki lastenhoidot ym. järjestetty, myös esim. matkoja
-kun lähdemme juhliin, pukee vähintään toisen lapsista ja huolehtii yleensä lapset autoon, että saan meikata rauhassa
-ostaa kaverisynttäreille lahjoja ja järjestää lasten synttäreitä siinä missä minäkin
-minä olen saanut jatkaa rakasta harrastustani, joka vie 1-3x viikossa pari tuntia kerrallaan. Pääsen myös kaverien kanssa iltaa istumaan aina kun haluan. Voin lähteä vaikka kaverin kanssa saunaan 15 minuutin varoajalla jos pyydetään ja huvittaa lähteä.
p.s. toki minä hoidan myös kaikkia noista asioita, ja järjestän yhteistä aikaa ja mies pääsee myös omiin menoihinsa aina kun haluaa (jos on päällekkäisiä menoja niin yleensä molemmilla on sama intuitio, että kummalla on "oikeus" mennä). Mutta tämä on kaikki täysin tasapuolista ja perhe toimii kuin rasvattu kone, kenenkään ei tarvitse nalkuttaa, vaatia eikä uupua taakan alle.
Mmm, näin meilläkin oli kunnes tuli kolmas. Kuten olen yrittänyt sanoa, miehessä on paljon hyvääkin mutta viimeisen vuoden aikana taantunut tälle teinimeininkitasolle.
No voi hitsi! Mut otan kuitenkin riskin. Tsemppiä sinulle asioiden selvittämiseen. t. edellinen
p.s. oliko miehesi oikeasti 2vuotta hoitovapaalla, ja nyt on sitten tuollainen?
Oli työtön. Tutkimusraha loppui vähän ennen esikoisen syntymää, teki kuitenkin väikkäriä. Vauhti siinä hiipui eri ongelmien (ei häneen liittyvien) takia, väitteli vähän ennen toisen lapsen syntymää, ei saanut töitä. On siis ollut hyvin paljon läsnä ja auttavainen koko raskaudet ja vauva-ajat. Nyt puolipäiväryössä sitten tosiaan, ja jo ennen sitä oli menettänyt mielenkiinnon kodin suhteen. Nyt on sitten niin väsynyt 4.5h jälkeen ettei jaksais mitään.
Olisiko tässä nyt taustalla jotain muutakin kuin vain väsyminen pikkulapsiarkeen ( niin raskasta kuin se joskus onkin)?
Onko hänen uransa lähtenyt toivotulla tavalla etenemään jos on nyt vain puolipäivätöissä?
Jos syy perussyy onkin nyt jossain muualla?Toinen asia mikä tuli mieleen on että voisitte kumpikin tehdä listaa niistä töistä mitkä ovat omalla vastuulla ja sitten tutkia niitä yhdessä.
Terapiasta tuttu juttu.
Siinä nimittäin on tarkoituksena herättää toinen huomaamaan mitä kaikkea tekee.
Niin helposti kuvittelee tekevänsä paljon enemmän kuin toinen eikä huomaakaan asioita joita toinen tekee.
Luulee että jotkut asiat tapahtuvat ikään kuin itsestään .
Voisi olla miehellesi herätys ja ehkä itsekin huomaisit että mies tekee aika monta " itsestäänselvyyttä".
Tämä. Vaikka mielestäni olin pitkälti kuin ap, eron jälkeen oli pakko myöntää, että paljon asioita ei enää tapahtunutkaan. Miten autoon lisätään tätä ja tuota nestettä ja tarkistetaan nämä ja nämä? Kuka kantaa ja kokoaa isot puutarhakalusteet, leikkaa nurmikon, trimmeröi, käy katolla? Kuka ostaa ja vaihtaa lamput korkealle, vaihtaa termostaatit jotka menevät rikki. Kuka seuraa sähkön ja veden kulutusta, säätää laitteita, kilpailuttaa. Kuka hallitsee netin ja kaikki elektroniset laitteet.
Kuka maksaa sen isomman osan lasten matkoista, harrastuksista, urheiluvälineistä, talvivaatteista, koska tuloni ovat pienemmät...
Lisäksi huomasin että olin voinut mennä aika vapaasti, koska olin vain ilmoittanut. Voin ajatella että joku on kotona lasten kanssa koska niin on sovittu.
Vaikka en kadu eroa, niin silmät joihinkin asioihin aukenivat vasta vuoden-parin sisällä erosta. Ei se peiliin katsominen aina niin kivaa ole.
Minullakin, mies oli aina aika hankala ja vaativa ja itsekäs, en vaan sitä niin huomannut niin kauan kun oltiin kaksin. Silloin minulla oli voimavaroja tehdä toisenkin edestä. Sitten lapsiperhearjessa uuvuin, kun se kaikki kaatui minulle. Mies jatkoi vanhaan tapaan ja keskittyi edelleen työhönsä ja vapaa-aikaansa. Se ajoi minut ihan burnoutiin. Silloin ei voi oikein muuta kuin pelastaa itsensä ja erota. Eron jälkeen olin vähän hämmästynyt, kun en joutunutkaan koville. Kotityöt ei lisääntyneet yhtään ja rahatkaan ei loppunut sen kummemmin. Olin ilmeisesti koko ajan kustantanut lapsen tarpeet omasta pussistani ja hoitanut kodin ja lapsen aika lailla itsenäisesti.
Miehelle ero tuli järkytyksenä. Ehkä minun olisi pitänyt häntä herätellä kovasanaisemmin. Olisiko sitten pitänyt erota kokeeksi, niin että olisi ollut mahdollisuutta muuttaa jotain. Nyt erosin vasta äärimmäisessä hädässä, ja paluuta ei ollut. Olin niin valmis.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että käsitän nyt väärin, mutta kertomasi perusteella saan kuvan, että miehesi osallistuu arkeen ihan hienosti? Voi olla, että ei ihan kaikki tullut viestistäsi ilmi, mutta minusta tuo kuulostaa ihan hyvältä.
Meillä mies tekee ruokaostokset lähes aina, sillä minulla ei ole ajokorttia. Hän ei kuitenkaan osaa OLLENKAAN miettiä, mitä voisimme tarvita, joten minun täytyy jokainen tarvittava asia kirjoittaa lapulle, myös määrä. Jos en ole kirjoittanut, niin sitten ollaan ilman. Hankalaa miettiä aina kotoa käsin mitä tarvitsemme, olisi kiva olla itse mukana kaupassa. Mutta niin, meillä mies ei laita ruokaa ikinä. Korkeintaan voileivän pyöräyttää iltapalaksi, mutta siinä se onkin... Enkä valita.
Meillä mies huolehtii lähes kaikki ruokaostokset. Hän myös pääosin laittaa aamupalat, lounaat ja päivälliset. Suunnittelee esim. parin päivän ruokalistat etukäteen kalenteriimme. Siivoaa keittiön ja motkottaa lojumaan jättämistäni tavaroista!
Mutta hän juo liikaa. Olen toistaiseksi vielä liitossa. Eli miettikään nyt OIKEASTI niitä eroja. Jos tämä liitto päätyy eroon, syy on miehen alkoholismi. Ja se on OIKEA syy.
Käyttäjä2162 kirjoitti:
Ymmärrän että ottaa päähän. En kuitenkaan usko, että se sinun miehesi on niin kauhea, varsinkin kun on sanonut haluavansa viettää aikaa kanssasi ja osallistuu kuitenkin lastenhoitoon ja kodinpyörittämiseen. Mutta luulen, että hän on ehkä jokseenkin saamaton. Ehkäpä asioide valittamiseen sijaan, voisitkin rohkaista ja kehua häntä. Tehdä viikkolista kodinaskareista joita hän voisi ruksia yli kun olisi tehnyt nämä hänelle jaetut tehtävät - tämä kuulemani ja testauksen mukaan toimii miehiin!!
Ovat innoissaan kun ovat saaneet kaikki listan asiat tehtyä jonka jälkeen heitä voi kovasti kehua😆 Kerronpa sinulle omasta miehestäni: hän on lähes aina töissä, harrastamassa, reissussa tai joissain muualla kuin kotona. Hän tulee aikaisintaan kotiin seitsemältö illalla ehkä kerran viikossa ja muina päivinä 20.30-23 välillä, hän työskentelee myös vkonloppuisin tai reissaa, golffaa ym., Hän osallistuu lastenhoitoon, silloin kun lapset ovat hereillä, eli ei kovin usein, muutamana iltana, mutta lähes joka aamu ja vie esikoisen kerhoon. Hän ei tee kotitöitä. Mutta tekee ruokaa ystävillemme, jos tulevat kylään. Hän myös siivoaa keittiön jos on laittanut esim aamupalaa perheellemme, eli
Pari kertaa viikossa. Mutta hän tuo elannon pääasiallisesti perheeseemme, hän myös maksaa kaikki laskumme. Kahdenkeskistä aikaa meillä on vain välillä iltaisin lasten nukkumaan menon jälkeen, muuten se ei juuri onnistu. Olemme hetki sitten pahassa kriisissä juuri sen takia, koska hän ei ymmärtänyt minua enkä minä häntä. Seksi auttoi vähän ja nyt menemme pariterapiaan keskustelemaan. Mietimme tällöin jo asumuseroa. Pienet lapset ovat iso ilo, mutta myös aikamoinen rasite., jokainen vanhempi kasvaa rasitteen mukana omaa tahtiaan, naiset yleensä nopeammin - miehet hitaammin. Suosittelen teille malttia, lastenhoito-ja siivousavun hankkimista, keskustelua. Kuten joku täällä jo sanoikin, yhteinen kahdenkeskinen vkonloppu voi saada asiat näyttämään ihan erilaisilta. Nyt on rankkaa- mutta se on vain hetkellistä. Ensi kuussa voi tuntua jo toiselta.
Useimmat vaativat kyllä puolisolta hiukan enemmän kuin että "ei ole niin kauhea". Kumppanin pitäisi olla tärkein ihminen elämässä, joku johon voi luottaa vastoinkäymisissä, joka tukee kun omat voimat ehtyvät, joku jonka pelkkä läsnäolo antaa voimia ja uskoa tulevaisuuteen.
Sinä maalailet kuvaa palkattomasta työnjohtajan pestistä, jossa työnkuvaan kuuluu organisointi, kouluttaminen, aikatauluttaminen, kannustaminen ja kaikkien ongelmien hoitaminen. Ja vieläpä niin, että työnjohtaja yrittää maanitella aikuisen suoritusta ihmiseltä, jonka kuitenkin itse uskoo olevan henkisesti lapsen tasolla.
Kunnioitus on mielestäni välttämätöntä kaikissa ihmissuhteissa. Ja tuossa sinun versiossasi sitä ei ole tippaakaan. Miksi sellaisessa liitossa pitäisi viihtyä?
Huh huh.. miten naiset pärjäsivät viime sodan aikana, kun yksin hoitivat lapset, talot ja tilat.
Tukijoukotkin olivat silloin raihnaisia, sairaita mummoja.
Ota hyvä ihminen tukijoukkosi käyttöön, vietä ihanaa aikaa miehesi kanssa kahdestaan, tee hänet onnelliseksi!