Onko teille kaveriton mies samalla viivalla kuin muut?

Fiksut ystävät on positiivinen asia, älyttömät ystävät ja mystinen ystävättömyys negatiivinen asia. Hyvät ystävät on merkki kyvystä muodostaa ja ylläpitää merkittäviä sosiaalisia suhteita sillä edellytyksellä että ne ystävät ovat fiksuja. Haluan nähdä millainen ihminen on muiden ihmisten kuin vain minun seurassa. Tsempit kuitenkin siitä jos on ennemmin yksin kuin totaalisen väärässä seurassa, se on kaikkein pahinta. Ihmiseen jolla on ystävät aina vetämässä alas ei voi koskaan luottaa.

Vierailija kirjoitti:

luurilla kirjoitti:

Mahtava juttu! Minä olin kans tollanen, ei töitä, ei harrastuksia ei kavereita ei mitään. Sitten mä löysin miehen joka oli myös tollanen. Meistä tuli täydellinen pari ja nyt meillä on kavereina toisemme ja yhteiset harrastukset.

Vähänks noloo, eikö edes hävetä?

Aikuisena sitä uskaltaa olla sellainen kuin on. :-) Oppia ikä kaikki.

Jos mies on sellainen että häipyis välillä omiin harrastuksiin tai johonkin, niin kaverittomuus ei haittais. Sitä en kestäis että aina nysväis kotona, tarvitsen välillä omaa tilaa.

No riippuu vähän siitä että miksi niitä kavereita ei ole :D Mutta jos mitään erikoisempaa syytä ei ole niin ihan neutraali juttu, vaikka tietysti ois kiva jos kumppanilla olisi muutama kaveri.

Positiivista. 

Minusta kuulostaa ahdistavalle ajatus miehestä, jolla ei ole kavereita. Itseasiassa yksi opiskeluaikojen ex-poikaystävä  oli juuri sellainen. Hän ripustautui minuun (olinhan hänen ainoa kaverinsa) ja olisi toivonut saavani kauttani sosiaalista elämää. Harmi vaan, ettei hänellä ollut sosiaalisia taitoja. Porukkatilanteissa (esim. minä, hän, kaverini, kavereiden poikaystävät, kämppikset jne) hän oli passiivis-aggressiivinen, murjotti, olisi puhunut vain minulle, väliin saattoi heitellä ironisen ilkeitä kommentteja, olisi tahtonut ottaa rohkaisuryyppyjä vaikka kukaan muu ei juonut jne. Ei ihme, ettei suhde jatkunut. Erotessaan kiukkusi minulle siitä, etten ollut onnistunut järjestämään hänelle sosiaalisia kontakteja. Huoh. Aivan kuin se olisi ollut vastuullani.

Nykyisellä miehelläni on enemmän kavereita kuin minulla ja hän on selvästi sosiaalisempi. Hän tapaa ystäviään säännöllisesti ja he ovat miehelleni tärkeitä. Minusta tämä on vaan hyvä, sillä se että kummallakin on myös omaa elämää tarkoittaa sitä, ettei vain nysvätä kahdestaan kun muutakaan seuraa ei ole. Näin pysyy jännite miehen ja naisen välillä.  Mutta kukin tyylillään. Varmasti on olemassa onnellisia pariskuntia jotka ovat toistensa ainoat kaverit. Minulle tämä ei vain sovi.

Mun miehellä ei ole kavereita. On ujo ja jännittää sosiaalisia tilanteita. Siinä on omat hyvät ja huonot puolensa.

Tällä hetkellä se lähinnä ärsyttää. :-D

HEL-NYC kirjoitti:

Positiivista. 

Samaistut?