Puolison jättäminen kun se ei haluakaan lapsia

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä taas on pakko ihmetellä että miksi joku haluaisi hengailla hetkeäkään sellaisen luuserimiehen kanssa joka ei halua lapsia?

Näin ihmisenä on pakko ihmetellä, että miten voi olla noin kapea maailmankuva? Ihan kuin maailmassa pitäisi kenenkään tehdä asioita, mitä ei halua, varsinkaan lapsia. En ainakaan itse haluaisi olla epätoivottu lapsi. Miksi toivot lapselle kohtaloa, jossa voi pahimmillaan joutua laiminlyödyksi tai pahoinpidellyksi? Toivotko että kaikille koirien vihaajille pakotettaisiin koira? Olet sairas.

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä taas on pakko ihmetellä että miksi joku haluaisi hengailla hetkeäkään sellaisen luuserimiehen kanssa joka ei halua lapsia?

Tuollaisen miehen täytyy olla kyllä todellinen häviäjä jos hän ei halua tehdä sitä mikä on kaikkien miespuolisten eläinten ykköstavoite, eli päästä jatkamaan sukuaan ja lavittämään geenejään. Miehethän yleensä kilpailevat verissäpäin siitä kuka saa töötätä eukon paksuksi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä taas on pakko ihmetellä että miksi joku haluaisi hengailla hetkeäkään sellaisen luuserimiehen kanssa joka ei halua lapsia?

Näin ihmisenä on pakko ihmetellä, että miten voi olla noin kapea maailmankuva? Ihan kuin maailmassa pitäisi kenenkään tehdä asioita, mitä ei halua, varsinkaan lapsia. En ainakaan itse haluaisi olla epätoivottu lapsi. Miksi toivot lapselle kohtaloa, jossa voi pahimmillaan joutua laiminlyödyksi tai pahoinpidellyksi? Toivotko että kaikille koirien vihaajille pakotettaisiin koira? Olet sairas.

Olet itse varmaan kaappipedofiili ja lastenraiskaaja, se käy tuottamastasi tekstistä hyvin selville!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä taas on pakko ihmetellä että miksi joku haluaisi hengailla hetkeäkään sellaisen luuserimiehen kanssa joka ei halua lapsia?

Näin ihmisenä on pakko ihmetellä, että miten voi olla noin kapea maailmankuva? Ihan kuin maailmassa pitäisi kenenkään tehdä asioita, mitä ei halua, varsinkaan lapsia. En ainakaan itse haluaisi olla epätoivottu lapsi. Miksi toivot lapselle kohtaloa, jossa voi pahimmillaan joutua laiminlyödyksi tai pahoinpidellyksi? Toivotko että kaikille koirien vihaajille pakotettaisiin koira? Olet sairas.

Miksi kukaan edelleenkään haluaisi sekuntiakaan hengata minkään sairaan tunnekylmän lastenvihaajan kanssa? Jättäkää tuollaiset mielisairaat luuserimiehet ja hankkikaa parempi äijä. Tuolaisen varttihullun kanssa eläminen on varmaan paitsi vaarallista, myös varmaan muutenkin ahdistavaa ja kauheaa.

Ihan en itse ymmärrä, miten tässä keskustelussa käyttäydytään niin, kuin se olisi ihan MAHDOTONTA että nainen välittää lapsen saamisesta enemmän kuin miehestä. Itse tunnen 2 sellaista naista, jotka vain halusivat lapsia, ja ovat sanoneet sen suoraan. Toisella on lapsia 2 eri miehen kanssa, kai siinä jotain parisuhdettakin yritettiin, mutta ei sen väliä, kun oli nyytit sylissä.

Miksi tuntuu niin pahalta myöntää, että kyseisen kaltaisia naisia on? En ole itse sellainen, enkä halveksi ketään suuntaan tai toiseen, mutta vähän olisi vaikea väittää toisin.

Lapsen haluaminen ei ole samaa kuin haluta esim. matkustaa Eurooppaan. Tai voi se olla, jos se on toiselle SE juttu, mitä on vuosia toivonut. Se, että puoliso tavallaan kieltää/estää toista saamasta hyvin

hartaasti toivottua asiaa ei ole RAKKAUTTA. 

Lapsen haluaminen on niin vahva biologinen vietti, että sitä ei monikaan tajua. Ja minä uskon, että meillä ei ole elämässä sitä yhtä oikeaa. meille on monta "oikeaa", se kenet näistä sinä tapaat on vaan kohtalon huomassa. 

Missä helvetin satufantasiassa ap elää? Ei sellaista asiaa ole kuin tosirakkaus. Ensin on intohimo ja sitten kun se kuolee jää kumppanuus ja toisen kunnioittaminen eli rakkaus. Ja se rakkaus siis ei ole satukirjasta revittyä.Tämän voi saada usean ihmisen kanssa.

Minä olen aina tehnyt selväksi kumppanilleni että tahdon lapsia ennen kuin täytän 35 eli viimeistään alan yrittämään lasten hankintaa siinä 32v korvilla. Näin jää aikaa rauhassa yrittää raskautta ja jos mies päättää yhtäkkiä ettei tahdokkaan lasta ehdin etsiä uuden miehen joka niitä tahtoo. Mies tietää mitä minä tahdon heti alusta asti ja jos ei lapsia halua niin voi jättää tuhlaamasta molempien aikaa.

Lapsen hankkiminen on voimakas biologinen tarve. Sitä esiintyy ihmisissä eri vahvuisena ja osassa ei ollenkaan. Fakta on kuitenkin se, että erittäin rakas puolisokaan ei voi koskaan korvata lasta, jos ihminen sellaisen haluaa.

Mistään keskiluokkaisesta statuskilpailusta tässä ei ole kyse.

Toive lapsesta, jälkeläisestä on niin ihmislajiin sisäänrakennettu juttu, ettei sitä oikein muihin toiveisiin voi verrata siinä mielessä, että juuri sen mahdollistamiseen tarvitaan toista ihmistä sitoutumaan samaan toiveeseen. Monia omia toiveitaan voi toteuttaa ilman toisen läsnäoloa, mutta perheen perustaminen on yhteinen juttu.

Jos toinen myöhemmin ilmoittaa, että ei halua lapsia, vie se pohjan aika tavalla tulevalta, sen verran kokonaisvaltainen juttu perhe on, jos sitä on alusta asti päätetty tavoitella. Tahaton lapsettomuus on valtava kriisi ja toisen puolison mielenmuutoksen myötä koskettaa toista mitä syvimmin.

Ei ole rakkauden puutetta silloin jättää lasta haluamaton osapuoli, koska toive lapsesta on niin syvä ja biologinen tarve, se ei ole itsekkyyttä sen näennäisestä itsekkyydestään huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten monesta unelmasta te sitten olette valmiita luopumaan sen oman rakkaan kumppanin vuoksi? Työpaikan? Harrastuksen? Matkustelun?

Jos elämä on nyt hyvää, ja rakkautta on, niin en minä esimerkiksi muuttaisi minnekään hornan tuuttiin työpaikan vuoksi, jos se veisi minulta rakkaani. Harrastukset ja matkustelut, en oikein ymmärrä miten puoliso ne voisi estää, kun niitä voi tehdä yksinkin. Ja on ihan normaalia, että ei halua lasta, mutta ei ole kovin normaalia, että ei halua puolisonsä käyvän salilla. Eli tuossa kohtaa ihminen tuskin olisi minulle kovin rakas koskaan ollutkaan, jos olisi noin sekaisin.

Jos minä en halua matkustella, enkä käyä salilla ja en halua, että sinäkään saat tehdä niitä. Sama juttu lapsiasiassa. 

Aivan. Tästä asiasta tosiaan tulee helppo, kun vääntää tuon kuvitteellisen ihmisen täysin sekopäiseksi. Ei ole sekopäistä, että ei halua jotain asiaa, joka muuttaa koko elämän yhtäkkiä täysin. Ja jos olet rakastanut miestäsi/naistasi ja ollut onnellinen, niin miksi se yhtäkkiä muuttuu johonkin, kun et saa asiaa, jota ei ole koskaan ollutkaan? Aivan, koska tähän astinen elämä on ollut vain välinettä, suvantovaihetta siihen, että nainen saa sen mitä oikeasti himoitsee: lapsen. Jos sitä ei tule, niin miehen voi vaihtaa kuin lapasen. "vielä ehdit/hankit nyt vaan jonkun/minäkin vaihdoin ja sain lapset, mies ei vain ollut kovin hyvä, erottiin". Näitä kaikkea kuulee. Ei kuulosta tosirakkaudelta, eihän?

Teoriatasolla ihan sama asia, minkä takia sen ei-lapsia haluavan haaveet tulee mennä sen lapsia haluavan haaveiden yläpuolelle? Parisuhteet kun eivät perustu pelkästään tunnepuoleen.

Jos kumppani ei halua omistusasuntoa, koska se voi muuttaa hänen loppuelämänsä ( kyllä voi, koska voi joutua työttömäksi ja talo ei menekkään kaupaksi) niin jäisitkö asumaan vuokralle hänen kanssaan vai ostatko oman luukun? 

Vierailija kirjoitti:

Toive lapsesta, jälkeläisestä on niin ihmislajiin sisäänrakennettu juttu, ettei sitä oikein muihin toiveisiin voi verrata siinä mielessä, että juuri sen mahdollistamiseen tarvitaan toista ihmistä sitoutumaan samaan toiveeseen. Monia omia toiveitaan voi toteuttaa ilman toisen läsnäoloa, mutta perheen perustaminen on yhteinen juttu.

Jos toinen myöhemmin ilmoittaa, että ei halua lapsia, vie se pohjan aika tavalla tulevalta, sen verran kokonaisvaltainen juttu perhe on, jos sitä on alusta asti päätetty tavoitella. Tahaton lapsettomuus on valtava kriisi ja toisen puolison mielenmuutoksen myötä koskettaa toista mitä syvimmin.

Ei ole rakkauden puutetta silloin jättää lasta haluamaton osapuoli, koska toive lapsesta on niin syvä ja biologinen tarve, se ei ole itsekkyyttä sen näennäisestä itsekkyydestään huolimatta.

Mieshän toki on itsekäs kun toteuttaa voimakasta biologista tarvettaan paritella ja lisääntyä mahdollisimman monen kanssa... Mutta ei nyt mennä näihin ilmiselviin argumentaatiovirheisiin kun av-mammalla on totuuslähetys päällä. Oih miten ihana pyhä, viaton biologinen tarve tuo naisen tarve vauvaan! Ei ole mitään itsekästä pyyhkiä miehillä pöytiä, kun nainen vain täyttyy pyhästä biologiasta. Kaunista, kaunista...

Vierailija kirjoitti:

Toive lapsesta, jälkeläisestä on niin ihmislajiin sisäänrakennettu juttu, ettei sitä oikein muihin toiveisiin voi verrata siinä mielessä, että juuri sen mahdollistamiseen tarvitaan toista ihmistä sitoutumaan samaan toiveeseen. Monia omia toiveitaan voi toteuttaa ilman toisen läsnäoloa, mutta perheen perustaminen on yhteinen juttu.

Jos toinen myöhemmin ilmoittaa, että ei halua lapsia, vie se pohjan aika tavalla tulevalta, sen verran kokonaisvaltainen juttu perhe on, jos sitä on alusta asti päätetty tavoitella. Tahaton lapsettomuus on valtava kriisi ja toisen puolison mielenmuutoksen myötä koskettaa toista mitä syvimmin.

Ei ole rakkauden puutetta silloin jättää lasta haluamaton osapuoli, koska toive lapsesta on niin syvä ja biologinen tarve, se ei ole itsekkyyttä sen näennäisestä itsekkyydestään huolimatta.

Nyt on tiukkaa settiä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten monesta unelmasta te sitten olette valmiita luopumaan sen oman rakkaan kumppanin vuoksi? Työpaikan? Harrastuksen? Matkustelun?

Jos elämä on nyt hyvää, ja rakkautta on, niin en minä esimerkiksi muuttaisi minnekään hornan tuuttiin työpaikan vuoksi, jos se veisi minulta rakkaani. Harrastukset ja matkustelut, en oikein ymmärrä miten puoliso ne voisi estää, kun niitä voi tehdä yksinkin. Ja on ihan normaalia, että ei halua lasta, mutta ei ole kovin normaalia, että ei halua puolisonsä käyvän salilla. Eli tuossa kohtaa ihminen tuskin olisi minulle kovin rakas koskaan ollutkaan, jos olisi noin sekaisin.

Ei tässä olekaan kysymys siitä, mikä kunkin mielestä on "normaalia", vaan siitä, mistä on valmis luopumaan puolisonsa vuoksi. Minusta on kummallista vähätellä sitä, mitä toiset haluavat vain koska itse ei nyt juuri sitä satu haluamaan. En nyt jaksa tiukata, että vastaisit siihen kysymykseen, jonka esitin, koska et selvästi ole halukas siihen vastaamaan, mutta kannattaa nyt kuitenkin ymmärtää, että meitä ihmisiä on aika erilaisia, ja siksi haluamme erilaisia asioita. Ja joskus se haluaminen saattaa vaikka päättää jonkun parisuhteen.

Vastasin, mutta et vain ymmärtänyt. Työpaikka saattaisi hyvinkin olla yksi elämäni suurimpia unelmia, mutta jos elämäni on nyt hyvää, mitä se minulle on, kun minulla on elämäni tärkein ihminen vierelläni, niin en minä lähtisi tavoittelemaan jotain "unelmaa", kun RAKASTAN ja VÄLITÄN jostain ihmisestä. Voiko olla niin, kuten sanoin, että joillain ihmisillä se rakkaus ihan oikeasti ON ohuempaa ja välineellisempää? Vai väitätkö, että tämä olisi ihan utopistista?

No minä ainakin rakastan ja välitän puolisostani niin paljon, että muutin hänen mukanaan, jotta hän voisi tavoitella unelmaansa, johon kuului sekä työ että perhe. Kun lapset olivat pieniä, puoliso sai panostaa työhönsä, minä hoidin kodin ja lapset. Nyt puoliso on "saavuttanut kannuksensa", aikaa jää perheelle ja nyt minä puolestani olen saanut puolisolta tukea aloitettuani puhtaalta pöydältä uudessa työpaikassa, joka vastaa omia haaveitani. Tästä parisuhteessa on kyse. Kahden ihmisen unelmien ja käytännön arjen yhteensovittamisesta. Jos puoliso ei olisi halunnut lapsia, olisi hän saanut mennä menojaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toive lapsesta, jälkeläisestä on niin ihmislajiin sisäänrakennettu juttu, ettei sitä oikein muihin toiveisiin voi verrata siinä mielessä, että juuri sen mahdollistamiseen tarvitaan toista ihmistä sitoutumaan samaan toiveeseen. Monia omia toiveitaan voi toteuttaa ilman toisen läsnäoloa, mutta perheen perustaminen on yhteinen juttu.

Jos toinen myöhemmin ilmoittaa, että ei halua lapsia, vie se pohjan aika tavalla tulevalta, sen verran kokonaisvaltainen juttu perhe on, jos sitä on alusta asti päätetty tavoitella. Tahaton lapsettomuus on valtava kriisi ja toisen puolison mielenmuutoksen myötä koskettaa toista mitä syvimmin.

Ei ole rakkauden puutetta silloin jättää lasta haluamaton osapuoli, koska toive lapsesta on niin syvä ja biologinen tarve, se ei ole itsekkyyttä sen näennäisestä itsekkyydestään huolimatta.

Mieshän toki on itsekäs kun toteuttaa voimakasta biologista tarvettaan paritella ja lisääntyä mahdollisimman monen kanssa... Mutta ei nyt mennä näihin ilmiselviin argumentaatiovirheisiin kun av-mammalla on totuuslähetys päällä. Oih miten ihana pyhä, viaton biologinen tarve tuo naisen tarve vauvaan! Ei ole mitään itsekästä pyyhkiä miehillä pöytiä, kun nainen vain täyttyy pyhästä biologiasta. Kaunista, kaunista...

Niin, itse en tuossa viittaa kumpaankaan sukupuoleen, vaan tahaton lapsettomuus voi olla avian yhtä suuri kriisi molemmille sukupuolille.

Näennäisellä itsekkyydellä lapsenhankinnassa tarkoitan tarvetta kokea itsensä vanhemmaksi, biologisten lasten kohdalla geenien jatkamista.

Jos pariskunnalla on kummallakin hyvä koulutus, hyvä työ, mieleinen asunto, hyviä harrastuksia sekä ystäviä ja sukulaisia samalla paikkakunnalla, toisin sanoen elämä on hyvää, niin mitäs jos toinen kolmenkympin tuolla puolen tajuaakin, että tämä ei ole sitä elämää mitä haluan. Oikeasti hän haluaakin muuttaa 500 kilometrin päähän syrjäseudulle, olla pienluomuviljelijä ja veneenveistäjä. Ihanko oikeasti sen toisen, nykyiseen elämään tyytyväisen rakkaus punnitaan siinä, jättääkö hän kaiken taakseen ja muuttaa mukana? Kumpi antaa periksi, jos lopputulemana jompi kumpi on onneton?

Vierailija kirjoitti:

Ihan en itse ymmärrä, miten tässä keskustelussa käyttäydytään niin, kuin se olisi ihan MAHDOTONTA että nainen välittää lapsen saamisesta enemmän kuin miehestä. Itse tunnen 2 sellaista naista, jotka vain halusivat lapsia, ja ovat sanoneet sen suoraan. Toisella on lapsia 2 eri miehen kanssa, kai siinä jotain parisuhdettakin yritettiin, mutta ei sen väliä, kun oli nyytit sylissä.

Miksi tuntuu niin pahalta myöntää, että kyseisen kaltaisia naisia on? En ole itse sellainen, enkä halveksi ketään suuntaan tai toiseen, mutta vähän olisi vaikea väittää toisin.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten monesta unelmasta te sitten olette valmiita luopumaan sen oman rakkaan kumppanin vuoksi? Työpaikan? Harrastuksen? Matkustelun?

Jos elämä on nyt hyvää, ja rakkautta on, niin en minä esimerkiksi muuttaisi minnekään hornan tuuttiin työpaikan vuoksi, jos se veisi minulta rakkaani. Harrastukset ja matkustelut, en oikein ymmärrä miten puoliso ne voisi estää, kun niitä voi tehdä yksinkin. Ja on ihan normaalia, että ei halua lasta, mutta ei ole kovin normaalia, että ei halua puolisonsä käyvän salilla. Eli tuossa kohtaa ihminen tuskin olisi minulle kovin rakas koskaan ollutkaan, jos olisi noin sekaisin.

Mutta jos on esim. tilanne, että sä voit tehdä unelmatyötäsi vain ulkomailla ja mies ei missään nimessä suostu muuttamaan ulkomaille? Tai ylipäätään abstraktilla tasolla ajateltuna tilanne, että joudut valitsemaan joko suhteen tai elämäsi tärkeimpiin kuuluvan haaveen toteutumisen?

Suurin osa ihmisistä haluaa lapsia, joten ei se ole kovin poikkeava haave. Lapset ovat myös monille elämän tärkein asia. Joten mielestäni on täysin ymmärrettävää, että harkitsee pystyykö elämään lapsettomana vai ei, vaikka kielteinen vastaus maksaisi parisuhteenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten monesta unelmasta te sitten olette valmiita luopumaan sen oman rakkaan kumppanin vuoksi? Työpaikan? Harrastuksen? Matkustelun?

Jos elämä on nyt hyvää, ja rakkautta on, niin en minä esimerkiksi muuttaisi minnekään hornan tuuttiin työpaikan vuoksi, jos se veisi minulta rakkaani. Harrastukset ja matkustelut, en oikein ymmärrä miten puoliso ne voisi estää, kun niitä voi tehdä yksinkin. Ja on ihan normaalia, että ei halua lasta, mutta ei ole kovin normaalia, että ei halua puolisonsä käyvän salilla. Eli tuossa kohtaa ihminen tuskin olisi minulle kovin rakas koskaan ollutkaan, jos olisi noin sekaisin.

Mutta jos on esim. tilanne, että sä voit tehdä unelmatyötäsi vain ulkomailla ja mies ei missään nimessä suostu muuttamaan ulkomaille? Tai ylipäätään abstraktilla tasolla ajateltuna tilanne, että joudut valitsemaan joko suhteen tai elämäsi tärkeimpiin kuuluvan haaveen toteutumisen?

Suurin osa ihmisistä haluaa lapsia, joten ei se ole kovin poikkeava haave. Lapset ovat myös monille elämän tärkein asia. Joten mielestäni on täysin ymmärrettävää, että harkitsee pystyykö elämään lapsettomana vai ei, vaikka kielteinen vastaus maksaisi parisuhteenkin.

Jos elämäni on hyvää ja rakkautta on vs. unelma -  valitsen varmasti jo valmiiksi hyvän elämän ja rakkaan ihmiseni. Unelmat on yleensä vain fiksaatioita, vaikka niitä olenkin itse seurannut (en kenenkään kustannuksella) niin pystyn kyllä ymmärtämään, että toisenlaisillakin valinnoilla olisin voinut tulla onnelliseksi. En todellakaan hankkisi itselleni kyynärpäätaktiikalla lasta/työtä/jne, kyllä se nimenomaan olisi vaan ja ainoastaan itsekästä.

Onhan tässä nyt jotain perää oltava, kun on näköjään niin herkkä asia ettei voi edes asiallisesti keskustella vaan menee defenssit päälle.

Vierailija

86/210

klo 11:34 | 19.6.2016

Ootko ap Tampereelta?

Jäi vaan mieleeni yksi mies keneltä ostin yhden tuotteen ja hän toi sen minulle kotiini. Alkoi kovin tyrkyttämään seuraansa ja kertoi halustaan saada tapailla minua ja vaikka mitä.

Kävi ilmi, että hän oli varattu ja katselivat tuolloin omaa asuntoa ja kertoili minulle viestein, että haluaa vaan matkustella ja ei välttämättä tahdo ikinä lapsia.

Jäi siksi mieleen, koska mua harmitti hänen naisensa puolesta, mietin tiesiköhän nainen lainkaan ettei pitkä avoliitto, yhteisasuminen ja yhteisen asunnon osto tarkoitakaan tulevaisuudessa myös lapsia yms.

Naisena myös aavistin, että todennäköisemmin tuo nainen haluaa lapsia joskus ja silloin tuo suhde kariutuu.

Itse en aio enää lapsia hankkia (ovat isoja jo) ja tein tuolle miehelle selväksi etten ala mihinkään varatun kanssa. Hän koki turvalliseksi valinnaksi jatkaa avoliittoaan järkisyistä, mutta ei ollut ajatellut tulevaa kun omasta puolestaan. En sanonut mitään. Mietin vain kuinka surullista on kun naiselta kuluu vuosia hukkaan tuollaisen vuoksi jos mies ei halua lapsia ja nainen haluaa (toki myös päinvastoin ). On todella keljua jos toinen muuttaa mieltään kesken suhteen, mutta on myös heitä, ketkä eivät ole puhuneet näitä asioita selväksi. On hyvin tärkeää puhua noista asioista suhteen alkupuolella ja sopia jotain ja hyvin tärkeää, että siihen sovittuun voi myös luottaa (eri asia jos päätöksen muuttaa sairaus tmv mikä ei ole oma valinta).

Olet tuon tietämäni miehen puoliso tai jonkun muun ( kaikki vaan aloituksessa täsmäsi heihin, mutta en epäile etteikö vastaavanlaisessa tilassa olevia parisuhteita olisi Suomessa useita) niin toivotan voimia ja nyt jos koska kannattaa toimia ihan tasan sen mukaan mikä itsestä tuntuu parhaalta. Niin ettet tule katkeraksi kun et antanut itsellesi mahdollisuutta.

Sinulla on vielä kaikki mahdollisuudet saada perhe ja mies kenen kanssa sen perheen perustaa ja kenen kanssa jaatte samat toiveet ja odotukset parisuhteelta ja elämästä. :)

Toki voi miehesi paineen alla taipua perheenkin perustamiseen, mutta sitä ei voi tietää onko se sitten kuinka kantava voima ja kannattaako se.

Tärkeintä on kuunnella nyt omaa sydäntä ja mennä sen mukaan.

Toisesta ketjusta, tämäkö sitten on sitä suurta rakkautta?