Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mies piti kahdeksan vuotta löysässä hirressä lastenhankinnan suhteen, tänään sanoi ettei luultavasti koskaan halua lapsia :(
18.06.2016 |
Kahdeksan pitkää vuotta tässä parisuhteessa, ensimmäisessä vähääkään pidemmässä ja "kunnollisemmassa" itselläni. Sieltä yliopiston alusta tänne kolmenkympin kieppeille, naimisiin asti ei koskaan päästy (/haluttukaan, ainakaan mitenkään hulppein menoin) mutta yhteinen asunto ostettiin, tsempattiin toisemme valmistumaan ja pääsemään töihin, matkusteltiin, viihdyttiin. Miehelle on varmasti aina ollut selvää, että minä haluan lapsia, kovasti. Mieskin kuulemma, sitten joskus, kun elämäntilanne on oikea. Ensin piti valmistua yliopistosta (tietenkin, olinhan itsekin sitä mieltä), sitten päästä töihin, sitten ostaa asunto, sitten vielä vähän matkustella ja edetä uralla. Ja nyt, tänään, ottaessani jotenkin kasuaalisti puheeksi, että "sitten jos me saamme vauvan, niin tahdon kyllä tehdä sitä ja tätä", mies kylmän viileästi totesi, että hän ei kyllä ole enää ollenkaan varma, että haluaako hän sittenkään lasta, ikinä, koskaan.
Ensin olin ihan rauhallinen ja kysyin, että miten sinusta nyt siltä tuntuu. Ei kuulemma ehkä olekaan valmis uhraamaan hyviä asioita elämästään lapsen vuoksi. Kysyin että mitä asioita hän tarkalleen ottaen tarkoittaa, ei oikein osannut vastata. Rauhallisuus alkoi siitä kovasti karsiutua ja nyt parun ripsivärejäni poskille teinisiskoni kämpillä ja yritän ymmärtää, että tämä suhde taisi sitten olla tässä. Että se on avoero, kämppä myyntiin, vimmaista vuokra-asunnon etsintää, maallisen omaisuuden jako (melkein kaikki jää mulle, kun olen melkein kaiken ostanutkin) ja sen hyväksyminen, että kahdeksan kallista vuotta on kulunut ikään kuin hukkaan, ja se lapsiunelma, jonka luulin jo olevan melkein oven takana, lipui yhtäkkiä paljon, paljon kauemmaksi.
Kommentit (230)
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa tuo lapsikeskustelu pitää mielestänne käydä. Ollaan seurusteltu vuosi, ikinä ei olla vielä puhuttu lasten hankinnasta. Mies vitsaillut jotain siitä, kuinka lähtisi maanpakoon ja vaihtaisi nimen jos vahinko kävisi. Noh, itse menisin aborttiin jos vahinko kävisi, joten maanpakon ei tarvitsisi lähteä.
Missä vaiheessa minun on kerrottava miehelle etten ehkä tule ikinä haluamaan lapsia?
Viimeistään nyt. Minusta tuollainen asia on hyvä käsitellä jo siinä vaiheessa kun näyttää siltä, että ollaan jo parisuhteessa. Mieluummin ns. liian aikaisin kun vasta siinä vaiheessa kun toinen jo odottaa lasten hankintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa tuo lapsikeskustelu pitää mielestänne käydä. Ollaan seurusteltu vuosi, ikinä ei olla vielä puhuttu lasten hankinnasta. Mies vitsaillut jotain siitä, kuinka lähtisi maanpakoon ja vaihtaisi nimen jos vahinko kävisi. Noh, itse menisin aborttiin jos vahinko kävisi, joten maanpakon ei tarvitsisi lähteä.
Missä vaiheessa minun on kerrottava miehelle etten ehkä tule ikinä haluamaan lapsia?
Mä oon miettinyt ihan samaa. Jotenkin pelkään sitä keskustelua, sillä taidan jo tietää miten tässä käy. Olen siis vela, ja mies haluaa joskus lapsia. Sanoi tämän asian kerran minun kuullen kun kaverini "kuulusteli". Ja kyllä, toivon että muuttaisi mieltään vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama tuttu nainen on etsinyt eron jälkeen pikavauhtia miehen ja tehnyt lapsen. Pikavauhtia on ero tullut jälleen. Biologisen kellon tikityksessä miehestä ja parisuhteesta on tullut toissijainen asia. Myös miehen valinta on monella mennyt metsään tässä kiireessä.
Minä ymmärrän tuollaisen ratkaisun kyllä. Niin paljon kun miestäni rakastankin, on lasten saaminen silti tärkeämpi asia kuin parisuhteessa eläminen ja puoliso.
viis siitä onko lapsella ehjä koti kunhan saa lapsen.
No, kun meillä mies 13 vuoden liiton jälkeen kyllästyi ja jätti mut ja kolme lastaan, niin monesti mietin että olisi kyllä lapsille ollut parempi että oltais alusta asti oltu vaan oma tiimimme, ilman tätä paskaa parin vuoden suru & sopeutumisaikaa heidän parhaan lapsuutensa kohdalla.
Ja kun siinä nyt vaan on se fakta, että kukaan tässä maailmassa ei voi taata yhdellekään lapselle "ehjää" kotia. Vanhempi voi sairastua henkisesti, kuolla, erota jne.
Eiköhän se ollut sitten siinä. Lohdutukseksi, sain ensimmäiseni 35-vuotiaana. Ehdit vielä.
Minullakin exä sanoi ettei halua naimisiin eikä lapsia - seuraavan löysi puolessa vuodessa ja vuoden sisällä oli naimisissa ja vaimo raskaana.
Hän ei halua niitä sinun kanssa. Etsi mies joka haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa tuo lapsikeskustelu pitää mielestänne käydä. Ollaan seurusteltu vuosi, ikinä ei olla vielä puhuttu lasten hankinnasta. Mies vitsaillut jotain siitä, kuinka lähtisi maanpakoon ja vaihtaisi nimen jos vahinko kävisi. Noh, itse menisin aborttiin jos vahinko kävisi, joten maanpakon ei tarvitsisi lähteä.
Missä vaiheessa minun on kerrottava miehelle etten ehkä tule ikinä haluamaan lapsia?
Nyt tässä saman tien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama tuttu nainen on etsinyt eron jälkeen pikavauhtia miehen ja tehnyt lapsen. Pikavauhtia on ero tullut jälleen. Biologisen kellon tikityksessä miehestä ja parisuhteesta on tullut toissijainen asia. Myös miehen valinta on monella mennyt metsään tässä kiireessä.
Minä ymmärrän tuollaisen ratkaisun kyllä. Niin paljon kun miestäni rakastankin, on lasten saaminen silti tärkeämpi asia kuin parisuhteessa eläminen ja puoliso.
Et mahda kovasti rakastaa jos olet valmis heittämään menemään kaiken. Itse valitsisin miehen jota rakastan ja jonka kanssa olen onnellinen, kuin että lähtisin etsimään toista joka tahtoisi lapsia, ilman takuuta siitä että sellaisen löydän ajoissa.
Kaikki jotka päätyvät jostain syystä eroon ovat aikanaan rakastaneet miestään kovastikin. Sitten vaan tulee parisuhteeseen asioita joista ei pääse yli. Yksi on alkohlismi, toinen voi olla jatkuva pettäminen. Yhtä suuri asia on se että ei koskaan tulisi äidiksi sen miehen kanssa. Äitiys ja sen myötä isoäitiys on niin valtava asia, että edes sille elämänsä miehelle ei ehkä ikinä anna anteeksi sen menettämistä. Joitakin asioita ei vaan pysty antamaan anteeksi, ja sellaista ei mikään liitto kestä. Siinä käy niin että ei tule niitä lapsia, ja silti tulee ajan myötä ero. Jolloin ei jää mitään eikä ketään.
Näin jälkeen päin, minun olisi pitänyt jättää se mies vaikka olin 30. Mutta olin yrittänyt saada häntä haluamaan lapsia niin monta vuotta, että olin tullut sokeaksi. Siinä kävi niin että hän suostui yhteen, eikä sitten kuitenkaan enempään vaikka vonkasin kuinka. Lopulta vielä erosimme.
Eron jälkeen tapasin miehen jonka kanssa opin, mikä on todellinen rakkaus ja hyvä suhde. Hänen kanssaan minun olisi ne lapset pitänyt saada, ei sen exän. Minulla olisi pitänyt olla rohkeutta jättää hankala ja laimea suhde, ja vastahakoinen mies. Niistä ei synny hyvää parisuhdetta ja perhettä millään yrittämisellä.
Nyt olen yhdessä miehen kanssa, jonka kanssa olisi alun perinkin pitänyt päätyä yhteen. Mutta molemmilla on lapsia edellisistä suhteista, ja parhaimmillaankin vääntö exien ja lasten tapaamisten ja elatusmaksujen kanssa on työlästä, pahimmillaan raastavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko vielä alle kolmekymppisiä? Mies voi hyvinkin muuttaa vielä mieltään, mutta tietenkin se on riski.
Omani sanoi 30-vuotiaaksi saakka ettei tahdo koskaan naimisiin ja kerran sanoi, ettei tiedä tahtooko lapsiakaan. Sanoin vaan, että ok. Mutta niin vaan parin vuoden päästä tahtoi kummatkin.
Mies suostui yhteen lapseen, ilmeisesti vastentahtoisesti. Sitten halusi että menen mahdollisimman pian takaisin töihin tienaamaan, emmekä hanki enää lisää lapsia... jotta elämä palautuisi sille mukavalle tasolle jossa hän sen halusi olevan.
Minä olisin halunnut toisenkin lapsen, ja olla hetken kotona kun he ovat pieniä.
Turha sanoakaan että ei siitä hyvää ja pitkää liittoa sitten kehkeytynyt lopulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
yöeläin kirjoitti:
Voi ei mikä veto tyypiltä! Tsemiä kovasti - onni onnettomuudessa sinulla on kuitenkin vuosikymmen aikaa!
Tämä on kieltämättä lohdullista. Jos jotain valoa tässä tilanteessa näen, niin tosiaan sen, että asian paljastuminen ei venynyt tästä enää vuosilla, sitten olisi voinut jo olla liian myöhäistä :(
Voi olla jo myöhäistä tai on voinut aina olla myöhäistä. Lapsellista olla oin varma, että saa lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa tuo lapsikeskustelu pitää mielestänne käydä. Ollaan seurusteltu vuosi, ikinä ei olla vielä puhuttu lasten hankinnasta. Mies vitsaillut jotain siitä, kuinka lähtisi maanpakoon ja vaihtaisi nimen jos vahinko kävisi. Noh, itse menisin aborttiin jos vahinko kävisi, joten maanpakon ei tarvitsisi lähteä.
Missä vaiheessa minun on kerrottava miehelle etten ehkä tule ikinä haluamaan lapsia?
Normaalisti sanoisin, että riippu iästä. Esim. itse en ehtinyt miettiä lapsiasiaa ollenkaan ennen 25-ikävuoden jälkeen, kun opinnot oli loppu. Siinä vaiheessa oli jo yli viisi vuotta seurustelua takana eikä asiasta tosiaan oltu puhuttu sanaakaan.
Mutta jos olet varma ettet tahdo lapsia. Mahdollisimman pian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et kai sinä odottanut kahdeksaa vuottaa mitä mieltä mies on haluaako lapsen vai ei.? Itse olisin tehnyt ratkaisun ajat sitten suuntaan tai toiseen. Nyt tiedät ja sulla vielä ikää jäljellä niin jätät sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama tuttu nainen on etsinyt eron jälkeen pikavauhtia miehen ja tehnyt lapsen. Pikavauhtia on ero tullut jälleen. Biologisen kellon tikityksessä miehestä ja parisuhteesta on tullut toissijainen asia. Myös miehen valinta on monella mennyt metsään tässä kiireessä.
Minä ymmärrän tuollaisen ratkaisun kyllä. Niin paljon kun miestäni rakastankin, on lasten saaminen silti tärkeämpi asia kuin parisuhteessa eläminen ja puoliso.
Et mahda kovasti rakastaa jos olet valmis heittämään menemään kaiken. Itse valitsisin miehen jota rakastan ja jonka kanssa olen onnellinen, kuin että lähtisin etsimään toista joka tahtoisi lapsia, ilman takuuta siitä että sellaisen löydän ajoissa.
kerrankos sitä pilleri pettää ja ottaa sen riskin että jos mies lähtee kun on raskaana niin anti mennä. Todellisuudessa siinä käy niin että mies on jonku aikaa kenties hapan mutta kypsyy ja sopeutuu että hänestä tulee isä. Happy end.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa tuo lapsikeskustelu pitää mielestänne käydä. Ollaan seurusteltu vuosi, ikinä ei olla vielä puhuttu lasten hankinnasta. Mies vitsaillut jotain siitä, kuinka lähtisi maanpakoon ja vaihtaisi nimen jos vahinko kävisi. Noh, itse menisin aborttiin jos vahinko kävisi, joten maanpakon ei tarvitsisi lähteä.
Missä vaiheessa minun on kerrottava miehelle etten ehkä tule ikinä haluamaan lapsia?Nyt tässä saman tien.
ilmeisesti oot alle 30 v. En minäkään halunnut nuorena koska oli niin paljon muuta. Niinpä alkoi minunki biologinen klo tikittämään. En todellakaan oo katunut että sain ainoan lapseni tosi myöhään. On ollut huikee kokemus mutta myös vaativaa on olla äiti.
Olen pahoillani.
Ystäväni teki vuosia sitten päätöksen, että hän etsii itselleen miehen ja (tuleville) lapsille isän seuraavana vuonna.
He ovat edelleen yhdessä ja hyvin onnellisia kahden lapsen vanhempia.
Tee sinä samoin. Monet fiksut, kunnolliset ja mukavat miehet haluavat lapsia.
Sinä olet vielä nuori ja voit saada useamman lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdelläkään miehellä ei ole mitään velvollisuutta alkaa toteuttamaan naisen keskiluokkaista perheunelmaa. Vaikka kuinka kismittäisi yksittäistä naista.
Ei niin. Eikä yhdelläkään miehellä ole oikeutta valehdella naiselle että tehdään vaan lapsi myöhemmin kun on oikea aika tietäen ettei halua koskaan lasta. Tällöin vie toiselta mahdollisuuden päättää haluaako lasta vai suhteen tämän miehen kanssa joka ei halua lapsia.
Mistä tuo valehtelu nyt tähän tuli? Mies on sanonut, että on epävarma asiasta. Että on ehkä muuttanut mieltänsä asiasta. Eikös ne ole yleensä juuri naiset, jotka puolustaa ihmisen oikeutta muuttaa mielensä? Kun mies sitten tekee niin, se onkin joku maailmanluokan tahallinen kusetus. Onko sekin sitten ollut tahallista vedätystä, jos nainen parinkymmenen vuoden avioliiton jälkeen hakee eroa? Että ei ole koskaan rakastanutkaan, ihan vaan aikansa kuluksi kusettanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama tuttu nainen on etsinyt eron jälkeen pikavauhtia miehen ja tehnyt lapsen. Pikavauhtia on ero tullut jälleen. Biologisen kellon tikityksessä miehestä ja parisuhteesta on tullut toissijainen asia. Myös miehen valinta on monella mennyt metsään tässä kiireessä.
Minä ymmärrän tuollaisen ratkaisun kyllä. Niin paljon kun miestäni rakastankin, on lasten saaminen silti tärkeämpi asia kuin parisuhteessa eläminen ja puoliso.
Et mahda kovasti rakastaa jos olet valmis heittämään menemään kaiken. Itse valitsisin miehen jota rakastan ja jonka kanssa olen onnellinen, kuin että lähtisin etsimään toista joka tahtoisi lapsia, ilman takuuta siitä että sellaisen löydän ajoissa.
Takuutahan ei ole koskaan mistään.
Olen nähnyt pari sellaistakin tapausta joissa pari on yhdessä päättänyt että lapsia ei hankita.
Sitä en osaa sanoa kuinka " vakaumuksellisia" kumpikin on ollut vai onko toinen vain myöntynyt kun asia ei ole ollut niin tärkeä.
Mutta joka tapauksessa lähempänä siellä 40-50 välillä mies on yhtäkkiä löytänyt toisen ja tehnyt molemmissa tapauksissa 2 lasta nopeaan tahtiin uuden naisen kanssa.
Eli ei ole takuuta etteikö noinkin voi käydä.
Kun päättää ettei halua lapsia , täytyy sen päätöksen olla sillä tavalla oma ettei tee toisen mieliksi tai pitääkseen toisesta kiinni.
Kun ei ole sitä takuuta mistään.
Vierailija kirjoitti:
Yhdelläkään miehellä ei ole mitään velvollisuutta alkaa toteuttamaan naisen keskiluokkaista perheunelmaa. Vaikka kuinka kismittäisi yksittäistä naista.
Voi reppanaa. Se perheunelma ei ole a) keskiluokkaista, b) pelkästään naisella. Ja se on etuoikeus eikä velvollisuus. Eli jos harrastat esim. irtosuhteita, et ota vastuuta mistään, ryyppäät ja rellestät vaikka hautaan asti, silloinko koet onnistunees miehenä?
T: Onnellinen kolmen tyttären isä
Minulla ei ollut kuumetta, mutta ajatus, että saisi tulla jos tulee vielä yksi. ikää jo 35+ , ja lapsia ennestään. joka tapauksessa pillerit sai mut vain sekopäiseksi, kierukka ei käynyt (kokeiltu 2 kertaa). Pyysin miestä tekemään vasektomian, vastaus: hänen vehkeisiin ei kosketa!
jätin pillerit pois, kävin kortsukaupassa ja ilmoitin miehelle,että nyt on hänen vuoronsa huolehtia ehkäisystä,jollei lisää lapsia halua (ilmoitti aiemmin,ettei halua).
no. Minulla halut palasi hormonaalisen ehkäisyn lopetuksen jälkeen,mies aikansa huolehti,kunnes "unohti" laittaa kortsun. Minä kysyin että mitä nyt? ei jaksa leikkiä niillä vastas.
raskaus nyt lopuillaan,ja mies innoissaan. .
ilmoita ap miehelle,että tästä lähtien hän huolehtii ehkäisyn,ja katso kuin käy.. se voikin alitajuisesti tulla se halu! ja ehkä asiaa ajattelee eri tavalla kun itse mies hoitaa joko ehkäisyn tai sitten ei. vähän kuin vahingossa, jottei tarvi myöskään pelätä, että "oikeasti yrittäessä" osoittautuukin tuhkamunaksi.
Alue: Aihe vapaa
Missä vaiheessa tuo lapsikeskustelu pitää mielestänne käydä. Ollaan seurusteltu vuosi, ikinä ei olla vielä puhuttu lasten hankinnasta. Mies vitsaillut jotain siitä, kuinka lähtisi maanpakoon ja vaihtaisi nimen jos vahinko kävisi. Noh, itse menisin aborttiin jos vahinko kävisi, joten maanpakon ei tarvitsisi lähteä.
Missä vaiheessa minun on kerrottava miehelle etten ehkä tule ikinä haluamaan lapsia?