Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mies piti kahdeksan vuotta löysässä hirressä lastenhankinnan suhteen, tänään sanoi ettei luultavasti koskaan halua lapsia :(
18.06.2016 |
Kahdeksan pitkää vuotta tässä parisuhteessa, ensimmäisessä vähääkään pidemmässä ja "kunnollisemmassa" itselläni. Sieltä yliopiston alusta tänne kolmenkympin kieppeille, naimisiin asti ei koskaan päästy (/haluttukaan, ainakaan mitenkään hulppein menoin) mutta yhteinen asunto ostettiin, tsempattiin toisemme valmistumaan ja pääsemään töihin, matkusteltiin, viihdyttiin. Miehelle on varmasti aina ollut selvää, että minä haluan lapsia, kovasti. Mieskin kuulemma, sitten joskus, kun elämäntilanne on oikea. Ensin piti valmistua yliopistosta (tietenkin, olinhan itsekin sitä mieltä), sitten päästä töihin, sitten ostaa asunto, sitten vielä vähän matkustella ja edetä uralla. Ja nyt, tänään, ottaessani jotenkin kasuaalisti puheeksi, että "sitten jos me saamme vauvan, niin tahdon kyllä tehdä sitä ja tätä", mies kylmän viileästi totesi, että hän ei kyllä ole enää ollenkaan varma, että haluaako hän sittenkään lasta, ikinä, koskaan.
Ensin olin ihan rauhallinen ja kysyin, että miten sinusta nyt siltä tuntuu. Ei kuulemma ehkä olekaan valmis uhraamaan hyviä asioita elämästään lapsen vuoksi. Kysyin että mitä asioita hän tarkalleen ottaen tarkoittaa, ei oikein osannut vastata. Rauhallisuus alkoi siitä kovasti karsiutua ja nyt parun ripsivärejäni poskille teinisiskoni kämpillä ja yritän ymmärtää, että tämä suhde taisi sitten olla tässä. Että se on avoero, kämppä myyntiin, vimmaista vuokra-asunnon etsintää, maallisen omaisuuden jako (melkein kaikki jää mulle, kun olen melkein kaiken ostanutkin) ja sen hyväksyminen, että kahdeksan kallista vuotta on kulunut ikään kuin hukkaan, ja se lapsiunelma, jonka luulin jo olevan melkein oven takana, lipui yhtäkkiä paljon, paljon kauemmaksi.
Kommentit (230)
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa tuo lapsikeskustelu pitää mielestänne käydä. Ollaan seurusteltu vuosi, ikinä ei olla vielä puhuttu lasten hankinnasta. Mies vitsaillut jotain siitä, kuinka lähtisi maanpakoon ja vaihtaisi nimen jos vahinko kävisi. Noh, itse menisin aborttiin jos vahinko kävisi, joten maanpakon ei tarvitsisi lähteä.
Missä vaiheessa minun on kerrottava miehelle etten ehkä tule ikinä haluamaan lapsia?
Heti. Ja jos muutat mielesi niin taas heti kun asia alkaa olla mielessäsi selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin vain ap:n aloitusviestin. Itke yksi päivä ja sitten aloitat toimimaan uuden suhteen etsimiseksi: tärkeintä tässä oli tuo että olet vasta 30. Jos tää ois tapahtunut 35, olisi jo ihan eri fiilis. Hyvä, että tuli esille nyt. Lapsia ei kannata tehdä väkipakolla siinä pitää olla rentoutunut. Myös miehiä "vapautuu" pitkistä lapsettomista suhteista 30v. iässä, joten nappaa omasi :) 35-vuotiaana niillä jo usein on ne lapset.
Sain juuri esikoisen, 37 v.
Vierailija kirjoitti:
On tässä ketjussa ollut onneksi muutama fiksu kommentti, mutta lisätään yksi vielä jonon jatkoksi. Eli, mies ei ole pitänyt löysässä hirressä ketään. Et ole koskaan tehnyt hänelle selväksi että jos lapsia ei ala tippumaan niin jätät hänet, joten sinä ap olet se joka tässä pommin tiputtaa, ei hän. Hän on sanonut että joskus niitä lapsia voisi tulla, ja kun hän on aikansa miettinyt on muuttanut mielensä. Ja mielen muuttaminen on sallittua. Eikä hän tietenkään sano että "en nyt ole sittenkään varma haluanko lapsia" kun ette ole aktiivisesti lasten tekemisestä puhuneet, etkä itse ole sanonut hänelle suoraan että hän on osa teidän parisuhdetta vain lasten siittäjänä, ei rakastettuna. Olet siis itse olettanut että niitä lapsia varmasti tulee, olet odottanut että miehelle tulee vauvakuume, ja nyt kun kaikki ei menekään mielesi mukaan äksyilet kuin pikkulapsi. Kertoo myös siitä, että koska olet heti jättämässä miestäsi tämän takia et häntä edes rakasta, vaan olet vaan pitänyt häntä jonain palkattuna siittäjänä.
Surullista tässä on se, että aloitus ei varmaankaan ole mikään provo, vaan kirjoittaja oikeasti kokee että häntä on petetty ja kusetettu, eikä näe tässä mitään ongelmaa.
Voimia ap:n miehelle. N39
Älä puhu läpiä päähäsi.
Apn mies on tasan tarkkaan tiennyt että ap haluaa lapsia.
Mutta on itse lykännyt ja lykännyt.
Jos toinen selvästi haluaa, on toisenkin mietittävä ja otettava kantaa eikä antaa toisen puolivahingossa olla jossain väärässä kuvitelmassa.
Ennen kaikkea tämä on molempien etu että asiasta puhutaan ja taas puhutaan.
Ainakin pitkässä suhteessa mieleen hiipii katkeruus jos toinen kokee itsensä vedätetyksi ja selvää kai on jokaiselle mitä se tekee suhteelle.
Ei ole sitten enää onnellista pariskuntaakaan.
Eikö silloin olisi ollut parasta jo alunperinkin lähteä eri suuntiin jos näin isossa asiassa ei olla samoilla linjoilla.
Aika ohut on ollut rakkaus, jos jättäminen on noin helppoa. Vaikka olen itse nainen, niin välillä tuntuu että miehet on naisille vain väline saavuttaa asioita, ja että on tietysti plussaa jos mies on ihana ja tärkeä, mutta kaiken päämäärä on kuitenkin keskiluokkainen lapsiperhe-elämä, ei keskinäinen rakkaus ja kunnioitus. Tavallaan kyllä melkein kierosti ihailen tuollaista kylmää oman edun ajamista, ei minusta olisi jättämään rakkaintani tuon vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa tuo lapsikeskustelu pitää mielestänne käydä. Ollaan seurusteltu vuosi, ikinä ei olla vielä puhuttu lasten hankinnasta. Mies vitsaillut jotain siitä, kuinka lähtisi maanpakoon ja vaihtaisi nimen jos vahinko kävisi. Noh, itse menisin aborttiin jos vahinko kävisi, joten maanpakon ei tarvitsisi lähteä.
Missä vaiheessa minun on kerrottava miehelle etten ehkä tule ikinä haluamaan lapsia?Nyt tässä saman tien.
ilmeisesti oot alle 30 v. En minäkään halunnut nuorena koska oli niin paljon muuta. Niinpä alkoi minunki biologinen klo tikittämään. En todellakaan oo katunut että sain ainoan lapseni tosi myöhään. On ollut huikee kokemus mutta myös vaativaa on olla äiti.
Että mitä? Tottakai alle kolmekymppisenä voi jo tietää haluaako vai ei!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se vaan tuntuu niin epäreilulta jos sanoo lapsista että "joo joo kunhan on x, y ja z hoidettu" eikä sitten kuitenkaan halua lapsia (ainakaan ko. ihmisen kanssa). Eri asia jos sanoo koko ajan että en tiedä haluanko lapsia ollenkaan, ja silloinkin toisen pitää saada kysyä jossain vaiheessa milloin itse on valmis että no tiedätkö nyt. Sitten joko jää odottelemaan, tai lähtee suhteesta ja hankkii lapset jonkun toisen kanssa.
Kyllä voi muuttaa mielensä mutta silti siitä pitäisi sanoa heti kun alkaa vähänkään mietityttämään ettei lapsia halua.
Vierailija kirjoitti:
Aika ohut on ollut rakkaus, jos jättäminen on noin helppoa. Vaikka olen itse nainen, niin välillä tuntuu että miehet on naisille vain väline saavuttaa asioita, ja että on tietysti plussaa jos mies on ihana ja tärkeä, mutta kaiken päämäärä on kuitenkin keskiluokkainen lapsiperhe-elämä, ei keskinäinen rakkaus ja kunnioitus. Tavallaan kyllä melkein kierosti ihailen tuollaista kylmää oman edun ajamista, ei minusta olisi jättämään rakkaintani tuon vuoksi.
Keskinäinen rakkaus ja kunnioitus? Niin missä kunnioitus on? Tiedetään kristallinkirkkaasti mitä toinen
odottaa ja toivoo hartaasti.... Se ei ole kunnioitusta ja rakkautta, että pimittää näin tärkeän arvomaailman asian toiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On tässä ketjussa ollut onneksi muutama fiksu kommentti, mutta lisätään yksi vielä jonon jatkoksi. Eli, mies ei ole pitänyt löysässä hirressä ketään. Et ole koskaan tehnyt hänelle selväksi että jos lapsia ei ala tippumaan niin jätät hänet, joten sinä ap olet se joka tässä pommin tiputtaa, ei hän. Hän on sanonut että joskus niitä lapsia voisi tulla, ja kun hän on aikansa miettinyt on muuttanut mielensä. Ja mielen muuttaminen on sallittua. Eikä hän tietenkään sano että "en nyt ole sittenkään varma haluanko lapsia" kun ette ole aktiivisesti lasten tekemisestä puhuneet, etkä itse ole sanonut hänelle suoraan että hän on osa teidän parisuhdetta vain lasten siittäjänä, ei rakastettuna. Olet siis itse olettanut että niitä lapsia varmasti tulee, olet odottanut että miehelle tulee vauvakuume, ja nyt kun kaikki ei menekään mielesi mukaan äksyilet kuin pikkulapsi. Kertoo myös siitä, että koska olet heti jättämässä miestäsi tämän takia et häntä edes rakasta, vaan olet vaan pitänyt häntä jonain palkattuna siittäjänä.
Surullista tässä on se, että aloitus ei varmaankaan ole mikään provo, vaan kirjoittaja oikeasti kokee että häntä on petetty ja kusetettu, eikä näe tässä mitään ongelmaa.
Voimia ap:n miehelle. N39
Ei ole lapsellista järkyttyä, jos toteaa että omat ja elämänkumppanin tavoitteet ja elämänarvot eroaa noin valtavasti toisistaan. Kyllä lasten saaminen on todella suuri osa elämää ja parisuhdetta. Paljon suurempi kuin vaikka rahankäyttö tai koulutus. Jos huomaa vuosien perästä että me haluamme puolison kanssa elämältä aivan eri asioita, niin kyllä se laittaa miettimään koko parisuhteen perusteita.
Ei lasten isä ole "siittäjä". Hän on ihminen jonka kanssa olet valmis jakamaan kaiken, ja jonka haluat lastesi isäksi ja kumppaniksi. Jos itse haluaa lapsia, ja toinen ei haluakaan niitä sinun kanssasi, niin se horjuttaa myös itsetuntoa - mikä minussa on vikana, kun hän ei halua lapsia kanssani / ei pidä minua sopivana äidiksi. Sellaisen oivaltaminen horjuttaa myös keskinäistä luottamusta rajusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tää niin tätä. Jos sanoo ettei halua lapsia, hymyillään tietävästi ja sanotaan kyl sun mieli vielä muuttuu. Jos käy niin kuin ap:n tapauksessa on petturi ja hirviö.
Väkisinkö sen miehen pitäisi isäksi alkaa?
Kyllä, keskimääräisen av-mamman mielestä miehellä on suorastaan velvollisuus alkaa isäksi ja tarjota (keskiluokkainen) perhe-elämä naiselle. Ei käy vaikka mies sanoo suoraan "ei nyt eikä koskaan", sitten voidaankin sopivasti unohtaa pillerit ja hups..."vahinko".
Perkele. Missä oli vela-naiset silloin kun itse etsin jonkinlaista vakituista naisjuttua, pitikin haksahtaa naiseen joka alkuun sanoi "ei ne lapset ole niin välttämättömiä" ja ajan myötä niistä tulikin välttämätöntä. Tosin nyt tässä vaiheessa voisi elää ihan ilman sitä velaakin, täysin itselleen ja itsensä näköistä elämää.
Kyllä sinun puheesi on sellaista, että en pahimmalle vihamiehellenikään toivo tuollaista miestä. Luulen että kaikki ovat paljon onnellisempia kun lähdet elämään itsellesi. Vaimosi, siis kohta ex, saa elää rauhassa ja lapsesi saavat rakkautta joltakin oikealta mieheltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdelläkään miehellä ei ole mitään velvollisuutta alkaa toteuttamaan naisen keskiluokkaista perheunelmaa. Vaikka kuinka kismittäisi yksittäistä naista.
Kenelläkään ei ole tässä elämässä mitään velvollisuutta muihin asioihin kuin niihin mihin on itse lupautunut. On todella julmaa roikottaa ap:ta suhteessa tietäen, että toiselle se perhe on todella tärkeä juttu!
On myös todella julmaa painostaa toinen lapsentekoon vaikka ei millään haluaisi, vaikka on selkeästi sanonut "ei käy, nyt eikä koskaan". Ottaisi sitten eron ja etsisi uuden miehen eikä jäisi roikkumaan nurkkiin.
Meillä on toinen lapsista tehty "salaa pillerit unohtaen" ja siinä vaiheessa oli sitten aivan sama tehdä toinenkin sille kaveriksi. Mutta arvaas olenko minkään muun vuoksi kuin velvollisuudentunteen kanssa tuon lumpun kanssa yhdessä. Enkä todellakaan tunne mitään tunteita lapsia kohtaan, muuta kuin että ovat ihmisiä joiden sapuska ja asunto on kiinni meikäläisen tuloista.
Suoraan sanoen, olen vahingoniloinen aina kun kuulen näistä tapauksista joissa mies on vedättänyt.
ihan heittona loppuun : kumpia on enemmän tässä maailmassa, "salalapsia" vai vedätettyjä eukkoja?
Hetkinen nyt! Tässä on nyt puhuttu ap:n tilanteesta, jossa mies on sanonut haluavansa lapsia ja ap ei ole mennyt jättämään ehkäisyä salaa pois. Sinun tapauksesi on toki ikävä, mutta käytöksesi aloittajaa kohtaan on kuvottavaa!
Luulisi juuri sinun ymmärtävän miltä tuntuu tulla vedätetyksi tässä lapsiasiassa ja osaavan siksi tuntea sympatiaa aloittajan tilanteesta. Mutta ei! Sinä lyöt kuin vierasta sikaa vailla mitään myötätuntoa naista kohtaan, jonka puoliso on huijannut häntä kuten sinun puolisosi sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa tuo lapsikeskustelu pitää mielestänne käydä. Ollaan seurusteltu vuosi, ikinä ei olla vielä puhuttu lasten hankinnasta. Mies vitsaillut jotain siitä, kuinka lähtisi maanpakoon ja vaihtaisi nimen jos vahinko kävisi. Noh, itse menisin aborttiin jos vahinko kävisi, joten maanpakon ei tarvitsisi lähteä.
Missä vaiheessa minun on kerrottava miehelle etten ehkä tule ikinä haluamaan lapsia?Nyt tässä saman tien.
ilmeisesti oot alle 30 v. En minäkään halunnut nuorena koska oli niin paljon muuta. Niinpä alkoi minunki biologinen klo tikittämään. En todellakaan oo katunut että sain ainoan lapseni tosi myöhään. On ollut huikee kokemus mutta myös vaativaa on olla äiti.
Että mitä? Tottakai alle kolmekymppisenä voi jo tietää haluaako vai ei!
voi joku tietää mutta minä en edes halunnut lasta just sen takia kun oli elämässä niin paljon muuta. Ellei mies halua lasta ja toinen haluaa niin miksi täytyy uhrautua, se on vaan sitten hyvästi tai tehdä nk vanhanaikaiset, nuoremmat daamit ei taida tietääkään mitä sellainen tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen kasvaa paljon 20 ja 30 ikävuoden välillä. Samoin muuttuu suhtautuminen lapsiin ja suvunjatkamiseen. Moni parikymppinen kaupunkilaismies ei ole edes ajatellut saavansa joskus lapsia. Selkeää kyllä tai ei -kantaa ei välttämättä ole muodostunut.
Olen kulkenut mahdollisesti samanlaisen tien kuin ap:n mies. Minut sai lapsikielteiseksi kaksi lähipiiriin syntynyttä todella haastavaa lasta. Kun väsymystään torkahteleva äiti kieltää sumusireenin lailla ulvovaa keskittymishäiriöistä pikku-petteriä viidennen kerran piirtämästä olohuoneen tapettiin, ymmärtää että lapsen persoonallisuudesta riippuen oma elämä voi olla määräaikaisesti pilalla.
Vuosien aikana on käynyt myös ilmi aviopuolison outo suhtautuminen perheeseen. Muutama väärässä paikassa lausuttu "Jos me saataisiin lapsia ja erottaisiin niin lypsäisin sut köyhäksi elareilla" tai "mä haluan jäädä hoitamaan lapsia kotiin. Sä käyt töissä ja hoidat niitä illat ja viikonloput niin mää saan omaa aikaa" kommentit kertovat karua kieltä, millainen perhe-elämä olisi edessä.
Miksi haluta lapsia kun kahdestaan on paljon helpompaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi naiset niputtavat niin vahvasti sen parisuhteen ja vauvan yhteen? Kaikkea ei voi aina saada ja muutenkin elämästä on itse se vastuu kannettava. Lapsen voi aivan hyvin hankkia ilman suhdettakin tai jos on suhteessa ja mies ei isäksi halua, voi käydä sen hoidoissa tekemässä. Tiedän monta tapausta. Ja jos ei ole varaa lasta hankkia yksin, ei siihen kannata ryhtyä kenenkään toisenkaan kanssa koska omaa taloutta ei missään nimessä nykynainen suunnittele kenenkään toisen varaan. Jos todella äitiys on se toive, ei siinä ole esteenä kuin itse. Rakkautta ei kannata valita koskaan äitiyden sijaan - ei ole pienintäkään taetta että se suhde kestää - päinvastoin. Kiva sitten kun mies saa keski-iänkriisin, lähtee ja perustaa sen perheen jonkun nuoremman kanssa kun itse on yksin ja on uhrannut koko elämänsä toisen ihmisen eteen.
Vierailija kirjoitti:
Aika ohut on ollut rakkaus, jos jättäminen on noin helppoa. Vaikka olen itse nainen, niin välillä tuntuu että miehet on naisille vain väline saavuttaa asioita, ja että on tietysti plussaa jos mies on ihana ja tärkeä, mutta kaiken päämäärä on kuitenkin keskiluokkainen lapsiperhe-elämä, ei keskinäinen rakkaus ja kunnioitus. Tavallaan kyllä melkein kierosti ihailen tuollaista kylmää oman edun ajamista, ei minusta olisi jättämään rakkaintani tuon vuoksi.
Sinulle ei sitten lapset ole tärkeitä mutta monelle on.
Ja kuka on sanonut että jättäminen on helppoa?
Eihän se ole.
Mutta koeta miettiä omalta kohdaltasi joku muu kynnyskysymys jota et olisikaan niin valmis hyväksymään ja mieti sitten sen sietämistä loppuelämän.
Tasapaino suhteessa saattaa olla mennyttä.
Juuri siksi lapsiasia pitäisi puhua avoimesti ja rehellisesti heti alkuun että kumpikin tietää missä mennään ja voisi tehdä omat ratkaisunsa jo hyvissä ajoin.
Tiedän ja ymmärrän kyllä että kaikki eivät tiedä nuorena vielä varmasti mitä haluaa mutta sekin pitää puhua että se joka ehkä tietää voi miettiä minkä riskin ottaa.
M32 kirjoitti:
Ihminen kasvaa paljon 20 ja 30 ikävuoden välillä. Samoin muuttuu suhtautuminen lapsiin ja suvunjatkamiseen. Moni parikymppinen kaupunkilaismies ei ole edes ajatellut saavansa joskus lapsia. Selkeää kyllä tai ei -kantaa ei välttämättä ole muodostunut.
Olen kulkenut mahdollisesti samanlaisen tien kuin ap:n mies. Minut sai lapsikielteiseksi kaksi lähipiiriin syntynyttä todella haastavaa lasta. Kun väsymystään torkahteleva äiti kieltää sumusireenin lailla ulvovaa keskittymishäiriöistä pikku-petteriä viidennen kerran piirtämästä olohuoneen tapettiin, ymmärtää että lapsen persoonallisuudesta riippuen oma elämä voi olla määräaikaisesti pilalla.
Vuosien aikana on käynyt myös ilmi aviopuolison outo suhtautuminen perheeseen. Muutama väärässä paikassa lausuttu "Jos me saataisiin lapsia ja erottaisiin niin lypsäisin sut köyhäksi elareilla" tai "mä haluan jäädä hoitamaan lapsia kotiin. Sä käyt töissä ja hoidat niitä illat ja viikonloput niin mää saan omaa aikaa" kommentit kertovat karua kieltä, millainen perhe-elämä olisi edessä.
Miksi haluta lapsia kun kahdestaan on paljon helpompaa?
On aivan ehdottomasti parempi että sinä sitten isäksi rupea.
Eikä siinä mitään.
Mutta tee se nyt kristallin kirkkaaksi kumppanillesi.
Eihän tässä ketjussa niinkään ole puhuttu siitä että kannattaako lapsia hankkia vai ei vaan siitä että pitääkö ajatuksistaan kertoa puolisolle.
Todellakin pitää eli nyt kerrot hänelle ja annat hänelle mahdollisuuden tehdä omat ratkaisunsa.
Jos sinä tavallaan teet ratkaisun hänenkin puolestaan vedättämällä niin turha kuvitella mukavaa kahdenkeskistä yhdessäoloa joskus myöhemmin kun juttu hänelle valkenee.
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa tuo lapsikeskustelu pitää mielestänne käydä. Ollaan seurusteltu vuosi, ikinä ei olla vielä puhuttu lasten hankinnasta. Mies vitsaillut jotain siitä, kuinka lähtisi maanpakoon ja vaihtaisi nimen jos vahinko kävisi. Noh, itse menisin aborttiin jos vahinko kävisi, joten maanpakon ei tarvitsisi lähteä.
Missä vaiheessa minun on kerrottava miehelle etten ehkä tule ikinä haluamaan lapsia?
miehesi ei halua lapsia, pinkois pakoon jos oisit raskaana joten älä kerro tuollaiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisille näyttää edelleen olevan ylivoimaisen vaikeaa myöntää, että on suuren luokan kieroutta jättää ehkäisy pois ilman mitään sanomisia.
Luitko yhtään ainutta viestiä vai puratko vaan kiukkuasi omasta saamattomuudestasi?
Yleinen mielipide näytti olevan, että miehen kusetus asiassa=väärin, naisen kusetus asiassa=väärin.
Tyhmä olet ollut, jos olet kusettavan naisen ristiksesi ottanut. Lähde menemään ja vapauta penskat myrkystäsi.
Katsoppas vähän niitä ala/yläpeukutusten määrää liittyen naisen isukiksi kusetukseen vs miehen lapsettomuusjahkailuun. Aivan kuin olisin näkevinäni noissa peukutuksissa aivan toista trendiä kuin se miten väität asian olevan.
Kun olet niin hyvä ihmisasiantuntija näemmä, niin kerrohan kuinka etukäteen voi edes aavistaa että toinen lähtee tuolle tielle eli jättää mitään sanomatta ehkäisyn pois? Luulisi että koulutettuun muuten fiksuun naiseen voisi luottaa tuollaisessa asiassa? Erityisesti kun sanoin hänelle "jos haluat lapsen, saat etsiä uuden miehen" - ei kelvannut tämä vaihtoehto vaan piti meikäläinen pistää isukiksi väkisin.
Toki, tuossa vaiheessa olisin itsekin lähteä tieheni mutta en vaan uskonut että tuo lumppu pystyy tämän luokan petokseen.
Ja kyllä, lähden heti kun lapset ovat tarpeeksi isoja kestämään sen. Eikös olekin hienosti nainen hoitanut asian, sai lapsilleen hyvinkin vastuuntuntoisen suorittajaisukin. Varmaan lapset olisivat halunneet sellaisen joka myös välittää heistä. Joskus kerron lapsilleni suoraan tästä asiasta, ehkä sitten ymmärtävät miksi isi ei koskaan halunnut tehdä mitään heidän kanssaan tai mennä yhdessä perheenä tms, miksi isi oli niin tasaisen muodollinen äitiä kohtaan jne. Jostain syystä rouvaa ei ole kiinnostanut eron ottaminen, asiallahan ei ole mitään tekemistä minun +100 000 E vuositulojen kanssa...
Eroa, nyt heti. Perhe-elämänne kuulostaa larmealta ja naisesi itsekkäältä ihmiseltä.
Mies on muodollisuudestaan huolimatta saattanut toisen lapsen maailmaan lumppunsa kanssa.
Melkoiset perintötekijät on näille lapsille osunut. Ei käy kateeksi.
Täytyy ymmärtää, että joitain ihmisiä ällöttää vauvat. Itseäni on aina ällöttänyt vauvat (vain ihmisvauvat). Miehesi ei varmaan uskalla kertoa sinulle siitä, koska pelkää että hänet jätetään asian takia, mille hän ei voi mitään.
Alue: Aihe vapaa
On tässä ketjussa ollut onneksi muutama fiksu kommentti, mutta lisätään yksi vielä jonon jatkoksi. Eli, mies ei ole pitänyt löysässä hirressä ketään. Et ole koskaan tehnyt hänelle selväksi että jos lapsia ei ala tippumaan niin jätät hänet, joten sinä ap olet se joka tässä pommin tiputtaa, ei hän. Hän on sanonut että joskus niitä lapsia voisi tulla, ja kun hän on aikansa miettinyt on muuttanut mielensä. Ja mielen muuttaminen on sallittua. Eikä hän tietenkään sano että "en nyt ole sittenkään varma haluanko lapsia" kun ette ole aktiivisesti lasten tekemisestä puhuneet, etkä itse ole sanonut hänelle suoraan että hän on osa teidän parisuhdetta vain lasten siittäjänä, ei rakastettuna. Olet siis itse olettanut että niitä lapsia varmasti tulee, olet odottanut että miehelle tulee vauvakuume, ja nyt kun kaikki ei menekään mielesi mukaan äksyilet kuin pikkulapsi. Kertoo myös siitä, että koska olet heti jättämässä miestäsi tämän takia et häntä edes rakasta, vaan olet vaan pitänyt häntä jonain palkattuna siittäjänä.
Surullista tässä on se, että aloitus ei varmaankaan ole mikään provo, vaan kirjoittaja oikeasti kokee että häntä on petetty ja kusetettu, eikä näe tässä mitään ongelmaa.
Voimia ap:n miehelle. N39