Mielipiteitä hajusteiden käytöstä työpaikalla
Tilanne on siis tämä: avokonttori, useita kymmeniä työntekijöitä joukossa muutama hajusteyliherkkä.
Kaikkia on ohjeistettu huomioimaan työkaverit ja olemaan käyttämättä kovasti hajusteita. Nämä muutamat yliherkät käyvät ihan naamatusten huomauttamassa, jos jollain heidän mielestään liian vahva hajuste.
Haluan ottaa heidät huomioon, en ikinä käytä hajuvettä työpaikalla enkä laita vaatteisiin huuhteluainetta (pesuaine hajusteeton). Silti saan huomautteluja. Kuitenkin olen nuori nainen, meikkaan ja laitan hiuksiani. Samoin hikoilen aika paljon enkä halua luopua miedosti hajustetun deodorantin käytöstä, en vaan halua haista hielle.
Mitä mieltä olette, kuinka pitkälle pitää oikeasti omaa toimintaa rajoittaa työkavereiden vuoksi? Kukaan heistä ei kuitenkaan koskaan saa mitään varsinaisia näkyviä oireita tai muuta vakavaa, kuten ymmärtäisin jonkun kala-allergian kohdalla, että ihan oikeasti ei kukaan saa kalaa syödä.
En todellakaan haluaisi vaihtaa kaikkia hiustenhoitotuotteita ja kosmetiikkaa johonkin hajusteettomiin eri tuotteisiin. Hiusöljy tuoksuu todella miedosti, samoin jotkin muotoilutuotteet, se deodorantti ja ehkä jotkin kasvovoiteet yms.
Onko mielipiteitä? :)
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinähän käytät jo nyt varsin vähäisesti hajusteita ja olet ottanut yliherkät jo paremmin huomioon kuin voisi edes pyytää, sinuna en enää rajottaisi mitään. Olen itsekin hajusteyliherkkä enkä kehtaisi edes vaatia ketään työkavereistani olla käyttämättä hajusteita. Oudon kuuloista toimintaa siis työpaikallasi jos ihan käyvät huomauttelemassa...
Niin siis kommentit ovat esim. tällaisia: "Sulla on kyllä nyt jotain tosi vahvaa hajustetta, jätähän jatkossa semmoiset käyttämättä, kiitos." Ja sen perään sitten koko firmalle sähköposti, että "muistattehan huomioida työkaverit ja maltillisen hajusteiden käytön".
Vaikka siis joka päivä yhtä maltillinen hajusteiden käyttö minun kohdalla kuin aloituksessa kuvasin. Siksikin tätä lähdin kyselemään, kun hävettää, että kaikki saa sitten tästä kuulla yhteisjakelusähköpostissa. Kun minua on ensin siinä avokonttorin työpisteellä käyty ojentamassa, niin kyllähän sen muutkin näkee ja kuulee.
Ap
Mikset samantien ilmoita, ettet ole käyttänyt mitään voimakasta hajustetta, joten et voi asiaan sen paremmin vaikuttaa. Ja sähköpostiin vastaus kaikille, että hajusteiden karsimisessa riittänee parfyymien ja hajuvesien karsiminen, joten toivot myös heiltä ymmärrystä muita kohtaan. Älä ole tuollainen tossukka!
Olen ajatellut, etten varmaan vain haista omia hajujani ja kyllä muutkin näitä huomautteluja ovat monesti saaneet. Että, jos toinen on oikeasti niin yliherkkä, ettei kestä niitä joitain hajustettuja tuotteitani.
En pidä itseäni kovin tossukkana muuten. Tämä aihe on mulle aika vieras ja olen halunnut pitää töissä yllä iloista ja toiset huomioonottavaa ilmapiiriä. Mutta näiden kommenttien johdosta totesinkin, ettei enempää tarvitse itse tehdä :)
Ap
Iloinen voi toki olla, mutta tuollainen huomauttelu menee kyllä liiallisuuksiin. Napakasti vastaan vaan, ja tarvittaessa asia puheeksi yhteisessä palaverissa. Hajuvedet voidaan kieltää, mutta muuten ei voida puuttua tuollaisiin henkilökohtaisiin asioihin. Esimieheen yhteys, niin loppuu tuollainen huomauttelu.
Yhdessä aiemmassa työpaikassani asia oli ratkaistu niin, että avokonttorin yhteyteen oli kyhätty yksi erillinen "allergiahuone", jossa sitten nämä yliherkät saivat työskennellä. Muut normaalissa avokonttorissa olevat saivat käyttää tuoksujaan miten halusivat. Näppärää, mielestäni. Itselleni hyvä parfyymi on tärkeä asia, nautin tuoksuista. Onneksi on oma huone töissä, niin ei paljoa tarvitse välittää, jos jollain joku yliherkkyys olisikin.
Yleensä nämä hajusteyliherkät ovat muutenkin näitä narinaihmisiä, joten jos jatkossa vetää kunnon hajuvesipilvet ympärille, niin välttyy kokonaan työskentelemästä näiden kanssa :) Samoin voi hyvällä syyllä skipata näiden vetämät palaverit, joissa yleensä asian käsittelyn taso on lähinnä lastentarhatasolla.
On hienoa, että olet valmis jättämään hajuvedet kokonaan pois, etkä kuvittele niin kuin jotkut, että "laitoin vain vähän". Se, miksi joihinkin hajuvesiin jotkut hajusteyliherkät reagoivat voimakkaammin kuin toisiin, johtuu lääkärini mukaan siitä, että synteettistä myskiä sisältävät hajuvedet ovat niitä pahimpia. Useimmat miesten tuoksut lienevät näitä. Olen siis itse monikemikaaliyliherkkä ja pidän omalla kohdallani ongelmaani kiusallisena, jota en mieluusti toitota muille ja mieluummin itse vetäydyn tilanteesta kuin vaadin muita luopumaan hajusteista juuri tämän "vaikea ihminen" -leiman vuoksi. Kyseessä ei todellakaan ole makuasia vaan todella kiusallinen vaiva. Käytin itsekin surutta kaikenlaisia hiustököttejä ja hajuvettäkin ennen kuin sairastuin. Hiustuotteista olen huomannut ettei muiden käyttämät hajusteelliset markettisampoot tai -deodorantit (paitsi se axe) ole ongelma, mutta hajustetut hiuslakat ja muut muotoilutuotteet ja etenkin jotkut voimakkaat kampaatason tuotteet voivat tehdä tosi raskaan ja pöpperöisen tunteen päähän, jos joutuu näitä tuotteita käyttävän henkilön välittömässä läheisyydessä olemaan ja tietty se jos samassa pienehkössä tilassa on sitten monta tällaista. Myös hajusteelliset pyykinpesu- ja huuhteluaineet on vaikeita, mutta muiden meikeistä ei ole kyllä tullut mitään ongelmia.
Valitettavasti sinne työkyvyttömyyseläkkeelle ei Suomessa pääse hajusteyliherkkyys-diagnoosilla, Ruotsissa taas on ymmärtääkseni oikeutettu sosiaalietuuksiin. Harvemmin myöskään pelkällä hajusteyliherkkyydellä onnistuu saamaan sellaista psykiatrisen puolen diagnoosia, joka eläköitymisen mahdollistaisi. Tosin voihan siinä käydä niinkin, että vaikean hajusteyliherkkyyden aiheuttama elinpiirin kaventuminen (sosiaalisista tilenteista, tapahtumista yms. luopuminen) johtaa lopulta vaikeaan masennukseen.
Kiitos kaikille, jotka jaksavat huomioida hajusteyliherkkän työkaverin rajoitukset!

Jos se masennukseen johtaa, niin siitä nyt ei voi syyttää muita ihmisiä tai hajusteita.

Tämähän oli aika selventävä viesti. Eli noita pahimpiahan en mitään käytä (hajuvedet jätetty pois, smoin hajustettu pesuaine, huuhteluaine ja hiuslakka täysin hajuton). Niillä aion pärjätä edelleen.
Eipä meillä tämä sellainen ongelma ole, että kenenkään pitäisi töistä jäädä pois :D jos on jollain jotain vakavampaa niin sitten varmaan jo se esimies tulee puhumaan tai joku vilauttaa edes sille pomolle jotain lääkärintodistusta.
Ap
Todella monella tuntuu olevan sellainen harhaluulo, kun hajusteallergiasta puhutaan, että ihminen olisi jotenkin hajulle yliherkkä tai ei pitäisi jostain hajusta ja siksi ei siedä sitä lähellään. Hajuhan on ilman kautta nenään siirtyviä molekyylejä, eli aivan konkreettista ainetta joka tulee iholleni/hengityselimiini.
Tykkäisin käyttää hajuvesiä, ja pidän monista tuoksuista, mutta kun pahimmillaan saan niiden sisältämistä kemikaaleista rytmihäiriöitä, niin yhä vähemmän ja vähemmän tekee mieli mitään tuoksuja kokeilla. Ikinä en ole saanut oireita mistään luonnontuoksuista vaikka miten paska tai hiki haisisi, koska niissä ei ole keinotekoisia aineita.
Mitä ap:n tapaukseen tulee, mielestäni olet tosiaan tehnyt tarpeeksi. Se, että muut välttävät voimakkaiden hajuvesien/hiuslakkojen ym. käyttöä pitäisi mielestäni työyhteisössä riittää. Voi kai niistä deodoranteistakin joku herkempi oireilla, mutta joku muu ratkaisu pitää asiaan silloin löytää. Kyllä shampoot ym. pitää saada itse valita, ei normihygieniasta voi ketään syyllistää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva normaalisti haistava käsittää, millaista on elää hajusteyliherkkänä.
Työpaikat hajuvesiskunkkeja oppii pian välttämään. Osa heistä (teistä) haisee oikeasti kissanpissalle, joten ero ei tunnu erityisen riipaisevalta. :D
Mutta kärsisitkö oikeasti siitä, että jonkun kaikki meikit eivät ole hajusteettomia? Tai siitä dödöstä kainalossa? Siis jollain henkilöllä, joka vain on samassa hyvin ilmastoidussa tilassa useiden metrien päässä?
En, jos tuoksussa ei ole myskiä. Haisu-myski on kauhistuttavin aine, mitä on koskaan keksitty eli kissanpissa-"tuoksu". Mm. Roma-haisuvedessä on myskiä.
Tigi-sarjan "hedelmäntuoksuisilla" hiustuotteilla voisi tappaa melkein kenet tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinähän käytät jo nyt varsin vähäisesti hajusteita ja olet ottanut yliherkät jo paremmin huomioon kuin voisi edes pyytää, sinuna en enää rajottaisi mitään. Olen itsekin hajusteyliherkkä enkä kehtaisi edes vaatia ketään työkavereistani olla käyttämättä hajusteita. Oudon kuuloista toimintaa siis työpaikallasi jos ihan käyvät huomauttelemassa...
Niin siis kommentit ovat esim. tällaisia: "Sulla on kyllä nyt jotain tosi vahvaa hajustetta, jätähän jatkossa semmoiset käyttämättä, kiitos." Ja sen perään sitten koko firmalle sähköposti, että "muistattehan huomioida työkaverit ja maltillisen hajusteiden käytön".
Vaikka siis joka päivä yhtä maltillinen hajusteiden käyttö minun kohdalla kuin aloituksessa kuvasin. Siksikin tätä lähdin kyselemään, kun hävettää, että kaikki saa sitten tästä kuulla yhteisjakelusähköpostissa. Kun minua on ensin siinä avokonttorin työpisteellä käyty ojentamassa, niin kyllähän sen muutkin näkee ja kuulee.
Ap
Mielestäni todella asiatonta käytöstä. Ja pomoko sallii tämän? Voisiko pomon kanssa yrittää keskustella miten tämä hajusteyliherkkien toimesta harjoitettu terrorismi menee jo yli.
T. Tuo kenelle vastasit
Miksi kukaan mies ei ole hajusteherkkä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva normaalisti haistava käsittää, millaista on elää hajusteyliherkkänä.
Työpaikat hajuvesiskunkkeja oppii pian välttämään. Osa heistä (teistä) haisee oikeasti kissanpissalle, joten ero ei tunnu erityisen riipaisevalta. :D
Mutta kärsisitkö oikeasti siitä, että jonkun kaikki meikit eivät ole hajusteettomia? Tai siitä dödöstä kainalossa? Siis jollain henkilöllä, joka vain on samassa hyvin ilmastoidussa tilassa useiden metrien päässä?
En, jos tuoksussa ei ole myskiä. Haisu-myski on kauhistuttavin aine, mitä on koskaan keksitty eli kissanpissa-"tuoksu". Mm. Roma-haisuvedessä on myskiä.
Tigi-sarjan "hedelmäntuoksuisilla" hiustuotteilla voisi tappaa melkein kenet tahansa.
Älä jaksa provota, sinä kärsit vain trolliudesta. Hajusteyliherkkyydessä kun ei ole koskaan kyse itse hajusta vaan molekyyleistä. Oikeasta hajusteyliherkkyydestä kärsivät saavat oireita jopa nenäklipsien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan mies ei ole hajusteherkkä?
On niitä, vain vähemmistössä. Lukua vääristää ne hajustyliherkkyyttä feikkaavat naiset, joita on.
Pitäisi lailla kieltää. Aloittajan kaltaiset eivät ymmärrä sitä, että mietokin tuoksu voi olla paha, jos se on juuri Se Haju, josta joku saa migreenin.
Ihan totta on, että pelkkä puuteri voi olla liian vahva haju, ja "puuterin" tuoksuksi mieltävät erityisesti miehet jonkun miedon tuoksun.
Ammatinvalintakysymys hajusteen käyttökin on, ihan samalla tavalla kuin työpukeutuminen tai työajat. Töissä joutuu aina ottamaan huomioon työpaikan vaatimukset ja rajoitukset.
Sekin kannattaa huomata, että hajuaisti turtuu omille hajusteille. Vai mistä johtunee, että jotkut käyttävät hirvittävän voimakkaita hajuja. Erään kerran kaupungilla kulkiessa tuli vastaan joku, joka haisi niin vahvasti jollekin, epäilemättä omasta mielestään hyvälle, että minun oli siirryttävä toiselle puolelle katua.
Työpaikoilla kannattaa huomata myös siivousaineitten hajusteet. On nimittäin olemassa hajuttomia siivousaineita ja niihin sitten lisätään erikseen haju. Tämä minulle paljastui erään työpaikkani siivouskomerosta, ja siellä todella taisteltiin hajusteista!

No mutta eikö sitten tämä hajusteallergikko voisi kertoa, että mikä haju hänellä aiheuttaa oireita? Tai mitä oireita aiheutuu? Tai esittää edes esimiehelle tai jollekin jotain perusteluja?
Jos minä en mielestäsi ymmärrä, niin eikö sillä vaatijalla tarvitse olla mitään perusteluja tai eikö hän voisi selittää asiaa jotenkin? Jos olet lukenut koko ketjun, niin huomasit kyllä, että olen jo parhaani mukaan koittanut ottaa muut huomioon sen perusteella, että hajusteyliherkät vain pelkästään ilmoittavat, että nyt kyllä joku haisee. Kukaan ei ole koskaan saanut töissä migreeniä tai ainakaan kertonut siitä kellekään tai lähtenyt sen takia kotiin :)
Jos minun puuterini aiheuttaa jollain oireita niin toivoisin itse jotain muutakin kun vain pelkän ilmoituksen että "ethän käytä jatkossa mitään hajustetta".
Ap
Minä sain astman mukana pahan hajusteyliherkkyyden. Olen monta kertaa joutunut menemään kesken työpäivän päivystykseen, josta monta kertaa jäänyt sairauslomalle, joskus jopa osastohoidon kautta. Ei ole kovin mukava pelätä, selviänkö tällä kertaa hengissä. Joka tapauksessa minulle tulee kipuja, pari päivää on piesty olo, vointi ja jaksaminen on huono ja rahaa menee kymmeniä, satoja tai tuhansia euroja.
Jonain päivinä kestän tuoksuja paremmin kuin toisena, jos päivän aikana on tullut altistus, seuraavasta tuoksusta tulee helposti astmakohtaus. En tiedä, mikä hajuste sen aiheuttaa. Joskus nenä ei haista mitään, mutta keuhkot huomaavat.
Jos saisin keuhkot vaihdettua, niin vaihtaisin. Töissä yritin parhaani mukaan, mutta monta kertaa oli kotimatkalla itku kurkussa, kun pyynnöt eivät menneet taaskaan perille. Olen joutunut luopumaan matkustelusta, illanvietoista, teatterireissuista, konserteista, pikkujouluista, baarireissuista, bussi- ja junamatkustamisesta. Jännitän vieraiden ihmisten tapaamista, kun en tiedä, miten keuhkot reagoivat.
Niinhän siinä kävi, että tuli yt:t ja minä sain lähteä. Olen yrittänyt etsiä jotain sopivaa työtä, mutta antaa olla. Olen työtön eläkeikään asti. Yksikään entinen työkaveri ei ole ottanut yhteyttä, joten ei siellä taideta minua kaivata. Nyt nautin myöhään nukkumisesta, lukemisesta, myöhään valvomisesta ja kaikesta, mitä voi tehdä aikaa tuhlaten.
Tässäkin ketjussa taisi olla pari entistä työ"kaveriani".

Etkö sä hoida sun astmaa? Kuulostaa aika pahalta
Aika erikoisia teillä nämä hajut, joita ette edes haista, mutta jotka laukaisevat kohtauksen. Enemmän kuulostas joltain eläin- tai homeherkistymiseltä.
Mitähän varten niitä hajuvesiä enää kalliilla rahalla valmistetaan,jos niitä ei voi käyttää.Tehdään sitten samalla tavalla kuin tupakankin kanssa,että hajuvesi-ja partavesipullot kaappiin,ei merkkejä eikä mainoksia päälle,ja sieltä sitten myyjältä pyytämällä pullo tulla kolisee liukuhuhnalle...vain kotikäyttöön,eikä missään nimessä saa mennä parvekkeelle jos tuoksuu.Mitenkä ne pärjää muissa maissa,ja mitenkä ne pärjää suuressa maailmassa,kuninkaalliset ja gaalajuhlat.Eikö ne ole astmaatikkoja täynnä.Eikö hengitysvaikeudet tartu hienostoon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain astman mukana pahan hajusteyliherkkyyden. Olen monta kertaa joutunut menemään kesken työpäivän päivystykseen, josta monta kertaa jäänyt sairauslomalle, joskus jopa osastohoidon kautta. Ei ole kovin mukava pelätä, selviänkö tällä kertaa hengissä. Joka tapauksessa minulle tulee kipuja, pari päivää on piesty olo, vointi ja jaksaminen on huono ja rahaa menee kymmeniä, satoja tai tuhansia euroja.
Jonain päivinä kestän tuoksuja paremmin kuin toisena, jos päivän aikana on tullut altistus, seuraavasta tuoksusta tulee helposti astmakohtaus. En tiedä, mikä hajuste sen aiheuttaa. Joskus nenä ei haista mitään, mutta keuhkot huomaavat.
Jos saisin keuhkot vaihdettua, niin vaihtaisin. Töissä yritin parhaani mukaan, mutta monta kertaa oli kotimatkalla itku kurkussa, kun pyynnöt eivät menneet taaskaan perille. Olen joutunut luopumaan matkustelusta, illanvietoista, teatterireissuista, konserteista, pikkujouluista, baarireissuista, bussi- ja junamatkustamisesta. Jännitän vieraiden ihmisten tapaamista, kun en tiedä, miten keuhkot reagoivat.
Niinhän siinä kävi, että tuli yt:t ja minä sain lähteä. Olen yrittänyt etsiä jotain sopivaa työtä, mutta antaa olla. Olen työtön eläkeikään asti. Yksikään entinen työkaveri ei ole ottanut yhteyttä, joten ei siellä taideta minua kaivata. Nyt nautin myöhään nukkumisesta, lukemisesta, myöhään valvomisesta ja kaikesta, mitä voi tehdä aikaa tuhlaten.
Tässäkin ketjussa taisi olla pari entistä työ"kaveriani".
Etkö sä hoida sun astmaa? Kuulostaa aika pahalta
Tietysti hoidan, en olisi muuten hengissä. Kontrollit on keskussairaalan keuhkopolilla, onneksi sieltä saan hoitoa jonojen ohi.
Joku deodorantti nyt ei tunnu missään mutta hiuslakat on usein aivan kaameanhajuisia =( Joskus mennyt hissiin jossa joku oli vissiin laittanut tukkaa ja ei siellä voinut hengittää. Samoin joskus melkein tyhjässä bussissa istuin perällä, etupäähän tuli joku nainen joka oli varmaan kylpenyt hajuvedessä. Lemusi niin pahasti että aivastelin O_o