Lue keskustelun säännöt.
Miten pahoja traumoja tukistamisesta jää lapselle?
13.06.2016 |
Tänä aamuna paloi taas hermot lapsen kanssa. Vähän vajaa 4.v temppuili ja huusi taas heti aamusta alkaen ja alkoi tapella ja heilua kaukosäätimen kanssa kun ei saanut heti päälle netflixiä. Kun isänsä meni auttamaan, menetti lapsi hermonsa ja kirkui ja huusi niin että pikkuvelikin (vauva) heräsi uniltaan. Itseltäni paloi tuossa kohtaa hermot, menin komentamaan lasta olemaan nätimmin jos haluaa piirrettyjään katsoa, mutta pyöri, potki ja raivosi jossain ihme tilassa niin että otin tukasta kiinni ja sanoin että nyt loppuu tuo pelleily. Kannoin rimpuilevan lapsen omaan huoneeseen, jossa sanoin että kunhan rauhoitutaan niin voidaan edes harkita piirrettyjen katsomista, tuollainen käytös ei tuota palkintoa. Lapsi yritti lyödä minua jolloin taas otin tukasta kiinni ja pidin paikallaan, olin itsekin ihan raivoissani kun heti aamusta saa tapella. Kun vähän aikaa kului ja rauhoituttiin molemmat, pyysi lapsi päästä äidin syliin, otin, silittelin ja selitin että äskeinen toiminta oli kaikilta väärin, mutta ei saa kaikesta kiukuta koko ajan niin paljoa. Äiti teki väärin, lapsi teki väärin. Pyysin myös anteeksi ja sanoin etten haluaisi häntä satuttaa.
Miksi minusta tuntuu, ettei oikeasti kaduta? Oma rehellinen mielipiteeni on, että tuon luontoinen lapsi oikeasti ansaitsee välillä pienen pöläytyksen, että se uskoo. Puhe ei tuohon tyttöön tehoa, pahentaa vaan tilannetta. Ei auta kasvatusopit hienoine teorioineen, ei lapsi ymmärrä että nätisti puhuva aikuinen tässä lässyttää sinulle rajoja. Meillä on niin kovapäinen uhmakas, että tuntuu todella oikealta että välillä tilanne päätyykin sinne äärirajoille, että lapsi huomaa aikuisen olevan ihan oikeasti tosissaan. Toisen kerran tänä aamuna kun alkoi taas pelleillä kaukosäätimen kanssa nostin vain sormeni pystyyn ja sanoin tytölle kovemmalla äänellä :"muistatko mitä äsken sanottiin?" Ja pelleily loppui siihen paikkaan. Eli jotain sinne upposi kerrasta.
Pahan äidin kruunu. Painakaa se päähäni siis nyt. Ja kertokaa nyt vielä päälle kaikki sinkkos-cacciatore-fraasit ja se kuinka psyykkisiä vaurioita tässä nyt aiheutan. Vähän kalvaa omaakin mieltäni tämänaamuinen tapaus, mutta enemmän tunnen lapsen myös sen ansainneen ja siitä oppineen, ettei noita tilanteita tulisi noin pahoina kuin pari kertaa vuodessa.
Kommentit (212)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen antanut kahdelle pojalleni monta kertaa tukkapöllyä ja olen raahannut heitä omiin huoneisiinsa erittäin kovakouraisesti myös. Ikinä eivät ole näyttäneet pelkäävän minua. Eikä heitä ikinä hillinnyt myöskään varoitukset siitä, että kohta äiti tukistaa, vaikka oli tukistettu aiemminkin. Eikä se riehuminen tai muu huono käytös yleensä myöskään tukistamiseen loppunut, eli siinä mielessä ihan turhaa.
Meillä on vielä siinäkin mielessä outo tilanne, että lasten isä ei ole ikinä kurittanut poikia fyysisesti, mutta häntä lapset pelkäävät. Hän huutaa ja simputtaa poikia vielä nytkin, kun ovat jo toisella kymmenellä, jos ei sana mene perille. Sitä simputusta tekee itselläkin pahaa kuunnella, vaikka tietenkin hän vain antaa selvät ohjeet siihen tahtiin, että poikien on pakko todella pinnistellä.
Minusta jako fyysiseen ja henkiseen kuritukseen on aika keinotekoinen. Hetkellinen kipu on kuitenkin aika helppo kestää verrattuna vaikka puolen tunnin autotallin järjestelysessioon, jossa pienimmistäkin keskittymiskyvyn herpaantumisesta tulee vihainen karjahdus ja lisää hankalampia hommia.
Miksi oi miksi alitajuisesti syyllisyyttä poteva ihminen yrittää aina selittää asioita itselleen parhain päin.
"Ei tää mun väkivaltani ole niiiiin paha kuin miehen käyttämä henkinen väkivalta".
Mitäpä, jos nyt vaan myöntäisit, ettei kumpikaan pelitä. Ei fyysinen, eikä henkinen väkivaltakaan. Lapsia ei saa haukkua, nitistää henkisesti eikä simputtaa sen paremmin kuin tukistellakaan.
Perheenne ei todellakaan kuulosta hyvältä paikalta lapsille, jos ainoat keksimänne kasvatusmetodit ovat nuo.
Sinänsä pidän hyvänä rangaistuksena teettää jotain hommaa lapsella, joka rikkoo tietoisesti kieltoja ja sääntöjä. Miksi sen rangaistuksen pitäisikään olla lapselle helppo?
Mutta henkinen nitistäminen ja simputus eivät siihen todellakaan kuulu.
Miten niin alitajuisesti syyllisyyttä poteva? Tietenkin tunnen syyllisyyttä hyvin aktiivisesti, ei siinä ole mitään alitajuista. On silti sanottava, että minua ärsyttää se, että kaikkia lapsia pidetään samanlaisina. Sitä he nimittäin eivät ole.
Tunnen mm. erään äidin, jolla on kaksi lasta, jotka istuivat hiljaa hiekkalaatikolla heti istumaan opittuaan ja ovat kuin viilipyttyjä vielä yläasteellakin. Katselin joskus todellakin kateellisena sitä harkintaa, jota nuo lapset käyttivät jokaisen askeleen ottamiseen taaperoiässä. Samanikäiset poikani olivat juosset kilometrejä ja kiivenneet parin puun latvaan (ja tulleet toisesta karsien alas) huutaen koko ajan kuin mölyapinat sinä aikana kun tämän toisen äidin lapset olivat saaneet aikaiseksi yhden hiekkakakun (ensimmäinen versio ei ollut hyvä, joten piti tehdä uusi). Ja sitten tämä alivilkkaiden lasten äiti antoi minulle vinkkejä miten saada duracellit istumaan paikallaan. Sen jälkeen en ole oikein ottanut tosissani mitään yleistyksiä lastenhoidosta tai kasvatuksesta. Ymmärrän silti hyvin, että tuon äidin on vaikea ymmärtää tukistamista.
Niin, minun on ainakin vaikea ymmärtää perheväkivaltaa, puukottamista, rattijuopumusta, lasten tukistamista, huumeiden välittämistä alaikäisille... niitä muuten yhdistää yksi asia - se, että ne ovat laissa kiellettyjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ex oli lapsena saanut "kuritusta" vanhemmiltaan. Seuraus: itsetunto nollissa, ei kunnioita ketään, oli väkivaltainen minua ja lasta kohtaan!!!! Sadisti.
Miettikää ennenkuin kuritatte!!
Aivan naurettavia tekosyitä: "ei lapsi käy silmille" ja "oppiipahan kunnioittamaan" just joo....!!
Minä sain kuritusta ihan syystä, ja mielestäni olen ihan empaattinen ja hellä isä sekä puoliso. Et vissiin tajua tehdä eroa väkivallan ja kurinpidollisen toiminnan kesken. Ei, kaikki tukistaminen yms. ei ole väkivaltaa, ja muistan lapsena itse ymmärtäneeni silloin harvoin "selkään saadessa", että tulihan sitä perseiltyä ja sääntöjä rikottua oikein tahallaan.
http://www.vihdinuutiset.fi/artikkeli/225295-vihtilainen-lapsiaan-tukis…
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus Lohjalla on tuominnut Vihdissä kahta alakouluikäistä lastaan tukistaneen äidin kahdesta lievästä pahoinpitelystä
Kyllähän ruankin varastamisesta tuomion saa, vaikka varastaiset sen vain koska nälkäkuolema olisi toinen vaihtoehto.
Paitsi että Suomessa on mahdollista saada apua mm. sosiaalitoimesta tai seurakunnalta, jos nälkäkuolema uhkaa. Kukaan ei kuole nälkään, eikä kenenkään pitäisi joutua pahoinpitelemään lapsiaan viimeisenä vaihtoehtona - meillä on esimerkiksi sosiaalipäivystys tai viimeisenä vaihtoehtona voi vaikka soittaa itselleen poliisipartion rauhoittamaan, jos ei kestä enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joskus lapset kokeilevat niin pitkälle että on kertakaikkiaan pakko näyttää kuka laumaa johtaa. Jotkut lapset ovat niin kovapäisiä että ajoittain on pidettävä kovaakin kuria. Nämä "lapsen tasolle laskeutuvat" eivät varmasti ole ikinä kohdannut ns. alfa-lasta, joka pyrkii alistamaan kaikki komentoonsa jo siitä asti kun oppii puhumaan.
Oma esikoiseni on tällainen. Todella, siis todella voimakastahtoinen. Loppuun asti. Kun sille päälle sattuu niin kiellot kaikuvat kuuroille korville ja niille nauretaan. Siinä on ollut pari varhaiskasvattajaakin sormi suussa kun poika ei kertakaikkiaan usko tai suostu tottelemaan. On siis jonkun matkaa yli 4v. Pikkuvauvasta kasvatettu oikein oppikirjan sääntöjen mukaan lapsentahtisesti yms. mikä on itseasiassa toiminut pikkusiskolle oikein hyvin, mutta mutta.
Tämä veikkonen, tuntuu että olen ainoa jota edes jotenkuten tottelee. Nyt on ollut siskon kiusaaminen kovasti muodissa, milloin heittelee leluilla, milloin tuuppii ja tönii tai lyö. Ja tämä kaikki hymyssä suin. Samoin muitakin lapsia jos asettuvat poikkiteloin. Viikko sitten oli viimeinen niitti, joka päivä hoidosta viestiä että lyömisiä, hoitajille lällättelyä ja muuta uhmaamista, ja kotiin tullessa peltirasialla sitten heitti siskoa, joka 2v, naamaan heitti peltirasialla. Otin korvasta kiinni ja näytin miltä tuntuu kun sattuu.
Poika on ollut kuin ihmisen mieli nyt viikon ajan. Ja tehtykin paljon mukavaa yhdessä. Molemmat lapset siis kasvatettu rakkaudella ja lapsia kuunnellaan sekä arvostetaan, heidän mielipiteensä otetaan huomioon, mutta silmille hyppimistä ei suvaita. Kaupassa näkee ihan tarpeeksi näiden pehmovanhempien tuotoksia, joiden herranlahjat juoksevat pitkin käytäviä kun isukki ja äippä hymistelevät vanukashyllyllä.
Minuakin on tukistettu lapsena, enkä ole tulossa sitä tähän ketjuun suosittelemaan ja puolustamaan, mutta tämä on erittäin hyvä kirjoitus. Joidenkin lapset on sellaisia enkeleitä, jotka saa tottelemaan kiltisti tiukalla ilmeellä. Yritä nyt sitten tällaisille selittää, että on olemassa myös aivan KERTAKAIKKISEN mahdottomia lapsia. Joten joo, sinänsä ymmärrän korvatillikan, mutta jatkokysymyksenä haluaisin tietää, oletko harkinnut jotain ulkopuolista apua tilanteeseen? Joku toinen voi nähdä jotain, mitä sinä et ja voisit saada hyvääkin apua.
En ole harkinnut enkä sellaista koe tarvitsevani. Vaikka täällä saa nyt yhdestä korvatillikasta hirviövanhemman maineen, niin arkemme on pääosin hyvin onnellista. Puuhaan paljon lasten kanssa mielelläni, ja he kertovat usein kuinka rakas olen, ja tietysti myös kerron sen heille vastavuoroisesti itsekin. Poikakin, kun sille päälle sattuu, saattaa ottaa siskon syliin ja silitellä. Ja auta armias jos näkee vaikka leikkikentällä jonkun toisen lapsen tekevän vääryyttä siskolleen, siinä on syytä olla itsellä nopeat jalat ettei tilanne eskaloidu, puolustaa nimittäin melko tosissaan myös isompiaan ja ylivoimaa vastaan. Joskus keskusteltiin jonkun siskonkiusaamisepisodin jälkeen kuinka paha mieli sekä minulle että pikkusiskolle tulee tuosta, niin poika meni keräämään voikukkakimpun hyvitykseksi. Kimpun saaneen kaksivuotiaan hymyllä olisi sulattanut jäävuoren.
Minua tukistettiin välillä, ei traumoja. Opinpahan olemaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joskus lapset kokeilevat niin pitkälle että on kertakaikkiaan pakko näyttää kuka laumaa johtaa. Jotkut lapset ovat niin kovapäisiä että ajoittain on pidettävä kovaakin kuria. Nämä "lapsen tasolle laskeutuvat" eivät varmasti ole ikinä kohdannut ns. alfa-lasta, joka pyrkii alistamaan kaikki komentoonsa jo siitä asti kun oppii puhumaan.
Oma esikoiseni on tällainen. Todella, siis todella voimakastahtoinen. Loppuun asti. Kun sille päälle sattuu niin kiellot kaikuvat kuuroille korville ja niille nauretaan. Siinä on ollut pari varhaiskasvattajaakin sormi suussa kun poika ei kertakaikkiaan usko tai suostu tottelemaan. On siis jonkun matkaa yli 4v. Pikkuvauvasta kasvatettu oikein oppikirjan sääntöjen mukaan lapsentahtisesti yms. mikä on itseasiassa toiminut pikkusiskolle oikein hyvin, mutta mutta.
Tämä veikkonen, tuntuu että olen ainoa jota edes jotenkuten tottelee. Nyt on ollut siskon kiusaaminen kovasti muodissa, milloin heittelee leluilla, milloin tuuppii ja tönii tai lyö. Ja tämä kaikki hymyssä suin. Samoin muitakin lapsia jos asettuvat poikkiteloin. Viikko sitten oli viimeinen niitti, joka päivä hoidosta viestiä että lyömisiä, hoitajille lällättelyä ja muuta uhmaamista, ja kotiin tullessa peltirasialla sitten heitti siskoa, joka 2v, naamaan heitti peltirasialla. Otin korvasta kiinni ja näytin miltä tuntuu kun sattuu.
Poika on ollut kuin ihmisen mieli nyt viikon ajan. Ja tehtykin paljon mukavaa yhdessä. Molemmat lapset siis kasvatettu rakkaudella ja lapsia kuunnellaan sekä arvostetaan, heidän mielipiteensä otetaan huomioon, mutta silmille hyppimistä ei suvaita. Kaupassa näkee ihan tarpeeksi näiden pehmovanhempien tuotoksia, joiden herranlahjat juoksevat pitkin käytäviä kun isukki ja äippä hymistelevät vanukashyllyllä.
Arvaapa, mistä tuo muiden kiusaaminen johtuu.
Terveisin edelleen se haastavamman ja kovapäisemmän isomman lapsen äiti, joka valitettavasti tietää mistä puhuu
Eipä ollutkaan. Ei kannata leikkiä psykologia jos ei siitä mitään ymmärrä.
Onnea sinulle matkaan, kun tämä neljävuotiaasi lähtee koulutielle, jos et tule tätä kuviota ymmärtämään aiemmin. Hae apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua tukistettiin välillä, ei traumoja. Opinpahan olemaan!
Minun mieheni tukistaa minua välillä, ei traumoja. Opinpahan olemaan!
Tukistan koiraani välillä, ei traumoja. Oppiipahan olemaan!
Mieheni tukistaa vauvaani välillä, ei traumoja. Oppiipahan olemaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joskus lapset kokeilevat niin pitkälle että on kertakaikkiaan pakko näyttää kuka laumaa johtaa. Jotkut lapset ovat niin kovapäisiä että ajoittain on pidettävä kovaakin kuria. Nämä "lapsen tasolle laskeutuvat" eivät varmasti ole ikinä kohdannut ns. alfa-lasta, joka pyrkii alistamaan kaikki komentoonsa jo siitä asti kun oppii puhumaan.
Oma esikoiseni on tällainen. Todella, siis todella voimakastahtoinen. Loppuun asti. Kun sille päälle sattuu niin kiellot kaikuvat kuuroille korville ja niille nauretaan. Siinä on ollut pari varhaiskasvattajaakin sormi suussa kun poika ei kertakaikkiaan usko tai suostu tottelemaan. On siis jonkun matkaa yli 4v. Pikkuvauvasta kasvatettu oikein oppikirjan sääntöjen mukaan lapsentahtisesti yms. mikä on itseasiassa toiminut pikkusiskolle oikein hyvin, mutta mutta.
Tämä veikkonen, tuntuu että olen ainoa jota edes jotenkuten tottelee. Nyt on ollut siskon kiusaaminen kovasti muodissa, milloin heittelee leluilla, milloin tuuppii ja tönii tai lyö. Ja tämä kaikki hymyssä suin. Samoin muitakin lapsia jos asettuvat poikkiteloin. Viikko sitten oli viimeinen niitti, joka päivä hoidosta viestiä että lyömisiä, hoitajille lällättelyä ja muuta uhmaamista, ja kotiin tullessa peltirasialla sitten heitti siskoa, joka 2v, naamaan heitti peltirasialla. Otin korvasta kiinni ja näytin miltä tuntuu kun sattuu.
Poika on ollut kuin ihmisen mieli nyt viikon ajan. Ja tehtykin paljon mukavaa yhdessä. Molemmat lapset siis kasvatettu rakkaudella ja lapsia kuunnellaan sekä arvostetaan, heidän mielipiteensä otetaan huomioon, mutta silmille hyppimistä ei suvaita. Kaupassa näkee ihan tarpeeksi näiden pehmovanhempien tuotoksia, joiden herranlahjat juoksevat pitkin käytäviä kun isukki ja äippä hymistelevät vanukashyllyllä.
Minuakin on tukistettu lapsena, enkä ole tulossa sitä tähän ketjuun suosittelemaan ja puolustamaan, mutta tämä on erittäin hyvä kirjoitus. Joidenkin lapset on sellaisia enkeleitä, jotka saa tottelemaan kiltisti tiukalla ilmeellä. Yritä nyt sitten tällaisille selittää, että on olemassa myös aivan KERTAKAIKKISEN mahdottomia lapsia. Joten joo, sinänsä ymmärrän korvatillikan, mutta jatkokysymyksenä haluaisin tietää, oletko harkinnut jotain ulkopuolista apua tilanteeseen? Joku toinen voi nähdä jotain, mitä sinä et ja voisit saada hyvääkin apua.
Tämäpä tämä. Parhaita kasvatusneuvojiahan ovat lapsettomat tai yhden helpon lapsen vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joskus lapset kokeilevat niin pitkälle että on kertakaikkiaan pakko näyttää kuka laumaa johtaa. Jotkut lapset ovat niin kovapäisiä että ajoittain on pidettävä kovaakin kuria. Nämä "lapsen tasolle laskeutuvat" eivät varmasti ole ikinä kohdannut ns. alfa-lasta, joka pyrkii alistamaan kaikki komentoonsa jo siitä asti kun oppii puhumaan.
Oma esikoiseni on tällainen. Todella, siis todella voimakastahtoinen. Loppuun asti. Kun sille päälle sattuu niin kiellot kaikuvat kuuroille korville ja niille nauretaan. Siinä on ollut pari varhaiskasvattajaakin sormi suussa kun poika ei kertakaikkiaan usko tai suostu tottelemaan. On siis jonkun matkaa yli 4v. Pikkuvauvasta kasvatettu oikein oppikirjan sääntöjen mukaan lapsentahtisesti yms. mikä on itseasiassa toiminut pikkusiskolle oikein hyvin, mutta mutta.
Tämä veikkonen, tuntuu että olen ainoa jota edes jotenkuten tottelee. Nyt on ollut siskon kiusaaminen kovasti muodissa, milloin heittelee leluilla, milloin tuuppii ja tönii tai lyö. Ja tämä kaikki hymyssä suin. Samoin muitakin lapsia jos asettuvat poikkiteloin. Viikko sitten oli viimeinen niitti, joka päivä hoidosta viestiä että lyömisiä, hoitajille lällättelyä ja muuta uhmaamista, ja kotiin tullessa peltirasialla sitten heitti siskoa, joka 2v, naamaan heitti peltirasialla. Otin korvasta kiinni ja näytin miltä tuntuu kun sattuu.
Poika on ollut kuin ihmisen mieli nyt viikon ajan. Ja tehtykin paljon mukavaa yhdessä. Molemmat lapset siis kasvatettu rakkaudella ja lapsia kuunnellaan sekä arvostetaan, heidän mielipiteensä otetaan huomioon, mutta silmille hyppimistä ei suvaita. Kaupassa näkee ihan tarpeeksi näiden pehmovanhempien tuotoksia, joiden herranlahjat juoksevat pitkin käytäviä kun isukki ja äippä hymistelevät vanukashyllyllä.
Minuakin on tukistettu lapsena, enkä ole tulossa sitä tähän ketjuun suosittelemaan ja puolustamaan, mutta tämä on erittäin hyvä kirjoitus. Joidenkin lapset on sellaisia enkeleitä, jotka saa tottelemaan kiltisti tiukalla ilmeellä. Yritä nyt sitten tällaisille selittää, että on olemassa myös aivan KERTAKAIKKISEN mahdottomia lapsia. Joten joo, sinänsä ymmärrän korvatillikan, mutta jatkokysymyksenä haluaisin tietää, oletko harkinnut jotain ulkopuolista apua tilanteeseen? Joku toinen voi nähdä jotain, mitä sinä et ja voisit saada hyvääkin apua.
Tämäpä tämä. Parhaita kasvatusneuvojiahan ovat lapsettomat tai yhden helpon lapsen vanhemmat.
Tässä ketjussa ilmeisesti ainoat pätevät kommentit tulevat ap:n ja muiden mielestä niiltä, joiden mielestä lasten pahoinpiteleminen on ihan hyvä. Oli lapsia tai ei.
Riippuu lapsesta. Mulle ei jäänyt traumoja, ja tukistamista tapahtui kyllä useammin kuin kerran tai kaksi. Sitä mieltä, että viimeisenä keinona ok, jos ei mikään muu enää tehoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
71-72:lle kaikkea parasta elämässäsi, ja kiitos, että kirjoitit tähän ketjuun näkökulman, jonka ap:kin toivottavasti lukee. Antaa vähän ajateltavaa näille "alfa-lapsista", pomottajista yms. kirjoittaville.
Lapset reagoivat kotioloihin, huonoon vuorovaikutukseen tai väkivaltaan joko sulkeutumalla kuoreensa tai uhmaamalla entistä enemmän. Ap:n tapauksessa kyse lienee jälkimmäisestä. Siitä vaan, ap, korota panoksia - ja pian huomaat asuvasi teini-ikäisen haistattelijan, tavaroiden rikkojan, käsiksi käyjän, huume- ja päihdeongelmaisen, karkailevan ja koulua laiminlyövän perhekotilapsen kanssa.
NO VITTU NIIN JUST!!!! Eroa ei ole, on vain mustaa ja valkoista. On vain superihania sankarivanhempia ja kamalia lapsiaan päivittäin hakkaavia mt-potilaita. Ei saatana tää palsta jaksaa joka päivä yllättää tyhmyydellään.
Vierailija kirjoitti:
Olivatko 30 vuotta sitten kaikki ihmiset henkisesti vammaisia ja traumatisoituneita?
Itseasiassa kun tarkemmin ajattelee: oli ne kyllä pikkasen omituisia... ihan joka iikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ex oli lapsena saanut "kuritusta" vanhemmiltaan. Seuraus: itsetunto nollissa, ei kunnioita ketään, oli väkivaltainen minua ja lasta kohtaan!!!! Sadisti.
Miettikää ennenkuin kuritatte!!
Aivan naurettavia tekosyitä: "ei lapsi käy silmille" ja "oppiipahan kunnioittamaan" just joo....!!
Itse olin villikko lapsi 70luvulla ja muistan kerran kun oikein tahallani ärsyttämällä hain huomiota ja kuinka pitkälle lempeän isäni hermot kestää ( ja joo, oli oikein filosofinen ja keskusteleva ja perusteleva rakastava vanhempi, minä huomionhakuinen se lellitty nuorin iltatähti ).
Lopuksi nappasin silmälasit iskän päästä ja (miettikää, joo) tallasin ne rikki hähättäen. Kyllä, semmonen hellantelttu minä.
Silloin isä laittoi sanomalehden pois , nousi tuolista, polvistui tasolleni , katsoi suoraan silmiin, otti otsahiussuortuvastani hiljaa kiinni (siis nosti hiljaa hiuksia ylös kahdella sormella, ei siis vetänyt tai kiskonut, ei tietenkään tehnyt kipeää , mutta itse ele oli klassinen "tukkapölly"imitaatio jota meillä ei aiemmin ollut käytetty- ja sitten isä sanoi pettyneellä äänellä nimeni.
Vaikutus minuun oli järisyttävä.
Itkin varmaan vaikka kuinka kauan koska olin saanut "tukkapöllyä" isältä!
Isä ei koskaan aiemmin ollut rankaissut vaan tosiaan keskustellut ja perustellut, mutta ainakin minun kohdallani tuo kerta oli vedenjakaja ja kyllä alkoi raksuttamaan pienissä aivoissa että tässä menee joku raja.
Ymmärrän tosin että jos vanhempi vetää nahkaremmillä hullunkiilto silmissä takapuolen verelle, tai koko ajan saa lapsi pelätä vanhempaa että mistä ja koskahan sillä äiskällä palaa tänään käämi ja mistä käy päälle oikeasti "hakaten" lasta niin traumathan siitä tulee aivan varmasti ja se on niin väärin ja painajaismaista kuin olla voi.
Omasta lapsuudesta muistan "koivuniemen herran" uunin pankolla jota ei koskaan käytetty eli jostain pajupensaasta haettu vitsa jolla oli symbolinen arvo kurituskeinona siellä edustamassa.
Monissa perheissä käytettiin myös kurittomia lapsia hillitsemään tokaisua "odotas kun isä tule kotiin, minä kerron sun äidillesi...eli vanhempien auktoriteetti oli aika tehokas.
"aasista ei saa hakkaamalla lasta, mutta lapsesta saa hakkaamalla aasin", luin tuollaisen kerran jonkun yleisen vessan seinästä.
Ja kaikkihan ovat kuin sinun täydellinen isäsi ja sinä. Koitin tuollaisia metodeja todella pitkään. Tuloksena HÄHÄHÄHÄHÄHÄH *LÄPS* ja tekemään sitä samaa mistä oli toruttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen antanut kahdelle pojalleni monta kertaa tukkapöllyä ja olen raahannut heitä omiin huoneisiinsa erittäin kovakouraisesti myös. Ikinä eivät ole näyttäneet pelkäävän minua. Eikä heitä ikinä hillinnyt myöskään varoitukset siitä, että kohta äiti tukistaa, vaikka oli tukistettu aiemminkin. Eikä se riehuminen tai muu huono käytös yleensä myöskään tukistamiseen loppunut, eli siinä mielessä ihan turhaa.
Meillä on vielä siinäkin mielessä outo tilanne, että lasten isä ei ole ikinä kurittanut poikia fyysisesti, mutta häntä lapset pelkäävät. Hän huutaa ja simputtaa poikia vielä nytkin, kun ovat jo toisella kymmenellä, jos ei sana mene perille. Sitä simputusta tekee itselläkin pahaa kuunnella, vaikka tietenkin hän vain antaa selvät ohjeet siihen tahtiin, että poikien on pakko todella pinnistellä.
Minusta jako fyysiseen ja henkiseen kuritukseen on aika keinotekoinen. Hetkellinen kipu on kuitenkin aika helppo kestää verrattuna vaikka puolen tunnin autotallin järjestelysessioon, jossa pienimmistäkin keskittymiskyvyn herpaantumisesta tulee vihainen karjahdus ja lisää hankalampia hommia.
Miksi oi miksi alitajuisesti syyllisyyttä poteva ihminen yrittää aina selittää asioita itselleen parhain päin.
"Ei tää mun väkivaltani ole niiiiin paha kuin miehen käyttämä henkinen väkivalta".
Mitäpä, jos nyt vaan myöntäisit, ettei kumpikaan pelitä. Ei fyysinen, eikä henkinen väkivaltakaan. Lapsia ei saa haukkua, nitistää henkisesti eikä simputtaa sen paremmin kuin tukistellakaan.
Perheenne ei todellakaan kuulosta hyvältä paikalta lapsille, jos ainoat keksimänne kasvatusmetodit ovat nuo.
Sinänsä pidän hyvänä rangaistuksena teettää jotain hommaa lapsella, joka rikkoo tietoisesti kieltoja ja sääntöjä. Miksi sen rangaistuksen pitäisikään olla lapselle helppo?
Mutta henkinen nitistäminen ja simputus eivät siihen todellakaan kuulu.
Miten niin alitajuisesti syyllisyyttä poteva? Tietenkin tunnen syyllisyyttä hyvin aktiivisesti, ei siinä ole mitään alitajuista. On silti sanottava, että minua ärsyttää se, että kaikkia lapsia pidetään samanlaisina. Sitä he nimittäin eivät ole.
Tunnen mm. erään äidin, jolla on kaksi lasta, jotka istuivat hiljaa hiekkalaatikolla heti istumaan opittuaan ja ovat kuin viilipyttyjä vielä yläasteellakin. Katselin joskus todellakin kateellisena sitä harkintaa, jota nuo lapset käyttivät jokaisen askeleen ottamiseen taaperoiässä. Samanikäiset poikani olivat juosset kilometrejä ja kiivenneet parin puun latvaan (ja tulleet toisesta karsien alas) huutaen koko ajan kuin mölyapinat sinä aikana kun tämän toisen äidin lapset olivat saaneet aikaiseksi yhden hiekkakakun (ensimmäinen versio ei ollut hyvä, joten piti tehdä uusi). Ja sitten tämä alivilkkaiden lasten äiti antoi minulle vinkkejä miten saada duracellit istumaan paikallaan. Sen jälkeen en ole oikein ottanut tosissani mitään yleistyksiä lastenhoidosta tai kasvatuksesta. Ymmärrän silti hyvin, että tuon äidin on vaikea ymmärtää tukistamista.
Niin, minun on ainakin vaikea ymmärtää perheväkivaltaa, puukottamista, rattijuopumusta, lasten tukistamista, huumeiden välittämistä alaikäisille... niitä muuten yhdistää yksi asia - se, että ne ovat laissa kiellettyjä.
Tässä me ollaan erilaisia. Minä ymmärrän noita kaikkia, vaikken hyväksyisikään. Itse asiassa minun on todellakin hyvin helppo ymmärtää miksi ihmiset tekevät ikäviä asioita, koska itsetuntemukseni on kohtalaisen hyvä. Suosittelen sinuakin käyttämään hiukan aikaa siihen, että yrität ymmärtää miksi joku voi esim. ajaa kännissä autolla. Kunhan ymmärrät, voit sitten hyökätä niitä syitä vastaan ja sinulla on muutakin kuin oma täysin todellisuudesta irrallinen tuomiosi asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ex oli lapsena saanut "kuritusta" vanhemmiltaan. Seuraus: itsetunto nollissa, ei kunnioita ketään, oli väkivaltainen minua ja lasta kohtaan!!!! Sadisti.
Miettikää ennenkuin kuritatte!!
Aivan naurettavia tekosyitä: "ei lapsi käy silmille" ja "oppiipahan kunnioittamaan" just joo....!!
Itse olin villikko lapsi 70luvulla ja muistan kerran kun oikein tahallani ärsyttämällä hain huomiota ja kuinka pitkälle lempeän isäni hermot kestää ( ja joo, oli oikein filosofinen ja keskusteleva ja perusteleva rakastava vanhempi, minä huomionhakuinen se lellitty nuorin iltatähti ).
Lopuksi nappasin silmälasit iskän päästä ja (miettikää, joo) tallasin ne rikki hähättäen. Kyllä, semmonen hellantelttu minä.
Silloin isä laittoi sanomalehden pois , nousi tuolista, polvistui tasolleni , katsoi suoraan silmiin, otti otsahiussuortuvastani hiljaa kiinni (siis nosti hiljaa hiuksia ylös kahdella sormella, ei siis vetänyt tai kiskonut, ei tietenkään tehnyt kipeää , mutta itse ele oli klassinen "tukkapölly"imitaatio jota meillä ei aiemmin ollut käytetty- ja sitten isä sanoi pettyneellä äänellä nimeni.
Vaikutus minuun oli järisyttävä.
Itkin varmaan vaikka kuinka kauan koska olin saanut "tukkapöllyä" isältä!
Isä ei koskaan aiemmin ollut rankaissut vaan tosiaan keskustellut ja perustellut, mutta ainakin minun kohdallani tuo kerta oli vedenjakaja ja kyllä alkoi raksuttamaan pienissä aivoissa että tässä menee joku raja.
Ymmärrän tosin että jos vanhempi vetää nahkaremmillä hullunkiilto silmissä takapuolen verelle, tai koko ajan saa lapsi pelätä vanhempaa että mistä ja koskahan sillä äiskällä palaa tänään käämi ja mistä käy päälle oikeasti "hakaten" lasta niin traumathan siitä tulee aivan varmasti ja se on niin väärin ja painajaismaista kuin olla voi.
Omasta lapsuudesta muistan "koivuniemen herran" uunin pankolla jota ei koskaan käytetty eli jostain pajupensaasta haettu vitsa jolla oli symbolinen arvo kurituskeinona siellä edustamassa.
Monissa perheissä käytettiin myös kurittomia lapsia hillitsemään tokaisua "odotas kun isä tule kotiin, minä kerron sun äidillesi...eli vanhempien auktoriteetti oli aika tehokas.
"aasista ei saa hakkaamalla lasta, mutta lapsesta saa hakkaamalla aasin", luin tuollaisen kerran jonkun yleisen vessan seinästä.
Sinun tossuisäsi tuossa olisi remmiä kaivannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ex oli lapsena saanut "kuritusta" vanhemmiltaan. Seuraus: itsetunto nollissa, ei kunnioita ketään, oli väkivaltainen minua ja lasta kohtaan!!!! Sadisti.
Miettikää ennenkuin kuritatte!!
Aivan naurettavia tekosyitä: "ei lapsi käy silmille" ja "oppiipahan kunnioittamaan" just joo....!!
Itse olin villikko lapsi 70luvulla ja muistan kerran kun oikein tahallani ärsyttämällä hain huomiota ja kuinka pitkälle lempeän isäni hermot kestää ( ja joo, oli oikein filosofinen ja keskusteleva ja perusteleva rakastava vanhempi, minä huomionhakuinen se lellitty nuorin iltatähti ).
Lopuksi nappasin silmälasit iskän päästä ja (miettikää, joo) tallasin ne rikki hähättäen. Kyllä, semmonen hellantelttu minä.
Silloin isä laittoi sanomalehden pois , nousi tuolista, polvistui tasolleni , katsoi suoraan silmiin, otti otsahiussuortuvastani hiljaa kiinni (siis nosti hiljaa hiuksia ylös kahdella sormella, ei siis vetänyt tai kiskonut, ei tietenkään tehnyt kipeää , mutta itse ele oli klassinen "tukkapölly"imitaatio jota meillä ei aiemmin ollut käytetty- ja sitten isä sanoi pettyneellä äänellä nimeni.
Vaikutus minuun oli järisyttävä.
Itkin varmaan vaikka kuinka kauan koska olin saanut "tukkapöllyä" isältä!
Isä ei koskaan aiemmin ollut rankaissut vaan tosiaan keskustellut ja perustellut, mutta ainakin minun kohdallani tuo kerta oli vedenjakaja ja kyllä alkoi raksuttamaan pienissä aivoissa että tässä menee joku raja.
Ymmärrän tosin että jos vanhempi vetää nahkaremmillä hullunkiilto silmissä takapuolen verelle, tai koko ajan saa lapsi pelätä vanhempaa että mistä ja koskahan sillä äiskällä palaa tänään käämi ja mistä käy päälle oikeasti "hakaten" lasta niin traumathan siitä tulee aivan varmasti ja se on niin väärin ja painajaismaista kuin olla voi.
Omasta lapsuudesta muistan "koivuniemen herran" uunin pankolla jota ei koskaan käytetty eli jostain pajupensaasta haettu vitsa jolla oli symbolinen arvo kurituskeinona siellä edustamassa.
Monissa perheissä käytettiin myös kurittomia lapsia hillitsemään tokaisua "odotas kun isä tule kotiin, minä kerron sun äidillesi...eli vanhempien auktoriteetti oli aika tehokas.
"aasista ei saa hakkaamalla lasta, mutta lapsesta saa hakkaamalla aasin", luin tuollaisen kerran jonkun yleisen vessan seinästä.
Kah, mistäs luulet tuon johtuneen? Miksi nykyajan lapsentahtisilla vanhemmilla ei ole auktoriteettia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ex oli lapsena saanut "kuritusta" vanhemmiltaan. Seuraus: itsetunto nollissa, ei kunnioita ketään, oli väkivaltainen minua ja lasta kohtaan!!!! Sadisti.
Miettikää ennenkuin kuritatte!!
Aivan naurettavia tekosyitä: "ei lapsi käy silmille" ja "oppiipahan kunnioittamaan" just joo....!!
Minä sain kuritusta ihan syystä, ja mielestäni olen ihan empaattinen ja hellä isä sekä puoliso. Et vissiin tajua tehdä eroa väkivallan ja kurinpidollisen toiminnan kesken. Ei, kaikki tukistaminen yms. ei ole väkivaltaa, ja muistan lapsena itse ymmärtäneeni silloin harvoin "selkään saadessa", että tulihan sitä perseiltyä ja sääntöjä rikottua oikein tahallaan.
http://www.vihdinuutiset.fi/artikkeli/225295-vihtilainen-lapsiaan-tukis…
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus Lohjalla on tuominnut Vihdissä kahta alakouluikäistä lastaan tukistaneen äidin kahdesta lievästä pahoinpitelystä
Kyllähän ruankin varastamisesta tuomion saa, vaikka varastaiset sen vain koska nälkäkuolema olisi toinen vaihtoehto.
Paitsi että Suomessa on mahdollista saada apua mm. sosiaalitoimesta tai seurakunnalta, jos nälkäkuolema uhkaa. Kukaan ei kuole nälkään, eikä kenenkään pitäisi joutua pahoinpitelemään lapsiaan viimeisenä vaihtoehtona - meillä on esimerkiksi sosiaalipäivystys tai viimeisenä vaihtoehtona voi vaikka soittaa itselleen poliisipartion rauhoittamaan, jos ei kestä enää.
Loistava idea! Seuraavan kerran kun kakara saa kohtauksen, soitan poliisit. Ihan mielenkiintoista nähdä tulevatko paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joskus lapset kokeilevat niin pitkälle että on kertakaikkiaan pakko näyttää kuka laumaa johtaa. Jotkut lapset ovat niin kovapäisiä että ajoittain on pidettävä kovaakin kuria. Nämä "lapsen tasolle laskeutuvat" eivät varmasti ole ikinä kohdannut ns. alfa-lasta, joka pyrkii alistamaan kaikki komentoonsa jo siitä asti kun oppii puhumaan.
Oma esikoiseni on tällainen. Todella, siis todella voimakastahtoinen. Loppuun asti. Kun sille päälle sattuu niin kiellot kaikuvat kuuroille korville ja niille nauretaan. Siinä on ollut pari varhaiskasvattajaakin sormi suussa kun poika ei kertakaikkiaan usko tai suostu tottelemaan. On siis jonkun matkaa yli 4v. Pikkuvauvasta kasvatettu oikein oppikirjan sääntöjen mukaan lapsentahtisesti yms. mikä on itseasiassa toiminut pikkusiskolle oikein hyvin, mutta mutta.
Tämä veikkonen, tuntuu että olen ainoa jota edes jotenkuten tottelee. Nyt on ollut siskon kiusaaminen kovasti muodissa, milloin heittelee leluilla, milloin tuuppii ja tönii tai lyö. Ja tämä kaikki hymyssä suin. Samoin muitakin lapsia jos asettuvat poikkiteloin. Viikko sitten oli viimeinen niitti, joka päivä hoidosta viestiä että lyömisiä, hoitajille lällättelyä ja muuta uhmaamista, ja kotiin tullessa peltirasialla sitten heitti siskoa, joka 2v, naamaan heitti peltirasialla. Otin korvasta kiinni ja näytin miltä tuntuu kun sattuu.
Poika on ollut kuin ihmisen mieli nyt viikon ajan. Ja tehtykin paljon mukavaa yhdessä. Molemmat lapset siis kasvatettu rakkaudella ja lapsia kuunnellaan sekä arvostetaan, heidän mielipiteensä otetaan huomioon, mutta silmille hyppimistä ei suvaita. Kaupassa näkee ihan tarpeeksi näiden pehmovanhempien tuotoksia, joiden herranlahjat juoksevat pitkin käytäviä kun isukki ja äippä hymistelevät vanukashyllyllä.
Arvaapa, mistä tuo muiden kiusaaminen johtuu.
Terveisin edelleen se haastavamman ja kovapäisemmän isomman lapsen äiti, joka valitettavasti tietää mistä puhuu
Eipä ollutkaan. Ei kannata leikkiä psykologia jos ei siitä mitään ymmärrä.
Onnea sinulle matkaan, kun tämä neljävuotiaasi lähtee koulutielle, jos et tule tätä kuviota ymmärtämään aiemmin. Hae apua.
Onnea vaan itsellesi sinne kyökkipsykologian laitokselle. Oletko yhtä ylimielinen myös lapsillesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joskus lapset kokeilevat niin pitkälle että on kertakaikkiaan pakko näyttää kuka laumaa johtaa. Jotkut lapset ovat niin kovapäisiä että ajoittain on pidettävä kovaakin kuria. Nämä "lapsen tasolle laskeutuvat" eivät varmasti ole ikinä kohdannut ns. alfa-lasta, joka pyrkii alistamaan kaikki komentoonsa jo siitä asti kun oppii puhumaan.
Oma esikoiseni on tällainen. Todella, siis todella voimakastahtoinen. Loppuun asti. Kun sille päälle sattuu niin kiellot kaikuvat kuuroille korville ja niille nauretaan. Siinä on ollut pari varhaiskasvattajaakin sormi suussa kun poika ei kertakaikkiaan usko tai suostu tottelemaan. On siis jonkun matkaa yli 4v. Pikkuvauvasta kasvatettu oikein oppikirjan sääntöjen mukaan lapsentahtisesti yms. mikä on itseasiassa toiminut pikkusiskolle oikein hyvin, mutta mutta.
Tämä veikkonen, tuntuu että olen ainoa jota edes jotenkuten tottelee. Nyt on ollut siskon kiusaaminen kovasti muodissa, milloin heittelee leluilla, milloin tuuppii ja tönii tai lyö. Ja tämä kaikki hymyssä suin. Samoin muitakin lapsia jos asettuvat poikkiteloin. Viikko sitten oli viimeinen niitti, joka päivä hoidosta viestiä että lyömisiä, hoitajille lällättelyä ja muuta uhmaamista, ja kotiin tullessa peltirasialla sitten heitti siskoa, joka 2v, naamaan heitti peltirasialla. Otin korvasta kiinni ja näytin miltä tuntuu kun sattuu.
Poika on ollut kuin ihmisen mieli nyt viikon ajan. Ja tehtykin paljon mukavaa yhdessä. Molemmat lapset siis kasvatettu rakkaudella ja lapsia kuunnellaan sekä arvostetaan, heidän mielipiteensä otetaan huomioon, mutta silmille hyppimistä ei suvaita. Kaupassa näkee ihan tarpeeksi näiden pehmovanhempien tuotoksia, joiden herranlahjat juoksevat pitkin käytäviä kun isukki ja äippä hymistelevät vanukashyllyllä.
Minuakin on tukistettu lapsena, enkä ole tulossa sitä tähän ketjuun suosittelemaan ja puolustamaan, mutta tämä on erittäin hyvä kirjoitus. Joidenkin lapset on sellaisia enkeleitä, jotka saa tottelemaan kiltisti tiukalla ilmeellä. Yritä nyt sitten tällaisille selittää, että on olemassa myös aivan KERTAKAIKKISEN mahdottomia lapsia. Joten joo, sinänsä ymmärrän korvatillikan, mutta jatkokysymyksenä haluaisin tietää, oletko harkinnut jotain ulkopuolista apua tilanteeseen? Joku toinen voi nähdä jotain, mitä sinä et ja voisit saada hyvääkin apua.
Tämäpä tämä. Parhaita kasvatusneuvojiahan ovat lapsettomat tai yhden helpon lapsen vanhemmat.
Tässä ketjussa ilmeisesti ainoat pätevät kommentit tulevat ap:n ja muiden mielestä niiltä, joiden mielestä lasten pahoinpiteleminen on ihan hyvä. Oli lapsia tai ei.
Olisiko vaikka siinä, että tässä puhutaan jostain yhdestä tukistamisesta ja sinä kaltaisinenne puhutte punasilmäisestä nahkaremmilla persnahan halki hakaavasta hirviöstä. Ai kaikki eivät olekaan kanssasi samaa mieltä, voi hitsi. Opetatko samaa lapsillesikin, että vain sinä olet oikeassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko sille perhetyöntekijälle kertoa rehellisesti, että minusta tuntuu ettei mikään muu kuin tukistaminen tai fyysinen kiinnipitäminen auta? Vai onko huolta että tilanne paisuu ihan raiteiltaan? Lapseni oikeasti on ihan äitin tyttö, tänäänkin aamulla tilanteen ratkettua kertoili minulle miten ihana äiti ja tärkeä olen hänelle. Käytös vain välillä lähtee hänellä temperamentin vuoksi aivan lapasesta. -Ap
Suosittelen neuvolapsykologin tapaamista, siellä voit kertoa tunteistasi ilman yhtä suurta pelkoa esim. lastensuojeluilmoituksen tekemisestä kuin perhetyöntekijän kanssa. Joko neuvolapsykologille tai perheneuvolaan kannattaisi ottaa yhteyttä hetimiten.
Terveisin se samanlaisen lapsen äiti
Nykypäivänä kaikki viranomaiset ovat VELVOLLISIA tekemään lasun, mikäli huoli herää. Tukistaminen on Suomessa laitonta, joka voidaan tulkita lapsen pahoinpitelyksi. Lapseen kohdistuvasta pahoinpitelyepäilystä lähtee aina myös tutkintapyyntö poliisille. T. Sossu
Sama minulla, kuin 74:lla. Tukistin muita lapsia, kun olin oppinut siihen ja sain sillä keinolla toiset tekemään mieleni mukaan. Olin alle kouluikäinen silloin.
Isä huusi ja repi hiuksista, kun en ymmärtänyt matematiikan tehtäviä. Lopputulos: erittäin vaikea matematiikka-ongelma koko koulu- ja opiskeluiän. Ahdistun vieläkin, jos joudun ratkaisemaan laskuja.
Äiti tukisti, jos en tehnyt hänen mielen mukaan. En oppinut koskaan luottamaan äitiini.