Lue keskustelun säännöt.
Miten pahoja traumoja tukistamisesta jää lapselle?
13.06.2016 |
Tänä aamuna paloi taas hermot lapsen kanssa. Vähän vajaa 4.v temppuili ja huusi taas heti aamusta alkaen ja alkoi tapella ja heilua kaukosäätimen kanssa kun ei saanut heti päälle netflixiä. Kun isänsä meni auttamaan, menetti lapsi hermonsa ja kirkui ja huusi niin että pikkuvelikin (vauva) heräsi uniltaan. Itseltäni paloi tuossa kohtaa hermot, menin komentamaan lasta olemaan nätimmin jos haluaa piirrettyjään katsoa, mutta pyöri, potki ja raivosi jossain ihme tilassa niin että otin tukasta kiinni ja sanoin että nyt loppuu tuo pelleily. Kannoin rimpuilevan lapsen omaan huoneeseen, jossa sanoin että kunhan rauhoitutaan niin voidaan edes harkita piirrettyjen katsomista, tuollainen käytös ei tuota palkintoa. Lapsi yritti lyödä minua jolloin taas otin tukasta kiinni ja pidin paikallaan, olin itsekin ihan raivoissani kun heti aamusta saa tapella. Kun vähän aikaa kului ja rauhoituttiin molemmat, pyysi lapsi päästä äidin syliin, otin, silittelin ja selitin että äskeinen toiminta oli kaikilta väärin, mutta ei saa kaikesta kiukuta koko ajan niin paljoa. Äiti teki väärin, lapsi teki väärin. Pyysin myös anteeksi ja sanoin etten haluaisi häntä satuttaa.
Miksi minusta tuntuu, ettei oikeasti kaduta? Oma rehellinen mielipiteeni on, että tuon luontoinen lapsi oikeasti ansaitsee välillä pienen pöläytyksen, että se uskoo. Puhe ei tuohon tyttöön tehoa, pahentaa vaan tilannetta. Ei auta kasvatusopit hienoine teorioineen, ei lapsi ymmärrä että nätisti puhuva aikuinen tässä lässyttää sinulle rajoja. Meillä on niin kovapäinen uhmakas, että tuntuu todella oikealta että välillä tilanne päätyykin sinne äärirajoille, että lapsi huomaa aikuisen olevan ihan oikeasti tosissaan. Toisen kerran tänä aamuna kun alkoi taas pelleillä kaukosäätimen kanssa nostin vain sormeni pystyyn ja sanoin tytölle kovemmalla äänellä :"muistatko mitä äsken sanottiin?" Ja pelleily loppui siihen paikkaan. Eli jotain sinne upposi kerrasta.
Pahan äidin kruunu. Painakaa se päähäni siis nyt. Ja kertokaa nyt vielä päälle kaikki sinkkos-cacciatore-fraasit ja se kuinka psyykkisiä vaurioita tässä nyt aiheutan. Vähän kalvaa omaakin mieltäni tämänaamuinen tapaus, mutta enemmän tunnen lapsen myös sen ansainneen ja siitä oppineen, ettei noita tilanteita tulisi noin pahoina kuin pari kertaa vuodessa.
Kommentit (212)
Ei mulle ainakaan jäänyt mitään traumoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillekin jää, joillekin ei. Mulle jäi enkä sen vuoksi käy koskaan kampaajalla ja vetäsen nyrkillä, jos mieheni koskee hiuksiini.
No eihän se kivalta tuntuisi, mutta jos olisin ennen sitä heilunut kuin tuulimylly keittiössä niin että lasit helisee ja nauranut räkäisesti kaikille kielloille, kirkunut vastaan ja lyönyt häntä ja ehkä potkinutkin vastaan saisi se ainakin minut pysähtymään ja muistamaan että toinen voi oikeasti suuttua, jos toimin noin.
Edellinen siis Ap pohtimassa josko oma mies tukistaisi. Itseäni on tukistettu myös lapsena, omasta mielestäni jopa "liian helposti" mutta sellasta se oli 80-luvulla. Ei jäänyt mitään traumoja. Lämpimät ja rakastavat vanhemmat olivat, jotka ovat vieläkin tiiviisti läsnä elämässäni kaikissa käänteissä.
Vierailija kirjoitti:
No eihän se kivalta tuntuisi, mutta jos olisin ennen sitä heilunut kuin tuulimylly keittiössä niin että lasit helisee ja nauranut räkäisesti kaikille kielloille, kirkunut vastaan ja lyönyt häntä ja ehkä potkinutkin vastaan saisi se ainakin minut pysähtymään ja muistamaan että toinen voi oikeasti suuttua, jos toimin noin.
Erona tässä nyt on se, että sinä olet aikuinen joka tiedät, että tuo on perseilyä. Lapsi taas EI ole aikuinen, vaan sinun tulee opettaa hänelle käyttäytymistä. Ja se ei tapahdu nyrkein ja tukasta riuhtomalla, opetat sillä tavalla hänestä vain aggressiivisen.
Ota puheeksi neuvolassa, sieltä saat apua ja tukea noihin tilanteisiin, tarvittaessa perhetyöntekijän käymään kotonanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se negatiivisin juttu tuossa on, että menetät malttisi vasta nelivuotiaalle niin paljon että tartut hiuksista. Vaikka syynä olisi oma väsymyksesi niin se ei välttämättä jää siihen tulevaisuudessa, koska kyse on kyvyttömyydestäsi kontrolloida omaa käytöstäsi. Kasvattivatko vanhempasi sinua fyysisillä rangaistuksilla? Ei ole myöskään hyvä kasvattaa lastaan siihen pelkoon, että joka kerta kun suutut lapseen niin luvassa voi olla hänen satuttamistaan. Tämä on todella vaikea asia, mutta sinun olisi parasta hakea siihen apua itsesi ja lapsesi takia nyt kun et vielä ole tehnyt mitään mikä kaduttaa.
Miksi kasvatuksessa olisi päämääränä se ettei se aiheuta traumoja?
Minusta päämääränä kuuluisi olla kasvatus ei se että joku ansaitsee tukistuksen kun ei siitä nyt yleensä aiheudu suurempia traumojakaan.
En koe että lapsuuteni olisi ollut erityisen traumaattinen vaikka silloin tällöin tukistettiinkin. En kuitenkaan koe että tukistaminen olisi opettanut tai kasvattanut minua jotekin. Paitsi ehkä opin että vanhempieni kasvatusmenetelmät ei ehkä aina olleet kasvatusta vaan pikemmin pahoinpitelyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua tukistettiin lapsena ollessani tosi tuhma, ja olinkin oikeasti aika kauhukakara. Kyllähän siitä oppi. Traumoja ei jäänyt, muistan kyllä edelleen kuinka se sattui. Itse uskon, että sinä vanhempana tunnet oman kersasi paremmin kuin kommentoijat täällä ja tiedät parhaat keinot sen kasvattamiseen. Mielestäni tuo ei tee kenestäkään huonoa äitiä.
Vierailija kirjoitti:
Edellinen siis Ap pohtimassa josko oma mies tukistaisi. Itseäni on tukistettu myös lapsena, omasta mielestäni jopa "liian helposti" mutta sellasta se oli 80-luvulla. Ei jäänyt mitään traumoja. Lämpimät ja rakastavat vanhemmat olivat, jotka ovat vieläkin tiiviisti läsnä elämässäni kaikissa käänteissä.
Kyllähän se on jälkensä jättänyt: itse et tilanteessa keksi mitään muuta keinoa, kuin pahoinpidellä lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu ihmisestä. Miestäni kuritettiin lapsena fyysisesti säännöllisesti, ja hyvin on porskuttanut elämässä, ei masenna ei ahdista. Itse en muista, että minua olisi kuritettu millään tavalla ruumiillisesti ja olen jatkuvasti ahdistunut ja masentaa. Ehkä olisi minuakin pitänyt jonkun vähän pyöräyttää niin en olisi niin neuroottinen.
Lapsuudessa kyllä kokonaisuus ratkaisee. Nelivuotias ei tuota muista enää isompana. Mua on kans kasarilapsena tukistettu monet kerrat ja mitään traumoja ei ole jäänyt. Omia en tukista. Ajat ja tavat muuttuvat, silloin ennen se oli OK. Ja monien mielestä edelleenkin on OK vaikkakin on laitonta.
Älä turhaan soimaa itseäsi, kun kerran omaatuntoasi kalvaa ja tiedät erehtyneesi ja pyysit anteeksi lapselta. Keskity siihen, ettei tapaus toistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mitään kannatusta tuolle tukistamiselle en täältä haekaan, enemmänkin tietoa siitä aiheuttaako tuo jotain traumaa lapselle. Kyseessä todella rohkea ja vilkas, eloisa lapsi joka ymmärtää hyvin elämän eri vivahteita jo ikäisekseen. Ei ole perusluonteeltaan mikään säälittävä tai ujo, joka vetäytyisi helposti kuoreensa. Osaa haastaa jo aikuista ja väsynyttä aikuista varsinkin ärsyttää vetämällä juuri niistä naruista joita on kielletty. Hyvällä tuulella ollessaan todella fiksu ja tarkkaavainen, ei vaikuta traumatisoituvalta mutta mistäs sen koskaan tietää. -ap
Jaahas, taas palstalla hyväksytään lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Ap, teit väärin ja on hyvä, että podet syyllisyyttä tilanteesta. Sinun täytyy opetella katkaisemaan tuollaiset tilanteet ilman lapsen satuttamista - voit esimerkiksi ottaa riehuvan lapsen tiukkaan syliotteeseen tavaroiden rikkomisen ja satuttamisen estämiseksi, mutta sitä ei saa tehdä lasta tahallisesti vahingoittaen tai suuttumalla.
Muuten opetat lapsellesi vain sen, että isompi saa käydä heikompaan käsiksi silloin kun haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No eihän se kivalta tuntuisi, mutta jos olisin ennen sitä heilunut kuin tuulimylly keittiössä niin että lasit helisee ja nauranut räkäisesti kaikille kielloille, kirkunut vastaan ja lyönyt häntä ja ehkä potkinutkin vastaan saisi se ainakin minut pysähtymään ja muistamaan että toinen voi oikeasti suuttua, jos toimin noin.
Oikeasti olisi siis ok?! Lapsen riehuminen on vähän eri asia kuin aikuisen. Yritä nyt keksiä muita keinoja kuin vanhempiesi 80-lukulainen. Lue vaikka sitä sinkkosta
Vierailija kirjoitti:
Ja mitään kannatusta tuolle tukistamiselle en täältä haekaan, enemmänkin tietoa siitä aiheuttaako tuo jotain traumaa lapselle. Kyseessä todella rohkea ja vilkas, eloisa lapsi joka ymmärtää hyvin elämän eri vivahteita jo ikäisekseen. Ei ole perusluonteeltaan mikään säälittävä tai ujo, joka vetäytyisi helposti kuoreensa. Osaa haastaa jo aikuista ja väsynyttä aikuista varsinkin ärsyttää vetämällä juuri niistä naruista joita on kielletty. Hyvällä tuulella ollessaan todella fiksu ja tarkkaavainen, ei vaikuta traumatisoituvalta mutta mistäs sen koskaan tietää. -ap
Sinuna olisin todella varovainen. Oma lapseni oli myös samassa iässä samanlainen - 4-6-vuotiaana hän oli kuin luomakunnan kruunu, eikä mikään rangaistus tai muu tuntunut missään. Meillä yritettiin pitää tiukkaa kuria, ja lapsen uhma vain kasvoi. Väkivaltaa ei käytetty, koska se on rikos.
Myöhemmin psykologin tutkimuksissa selvisi, että lapsella oli todella huono itsetunto ja paljon erilaisia pelkoja, joita oli peitellyt uhmakkaalla käytöksellä.
Älä ap riko lastasi väkivallalla.
Vierailija kirjoitti:
Ja mitään kannatusta tuolle tukistamiselle en täältä haekaan, enemmänkin tietoa siitä aiheuttaako tuo jotain traumaa lapselle. Kyseessä todella rohkea ja vilkas, eloisa lapsi joka ymmärtää hyvin elämän eri vivahteita jo ikäisekseen. Ei ole perusluonteeltaan mikään säälittävä tai ujo, joka vetäytyisi helposti kuoreensa. Osaa haastaa jo aikuista ja väsynyttä aikuista varsinkin ärsyttää vetämällä juuri niistä naruista joita on kielletty. Hyvällä tuulella ollessaan todella fiksu ja tarkkaavainen, ei vaikuta traumatisoituvalta mutta mistäs sen koskaan tietää. -ap
Kuule, ihan googlehaulla löydät paljon tietoa siitä, miten väkivalta kasvatuksessa vaikuttaa lapsen kehitykseen. Että sieltä vaan lukemaan, mikäli nyt ihan tosissaan et muka tiedä vaikuttaako se lapseen vai ei.
Ap, et ole "paha äiti" äläkä nyt yhtään uhriudu käytöksesi vuoksi. Olet rikkonut lakia käymällä väkivaltaisesti lapsesi kimppuun.
Voiko sille perhetyöntekijälle kertoa rehellisesti, että minusta tuntuu ettei mikään muu kuin tukistaminen tai fyysinen kiinnipitäminen auta? Vai onko huolta että tilanne paisuu ihan raiteiltaan? Lapseni oikeasti on ihan äitin tyttö, tänäänkin aamulla tilanteen ratkettua kertoili minulle miten ihana äiti ja tärkeä olen hänelle. Käytös vain välillä lähtee hänellä temperamentin vuoksi aivan lapasesta. -Ap
Minulle tuli pahat traumat juuri kuvaamasi kaltaisista tilanteista. Näen aikuisenakin painajaisia vielä tuosta ja tunnen vihaa vanhempiani kohtaan. N24
On muitakin keinoja kuin väkivalta. Entä jos miehesi tukistaisi sinua; olisko oikein