Mies on kykenemätön puhumaan, onko muilla tällaista?

Isäni on tuollainen mykkä mörrimöykky. Ei edes tervehdi. Juo paljon ja katoaa ryyppyretkille. Välillä on sosiaalisempia kausia, mutta puheenaiheet ovat hyvin rajattuja esim. urheilu. On sillä kavereita, joten täysin erakkoluonne ei ole.

Lapsuudenkotona ilmapiiri oli ja on edelleen jäätävä. Vanhempani kommunikoivat lähinnä vihaisina, muun ajan vallitsee täysi hiljaisuus. Kärsin lapsena ihan valtavasti, kun isäni käyttäytyi kuin minua ei olisi ollut olemassakaan. Kympin tyttö, joka yritti ostaa huomiota suorituksilla. En tiedä, miksi äitini on jäänyt... surettaa, kun hän on hakannut päätään seinään melkein 40 vuotta. Itse olen vakavasti mielenterveysongelmainen: persoonallisuushäiriö, 2-suuntainen, itsemurhayritys ja osastojaksoja useampi, ei työkykyä. En osaa elää tunteiden kanssa, sulkeudun samalla lailla kuin isäni. Terapia on jonkinverran auttanut.

Musta lasten pitäisi saada kasvaa ympäristössä, jossa on tilaa normaalille kommunikoinnille ja tunneilmaisulle.

Nro 41 :D Olet kyllä ihan oikeassa. Olen esittänyt mieheni vain yhdestä negatiivisesta näkökulmasta kun tämä meidän puheyhteys on poikki ja inhoan juuri nyt sitä sohvalla suu auki kuorsaavaa äijää. Onhan siinä hyviäkin puolia, joo. Kiltti, ahkera, tunnollinen, uskollinen, hyvä huumorintaju, osallistuu kotitöihin, hyvä sängyssä, hyvännäköinen, tekee asioita joista minä en pidä, hellyttävä joissain asioissa. Ja mykkä. t. ap

Vierailija kirjoitti:

Nro 41 :D Olet kyllä ihan oikeassa. Olen esittänyt mieheni vain yhdestä negatiivisesta näkökulmasta kun tämä meidän puheyhteys on poikki ja inhoan juuri nyt sitä sohvalla suu auki kuorsaavaa äijää. Onhan siinä hyviäkin puolia, joo. Kiltti, ahkera, tunnollinen, uskollinen, hyvä huumorintaju, osallistuu kotitöihin, hyvä sängyssä, hyvännäköinen, tekee asioita joista minä en pidä, hellyttävä joissain asioissa. Ja mykkä. t. ap

Tuo on hyvä alku :)

-41

Mulla oli nuoruudessa mies, mikä ei puhunut käytännössä yhtään mitään. Kommunikointi oli todella yksinkertaista, ja ihmettelin aina miksi mies on niin hiljainen tavallaan ettei koskaan aloittanut mitään keskustelua ja kaikki jutut tyrehtyivät heti alkuunsa. Silloin sitä syytti itseään ja yritti saada toisen avautumaan, varsinkin kun näki että juttua riitti tietyille kavereille aika ajoin paljonkin mutta kahdestaan ollessa tyyppi oli hiljaa kuin mikä .

Lopulta miehestä selvisi, että hänellä oli paha dysfasia, mitä ei oltu lapsuudenkodissa kai yritettykään ymmärtää ja koko diagnoosi saatiin vasta koulun kautta. Ihmettelin vanhempiakin, että miten ne eivät olleet kiinnittäneet huomiota poikaansa ja sen sanavaraston suppeuteen. Ylipäätään koko häiriö oli tullut ilmi vasta yläasteella, kun koulussa ihmeteltiin miehen suoranaista tyhmyyttä ja hänet oli laitettu kouluterkan kautta psykologin mittauksiin älykkyystesteihin yms.. En tiedä onko tyhmyydellä mitään tekemistä dysfasian kanssa, mutta opettajat olleet ihmeissään kun mies ei tiennyt ihan perus sivistyssanojenkaan merkityksiä ja kommunikaation luominen koko tyyppiin oli ollut äärimmäisen hankalaa. Sain tietää diagnoosista vasta sen jälkeen, kun olin ilmoittanut etten jaksa enää, koska puhumattomuus ja sen katseleminen ei kiinnosta, niin mies kertoi sitten auliisti mistä on kyse ja kertoi mitä tohon häiriöön kuuluu. Ihmeteltyäni miksi sitä ei voinut kertoa heti, niin mies perusteli "Se on noloo kato". No en kattonut, enkä varsinkaan sen jälkeen kun hän itsekin asennoitui siihen ettei se häiritse.

Toisaalta samaan aikaan selvisi, että sekin vähä mitä mies puhui oli täyttä paskaa eli hän oli samaan aikaan patologinen valehtelija. Sain kuulla miten se oli pannut ympäri kyliä, lopulta mies myönsi ettei ollut saanut sänkyynsä ketään muuta. Hän oli kuulemma kokaiinipäissään tappanut jonkun, myöhemmin juttu muuttui että hän olikin vetänyt vaan kossua senkin edestä mutta kokaiini on aivan vieras käsite.. Todella lapsellisia juttuja vielä kaiken lisäksi. Pahinta oli, ettei tyyppi osannut edes lopettaa valehteluaan jäätyään kiinni. Kun jätin miehen vielä järkyttävän patologisen mustasukkaisuuden takia - miehessä oli siis kolme loistavaa piirrettä, mustasukkaisuus, valehtelu ja puhumattomuus - niin jopa alkoi juttua tulla. Dysfasian ymmärrän mutta tuota kauheaa nurkkakuntaista hoitamattomuusasennetta taas en. 

Olin jo tulossa tarjoamaan tota häiriötä tännekin, mutta luettuani viestiketjun loppuun tuli sellainen olo että mies on yksinkertaisesti kusipää. Ihan kuin hän eläisi yksinään omassa erillisyydessään, mutta luistaa vastuusta lapsiin ja muuhun perhe-elämään. Sinuna miettisin vielä mitä tuolta suhteelta saat, koska tuo saattaa olla miehen tapa ilmaista että jotain muuta on jossain muualla ja hän kusipäisesti odottaa että teet ratkaisut koska hän ei munattomuuttaan siihen pysty. Järjestä teille kahdenkeskinen tapaaminen jossa vaikka näytät tämän ketjun ja sanot, että joko muutos tai ero. Älä päästä miestä karkaamaan tilanteesta vaan teet selväksi että näin joko toimitaa tai ei toimita, ja ulos. 

"tänään varmaan menee panemiseksi"

Sillä lailla! Minua ei kyllä noilla sanoilla kellistettäisi :D.

Oikeasti en kestäisi tuollaista miestä hetkeäkään. Ei omakaan mies niitä maailman puheliaimpia ole, varsinkaan jos töissä on stressiä, mutta kyllä hän tarvittaessa saa suunsa auki kun karjaisen :).

Itse en ymmärrä miten tämä olisi kiinni sukupuolesta. Olen se mies, joka kommentoi ja kertoi parisuhteensa olevan samankaltainen monelta osin. Itse asiassa tuo puolustuskannalle meneminen ja muu mitä vielä tuli esille kuulostaa hyvin tutulta.

Monta kertaa ihmiset eivät yritä ymmärtää toisiaan, vaan ikään kuin kilpailevat toisiaan vastaan. Se aiheuttaa turhautumista kommunikaatiossa, jos oma tarkoitus on vain tulla kuulluksi kumppanin taholta. Kerro miehellesi, miltä hänen käytöksensä tuntuu.

Mulla on mies joka puhuu kyllä itselleen mieluisista asioista ihan sujuvasti. Tyyliin omasta työstään, kavereistaan (joita ei ole montaa), omista onnistumisistaan, urheilusta, siitä kun töissä taas joku kehui häntä jne.

Mutta sitten kun tulee eteen jotain parisuhteen ongelmia, tai edes keskustelukohteita, tai jotain jossa pitäisi tehdä yhteisiä päätöksiä, niin mies muuttuu ihan mykäksi. Korkeintaan tokaisee, että "Mä haluan tehdä näin, tää on mulle hyvä ja muu ei käy".

Jos sitten haluan jatkaa keskustelua ja puhun parisuhteen kompromisseista & siitä, ettei parisuhde voi perustua diktatuuriin, niin olen kuulemma riidanhaastaja. Koska "kaikkihan on ihan hyvin ja ainakin mulle just täydellistä", sanoo mies.

Päätä on tullut hakattua seinään nyt 6 vuotta. Ei muutu ei. Ihan kuin tiiliseinälle puhuisi. Lapsia ei luojan kiitos ole tässä liitossa.

Ap koita tehdä sillain että esim keittiössä halaat miestä takaapäin ja annat pusun ja sanot että rakastan sua. Toistat vaikka joka päivä, yllättäen. Älä enää vaadi rakkauden tunnustusta. (Mä olin kylmä meidän suhteessa, mutta muutuin kun mies jaksoi yrittää em.tavoilla)

Olethan sinäkin välillä hiljaa, etkä pölpötä kuin papupata?

Omasta isästäni huomaan välillä ettei se jaksa kuunnella äitini turhanpäiväisiä juttuja.

Mutta sitten taas, näytätkö ikinä kunnolla suuttumustasi, kun mies lähtee baariin? Nosta metakka, niin tajuaa tekevänsä väärin.

Perhelomia inhoaa....niin minäkin. Yrittäkää joskus löytää sellainen hetki, päivä, viikonloppu tai koko viikko, että lapset ovat jossain ja te olette ihan vain kahden. Sekin auttaa.

Jos suhde siltikään ei muutu, niin loppu on sinun käsissäsi.

Mahtaakohan miehesi olla pohjanmaalta? Mulla samanlainen tapaus, ei muuta kuin eroat vaan niin minäkin aion tehdä.

45:nen jatkaa.. 

Ihan kuin mies olisi kotona missä äiti hoitaa kaikki tarpeet ja se itse mennä viilettää ihan missä lystää. Noin taas käyttäytyi yksi toinen eksäni, millä oli toinen nainen ja kokonaan toinen elämä jossain muualla mistä en tiennyt mitään. Mitään yhteisiä viikonvaihteita ei yllättäen enää vietetty ja mulla ei ollut mitään sananvaltaa hänen ajankäyttöönsä. Lisäksi hän lakkasi yksinkertaisesti puhumasta mulle kokonaan - jos puhuikin, ne koskivat jotain aivan lapsellisia riitoja jostain kyliltä. Mies sitä paitsi piti ylimielistä hiljaisuutta yllä muutenkin, tuli ruokapöytään, käymään saunassa ja halusi panna, mutta ei kommunikoinut sitten muuten. Se oli hänen tapansa hoitaa siis parisuhde pois alta ja hän oli toimittanut kylillä, miksi akka ei tajua lähteä vaikka hän kuinka huonosti sitä kohtelee.. Edelleen ihmettelen miksi pettää jos voi jättää ja miksi hoitaa tilanne noinkin suoraselkäisesti. Kun otin eron puheeksi, niin mies komppasi, mutta ei saanut sitä itse tehtyä. Tajuttuani viimein missä mennään, eli kahta akkaa pidetään kierroksessa eikä kumpikaan tiedä toisistaan, annoin hänen itse hoitaa eron pois alta - ja kun sitä ei koskaan tapahtunut, vaan mies kuvitteli että soittamalla mut aina yökylään kun tarvitsi, se on parisuhteen hoitoa, jatkoin elämääni sinkkuna tiedottamatta miehelle takaisin päin yhtään mitä mulla on meneillään. Vaikeaahan se oli, kun emme nähneet ja tuo kusipäinen käytös kalvoi aika raskaasti, mutta se aika menikin melko sumussa. Saattoi monta viikkoakin kulua kun mies tuli yhtäkkiä oven taakse ronkumaan seksiä tai käyttäytymään kuin olisimme edelleen suhteessa ja nauroin itseni tärviölle kun tyyppi ei tajunnut ettei ollut niin fiksu kuin luuli. Lopulta hän tuli kerran luokseni itkemään miten tämä ei vain toimi ja kysyin häneltä että tiesikö että hän oli puoli vuotta myöhässä. Myöhemmin pääsin iskemään takaisin, kun mies heräsi vuoden jälkeen siihen miten oli toiminut ja yritti painostaa takaisin suhteeseen. Muistettuani miten mies jäi kiinni pettämisestä eikä koskaan voinut myöntää edes sitä, saatoin sopia treffit ja olla menemättä paikalle. Katsoin kuinka monta kertaa pystyin tekemään sen, ennen kuin miehestä tuli kärsimätön ja painostus jatkui pahempana. 

Kuulin jälkeen päin mahtavia tarinoita joita mies oli yrittänyt piilotella selkänsä takana ja mikä selitti kaikki tapahtumat jälkikäteen. Jopa läheiset ystäväni tiesivät, mutta kaikki suojelivat miestä pimittämällä olennaiset asiat minulta (eivät ole ystäviä enää). Toinen ja jopa kolmaskin nainen löytyi, minusta oli puhuttu siihen sävyyn että olen mustasukkainen stalker mikä ei tajua päästää irti ja jaada jaada. 

Ennen kuin kukaan tulee alapeukuttelemaan sen takia, että miten tossu olen, niin olimme siihen aikaan todella nuoria. Mies on nykyisin asumuserossa mutta naimisissa ja yhden lapsen isä, ja ilmeisesti pettää nykyistään minkä ehtii. Sitä vain ihmettelen miten jotkut eivät vain opi tai ainakin oppivat tavoille jo hyvin nuoresta. 

Näin miehenä en voi muuta sanoa, kuin että sillä on toinen nainen. Näin siis avausviestin perusteella asian näen.

AP: lakkaa itsekin puhumasta miehelle, ainakin niin kauan kuin koet sen rasittavaksi.

Et selvästikään saavuta puhumisella mitään, mutta uhraat siihen omia voimiasi. Toivot aina kerta kerran jälkeen turhaan, että mies tällä kertaa kuuntelisi ja asiat muuttuisivat.

Tällä metodilla säästät omia voimiasi muuhun. Voit sitten suunnata voimiasi kaikenlaiseen positiiviseen tekemiseen - voit tehdä paljon asioita ihan itseksesikin ja lasten kanssa.

Anna miehen murjottaa ja lillua pahassa olossaan ihan itsekseen.

Mies nimittäin lähes satavarmasti käyttää tuota puhumattomuutta valtakeinona parisuhteessanne. Hän tietää, että sinä ahdistut ja toivoo, että lopettaisit kaikkien omien toiveidesi kertomisen ääneen - Siksi hän ns. rankaisee sinua mykkäkoulullaan.

Aloita nyt elämään omaa elämääsi. Pidät siitä ehkä hyvinkin pian niin paljon, että haluat kokonaan eroon tuosta mykkämiehestä.

Mykkäkoulu, tuo parisuhteen tappaja. Eksäni jaksoi 3 kk, kun en enää alkanut hyvitellä. Ankeutti koko perheen, hirveää lapsille. Erosin.

Vaadi hänet tilille mykkäkoulusta, kuuntelemattomuudesta ja puhumattomuudesta käyttäen termejä kuten mykkäkoulu. Yritä saada ymmärtämään, etteivät sellaiset tavat kohdella toista käy päinsä.

Hyviä kommentteja. Kiitos teille ihanat asiallisesta keskustelusta, harvinaista herkkua av:lla. :)

Joo, olen yrittänyt antaa hänelle tilaa olemalla itsekin hiljaa, mutta se ei oikein toimi, koska sitten on todellakin hiljaista. Kyllä varmaan pitäs minun olla se aloitteellinen osapuoli ja mennä halailemaan, mutta jotenkin minusta se on vaikeaa. Olen  niin loukkaantunut kun minä olen ihan ilmaa. Ja meillä ei oikeasti ole ollut yhteistä aikuisten iltaa kahteen vuoteen. Ei vaan ole helppo järjestää. Ja suutun kyllä jumalattomasti aina välilllä. Mies suuttuu kerran vuodessa ja ärähtää tosi kovasti ja sillon järkytytään koko perhe. Ei siksi, että se olisi jotenkin pelottavaa, mutta kun se on niin luonteenvastaista. Minä taas olen heitellyt tavaroita ja paiskon ovia ja huudan kovasti. Mies loukkaantuu siitä syvästi ja tuntuu että niitä räjähdyksiä saa pyydellä anteeksi kuukausitolkulla. Ja suutun noin ehkä muutaman kerran vuoteen todella väsyneenä ja todella laiminlyötynä. Pakko kai se on taas yrittää sille puhua tänä iltana. Nimittäin hänen puoleltaan ei myönnytystä tule. Paska kun ottaa päähän. t. ap

Oliskohan sillä salasuhde.?

Se selittäis aika paljon.... Selvitä ensin tuo.

Vierailija kirjoitti:

Hyviä kommentteja. Kiitos teille ihanat asiallisesta keskustelusta, harvinaista herkkua av:lla. :)

Joo, olen yrittänyt antaa hänelle tilaa olemalla itsekin hiljaa, mutta se ei oikein toimi, koska sitten on todellakin hiljaista. Kyllä varmaan pitäs minun olla se aloitteellinen osapuoli ja mennä halailemaan, mutta jotenkin minusta se on vaikeaa. Olen  niin loukkaantunut kun minä olen ihan ilmaa. Ja meillä ei oikeasti ole ollut yhteistä aikuisten iltaa kahteen vuoteen. Ei vaan ole helppo järjestää. Ja suutun kyllä jumalattomasti aina välilllä. Mies suuttuu kerran vuodessa ja ärähtää tosi kovasti ja sillon järkytytään koko perhe. Ei siksi, että se olisi jotenkin pelottavaa, mutta kun se on niin luonteenvastaista. Minä taas olen heitellyt tavaroita ja paiskon ovia ja huudan kovasti. Mies loukkaantuu siitä syvästi ja tuntuu että niitä räjähdyksiä saa pyydellä anteeksi kuukausitolkulla. Ja suutun noin ehkä muutaman kerran vuoteen todella väsyneenä ja todella laiminlyötynä. Pakko kai se on taas yrittää sille puhua tänä iltana. Nimittäin hänen puoleltaan ei myönnytystä tule. Paska kun ottaa päähän. t. ap

No onko ihme miksi välillä raivostut niin että perse repeää! Ei kukaan pysy rauhallisena sellaisen miehen kanssa, mikä ei huomioi mitenkään ja käyttäytyy muutenkin tosi turhauttavasti. Ihan turhaan pyytelet anteeksi noita raivokohtauksiasi; oli todella vaikeaa oppia, että kaikki viha ja sen purkaukset eivät ole aiheettomia vaan johtuvat joskus ihan hyvästä syystä. Jos miestä pitää lepytellä siksi, että suutut koska hän feidaa koko perheen lähtemällä ilmoitusluontoisesti vähän baariin, niin kummankohan pitäisi pyytää anteeksi! Nyt jumankauta :D 

Sitä toista naista olen miettinyt ja kysynyt, että onko toinen kun ei kiinnostusta ole minulle. On aina sanonut jyrkästi, että ei ole. Mahdollisuuksiahan olisi, on työreissuja, viikonlopputöitä, ulkomaan reissuja, mökkireissuja... Toisaalta ainakin antaa itsestään sellaisen kuvan, että ei varmasti tekisi mitään tuollaista. On hyvin tuomitseva uskottomuutta kohtaan. En sitten tiedä. En ole itse mustasukkaista tyyppiä ja olen sitä mieltä, että jos toinen löytyy niin sitten voi mennä. Mutta pitää olla oikeasti tarpeeksi mies sanoakseen sen suoraan. Ja eihän se pysty suoraan puhumaan mistään. Vaikea sanoa. t. ap

En vain ymmärrä miksi mennä naimisiin ihmisen, joka ei osaa puhua, kanssa. Jos keskustelut ovat itselle tärkeitä ja haluaa kyetä sopimaan arjen asioista. Itse en voisi edes kuvitella eläväni moisen miehen kanssa. Puoliso on tärkein ystäväni ja parisuhteen yksi kulmakivistä on ajatustenvaihto, henkevistä ja maailman tapahtumista, näkemysten vertailu. Ystävyys ja hyvä yhdessäolo, yhteiset arvot ovat kaiken perusta parisuhteessa. Kaikissa parisuhteissani on mennyt näin, paitsi yhdessä ja se loppuikin lyhyeen. Mikä teillä on sitten ollut se parisuhteen perusta? Ulkonäkö, seksi?

Vierailija kirjoitti:

Ap, tuo teksti olisi voinut olla omani! Luulin, ettei kenenkään muun elämä voi olla tälläistä😞

Henkisenä väkivaltana minäkin tämän välillä otan, koen myös olevani täysin näkymätön ja oikeastaan itsestäänselvyys hänen elämässään.

En ole koskaan ollut tälläisessä suhteessa, joten tämä ei voi johtua minusta.

Olen hyvin tunteellinen ihminen, joka tykkäisi halata ja silitellä mutta nykyisessä suhteessa sitä ei voi toteuttaa. Yritin alussa, mutta mies oli kuin rautakanki eikä koskaan vastannut vaiko halaukseen.

Seksiin tekee aloitteen menemällä suoraan asiaan, homma on ohitse puolessa minuutissa.

Nykyään ajattelen, että onneksi tätäkään ei tapahdu nuin muutaman kerran vuodessa.

Kyllä ottaa aivoon!

Tuohan on henkistä väkivaltaa vain sulta sulle itsellesi. Olet valinnut miehen jolla on erilainen tunne-elämä kuin sulla. Se ei ole miehen vika. Kukaan ei sua pakottanut tuohon suhteeseen.