Lue keskustelun säännöt.
Mies on kykenemätön puhumaan, onko muilla tällaista?
05.06.2016 |
Mies ei ikinä ole ollut hyvä puhumaan, vähän sellainen seurassa hiljaisempi, mutta osallistuu keskusteluun kun joku toinen aloittaa. Suhteen alussa jutteli vähän enemmän, kehui ja "mielisteli", vaikka silloinkin muistelen, että usein piti onkimalla onkia hänen mielipiteitään. Nyt muutaman vuoden jälkeen on muuttunut minua kohtaan melkeinpä täysin puhumattomaksi. Tervehtii ja kysyy mitä kaupasta. Muuten ei osaa sanoa mitään. Ei milloinkaan sano mitään positiivista minusta, ei kerro rakastavansa, ei mitään. Ei tule halaamaan, ei pussaile. Ainut milloin hän jopa vähän jutustelee on kun häntä panettaa, mutta silloinkin se hurmaaminen on jotain tyyliin "tänään varmaan menee panemiseksi". Tekee päätöksiä kysymättä, suunnittelee menonsa sanomatta mitään, ei kerro omasta suvustaan tai ystävistään mitään. Jos sitten suutun jostain, joka on tullut ihan puun takaa, niin mököttää hiljaa. Voi olla hiljaa jopa kaksi viikkoa. Varmaan pystyisi pitempäänkin mököttämään, mutta siinä vaiheessa (no yleensä parissa päivässä, mutta kerran tuon 2 viikkoa oltiin puhumatta) mulla tulee jo hermoromahdus ja minun on pakko aloittaa keskustelu. Kysyn yleensä häneltä, että onko tämä sinusta normaalia parisuhde-elämää, ja onko kiva olla puhumatta toiselle. Hän sanoo, että onhan tämä outoa että ilmapiiri on tällainen. Hänen mielestään minä teen ilmapiiristä huonon, kun yritän keskustella, koska se on riidan haastamista. Kaikki olisi hyvin hänen mielestään, jos tehdään niin kuin hän haluaa ja olen siitä vieläpä iloinen ja tyytyväinen. Minä en oikeasti kestä tuollaista ihmistä. Olen luonteeltani rauhallinen, en tykkää riidellä, mutta tykkään puhella, ja minusta sellainen mykkyys ja välinpitämättömyys on henkistä väkivaltaa.
Eilen päättyi taas viikon kestänyt mykkyys, joka alkoi siitä kun pahastuin kun hän lähti mieluummin ryyppyreissulle kavereiden kanssa kuin olisi viettänyt perheen kesken vapaan viikonlopun. Hieno ilmakin oli, ja odotin viikonloppua jo viikolla ja sanoin miehelle, että tehdään jotain kivaa viikonloppuna porukalla. Ei mitään sanonut silloin, eikä kovin innostuneelta vaikuttanut. Syykin siihen sitten löytyi, kun perjantaina töksäytti, että kun kavereiden kanssa on sovittu menoa. Minä suutuin, mutta hän lähti kuitenkin. Ja ei ole siitä kiinni etteikö sinne baariin pääse, pari kertaa kuussa on jossain saunailloissa ja baarissa. Minä en koskaan lasten takia. Siitä hän sitten suuttui, kun olin vaikeaksi hänen lähtönsä tehnyt eikä puhunut viikkoon muuta kuin pakolliset ja senkin katsomatta päinkään. Eilen siis yritin avata keskustelua, mutta ei mitään pystynyt sanomaan. Ei sanaakaan. Viimeiseksi sanoin, että jos et pysty keskustelemaan niin tämä ikävä ilmapiiri vain jatkuu. Sitten saat syyttää itseäsi. Siitä hän sitten suuttui kun minä häntä "syytän". Lähti kävelemään ja tänään mykkäkoulu jatkuu. On nukkunut sohvalla koko päivän ettei tarvitse minulla puhua. Tämä on niin ahdistavaa, että en tiedä mitä voin tehdä. Yritin jopa sanoa eilen, että jos et minun kanssani halua olla, niin sano. Minä kyllä lähden enkä sitä vaikeaksi sinulle tee. Siihenkään ei sanonut kyllä tai ei. Mitä ihmettä tuollaisen ihmisen päässä liikkuu? Voiko tämä olla todellista vai onko mies jotenkin tunnevammainen?
Kommentit (66)
Ei pidä naisia keskusteluseurana eikä pidä henkistä yhteyttä tärkeänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On varmaan joku häiriö, minkä ikäinen mies on?
Jotenkin todella vaivaannuttavaa tuo naisten tolkuton keskustelun tarve. Koko ajan pitäisi olla selvittämässä, puhumassa, pälättämässä, koko ajan... Rasittava edes ajatuksen tasolla, taidan olla jatkossakin yksikseni.
Toisen ihmisen perusluonnetta ei voi muuttaa. Onko sillä oikeastaan väliä mistä miehesi puhumattomuus johtuu tai mitä hänen päässään liikkuu, kun tuo on joka tapauksessa arkeanne eikä siitä enää muuksi muutu? Kommunikoi mies edes lapsillenne? Jos ei niin se on sitten aika sama ottaa se ero, arjessahan se ei tule paljoa näkymään että mies on fyysisesti(kin) poissa, tuollaisen ihmisen läsnäolosta tuskin kostuu paljon kukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko muilla tuollaista? On. Olisin tuon alun voinut kirjoittaa itse.
Useampia lapsia tehty tämän puhumattomuuden kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhuu lapsille ja omille kavereilleen. On yli 40. On työssä jossa joutuu puhumaan paljon.
Rakastuin siihen, kun se oli niin kiltti ja rauhallinen. Häntä ennen olin miehen kanssa, joka puhui kuin ruuneperi mutta valehteli sujuvasti ainakin puolet. Ja riiteli niin, etten minä ikinä voittanut yhtäkään riitaa. Siis todella verbaalisesti lahjakas, mutta käytti sitä väärin. Joten kaipa sitten viehätti sellainen, joka antoi minun jutella ja näytti siltä, että kiinnostuneena kuunteli. Ja nyt sitten lopputulos on tämä, että se alkuhuuma, jolloin jotain osasi jopa puhua on viilentynyt täydelliseen mykkyyteen.
Eikä ollut pakko vain saada joku. Mies on hyvä mies, hyvännäköinen, osaa olla hurmaava tarvittaessa, on siististi pukeutunut ja älykäs jne. Mutta parisuhde voi hänen puolestaan vaikka kuihtua kokoon, hän ei jotenkin halua panostaa siihen yhtään. t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten olette edes päässeet yhteen asumaan ja hankkineet lapsia? Eikö niistäkään asioista ole puhuttu?
Näen että tuossa on kaksi ongelmaa:
1) mies ei puhu: hän ei siis sovi ja neuvottele sinun kanssasi teidän yhteisistä asioistanne vaan elelee kuin sinkkuna
2) mies ei juttele kanssasi yleensä, eli teillä ei ole normaalia vuorovaikutussuhdetta. Etenkään että voi kommunkoida mielipiteistänne eikä tunteistanne.
:D Vaikuttaa halvaantuneelta kun sen kanssa yrittää keskustella. En tiedä itkeäkö vai nauraa kun sen kanssa yrittää keskustella. Eilen kysyin, että liikkuuko sinun päässäsi mitään vaiko lyökö ihan tyhjää, kun se ei pystynyt vastaamaan edes kyllä/ei -kysymykseen, vaan katseli vaan kaukaisuuteen. Siihen vastasi kyllä, että joo ihan tyhjänä on pää. t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan näitä. Oma mieheni näyttää rakkautensa lähinnä teoin, on ollut aina huono puhumaan tunteistaan. Onneksi rakkautta on riittänyt :) Asiaa ei helpota se, etten itsekään oikein osaa puhua tunteistani. Lapsuuteni peruja, ikävä kyllä.
Juuri näin nro 11. Elää kuin sinkku, eikä kykene vuorovaikutukseen. Juuri näitä havaintoja minäkin hänelle yritin esittää. Mutta ei halua olla sinkku, ei viihtyisi yksin. Toiseksi on myöntänyt, että puhuminen on hänestä vaikeaa. Joskus kun tulee töistä, jossa on siis puhunut koko päivän, hän ei puhu oikeasti sanaakaan koko iltana. On niin väsynyt. Varmaan on sillä tavalla introvertti myös. Joskus jos jankkaan monta kertaa, että rakastatko minua (seksin jälkeen vielä), niin saattaa sanoa, että joo tietysti. Hirveesti lämmittää sellanen väkisin puserrettu ja ihmisestä väkivalloin heikkona hetkenä painostettu hellyyden osoitus. Mutta pakko saada edes se kuulla joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi menette naimisiin ja perustatte perheen miehen kanssa, joka ei osaa puhua?
Minä taas osaan puhua ja keskustelen vaikka vuorokauden putkeen. Eipä se muuten haittaisi, onhan minulla muitakin kenelle puhua, mutta se on kyllä paha kun ei tiedä toisesta mitään. Se alkaa olla minulle aika vieras ihminen. En hänen ajatuksiaan osaa lukea, ja kun joutuu päättelemään asioita toisen teoista (kun se ei muuten niitä ilmituo) niin voi mennä sitten mönkäänkin ne arvaukset. Kokemusta on. t. ap
Kuulostaa samalta kuin ex-mieheni, lukuunottamatta riitelyä. Eksälläni ei vaikuttanut olevan tunteita ollenkaan, joten emme myöskään riidelleet. En vielä tänäkään päivänä ymmärrä, miten en huomannut tätä piirrettä hänessä jo tapailuvaiheessa.
Nyt kun tätä mietin, että miksi me ollaan ylipäänsä yhdessä tai alunperin tavanneet. Niin tulee mieleen sellainen, että kun olen kova puhumaan, ja mies on hyvä kuuntelemaan, niin varmaankin se on mennyt alussa aika hyvin yksiin, että minä olen saanut sydämeni kyllyydestä kiinnostuneelle ihmiselle vuodattaa. Ja se on kuunnellut. Ja nyt olen alkanut huomata, että eihän se saakeli sano mitään takas. Että se ei oikeasti sano mitää vastaan, eikä samalla tavalla kerro kuin minä. Tästä johtuu se, että kun me keskustellaan niin minä puhun ja tinkaan vastauksia, kun toinen ei sano mitään. Sitten minulle tulee tosi inhottava tunne, että olen sanonut liikaa ja puhunut liikaa ja toinen on pysynyt "puhtaana pulmusena" kun ei ole pukahtanutkaan.
Pitkässä parisuhteessa ihmiset muuttuvat. Äidilläni oni tapana kertoa, että hän meni avioon hiljaisen miehen kanssa, josta kuoriutui avioliiton aikana varsinainen räpäsetä.
Niinkin voi käydä.
Minusta näyttää kuitenkin siltä, ettei ongelma niinkään ole miehen puhumattomuudessa kuin siinä, ettei hän näytä arvostavan puolisoaan. Kun kerran sopii niitä viikonloppumenoja mieskaveriensa kanssa kysymättä, miten ne sopivat ap:n suunnitelmiin.
Minä tulisin tuollaisessa suhteessa hulluksi, ellen lähtisi siitä omaan elämään.
Ei avioliitto ole mykkyydessä elämistä, ei edes mykillä.
Sinä olet miehellesi reikä ja kodinhoitaja, siinä kaikki.
Mihin sinä miehessä sitten rakastuit? Vai oliko vain pakko joku saada?