Mistä asiasta olet juuri nyt onneton?

Tänään tipahti postista elämäni ensimmäinen ulosotto kirje. Muserruin. Koko kuluneen vuoden olen rämpinyt ja yrittänyt kynsin ja hampain saada raha kuviot hoidettua mahdottomassa tilanteessa, mutta epäonnistuin. Maksettava summa on pieni ja saan sen kyllä hoidettua, mutta kaikki voimat on niin lopussa etten osaa ottaa edes selvää miten olen voinut olla maksamatta laskuja niin että tilanne on tämä. Mä olen aivan loppu, itkettää... Olen vuoden päivät nyt tukenut vaikeasti masentunutta miestä ja yrittänyt samalla kasvattaa yhteistä lasta ja tehdä töitä niin paljon kunvaan pystyn, mutta nyt tuntuu että kaikki yritys on valunut hukkaan.

Alkoholistimies vetää ehkä kymmenettä viikon putkeaan tänä vuonna. Näyttää, ettei miehellä ole enää haluakaan raitistua ja hän kieltäytyy myös kaikesta hoidosta.

Oma elämäni valuu samalla hukkaan, mutta olen niin väsynyt ja lamaantunut, etten hirveästi jaksa murehtia enää sitäkään. Ero ja muutto olisi aivan liian suuri henkinen ja fyysinen ponnistus tässä tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Tänään tipahti postista elämäni ensimmäinen ulosotto kirje. Muserruin. Koko kuluneen vuoden olen rämpinyt ja yrittänyt kynsin ja hampain saada raha kuviot hoidettua mahdottomassa tilanteessa, mutta epäonnistuin. Maksettava summa on pieni ja saan sen kyllä hoidettua, mutta kaikki voimat on niin lopussa etten osaa ottaa edes selvää miten olen voinut olla maksamatta laskuja niin että tilanne on tämä. Mä olen aivan loppu, itkettää... Olen vuoden päivät nyt tukenut vaikeasti masentunutta miestä ja yrittänyt samalla kasvattaa yhteistä lasta ja tehdä töitä niin paljon kunvaan pystyn, mutta nyt tuntuu että kaikki yritys on valunut hukkaan.

Hei, onko miehesi hoidossa? Onko sinulla mitään tukiverkostoa?

Opintovapaan jälkeen piti palata vanhaan tylsään työhön..

Joku täältä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään tipahti postista elämäni ensimmäinen ulosotto kirje. Muserruin. Koko kuluneen vuoden olen rämpinyt ja yrittänyt kynsin ja hampain saada raha kuviot hoidettua mahdottomassa tilanteessa, mutta epäonnistuin. Maksettava summa on pieni ja saan sen kyllä hoidettua, mutta kaikki voimat on niin lopussa etten osaa ottaa edes selvää miten olen voinut olla maksamatta laskuja niin että tilanne on tämä. Mä olen aivan loppu, itkettää... Olen vuoden päivät nyt tukenut vaikeasti masentunutta miestä ja yrittänyt samalla kasvattaa yhteistä lasta ja tehdä töitä niin paljon kunvaan pystyn, mutta nyt tuntuu että kaikki yritys on valunut hukkaan.

Hei, onko miehesi hoidossa? Onko sinulla mitään tukiverkostoa?

Juu mies on hoidossa ja ollut sairaslomalla kohta vuoden. Tulot ovat meille tällähetkellä senkin takia pienet. Itse olen töissä tosi pienellä palkalla ja syksyllä pitäisi siinä ohessa vielä alkaa opiskelemaan uutta alaa, sillä joiduin lopettamaan entiset työt fyysisten rajoitteiden takia. En osaa oikein iloita koulustakaan vaikka sen eteen kovasti ponnistelin, sekin tuntuu nyt vain lisä taakalta. Suku tukee kyllä paljon esim. lapsen hoidossa, että voin tehdä pitempiä työpäiviä.

Kyllä on maailma murheita täynnä. Ajattelen lämmöllä teitä kaikkia.

Itselläni on työpaikka vaakalaudalla perjantaina. Mies on työttömänä, pakkoyrittäjäksi ryhtymässä. En usko, että se kantaa, ja rahattomuus alkaa ahdistaa jo nyt. Kaksi akateemista pois pelistä...

Harmittaa myös se, että kuten 69 sanoi, alkaa olla kateellinen. Se ei ole kuulunut repertuaariin koskaan ennen, mutta nyt alkaa väkisinkin kalvaa mieltä toisten ylennykset ja jatkuvat ulkomaanreissut.

Lasten asioista stressaa aina. Yksi ei saa töitä, toinen on yksinäinen.

Vanhemmista toinen odottaa todennäköisesti vakavaa diagnoosia ja toinen suree sitä niin, että melkein sydän särkyy.

Ja maailma on joka tavoin kallellaan. Onko tämä vielä sitä "hyvää aikaa"?

Vierailija kirjoitti:

Mies ilmotti että haluaa erota. Oon surullinen erosta ja sitten stressaa kaikki käytännön asiat - asunto, muutto, ihmisille kertominen... 😢

Täällä ollaan samassa tilanteessa, ja täysin samat ajatukset. Päällimmäisenä stressi miten asiat lähtevät sujumaan.. Niin vaikeaa erota kun rakastaa toista :( Elämä tuntuu niin tyhjältä tällä hetkellä. 

Olen onneton siitä, että mieheni ei keskustele kanssani, osoita minulle hellyyttä, ei yhtään mitään VAAN KOKEE ITSE OLEVANSA TAVOITTELEMISEN ARVOINEN.... MÄ EN KESTÄ. Jos hän ei kaipaa seuraani, viihdy kanssani tai himoitse minuacniin OLKOON.

Vaimoa ei kiinnosta seksi enää lainkaan. Ollaan käyty pariterapiat yms., mutta ei vain kuulemma enää koe tarvetta sellaiselle...

Vierailija kirjoitti:

Joku täältä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään tipahti postista elämäni ensimmäinen ulosotto kirje. Muserruin. Koko kuluneen vuoden olen rämpinyt ja yrittänyt kynsin ja hampain saada raha kuviot hoidettua mahdottomassa tilanteessa, mutta epäonnistuin. Maksettava summa on pieni ja saan sen kyllä hoidettua, mutta kaikki voimat on niin lopussa etten osaa ottaa edes selvää miten olen voinut olla maksamatta laskuja niin että tilanne on tämä. Mä olen aivan loppu, itkettää... Olen vuoden päivät nyt tukenut vaikeasti masentunutta miestä ja yrittänyt samalla kasvattaa yhteistä lasta ja tehdä töitä niin paljon kunvaan pystyn, mutta nyt tuntuu että kaikki yritys on valunut hukkaan.

Hei, onko miehesi hoidossa? Onko sinulla mitään tukiverkostoa?

Juu mies on hoidossa ja ollut sairaslomalla kohta vuoden. Tulot ovat meille tällähetkellä senkin takia pienet. Itse olen töissä tosi pienellä palkalla ja syksyllä pitäisi siinä ohessa vielä alkaa opiskelemaan uutta alaa, sillä joiduin lopettamaan entiset työt fyysisten rajoitteiden takia. En osaa oikein iloita koulustakaan vaikka sen eteen kovasti ponnistelin, sekin tuntuu nyt vain lisä taakalta. Suku tukee kyllä paljon esim. lapsen hoidossa, että voin tehdä pitempiä työpäiviä.

Tuo kuulostaa todella kuormittavalta ja raskaalta elämäntilanteelta. Vaikka tukiverkostosi kuulostaa hyvälle, niin silti minua ainakin mietityttää miten sinä jaksat. Etenkin kun syksyllä on vielä alkamassa uudet opinnot. Voitteko saada jostain taloudellista tukea muutoin?

Minä olen onneton siksi, että olen onneton parisuhteessani ja mieheni on alkanut huomata tämän. Parisuhteessa ei kuitekaan ole mitään suoranaista vikaa, jostain syystä vaan ei oikein kiinnosta enää. Yritän kuitenkin sinnitellä vielä hetken, jos olo vaikka menisikin ohi, kun tosiaan mitään maailmaa mullistavaa ei ole tapahtunut. Onnettomuutta kuitenkin lisää siis se, että mieskin on alkanut huomata asian ja en oikein keksi selityksiä, mikä on vikana...

Jaa-a. Ensisijaisesti koen päivittäistä ahdistusta syömisestä. Olen ylipainoinen ja vasta viime aikoina olen tajunnut miten ällöttävältä näytän muille. En ole jotenkin sisäistänyt lihavuuttani ja ahmimistani aiemmin. Nyt koetan kytätä omaa syömistäni ja liikkua enemmän. Yritän selvittää niitä taustoja, miksi syön ja mikä laukaisee ahmimistani. En haluaisi mennä ulos talosta, koska koen olevani ällöttävä ja että kaikki tuijottavat ällöttävyyttäni.

Mieheni on osoittanut stressin ja masennuksen (tai ainakin alakuloisuuden) merkkejä. Hän sulkeutuu ja mieluiten kuuntelisi vain musiikkia. Hänellä on töissä kiirettä ja hän vatvoo helposti työasioita kotonakin (vaikka ei asiasta mainitse). Yritän olla tukena, mutta ärsyttää udella ja onkia, jotta voisin olla tukena edes jollain tasolla. Harmittaa, koska koen sen vaikuttavan parisuhteemme yhteyteen.

Yhteys kärsii tällöin myös makuuhuoneessa. Jos mies stressaa (kausittain), häneltä on vaikea saada mitään läheisyyttä tai lämpöä. Seksiin hän sanoo olevansa liian väsynyt. Kun häntä ei haluta, koen heti että vika on minussa ja johtuu ällöttävyydestäni. Mies painottaa, että häntä vain väsyttää, eikä kyse ole muusta. Itseäni on petetty edellisessä suhteessa, joten maalaan heti kauhukuvia päähäni siitä, että hän kokee minut vastenmieliseksi ja siksi torjuu. Itken öisin, jos aloitteeni ammutaan alas. Tämä puolestaan lisää stressiä syömisestäni.

Opiskelen ja käyn töissä opintojen ohella. Kaikki tuntuu painavalta taakalta, kalenterini on jatkuvasti täynnä ja tunnen etten voi kertoa näistä fiiliksistä kenellekään. Haluaisin vain pysäyttää ajan ympäriltäni ja nukkua ja olla rauhassa ja tehdä asioita joista nautin. Tällä hetkellä kaikki energiani menee tämän arjen pallotteluun ja pahan oloni piilotteluun. Pidättelen itkua tai itken salaa lähes päivittäin.

Olen huolissani vanhemmistani, jotka asuvat kaukana. Ikä jo painaa. Toisaalta en pystyisi tässä elämäntilanteessa huolehtimaan niin paljon. Töissä pitkää päivää ja monta muutosta edessä. Kun töiden jälkeen näen, että äitini on soittanut, on ensimmäinen tunne ärtymys, mitä nyt taas. En vaan jaksa, haluaisin olla rauhassa. Sitten tulee huono omatunto ja soitan takaisin. Jotenkin vaan tänään erityisesti on sellainen olo, etten vaan jaksa, että jättäkää mut rauhaan.

En saanut juteltua erään minulle tärkeän ihmisen kanssa. T -> N. Ehkä myöhemmin...

Joku täältä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku täältä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään tipahti postista elämäni ensimmäinen ulosotto kirje. Muserruin. Koko kuluneen vuoden olen rämpinyt ja yrittänyt kynsin ja hampain saada raha kuviot hoidettua mahdottomassa tilanteessa, mutta epäonnistuin. Maksettava summa on pieni ja saan sen kyllä hoidettua, mutta kaikki voimat on niin lopussa etten osaa ottaa edes selvää miten olen voinut olla maksamatta laskuja niin että tilanne on tämä. Mä olen aivan loppu, itkettää... Olen vuoden päivät nyt tukenut vaikeasti masentunutta miestä ja yrittänyt samalla kasvattaa yhteistä lasta ja tehdä töitä niin paljon kunvaan pystyn, mutta nyt tuntuu että kaikki yritys on valunut hukkaan.

Hei, onko miehesi hoidossa? Onko sinulla mitään tukiverkostoa?

Juu mies on hoidossa ja ollut sairaslomalla kohta vuoden. Tulot ovat meille tällähetkellä senkin takia pienet. Itse olen töissä tosi pienellä palkalla ja syksyllä pitäisi siinä ohessa vielä alkaa opiskelemaan uutta alaa, sillä joiduin lopettamaan entiset työt fyysisten rajoitteiden takia. En osaa oikein iloita koulustakaan vaikka sen eteen kovasti ponnistelin, sekin tuntuu nyt vain lisä taakalta. Suku tukee kyllä paljon esim. lapsen hoidossa, että voin tehdä pitempiä työpäiviä.

Tuo kuulostaa todella kuormittavalta ja raskaalta elämäntilanteelta. Vaikka tukiverkostosi kuulostaa hyvälle, niin silti minua ainakin mietityttää miten sinä jaksat. Etenkin kun syksyllä on vielä alkamassa uudet opinnot. Voitteko saada jostain taloudellista tukea muutoin?

Taloudellista tukea ei oikeen mistään saa. Yritän ajatella positiivisesti, hakea parempipalkkaista työtä ja voihan olla että opinnot avaavat uusia ovia töiden suhteen jo opiskeluaikana. Juuri nyt tekisi vaan mieli käpertyä sänkyyn pariksi päiväksi ja unohtaa kaikki.

En näe erästä enää, nyyhhh.

Mies jota rakastan ja kaipaan ei enää halua edes puhua mun kanssa. 

Pääsin vihdoin reumapolille pitkään jatkuneiden nivel- ja lihaskipujen sekä ihan käsittämättömän voimattomuuden kanssa. Käynti oli yhtä tyhjän kanssa. Kiitos elämä. Työterveydestä ei apua löydy ja yksityiselle ei olisi enää varaa mennä, ainakaan jos lopputulema on sama kuin reumapolilla 😞

En saa nukuttua kun työasiat pyörii päässä. En halua alkaa taas syömään unilääkkeitä

Joku täältä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku täältä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään tipahti postista elämäni ensimmäinen ulosotto kirje. Muserruin. Koko kuluneen vuoden olen rämpinyt ja yrittänyt kynsin ja hampain saada raha kuviot hoidettua mahdottomassa tilanteessa, mutta epäonnistuin. Maksettava summa on pieni ja saan sen kyllä hoidettua, mutta kaikki voimat on niin lopussa etten osaa ottaa edes selvää miten olen voinut olla maksamatta laskuja niin että tilanne on tämä. Mä olen aivan loppu, itkettää... Olen vuoden päivät nyt tukenut vaikeasti masentunutta miestä ja yrittänyt samalla kasvattaa yhteistä lasta ja tehdä töitä niin paljon kunvaan pystyn, mutta nyt tuntuu että kaikki yritys on valunut hukkaan.

Hei, onko miehesi hoidossa? Onko sinulla mitään tukiverkostoa?

Juu mies on hoidossa ja ollut sairaslomalla kohta vuoden. Tulot ovat meille tällähetkellä senkin takia pienet. Itse olen töissä tosi pienellä palkalla ja syksyllä pitäisi siinä ohessa vielä alkaa opiskelemaan uutta alaa, sillä joiduin lopettamaan entiset työt fyysisten rajoitteiden takia. En osaa oikein iloita koulustakaan vaikka sen eteen kovasti ponnistelin, sekin tuntuu nyt vain lisä taakalta. Suku tukee kyllä paljon esim. lapsen hoidossa, että voin tehdä pitempiä työpäiviä.

Tuo kuulostaa todella kuormittavalta ja raskaalta elämäntilanteelta. Vaikka tukiverkostosi kuulostaa hyvälle, niin silti minua ainakin mietityttää miten sinä jaksat. Etenkin kun syksyllä on vielä alkamassa uudet opinnot. Voitteko saada jostain taloudellista tukea muutoin?

Niin ja kiitos vielä. Ensimmäistä kertaa joku kysyy kuinka jaksan. Merkitsee todella paljon.