Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3550)
ohjaaja kirjoitti:
Olen töissä koulussa ohjaajana. Olin yhden opettajan luokassa juttelemassa työasioista kun huomasin että hänellä alkoi seisoa. Rupesin katselemaan kalua housujen läpi ja tämä työkaveri sen tietysti huomasi ja alkoikin tulla lähemmäs. Kun hän oli tarpeeksi lähellä kysyi että taitaa kiinnostaa vai. Sanoin että joo kyllä ja sitten työkaveri sanoi että mitäs jos laitettais luokan ovi lukkoon ja loppuja ei kerrota. Laitettiin ovi lukkoon ja hän otti mut siinä luokassa. Oli helvetin pelottavaa kun kiinnijäämisen riski oli suuri mutta siksi just se taiskin olla niin kiihottavaa. Ollaan molemmat miehiä ja siksi tulikin myös aika yllättäen koska tällä kyseisellä miehellä on siis vaimo ja kaksi tai kolme lasta. Seuraavaakertaa odottaen ja tietysti nyt kun kesälomat alkaa voi vapaammin alkaa harrastaa seksiä myös vapaa-ajalla. Ja jonkun korvaan varmastikin kuulostaa aivan tekaistulta tarinalta koska yleensä monesti nämä "panin opettajaa" on keksittyjä, mutta tässä ei ollut mitään kiellettyä tietyllä tavalla koska ollaan työkavereita eikä opettaja-oppilas suhteessa.
Kerro mitä teitte luokassa. Tällaisia miesten välisiä juttuja on täällä harvassa.
näin naisen suihkussa. alasti. mutta se oli vahinko
olin ilman silmälasejani. alasti. kun eksyin siellä kylpylässä ovesta. kun vahingossa olinkin siellä naisten puolella
alaston nainen suihkussa. opasti. kuitenkin minut takaisin höyrysaunaan. josta löysin meisten puolelle takaisin
näen ilman silmälasejani. alasti. niin kovin huonosti
Se kun vaimoni ratsasti vieraalla miehellä,ja itse tulin vaimon peppuun samalla😜 oli aika kiihottavaa ja samalla irstasta..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaan nuoruuden säätöihin ja tunnemyrskyihin menee.
Välitunneilla nurkan takana seinään nojailujen ja toistuvien kielisuudelmien jälkeen olimme lintsaamassa tunnilta.
Olin tuntenut sen farkkujen läpi monta kertaa pojan nojatessa mua vasten ja tehdessään pieniä työntöjä siinä. Olin arvuutellut sen kokoa ja miettinyt sen aika isoksi. Silti se oli yllätys, kun hän siivouskomerossa sen otti ulos housuistaan.
En tiennyt ensin mitä sille teksin.
Kiersin sormet sen varrelle minkä kaikessa paksuudessa yletyin ja poika rupesi työntämään sitä. Pää kiilsi kosteudesta, sidoin hiukset, kumarsin vähän ja lipaisin sitä kielellä jokaisen työntöliikkeen lopussa.
Ei mennyt kauaa, kun sain sitä kasvoille ja vaatteille.
Pojan pää taipui taakse ja hän murahteli. Olin järkyttynyt, mutta jotenkin niin ylpeä viehätysvoimastani. Miten sainkaan sen seisomaan noin ja tulemaan? Löysin paperia taskusta, pyyhin itseäni ja kullin päätä. Se nytkähti. Mietin, miten se voisikaan mahtua kondomiin ja sisääni.
Mahtuihan se, mutta jouduttiin ottamaan tosi varovasti alussa.Sama tunne oli mulla silloin kun nuoruuteni rakkaus riisui mua ja minä häntä. Tietysti jo nojaillessa tunsin sen. Enkä voinut olla ihastelematta häntä, kokoa, muotoa, erottuvuutta, suonikkuutta, raskaita kiveksiä, ihailin sitä vartaloa muutoinkin, lihasten kiinteyttä ja niiden jäntevyyttä, hartioiden leveyttä, käsivarsia… vaikka mulla ei silloin ollut kokemusta kenestäkään toisesta, tiesin, että hän on komea ja erityinen nuori mies. Olimme todella tutkiskeleva pari, hän ihaili vartaloani samaan tapaan. Tunsin itseni kauniiksi hänen kanssaan, hän sai minut ajattelemaan itseäni seksikkäänä. Huomasin, että palvontani hänen vartaloaan ja kovuuttaan kohtaan kiihotti häntä suunnattomasti.
Hän nautti reaktioistani, kuten minä hänen tutkivista käsistään, huulistaan, kielestään, pelkistä katseistaan.. En saanut sormiani sen ympäri, en saanut kuin pienen osan penistä suuhuni. Kun rakastelimme, hän oli alussa hidas mutta koko ajan päättäväinen. Tuntui niin uskomattomalta kun paikkani sopeutuivat häneen sisälläni.
Kaikki oli käsittämättömän kiihottavaa, hän oli päälläni ja pienistä työntävistä liikkeistä lähestyin nopeasti orgasmia.
Nousin kohti sitä, en hallinnut ollenkaan itseäni. Vähitellen lisättiin vauhtia ja taas nousin jonnekin sfääreihin, kulunut sanonta mutta kuvainnollisesti niin totta. Rakastin lopussa niitä yllättäviä rytminvaihdoksia, joita hän teki. Kietouduin selkäänsä kuin olisin rotkon reunalla. Tullessaan hän räjähti ja vei täysin mut mukanaan kokemukseensa. Huomasin, että hän tarkkaili minua määrätietoinen ilme kasvoillaan, vähän kuin halusi varmistaa, että nautin ja sai valtavat kiksit siitä. Suuteli sit voimalla…
Ottaisin hänet lähelleni, päälleni, taakseni, minne vaan koska tahansa kun vaan voisin.
Ujon oloinen poika oli aina bileissä seinustalla istuskelemassa. Siihen aikaan ei ollut puhelimia taskussa ja hän vain katseli. Meitä tyttöjä oli toiset enemmän, toiset vähemmän meikattuina, jotkut mekoissa, jotkut farkuissa tms. Kaikki tuntuivat ignooraavan häntä nykykielellä sanottuna. Minua hän kiehtoi ja uskottelin itselleni, että hän tykkäsi minusta. Olin ”käräyttänyt” monta kertaa hänet katsomasta suuntaani tunnilla kaihoisasti. Näin silloin tuumin.
Rohkaistuin sen verran kerrankin hänen suhteensa ja menin jutuille. Tiesin, että hän olisi SE minulle siitä, miten ujoksi tulin hänen lähellään. Yllättäen hän alkoi melkein saman tien suudella minua. Huomasin nopeasti, että hän oli luonnonlahjakkuus tuossa. Toinen juttu, minkä huomasin heti oli erottuva kohouma housuissaan. Se näytti upealta ja poika nolosteli selkeästi sitä. Sanoi, että häntä haukuttiin aikanaan liikuntatuntien suihkussa. Suutelin häntä ja hän vastasi yhä kiivaammin. Halusin jonnekin, jossa voisin hyväillä häntä muutenkin kuin hipaista housujen päältä ja hän voisi tehdä mulle ihanaa ja voisimme sitten rakastella. Hän ujosteli edelleen seisokkiaan ja piti visusti käsiään edessä taskujen sisällä. Lähdimme isosiskoni kämpille, jonne minulla oli avain.
Kuvittelin siskon olevan poikaystävänsä luona yötä ja onnekseni hän oli. – Älä ujostele, se on ihanaa kun pojalla stondaa tytön lähellä, pääsi suustani jotenkin tuolleen. Olin heti laskemassa pojan housuja. Tiesin sen, se oli valtava ja kohosi hellässä käsittelyssäni aivan ylös. Visuaalisesti upea ja herkkä nytkähtelemään, ihana hyväillä. Hän riisui farkkujani kohta ja sain sormet nipussa silittämään märkyyttäni varoen. – Mä meen makaan niin sä pääset paremmin, jotenkin noin sanoin.
Menin selälleni siskon sängylle ja hän konttasi siihen äärimmilleen levittämieni jalkojen väliin. Molemmilla oli paidat päällä, housut vain poissa. Niin malttamattomia olimme. Hän ohjasi sitä kädellä ja milli kerrallaan vähitellen upottautui minuun. Se oli aivan hirveän kiristävää. Tunne muuttui ihan valtavan täydeksi ja ihanaksi kun hän oli paikallaan minussa, eikä hänen tarvinnut liikkua paljoa kun jo tulimme nykivään, tajunnan rajalle vievään orgasmiin. Yritin pidätellä, mutta en pystynyt ollenkaan. Arvasin, että hän tulisi myös, jos en voisi pidättää. Hän voihki nautinnossaan. Aloimme kohta uusintaan ja vasta kolmannella hän pystyi kunnolla panemaan mua. Siskon lakanat joutuivat pesulaan, spermaa tuli niin paljon ja mun märkyyttäni mukana. Siinä olikin sitten selittämistä.
Olin eri tavalla kuin koskaan ennen tosissaan saaneen kipeä seuraavana päivänä luennolla ja se kiihotti.
Ihanin,,ehkä.
Olin riitaisen avioliiton loppu vaiheessa,olin huomannut että en ollut enään ainoa mies.
Sexi oli loppunut vaikka yritin kaikkeni.
Mulla alkoi loma,otin puhtaita vaatteita ja otin tarvittavat kamat mukaan,parran ajo vehkeet ja hammastahnat ja virvelin.
Ajelin etelään ja aina kun pysähdyin katselin millaisia mökkejä oli tarjolla.
Kun tiesin mihin asettuisin kävin hakemassa etupäässä juotavaa ja pikkuisen syytävääkin.
Ajattelin että saunon ja nautin olosta.
Kun pääsin kyseiselle mökille ,siellä oli vastassa hiton nätti nainen.
Ajatukset meni solmuun.
Täytettiin paperit kuntoon, ja kyselin mitä tapahtumia olisi tarjolla ja samalla kysyin että jos jään muutaman päivän pidempään sekin sopisi. Pitihän se kysyä saanko tanssi seuraa.
Sain vaan hymyn vastaukseksi.
Nainen oli jo lähdössä kun hän sanoi että huomen illalla olis tanssit paikallisella lavalla.
Lämmitin saunan ja avasin ekan oluen.
Viivyinkin saunassa ja uimassa aika pitkään,nautin olosta kun puhelin soi,jaha vaimolla oli asiaa,painoin punaista luuria ja laitoin puhelimen kiinni.
Uni oli rauhaton ,ja aamulla oli paska olo.
Lämmitin illalla saunan ja ajoin jopa parran pois. Pikkaisen tuoksua ja puhtaat kamppeet päälle
Tuli mieleen että mistä hitosta löydän sen tanssilavan ,joten laitoin text sille henkilölle joka oli tuonut avaimet.
Hetken kuluttua puhelin soi,ja mulle kerrottiin että miten lavalle pääsee.
Mieli oli kepeä ,saisin pitkästä aikaa tanssia.
Olin nuorempana opetellut taidon,pikkaisenmietitytti osaisinko enään.
Katselin hetken menoa ,ja hainkin pari kertaa tanssiin paria leidiä .
Tuli naisten haku ,jäin jännässäni katselemaan pääsisinkö tanssimaan .
Näin hänet ,eloveena tyttö,unelma.
Laitoin varpaatkin ristiin ,hae minut.
Kun unelma ,neito tuli eteeni ja kysyi verisinkö hänet tanssimaan.
Totta vieköön ,vien.
En tiennyt kuinka lähelle ottaisin neidon,neito tiesikin kuinka lähelle tulee.
Tuntuipa se ihanalta, kuiskas vielä että hae mua tanssimaan.
Ilmeeni kirkastui ja mielessä soi kellot.
Tanssimme useamman kerran,ja hän jäi viereeni.
Pyysin häntä virvokkeille ,siellä oli aika täyttä.
Istuin tuolille ja pyysin että tuu syliin.
Odotinkin sitä,neito sanoi.
Juotii limukat eikä meillä ollut kiirettä,neiti nosti mun vasemman käden ,katsoi kysyvästi.
Joo näin on sanoin ,totisena.
Neito katsoi mua silmiin ja painoi suukon suulleni.
Vastasin suudelmaan miten osasin ja se kesti pitkään.
Kävimme vielä tanssimassa kun tyttö sanoi että lähdetään.
Olin ihmeissäni että mistä hän ties missä olin majoittunut.
Pääsimme mökille ja kannoin neidon sisään.
Siitä vaatteet pois ja vuoteelle.
Patoutumat murtui ,mut oli myyty.
Nuolin neitoa ja se oli kiihkeää,ei haitannut vaikka oli karvoja suussa ja neito maistui ihanasti naiselle.
Kiemurtelun saattelemana hän sai orkun.
Oli heti kullin kimpussa ,ähkäsin että älä enään.
No nouse sitten päälle,ei tarvi kumia.
Työnnyin sisään ja monta kertaa oli pakko pitää taukoa etten tullut.
Kuitenkin oli pakko laueta.
Vauu kuului altani kun hengityksemme tasaantui.
Se oli kiihkeä viikko,ei ollut ikinä ollut sellaista. Opin monta ihanaa juttua,näimme seisaaltaan ,tuolilla,suihkussa ,seinää vasten ,sylikkäin.
Hän on nyt mun vaimo ,oma enkelini.
Enään ei nìn kiihkeää ,mutta nuolla saan ihan loputtomiin.
Niin ,mistä neito ties missä olin majoittunut,hän oli sen avaimen tuojan sisko.
Kesä -97. Olin isän ja äidin mukana golfharjoituskentällä. Vastaan tulee perhe, tuttuja vuosien takaa ja mukana vuotta mua nuorempi tytär. Olin 16 ja katsoin häntä, hänestä on kasvanut lapsuuden leikkien jälkeen ihanan kaunis. Tiesin aina, että hänestä kasvaisi kaunotar. Ruskea paita ja kapeat jakkupuvun housut, ihanat ruskeat hiukset: hän oli niin style. Lapsuuden leikkeihin kuului aikoinaan meillä pussailu vähän väliä ja vartaloiden tutkiminen ihan viattomassa mielessä ja sitten vähän myöhemmin mielihyvää tuottaaksemme toisillemme just ennen kuin murrosikä alkoi ja mulla erektiot. Kaikki toi tietty ainakin olevinaan salaa vanhemmilta.
Juteltiin siinä koulusta ja kesäjuttuja samaan aikaan kun porukat keskustelee golfista ym. kuulumisista. Sanoin AK:lle lähetään käveleen kentällä. Range oli suljettu ja mentiin sinne, missä rakennettiin tulevia väyliä. Rakennustyömaakin oli autio, koska viikonloppu. Jatketaan juttua, kiihotun näkyvästi kovaksi hänen kauneudestaan ja tyttö sanoo yhtäkkiä mulle ”tee mulle taas niin”. Sen kummemmin ajattelematta kiedon hänet vartalooni ja alan suudella... Lähellä on työmiesten jättämä taukovaunu, joka liian sopivasti ei ole lukittu. Hän käy selälleen penkille, siirrän pöytää edestä ja vedän tytön housuja pois. Kaikki huumaa, se tuoksu, se kuuma pieni tila. Sormet tärisee, mutta hallitsen tilanteen. Sormeilen samaan tapaan kuin muistan hänen nauttineen ja tyttö nauttii niin paljon. On kuin puro, jäykistyy koko kropasta ja hellittää. Lantio elää. Päättelen silmien pyörimisestä että tulee kovaa.
Itellä meinaa tulla terskan pää ulos shortseista, avaan niitä ja se pääsee pystyyn kiiltäen kostumisesta. Tulkitsen tilanteen, että ehkäisyn puutteeseen kaatui eteneminen, mutta sain tytön jatkuvan ihailevan katseen erektioon ja käden sille ujona hyväilemään, lennätän vaunun seinään itse runkaten lujaa lopuksi. Olen menettää tasapainoa ja AK ottaa kädestäni kiinni.
Mietittiin hetken aikaa mitä just tapahtui. Kaikki tapahtui luonnostaan, niin luonnostaan kuin voi. Panikoitiin, missä vanhemmat ovat ja ”meitä varmaan etsitään.”. Suudellaan taas kiihkeästi kietoutuen, mulla jatkuu seisominen koko ajan. Työmiehet saivat varmaa mukavan tuoksu- ja nestemuiston. Muistan ihan kaiken ja tyttö muistaa myös yhä, vaikka ollaan noin nelikymppisiä. Silloin tällöin tavataan ja tehdään ihanaa toisillemme. Asutaan niin kaukana toisistamme, että toi rajoittaa.
Samaa mieltä. Onneksi vaimo on niin tuhma että tykkää muitten miesten katseista kun hän on nakuna.
Parasta seksiä on sellaisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Kesä -97. Olin isän ja äidin mukana golfharjoituskentällä. Vastaan tulee perhe, tuttuja vuosien takaa ja mukana vuotta mua nuorempi tytär. Olin 16 ja katsoin häntä, hänestä on kasvanut lapsuuden leikkien jälkeen ihanan kaunis. Tiesin aina, että hänestä kasvaisi kaunotar. Ruskea paita ja kapeat jakkupuvun housut, ihanat ruskeat hiukset: hän oli niin style. Lapsuuden leikkeihin kuului aikoinaan meillä pussailu vähän väliä ja vartaloiden tutkiminen ihan viattomassa mielessä ja sitten vähän myöhemmin mielihyvää tuottaaksemme toisillemme just ennen kuin murrosikä alkoi ja mulla erektiot. Kaikki toi tietty ainakin olevinaan salaa vanhemmilta.
Juteltiin siinä koulusta ja kesäjuttuja samaan aikaan kun porukat keskustelee golfista ym. kuulumisista. Sanoin AK:lle lähetään käveleen kentällä. Range oli suljettu ja mentiin sinne, missä rakennettiin tulevia väyliä. Rakennustyömaakin oli autio, koska viikonloppu. Jatketaan juttua, kiihotun näkyvästi kovaksi hänen kauneudestaan ja tyttö sanoo yhtäkkiä mulle ”tee mulle taas niin”. Sen kummemmin ajattelematta kiedon hänet vartalooni ja alan suudella... Lähellä on työmiesten jättämä taukovaunu, joka liian sopivasti ei ole lukittu. Hän käy selälleen penkille, siirrän pöytää edestä ja vedän tytön housuja pois. Kaikki huumaa, se tuoksu, se kuuma pieni tila. Sormet tärisee, mutta hallitsen tilanteen. Sormeilen samaan tapaan kuin muistan hänen nauttineen ja tyttö nauttii niin paljon. On kuin puro, jäykistyy koko kropasta ja hellittää. Lantio elää. Päättelen silmien pyörimisestä että tulee kovaa.
Itellä meinaa tulla terskan pää ulos shortseista, avaan niitä ja se pääsee pystyyn kiiltäen kostumisesta. Tulkitsen tilanteen, että ehkäisyn puutteeseen kaatui eteneminen, mutta sain tytön jatkuvan ihailevan katseen erektioon ja käden sille ujona hyväilemään, lennätän vaunun seinään itse runkaten lujaa lopuksi. Olen menettää tasapainoa ja AK ottaa kädestäni kiinni.
Mietittiin hetken aikaa mitä just tapahtui. Kaikki tapahtui luonnostaan, niin luonnostaan kuin voi. Panikoitiin, missä vanhemmat ovat ja ”meitä varmaan etsitään.”. Suudellaan taas kiihkeästi kietoutuen, mulla jatkuu seisominen koko ajan. Työmiehet saivat varmaa mukavan tuoksu- ja nestemuiston. Muistan ihan kaiken ja tyttö muistaa myös yhä, vaikka ollaan noin nelikymppisiä. Silloin tällöin tavataan ja tehdään ihanaa toisillemme. Asutaan niin kaukana toisistamme, että toi rajoittaa.
Kuulostaa tosi suloiselta, että olitte "yhdessä" jo pieninä ja pidätte yhä yhteyttä ja toi kokemus on sellainen, että sen varmasti muistaa. Minulla on eräs Timo, jonka kanssa pussattiin kerhotädeiltä salaa naulakoiden alla takkien takana. Hän sanoi mua kauniiksi, ja että me mentäisiin naimisiin isoina. Käytiin leikkimässä Timon isoveljen tekemässä majassa metsässä ja se oli välillä sellaista söpöä pojalla on pippeli ja tytöllä pimppi -juttua ja erojen havainnointia. Ala-asteen lopussa Timo suuteli mua kunnolla ekassa diskossa, jonka meidän luokka järjesti hitaiden jälkeen. Seiskalla jatkettiin leirikesän ja erossaolon jälkeen seukkaamista. Hipelöitiin toisiamme kahdenkesken. Oltiin ainut pari koko luokalla ja meille vihelleltiin. Ei välitetty mitään tosta ja suudeltiin koulussakin. Yhdynnät tuli kuvioihin ja se oli kiihkeää. Kesällä yläasteen jälkeen meidän tiet erosivat ja tavattiin kolmekymppisinä sattumalta uudestaan. Aloitettiin upea suhde, jossa rakasteltiin ensimmäiset kaksi vuotta aina kun tilaisuus oli. Sittemmin on vähän meno rauhoittunut, mutta yhä edelleen värisen, kun huomaan, että hän käy lämpöisenä ja vie tilannetta kohti seksiä. Mun kiihottavin ilman muuta.
Mun vaimo ja kaikki seksikerrat hänen kanssaan. En ymmärrä itsekkään. Olen huomattavasti keskiverto suomalaista kokeneempi, on ollut 2 naista, useita eri kansalaisuuksia, kimppakivaa, ymym..
Silti jokaikinen kerta kun vaimo ottaa itsensä alasti mun edessä olen kiihottuneempi kuin koskaan 😂
Helppo. Vuosi 2014 Tukholman risteily.
Olin menossa käymään hytissäni torkuilla klo 18.30. Käytävällä näin n15-20v itseäni nuoremman naisen itkemässä, jonkin verran päihtyneenä. Herrasmies kun olen kysyin mikä hätänä?
Tää nainen katsoi vihreillä silmillä suoraan silmiin ja sano et sai just tietää et sen mies on pettänyt..
Mitään muuta ei sanottu, hän nappasi mua lihavaa vanhaa ukkoa kädestä kiinni ja kävelytti hyttiinsä. Heti kun ovi aukesi tyrkkäsi mut istumaan ja riisui itsensä alasti hyvin aistillisesti..
Kaivoi mun housut auki ja munan suuhunsa.. Ei aikaakaan kun istui päälle. Tulin nopeammin kuin koskaan ennen hänen sisäänsä.
Hän nousi ylös ja kun katselin spermasta valuvaa pillua ja täydellisen vartalon omaavaa naista mut valtasi kovin kiihko mitä ikinä.. Otin lantiosta kiinni ja käänsin hänet yläsänkyä vasten ja Panin raivokkaammin kuin ikinä.. Taas spermat sisään.
Vaatteet päälle ja omaan hyttiin nukkumaan.
En tuu unohtamaan ikinä tuon naisen ulkonäköä, vartaloa tai sitä kiiman määrää minkä tunsin..
Seuraavana päivänä tää nainen käveli mua vastaan käsi kädessä treenatun nuoren tosi komean miehen kanssa. Hymyili ja iski silmää.
M5
Nuorena n 25v ikäisenä pukeuduin usein naisten alusasuihin. Mielialusasuni olivat punaiset lahkeelliset
nylonhousut rintaliivit alushameet. Pitkät työmatkat mahdollistivat sen että kotimatkan alkaen puin
noita asuja ylleni alusasuikseni ja kotimatkalla satunnaisesti poikkeisin matkan varrella olevalle uima
rannalle.
Kesäaikaan ylläni oli valkea lyhythihainen kesäpaita. Tiesin että punainen valkopitsinen alushameeni
paistoi kesäpaitani läpi joten arkailin kävellä uimarannalle. Huomasin rannalle saapuessani pukukopin
edustalla seisoskelevan tyttöryhmän iloisesti keskenään kikatellen. Tytöt olivat arvioni mukaan n 15 -17v.
Kumarruin ensin kopin edustan vesirajaan koittamaan veden lämpöä ja tiesin takuu varmasti tyttöjen
huomaavan ylläni olevan alushameen kuultavan paitani läpi.
Sydän pamppaillen kävelin sitten miesten pukukoppiin tyttöjen muodostaessa hiljaisen kunniakujen
ohimarssilleni. Koppiin päästyäni aloin riisuutumaan ja huomasin samalla kuinka koppien väliseinässä
oli runsaasti tirkistysreikiä. Nämä huomattuani kuulin myös kuinka tyttöjen supina ja keskustelu jatkui
ja huomasin myös että väliseinän toisella puolella tirkistysreikien kohdalla kuului kohinaa ja kinastelua
siinä kuka saa ensin kurkistaa miesten pukukopin puolelle.
Tämä kiihotti minua ja tuo silloinen strippaaminen tyttöjen katsellessa kiihottaa minua vieläkin.
Kun olin riisuutunut niin että jalassani oli enää punaiset naisten nylon alushousut siirryin niin että
tytöt näkivät varmamsti hyvin. Runkkailin ja esittelin myös seisovaa kulliani. Varmasti tytöt kävivät
katsomassa poistuttuani spermatahdat pukukoppini lattialta.
Oli myös kiihottavaa kun poistuessani pukukopista tytöt muodostivat taas kunniakujan minulle.
Polvet tärisivät jännityksestä sillä olin silloin vain n. 10 v vanhempi kuin nuo tytöt Lempäälässä
Kuljussa.
Viime viikolla toteutettiin mieheni kanssa yhteinen pitkä fantasia bi kimpasta toisen pariskunnan kanssa. Oli mahtavaa ja uusintaa odotellessa 😊
Ehdottomasti kun nuorempana eri seksisessioissa ne hetket myös kun fiilikset on venyneet moneen suuntaan. Minusta silloiset omat seksifiilikset on vaan huonontuneet näin vuosien mittaan kesä kesältä, tai sanoisin hiukan itkuukin jo silmäkulmassa, pyyhkien. Ja sanotaan sitten vaikka kokemuksen rintaäänellä, että ensimmäisissä seksisessioissa oli ihan tietynlaista fiilista aina jännää ja uuden tekemisen makua. Kyllä se sellaisten onnistuneiden kesäseksisessioiden näin jälkeenpäin muisteleminen on tavallaan helpotus. Ja silloisen oman seksitekemisen puolesta voi olla ihan iloinen mielikin. Silloin se seksifiilis vaan jotenkin niin uskon tehtiin perinteisemmin. Mentiin panokämpille ja tehtiin loveeloveen. Myöhemmät kesät oon alkanu työstää näitä omia kesäisiä seksisessioita enemmän vain etänä, joten ne eivät ole ihan samalla tavalla niin raskaita käsitellä henkisesti. Ehkä muitakin kannattaa kokeilla sitten tai jos tai kun se susta siltä tuntuu.
Yksi kiihkein kokemus oli ensimmäinen pano kesän 1998 seikkailukumppanin kanssa. Tehtiin vanhanaikainen eväskori ja lähdettiin picnicille kesäiseen luontoon. Viltillä tapahtuikin sitten jotain aivan muuta kuin eväiden syömistä. Oli kiihottavaa riisuutua ja naida ulkona silläkin riskillä, että joku tulee sattumalta tai tytön estottoman äänenkäytön houkuttelemana paikalle. Olin 21 -vuotiaan tytön ensimmäinen kolmekymppinen seksikumppani ja hän oli ensimmäinen nainen, jota nain ilman kondomia. Nälästä huolimatta puolet eväistä jäi syömättä kun meillä oli tunnista toiseen muuta tekemistä. Oma kestävyyteni parani orgasmien myötä ja kun tyttö ei tuntunut millään saavan tarpeekseen, viltillä vierähti useampi tunti. Helteisistä kesäpäivistä tulee aina mieleen tuo eväsretki savolaisen järven rannalle.
Seksin harrastamiskielto molempien lapsuudenkodeissa ja miten se ajoi meidät rakastelemaan kutakuinkin joka päivä ja yleensä vielä monta kertaa päivässä luonnossa. Se oli vaan tajuttoman kiihkeää. Se oli tavallaan kiellettyä ja siksi tosi jännittävää. Annoin hänen viedä ja voi pojat hän vei ja minä vikisin. En ole koskaan nauttinut perus lähetyssaarnaajasta niin paljon kuin silloin. Hän halusi pelkästään ja aina sitä ja alistuin niin mielelläni.
Ensimmäisessä työpaikassa armeijan jälkeen liukastuin ja vasemman nilkan nivelsiteet venähtivät oikein kunnolla. Eikun terveyskeskukseen ( 80 luvun puoliväli ) ja siellä tutkittavaksi. Röntkenkuvat, ei murtumia. Kipsi jalkaan ja hoito ohjeita sekä käsky tulla parin päivän päästä sulkemaan kipsi kun turvotus on lakannut. Mennessäni uudelleen minut otti vastaan entinen kouluterveyden hoitaja johon olin kouluaikana ihastunut, hän oli vähän pyöreä ja hänellä oli isot rinnat. Kun hän tarkasti kipsiä ja kumartui, niin rintavaon yläosa näkyi. Minulla oli ohuet sortsit jalassa joten erektioni näkyi selvästi. Kipsi suljettiin ja hoitaja sanoi että hän tulee tarkastamaan jalan huomenna neljän jälkeen minun kotona. Kun A sitten tuli hän sanoi ettei voi viipyä kauan vaan on mentävä kotiin perheen luokse. Hän sanoi että oli huomannut olin ollut kiinnostunut hänestä kouluaikoina ja jatkoi sanoen" Minä en saa kotona mitään". Olin tosi hämmästynyt kun hän halasi ja antoi tosi kielisuudelman. Sain elämäni ensimmäisen suikkarin ja lupauksen siitä että hän käy luonani. Suhteemma kesti melkein vuoden, me harrastimme seksiä aina kun oli mahdollista. Pilluun en saanut laskea muulloin kun silloin hänellä oli kuukautiset muuten mies olisi voinut huomata, mies ei kuulema halunnut harrastaa silloin kun se on likaista. Muulloin suu ja peppu olivat käytössä. Niihin sain laueta aina kun halusin.
Anoppi otti tuhannen päissä suihin. Lähti ihan jostain että eihän seiskakymppinen edes muista miltä se muna maistuu suussa. Itseasiassa tää vois olla mieluummin oudoin tapaus. Muna kävi vaan hänen suusssa enkä todellakaan tiedä muistaako hän edes asiaa tai välittääköhän edes. Minua asia vaivaa.
Mieheni oli jo ollut viikon ulkomailla joten hellyyden kaipuu oli varmasti kummallakin mieheni soittikin ja sanoi että nyt ei enää kestä olla erossa joten olikin ostannut lentolippun minulle tuumasta toimeen lähdin matkaan odottavin mielin ja kyllä odotukseni palkkitiin savuttuani paikalle mieheni oli ostellut minulle seksikäitä alusvaateita sukkanauhoja josta olinkin hyvin otettu hän oli myös varannut meille oikein kunnon hotelli huoneen kaupungissa menimme seksinäytökseen ja olihan se kokemus mentin hotelille ja mieheni jumaloi minun kiimaista kroppaani hän näyti mihin pystyi sain hemmotelu kohtelua jonka vain harvat voi kokea ihana mieheni hyväili joka koloa kropastani sexi oli niin huimaa että joo muistan sen viellä monen vuoden jälkeenkin
Tyytyväinen nainen kirjoitti:
Mieheni oli jo ollut viikon ulkomailla joten hellyyden kaipuu oli varmasti kummallakin mieheni soittikin ja sanoi että nyt ei enää kestä olla erossa joten olikin ostannut lentolippun minulle tuumasta toimeen lähdin matkaan odottavin mielin ja kyllä odotukseni palkkitiin savuttuani paikalle mieheni oli ostellut minulle seksikäitä alusvaateita sukkanauhoja josta olinkin hyvin otettu hän oli myös varannut meille oikein kunnon hotelli huoneen kaupungissa menimme seksinäytökseen ja olihan se kokemus mentin hotelille ja mieheni jumaloi minun kiimaista kroppaani hän näyti mihin pystyi sain hemmotelu kohtelua jonka vain harvat voi kokea ihana mieheni hyväili joka koloa kropastani sexi oli niin huimaa että joo muistan sen viellä monen vuoden jälkeenkin
Sen jälkeen yhdessä opeteltiin pilkkujen ja pisteiden käyttöä, jotta saisi jotain tolkkua lauserakenteisiin.
Pelasin tennistä pienen paikkakunnan salissa poikaystäväni kanssa ja rakasteltiin pelin jälkeen keskellä sitä salia. Jotenkin vaan se paikka ja jännitys tuleeko seuraava vuoro jo paikalle vei orgasmiin niin voimakkaasti ja nopeasti.