Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3550)
Vierailija kirjoitti:
Ollessani parikymmpinen, baarissa toinen nainen iski minut ja antoi taivaallisen hyvää suuseksiä (odottamatta mitään vastapalvelusta minulta). Tämä tapahtui yli 10v. sitten, ja on ollut ainut kerta toisen naisen kanssa, en sellaiseen enää suostuisi, mutta silti kiihottavinta mitä olen ikinä kokenut.
Olipa kokemus (tai fantasia tarina siinä) sulla hei. Olisin halunnut olla, se kuuluisa 'kärpäsenä katossa' tapahtumien keskipisteessä kun oli toi h-hetki 'teillä, tai sulla' kuten kirjoitit tänne.
Oisin siinä, sun maatessasi selälläsi tuon toisen naisen imuttessaan sua, kielelläpulluusi niin kiihottunut hänen pystyssä olevasta perseestään ja tursuvasta herkkupillustaan että kyrpäni olisi väjäämättä hakeutunut sinne. Oisin nainut tuota naista rytmikkäästi takaapäin kovalla kyrvälläni samalla hänen antaessaan suuseksiä sulle kun kuulin sun äänekkäitä voihkimisiasi jotka kiihottivat vaan lusää mua. Oisin aikani tuota naista pantuani tullut siihen teidän naisten h-hetken äärelle kovan kyrpäni kanssa. Tarjoten sitä osinkona himoonne jota siinä molemmat naiset koitte ja halusitte hyvää herkkua vain lisää! Oisin tarjonnut kovaaa kyrpääni tuon pilluasi nuolevan naisen huulille, johon hän heti innolla tarttuikin: otti kovan kyrpäni huulilleen imutukseen kun samalla aloin sormettaa sun turpeaan ja märänlitisevää herkkupilluusi. Nautimme kolmenkivasta.. (halusin panna sua myös ja niin sitten..;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seurailin yhtä nättiä/komeaa paria lukiossa ekana vuonna, jotka suutelivat kiihkeästi välitunneilla käytännössä koko ajan. Se oli niin niin noloa mun puolelta, mutta silloin keskenkasvuisena kersana uteliaisuus voitti ja halusin nähdä menisivätkö he niin pitkälle vai pystyisivätkö hillitsemään. He painuivat aina ihan kiinni toisiinsa, tyttö nojasi seinään ja poika teki hänen edessään mahdollisimman pieniä työntöjä. Se näytti ihanalta ja katselin ehkä turhankin kauan, etten paljastuisi. Mietin, onkohan se sisällä housujen etumuksesta samalla itse täysillä kiihottuen. Nyt hävettää. Tirkistelyharrastukseni jatkui ja pari kertaa vapaatunnilla näin heidät remontin yhteydessä rakennetussa invavessassa, jota kukaan muu ei käyttänyt kurkkimalla kumman väljästä ovenraosta. Tyttö oli selällään pitkällä pöydällä pesualtaan vieressä, poika makasi päällä ja he rakastelivat todella kiihkeästi. Olin niin kiihottunut, etten uskaltanut liikkua mihinkään. Olisin tullut siihen paikkaan ja sitten paljastunut. Teeskentelin jonottavani ja voi että halusin samaa itselleni. Olin vaan liian ujo edes paljoa puhumaan pojille. Siinä toinen säälittävämpi koulumuisto. En silti ottaisi mitään pois, vaikka nyt punastelen häpeästä tätä kirjoittaessani. Nuorena tekee kaikkea tyhmää.
Toi on ihanaa nähdä. Yhden tutun mua pari vuotta vanhemman tytön aika naapurista ja sen poikaystävän jatkuvaa suutelua ja toistensa kiihottelua vartalot ihan kii toisissaan seinustalla tuli seurattua mielenkiinnolla tietysti itse vailla vielä omia kokemuksia ja tolle tuli sitten masturboitua. Ja kun sitten satuin paikalle sattumalta kun yhdessä paikassa, jossa ei olisi luullut näkevänsä mitään sellaista näin sen suloisen tytön sen komeen pojan vartalon alla ihan kokonaan ja sen parin suutelevan ja rakastelevan kiihkeästi, oli se mulle se lopullinen 'merkki' siitä että rohkenen pyytää yhtä tyyppiä, ujoa poikaa mun kanssa jätskille. Olin niin 'viaton' silloin ja sain niin mahtavia orgasmeja itsekseni ajattelemalla sitä naapurin tyttöä ja sen poikaystävää. Noi oli ihan parhaita sooloseksikokemuksia.
Näistä olikin täällä aikaisemmin juttua ja muistaakseni kerroin silloin omankin kokemukseni. Tosiaankin ennen varsinaisia omia seksikokemuksia tuo on upeaa seurata minunkin mielestä ja tarjoaa mahtavaa masturbointimatskua. En toista tässä koko juttuani, mutta totean, että olin sitten myöhemmin itsekin katseltavana jossain piilopaikassa, mutta silti meidät bongattiin ja se kiihotti mua ja varsinkin poikaystävääni paljon. Suudelmat vain kovenivat ja pojan etumus painoi tiiviimmästi minua vasten. Nojasin seinään ja otin vastaan hänen pieniä työntöjä. Tunsin, että olin todella hänen ja hän minun. Sitten kun ketään ei enää näkynyt, hän otti pystysuoraan jäykistyneen peniksen ulos farkkujen aukosta ja jatkoi. Toistuva paine kohdistettuna juuri oikeaan kohtaan vaatteiden päälle ja sain siinä orgasmin helposti ja poika laukesi ihanasti ruiskien maahan suuren määrän spermaa. Nuorempana varsinkin olin niin herkkä. Uskon, että vieläkin olisin jos vaan kokeiltaisiin tuota.
Olin tapaillut miestä vasta muutaman päivän, mutta olin kiihottunut jo pelkästä hänen tuoksustaan. Istuimme vierekkäin ja seurustelimme pikkuravintolassa parin liiketuttavan kanssa ja säpsähdin kättä kulkemassa estoitta lyhyen hameeni alle. Oli pakko avata jalkoja vähäsen, tuli niin kuuma. Huokaisin. Sitten hän teeskenteli nostavansa yhtäkkiä muka pudonnutta veitseä ja kumartui niin, että työnsi kasvonsa vasten pikkuhousuja. Hän puhalsi hiljaa niiden läpi ja inahdin jotenkin. Muut leveän pöydän toisella puolella kysyivät huolestuen olenko ok. En edes muista mitä vastasin. Koko se tilanne ja asetelma oli kiduttavan kiihottavaa. Emme voineet harrastaa seksiä. Tauolla ehdimme pussailemaan ensin nurkan taakse minä selkä siivouskomeron ovea vasten ja hetkeksi sisälle komeroon minä selkä seinää vasten, mutta puhelimen hälytys keskeytti. Tiesin paikan hyvin, koska olin ollut siellä joskus töissä. Palasimme takaisin pöytään vähän eri aikaan molemmat posket helottaen mies kädet taskuissa selkeästi seisokkiaan peitellen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seurailin yhtä nättiä/komeaa paria lukiossa ekana vuonna, jotka suutelivat kiihkeästi välitunneilla käytännössä koko ajan. Se oli niin niin noloa mun puolelta, mutta silloin keskenkasvuisena kersana uteliaisuus voitti ja halusin nähdä menisivätkö he niin pitkälle vai pystyisivätkö hillitsemään. He painuivat aina ihan kiinni toisiinsa, tyttö nojasi seinään ja poika teki hänen edessään mahdollisimman pieniä työntöjä. Se näytti ihanalta ja katselin ehkä turhankin kauan, etten paljastuisi. Mietin, onkohan se sisällä housujen etumuksesta samalla itse täysillä kiihottuen. Nyt hävettää. Tirkistelyharrastukseni jatkui ja pari kertaa vapaatunnilla näin heidät remontin yhteydessä rakennetussa invavessassa, jota kukaan muu ei käyttänyt kurkkimalla kumman väljästä ovenraosta. Tyttö oli selällään pitkällä pöydällä pesualtaan vieressä, poika makasi päällä ja he rakastelivat todella kiihkeästi. Olin niin kiihottunut, etten uskaltanut liikkua mihinkään. Olisin tullut siihen paikkaan ja sitten paljastunut. Teeskentelin jonottavani ja voi että halusin samaa itselleni. Olin vaan liian ujo edes paljoa puhumaan pojille. Siinä toinen säälittävämpi koulumuisto. En silti ottaisi mitään pois, vaikka nyt punastelen häpeästä tätä kirjoittaessani. Nuorena tekee kaikkea tyhmää.
Toi on ihanaa nähdä. Yhden tutun mua pari vuotta vanhemman tytön aika naapurista ja sen poikaystävän jatkuvaa suutelua ja toistensa kiihottelua vartalot ihan kii toisissaan seinustalla tuli seurattua mielenkiinnolla tietysti itse vailla vielä omia kokemuksia ja tolle tuli sitten masturboitua. Ja kun sitten satuin paikalle sattumalta kun yhdessä paikassa, jossa ei olisi luullut näkevänsä mitään sellaista näin sen suloisen tytön sen komeen pojan vartalon alla ihan kokonaan ja sen parin suutelevan ja rakastelevan kiihkeästi, oli se mulle se lopullinen 'merkki' siitä että rohkenen pyytää yhtä tyyppiä, ujoa poikaa mun kanssa jätskille. Olin niin 'viaton' silloin ja sain niin mahtavia orgasmeja itsekseni ajattelemalla sitä naapurin tyttöä ja sen poikaystävää. Noi oli ihan parhaita sooloseksikokemuksia.
Näistä olikin täällä aikaisemmin juttua ja muistaakseni kerroin silloin omankin kokemukseni. Tosiaankin ennen varsinaisia omia seksikokemuksia tuo on upeaa seurata minunkin mielestä ja tarjoaa mahtavaa masturbointimatskua. En toista tässä koko juttuani, mutta totean, että olin sitten myöhemmin itsekin katseltavana jossain piilopaikassa, mutta silti meidät bongattiin ja se kiihotti mua ja varsinkin poikaystävääni paljon. Suudelmat vain kovenivat ja pojan etumus painoi tiiviimmästi minua vasten. Nojasin seinään ja otin vastaan hänen pieniä työntöjä. Tunsin, että olin todella hänen ja hän minun. Sitten kun ketään ei enää näkynyt, hän otti pystysuoraan jäykistyneen peniksen ulos farkkujen aukosta ja jatkoi. Toistuva paine kohdistettuna juuri oikeaan kohtaan vaatteiden päälle ja sain siinä orgasmin helposti ja poika laukesi ihanasti ruiskien maahan suuren määrän spermaa. Nuorempana varsinkin olin niin herkkä. Uskon, että vieläkin olisin jos vaan kokeiltaisiin tuota.
Mun lukioaikojen poikakaveri teki niin, että jos joku sattui katselemaan meidän suudelmia, hän nosti mut syliin käsivarsille niin kuin prinsessan siinä kaikkien nähden välitunnilla ja kantoi vähän rauhallisempaan paikkaan yläkerrassa, joka oikeastaan oli enemmän huoltotiloja ja ullakko suutelemaan lisää. Miehet!! Vapaatunnilla mä makasin siellä rojujen ja pölyn keskellä ja pantiin ainakin olevinaan näkösuojassa :D
Alanyassa. Kavereiden kanssa tavallaan reppureissulla. Satuttiin löytää hotelli ja ekana päivänä mut pokasi kohteliain poika koskaan. Hän oli töissä vanhempiensa firmassa ja esitteli mulle kaupunkia. Rakasteltiin päivällä nuhjuisessa halpishuoneesssa meidän hotellissa. Toiset rannalla tai jossain. En tiedä montako kertaa tehtiin sitä ja hän sai peräkkäin loppuun asti nii et tuli spermaa. Se oli jotain ihan tajutonta. Hän oli nii kiihkee ja dominoi koko ajan. En ollut kokenut mitään tollaista, että mies tietää heti just miten koskettaa ja saa mut orkkuihin ja antautuun noin. Se kaikki kävi niin luonnostaan. Eikä onneksi jäänyt lomaromanssiksi.
Oltiin kesämökillä vaimon ja sen naisystävän kanssa. Jossain vaiheessa iltaa jutut meni kaksmieliseksi ja naisystävä otti minulta suihin. Vaimo kommentoi vieressä että "miltä tuntuu kulli toisen naisen suussa" ja "Jaana kyllä nielee kaiken anna tulla vaan täysillä". Tulin kovaa ja katsoin vaimoani silmiin samalla kun hänen naisystävänsä lutkutti viimeisetkin spermat kurkkuunsa.
mistä se jaanan hommat tiesi olleet jo aikaisemmin panopuina?
Kiihottavin kokemukseni sattui 90-luvulla teini-ikäisenä koulun diskossa. Tanssin hitaita 2v vanhemman tytön kanssa, ja tottakai siinä alkoi seisomaan ihan kunnolla, ja minä punastuin kun tajusin tytön huomanneen seisokkini. Tyttö hymyili minulle ilkikurisesti ja hitaiden päätyttyä vei minut kädestä pitäen liikuntasalin näyttämön verhojen taakse. Siellä hän polvistui eteeni, avasi housuni, ja otti suihin. Se oli ensimmäinen seksikokemukseni ikinä.

Herätessä tuntui vielä paremmalta.
Yllätin yhden keski-ikäisen naisen alastomana uimarannalla. Oli kastautumassa pikku hiljaa ja kun tulin rannalle samoissa aikeissa yskäisin vähän kauempaa. Tämä säikähti kauheasti ja yritti nopeasti mennä syvemmälle mutta ei uskaltanut kun äkkisyvä ja kylmä, ja kääntti ködet heiluen takaisin pukeutumaan rannlle, minun suuntaani. Oli vähän pyöreä täti-ihminen, se jäi mieleen että veden hidastamana täti heilutti käsiään ja nostele jalkojaan ja kaikki heilui kauheasti, pyöreät pakarat ja raskaat tissit. Sanoin kohteliaasti että rouva menee ihan rauhassa, katson toiseen suuntaan. Se meni. Kun se oli vedessä menin minäkin, ja kun se nousi ylös, myös minä nousin ylös. Näin kaiken. Olin nuori poika ja se oli ensimmäinen kokonaan alaston nainen jonka näin. Meidän kyliltä. Vieläkin nousee seisomaan kun muistan miten kiihottavalta se tuntui. Onnistuin välttymään seisokilta ja tumputin vasta kotona. Sanoin tädille ettei huudella tästä kylillä.
21-vuotiaaksi asuin Keskilännessä pienellä paikalla aika tavalla uskonnollisessa ympäristössä ja kävin collegen ekaa vuotta (freshgirl). Luokkaan tuli lukukauden alussa uusi poika, joka oli rohkein ikinä ja sai mut ihan pyörryksiin siitä huomiosta mitä häneltä sain. Nuoruuden tunteet velloivat vahvoina. Halusin kokea hänen kanssaan kaiken. Tunsin itseni maailman seksikkäimmäksi ja kauneimmaksi hänen kanssaan.
Stereotyyppisesti kaikki tapahtui ja minua vietiin ja vikisin kirjaimellisesti hänen allaan. Hän oli kiihkeä ja ihanan taitava suutelemaan ja teki sitä mulle koko ajan. Harrastimme seksiä vähän joka paikassa, melkein aina yhdyntää ja myös koulussa, missä vaan ei ollut ketään, kameroita ja kuvittelimme, että olisimme piilossa. Tiukan uskontokäsityksen takiakin se oli erittäin uhkarohkeaa. Olisimme voineet lentää pysyvästi ulos koulusta ekasta kärystä.
Ehkä rohkein muisto ja samalla ehkä kiihottavin on, kun olimme tanssineet jumppasalissa (gym, vähän vaikea keksiä suomalaista vastaavaa) ja siinä sitten kiihottuneet poika ihan pystyyn mua vasten huokaillen raskaasti korvaani ja minä valahtanut ihan kosteaksi. Lähdimme vaivihkaa ulos tunnilta. Hän kellisti mut ja menimme makaamaan päällekkäin viereisen lokerohuoneen (locker room) lattialle. Nopeasti hän oli riisunut housuni ja avannut omansa ja oli sisälläni niin nälkäisenä. Hänen estottomuutensa sai mut uskomattomasti pauloihinsa. Siinä olisi voinut kuka tahansa tulla paikalle koska tahansa. Ovea ei saanut lukkoon, käytävällä oli hiljaista, mutta silti.
Kiihottaa yhä ajatellakin. Jotenkin sitä on muutamassa vuodessa tullut rauhoituttua, muutto Suomeen äidin kotimaahan ja uudet opiskelukuviot ja poikaystävä ja kaikkee. Silti kaipaan tuota tulta palamaan.

Kuulostaa unelmalta ja voi hyvin kuvitella minkälaista on elää teinihimojen ja kuumana käyvän poikaystävän kanssa ahdasmielisissä ympyröissä. Nuoret tekee nuorten juttuja, en tuomitse, ihailen rohkeuttanne. Jos ihan rehellisiä ollaan, olen kade ja olisin halunnut itselleni samantyylistä ja vieläkin yli nelikymppisenä haluan janoisia suudelmia ja tulista seksiä.
Firman juhlista vein nuoren miehen kotiin ja annoin mitä vaan puuma voi antaa poikaselleen....
Vierailija kirjoitti:
jumppasalissa (gym, vähän vaikea keksiä suomalaista vastaavaa)
Tänään herätin mieheni jo puoli kuusi, kun hällä seisoi niin mukavasti. Rakasteltiin sitten ihan puolikymmeneen asti. Imin varmaan moneen kertaan, ja mies oli hilkulla monasti, no lopulta hänkin sai. Illalla otamme takkatulen edessä uusinnaan,mies tulee eteeni seisomaan,joten saan pallitkin suuhun kuten eilenkin. Hän sitten levittää minut paksuille käsinojille tuoliin ja nuolee. En jaksa odottaa!
Poikaystävän vanhassakotona on järjettömän iso säkkituoli johonka me upottiin joskus kun oltiin kastelemassa kukkia talonväki pitemmällä reissulla. Tai siis mä upposin hänen lihaksista ja painosta mun päällä. Kuivapanoa, kiimaisia suudelmia ensin vaatteet päällä ja sit mun housut alkoi laskea "itsellään" ja hänen avautua. Peppua ylös minkä sain avittaakseni riisumista. Kiihkeintä seksiä mitä koskaan ja miten paljon kiimanestettä tuli peniksen päästä ennen kuin hän ohjasi sitä muhun. Hänellä on ihanan runsas erittyminen, mikä mun mielestä on miehen fysiikassa niin kiihottavaa. Tykkään katsella sitä.
Kerran sain persettä (asshole) makuuhuoneessa (bedroom)
Kertokaa lisää noita spontaaneja yllättäviä kokemuksia julkisilla paikoilla . kiihottavaa kun ihmiset ei tiedä ympärillä
Kadun päässä pimeässä metsän laidassa miut painettiin asumattoman talon seinää vasten ja siinä ihanassa puristuksessa miehen vartalon ja seinän välissä sain orgasmin taitavissa suudelmissa hampaat alahuulellani ilman vaatteiden riisumista. Ihan uusi kokemus mulle. Oli lähellä, ettemme menneet pidemmälle siinä ja silloin. Mies availi jo housujaan. Jatkoimme hänen kaverinsa vapaalle asunnolle, jossa mies majaili kaupungissa oloajan. Vaikka sain jatkoa nautinnolleni ja rakastelimme kiihkeästi monta kertaa sinä iltana ja yönä, jäi se nojaaminen talolla mieleen kiihottavimpana orgasmina ja kokemuksena. Tunsin erektion painavan juuri oikeaan kohtaan. Tunsin minua leveämmän kiinteän rintakehän painavan rintojani. Tapahtumia edelsivät kiihkeät suudelmat kosteissa juhlissa hämärässä nurkassa me kaksi ainoina selvin päin, jossa tunnustelin miestä vaatteiden päältä kädellä. Hän oli suurena ja kovana ja värisi kiihkosta ja innostuin niin jatkamaan. Hän koski minuun todella varoen kuljettaen sormia ylös alas haaroissani orgasmini lähestyessä koko ajan. Ihana tuntea toisen kiihottuminen noin selvästi ja miehen kostuminen tipoista on todellakin kiihottavaa. Huomasin tuon boksereiden päällä sormia liikutellessani ja näin sen sitten livenä asunnolla.
Kiihkein kokemus on ollut nykyisen parisuhteen alku. Viattomiksi tarkoitetut ja sellaisina alkaneet afterit saivat uuden käänteen tuhmasta vinkistä seurata baarin vessaan. En laukea helposti suuseksillä ja siitä asiat etenivät villiin rakasteluun takaapäin. Tunnelma oli niin tiivis ja kemiat niin vahvat, että seisokkia riitti uusintaankin ilman mitään taukoa. Kiihottavin kokemus oli siksi, että tilanteesta alkoi kiihkeä ja kaikin tavoin palkitseva ihmissuhde. Kiihottavuutta kokemukseen toi sekin, että tilanteen keston ja ajoittaisen äänekkyydenkin vuoksi kehtasimme mennä siihen baariin vasta kolmen vuoden tauon jälkeen juhlistamaan vuosipäivää.