Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Terkkuja vanhalla ja entiselle ystävälle! Ei haittaa vaikka tunnistaisit itsesi, en kaipaa. Ystävystyimme opiskeluaikana ja itsekin piheilin vähissä rajoissa. Sinulle se vaan jäi päälle ja työssä käyvänäkin perseilit. Kutsutit itsesi ja perheesi meille kyläilemään ja aina saitte ateriat, saunat, oluet jne.. Vadtakutsua emme mökillenne saaneet, vaikka ylimalkaisesti asiasta puhuttiin. Kun erosit saimme auttaa monissa muutoissasi ilman ruokaa tai juomaa. Samalla siivoten ja pakaten toki. Hoidin myös lapsiasi, vaikka "yyhoona" (jota et kyllä ollut) sinulla oli joka toinen viikonloppu vapaata (lapset isällään). Autoin sinua käymään kaupassa kun loukkasit itsesi. Laitoit Facebookiin kiitoksen työkaverille, joka kävi iltakahvilla luonasi. Taisit unohtaa, että paria tuntia aijemmin kuskasin sinua ympäri kylää eri kaupoissa ja kannoin ostoksesi kotiisi. Minä ja mieheni ajeltiin ilta etsimässä sinulle sopivaa sohvaa. Tupareihin pääsi työkamusi. Niinpä päätin ottaa etäisyyttä ja se päätös on pitänyt. Olen onnellinen, että minulla on monta vanhaa, hyvää ystävää, sinulla taitaa olla enää jäljellä työkaverisi.

pio kirjoitti:

Terkkuja vanhalla ja entiselle ystävälle! Ei haittaa vaikka tunnistaisit itsesi, en kaipaa. Ystävystyimme opiskeluaikana ja itsekin piheilin vähissä rajoissa. Sinulle se vaan jäi päälle ja työssä käyvänäkin perseilit. Kutsutit itsesi ja perheesi meille kyläilemään ja aina saitte ateriat, saunat, oluet jne.. Vadtakutsua emme mökillenne saaneet, vaikka ylimalkaisesti asiasta puhuttiin. Kun erosit saimme auttaa monissa muutoissasi ilman ruokaa tai juomaa. Samalla siivoten ja pakaten toki. Hoidin myös lapsiasi, vaikka "yyhoona" (jota et kyllä ollut) sinulla oli joka toinen viikonloppu vapaata (lapset isällään). Autoin sinua käymään kaupassa kun loukkasit itsesi. Laitoit Facebookiin kiitoksen työkaverille, joka kävi iltakahvilla luonasi. Taisit unohtaa, että paria tuntia aijemmin kuskasin sinua ympäri kylää eri kaupoissa ja kannoin ostoksesi kotiisi. Minä ja mieheni ajeltiin ilta etsimässä sinulle sopivaa sohvaa. Tupareihin pääsi työkamusi. Niinpä päätin ottaa etäisyyttä ja se päätös on pitänyt. Olen onnellinen, että minulla on monta vanhaa, hyvää ystävää, sinulla taitaa olla enää jäljellä työkaverisi.

Mistäs päin tämä? Kuulostaa eräältä tutultani Keski-Suomesta.

Siskoni asui omakotitalossa kun hänellä oli kaksi pientä lasta. Lähes joka päivä, viikonloppuisin heti aamusta heidän ovelleen pöllähti naapurin nelivuotias lapsi joka halusi tulla leikkimään siskoni samanikäisen lapsen kanssa. Näinpä hän siis hoiti tämän naapurin lapsen ja tietysti myös ruokki käytännössä joka päivä. Sanomattakin on selvää että nelivuotiaan lapsen perään pitää katsoa. Joskus naapurit myös lähtivät ilmoittamatta asioilleen, koska heidän lapsensa oli hyvässä "hoitopaikassa".

Vierailija kirjoitti:

liittyvää, ja muistan millainen riita käytiin kun pakotin pikkuveljen pyyhkimään omat kusirantunsa pytyn reunalta. Äiti otti sodanjulistukset sillä tavalla, että jahas, isosisko hakkaa taas pienempiään ja yllättäen tämän myötä nuoremmat vapautuivat siivoamisen (omien lelujen korjaamisen vastuusta) Näitä asioita käytiin myöhemmin psykologilla pitkälti ja tarkkaan läpi, ja en ole vieläkään ihan sinut ton lapsuuden perheen kodin ilmapiirin kanssa varsinkaan nyt kun omia lapsia on syntymässä. 

Joskus yksinkertaisesti väsähdin ja lakkasin yrittämästä, niin äiti tajusi siitä että jahas, kämppä ei ole enää puhdas. Sitten alkoi syyllistys ja haukkuminen kaljapullojen takaa, ja kauhea ulina siitä miten hänen puolestaan saa olla "hukkukaa kakarat paskaan, mä en enää edes yritä." Rouva ei siis huomannut, mikä oli todellinen ongelma. Se aika mitä muut perheenäidit vietti lastensa kanssa, laittoi tiskit koneeseen ja vaikka leipo tai vei uimaan, meidän äiti kävi kaupassa baarin kautta tai istu kotona lukemassa jotain kirjaa. Sitä ei saanut eväänsäkään liikauttamaan ja jos pihallakin tuli toisten lasten kanssa kärhämää, se ilmoitti ettei sitä kiinnosta. Jos se jotain ylipäätään teki, niin se oli niin pitkin hampain ja niin kireästi hoidettua, että kenenkään ei kannattanut olla lähellä. Jos itsellä oli vaikka kokeisiin luku menossa, niin ei auttanut  mikään vaan rouvaa oli mentävä auttamaan sillä punaisella sekunnilla. 

Naapurissa asuva isoäiti huolsi pitkään meidän pyykit. Aina kun kuiva satsi pyykkiä tuli, isoäiti toi ne meidän äidin sängylle ja tämä rouva kiitollisuus kehtasi ulista dramaattiseen äänensävyyn "mikä mun sänky on joku pyykkienlastauspaikka". Tämä. Joka. Ikinen. Kerta. Tällä kokemuksella sanoisin tiukasti noilla hetkillä, että ämmä on hyvä ja pesee pyykkinsä jatkossa aivan itse ja isoäidille antaisin vaivanpalkkaa rahana ja kehottaisin hakeutumaan harrastuksiin ennemin kuin palvelemaan kakaraksi jumahtanutta tytärtään - lapsenakin tuo tuntui väärältä, mutta sitä ei osannut samalla tavalla edes ajatella. 

Joten teininä, kun jotain juhlia ja vastaavia tuli, oli tyypillistä että tein voileipäkakut, tarjottavat ja leivoin leivät valmiiksi. Sen sijaan sisarukseni eivät joutuneet tekemään mitään, koska "ne eivät osaa/ovat liian pieniä/tekosyy joku mikä sattuu tulemaan mieleen." Tämän vuoksi v...tti suunnattomasti kun äiti soittaa aamulla "kipeän selän takia", koska tiesin, että se soittaa vain saadakseen kiukutella ja nakitettua jonkun muunkin vastuuseen, koska ei jaksakaan suoriutua lupaamistaan hommistaan itse. Tiesin myös varsin hyvin että paikalla olevat pikkusisarukset eivät joudu osallistumaan mihinkään järjestelyihin. Näin oli ollut aina ja niin oli viimekin kesänä kun järjestelin äidin pyöreitä vuosia. Enää koskaan en suostu siihen piian rooliin vaan hoidan jatkossa oman perheeni menot ja juhlat olettamattakaan että lapset olisivat orjatyöläisinä. 

On myös oleellista mainita, että muutin pois kotoa heti kun se oli vähääkään mahdollista. Millainen riita siitäkin käytiin, etten suostunut ottamaan puolta asuntoa lapsuudenkodistani mukanani kun 17-vuotiaana omilleni lähdin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Mikä autuus kun ei tarvinnut huolehtia kenenkään muun sotkuista kuin omistaan. 

Siinä on teille pureskeltavaa. Lakatkaa oikeasti solvaamasta niitä teinejä ja tekemästä niistä tarinoiden rikollisia, jos ne eivät niitä millään järjellä ole - aikuiset osaavat olla ihan yhtä inhottavia ja katalia tausta-ajatuksineen. Tämä on aivan viimeinen viesti mitä suostun enää laittamaan tästä, koska keskustelua on aivan turha ja hedelmätöntä jatkaa. 

- Se loisiva ja livistävä teini mikä suuttui aivan turhasta

Olen pahoillani epäinhimillisestä lapsuudestasi ja nuoruudestasi. Toivon, että sinulla on mahdollisimman hyvä tilanne jatkossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarkoitus kuulostaa kiittämättömältä. Oikea apu ja antaminen on tervetullutta, kiitän ja arvostan. Mutta tuo dumppaaminen saisi loppua - en ole kaatopaikka. Vaikea on kieltäytyä, kun ihan autolla perille kipataan roinaa kasvot loistaen antamisen ilosta. Ei sitä viitsi sitten suoraan sanoa, että ei nuo romut kiinnosta. Pitää olla kiitollinen ja päivitellä ilosta moneen kertaan ihmisen hyväsydämisyyttä. Ja omalla kustannuksella hankkiutua käyttökelvottomasta tavarasta eroon.

Ovatko nuo lahjoittajat hieman vanhempia ihmisiä? Oma äitini muuttui hieman seniiliksi vanhoilla päivillään. Jouluisin hän kääri lahjapaperiin meitä varten omia vanhoja tavaroita, ja meidän olisi pitänyt olla kiitollinen niistä. Näin hän omalla tavallaan suoritti kotinsa tyhjennysoperaatiota.

Yritin useita kertoja auttaa häntä siivoomisessa ja tavaroiden raikkoamisessa, mutta joka kerta hän kävi hakemassa poisheitetyt tavarat takaisin roskiksesta ja jopa lehtilaatikosta sinne heitetyt lehdet.

En vielä ole seniili, käyn kohtuu vaativassa työssä vielä.

Mutta näytin aikuistuneelle tyttärelleni että nämä ja nämä hän sitten saa kun minusta aika jättää.

Kyseessä oli astioita joista maksetaan kirpputoreilla ja vanhan tavaran kaupoissa ihan hyvin.

Tytär oli hetken hiljaa ja kysyi saako sitten viedä kirpputorille?

Meni kerrasta perille, hänellä on oma makunsa enkä ole mitään tyrkyttänyt hänelle sen koommin.

Olen ajatellut että jos joku kehuu jotakin omistamaani tavaraa josta olen valmis luopumaan niin tarjoan sitä tälle ihmiselle siitä paikasta, muuten en kuvittele että minulla olisi mitään sellaista mitä joku kovasti itselleen haluaisi.

Sorry meni vähän aiheen ohi.

Keväällä puhuin äidille että häneltä 20 vuotta sitten käytettynä saamani lautasarja alkaa olla tullut tiensä päähän. Moni on mennyt rikki ja niitä riittää hädin tuskin omalle perheelle. Äiti heti tarjoamaan että hänpä antaa minulle oman käytössä olevan sarjansa koska on kyllästynyt niihin ja ostaa itselle uuden. Sanoin siihen että en halua niitä, ostan itse omani. Äiti suuttui, mikä vika hänen lautasissaan on kun eivät kelpaa, ehjät ja hyvät lautaset? No miksi ei itse käytä niitä jos niissä ei ole vikaa?

Muutenkin on jatkuvasti on työntämässä minulle jotain vanhaa tavaraansa.Kymmeniä vuosia vanhoja mattoja, pöytäliinoja, astioita. Ehjiä ja käyttökelpoisia, ei siinä mitään, mutta 20-30 vuotta sitten ostettu tavara ei ole ulkonäöllisesti sellainen minkä haluan kotiini. On selvää että 40-vuotiaan ja 65-vuotiaan maku on ihan erilainen. Veisi kirpparille.

Miksi tämä viestini on saanut alapeukkuja? Pitäiskö vain kiitollisena ja nöyränä ottaa vastaan tavaraa mikä ei antajalleen itselleenkään enää kelpaa vaikka on käyttökelpoista? Kierrätystä suosin mutta pyrin itselle hankkimaan tavaraa joka kestää mahdollisimman pitkään ja niitä käytetään niin pitkään kuin mahdollista. En laita mitään pois siksi ettei se enää ole kiva. Omakin vanha astiasarja vaihdettiin uuteen siksi että lautaset kävivät vähiin. Jäljellä olevat lahjoitettiin fb-kirpparin kautta opiskelevalle nuorelle.

Koska kirjoitat järjettömän huonosti. Mietin ihan tosissani varmaan viisi minuuttia, mistä ihmeen laudoista oikein puhut. Muutenkin järjettömän epäselvää suhrua koko teksti.

Voi hyvänen aika. Yksi ainoa kirjoitusvirhe. Lautassarjasta puuttui 1kpl S-kirjaimia, yhdessä kohdassa. Viesteissä mainittiin monta kertaa lautaset ja astiat. Mulle meni perille. Sulle ei, lukihäiriö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarkoitus kuulostaa kiittämättömältä. Oikea apu ja antaminen on tervetullutta, kiitän ja arvostan. Mutta tuo dumppaaminen saisi loppua - en ole kaatopaikka. Vaikea on kieltäytyä, kun ihan autolla perille kipataan roinaa kasvot loistaen antamisen ilosta. Ei sitä viitsi sitten suoraan sanoa, että ei nuo romut kiinnosta. Pitää olla kiitollinen ja päivitellä ilosta moneen kertaan ihmisen hyväsydämisyyttä. Ja omalla kustannuksella hankkiutua käyttökelvottomasta tavarasta eroon.

Ovatko nuo lahjoittajat hieman vanhempia ihmisiä? Oma äitini muuttui hieman seniiliksi vanhoilla päivillään. Jouluisin hän kääri lahjapaperiin meitä varten omia vanhoja tavaroita, ja meidän olisi pitänyt olla kiitollinen niistä. Näin hän omalla tavallaan suoritti kotinsa tyhjennysoperaatiota.

Yritin useita kertoja auttaa häntä siivoomisessa ja tavaroiden raikkoamisessa, mutta joka kerta hän kävi hakemassa poisheitetyt tavarat takaisin roskiksesta ja jopa lehtilaatikosta sinne heitetyt lehdet.

En vielä ole seniili, käyn kohtuu vaativassa työssä vielä.

Mutta näytin aikuistuneelle tyttärelleni että nämä ja nämä hän sitten saa kun minusta aika jättää.

Kyseessä oli astioita joista maksetaan kirpputoreilla ja vanhan tavaran kaupoissa ihan hyvin.

Tytär oli hetken hiljaa ja kysyi saako sitten viedä kirpputorille?

Meni kerrasta perille, hänellä on oma makunsa enkä ole mitään tyrkyttänyt hänelle sen koommin.

Olen ajatellut että jos joku kehuu jotakin omistamaani tavaraa josta olen valmis luopumaan niin tarjoan sitä tälle ihmiselle siitä paikasta, muuten en kuvittele että minulla olisi mitään sellaista mitä joku kovasti itselleen haluaisi.

Sorry meni vähän aiheen ohi.

Keväällä puhuin äidille että häneltä 20 vuotta sitten käytettynä saamani lautasarja alkaa olla tullut tiensä päähän. Moni on mennyt rikki ja niitä riittää hädin tuskin omalle perheelle. Äiti heti tarjoamaan että hänpä antaa minulle oman käytössä olevan sarjansa koska on kyllästynyt niihin ja ostaa itselle uuden. Sanoin siihen että en halua niitä, ostan itse omani. Äiti suuttui, mikä vika hänen lautasissaan on kun eivät kelpaa, ehjät ja hyvät lautaset? No miksi ei itse käytä niitä jos niissä ei ole vikaa?

Muutenkin on jatkuvasti on työntämässä minulle jotain vanhaa tavaraansa.Kymmeniä vuosia vanhoja mattoja, pöytäliinoja, astioita. Ehjiä ja käyttökelpoisia, ei siinä mitään, mutta 20-30 vuotta sitten ostettu tavara ei ole ulkonäöllisesti sellainen minkä haluan kotiini. On selvää että 40-vuotiaan ja 65-vuotiaan maku on ihan erilainen. Veisi kirpparille.

Todellakin äitisi kannattaa laittaa kamansa myyntiin. Retro on nykyään hinnoissaan, äitisi tienaa pitkän pennin niillä sinun halveksimillasi kamoilla. Tai jos ei vielä, niin kannattaa säilytellä vielä 10-20 vuotta edelleen, sitten niillä jo ihan rikastuu.

Varmasti jos olisi tunnettu merkki, mutta ei ole. Valkoinen peruslautanen tasoa halpahalli. Kaikki vanha ei ole kullanarvoista.

Valkoinen peruslautanen on jotenkin liian vanhanaikanen sinulle, ei ole ulkonäöllisesti sellainen kuin haluat? Tai ei ole sitä merkkitarraa reunassa, vaan on jotain ihan perushalpissarjaa? Voi pojat.

Aivan. Sekös köyhää (lue: sinua) ärsyttää.

Ei ärsytä, enemmänkin naurattaa. Erittäin moni aiemmin roskaksi, kitchiksi tai ihan vain vanhanaikaiseksi roinaksi tuomittu tavara on myöhemmin osoittautunut hyvinkin halutuksi aarteeksi, josta maksetaan käsittämättömiä summia. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka aiemmin suunnilleen ongelmajätteeksi luokitellut lavakaulukset, joita nyt hingutaan ja himoitaan kasvilaatikoiksi ja joita jopa pykätään uustuotantona hyvään hintaan kaltaisillesi "laatua arvostaville" mammoille. Kuka tietää, vaikka äitisi lautaset olisivat seuraava hittiretro. :)

Mitä on lavakaulukset joita kaikki hinkuu? Neva höörd.

Isosisko kirjoitti:

Siskoni asui omakotitalossa kun hänellä oli kaksi pientä lasta. Lähes joka päivä, viikonloppuisin heti aamusta heidän ovelleen pöllähti naapurin nelivuotias lapsi joka halusi tulla leikkimään siskoni samanikäisen lapsen kanssa. Näinpä hän siis hoiti tämän naapurin lapsen ja tietysti myös ruokki käytännössä joka päivä. Sanomattakin on selvää että nelivuotiaan lapsen perään pitää katsoa. Joskus naapurit myös lähtivät ilmoittamatta asioilleen, koska heidän lapsensa oli hyvässä "hoitopaikassa".

Siskosi olisi pitänyt sanoa EI, meille ei nyt tulla.

Sisareni (asuu nykyään toisella puolella Suomea kuin minä) ollessaan jokunen vuosi sitten muutaman pienen lapsen yh, pyysi minua (tai kahta muuta sisartani) usein "kahville". Sinne "kahville" kun meni, niin siskoäiti sysäsi lapset minulle (tai sisarilleni) hoidettavaksi ja itse alkoi näpläillä kännykkää ja soitella kavereilleen. Meni lähes aina ulos pitkäksikin aikaa puhumaan puhelimessa ja tupakoimaan, ja jätti vieraan hoitamaan lapsia. Siinä meni usein pari tuntia, että tämä siskoäiti oli puhelimessa ja minä hoidin (usein huutavia ja kiukkuisia) lapsia. Siskoäiti sitten yleensä jossain vaiheessa sen parin tunnin jälkeen havahtui, että niin, hänhän lupasi ne kahvit. Noo, vierasta pyydettiin tietenkin keittämään ne kahvit ja siinä samalla syöttämään lapsetkin. Eipä tullut noilla "kahvikutsuilla" vaihdettua siskon kanssa montaa sanaa... Yleensä vasta sitten, kun olin lähdössä, niin hän muisti vaihtaa muutaman sanan minunkin kanssa. 

Usein hän myös pyysi minua (tai sisariani) vahtimaan lapsia siksi aikaa, kun kävi kaupassa. Oltiin yleensä sovittu (tunneissa), että kuin kauan tenavia piti suunnilleen vahtia. Lähes poikkeuksetta lapsenvahtimiskeikat meni siihen, että sain soitella siskolleni, että milloin hän on tulossa... "Mä oon tässä Piian pihassa vielä tupakalla, lähden tästä viiden minuutin kuluttua!" Ja se viisi minuuttia oli useimmiten se puoli tuntia - tunti. No, sitten kun hän saapui kotiin kauppareissulta, niin kuului kysymys, että voisitko laittaa nuo kauppatavarat paikoilleen... Joo-o..... Ja ois tuota pyykkihommaaki, viititkö laittaa pyykit kuivumaan ja viikata kuivat ja laittaa kaappiin. Ja lasten tavaratkin pitäisi kerätä, ja roskat pitäis viedä, ja siivota täällä muutenkin, voisitko olla apuna? 

Sinä samaisena kesänä (olin pitkän kesäloman vanhemmillani ja lähellä siskoa lapsineen), kun noita em. tapahtumia sattui useamman kerran, niin tajusin jutun juonen, ja siitä lähtien harveni mun kyläilyreissut . Lapsenvahtikeikat meni siihen, että piti jonkun kanssa sopia joku tekaistu "juttu", mihin oli pakko lähteä tiettyyn aikaan. Eikä sieltä siltikään tahtonut päästä MILLÄÄN lähtemään! Aina oli jotaki asiaa tai tekemistä vielä. Näillä kahdella toisella sisaristani oli myös hyvin samanlaisia kokemuksia noista "kahvitteluista" ja lapsenvahtikeikoista!!!

Tarina jatkuu ....

Olis tästä siskoäitistä vielä lisääkin kerrottavaa... Esimerkiksi menee lapsiensa kanssa vanhemmilleni usein viikonloppuina molempina päivinä, vaikka he haluaisivat levähtää ja tehdä omiakin kotitöitä, kun molemmat tekevät pitkää päivää töissä. Ja sisko olettaa, että aina lapset ovat tervetulleita vanhemmilleni yökylään (tai muutenkin kylään) tai hoitoon ihan milloin vain, vaikka he haluaisivat rauhoittua välillä ihan kahdestaankin. Monesti sisko on myös viikoilla illat lastensa kanssa vanhemmillani, jotta itse pääsisi helpommalla ja lapsilla olisi hoitaja. Hän olettaa, että jos hän on lapsineen yhtäaikaa vanhemmillani jonkun muun sisarensa kanssa, niin me muut olemme velvollisia hoitamaan hänen lapsensa, myös niissä tapauksissa, kun lapsi on itkuinen ja kaipaa selvästi äitinsä huomiota. Esimerkkinä sellainenkin, että ei viitsinyt mennä pesemään lapsensa kakkapyllyä, vaan antoi senkin tehtävän muille, ja itse naputteli kännykkää. Ja viipyy usein ihan iltamyöhään, jolloin lapset alkavat olla todella kiukkuisia ja väsyneitä, kun pitäisi olla jo nukkumassa.   

Aiemmin hän myös "lainaili" vaatteitani, ja jätti ne palauttamatta. Tai jos palautti, niin likaisena. Lainasi kerran minun kallista silkkimekkoani, ja palautti sen hikitahrat kainaloissa. Kerran hän "löysi" minulle kuuluvia tavaroita lapsuudenkodistani, ja otti ne itselleen, koska oletti, että ne ovat hänen, koska hänellä on "samanlaisia". Tietenkään itse ei kuitenkaan suostu lainaamaan mitään muille. Enää en hänelle lainaa yhtään mitään! 

Ja muutenkin hän olettaa pääsevänsä tietyistä asioista helpommalla ja jättämällä tekemättä asioita, jättäen ne muiden tehtäväksi, koska HÄN on ÄITI. 

Lapset on toki ihania, minun, sisaruksieni ja vanhempieni mielestä, ja mielellään me heitä toisinaan hoidamme, mutta liika on aina liikaa! Ja pitää kysyä, että sopiiko, että tuo lapsia vanhemmilleni hoitoon, eikä oleta, että ovet ovat aina avoinna heille. Ja kunnioittaa myös lapsenvahtia siinä, että tulee itse sovittuna aikana kotiin. Ymmärrän toki, että hänellä on ollut raskasta hoitaa yksin montaa pientä lasta, mutta ei se oikeuta käyttäytymään muita kohtaan niinkuin itse haluaa. 

Sisko käyttäytyy myös muutenkin välillä todella törkeästi toisia ihmisiä kohtaan, ja puuttuu sellaisiin asioihin, jotka eivät kuulu hänelle pätkän vertaa... Tietenkin hän aina oikeassa, omasta mielestään! Ilmeisesti olettaa, että hänellä on oikeus kohdella muita ihmisiä vaikka miten paskaisesti, mutta hänelle jos sanoo jotain vastaan, niin siitä syttyy sota. Eikä häneen voi myöskään luottaa ollenkaan. Koko kylä tietää puolessa tunnissa, jos hänelle kertoo jotain vähän salaisempaa. 

Olenkin nyt tietoisesti ollut vähemmän tekemisissä hänen kanssaan. Lapsia kun näen, niin tietenkin aina leikin heidän kanssaan! Mutta hyväksikäyttämiseen en enää suostu. Onneksi asutaan niin kaukana toisistamme ;) Vanhempiani tosin säälin, kun yhdessä vaiheessa sisko oli lähes jatkuvasti heillä lastensa kanssa. Nykyään he osaavat jo laittaa siskolle vastaankin. 

Tämä on pahin kokemukseni näistä toisten ihmisten hyväksikäyttäjistä. Nykyään sisko on parisuhteessa ja asuu lastensa ja tämän miehen kanssa, niin saa tältä mieheltä sitten apua lastenhoitoon ja kotihommiin. Ei ole enää ihan niin paha hyväksikäyttäjä tämä sisko kuin ennen!

En tiedä, tuliko sekava tarina, mutta siinä pääpiirteissään! :)

pio kirjoitti:

Terkkuja vanhalla ja entiselle ystävälle! Ei haittaa vaikka tunnistaisit itsesi, en kaipaa. Ystävystyimme opiskeluaikana ja itsekin piheilin vähissä rajoissa. Sinulle se vaan jäi päälle ja työssä käyvänäkin perseilit. Kutsutit itsesi ja perheesi meille kyläilemään ja aina saitte ateriat, saunat, oluet jne.. Vadtakutsua emme mökillenne saaneet, vaikka ylimalkaisesti asiasta puhuttiin. Kun erosit saimme auttaa monissa muutoissasi ilman ruokaa tai juomaa. Samalla siivoten ja pakaten toki. Hoidin myös lapsiasi, vaikka "yyhoona" (jota et kyllä ollut) sinulla oli joka toinen viikonloppu vapaata (lapset isällään). Autoin sinua käymään kaupassa kun loukkasit itsesi. Laitoit Facebookiin kiitoksen työkaverille, joka kävi iltakahvilla luonasi. Taisit unohtaa, että paria tuntia aijemmin kuskasin sinua ympäri kylää eri kaupoissa ja kannoin ostoksesi kotiisi. Minä ja mieheni ajeltiin ilta etsimässä sinulle sopivaa sohvaa. Tupareihin pääsi työkamusi. Niinpä päätin ottaa etäisyyttä ja se päätös on pitänyt. Olen onnellinen, että minulla on monta vanhaa, hyvää ystävää, sinulla taitaa olla enää jäljellä työkaverisi.

Olipa tutulta kuulostavaa tekstiä, on nimittäin suvussa yksi tämmöinen. Tosin mieshenkilö kyseessä, mutta muutoin jokseenkin samankaltainen vittupää. Vähissä on muuten silläkin ystävät tällä hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Minuakin on yritetty parissa hääjuhlassa nakittaa lapsenvahdiksi (olen siis 20 v), ja alaikäisenä vanhempani aina käskivät minun juhlissa kuin juhlissa kaitsemaan kaikkia pienempiä, koska "se on sinun työtäsi, me aikuiset rentoudutaan".

Viimeksi viime kesänä äitini taas pokkana ilmoitti eräissä häissä että minä olen lastenkaitsijana. Tartuin mikkiin ja ilmoitin kaikille että olen täällä nyt juhlimassa enkä vahtimassa. Äitini ilme oli sellainen epäuskon ja järkytyksen välimaastossa :D Kävelin sitten ostamaan itselleni lasin valkkaria.

Kaikkeen ei aina tarvitse suostua.

Minutkin on luvattu lapsenvahdiksi minulta mitään kysymättä. Vanhempani  lupasivat minulle yo-lahjaksi matkan lämpimään. Seuraavana talvena lähdimme matkalle yhdessä, minä, vanhempani sekä isäni veli vaimonsa ja 2-vuotiaan lapsensa kanssa. Lentokoneessa minulle kerrottiin että minut oli otettu matkalle siksi että minä hoidan vilkasta serkkuani ja he saavat rentoutua rauhassa. Ei nyt ihan näillä sanoilla mutta tätä tarkoittaen. Aamulla heräsin aikaisin lasta hoitamaan, muiden jatkaessa nukkumista vielä monta tuntia. Päivisin hoidin koko ajan, käytin vessassa, autoin syömisessä. Iltaisin olin hänen kanssaan hotellihuoneessa kun muut aikuiset lähtivät iltaa viettämään. Eipä voinut sanoa lomaksi. Muutama vuosi loman jälkeen siskoni pääsi ylioppilaaksi, vanhemmat lupasivat hänellekin loman lahjaksi. Kehotin jättämään väliin jos isäni veli perheineen tulee mukaan.

Sanotaan että lahjahevosen suuhun ei ole katsomista. No mä kehotan katsomaan. Ja kannattaakin katsoa tarkkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarkoitus kuulostaa kiittämättömältä. Oikea apu ja antaminen on tervetullutta, kiitän ja arvostan. Mutta tuo dumppaaminen saisi loppua - en ole kaatopaikka. Vaikea on kieltäytyä, kun ihan autolla perille kipataan roinaa kasvot loistaen antamisen ilosta. Ei sitä viitsi sitten suoraan sanoa, että ei nuo romut kiinnosta. Pitää olla kiitollinen ja päivitellä ilosta moneen kertaan ihmisen hyväsydämisyyttä. Ja omalla kustannuksella hankkiutua käyttökelvottomasta tavarasta eroon.

Ovatko nuo lahjoittajat hieman vanhempia ihmisiä? Oma äitini muuttui hieman seniiliksi vanhoilla päivillään. Jouluisin hän kääri lahjapaperiin meitä varten omia vanhoja tavaroita, ja meidän olisi pitänyt olla kiitollinen niistä. Näin hän omalla tavallaan suoritti kotinsa tyhjennysoperaatiota.

Yritin useita kertoja auttaa häntä siivoomisessa ja tavaroiden raikkoamisessa, mutta joka kerta hän kävi hakemassa poisheitetyt tavarat takaisin roskiksesta ja jopa lehtilaatikosta sinne heitetyt lehdet.

En vielä ole seniili, käyn kohtuu vaativassa työssä vielä.

Mutta näytin aikuistuneelle tyttärelleni että nämä ja nämä hän sitten saa kun minusta aika jättää.

Kyseessä oli astioita joista maksetaan kirpputoreilla ja vanhan tavaran kaupoissa ihan hyvin.

Tytär oli hetken hiljaa ja kysyi saako sitten viedä kirpputorille?

Meni kerrasta perille, hänellä on oma makunsa enkä ole mitään tyrkyttänyt hänelle sen koommin.

Olen ajatellut että jos joku kehuu jotakin omistamaani tavaraa josta olen valmis luopumaan niin tarjoan sitä tälle ihmiselle siitä paikasta, muuten en kuvittele että minulla olisi mitään sellaista mitä joku kovasti itselleen haluaisi.

Sorry meni vähän aiheen ohi.

Keväällä puhuin äidille että häneltä 20 vuotta sitten käytettynä saamani lautasarja alkaa olla tullut tiensä päähän. Moni on mennyt rikki ja niitä riittää hädin tuskin omalle perheelle. Äiti heti tarjoamaan että hänpä antaa minulle oman käytössä olevan sarjansa koska on kyllästynyt niihin ja ostaa itselle uuden. Sanoin siihen että en halua niitä, ostan itse omani. Äiti suuttui, mikä vika hänen lautasissaan on kun eivät kelpaa, ehjät ja hyvät lautaset? No miksi ei itse käytä niitä jos niissä ei ole vikaa?

Muutenkin on jatkuvasti on työntämässä minulle jotain vanhaa tavaraansa.Kymmeniä vuosia vanhoja mattoja, pöytäliinoja, astioita. Ehjiä ja käyttökelpoisia, ei siinä mitään, mutta 20-30 vuotta sitten ostettu tavara ei ole ulkonäöllisesti sellainen minkä haluan kotiini. On selvää että 40-vuotiaan ja 65-vuotiaan maku on ihan erilainen. Veisi kirpparille.

Todellakin äitisi kannattaa laittaa kamansa myyntiin. Retro on nykyään hinnoissaan, äitisi tienaa pitkän pennin niillä sinun halveksimillasi kamoilla. Tai jos ei vielä, niin kannattaa säilytellä vielä 10-20 vuotta edelleen, sitten niillä jo ihan rikastuu.

Varmasti jos olisi tunnettu merkki, mutta ei ole. Valkoinen peruslautanen tasoa halpahalli. Kaikki vanha ei ole kullanarvoista.

Valkoinen peruslautanen on jotenkin liian vanhanaikanen sinulle, ei ole ulkonäöllisesti sellainen kuin haluat? Tai ei ole sitä merkkitarraa reunassa, vaan on jotain ihan perushalpissarjaa? Voi pojat.

Aivan. Sekös köyhää (lue: sinua) ärsyttää.

Ei ärsytä, enemmänkin naurattaa. Erittäin moni aiemmin roskaksi, kitchiksi tai ihan vain vanhanaikaiseksi roinaksi tuomittu tavara on myöhemmin osoittautunut hyvinkin halutuksi aarteeksi, josta maksetaan käsittämättömiä summia. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka aiemmin suunnilleen ongelmajätteeksi luokitellut lavakaulukset, joita nyt hingutaan ja himoitaan kasvilaatikoiksi ja joita jopa pykätään uustuotantona hyvään hintaan kaltaisillesi "laatua arvostaville" mammoille. Kuka tietää, vaikka äitisi lautaset olisivat seuraava hittiretro. :)

Mitä on lavakaulukset joita kaikki hinkuu? Neva höörd.

Kato googlesta, vai onko sekin neva höörd?

Vierailija kirjoitti:

Niinpä niin :-) Joillakin raksuttaa hyötymismittari päässä yötä päivää, debet- ja kredit-sarakkeet vilisee silmissä. Paljonko ollaan plussalla tästä ihmissuhteesta, entäs tuosta? Kaikki mitataan rahassa ja pienetkin menemiset ja tekemiset suunnitellaan etukäteen huolella, ettei omaa rahaa kulu vaan saadaan muilla maksatettua.

Ei normaali ihminen, joka toisen seurasta viattomasti nauttii, tuollaista raksutusta edes kuule eikä tajua, ennen kuin on kuiviin kupattu.

Mun ex-poikakaveri oli just tämmöinen. Rahan kuvat vaan vilisi silmissä kun laskeskeli aina kaiken. Hän ei koskaan vaatinut rahaa, mutta  "muistutteli" aina kuinka paljon hän on kuluttanut minuun rahaa. Esim. olin silloin opiskelijana eri kaupungissa. Poikakaveri vaatimalla vaati että tulen joka viikonloppu hänen luokseen, jos en olisi tullut, en kuulemma rakastaisi häntä. No, joka perjantai hyppäsin bussiin ja matkustin hänen luokseen. Poikakaveri haki minut asemalta ja muisti joka kerta sanoa että kylläpäs bensa on kallista ja ilmoitti montako euroa häneltä kului tähän muutaman kilometrin matkaan. Sanoin aina että niin, mutta minultapa kuluikin niin monta kymmentä euroa bussimatkaan. Hiljeni aina mutta seuraavana viikonloppuna sama homma.

Aina kun esitteli minulle jonkun tuttunsa, kertoi aina jälkeenpäin mitä tämä omistaa. On talot, mökit, veneet jne. Kellä ne kiinnostaa? Mummoni kuollessa haaveili että mummo jättää hänelle perinnöksi omistamansa kerrostalo-osakkeen. Minun mummo, hänelle! Tuskin.

Menin katsomaan kaverin kolmevuotiasta tyttöä siksi aikaa että hän pääsi käymään pankissa. Ovella hän huikkasi että tytöllä on muuten kakat vaipassa. Joo kyllä haistoin sen. Ja kun rupesin vaihtamaan niin oli jo sen verran kuivunutta että jonkin aikaa oli housuissa muhinut . Kaverilla elämänhallinnassa ongelmaa mutta luulisi että jaksaisi lapselleen kakkavaipan vaihtaa vaikka tiesikin että olen tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Minuakin on yritetty parissa hääjuhlassa nakittaa lapsenvahdiksi (olen siis 20 v), ja alaikäisenä vanhempani aina käskivät minun juhlissa kuin juhlissa kaitsemaan kaikkia pienempiä, koska "se on sinun työtäsi, me aikuiset rentoudutaan".

Viimeksi viime kesänä äitini taas pokkana ilmoitti eräissä häissä että minä olen lastenkaitsijana. Tartuin mikkiin ja ilmoitin kaikille että olen täällä nyt juhlimassa enkä vahtimassa. Äitini ilme oli sellainen epäuskon ja järkytyksen välimaastossa :D Kävelin sitten ostamaan itselleni lasin valkkaria.

Kaikkeen ei aina tarvitse suostua.

Hieno voimafantasia. Noin siis olisit halunnut tehdä, tosiasiassa joko kaitsit lapsia tai supisit äitisi korvaan "mää en haluuuuuuuuu"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minuakin on yritetty parissa hääjuhlassa nakittaa lapsenvahdiksi (olen siis 20 v), ja alaikäisenä vanhempani aina käskivät minun juhlissa kuin juhlissa kaitsemaan kaikkia pienempiä, koska "se on sinun työtäsi, me aikuiset rentoudutaan".

Viimeksi viime kesänä äitini taas pokkana ilmoitti eräissä häissä että minä olen lastenkaitsijana. Tartuin mikkiin ja ilmoitin kaikille että olen täällä nyt juhlimassa enkä vahtimassa. Äitini ilme oli sellainen epäuskon ja järkytyksen välimaastossa :D Kävelin sitten ostamaan itselleni lasin valkkaria.

Kaikkeen ei aina tarvitse suostua.

Hieno voimafantasia. Noin siis olisit halunnut tehdä, tosiasiassa joko kaitsit lapsia tai supisit äitisi korvaan "mää en haluuuuuuuuu"

Näin ulkopuolisena: ironiaa parhaimmillaan.:D

Sisko imee äidistä elämänvoimia hoidattamalla lapsensa aina mummilla. Asiaan kuuluu, että valittelee elämän raskautta ja kaiken suunnatonta vaivalloisuutta. (Kuitenkin on molemmat vanhemmat töissä, koko perhe terveitä ja asunnot kunnossa ym.) Kun poika syntyi, oli jo pariviikkoisena työntämässä yöhoitoon, kun vauvojen huono nukkuminen ja pikkuvauvan äidin väsyminen tuli yllätyksenä. Mummi hoiti koko yön huutanutta kolmiviikkoista... Jatkuvasti mummi on joutunut avittamaan milloin lapsen kuskaamisessa hoitoon ja hoidosta pois, pitäisi olla aina valmiina ottamaan lapsi kotiinsa tai tulemaan heille, kun vanhemmat eivät työnsä vuoksi pysty hoitamaan oksennustautista tms. lastaan. Tietenkin ruoka on kaapista loppu ja mummi käy kaupan kautta tai laittaa kotonaankin koko viikonlopun ruuat, koska syömäänhän sinne tullaan. Me taas hoidamme kolme lastamme ihan itse, enkä enää tämän tarvekeskeisen siskoni päälle pyytele äitiämme apuun, vaikka joskus olisikin todellinen tarvis.

OK, mummi itse ei kykene sanomaan, ettei jaksa. Sai sitten yllättävän sydänkohtauksen, jonka vuoksi pimahdin ja sanoin systerille suorat sanat hyväksikäytöstä. Sisko suuttui, mutta alkoi kai ensimmäistä kertaa miettiä, että miksiköhän 80-vuotias ei oikein enää jaksa 5-vuotiaan kanssa? Hetken verran oli vähemmillä vaatimuksilla, mutta taas on sama meno. Minuun hän ei enää pidä yhteyttä, kun paljastin puhtaan verenimijän. Ainoastaan on vaatinut minua siivoamaan hänen kanssaan _heidän_ tavaroitaan äitimme varastosta pois. Miksiköhän - en ole niitä sinne kasannut.

Vierailija kirjoitti:

Sisko imee äidistä elämänvoimia hoidattamalla lapsensa aina mummilla. Asiaan kuuluu, että valittelee elämän raskautta ja kaiken suunnatonta vaivalloisuutta. (Kuitenkin on molemmat vanhemmat töissä, koko perhe terveitä ja asunnot kunnossa ym.) Kun poika syntyi, oli jo pariviikkoisena työntämässä yöhoitoon, kun vauvojen huono nukkuminen ja pikkuvauvan äidin väsyminen tuli yllätyksenä. Mummi hoiti koko yön huutanutta kolmiviikkoista... Jatkuvasti mummi on joutunut avittamaan milloin lapsen kuskaamisessa hoitoon ja hoidosta pois, pitäisi olla aina valmiina ottamaan lapsi kotiinsa tai tulemaan heille, kun vanhemmat eivät työnsä vuoksi pysty hoitamaan oksennustautista tms. lastaan. Tietenkin ruoka on kaapista loppu ja mummi käy kaupan kautta tai laittaa kotonaankin koko viikonlopun ruuat, koska syömäänhän sinne tullaan. Me taas hoidamme kolme lastamme ihan itse, enkä enää tämän tarvekeskeisen siskoni päälle pyytele äitiämme apuun, vaikka joskus olisikin todellinen tarvis.

OK, mummi itse ei kykene sanomaan, ettei jaksa. Sai sitten yllättävän sydänkohtauksen, jonka vuoksi pimahdin ja sanoin systerille suorat sanat hyväksikäytöstä. Sisko suuttui, mutta alkoi kai ensimmäistä kertaa miettiä, että miksiköhän 80-vuotias ei oikein enää jaksa 5-vuotiaan kanssa? Hetken verran oli vähemmillä vaatimuksilla, mutta taas on sama meno. Minuun hän ei enää pidä yhteyttä, kun paljastin puhtaan verenimijän. Ainoastaan on vaatinut minua siivoamaan hänen kanssaan _heidän_ tavaroitaan äitimme varastosta pois. Miksiköhän - en ole niitä sinne kasannut.

Sun pitää opettaa äitisi sanomaan ei. Ja sisarellesi voit sanoa uudelleen suorat sanat. Kuinka hän kehtaa?

Minusta tuo on ihan järkyttävää. Minulla oli lasteni ollessa pieniä aivan ihana mummu ja ukki, kumpikin tykkäsi kovasti lapsista. Saatoin joskus pyytää heitä leikki-ikäisille lastenvahdiksi, jos minulla oli hammaslääkärimeno tai vastaava parin tunnin keikka, mutta en olisi ihan taaperoa heille tunkenut. Ei tullut mieleenkään, että olisin juoksuttanut heitä hoidosta hakemaan tai tunkenut lapsiani yökylään (vaikka joskus kysyivät) tai laittanut kokkaamaan. Vanha ihminen väsyy ja ansaitsee rauhaa ja lapsistä lähtee paljon meteliä.

Miehen (puolihullu?) sisko innostuu joskus siivoamaan rojuista asuntoaan ja tuo meille kaikenlaista tavaraa isoissa roskasäkeissä. Sanoo, että ottakaa mitä haluatte ja loput voi viedä vaikka hyväntekeväisyyteen tai roskiin. Siivoustekniikka on sellainen, ettei hän osaa järjestellä mitään, vaan kahmii kaikkea lattioilta ja pöydiltä ja tunkee "roskiin".

No, mies sitten katsoi näitä roskapusseja ja totesi, että siellähän on ihan hyvääkin tavaraa: otti sieltä roskapussista mm. Heidän Mumminsa siskolle perinnöksi antamat hopealusikat ja CD-levyjä.

Kun sisko tulee myöhemmin meille kylään, hän huomaa hyllyssämme esim. nuo CD-levyt ja hopeat, alkaa hirveä soittelu/tekstailu jälkeenpäin, että ne kuuluvat hänelle ja HÄN haluaa ne. Tämä joka kerta. Eli ko. tavarat alkavat kiinnostaa, kun veli on ne poiminut itselleen. Aivan käsittämätöntä. Mies suuttui ja keräsi kaikki siskon roinat ja vei ne hänen asunnolleen, eikä enää ota mitään "siivousjätettä" vastaan.

Mieheni sisko pyysi ennen joka joulu, että toisimme heidän lapsilleen ostamamme joululahjat heille hyvissä ajoin ennen joulua. Selityksenä oli, että lapset eivät sitten vahingossa näe paketteja ja että ne ovat sitten joulupukkia varten samassa paikassa kaikki. Todellisuudessa hän avasi paketit ja jos sisältö ei miellyttänyt häntä, hän antoi ne lahjaksi jollekin muulle, esim kaverinsa lapselle. Tämä alkoi paljastua, kun anoppini sairastui aattona ja meidän joulusuunnitelmat menivät uusiksi. Menimme sitten (miehen siskon miehen kutsumana, hän ei tästä lahjahommasta tiennyt) sinne siskon luo katsomaan joulupukkia. Kaikki meidän antamat lahjat menikin paikalla olleen kaveriperheen lapsille, lahjapaperikin oli sama, mutta päälle oli lyöty uusi nimitarra... Seuraavana jouluna vietiin lasten lahjat juuri ennen pukin tuloa. Enkä tuolle miehen siskolle ole enää ostanut mitään lahjoja.