Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Omistamme mieheni kansssa pakettiauton. Miehen yksi sukulainen tarvitsee sitä usein lainaan, eikä tässä ole mitään vikaa mielestäni. Ongelma on se, että auto pitää aina tuoda hänen etuovelleen eli hän ei voi tulla julkisilla kotiimme ja ottaa autoa lainaan vaan meidän pitää se sumplia hänen kotinsa luo. Lupauksena on aina bensarahaa yms mutta tähän mennessä jokaisella kerralla auto on palautettu tankki tyhjempänä kuin tuodessa ja viimeksi jätetty muuttoroskatkin autoon meidän poisvietäviksi. 

Taloyhtiössämme on pyykkipoliiseja, joiden mielestä vuoroja ei saisi varata etukäteen. Siis vaikka siellä on varauslista! Eli jos joku varaa saman kellonajan samaan viikonpäivään tälle ja ensi viikolle, se on ongelma. Ymmärrän, että vuorojen varaaminen kuukausia eteenpäin on härskiä, mutta se, että haluaa tietää että ensi viikolla on itselleen vuoro, kertoo ihan vain elämän suunnittelukyvystä. Jos joku ei näin omaa elämäänsä osaa suunnitella ja sitten vituttaa kun päivänä x ei olekaan vapaita vuoroja, se ei mielestäni ole sen varaajan ongelma. Toisaalta olen myös kuullut toisista taloyhtitöistä, joissa taas jotkut ihmisen loukkaantuvat verisesti, jos "heidän" vapaalle vuorolleen pistää ajan. Kummassakin tapauksessa tekisi mieli sanoa että jos noin sapettaa, voi ostaa sen oman pyykkikoneen. 

Vierailija kirjoitti:

Taloyhtiössämme on pyykkipoliiseja, joiden mielestä vuoroja ei saisi varata etukäteen. Siis vaikka siellä on varauslista! Eli jos joku varaa saman kellonajan samaan viikonpäivään tälle ja ensi viikolle, se on ongelma. Ymmärrän, että vuorojen varaaminen kuukausia eteenpäin on härskiä, mutta se, että haluaa tietää että ensi viikolla on itselleen vuoro, kertoo ihan vain elämän suunnittelukyvystä. Jos joku ei näin omaa elämäänsä osaa suunnitella ja sitten vituttaa kun päivänä x ei olekaan vapaita vuoroja, se ei mielestäni ole sen varaajan ongelma. Toisaalta olen myös kuullut toisista taloyhtitöistä, joissa taas jotkut ihmisen loukkaantuvat verisesti, jos "heidän" vapaalle vuorolleen pistää ajan. Kummassakin tapauksessa tekisi mieli sanoa että jos noin sapettaa, voi ostaa sen oman pyykkikoneen. 

Yksi ryhmä joka tavallaan on myös härski, vaikka sympatiat on yleisesti ottaen heidän puolellaan.

50 asunnon yhteiseen pyykkitupaan ilmestyi lappuja kuinka ei saa käyttää voimakkaasti hajustettuja pesuaineita, kun toiset saavat allergisen reaktion niistä jäämistä mitä tarttuu heidän pyykkeihin.

Eli jopa 49 talouden pitäisi ottaa huomioon yhden allergiat ja nuuskia ja puntaroida eri merkkien ja tuoksujen allergisoivuus.

Ymmärrän kyllä että allergia on kurja kun ohikulkijan mietokin hajuvesi tms. voi laukaista kohtauksen, mutta eikö olisi helpompi (ja allergiselle turvallisempi) vaihtoehto ostaa oma kone.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tämä mitenkään erityisen härskiä ole, mutta huvitti, kun naapurin mies tuli kysymään, saisiko lainata meidän koiraa, että saisi tsemppikaverin lenkille. Parempihan se noin on kuin niin kuin joillakin, että hommataan ensin koira ja sitten ulkoilutetaan sitä hihnasta auton ikkunasta.

Miksi tämä ei teille käynyt? Kun oltiin siskon kanssa teinejä, ulkoiltimme naapureiden koiria, eikä valituksen sanaa kuulunut, päinvastoin. Tuokin naapurin mies varmasti olisi saanut lisäintoa kuntoilluun, kun siinä sivussa olisi lenkittänyt koiraa.

Minä ihmettelen kanssa, että miksi moinen mustankipeys koirasta? Meillä on naapurissa iso saksanpaimenkoira ja äiti, jolla on kaksi pientä lasta ja vuorotyötä tekevä mies. Tutustuin heihin rappukäytävässä ja kysyin, että saisinko lainata koiraa lenkkikaveriksi, kun en oikein ehdi lenkille kuin iltauutisten jälkeen, ja yksinään on vähän pelottavaa jo siihen aikaan. Rouva ilahtuu kovasti, kun otan koiran iltalenkille mukaani pari kertaa viikossa. Juoksemme, sidon remmin vyötärölle ja sitten mennään.

Minulla ei voi olla omaa koiraa poikani astman vuoksi. Kokemusta kyllä löytyy.

Mikä ihmeen mustankipeys? Outo sanavalinta.

Minä en "lainaisi" koiraani kenellekään. Aina voi sattua jotakin, ihmiset nyt vain eivät aina osaa olla tarpeeksi varovaisia ja kykeneviä, ja voi tulla yllättäviä tilanteita, esim. iso irti oleva koira hyökkäsi kerran koirani kimppuun. Mistä minä tietäisin jonkun naapurin kyvykkyyden sellaisessa tilanteessa. Ei käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taloyhtiössämme on pyykkipoliiseja, joiden mielestä vuoroja ei saisi varata etukäteen. Siis vaikka siellä on varauslista! Eli jos joku varaa saman kellonajan samaan viikonpäivään tälle ja ensi viikolle, se on ongelma. Ymmärrän, että vuorojen varaaminen kuukausia eteenpäin on härskiä, mutta se, että haluaa tietää että ensi viikolla on itselleen vuoro, kertoo ihan vain elämän suunnittelukyvystä. Jos joku ei näin omaa elämäänsä osaa suunnitella ja sitten vituttaa kun päivänä x ei olekaan vapaita vuoroja, se ei mielestäni ole sen varaajan ongelma. Toisaalta olen myös kuullut toisista taloyhtitöistä, joissa taas jotkut ihmisen loukkaantuvat verisesti, jos "heidän" vapaalle vuorolleen pistää ajan. Kummassakin tapauksessa tekisi mieli sanoa että jos noin sapettaa, voi ostaa sen oman pyykkikoneen. 

Yksi ryhmä joka tavallaan on myös härski, vaikka sympatiat on yleisesti ottaen heidän puolellaan.

50 asunnon yhteiseen pyykkitupaan ilmestyi lappuja kuinka ei saa käyttää voimakkaasti hajustettuja pesuaineita, kun toiset saavat allergisen reaktion niistä jäämistä mitä tarttuu heidän pyykkeihin.

Eli jopa 49 talouden pitäisi ottaa huomioon yhden allergiat ja nuuskia ja puntaroida eri merkkien ja tuoksujen allergisoivuus.

Ymmärrän kyllä että allergia on kurja kun ohikulkijan mietokin hajuvesi tms. voi laukaista kohtauksen, mutta eikö olisi helpompi (ja allergiselle turvallisempi) vaihtoehto ostaa oma kone.

Lisäksi mikään ei estä allergista pesemästä koneellisiaan kahteen kertaa. Eli ensin pesuaineen kanssa (jolloin ehkä jää niitä edellisen pyykkääjän jäämiä omiinkin pyykkeihin sekä myös saattaa jäädä omia aineita pyykeihin) ja sitten uudestaan niin että ei lisää pesuainetta ollenkaan. Jos tämänkin jälkeen tulee allergisia oireita, kannattaisia oikeasti harkita siedätyshoitoja. 

Entinen ystävä perusti yrityksen ja pyysi minulta josko voisin suunnitella ja tehdä logon hänen yritykselleen. Samalla pyysi, jos voisin ottaa kuvat liiketiloista, muokata ne ja auttaa nettisivujen tekemisessä. Teinpä hänelle myös parit flyerit. Korvaukseksi ystävä lupasi palveluita joita yrityksessä teki ja mielestäni tämä oli kohtuullinen korvaus, aloitteleva yrittäjä kun oli :) Tein sovitut hommat ja korvaukseksi sain tosiaan -10% alennuksen palveluista! Tässä tapauksessa alennus olisi ollut 3-10e, eli täysin kohtuuton. Ilmaisin tyytymättömyyteni ystävälleni ja hän haukkui minut kohtuuttomaksi ja ahneeksi paskaksi, kun kehtaan vaatia ilmaiseksi kalliita palveluja aloittelevalta yrittäjältä. Hän katkaisi välit minuun ja selän takana haukkui minua yhteisille tutuille.

Noh, ei kauheasti harmita että on entinen ystävä. :) Välillä inhottaa, kun nään lehdessä kyseiseltä yritykseltä ilmoituksen ja siinä komeilee minun tekemä logo.

Vierailija kirjoitti:

Kerran menin muuttoavuksi, ajattelin tietenkin että kyseessä oli laatikoiden pakkaaminen autoon ja niiden kuskaaminen ja kantaminen uuteen kotiin. Perillä olikin melkoinen yllätys, kun muuttolaatikot seisoivat pinossa eteisessä ja mitään ei ollut pakattu, vaan kaikki tavarat seisoivat yhä paikoillaan kuin ei muutosta olisi tietoakaan. Talon isäntä siinä sitten juuri heränneenä ilmoitti, että voin alkaa pakkaamaan tavaroita laatikoihin, hän menee paskalle. Hetken ihmeteltyäni totesin, etten ole mikään ilmainen muuttopalvelu ja käskin soittaa kun tavarat ovat valmiina autoon pakattavaksi. Isäntä suuttui tästä ja oli sitä mieltä että siinä samallahan ne tavarat pakkaa kun niitä vie autoonkin.

Minä oon onnistunu osua sellaseen muuttoon, mihin ei ollut edes hommattu niitä perhanan pahvilaatikoita.

Ja samassa luulossa, että ihan auttamaan kantamisessa ja mahdollisesti siivouksessa. Asianomainen pyöri avuksi tulleiden jaloissa täpisemässä ja ramppasi tupakalla.

EI ENÄÄ KOSKAAN!!!!!!!!!

No minulla on tavallaan käänteinen esimerkki, eli mitä olen itse tehnyt.

Nuorena olin ihastunut tyttöön samassa työpaikassa ja olimmekin silloin tällöin viettäneet yhdessä aikaa. Kerran olin menossa keskustaan ja pyysin häntä tulemaan mukaan, käytäisiin vaikka kahvilla. No, tyttö saapui ja menimme kahvilaan. Sanoin että otan jotain syötävääkin kahvin lisäksi ja kysyin ottako hän jotain. Tulimme kassalle jolloin kerroin hänelle että ei minulla kyllä rahaa ole...

Hän maksoi ja vuoden sisään olimme naimisissa. Vietimme 26 hyvää vuotta yhdessä ja saimme kaksi lasta. Vaimoni kuoli viime vuonna syöpään ja suru tulee kestämään pitkään. Hän oli ainoa ihminen joka hyväksyi minut sellaisena kuin olen, niin hyvät kuin huonotkin puolet. Niistä huonoista puolista hän kyllä sai hiottua minulta pois aika paljon vuosien mittaan. Jotta tällaisellekin sialle voi onni potkia.

Vierailija kirjoitti:

Tein vammaiselle ystävälleni suuren historiallisen esineen kunnostusprojektin. Käytin siihen kuukausia aikaa, omaa rahaani ja tarvikkeitani. Projekti oli sellainen, että siihen olisi mennyt teetettynä 10-15 tuhatta € helposti, mutta lupasin auttaa, tajuamatta  heti mihin olin ryhtynyt. No, projekti tuli valmiiksi. Siitä tehtiin myöhemmin alan lehteen iso juttu. (oikein useampi sivu)  Omistaja kiitteli kaikki projektiin jollakin tavalla osallistuneet. Tarvikkeiden myyjät yms. Mutta minua ei mainittu sanallakaan. Eikä sitä kiitosta tullut henkilökohtaisestikaan.

Halusi vielä jälkikäteen, että tekisin muita pienempiä hommia. Kun mainitsin, etten tee niitä ilmaiseksi, katkaisi "ystävyyden" kerrasta. Puhui vielä selän takana tosi ikäviä valheita minusta.

Mitä tekemistä vammaisuudella oli tämän asian kanssa?

Perin muutamia vuosia sitten mobilistisetäni, eli hän testamenttasi minulle autokokoelmansa(6 henkilö autoa, linja- ja kuorma-auto, mopoja ja traktori plus ajokelvottomia "projekteja")koska tiesi että pidän vanhoista ajoneuvoista enkä myy niitä ensikädessä eteenpäin muutaman tuhatlappusen toivossa.

Kokoelmaan kuuluu mm. 60-70-luvun taitteen linja-auto, joka on tuonut minulle aivan uusia ystäviä. Tutut ja tuntemattomat soittelevat, että voinko lainata/kuljettaa heitä? En ole suostunut kuin yhteen ajotehtävään, eli kun minua pyydettiin viemään paikallisen vanhustentalon asukkeja päiväretkelle naapurikuntaan. Jos sanoo yhdelle kaverille kyllä, niin sitten pitäisi sanoa kaikille.

Osa pyytäjistä ei ole kuitenkaan osannut huomioida sitä, että bussi on yli 45-vuotta vanha ja ei siis ihan viimeisten muotivirtausten mukainen, vaikka setäni sen on aikanaan hienosti museoinut. Vanhassa autossa on vanhan auton oikut ja kieltämättä vuosikymmenten aikana on tapahtunut kehitystä ja ehdottomasti parempaan suuntaan. Kiva autolla on kuitenkin kauniina kesäpäivänä ajella pieni lenkki tai käydä jossakin alan tapahtumassa.

Esimerkiksi lapseni koululuokan opettaja pyysi kuljettamaan lapsia luokkaretkelle, mutta jouduin kieltäytymään koska autossa ei ole turvavöitä kuten tuohon aikaan ei yleisesti ollut. Kuullessaan kieltäytymisen syyn, hän totesi että ei kai se ole niin vaikeaa asentaan turvavöitä yhteen linja-autoon?  No kyllähän se on, koska se vaatisi uusien istuimien hankkimisen ja uudemmat turvavyölliset istuimet eivät edes mahtuisi kapeampaan koriin tyylirikosta puhumattakaan.

Muuttoautoksikin auto on pyydetty lainaan, koska nopeastihan ne istuimet sieltä poistaa. Samoin heittämään urheilu-/teatteri-/kaveriseurueita ruotsinlaivalle ja takaisin kaljapalkalla.

Paras lainaustoive on ehdottomasti seuraava: Eli serkkuni hääkutsu sisälsi myös lahjatoiveen, eli että hoitaisin häävieraiden kuljetuksen niin kodista kirkkoon, kirkosta juhlapaikalle ja juhlapaikalta kotiin. Lisäksi liitteenä oli kuljetattavien pitkä  nimilista ja aikataulu mistä ja milloin heidät pitäisi noutaa ja palauttaa. Eli tyyliin Taimi-Täti haetaan kotoa 20 kilometrin päästä kello 14:30 ja palautetaan kotiin 21:00, koska hän ei jaksa juhlia pitkään. Seppo-Setä taas pitäisi noutaa mökiltä 45 kilometrin päästä kello 14:15 ja paluu kotiin oli toiveena kello 02:00. Esko-Eno taas tulisi itse kirkolle, mutta kotiin pitäisi päästä kello 23:00.  Tein huvittuneena ajoaikataulun ja päivän  kokonaisajomatkaksi olisi tullut 712 kilometria. Ja tämä siis 12 tunnin sisällä. Parhaalla siirtymällä keskinopeus olisi pitänyt olla yli 300km/h, jotta aikataulu olisi pitänyt. Siinä olisi siis saanut sompailla oikein huolella.

Hääparin oli aluksi sangen vaikea ymmärtää, että nyt tuli aika paha lahjatoivo ja tällä kertaa sitä ei voi toteuttaa. Kyllä he asian sitten ymmärsivät, kun selitin, että ajoa ei voi mitenkään suorittaa ja toiseksi en ole ajanut autolla ikinä talvella. Helmikuussa voi olla vielä kova pakkanen, jolloin auto voi vaikka hyytyä kokonaan tienposkeen ja siinä on sitten kylmät oltavat kaikilla. Voivottelivat toki, että kun oikean linja-auton tulee niin kauhean kalliiksi.

Toiveet eivät ole olleet varsinaisesti härskejä mutta vähän ajattemattomia.

Eräs kaukainen sukulainen täytti 50 vuotta, ja piti juhlat tuttavilleen. Minua pyydettiin korvausta vastaan auttamaan edeltävänä päivänä talon siivouksessa, ja seuraavana päivänä tarjoilemisessa.

Hän asui isossa kaksikerroksisessa omakotitalossa, ja minulla meni useampi tunti sen siivoamiseen. Piti imuroida, mopata, pyyhkiä pölyt, tampata matot, pestä vessat jne. Seuraavana päivänä piti huolehtia päälle 20 vieraan ruokatarjoiluista ja juomista, ja vielä juhlien jälkeisestä siivouksesta. Kaiken kaikkiaan kyseiseen operaatioon meni koko viikonloppu, ja kun kysyin että miten sen korvauksen kanssa, niin päivänsankari ojensi minulle kahvipaketin ja sanoi "Kahvi on nykyään niin kallista, ja tiedän että teillä opiskelijoilla on niin tiukkaa, joten ole hyvä ja ota tästä." Jäin vain hölmistyneenä tuijottamaan kahvipaketti kädessä.

Valokuvailija kirjoitti:

No minulla on tavallaan käänteinen esimerkki, eli mitä olen itse tehnyt.

Nuorena olin ihastunut tyttöön samassa työpaikassa ja olimmekin silloin tällöin viettäneet yhdessä aikaa. Kerran olin menossa keskustaan ja pyysin häntä tulemaan mukaan, käytäisiin vaikka kahvilla. No, tyttö saapui ja menimme kahvilaan. Sanoin että otan jotain syötävääkin kahvin lisäksi ja kysyin ottako hän jotain. Tulimme kassalle jolloin kerroin hänelle että ei minulla kyllä rahaa ole...

Hän maksoi ja vuoden sisään olimme naimisissa. Vietimme 26 hyvää vuotta yhdessä ja saimme kaksi lasta. Vaimoni kuoli viime vuonna syöpään ja suru tulee kestämään pitkään. Hän oli ainoa ihminen joka hyväksyi minut sellaisena kuin olen, niin hyvät kuin huonotkin puolet. Niistä huonoista puolista hän kyllä sai hiottua minulta pois aika paljon vuosien mittaan. Jotta tällaisellekin sialle voi onni potkia.

Haluaisitko vähän avata, miksi ihmeessä teit noin, että et maksanut edes omia kahvejasi?

Vierailija kirjoitti:

Valokuvailija kirjoitti:

No minulla on tavallaan käänteinen esimerkki, eli mitä olen itse tehnyt.

Nuorena olin ihastunut tyttöön samassa työpaikassa ja olimmekin silloin tällöin viettäneet yhdessä aikaa. Kerran olin menossa keskustaan ja pyysin häntä tulemaan mukaan, käytäisiin vaikka kahvilla. No, tyttö saapui ja menimme kahvilaan. Sanoin että otan jotain syötävääkin kahvin lisäksi ja kysyin ottako hän jotain. Tulimme kassalle jolloin kerroin hänelle että ei minulla kyllä rahaa ole...

Hän maksoi ja vuoden sisään olimme naimisissa. Vietimme 26 hyvää vuotta yhdessä ja saimme kaksi lasta. Vaimoni kuoli viime vuonna syöpään ja suru tulee kestämään pitkään. Hän oli ainoa ihminen joka hyväksyi minut sellaisena kuin olen, niin hyvät kuin huonotkin puolet. Niistä huonoista puolista hän kyllä sai hiottua minulta pois aika paljon vuosien mittaan. Jotta tällaisellekin sialle voi onni potkia.

Haluaisitko vähän avata, miksi ihmeessä teit noin, että et maksanut edes omia kahvejasi?

Otan osaa suruusi. Kauniisti kerroit tarinanne...

Voimia sinulle !

Vierailija kirjoitti:

Törkeää on mielestäni myös se, että lapsen koululuokalla on oma tili, johon vanhemmat maksavat pikkusumman (15 €) ja jonne pannaan myyjäisten tuotot. Opettaja käyttää tiliä  lasten kanssa tarvittaviin kuluihin (retket, jätskit, tarvikkeet sekä me vanhemmat hommaamme opettajalle lukukauden päätteeksi tilin lopuilla yhteisen lahjan). Kätevää ja helppoa, ei tarvitse jatkuvasti olla leipomassa myyjäisiin eikä opettaja huku kymmeniin tyhjänpäiväisiin pikkulahjoihin joka joulu ja kevät. 

No, luokallamme tosiaankin on joitain perheitä, jotka eivät ole  n e l j ä n  vuoden aikana osallistuneet tähän ollenkaan. Käsittämätöntä. Heistä ei ole kuulunut mitään, ei selitystä, mikseivät ole osallistuneet ja tilinhoitaja on laittanut omistaan tarvittavat summat, että saadaan yhteinen lahjakortti opettajalle (ettei 1-2 perheen lapsosen nimi jää ainoana kortista pois). Lisäyksenä vielä, että asumme melko varakkaalla alueella, eikä kenestäkään todellakaan voi olettaa päälle päin, että jollakin olisi rahasta niin tiukkaa, etteikö 15 euroa irtoaisi... Ehkä kyse on lokkeilusta tai periaatteesta, mene tiedä. Ihmeellisiä änkyröitä!

Itse lukeudun näihin "änkyröihin". Avaanpa sinulle hiukan realiteetteja "varakkaan" elämästä. Itse asun nk. varakkaiden asuinalueella. Sain aikoinaan kämpän ostettua alihintaan, koska entisellä omistajalla oli kiire myydä (olisko ollut kiire hukata omistuksiaa voutilta). Näin pääsin siis asumaan alemman keskiluokan tuloilla paremmille sijoille. Parin vuoden päästä sain lapsukaisen ja kaikki meni hienosti, kunnes huomattiin eskarissa, että vähän raahaa oppiminen perässä, ja suositeltiin tiettyä koulua. Tämä koulu oli yksityinen, ja näin ollen lukukausimaksut tuli kehiin. Maksut eivät olleet niin suuria, ettei niistä selvitty kun vähän karsitaan pois muusta kulutuksesta. Koulussa oli vanhempainilta, joka kuukausi ja näissä illoissa suunniteltiin rahankeräämismallit tuleville kuukausille. Milloin myyjäisiä ja milloin mitäkin kissaristiäisiä, lisäksi vanhempien pitäisi tilittää tietty summa tilille. Ensimmäisenä vuotena osallistuin ja tilitin.

Toisena vuotena alkoi kehitysviive näkymään enemmän ja enemmän ja tästä syystä jouduttiin tutkimuksiin. Päivässä piti tehdä 8h töitä. Näihin työtunteihin lisättiin tutkimuksissa käytetty aika, koulupalaverit, koulukuraattori, -terveydenhoitajan ja -psykologin vastaaotoilla viettetty aika, alkoivat päivieni pituudeksi tulla 12h/per päivä. Lapsen kanssa vietetty aika kävi todella vähäiseksi. Jouduttuani käyttämään tälläisiä aikoja töissä ja palavereissa, eikä lapsi  olisi voinut jäädä yksin kotiin, oli pakko värvätä mummu lapsen vahdiksi. Työtön mummu ei tee mitään ilmaiseksi, joten hänelle piti maksaa sekä hoitopalkkio, että ruuat,tupakat, ym. mitä nyt keksi ikinä pyytää. meillä siis mummu ei ole edes 5 minuuttia lapsen kanssa ilman erillistä maksua. Hän osaa myös tarvittaessa heittäytyä todelliseksi marttyyriksi, ja häntä aina riistetäänoli maksettu summa mitä tahansa. Jossain kohtaa huomasin, että elätän lapsen lisäksi mummuakin, sillä hän käytännöllisesti katsoen muutti meille. Yh-äitinä, kohtuutuloisenakin, alkoi rahat kertakaikkiaan loppumaan kaikkien poliklinikkalaskujen, 3 henkilön elatuksen ja koulumaksujen alla. Lisäksi oli pakko ostaa auto, jotta pystyin hoitamaan tuon arjen rumban. Toisella ja kolmannella luokalla ei ollut mitään mahdollisuutta osallistua myyjäisiin puhtaasti ajallisista syistä. Tässä vaiheessa alkoivat vinkumaan ne kotiäidit, joilla tuntui olevan aikaa järjestää ja olla noissa myyjäisissä. Eivätkä ymmärtäneet, että meillä kaikkilla ei ole tuota luksusta ja mahdollisuutta osallistua samalla panostuksella. Luokassa oli siis myös muita yh-äitejä, jotka olivat esim yrittäjiä. Päätin tässä vaiheessa luopua yrityksestä saada edes heitä ymmärtämään. Jossain vaiheessa tuli tilanne, etteivät rahat enää yksinkertaisesti riittäneet tuohon luokan keräämään kolehtiin. Hyvä kun sai ruokittua laumansa. Mummi päätti tässä vaiheessa, että koska olen niin hyvä tuloinen (hän ei ole koskaan tienannut tuollaisia summia, mikä johtuu siitä, ettei työt ole liiemmin maistuneet) ja niin pihi, ja koska riistän häntä, niin ei hänen tarvitse hoitaa lasta. 

Tilanne levisi siis kokonaisvaltaisesti käsiin. Päätin viheltää pelin tässä vaiheessa poikki. Lyhensin työpäivän 4 tuntiseksi, lapsi siirtyi julkisenpuolen kouluun.  Tällä tavalla saatiin kitkuteltua pakettia takaisin kasaan. Tästä on jo muutama vuosi, edelleen yritämme paikata lovea jonka aiheutti rahatilanteeseen.  Yhä edelleen tuo "kotiäidit" jaksavat muistutella, kuinka paljon jäin velkaa luokantilille, siitäkin huolimatta, että näitä rahoja käytetään vasta yläasteella, ja lapseni ei mene takaisin kyseiseen kouluun.  Alkuperäisen viestin kirjoittajalle siis muistutus, että tilanne ei aina ole niin yksinkertainen eikä yksioikoinen.

Selittäkää tyhmälle:

Mitä alapeukuttamista tuossa osanotossa kun joku on menettänyt puolison?

Vai onko härski kysymys?

Vierailija kirjoitti:

Valokuvailija kirjoitti:

No minulla on tavallaan käänteinen esimerkki, eli mitä olen itse tehnyt.

Nuorena olin ihastunut tyttöön samassa työpaikassa ja olimmekin silloin tällöin viettäneet yhdessä aikaa. Kerran olin menossa keskustaan ja pyysin häntä tulemaan mukaan, käytäisiin vaikka kahvilla. No, tyttö saapui ja menimme kahvilaan. Sanoin että otan jotain syötävääkin kahvin lisäksi ja kysyin ottako hän jotain. Tulimme kassalle jolloin kerroin hänelle että ei minulla kyllä rahaa ole...

Hän maksoi ja vuoden sisään olimme naimisissa. Vietimme 26 hyvää vuotta yhdessä ja saimme kaksi lasta. Vaimoni kuoli viime vuonna syöpään ja suru tulee kestämään pitkään. Hän oli ainoa ihminen joka hyväksyi minut sellaisena kuin olen, niin hyvät kuin huonotkin puolet. Niistä huonoista puolista hän kyllä sai hiottua minulta pois aika paljon vuosien mittaan. Jotta tällaisellekin sialle voi onni potkia.

Haluaisitko vähän avata, miksi ihmeessä teit noin, että et maksanut edes omia kahvejasi?

No nyt jälkeenpäin se tuntuu ihan käsittämättömältä, mutta silloin olin nuori ja vielä tyhmempi kuin nyt. Olin itse siihen aikaan sellainen että maksoin muidenkin ruoat jos tilistä jotain oli jäljellä, joten ehkä ajattelin muidenkin niin tekevän?! Ai, niin, minulla ei silloin todellakaan ollut yhtään rahaa mukana, joten en olisi edes voinut maksaa kahviani!! Onneksi tuleva vaimoni oli niin ällistynyt, että ei edes suuttunut. Lähisuvussa tuosta tempusta kyllä puhutaan vieläkin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hävettää edes kertoa, koska en voi ymmärtää kuinka sinisilmäinen, ylikiltti ja tyhmä olen nuorempana ollut. Minut kasvatettiin niin että kohtelias pitää olla, aina avulias ja paljon pitää tehdä työtä, maksettiin siitä tai ei.

Minua käytettiin sukulaisteni toimesta paljon ja usein hyväksi. Palkaksi sain tonneittain paskaa niskaan ja pahaa mieltä.

Ehkä pahin oli tapaus joka sattui kun olin parikymppinen. Menin nuorena naimisiin ja odotin aivan viimeisilläni lasta. Kärsin pahoista selkävaivoista ja hädintuskin kykenin edes kävelemään. Ovikello soi, lonkutin ovelle ja avasin. Nelikymppinen siskon mies seisoi ylipirteän iloisen näköisenä ovella. -" Heitäs takki päälles ja mennään, alkaa olla jo kiire!" No minä ihmettelin suuresti että mihin. En ollut mitenkään erityisen läheinen hänen kanssaan, enkä voinut käsittää mistä oli kysymys. Mies totesi että -" Älä siitä murehdi, näät sitten."Olin niin sanotusti hoo moilasena tilanteessa.

No mitä teen, laitan takin päälleni niinkuin käskettiin, kenkien laitossa joutui äijä avustamaan kun en kyennyt kumartumaan. Könysin itseni hänen autoonsa ja matka alkoi. Lähti ajamaan tuhatta ja sataa. Perä sladissa veti mutkat ja hidastetöyssyistä niin että huusin armoa, sattui aivan helvetisti. Päästiin perille keskustaan ja joutui auttamaan minut autosta ulos. Olin tilanteessa todella vittuuntunut kipujeni takia ja vihainen miehelle, mutta ajattelin että jotain mukavaa yllätystä, ehkä vauvaan liittyvää tässä on ehkä tulossa.

Kävelytti minut pankkiin, jossa virkailija jo sovitusti odottikin. Lainapaperit olivat valmiina ja minun piti vain takaajana allekirjoittaa ne! Näin tein, ( niimpä, olen tyhmä ) ja laina oli vieläpä iso. Sen jälkeen vei minut sentään takaisin kotiini ja thats it. Oli siinä omallekin miehelle selittämistä.

Joo, varmasti tuon kirjoittaja on ollut liian kiltti ja ymmärtämätön, jopa nuorena tyhmä. Häpeä on kuitenkin tuon siskon miehen. Ja tyyppiesimerkki siitä, kuinka nämä röyhkeät ihmiset toimivat: yllättävä pyyntö ja tilanne, jossa kaikki on jo järjestetty valmiiksi sen varaan, että saadaan kiltti tekemään mitä tahdotaan.

Itse olen ollut myös liian kiltti, ja siksi en pidäkään yllätyksistä. Kaikki läheiseni tietävät, että minulle ei saa edes merkkipäiväyllätystä järjestää.

Olen tuo pankkiin viety. Kiva että edes joku ymmärtää mistä on kysymys. Olen siis lapsesta saakka ollut toisten hyväksikäyttämä. Vietin vuosia viikonloput lapsenvahtina 10-vuotiaasta asti. Vuorotellen eri sukulaisilla. Olen ollut piikana kaikissa suvun juhlissa. Sekä siivoojana milloin missäkin. Ikinä en saanut mitään palkkaa enkä vastapalveluksia. Minua yritettiin myös seksuaalisesti hyväksikäyttää mutta se jäi onneksi rintojen ja pakaroiden puristeluasteelle ( traumansa jäi silti ). Kerran yritin päästä lapsenvahtiviikonlopusta menemällä sänkyni alle piiloon. Olisin halunnut viettää viikonlopun kotona. Kälyni löysi minut ja kun yrotin varovasti sanoa etten haluaisi tulla, hän huusi ja raivosi ja komensi autoonsa. Vanhempani eivät tehneet mitään.

Hoidin silloin kymmenen vanhana 4 viikon ikäistä yksin koko viikonlopun kun vanhempansa olivat ryyppäämässä. Minusta kasvoi vastuullinen ja toiset huomioonottava ihminen. Kiltteydestä, joka siis kuuluu persoonaan, on äärimmäisen vaikeaa päästä irti. Olen kuitenkin oppinut sanomaan ei, ja kun nämä hyväksikäyttäjät eivät enää saaneet minusta hyötyä itselleen, alkoivat mustamaalata minua valhein tutuilleni. Useat lakkasivat tervehtimästä minua, mutta jos uskovat vain toista puolta niin saavat olla.

Nykyään haistan näädät jo kaukaa ja puolustan muita kilttejä. Olen myös opettanut lapsilleni että kohtelias pitää olla ja auttavainen, mutta rajansa kaikella. Olen siis todellakin ollut tyhmä, mutta en ole enää. Olen läksyni oppinut.

Olen nyt siis nelikymppinen, äijä sai velkansakin aikanaan maksettua eikä se onneksi langennut niskaani.

Iso lämmin halaus sinulle! Tarinasi oli koskettava.

Minun paras ystäväni on joutunut samanlaiseen tilanteeseen, paitsi että velallinen ei maksanut velkojaan. Ystäväni maksaa niitä nyt vielä yli nelikymppisenä ja maksaa varmaan eläkkeeseen asti.

Omalle kohdalleni ei onneksi ole sattunut pahimpia kuppaajia, mutta muutama juttu on kyllä veetuttanut.

Mulla oli aikanaan kaveri, joka halusi aina mukaan keikkareissuillle, festareille, mökille, mutta kuluihin ei voinut osallistua. Jos oli vuokrattu mökki, jonne hän tuli niin kuin muutkin, alkoi selittely, että tehän olisitte varanneet mökin muutenkin ja hän on siellä vain käymässä. Samoin kaikki reissut olisi pitäyt tehdä aina jonkun muun autolla, "että minä ja minun kaveri päästään ilmaiseksi". Oli kerrankin mennyt jo lupaamaan tälle kaverilleen ilmaisen kyydin jonnekin jeeran nampaan kysymättä minulta mitään.

Olen ammatiltani sekä äidinkielen että erään toisen kielen opettaja. Kuinkahan monelle kaverin tutun kummin kaimalle ja kollegalle olen tehnyt ilmaiseksi gradutiivistelmiä, opinnäytteiden kieliasun tarkistuksia, "pieniä" käännöksiä yms. Usein nämä vielä juoksutetaan minulle viime tippaan, koska "eihän tuossa nyt kauaa mene" tai "huomiseksi tarvitsen". Ihan mielelläni autan käännösasioissa, jos on tarpeeksi aikaa ja vaikka lounas tarjotaan, ostetaan viinipullo tms. Rahaa en tutuilta osaa ottaa.

Asun kahden kämppäkaverin kanssa (molemmat naisia & opiskelijoita) kolmiossa, joista toinen päävuokralainen ja me kaksi muuta alivuokralaisina. Kun saatiin tietää että saadaan tämä asunto, niin oltiin sovittu takuuvuokran maksaminen kolmeen osaan, mutta ei. Heti kun piti takuuvuokra maksaa niin muilla ei ollutkaan sitten rahaa, maksoin yksin säästöistäni sen 950e takuuvuokraa, sillä verukkeella "ettei menetetä tätä hyvää kämppää sitten, jos nyt vaan lainaat. Maksetaan takaisin." Nyt mennyt jo puoli vuotta eikä rahoja ole vieläkään näkynyt, lisäksi vielä sotkevat, meluavat ja pihistelevät kaikessa, olen ostanut vessapapereista lähtien kaikennäköistä ja jos jokin on loppu niin saan kuulla siitä aina ennen kauppaan lähtöäni. Rahojani jos kyselen takaisin niin saa aina kuulla sen saman "Joo nyt on ollut vähän tiukkaa.." 

Mitähän sitten käy kun kämpästä tulee muutto ja rahat palautetaan?

Vierailija kirjoitti:

Asun kahden kämppäkaverin kanssa (molemmat naisia & opiskelijoita) kolmiossa, joista toinen päävuokralainen ja me kaksi muuta alivuokralaisina. Kun saatiin tietää että saadaan tämä asunto, niin oltiin sovittu takuuvuokran maksaminen kolmeen osaan, mutta ei. Heti kun piti takuuvuokra maksaa niin muilla ei ollutkaan sitten rahaa, maksoin yksin säästöistäni sen 950e takuuvuokraa, sillä verukkeella "ettei menetetä tätä hyvää kämppää sitten, jos nyt vaan lainaat. Maksetaan takaisin." Nyt mennyt jo puoli vuotta eikä rahoja ole vieläkään näkynyt, lisäksi vielä sotkevat, meluavat ja pihistelevät kaikessa, olen ostanut vessapapereista lähtien kaikennäköistä ja jos jokin on loppu niin saan kuulla siitä aina ennen kauppaan lähtöäni. Rahojani jos kyselen takaisin niin saa aina kuulla sen saman "Joo nyt on ollut vähän tiukkaa.." 

Mitähän sitten käy kun kämpästä tulee muutto ja rahat palautetaan?

Miksi ihmeessä et vaatinut että sinusta tulee päävuokralainen kun kerran omasta pussistasi maksoit takuuvuokran?