Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun olis pitänyt antaa takaus sukulaiselle 200 000e asuntolainalle jonkun tuntemattoman kanssa yhdessä. . Kun en suostunut (tunnen tämän lainanhakijan rahan käytön - jatkuvasti veloissa ja maksuvaikeuksissa), olin hu*ra, lehmä ym mairittelevaa..

Onko oikeasti ihmisiä jotka huorittelevat esim. tällaisessa tilanteessa? Vai väitetäänkö näissä jutuissa vähän?

Kyllä niitä kuuluu olevan. Välillä sitä oppii uutta niistä naapureista ja tuttavista kuinka elämä ei olekkaan niin sujuvaa ja ruusuista.

Koulukaveri pyysi joskus ala-asteella synttäreilleen. En jostain syystä olisi päässyt juhliin, joten kieltäydyin kutsusta. "No ei se mitään, voit laittaa lahjan postilaatikkoon", hän sanoi. :) En laittanut. Tytöstä kasvoikin sitten super itsekäs nainen, joten tuo pyyntö ei ollut pelkkää lapsellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun olis pitänyt antaa takaus sukulaiselle 200 000e asuntolainalle jonkun tuntemattoman kanssa yhdessä. . Kun en suostunut (tunnen tämän lainanhakijan rahan käytön - jatkuvasti veloissa ja maksuvaikeuksissa), olin hu*ra, lehmä ym mairittelevaa..

Onko oikeasti ihmisiä jotka huorittelevat esim. tällaisessa tilanteessa? Vai väitetäänkö näissä jutuissa vähän?

Varmasti on. Minua on huoriteltu muun muassa

- töissä, kun kieltäydyin luovuttamasta lähetystä asiakkaalle, jolla ei ollut henkilöllisyystodistusta

- kävellessäni kadulla miesystäväni kanssa

- opiskelija-asuntolassa, kun kävin pyytämässä naapurilta aamuviideltä, että ei enää pelattaisi koripalloa

- liikenteessä, kun katsoin pitkään kolmion takaa eteeni tunkevaa autoilijaa (tämän luin huulilta)

Voin hyvinkin kuvitella, että moni tässä ketjussa mainittu käyttää aika kovaa kieltä saadessaan yllättäen kieltävän vastauksen. Se vaatii aika päällekäyvän luonteen, sekä vaatiminen että huoritteleminen.

Kun olin 15-vuotias ja olin kävelemässä kauppaan, niin joku vanhempi rouva tuli koiran kanssa vastaan kakkapussi kädessään ja pyysi minua viemään hänen puolestaan pussin roskikseen. Arvaa suostuinko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavallani on oikeastikin terveydellisiä ongelmia ja vointi on välillä varsin huono, mutta miksi haalia viisi lasta, hevoslauma, koiralauma, iso omakotitalo ja kesämökki kun se jaksaminen ei ole siihen riittävää.

Facebookissa huutelee ihmisiä avuksi milloin mihinkin painepesuriprojektiin, tapettien irrotukseen ja ikkunanpesuun. Ja tietysti kiukuttelee itsesäälissä syytellen toisia, kun apua ei aina ole jonoksi asti. Sanoo 'kyllä muistavansa tämän'. Entä sitten jos muistaa, mutta ei itse muista/jaksa/pysty koskaan tekemään mitään toisten apuna. Ei edes niissä omissa talkoissaan.

Niihin olen osallistunut jo ihan riittämiin. Hetkellisen avuntarpeen ymmärrän, mutta avuntarve on jatkuvaa ja työmäärä vain lisääntyy, kun laumat kasvavat...

Tätä minäkin ihmettelen, että miksi pitää hankkia mahdollisimman paljon vastuuta, jonka alle kuka tahansa voisi musertua? Itse olen lähtenyt ennemminkin siitä, miten teen oman elämäni mahdollisimman helpoksi. =) Siis kerrostaloasunto lähellä työpaikkaa, ei lemmikkieläimiä, toimiva julkinen liikenne, ei lapsia jne. Näin jaksankin paremmin.

Ihanaa että on joku samalla tavalla ajatteleva. Itsekään en haali mitään velkoja, huollettavia, parisuhteita tai raskaita velvollisuuksia. En voisi kuvitellakaan eläväni toisin.

Elämän täytyy olla sellaista että työnsä jaksaa tehdä kunnolla ilman toisten juoksuttamista, ja kotona ei tarvitse uupua, vaan ehtii tehdä jotain kivaa, ja huoltaa itseään lenkkeillen ja lepäillen.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin 15-vuotias ja olin kävelemässä kauppaan, niin joku vanhempi rouva tuli koiran kanssa vastaan kakkapussi kädessään ja pyysi minua viemään hänen puolestaan pussin roskikseen. Arvaa suostuinko.

Vanhukset aina moittii nuoria siitä, etteivät he osaa käyttäytyä. Sitten ovat kuitenkin itse öykkäreitä pahimmasta päästä, kun pitäisi jonottaa tai noudattaa muuten vain käytöstapoja. Nuoret muuttuvat yhtäkkiä rengeiksi ja piioiksi, joita voi pompottaa mielensä mukaan, koska ikä.

Olin noin 19-vuotias, kun ostin suurinpiirtein ikäiseltäni naiselta vuoden vanhan kissan. Netissä oltiin asiasta keskusteltu ja tavattiin ensimmäisen (ja viimeisen) kerran kun hain kissan itselleni. Maksoin tavaroineen satasen ja lupasin laittaa kuulumisia aina sähköpostilla. Ei mennyt kuin pari päivää, kun tämä minulle tuntematon myyjä laittoi minulle tekstiviestiä, että olisiko minulla lainata 80 €. Siinä sitten pahoittelin, ettei kyllä tähään hätään ollut rahaa, jolloin tuli viestiä, että nyt on kauhea paniikki ja hänen miehensä pitäisi päästä junalla Seinäjoelle nyt heti. Kohteliaana vaan voivottelin, kun ei mulla hakemani luottokorttikaan ollut vielä tullut, niin ei sellaista joustovaraa ole. Ihan kohteliaisuudesta vaan voivottelin, en olisi lainannut vaikka olisin voinutkin. Siitähän sitten alkoi kyselyt, että ihanko oikeasti minä saan luottokortin, hänellä itsellään kun on ongelmia oman pankkinsa kanssa.... Tuntematon ihminen! Joo, en tosiaan ollut enää yhteyksissä.

Tämä juttu ei tapahtunut mulle, olin lähinnä ulkopuolinen silminnäkijä mutta kerronpa kuitenkin. Ystäväni päätti mennä naimisiin vain 20-vuotiaana, jolloin sekä hän että sulhasensa olivat köyhiä opiskelijoita. Isot häät kuitenkin piti olla, vaikka kumpikin olivat ihan persaukisia. Samoin molempien vanhemmat olivat suhteellisen pienituloisia perusduunareita, joten paljoa sponssia ei siltäkään suunnalta tullut. Niinpä häistä tuli monin tavoin lokkeilu-teemaiset.

Häihin ruoat tilattiin ilmaiseksi kummitädin ja tämän siskon perheeltä, ruokia oli vissiin kummitädin koko suku tekemässä. Kakut ja pikkuleivät tilattiin leivontablogia kirjoittavalta naapurinrouvalta. Ystäväpiirissämme kaksi tyttöä oli vuotta aiemmin aloittanut AMK:ssa restonomiopinnot, joten heidät värvättiin "alan ihmisinä" keittiöön piikomaan. Ilman minkäänlaista rahallista tai muuta korvausta. He joutuivat jo edeltävänä päivänä hommiin. Ja hommaa olikin tosi paljon, koska pitopalvelua/palkattua henkilökuntaa nuorisoseuran talon puolesta ei ollut. Häissä oli noutopöytä ja ystäviemme tehtävänä oli mm ruokien tarjoilu, astioiden poisvienti, tiskaaminen. Ei kivaa, heiltä jäi hääohjelma pääosin näkemättä, välillä kurkkivat suut mutrussa hääohjelmaa keittiön oven välistä. Ruokaa söivät keittiössä sitten kun pääruoka oli korjattu jo pois ja joku ohjelma oli menossa.

Meistä muista ystävistä tuntui pahalta nähdä nämä kaksi ystävää töissä, samalla kun me muut istuimme juhlamekoissa. Lopulta kakkukahvien aikaan minä ja eräs ystävistämme saimme tarpeeksemme ja menimme vapauttamaan toiset tytöt kahvinkaatamisesta. He menivät meidän pöytäämme paikoillemme ottamaan kakkua ja kahvia. Ehdimme ehkä minuutin verran olla kaatamassa kahvia, kun morsiamen äiti tuli luoksemme ja kivahti, että "pois sieltä sähläämästä, ette ole alan ihmisiä, tämä on Jaanan ja Marin hommaa"! Koitimme sanoa, että olisi kiva jos hekin saisivat kahvinsa, mutta morsiamen äiti sanoi, että syövät sitten jälkeenpäin. Ystäviltämme jäivät kakkupalat kesken kun joutuivat takaisin kahvinkaatoon.

MInä ja muut pöydässä istuvat ystävämme tärisimme raivosta koko hääjuhlan ajan, sillä noiden kahden ystävän kohtelu oli niin supertörkeää. Toisaalta me ei osattu hoitaa asiaa muuten kuin hiljaisella raivolla, sillä pelättiin että helposti tulisi sanottua pahastikin ja pilattua ystävän hääjuhla. Etenkin kun epäilimme, että häiden organisointi ja käskyttämiset olivat peräisin etenkin hääparin vanhemmista.

Seuraavana päivänä saimme vielä kuulla keittiössä olleilta ystäviltämme, että hääkakkujen osalta tilanne oli onneksi kärjistynyt. Kakkujen tekijä (naapuri) oli ymmärtänyt, että hän tekisi kakut lahjaksi, mutta materiaalit kustannettaisiin hänelle. Etenkin kun oli tehnyt hääparin mukaiset passionhedelmä-mango-tuorejuustokakut ihme koristeluineen, plus erikoisruokavaliokakut. Kun hän oli ollut tuomassa kakkuja hääpaikalle, oli esittänyt tarvikelaskun morsiamen isälle. Tämä oli silloin (ystävieni kuuleman mukaan) tokaissut, että mitä laskuja muka, kakuthan ovat lahja! Kakuntekijä oli selittänyt, että se työn tekeminen on se lahja, ei useamman sadan arvoiset materiaalit. Siihen morsiamen isä oli sanonut, että "muutenhan oltais tilattu konditoriasta eikä sulta", eikä ollut ottanut edes kuitteja vastaan. Tämä kakuntekijä oli kuulemma puhkinut vihaa ja sanonut keittiöväelle, että tämä ei jää tähän, ja seuraavana päivänä aikoo pakottaa morsiusparin vanhemmat maksamaan nuo kakut. En tiedä, miten loppujen lopuksi kävi.

siskonpoika, nuori mutta aikuinen, pisti pari vuotta sitten ukilleen jatkuvasti tekstareita: voitko antaa 10 euroo ruokaan"? no, toivoi tietysti enemmän ja ukkihan antoi. Tämä jatkui muuutaman vuoden, kunnes ukki sai tarpeekseen ja lopetti aikuisen elättämisen. jos ei vanhemmat anna tapakasvatusta , ei nuori opi. Pojalla oli ihan hyvin pärjäävät vanhemmatkin.

779 (äskeisen hääjutun kirjoittaja) jatkaa vielä, kun tuli mieleen. Yksi surullinen juttu noista töihin nakitetuista ystävistä on se, että toinen oli ilahtunut hääkutsun saatuaan niin paljon ekoista oikeista kaverihäistä, että oli ostanut itselleen uuden juhlamekon ja laihduttanut pari kiloa, jotta se istuisi täydellisesti. Ei arvannut silloin, että viettäisi häät tarjoilijan univormussa (mustat housut ja valkoinen kauluspaita) palkatonta töitä tehden.

Nykyään lokki-häiden morsian ja sulhanen ovat taloudellisesti hyvin toimeentulevia, akateemistesti koulutettuja, mukavia ja vieraanvaraisia ihmisiä. Väliin mietin, että mahtavatkohan tajua miten paljon pahaa mieltä ja stressiä heidän unelmapäivänsä aiheutti monille ihmisille. Miksi piti pitää isot häät kun rahaa ei ollut? Nyt työelämässä olevina heillä olisi ollut omaa rahaa kustantaa, ilman että olisi tarvinnut hyötyä toisista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavallani on oikeastikin terveydellisiä ongelmia ja vointi on välillä varsin huono, mutta miksi haalia viisi lasta, hevoslauma, koiralauma, iso omakotitalo ja kesämökki kun se jaksaminen ei ole siihen riittävää.

Facebookissa huutelee ihmisiä avuksi milloin mihinkin painepesuriprojektiin, tapettien irrotukseen ja ikkunanpesuun. Ja tietysti kiukuttelee itsesäälissä syytellen toisia, kun apua ei aina ole jonoksi asti. Sanoo 'kyllä muistavansa tämän'. Entä sitten jos muistaa, mutta ei itse muista/jaksa/pysty koskaan tekemään mitään toisten apuna. Ei edes niissä omissa talkoissaan.

Niihin olen osallistunut jo ihan riittämiin. Hetkellisen avuntarpeen ymmärrän, mutta avuntarve on jatkuvaa ja työmäärä vain lisääntyy, kun laumat kasvavat...

Tätä minäkin ihmettelen, että miksi pitää hankkia mahdollisimman paljon vastuuta, jonka alle kuka tahansa voisi musertua? Itse olen lähtenyt ennemminkin siitä, miten teen oman elämäni mahdollisimman helpoksi. =) Siis kerrostaloasunto lähellä työpaikkaa, ei lemmikkieläimiä, toimiva julkinen liikenne, ei lapsia jne. Näin jaksankin paremmin.

Ihanaa että on joku samalla tavalla ajatteleva. Itsekään en haali mitään velkoja, huollettavia, parisuhteita tai raskaita velvollisuuksia. En voisi kuvitellakaan eläväni toisin.

Elämän täytyy olla sellaista että työnsä jaksaa tehdä kunnolla ilman toisten juoksuttamista, ja kotona ei tarvitse uupua, vaan ehtii tehdä jotain kivaa, ja huoltaa itseään lenkkeillen ja lepäillen.

Kuulostaapa todella tylsältä elämältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavallani on oikeastikin terveydellisiä ongelmia ja vointi on välillä varsin huono, mutta miksi haalia viisi lasta, hevoslauma, koiralauma, iso omakotitalo ja kesämökki kun se jaksaminen ei ole siihen riittävää.

Facebookissa huutelee ihmisiä avuksi milloin mihinkin painepesuriprojektiin, tapettien irrotukseen ja ikkunanpesuun. Ja tietysti kiukuttelee itsesäälissä syytellen toisia, kun apua ei aina ole jonoksi asti. Sanoo 'kyllä muistavansa tämän'. Entä sitten jos muistaa, mutta ei itse muista/jaksa/pysty koskaan tekemään mitään toisten apuna. Ei edes niissä omissa talkoissaan.

Niihin olen osallistunut jo ihan riittämiin. Hetkellisen avuntarpeen ymmärrän, mutta avuntarve on jatkuvaa ja työmäärä vain lisääntyy, kun laumat kasvavat...

Tätä minäkin ihmettelen, että miksi pitää hankkia mahdollisimman paljon vastuuta, jonka alle kuka tahansa voisi musertua? Itse olen lähtenyt ennemminkin siitä, miten teen oman elämäni mahdollisimman helpoksi. =) Siis kerrostaloasunto lähellä työpaikkaa, ei lemmikkieläimiä, toimiva julkinen liikenne, ei lapsia jne. Näin jaksankin paremmin.

Ihanaa että on joku samalla tavalla ajatteleva. Itsekään en haali mitään velkoja, huollettavia, parisuhteita tai raskaita velvollisuuksia. En voisi kuvitellakaan eläväni toisin.

Elämän täytyy olla sellaista että työnsä jaksaa tehdä kunnolla ilman toisten juoksuttamista, ja kotona ei tarvitse uupua, vaan ehtii tehdä jotain kivaa, ja huoltaa itseään lenkkeillen ja lepäillen.

Kuulostaapa todella tylsältä elämältä.

onko vastuullisuus siis sinulle tylsää? No sullahan on sitten rillumavei-elämää! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että viikonloppuaamu kahdeksalta on aivan ok soittaa ja pyytää apuun laittamaan kahvitteluita, varsinkaan kun ei ole asiasta ollut aiemmin mitään puhetta tai varoituksen sanaa. Olin tuolloin yläasteella ja nukuin poikaystäväni luona neljän tunnin yöunien jäljeen, ja sillä perusteella että olin ya-ikäinen kakara minua sai komennella ja vaatia tekemään mitä tahansa koska tahansa. Aikuisten asenne oli ehkä pikkasen pielessä. Ilmoitin etten ole tulossa, ja löin luurin kinni ja jatkoin uniani vielä pari tuntia. Soittaja oli siis äitini ja paikalla oli kaksi nuorempa sisarustani, jotka olivat myös siinä iässä että kykenivät auttamaan mutta eihän heitä voinut velvoittaa.

Toinen oli kun leivoimme isoäidin luona yhdessä ja oli mulla mikä tahansa homma kesken nin aina mun olisi pitänyt juosta ovelle tai puhelimeen katsomaan ja kyselemään et millä asialla joku oli. Äiti katsoi mua murhaavasti kun annoin kädet taikinassa puhelimen soida jollei mummi itse päässyt tai hän ei itse tervejalkaisena mennyt vastaamaan.

Musta on oikeasti aika koomista että saan alapeukkuja, tää kertoo palstan asennemaailmasta yläasteikäisiä tyttöjä kohtaan ihan riittävästi. Oman ajan määräysvalta päättyy heti kun tulet teini-ikään.😁 Jos kertojana olisi yläasteikäinen poika niin tuskin tulisi peukun peukkua. Kuinka moni oikeasti suostuu nuoren ikänsä takia olemaan avoimesti kyykytettävänä ja piikana omassa perheessään koska sattuu olemaan nuori nainen? Miksi mun olisi pitänyt juosta puhelimeen tai ovelle vaikka paikalla oli kaksi tervejalkaista vanhempaa naista jotka eivät tehneet kyseisellä hetkellä motään ja ovi oli kahden metrin päässä? Kädet taikinassa ei nosteta luuria tai puhelinta mutta voin sen jatkossa mieliksenne tehdä 😁

Mun mielestä tuossa alapeukutetavaa oli:

yläaste-ikäinen, neljän tunnin yöunet ja poikakaverilla yötä. Plus se, miten kohtelet perhettäsi. Tuskin ne kahvittelujuhlat sulle mitenkään yllärinä tuli? Nimim: yläasteikäisen äiti, jonka lapselle ei tulisi mieleenkään käyttäytyä noin.

Alapeukkujen määrät varmasti kertovat mitä mieltä täällä ollaan sun lastenkasvatuksesta.😊 Miten tämä poikkea siitä jos olisin kertonut olleeni pari vuotta vanhempi eli täysi-ikäinen? Eiöhän se meidän äiti ollut kun mokasi vaatimuksineen, että mamma katsoo itse myös miten kohtelee lapsiaan siellä. Lapset eivät ole työautomaatteja silloin kun itse ei jaksa ja ei kukaan aikuinenkaan ihminen riennä hätin vartin varoitusajalöa joten miksi tällaisetkäytössäännöt koskevat teinityttöjä pelkästään? Lomalla saa valvoa ja mistä tiedät etten ollut vaikka sairaalassa edellisenä yönä päivystyksessä? Lisäksi kauheaa kun joku on poikaystävän luona yötä, nehän voi harrastaa vaikka seksiä kondomin kanssa mikä on vakava juttu.😉

Sinulla ei varmaan myöskään äitinä tule mieleen vapauttaa kaksi nuorempaa teiniä vastuusta ja pyytää ainoastaan se vanhin lapsi paikalle? Mä myövemmin menin painalle auttamaan, kyllä, mutta asia on eri miten apua pyydetään. Jos se tulee komentaen aamu kahdeksalta ilman mitään etukäteisvaroituksia niin luulenpa että pari muutakin olisi lyönyt luurin korvaan ja jatkanut uniaan. Eikä meidän äiti pyytänyt mitään kauniusti ikinä, joten pidä nyt suusi kiinni huonosti käyttäytyvistä lapsista. Et kukahan tässä töppäsi ja kohtelee perhettään huonosti.

Oletko muuten tietoinen että kotona enkelimäisesti käyttäytyvät teinit on usein niitä kullannuppuja jotka tekevät kaiken salaa ja yllyttävät muutkin mukaan? Toiset teinit vain nuolevat persettä enemmän kuin toiset, joten juttusi lastesi käytöksestä ei kauheasti mene läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että viikonloppuaamu kahdeksalta on aivan ok soittaa ja pyytää apuun laittamaan kahvitteluita, varsinkaan kun ei ole asiasta ollut aiemmin mitään puhetta tai varoituksen sanaa. Olin tuolloin yläasteella ja nukuin poikaystäväni luona neljän tunnin yöunien jäljeen, ja sillä perusteella että olin ya-ikäinen kakara minua sai komennella ja vaatia tekemään mitä tahansa koska tahansa. Aikuisten asenne oli ehkä pikkasen pielessä. Ilmoitin etten ole tulossa, ja löin luurin kinni ja jatkoin uniani vielä pari tuntia. Soittaja oli siis äitini ja paikalla oli kaksi nuorempa sisarustani, jotka olivat myös siinä iässä että kykenivät auttamaan mutta eihän heitä voinut velvoittaa.

Toinen oli kun leivoimme isoäidin luona yhdessä ja oli mulla mikä tahansa homma kesken nin aina mun olisi pitänyt juosta ovelle tai puhelimeen katsomaan ja kyselemään et millä asialla joku oli. Äiti katsoi mua murhaavasti kun annoin kädet taikinassa puhelimen soida jollei mummi itse päässyt tai hän ei itse tervejalkaisena mennyt vastaamaan.

Musta on oikeasti aika koomista että saan alapeukkuja, tää kertoo palstan asennemaailmasta yläasteikäisiä tyttöjä kohtaan ihan riittävästi. Oman ajan määräysvalta päättyy heti kun tulet teini-ikään.😁 Jos kertojana olisi yläasteikäinen poika niin tuskin tulisi peukun peukkua. Kuinka moni oikeasti suostuu nuoren ikänsä takia olemaan avoimesti kyykytettävänä ja piikana omassa perheessään koska sattuu olemaan nuori nainen? Miksi mun olisi pitänyt juosta puhelimeen tai ovelle vaikka paikalla oli kaksi tervejalkaista vanhempaa naista jotka eivät tehneet kyseisellä hetkellä motään ja ovi oli kahden metrin päässä? Kädet taikinassa ei nosteta luuria tai puhelinta mutta voin sen jatkossa mieliksenne tehdä 😁

Mun mielestä tuossa alapeukutetavaa oli:

yläaste-ikäinen, neljän tunnin yöunet ja poikakaverilla yötä. Plus se, miten kohtelet perhettäsi. Tuskin ne kahvittelujuhlat sulle mitenkään yllärinä tuli? Nimim: yläasteikäisen äiti, jonka lapselle ei tulisi mieleenkään käyttäytyä noin.

Niin ja perusteles nyt vielä mikä neljän tunnin unissa hiertää, miksi käyttäydyin huonosti muka ja miksi poikaystävällä yöpyminen on niin kamalaa? Haluan kuulla koska mua ärsyttää tää teinityttöjen järkyttävässä kurissa pitäminen samaan aikaan kun kundeja ei sido mitkään velvollisuudet. Ensinnäkään et tiedä miksi mulla oli neljän tunnin yöunet taustalla, saati miksi olin poikaystävällä yötä, koska en kertonut syitä taustalta, joten ennakkoasenteestasi voi päätellä paljon. Ja siinä asenteessa on paljon parannettavaa. Kaikki teinit eivät suostu heittopusseiksi, ja aivan kuten edellä yksi ihminen kertoi esim. Koirankakkapussin viemisestä, niin tota kohtelua voisi verrata siihen. Kaikki teinit eivät myöskään elä sinun haluamaasi haave-elämää, jolloin ollaan kymmeneltä illalla nukkumassa niin lomilla kuin arkena mutta huomaa etteivät he aina myöskään siitä poiketessaan syyllisty kaikkeen riettauteen mitä todennäköisesti ekana kuvittelit eritellessäsi syitä miinustamiseen. Jostain syystä teineihin on suhtauduttu aina tosi ankarasti ilman perusteitakin ja olet tyyppiesimerkki tällaisesta mammasta mikä pitää yllä sitä ajatusmaailmaa. Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin 15-vuotias ja olin kävelemässä kauppaan, niin joku vanhempi rouva tuli koiran kanssa vastaan kakkapussi kädessään ja pyysi minua viemään hänen puolestaan pussin roskikseen. Arvaa suostuinko.

Vanhukset aina moittii nuoria siitä, etteivät he osaa käyttäytyä. Sitten ovat kuitenkin itse öykkäreitä pahimmasta päästä, kun pitäisi jonottaa tai noudattaa muuten vain käytöstapoja. Nuoret muuttuvat yhtäkkiä rengeiksi ja piioiksi, joita voi pompottaa mielensä mukaan, koska ikä.

Tämä. T. Se poikaystävällä yötä ollut teini, joka ei rientänyt apuun heti kun äiti käskee ja joka kuuli olevansa huonosti käyttäytyvä lapsi.😁

Asun Virossa joten kaikki kaverit sekä kavereiden kaverit ja niiden kaverit pyytävät tuomaan alkoholia. Olen aika rääpäle kokoinen nainen enkä jaksa paljoa kantaa enkä omista autoa joten isojen määrien tuominen on mahdotonta. Tätä ei moni ymmärrä. Heistä 16 lavaa on ihan kohtuullinen pyyntö. Kahdet kärryt ja molempiin sitten 8 lavaa..

Jaksoin vielä alussa tuoda lavoja ystäville, mutta ongelmaksi muodostui etteivät he maksaneet takaisin. Monien muistutuksien jälkeen hampaat irveessä maksettiin.

Puhumattakaan siitä, että olisin ikinä saanut minkäänlaista kantopalkkiota. Kädet täristen ja rakoilla raahannut heidän halpoja juomiaan.

Kaiken huippu oli kun Suomi naapureille raahasin kärryllisen juotavaa ja he tulivat autolla hakemaan satamasta. Oletin, että pääsisin samalla kyydillä kotiin kun matkakin sama. No he tulivat satamaan ja kovasti kiittelivät viinoistaan ja pakkasivat ne autoon. Sanoivat heipat ja kaasuttivat tiehensä. Jäin seisomaan suu auki paikalle. Huviksenihan vain raahaan muiden viinoja, käy hyvästä treenistä.... Luulin että kiitokseksi olisi edes kyyti tarjottu. Menin sitten ratikka+bussilla kotiin ja kotipihalla huomasin kun naapurit olivat terassilla jo kittaamassa juomiaan.

Tuosta eteenpäin olen sanonut, että nyt on itsellä niin paljon tavaraa mukana ettei kädet riitä kantamaan juomia. Vaikka todellisuudessa olisi mukava vain käsilaukku.

Vierailija kirjoitti:

Koska olen lääkäri ammatiltani, tulee kaikenlaisia härskejä pyyntöjä vähän väliä. Ilmaisia reseptinuusimisia, jolloin joudun syyllistymään laittomuuksiin - mullahan pitäisi olla kirjanpito kaikista potilaistani, joille lääkkeitä määrään. Ynnä muita kysymyksiä.

Välillä mietin, että ajatteleeko nää ihmiset yleensä mitään.

Työterveyslääkäri kertoi, että hänellä ei ole oikeutta määrätä opiaatteja.  (En niitä pyytänytkään, tuli vain esille asia.)  Siinä olisi lääkäreille vinkki: sanoo että ei pysty tekemään reseptejä kuin työpaikalla.  Ja niistä on systeemin pakko laskuttaa....Varmaan todella kiusallista.

Vierailija kirjoitti:

Asun Virossa joten kaikki kaverit sekä kavereiden kaverit ja niiden kaverit pyytävät tuomaan alkoholia. Olen aika rääpäle kokoinen nainen enkä jaksa paljoa kantaa enkä omista autoa joten isojen määrien tuominen on mahdotonta. Tätä ei moni ymmärrä. Heistä 16 lavaa on ihan kohtuullinen pyyntö. Kahdet kärryt ja molempiin sitten 8 lavaa..

Jaksoin vielä alussa tuoda lavoja ystäville, mutta ongelmaksi muodostui etteivät he maksaneet takaisin. Monien muistutuksien jälkeen hampaat irveessä maksettiin.

Puhumattakaan siitä, että olisin ikinä saanut minkäänlaista kantopalkkiota. Kädet täristen ja rakoilla raahannut heidän halpoja juomiaan.

Kaiken huippu oli kun Suomi naapureille raahasin kärryllisen juotavaa ja he tulivat autolla hakemaan satamasta. Oletin, että pääsisin samalla kyydillä kotiin kun matkakin sama. No he tulivat satamaan ja kovasti kiittelivät viinoistaan ja pakkasivat ne autoon. Sanoivat heipat ja kaasuttivat tiehensä. Jäin seisomaan suu auki paikalle. Huviksenihan vain raahaan muiden viinoja, käy hyvästä treenistä.... Luulin että kiitokseksi olisi edes kyyti tarjottu. Menin sitten ratikka+bussilla kotiin ja kotipihalla huomasin kun naapurit olivat terassilla jo kittaamassa juomiaan.

Tuosta eteenpäin olen sanonut, että nyt on itsellä niin paljon tavaraa mukana ettei kädet riitä kantamaan juomia. Vaikka todellisuudessa olisi mukava vain käsilaukku.

Laitonta tuoda muille.

Duunari kirjoitti:

Työpaikan Ihmeellinen Lahjarinki oli vähäinen, mutta sitäkin kummallisempi hyväksikäytön muoto.

Rinki muodostui kymmenen hengen tiimiin kuuluneesta kolmesta naisesta. Näiden naisten kesken kerättiin muistamisia niin kihlausten, avioliittojen, 1.-3. lasten syntymien, työkomennusten (=6kk toisessa yksikössä) ja lopulta työpaikanvaihdon kunniaksi. Tärkeää toki oli, että jokainen tiimin jäsen osallistui lahjaringin "keräyksiin". Yhdessä kerätyt lahjat luovutettiin tyypillisesti vain 1-2 hengen läsnäollessa, eikä esim. yhteisessä kahvitilaisuudessa.

Loppuaikoina lahjarinkiläisten lahjaan osallistumisen kustannukset olivat helposti yli 20e kerta. Vuositasolla muistamisen kustannukset pyörivät muutamassa satasessa.

Kun vaihdoin työpaikkaa, maistuivat rinkiläisille tarjoamani kahvit. Odotin, millainen muistaminen itselleni on varattu: pettymys oli pieni, kun edes korttia ei oltu ostettu. Vähän jäi hyväksikäytetty olo.

Samankaltainen kokemus minulla: vuosia laitoin euroja toisten eläke-, synttäri- ja vauvalahjakeräyksiin. Usein homma nakitettiin minulle kokonaan, että kerääpä rahaa ja korttiin nimet ja käy ostamassa lahja.

Sitten kun itse jäin äitiyslomalle, en saanut edes korttia, saati mitään kahvituksia. Kun siinä äitiyslomaani edeltävän viimeisen iltapäivän minulle valkeni, ettei kukaan tosiaan tee elettäkään minkään muistamisen suuntaan, suutuin niin että melkein itku pääsi. Sen jälkeen en ole antanut senttiäkään yhteenkään keräykseen enkä kirjoittanut nimiä kortteihin. En myöskään enää suostu keräämään kolehteja toisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavallani on oikeastikin terveydellisiä ongelmia ja vointi on välillä varsin huono, mutta miksi haalia viisi lasta, hevoslauma, koiralauma, iso omakotitalo ja kesämökki kun se jaksaminen ei ole siihen riittävää.

Facebookissa huutelee ihmisiä avuksi milloin mihinkin painepesuriprojektiin, tapettien irrotukseen ja ikkunanpesuun. Ja tietysti kiukuttelee itsesäälissä syytellen toisia, kun apua ei aina ole jonoksi asti. Sanoo 'kyllä muistavansa tämän'. Entä sitten jos muistaa, mutta ei itse muista/jaksa/pysty koskaan tekemään mitään toisten apuna. Ei edes niissä omissa talkoissaan.

Niihin olen osallistunut jo ihan riittämiin. Hetkellisen avuntarpeen ymmärrän, mutta avuntarve on jatkuvaa ja työmäärä vain lisääntyy, kun laumat kasvavat...

Tätä minäkin ihmettelen, että miksi pitää hankkia mahdollisimman paljon vastuuta, jonka alle kuka tahansa voisi musertua? Itse olen lähtenyt ennemminkin siitä, miten teen oman elämäni mahdollisimman helpoksi. =) Siis kerrostaloasunto lähellä työpaikkaa, ei lemmikkieläimiä, toimiva julkinen liikenne, ei lapsia jne. Näin jaksankin paremmin.

Ihanaa että on joku samalla tavalla ajatteleva. Itsekään en haali mitään velkoja, huollettavia, parisuhteita tai raskaita velvollisuuksia. En voisi kuvitellakaan eläväni toisin.

Elämän täytyy olla sellaista että työnsä jaksaa tehdä kunnolla ilman toisten juoksuttamista, ja kotona ei tarvitse uupua, vaan ehtii tehdä jotain kivaa, ja huoltaa itseään lenkkeillen ja lepäillen.

Kuulostaapa todella tylsältä elämältä.

Niinhän se mielikuvituksettomasta tylsämielisestä varmaan kuulostaakin.

Ei minulla ole koskaan tylsää vaikka olisin yksin keskellä metsää. Minulla on aivot ja ajattelen ja filosofoin niillä. Kirjan lukeminen ei myöskään ole tylsää, jos kykenee tajuamaan lukemaansa ja immersoitumaan.

Menee vähän ohi aiheen tämä =)