Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Kaikki jotka "ei vaan saaneet sanaa suustaan" ansaitsee tulla kyykytetyiksi. Ai että pistää vihaksi tollaset ovimatot.

Tämä ei ole erityisen härskiä mutta on vaatinut kysyjältä pokkaa. Yksi tuttu mies pyysi minulta rahaa lainaa viikonlopun edellä. Sanoin lainaavani sillä ehdolla että maksaa heti maanantaina takaisin. Olin tuolloin opiskelija ja rahat itselläkin vähissä. Lupasi maksaa, annoin lainan ja jätkä maksoi maanantaina. Ok.

Siitä kuukauden päästä kysyi taas rahaa lainaa ja lupasi maksaa parin päivän päästä. Lainasin rahan. Tällä kertaa en saanutkaan takaisinmaksua luvattuna päivänä, vaan vasta parin viikon päästä useiden kyselyiden jälkeen. Rahaa takaisin saadessani sanoin jätkälle että enää en lainaa, koska ei pitänyt lupaustaan. Silti hänellä oli pokkaa soittaa minulle minulle vähän ajan päästä. Kieltäydyin. Ei uskonut millään, vaan jankutti jankuttamistaan. Enkö voisi lainata ja hän ihan oikeasti tarvitsee rahan ja ihan varmasti maksaa parin päivän päästä. Lopulta uskoi kun ärähdin että v*ttu sulle ei luottoa tipu.

Entisessä työpaikassani olin ainut nainen. Eräänä päivänä yksi kollega tuli kysymään, että voisinko leipoa seuraavaksi päiväksi kakun, koska hänellä on _toisen_ nimen nimipäivä. Nauroin ja sanoin että en voi, olen tosi huono leipomaan. Hän oletti, että koska olen nainen, osaan leipoa ja teen niin käskystä. Seuraavana päivänä mies tuli töihin ja kailotti jo ovelta että "täältä tulee nimipäiväsankari!!" ja oli hämmästynyt kun kaikki muut eivät olleetkaan laulamassa kakun kanssa onnittelulauluja.. Mökötti minulle koko päivän siitä, etten tuonut kakkua. Uskomaton tyyppi!

Jos lapsi saa allergiaoireita mummolassaan, ja sitä sinne kertaakaan jatkossa vie, niin kyllä se on silloin oma vanhempi, joka sen lapsensa vaaraan asettaa. Vaati kuka tahansa mitä tahansa, niin lapsen hyvinvoinnin pitää olla etusijalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei sattunut minulle, vaan isälleni, mutta kerronpa kuitenkin. Isäni äiti, mummoni, kuoli ja piti lähteä hautajaisiin. Isä ilmoitti asiasta työnantajalleen. Ei puhettakaan mistään osanotoista sun muista, vaan työnantajan edustaja muistutti isääni hautajaispäivänä olevasta, täysin toissijaisesta työtehtävästä kysyen, että eikö hautajaisia voisi siirtää, että isäni pääsisi töihin. Kyllä, luit oikein. Ei tullut kauppoja, ja isäni on tänään onnellisesti eläkkeellä.

Kuulostaa ihan minun entiseltä pomoltani! Olin töissä kaupan alalla, joten minulla oli usein töitä myös viikonloppuisin.  Olin menossa naimisiin, ja hääpäiväni (lauantai) oli hyvissä ajoin sovittu vapaapäiväksi. Istuin aamulla kampaajalla, ja yhtäkkiä pomoni soitti. En edes tiedä miksi vastasin, mutta hän tosiaan kysyi, että voinko tulla vihkimisen jälkeen iltavuoroon töihin, sillä joku työntekijä oli sairaana. Sanoin että en todellakaan tule hääpäivänäni töihin, ja tästähän pomo suuttui, ja alkoi uhkailemaan että määräaikaista työsopimustani ei jatketa, kun ei kerran tuon vertaa ole työmotivaatiota! Olisi vissiin pitänyt jättää yli sadan hengen hääjuhla väliin, ja antaa sukulaisten ja ystävien juhlia keskenään.

Herranen aika sentään! Oliskohan ollut itse kiinnostunut sinusta ja potutti kun menit naimisiin?

Anoppi antaa silloin tällöin lapsillemme vaatteita ja kyselee viikoittain, joko se ja se hänen antamansa vaate on jäänyt pieneksi. Jotta hän saa antaa vaatteet eteenpäin ystävänsä lapsenlapsille. Vaatteet pitää kaivaa esiin aina välittömästi ja mikäli sanon, että nyt ei ole jäänyt mitään pieneksi sitten viime kerran, sitä ei uskota. Olen sen verran kyrsiintynyt, että seuraavan vaatelahjan kohdalla aion sanoa anopille, että vie vaan suoraan sinne seuraavaan perheeseen.

Pakko kirjottaa tähän nyt omakin kokemukseni entisestä "työnanatajasta" muutaman vuoden takaa. Eli siis olin n.22-vuotias, kun eräs hyvin toimeentuleva perhe palkkasi minut kahden lapsensa hoitajaksi aina kun tarvetta oli. Kotoani oli heille 20km matka, he asuivat juuri kaupungin rajoilla mihin meni todella harvakseltaan busseja. 

Jokatapauksessa kävin heillä vuosikausia ehkä kerran pari kuussa, useimmiten viikonloppuisin n. kello 17-24 välillä. Olin siihen aikaan tyttömänä ja / tai osa-aika-töissä, joten raha kelpasi kyllä aina. He maksoivat minulle pimeästi 10€/h. Autoa minulla ei ollut, mutta onnekseni sain usein kyydin sinne ja takaisin, koska varsinkin ilta- ja yöaikaan bussilla sieltä ei enää kaupunkiin päässyt. ( Joskus en saanut ketään hakemaan, joten jouduin tilaamaan taksin, mihin sitten menikin melkein koko illan aikana tienattu palkka :(  En siihen aikaan tajunnut että olisin voinu "laskuttaa" heiltä myös kilometrikorvauksia / taksirahaa kun kerran julkista liikennettä ei ollut saatavilla)

No vuosien varrella minä kasvoin siinä missä ihanat hoitolapsenikin, ja itse pääädyin lopulta yrittäjäksi ja naimisiin. Kävin silloin tällöin kuitenkin tekemässä vielä hoitokeikkoja, koska tykkäsin niin paljon hoitolapsistani. Kerran sitten "työnanatajani" taas kerran laittoin viestiä, että olisi hoitokeikka tiedossa, viikon päästä lauantaina, kello 17-02, ja että hän oli ajatellut sellaista "könttääsummaa" nyt on kun pidemmästä ajasta kysymys.. Ajattelin tietysti, että he maksavat vähän enemmän kun kyseessä on viikonloppuyö jne.. Mutta ei, ehdotuksena oli korvaukseksi 50€!? Ja selityksenä oli että kun lapsetkin on jo "niin isoja" ettei niissä niin kauheeta vaivaa ole ja että "nehän kuitenkin nukkuu puolet tosta ajasta". Olisin ehkä ymmärtänyt tuollaisen tarjouksen jollekkin naapurin teinitytölle, joka asuu vielä vanhemmillaan tien toisella puolella ja kaipaa vähän lisää viikkorahaa. Tuntui kyllä tosi törkeeltä ehdotukselta ja oman aikani arvokkuuden aliarvioimiselta. Vastasin aika ihmetellen että hehän itse ovat määritelleet vuosia aikasemmin palkakseni 10€/tunnilta (alkuun se oli vain 8€, mutta jossain vaiheessa itse nostivat palkkaa), ja että vaikka lapset kuinka nukkuisivat tms, on se silti minun viikonlopun vapaa-ajastani poissa istua heillä yömyöhään.

Tähän työnantajani sitten loukkaantuneena vastasi, että mielestään tarjous oli erittäin kohtuullinen, eikä siihen ole väkisin pakko tarttua. No enpä tarttunut. Sen koommin en ole heistä kuullut enkä lapsia enää nähnyt :(

Vierailija kirjoitti:

Pakko kirjottaa tähän nyt omakin kokemukseni entisestä "työnanatajasta" muutaman vuoden takaa. Eli siis olin n.22-vuotias, kun eräs hyvin toimeentuleva perhe palkkasi minut kahden lapsensa hoitajaksi aina kun tarvetta oli. Kotoani oli heille 20km matka, he asuivat juuri kaupungin rajoilla mihin meni todella harvakseltaan busseja. 

Jokatapauksessa kävin heillä vuosikausia ehkä kerran pari kuussa, useimmiten viikonloppuisin n. kello 17-24 välillä. Olin siihen aikaan tyttömänä ja / tai osa-aika-töissä, joten raha kelpasi kyllä aina. He maksoivat minulle pimeästi 10€/h. Autoa minulla ei ollut, mutta onnekseni sain usein kyydin sinne ja takaisin, koska varsinkin ilta- ja yöaikaan bussilla sieltä ei enää kaupunkiin päässyt. ( Joskus en saanut ketään hakemaan, joten jouduin tilaamaan taksin, mihin sitten menikin melkein koko illan aikana tienattu palkka :(  En siihen aikaan tajunnut että olisin voinu "laskuttaa" heiltä myös kilometrikorvauksia / taksirahaa kun kerran julkista liikennettä ei ollut saatavilla)

No vuosien varrella minä kasvoin siinä missä ihanat hoitolapsenikin, ja itse pääädyin lopulta yrittäjäksi ja naimisiin. Kävin silloin tällöin kuitenkin tekemässä vielä hoitokeikkoja, koska tykkäsin niin paljon hoitolapsistani. Kerran sitten "työnanatajani" taas kerran laittoin viestiä, että olisi hoitokeikka tiedossa, viikon päästä lauantaina, kello 17-02, ja että hän oli ajatellut sellaista "könttääsummaa" nyt on kun pidemmästä ajasta kysymys.. Ajattelin tietysti, että he maksavat vähän enemmän kun kyseessä on viikonloppuyö jne.. Mutta ei, ehdotuksena oli korvaukseksi 50€!? Ja selityksenä oli että kun lapsetkin on jo "niin isoja" ettei niissä niin kauheeta vaivaa ole ja että "nehän kuitenkin nukkuu puolet tosta ajasta". Olisin ehkä ymmärtänyt tuollaisen tarjouksen jollekkin naapurin teinitytölle, joka asuu vielä vanhemmillaan tien toisella puolella ja kaipaa vähän lisää viikkorahaa. Tuntui kyllä tosi törkeeltä ehdotukselta ja oman aikani arvokkuuden aliarvioimiselta. Vastasin aika ihmetellen että hehän itse ovat määritelleet vuosia aikasemmin palkakseni 10€/tunnilta (alkuun se oli vain 8€, mutta jossain vaiheessa itse nostivat palkkaa), ja että vaikka lapset kuinka nukkuisivat tms, on se silti minun viikonlopun vapaa-ajastani poissa istua heillä yömyöhään.

Tähän työnantajani sitten loukkaantuneena vastasi, että mielestään tarjous oli erittäin kohtuullinen, eikä siihen ole väkisin pakko tarttua. No enpä tarttunut. Sen koommin en ole heistä kuullut enkä lapsia enää nähnyt :(

Ja lisättäköön vielä, että raha ei ollut se pääasia, vaan minun ja aikani aliarvioiminen. He ovat hyvätuloisia ja tiedän että rahasta se ei ollut kiinni vaan pihiydestä. Kuitenkin jos olisivat esim. sanoneet että "nyt on rahat tosi tiukalla" ja "olisiko mahdollista että pääsisit kuitenkin tulemaan" niin olisin ilmanmuuta mennyt! Sillä 50€ palkalla tai vaikka ilmaiseksi, jos vain olisi ollut kunnioittava pyyntö, eikä härski hyötymis-yritys.

Vierailija kirjoitti:

Entisessä työpaikassani olin ainut nainen. Eräänä päivänä yksi kollega tuli kysymään, että voisinko leipoa seuraavaksi päiväksi kakun, koska hänellä on _toisen_ nimen nimipäivä. Nauroin ja sanoin että en voi, olen tosi huono leipomaan. Hän oletti, että koska olen nainen, osaan leipoa ja teen niin käskystä. Seuraavana päivänä mies tuli töihin ja kailotti jo ovelta että "täältä tulee nimipäiväsankari!!" ja oli hämmästynyt kun kaikki muut eivät olleetkaan laulamassa kakun kanssa onnittelulauluja.. Mökötti minulle koko päivän siitä, etten tuonut kakkua. Uskomaton tyyppi!

Siis NIMIPÄIVÄ!!?? Joku 7-vuotias voisi olla nimipäivästään noin innoissaan.

Vierailija kirjoitti:

Mulla olisi kyllä mennyt koko hääpäiväni pilalle jos pomo soittelis töihin ja alkaisi sitten vielä uhkailemaan työsopimuksen purkamisella :(

Kauhea pomo.

En muutenkaan viihtynyt tuossa työpaikassa, ja onneksi löysin töitä muualta vähän myöhemmin. Tämä pomo oli persoonaltaan sellainen todella "robottimainen", eli hänestä ei pahemmin löytynyt inhimillisyyttä. Hänen päässään liikkui lähinnä tehokkuus, tuottavuus, raha jne., ja työntekijät olivat vain pakollinen menoerä.

Muistan esimerkiksi tapauksen muutaman vuoden takaa, kun työkaveri sai soiton että hänen miehensä oli saanut sairaskohtauksen ja joutunut sairaalaan. Tilanne oli vakava, ja työkaverini työvuoroa oli jäljellä alle tunti, mutta pomo ei päästänyt työkaveriani lähtemään sairaalaan katsomaan miestään, vaikka me muut työntekijät sanoimme hoitavamme hänen hommansa.

Ihan hirveä ihminen!

-271-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä alkoi tuntua väärältä vasts kun kaverini ei päässyt minun hääjuhlaani: eli

Lupauduin hänelle kaasoksi. En vielä silloin ollut raskaana mmutta häiden koittaessa minulla oli kolmikuukautinen vauva. Järjestin silti polttarit. Vauvani ei syönytkään pulloa joten mieheni piti kulkea polttariporukan" taustalla" ja tuoda vaavi aina syömään. Hän siis ajeli perässämme koko päivän ja illan ja välillä käveli vaunujen kanssakilometritolkulla jotta vauva nukkuisi.

Joku polttariporukasta vittuili eikö kaikki vauvat syö pulloa kun on tarpeeksi nälkä. No ei syö.

Häät oli kans säätämistä. Ja kun mietittiin miten vauvanhoito ja iltanukkuminen parhaiten sujuu, morsian ehdotti että vuokratkaa asuntoauto. No ei vuokrattu ja jotenkuten säätämällä selvittiin. Kiitos miehen kun minulla oli kaasona kädet täynnä.

Hyvin selvisin ja hyvillä mielin pyysin kaveriani perheensä kanssa omaan pieneen hääjuhlaamme puolentoista vuoden päästä. Ihan vain kirkkoon ja ravintolaan syömään. Heillä siloin 7kk:n vauva. Tyrmistyin kun vauvan takia eivät voineet tulla. Matkaa oli toki useampi sata kilometriä mutt niin oli meilläkin heidän häihimsä ja sinne ajoimme vielä kahdesti (eka polttarit ja sitten häät).

Ja olisivat samalla voineet vierailla molemmissa mummuloissa: ei olisi tarvinnut pelkästään meidän mitättömän hääjuhlan takia tulla.

Jos sinä uhrauduit ja juoksutit miestäsikin polttareissa hoitamassa vauvaa (itseä olisi vituttanut, jos vauvan saanut kaaso ei olisi itse tajunnut vetäytyä tehtävästä) ja säätämisen jälkeen säätänyt, niin miksi toisen pitäisi olla yhtä hullu. Hän on terveen itsekäs ja kieltäytyi, kun tiesi omat voimavaransa. Kaikki eivät ole uhrautujia.

Jos osaat lukea niin se ei silloin tuntunut uhrautumiselta ja hoidin kaason tehtävät juuri niin hyvin kuin olisin hoitanut ilman vauvaakin. Vauva ei häirinnyt ketään häissä eikä polttareissa, joissa kävin sivummalla imettämässä ja taas jatkettiin. Enkä puhunut vauvasta yhtään.

Tämä kaverini, silloinen hyvä lapsuudenystäväni, ei vain viitsinyt lähteä pieniin häihimme. Jälkeenpäin hän ihmetteli onko meillä hääkuvakin. Juhlastamme parin viikon päästäolivat joulunvietossa mummoloissa ja jollain tapaa ymmärrän ettei edestakainen ajaminen prin viikon välein innostanut mutta silti yllätti.

Ja heillä oli normaali helppo vauva, hyvä toimeentulo ja auto ennen kuin joku epäilee synnytyksen jälkeistä masennusta tms.

Ja en kokenut uhrautuvani mutta koin pahana että hän ikään kuin unohti kuinka mekin matkustimme vaivan kanssa.

Ap

Siis täh. Luuletko oikeasti että toimeentulolla ja masennuksella on joku yhteys.?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä menin joskus yhen naisen luo jatkoille baarista, ja hän keräsi tortillarahan jokaiselta vieraalta. Tortillarahalla sai sitten syömistä, summa oli muistaakseni 2e. Samainen naikkonen keksi periä euroja mitä ihmeellisimmistä asioista ja kullankiilto silmissä bongaa kaikki kolikot puiston penkkien alta. Nyyttäreillä hän laski, että eräs tyttö söi 4 Tuc keksiä päällekäin, ja taivasteli sitä keittiössä syöjän selän takana. Kyttäsi muutenkin ruokia, eikä lopulta kukaan halunnut syödä mitään, helpompaa oli. Tuc-kekseistä jaksoi taivastella vielä vuosia sen jälkeen. Eräs vieras oli toisilla kutsuilla vahingossa juonut väärästä pepsipullosta, ja tämä nainen kauhistui siitäkin. "Minun pepsistä siis joi mieti, ihan kysymättä otti siitä!". Tästä kertoi monelle eri ihmiselle, että miten itsekäs vieras oli. Baarissa auliisti aina ilmoitti maksavansa narikan molemmista ja kärtti sitä kahta euroa niin kauan, että sen sai. Oli hemmetin vaikea saada baari-illan aikana kaksi euroa kasaan käteistä, joten sitten piti laskea, että kuinka monta huikkaa hän voi juoda drinkistäni että se kaksi euroa tulee täyteen. Tarjosi usein kyytiä kauppaan kun asuttiin samalla suunnalla, ja aina olisi pitänyt vipata 2e vaikka käytännössä ei tullut yhtään ohiajoa, ja siis itse tarjosi kyytiä. Liekö heillä suvussa tuo, sillä kyysäsin joskus tän naisen siskoa yli 300km toiselle paikkakunnalle jonne olin menossa itsekin mutta ajoa tuli silti aika lailla ylimääräistä, ja bensamaksuksi sain... NO TADAAVITUNTADAA... KAKSI EUROA! Oikein juhallisesti ojensi kolikon kertoen, että tällä olemme sujut. Yhteydenpitoni tähän kahden euron naiseen loppui, kun olin hänelle itselleen kuskina ja käytös oli ylimielistä ja kohteli minua kuin taksikuskia, kympin olisi siitä kymmenien kilomerien ajelusta maksanut mutta vasta sitten, kun hän oli valmis autosta nousemaan. Heitin kirjaimellisesi naisen autosta.ulos, tortillaraha oli mielestäni jo kuitattu. Jumaliste, mitä ihmisiä maa päällään kantaa.

Tuntuu naisilla olevan yleisempää tuo muutamasta eurosta nillittäminen. Olen törmännyt vastaavaan ties missä, kuinka paljon kukakin syö polttarinyyttäreillä, kuinka paljon joku juo jossain juhlissa boolia yms yms. Joka pennistä nillitystä. Itse en laske enkä vaadi takaisin joitain muutaman kusisen euron juttuja. Miespuolisten kavereiden kanssa ei koskaan ole tämmöistä. Ja ei, en maksa peitonheilutuksella :D

Kyllä pahimmat mun tuntemat siipeilijät on järjestään miehiä. Siis nämä, jotka laskevat tarkkaan, jos omista rahoista kyse, mutta erittäin harvoin päästään niitä omia rahoja näkemään, kun loisitaan tavalla tai toisella muiden kustannuksella. Vaikka siis ollaan ok-palkkaisissa vakitöissä tai jopa hyvätuloisia.

Ei tämä ole mikään kilpailu. Sinulla oma omat kokemuksesi, minulla omani.

Miksi ihmeessä koet sitten itse tarpeelliseksi puhua mistään kilpailusta? Kerroin omat kokemukseni, kuten asian ilmaisit.

Koska kirjoitit melko hyökkäävästi ikäänkuin "kyllä mun mielestä tää on NÄIN jne". Siksi puhuin kilpailusta. Että koitetaan ns. lyödä laudalta toisen subjektiivinen teksti.

Mitä ihmettä oikein selität? :D Millaisia sanankäänteitä olisi pitänyt käyttää, ettet olisi ahdistunut?

Vaikutat erinomaisen sydämelliseltä ja mukavalta ihmiseltä. Hienoa.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kirjottaa tähän nyt omakin kokemukseni entisestä "työnanatajasta" muutaman vuoden takaa. Eli siis olin n.22-vuotias, kun eräs hyvin toimeentuleva perhe palkkasi minut kahden lapsensa hoitajaksi aina kun tarvetta oli. Kotoani oli heille 20km matka, he asuivat juuri kaupungin rajoilla mihin meni todella harvakseltaan busseja. 

Jokatapauksessa kävin heillä vuosikausia ehkä kerran pari kuussa, useimmiten viikonloppuisin n. kello 17-24 välillä. Olin siihen aikaan tyttömänä ja / tai osa-aika-töissä, joten raha kelpasi kyllä aina. He maksoivat minulle pimeästi 10€/h. Autoa minulla ei ollut, mutta onnekseni sain usein kyydin sinne ja takaisin, koska varsinkin ilta- ja yöaikaan bussilla sieltä ei enää kaupunkiin päässyt. ( Joskus en saanut ketään hakemaan, joten jouduin tilaamaan taksin, mihin sitten menikin melkein koko illan aikana tienattu palkka :(  En siihen aikaan tajunnut että olisin voinu "laskuttaa" heiltä myös kilometrikorvauksia / taksirahaa kun kerran julkista liikennettä ei ollut saatavilla)

90 e /ilta on kyllä aika paljon mun mielestä. etenkään kun et tee mitän, älypuhelimellas kuitenkin chattailet.

No vuosien varrella minä kasvoin siinä missä ihanat hoitolapsenikin, ja itse pääädyin lopulta yrittäjäksi ja naimisiin. Kävin silloin tällöin kuitenkin tekemässä vielä hoitokeikkoja, koska tykkäsin niin paljon hoitolapsistani. Kerran sitten "työnanatajani" taas kerran laittoin viestiä, että olisi hoitokeikka tiedossa, viikon päästä lauantaina, kello 17-02, ja että hän oli ajatellut sellaista "könttääsummaa" nyt on kun pidemmästä ajasta kysymys.. Ajattelin tietysti, että he maksavat vähän enemmän kun kyseessä on viikonloppuyö jne.. Mutta ei, ehdotuksena oli korvaukseksi 50€!? Ja selityksenä oli että kun lapsetkin on jo "niin isoja" ettei niissä niin kauheeta vaivaa ole ja että "nehän kuitenkin nukkuu puolet tosta ajasta". Olisin ehkä ymmärtänyt tuollaisen tarjouksen jollekkin naapurin teinitytölle, joka asuu vielä vanhemmillaan tien toisella puolella ja kaipaa vähän lisää viikkorahaa. Tuntui kyllä tosi törkeeltä ehdotukselta ja oman aikani arvokkuuden aliarvioimiselta. Vastasin aika ihmetellen että hehän itse ovat määritelleet vuosia aikasemmin palkakseni 10€/tunnilta (alkuun se oli vain 8€, mutta jossain vaiheessa itse nostivat palkkaa), ja että vaikka lapset kuinka nukkuisivat tms, on se silti minun viikonlopun vapaa-ajastani poissa istua heillä yömyöhään.

Tähän työnantajani sitten loukkaantuneena vastasi, että mielestään tarjous oli erittäin kohtuullinen, eikä siihen ole väkisin pakko tarttua. No enpä tarttunut. Sen koommin en ole heistä kuullut enkä lapsia enää nähnyt :(

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut edes pyyntö, vaan oletus.

Exäni nykyinen vaimo oletti heidän suhteensa alkuvaiheessa, ja siis mun ja exäni eron alkuvaiheessa, että meidän lasten lelut ja vaatteet ovat hänen lapsilleen vapaasti otettavissa.

Oletti väärin.

Jos sun exä oli myös maksanut niistä ja oli sanonut että saa ottaa niin olitpa aika kuspää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla olisi kyllä mennyt koko hääpäiväni pilalle jos pomo soittelis töihin ja alkaisi sitten vielä uhkailemaan työsopimuksen purkamisella :(

Kauhea pomo.

En muutenkaan viihtynyt tuossa työpaikassa, ja onneksi löysin töitä muualta vähän myöhemmin. Tämä pomo oli persoonaltaan sellainen todella "robottimainen", eli hänestä ei pahemmin löytynyt inhimillisyyttä. Hänen päässään liikkui lähinnä tehokkuus, tuottavuus, raha jne., ja työntekijät olivat vain pakollinen menoerä.

Muistan esimerkiksi tapauksen muutaman vuoden takaa, kun työkaveri sai soiton että hänen miehensä oli saanut sairaskohtauksen ja joutunut sairaalaan. Tilanne oli vakava, ja työkaverini työvuoroa oli jäljellä alle tunti, mutta pomo ei päästänyt työkaveriani lähtemään sairaalaan katsomaan miestään, vaikka me muut työntekijät sanoimme hoitavamme hänen hommansa.

Ihan hirveä ihminen!

-271-

Tuosta muistui mieleen pomoni parikymmenen vuoden takaa. Jouduin aivan yhtäkkiä leikkaukseen, ja ensimmäinen puhelinsoitto tuli, kun olin tokkurassa vielä selviämässä nukutuksesta. Kun melko pitkä puhelu oli ohi, huonekaverini kysyi minulta järkyttyneen oloisena, oliko hän ymmärtänyt keskustelun oikein: pomoni oli sitkeästi ja lopulta uhkailemalla yrittänyt saada minut sanomaan itseni irti heti puhelimessa, mutta minä en ollut saanut muminaa enempää ulos suustani, joten juoni ei onnistunut. Niinhän se oli mennyt. Lähdin kyllä tuosta hirveimmästä koskaan näkemästäni työpaikasta heti löydettyäni uuden, koska halusin pomosta eroon vielä enemmän kuin pomo eroon minusta.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki jotka "ei vaan saaneet sanaa suustaan" ansaitsee tulla kyykytetyiksi. Ai että pistää vihaksi tollaset ovimatot.

Vihaatko samoin myös koulu- ja työpaikkakiusattuja. Niitä jotka eivät jaksa tai uskalla huutaa nyrkit pystyssä oikeuksiaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut edes pyyntö, vaan oletus.

Exäni nykyinen vaimo oletti heidän suhteensa alkuvaiheessa, ja siis mun ja exäni eron alkuvaiheessa, että meidän lasten lelut ja vaatteet ovat hänen lapsilleen vapaasti otettavissa.

Oletti väärin.

Jos sun exä oli myös maksanut niistä ja oli sanonut että saa ottaa niin olitpa aika kuspää.

Saako eksäsi nyksä omia sun vaatteet/korut jne. joista eksä on maksanut ja antaa luvan? Vai koskeeko tämä vain alaikäisiä?

huh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entisessä työpaikassani olin ainut nainen. Eräänä päivänä yksi kollega tuli kysymään, että voisinko leipoa seuraavaksi päiväksi kakun, koska hänellä on _toisen_ nimen nimipäivä. Nauroin ja sanoin että en voi, olen tosi huono leipomaan. Hän oletti, että koska olen nainen, osaan leipoa ja teen niin käskystä. Seuraavana päivänä mies tuli töihin ja kailotti jo ovelta että "täältä tulee nimipäiväsankari!!" ja oli hämmästynyt kun kaikki muut eivät olleetkaan laulamassa kakun kanssa onnittelulauluja.. Mökötti minulle koko päivän siitä, etten tuonut kakkua. Uskomaton tyyppi!

Siis NIMIPÄIVÄ!!?? Joku 7-vuotias voisi olla nimipäivästään noin innoissaan.

Siis joo! Sama mies oli melko erikoinen muutenkin. Teki esim. hirmu numeron siitä, kun oli kesän kunniaksi leikannut hiukset lyhyemmiksi kuin normaalisti. Huusi töihin tullessaan ovelta "täältä tulee kesämies!" ja suorastaan vaati kaikkia kutsumaan häntä kesämieheksi sen päivän. Asui vanhempiensa luona, ikää oli yli 30.

Tämä ei ole niin käsittämätön kuin jotkut jutut täällä eikä tässä ole varsinaisesti yhtä pöyristyttävää pyyntöä, mutta eräässä entisessä kaverissa oli aika lailla samaa henkeä kuin näissä ketjussa kuvatuissa tapauksissa.

Lainaili ensinnäkin minulta rahaa jatkuvasti ja rahojen takaisin saaminen oli aina kauhean tappelun takana. Olin opiskelija, ja hän useimmiten töissä, mutta tämä oli hänen mielestään vain reilua, koska minun perheeni tuki minua taloudellisesti, joten hänellekin ilmeisesti kuului osa kun "eiväthän ne sun rahoja ole". Kerran lähti ihan pokkana ulkomaille lomailemaan vaikka oli sillä hetkellä minulle useamman satasen velkaa, eikä ymmärtänyt yhtään miksi asiasta hänelle mainitsin, koska kyllähän sitä nyt pitää lomalle päästä.

Vaatekaappia siivotessani annoin hänen aina valita parhaat päältä ennen kirpparille viemistä, ja hän valitsikin useimmiten ison kasan. Sain sitten myöhemmin selville että hän oli ihan tyytyväisenä myynyt näitä minulta ilmaiseksi saamiaan vaatteita eteenpäin. Eipä kai siinä, mutta olisin minäkin ne mieluusti kirpparilla myynyt.

Lainaili myös usein tavaroitani ja palautti ne huonossa kunnossa/rikkinäisinä takaisin. Esimerkiksi erästä juhlaa varten lainasin hänelle täysin käyttämättömät korkokengät ja uuden mekon, hän palautti mekon takaisin valkoisilla deodoranttitahroilla höystettynä (ok, ei nyt niin paha) ja kengät mutapaakkuisina saatiinipinta pilalle menneenä ja koroista oli pinta kuoriutunut. Lisäksi mm. lainaili härskisti, tietysti ilman korvausta, isäni pakettiautoa muuttoa varten ja kantomiehien puutteessa isäni joutui muuttomieheksi, oli aina myöhässä tapaamisista ja muutenkin oletti että tottakai kaikki tekevät mielellään hänelle palveluksia ilman mitään vastavuoroisuutta, muiden aikataulusta viis.

Viimeiseksi jäänyt tapaus koski taas hänelle lainaamiani rahoja, ja muutamaa tavaraa, joita hän ei halunnut jostain syystä palauttaa. Summa ei ollut tällä kertaa iso, ehkä joku nelisenkymppiä ja minulla oli alkanut mennä ko. touhuun lopullisesti hermo, joten sanoin hänelle että pitäköön sen ja tavarani, en jaksa tapella sinun kanssasi enää vaan ollaanko oikeastaan pitämättä yhteyttä vastedes. Muutaman viikon päästä hän soitti ja halusi itselleen erään yhteiseen käyttöön puoliksi ostamamme n. kymmenen euron arvoisen asian, heti. Tarvitsin sitä itse, ja kerroin tämän, mistä seurasi ahneeksi, pihiksi valehtelijaksi haukkuminen, ja kuulemma kaikki muutkin yhteiset tutut ovat tätä mieltä. Koska en jaksanut tapella, vein tavaran hänelle ja blokkasin hänen numeronsa, mutta vielä vuoden jälkeen sain sähköpostiini pitkän kirjeen, jossa kuvailtiin kaikki väärät tekoni häntä kohtaan viidentoista vuoden ajalta (tyyliin hänellä oli ollut erimielisyys yhteisen kaverimme kanssa, enkä ollut itse lähtenyt siihen mukaan hänen puolelleen) ja käsiteltiin sitä kuinka ikävä henkilö olen ja tehnyt hänelle vääryyttä.

Tajusin vasta nyt kun kirjoitin näitä hänen touhujaan tuohon, että olen minäkin näemmä aikamoinen tossu ollut kun olen tällaista katsellut :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut edes pyyntö, vaan oletus.

Exäni nykyinen vaimo oletti heidän suhteensa alkuvaiheessa, ja siis mun ja exäni eron alkuvaiheessa, että meidän lasten lelut ja vaatteet ovat hänen lapsilleen vapaasti otettavissa.

Oletti väärin.

Jos sun exä oli myös maksanut niistä ja oli sanonut että saa ottaa niin olitpa aika kuspää.

Maksanut tai ei, mutta oliko siis lelut exän luona ja siellä nyksän lapsia ja ne lapset ei ois saaneet leikkiä niillä?

Mikäli näin, niin TODELLA kusipäistä meininkiä. Totta kai lapset saa leikkiä leluilla, jotka on siellä, missä lapsetkin. Sieltä voi sitten ottaa sen kalliin legon erilleen tms, mutta kyllä nyt lapset voi leikkiä ja hyvä olisi ne omatkin lapset opettaa jakamaan.