Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Hopsan, siis kirjoituksessa  5821 on ensimmäiseesä kappaleessa lainattu osittain virheellinen väite, johon sitten oikaisu toisessa kappaleessa.

Vierailija kirjoitti:

Niiskuli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei valitettavasti ole mitään härskiä tarinaa kerrottavani. Ihmettelen vaan ihmisten tilannetajua, tai sitä, että onko toisen ihmisen elämäntilanne jotenkin hankala ymmärtää, ja jos on, niin miksi. Itselleni ja perheelleni satelee ihan normaaleja pyyntöjä milloin mihinkin muuttoavuksi tai talkoisiin tai tarvitaan lastenhoitajaa ja yökyläpaikkaa. Ihmettelen, miten yksikin miehen kaveri kehtaa pyytää milloin mitäkin, hän ei siis itse ole edes töissä, vaan elelee perinnöillään ja rahaa on, mutta pihtailee niissä ja siksi tarvitsee apua milloin missäkin. Käymme mieheni kanssa molemmat töissä, ja meillä on todella raskas elämäntilanne perheessä, mikä on jatkunut jo yli kymmenen vuotta ja tulee jatkumaan koko elämämme ajan. Kenellekään ei näytä juolahtavan mieleen, että ehkä emme jaksa niinkuin ne, joilla ei sillä hetkellä ole mitään sen suurempia voimia vieviä asioita meneillään. Pitäisikö sen, että on kovilla, näkyä jotenkin elämänhallinnan menetyksenä, jotta muut sen tajuaisivat.

Mitä tässä on alapeukuttamista? Onko tämä juuri tuota, että ei voi tajuta jonkun voimien olevan vähissä

Pitää ihan itse oppia sanomaan ei, eikä uhriutua siitä jos toiset osaa ei osaakaan lukea ajatuksia.

Kyllä minusta voi ihan hyvin vaatia aikuista ihmistä käsittämään missä raja menee ilman että sitä tarvitsee nenuun piirtää!

Voi vaatia, mutta kun ei kaikki kuitenkaan ole normaalin huomaavaisia. Joten sitten on itse laitettava liiallisille vaatimuksille stoppi. Kaikkea mitä tökeröt ihmiset keksii pyytää tekemään ei todellakaan tarvitse tehdä. Eikä tarvitse keksiä selityksiäkään miksei tee, sanoo vaan etten ehdi enkä halua  ja vaadit liikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ko. henkilö akateemisen koulutuksen taustaa omaava, niin lastensuojeluviranomaiset uskovat pyhästi heidän vastauksiinsa, etenkin jos toinen osapuoli on ei akateeminen duunari. Itse olen lapsia halunnut tavata, etenkin sitä biologista, mutta jos se estetään, niin aika vaikea sitten saada tapaamisoikeutta. Toinen seikka on se exän mielenterveyspuoli, hänellä nk. kaksisuuntainen mielenhäiriö, eli on maanisia ja depressiivisiä kausia, eli on todella raskasta käydä näitä läpi, kun ei anneta apua sille toiselle osapuolelle. Sossu on puhtaasti aina puolustamassa sitä äitiä, vaikka olisi miten seonnut ja osaavat vääntää asiat aivat muuhun malliin. Jos et ole vastaavaa kokenut, niin parempi olla kommentoimatta.

'

Tapaamisoikeuden saa oikeuden kautta. Näin teki ihan duunari veljeni kun ex-tyttöystävä päätti ettei isän tarvi enää tavata lasta. Nainen löysi uuden miehen ja päätti että he elävät nyt ydinperheenä. Oikeus oli toista mieltä, tapaamisoikeus määrättiin, kuten veljeni sitä vaati. Sen jälkeen homma alkoikin rullata ihan kivasti. Kaipa nainen tajus, että tätä isää ei niin vaan sivuun heivata.

Eli älä viitti selitellä, ettet saa tapaamisia. Ne saa jos haluaa. Ja poliisit ja oikeus tulee apuun jos äiti ei lasta tapaamiseen anna. Sä et vaan halua tavata lapsia ja käännät sen äidin syyksi. Koko tuo tarina on silkkaa selittelyä. Myönnä nyt vaan että sua ei kiinnosta kuin haukkua exää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ko. henkilö akateemisen koulutuksen taustaa omaava, niin lastensuojeluviranomaiset uskovat pyhästi heidän vastauksiinsa, etenkin jos toinen osapuoli on ei akateeminen duunari. Itse olen lapsia halunnut tavata, etenkin sitä biologista, mutta jos se estetään, niin aika vaikea sitten saada tapaamisoikeutta. Toinen seikka on se exän mielenterveyspuoli, hänellä nk. kaksisuuntainen mielenhäiriö, eli on maanisia ja depressiivisiä kausia, eli on todella raskasta käydä näitä läpi, kun ei anneta apua sille toiselle osapuolelle. Sossu on puhtaasti aina puolustamassa sitä äitiä, vaikka olisi miten seonnut ja osaavat vääntää asiat aivat muuhun malliin. Jos et ole vastaavaa kokenut, niin parempi olla kommentoimatta.

'

ja mainitsin tuossa avioehdosta jota ei ollut, sillä perusteella tuo ihminen vei maksamani asunnon. Kun olin saanut perinnön, jota en saa kuin joskus parinkymmenen vuoden päästä, mutta perintöverot joutuu maksamaan. Ja toinen lapsista ei ole biologinen lapsi, vaan jostain muualta hommattu testien mukaan. Onko oikein, että joutuu maksamaan elatusmaksuja muiden pennuista?

Siis miksi asunto ei ole sinun nimissäsi, jos sinä sen olet maksanut? Eihän asunto ilman avioehtoakaan mene 100% sille puolisolle joka sitä ei ole maksanut, vaan olisi 50/50. 

Koska tää on mielikuvitustarina. Eihän tässä mikään täsmää. Tää on palstaulin kirjoittama naisvihasatu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on putkimies. Kaveri kysyi voiko hän tulla vaihtamaan  keittiön hanan kun tekevät keittiöremontin. Kysyin puolisolta, että tämä sopii. Noin viikkoa ennen alkoi tulla kuvia kaikesta mahdollisesta, onko tämä ja tämä ok. Silloin jo vähän mietitytti miksi näin paljon kaikkea mahdollista materiaalia tulee koska oltiin sovittu vain hanan vaihdosta. Mies meni paikalle ja selvisi, että vanha keittiö piti purkaa pois ja uusi keittiö asennetteva kokonaan. Mieheni voi sen varmasti tehdä koska on ammattilainen. Hän teki projektin samalla kun talon isäntä keskittyi kiskomaan kaljaa sohvalla. Kaverini ilmeisesti yritti olla hengessä mukana. Tämän jälkeen päätin, että nyt loppui nämä keikat tähän. Ohjaan kyselijät tilaamaan työn suoraan miehen työpaikasta ja maksamaan laskun kuluneesta ajasta. Oli mukava sitten kaverin facebookista illalla lukea päivityksiä uudesta keittiöstä kommenteilla "itse tein ja hieno tuli". 

Alapeukku, koska eihän tuossa tilanteessa olisi ollut mitään muuta oikeaa vaihtoehtoa kuin kääntyä samantien kannoillaan ja lähteä helvettiin sieltä kämpästä. KUKA alkaa tekemään keittiöremonttia puolison kaverin asuntoon ilmaiseksi sopimatta sellaisesta etukäteen??? 🙂

Jep, tossa voi todeta, ettei mulla ole aikaa tehdä keittiöremppaa, kun olen varautunut vaan hananvaihtoon. Sen jälkeen on muita menoja. Ja sitten ottaa ja lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottaisin sukulaisen lapsen meille epäviralliseksi ottolapseksi, koska siinähän se menisi joukon jatkona. En suostunut kyseiseen pyyntöön.

Minusta tässä ei ole mitään härskiä. Luottamuksen ja kunnioituksen osoitus, jos pyytää huolehtimaan omasta lapsestaan. Itse olen tosi sairas ja miettinyt välillä olisiko oman lapseni parempi olla sijoitettuna johonkin, jossa joku jaksaisi hänen kanssaan jotain tehdä, olisi normaalimpaa elämää eikä vain kärsimykseni katsomista. Olen siis yksinhuoltaja. Minulla ei ole ketään keltä voisin tuollaista pyytää, mutta ajatuksena jo kauhea, jos uskaltaisinkin joltain sitä kysyä, että sitä pidettäisiin härskinä pyyntönä tai ehdotuksena. Ei kai kukaan tosissaan luovu ajastaan lapsensa kanssa ilman, että siihen on todella hyvä syy (okei, juopot/narkit asia erikseen). Hauskoja vastauksia täällä, mutta tämä ei naurattanut kyllä pätkääkään.

Oikeaoppisesti tuossa tilanteessa tehdään lasu, eikä yritetä laittaa lasta sukulaisten hoidettavaksi.

Ja homma tehdään ihan virallisesti jos lapsi sijoitukseen annetaan. Ei mitään epävirallisia ottolapsihommia. Tuolloin sijaisperhe saa lapsilisän ja sijoituksesta kunnalta rahaa. Vai ajatteliko tää ihmettelijäkin elätyttää lapsensa muilla?

Vierailija kirjoitti:

Niiskuli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei valitettavasti ole mitään härskiä tarinaa kerrottavani. Ihmettelen vaan ihmisten tilannetajua, tai sitä, että onko toisen ihmisen elämäntilanne jotenkin hankala ymmärtää, ja jos on, niin miksi. Itselleni ja perheelleni satelee ihan normaaleja pyyntöjä milloin mihinkin muuttoavuksi tai talkoisiin tai tarvitaan lastenhoitajaa ja yökyläpaikkaa. Ihmettelen, miten yksikin miehen kaveri kehtaa pyytää milloin mitäkin, hän ei siis itse ole edes töissä, vaan elelee perinnöillään ja rahaa on, mutta pihtailee niissä ja siksi tarvitsee apua milloin missäkin. Käymme mieheni kanssa molemmat töissä, ja meillä on todella raskas elämäntilanne perheessä, mikä on jatkunut jo yli kymmenen vuotta ja tulee jatkumaan koko elämämme ajan. Kenellekään ei näytä juolahtavan mieleen, että ehkä emme jaksa niinkuin ne, joilla ei sillä hetkellä ole mitään sen suurempia voimia vieviä asioita meneillään. Pitäisikö sen, että on kovilla, näkyä jotenkin elämänhallinnan menetyksenä, jotta muut sen tajuaisivat.

Mitä tässä on alapeukuttamista? Onko tämä juuri tuota, että ei voi tajuta jonkun voimien olevan vähissä

Pitää ihan itse oppia sanomaan ei, eikä uhriutua siitä jos toiset osaa ei osaakaan lukea ajatuksia.

Kyllä minusta voi ihan hyvin vaatia aikuista ihmistä käsittämään missä raja menee ilman että sitä tarvitsee nenuun piirtää!

Ihmisten rajat ovat hyvinkin erilaisia.

Oletko juurta jaksain selittänyt oman elämäntilanteessa kaikille tutuillesi että heillä on tarpeeksi tietoa kun arvioivat jaksamistasi?

Jokainen määrittelee omat rajansa ja ilmaisee ne heti kun näyttää että joku yrittää ylittää ne.

Onhan se totta että jotkut ovat härskejä mutta kyllä jokaisen täytyy kantaa myös vastuu siitä että pitää puolensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niiskuli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei valitettavasti ole mitään härskiä tarinaa kerrottavani. Ihmettelen vaan ihmisten tilannetajua, tai sitä, että onko toisen ihmisen elämäntilanne jotenkin hankala ymmärtää, ja jos on, niin miksi. Itselleni ja perheelleni satelee ihan normaaleja pyyntöjä milloin mihinkin muuttoavuksi tai talkoisiin tai tarvitaan lastenhoitajaa ja yökyläpaikkaa. Ihmettelen, miten yksikin miehen kaveri kehtaa pyytää milloin mitäkin, hän ei siis itse ole edes töissä, vaan elelee perinnöillään ja rahaa on, mutta pihtailee niissä ja siksi tarvitsee apua milloin missäkin. Käymme mieheni kanssa molemmat töissä, ja meillä on todella raskas elämäntilanne perheessä, mikä on jatkunut jo yli kymmenen vuotta ja tulee jatkumaan koko elämämme ajan. Kenellekään ei näytä juolahtavan mieleen, että ehkä emme jaksa niinkuin ne, joilla ei sillä hetkellä ole mitään sen suurempia voimia vieviä asioita meneillään. Pitäisikö sen, että on kovilla, näkyä jotenkin elämänhallinnan menetyksenä, jotta muut sen tajuaisivat.

Mitä tässä on alapeukuttamista? Onko tämä juuri tuota, että ei voi tajuta jonkun voimien olevan vähissä

Pitää ihan itse oppia sanomaan ei, eikä uhriutua siitä jos toiset osaa ei osaakaan lukea ajatuksia.

Kyllä minusta voi ihan hyvin vaatia aikuista ihmistä käsittämään missä raja menee ilman että sitä tarvitsee nenuun piirtää!

Ihmisten rajat ovat hyvinkin erilaisia.

Oletko juurta jaksain selittänyt oman elämäntilanteessa kaikille tutuillesi että heillä on tarpeeksi tietoa kun arvioivat jaksamistasi?

Jokainen määrittelee omat rajansa ja ilmaisee ne heti kun näyttää että joku yrittää ylittää ne.

Onhan se totta että jotkut ovat härskejä mutta kyllä jokaisen täytyy kantaa myös vastuu siitä että pitää puolensa.

Minulla on vähän vastaava tilanne ja olen kyllä pitänyt puoleni. Siitä se yhteentörmäys sitten aina tulee kun uskaltaa sanoa että valitettavasti voimat on niin loppu että en pysty osallistumaan. Pidetään laiskana tai haluttomana osallistumaan ja loukkaannutaan verisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs sukulainen tietää hyvin, että minä en ole ollut lasten kanssa tekemisissä juuri lainkaan ja että muutenkaan en vain osaa hoitaa heitä tms. Silti minun olisi ihan yllättäen lupautua usean kuukauden ajaksi lastenhoitajaksi neljälle alle kouluikäisille lapselle joka arkipäiväksi usean tunnin ajaksi ja viikonloppuisin jopa koko viikonlopun ajaksi. Lasten vanhemmat tietävät hyvin, että en osaa lapsia hoitaa mutta raivostuivat kun kieltäydyin hoitamasta heidän lapsiaan, joista yksi on vaikeahoitoinen erityislapsi ja yksi pieni vauva. Kuuleman mukaan olen itsekäs narsisti lun minä lapsista mitään tietämätön henkilö en noin vain osoittautunut täydelliseksi lasten hoitajaksi ja leikittäjäksi ilmaiseksi milloin tahansa.

Mun sisko on samanlainen. Olen itse ylä-asteikäisestä saakka sanonut etten aio koskaan hankkia lapsia.

En vain ole lapsi-ihminen. En erityisemmin nauti ajan viettämisestä lasten kanssa tai siitä vastuusta mikä heidän hoitamisestaan aiheutuu.

Tämä hiertää siskoani kovasti. Aluksi joku kymmenkunta vuotta sain kuulla kuinka mieleni muuttuu kun "kypsyn" ja "aikuistun" ja kun sisko alkoi sikiämään niin alkoi lasten tuputtaminen minulle jotta voisin viettää heidän kanssaan aikaa ja "nauttia heistä". Ongelmana on vain se etten juurikaan nauti lasten seurasta. Heitä tuputetaan mukaan kaikille reissuillemme ja aina loma-aikoina kylään jne.  Näissä lapsissa ei ole mitään vikaa, kivoja pikku-ihmisiä, mutta itse koen lasten seuran todella raskaana. Mä olen sitten mieluummin se lahja-automaatti ja korvaan sillä sitä etten ole into-pinkeänä ottamassa heitä jatkuvasti kylään. En vain jaksa sitä meteliä ja sekasortoa mikä siitä seuraa.

Tämä innottomuuteni siskon lapsien suhteen on jatkuvasti riidan aiheena ja ymmärrän että siskoani loukkaa se etten pidä siskonlapsiani maailman ihmeellisimpinä olentoina ja halua viettää kaikkea mahdollista aikaa heidän kanssaan, mutta yritän kyllä jaksamisieni mukaan feikki-intoilla heistä.

Ah. Kuin minun kälyni. Meillä kahden aikuisen ja yhden 16-vuotiaan kodissa on on todella arka sisustus. Meillä kukaan ei myöskään pidä pikku-lapsista. Kuitenkin käly on jatkuvasti tunkemassa kahta lastansa jotka hänellä on veljeni kanssa ja kahta entisen miehensä lasta meille sotkemaan. Itse en ole myöskään lapsi-ihminen vaikka se oma on rakas enkä missään nimessä halua hoitaa muiden lapsia.

Tai minun ex-kälyni. Erosivat veljen kanssa viime vuonna, huoltajuudesta taistelivat liki verissäpäin, lopputuloksena viikko-viikko-systeemi, ja "äitiviikoilla" alkaa soida puhelin niin meillä, vanhemmillani kuin kahdella muulla sisaruksella. Kun on näitä menoja, ja kolme kouluikäistä jonnekin pitäisi saada, mielellään useammaksi tunniksi, ja useampana päivänä, yleensä puolesta päivästä iltaan saakka. Eikä auttanut jankutus, että olen virka-aikaan töissä, eikä muutenkaan kauheasti kiinnosta. Isälleen ei halua lapsia viedä, koska "epäreilua." Kyllä, käyttää sanaa epäreilua, kun lapset saisivat viettää aikaa isänsä kanssa.

Me olemme lapseton pariskunta, aktiivisia koiraharrastajia eivätkä koiratkaan pidä sen enempää pienistä lapsista kuin minäkään. En ole koskaan ollut kiinnostunut lapsista, varsinkaan pienistä sellaisista, enkä yksinkertaisesti suostu sorvaamaan omia aikataulujani sellaisesta syystä, että äidin nyt vaan pitää päästä kahville/laitattamaan kynnet/jotain ei-akuuttia-hengenhätää. En nykyään edes vastaa puhelimeen, lopetin siihen kun kieltäytymisen jälkeen alkoi syyllistäminen ja veljen haukkuminen. Hieman epävakaa tapaus kaikin puolin.

Itse nykyään epäröin pitää kovinkaan läheisiä välejä lapsiperheisiin. Kun pian alkaa se "hei sähän voisit ottaa varmaan x ja y:n hoitoon ihan vaan pariks tunniks?".

Ja yhteyttä otetaan jatkossakin aina vain silloin, kun tarvitaan hoitopaikkaa lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niiskuli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei valitettavasti ole mitään härskiä tarinaa kerrottavani. Ihmettelen vaan ihmisten tilannetajua, tai sitä, että onko toisen ihmisen elämäntilanne jotenkin hankala ymmärtää, ja jos on, niin miksi. Itselleni ja perheelleni satelee ihan normaaleja pyyntöjä milloin mihinkin muuttoavuksi tai talkoisiin tai tarvitaan lastenhoitajaa ja yökyläpaikkaa. Ihmettelen, miten yksikin miehen kaveri kehtaa pyytää milloin mitäkin, hän ei siis itse ole edes töissä, vaan elelee perinnöillään ja rahaa on, mutta pihtailee niissä ja siksi tarvitsee apua milloin missäkin. Käymme mieheni kanssa molemmat töissä, ja meillä on todella raskas elämäntilanne perheessä, mikä on jatkunut jo yli kymmenen vuotta ja tulee jatkumaan koko elämämme ajan. Kenellekään ei näytä juolahtavan mieleen, että ehkä emme jaksa niinkuin ne, joilla ei sillä hetkellä ole mitään sen suurempia voimia vieviä asioita meneillään. Pitäisikö sen, että on kovilla, näkyä jotenkin elämänhallinnan menetyksenä, jotta muut sen tajuaisivat.

Mitä tässä on alapeukuttamista? Onko tämä juuri tuota, että ei voi tajuta jonkun voimien olevan vähissä

Pitää ihan itse oppia sanomaan ei, eikä uhriutua siitä jos toiset osaa ei osaakaan lukea ajatuksia.

Kyllä minusta voi ihan hyvin vaatia aikuista ihmistä käsittämään missä raja menee ilman että sitä tarvitsee nenuun piirtää!

Ihmisten rajat ovat hyvinkin erilaisia.

Oletko juurta jaksain selittänyt oman elämäntilanteessa kaikille tutuillesi että heillä on tarpeeksi tietoa kun arvioivat jaksamistasi?

Jokainen määrittelee omat rajansa ja ilmaisee ne heti kun näyttää että joku yrittää ylittää ne.

Onhan se totta että jotkut ovat härskejä mutta kyllä jokaisen täytyy kantaa myös vastuu siitä että pitää puolensa.

Minulla on vähän vastaava tilanne ja olen kyllä pitänyt puoleni. Siitä se yhteentörmäys sitten aina tulee kun uskaltaa sanoa että valitettavasti voimat on niin loppu että en pysty osallistumaan. Pidetään laiskana tai haluttomana osallistumaan ja loukkaannutaan verisesti.

.

Ainahan sitä loukkaantua voi, ei se todista sitä todista että se loukkaantuja on oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Aika hauskat nämä lasten tyrkyttämisjutut. Mun siskolla ei mene kovinkaan hyvin. Serkukset ovat tosi läheisiä, asutaan samalla paikkakunnalla. Mun lapset olivat aika vanhoja, kun tajusivat, ettei heidän serkut asu kovin hyvässä paikassa. Siitä juteltiin ja elämä jatkui.

Olemme monta kertaa käyneet kesällä autolla Euroopassa. Asuntoautossa hyvin on 1 lapsi mennyt siinä sivulla, on enemmän ollut seuraa ja lapsikin on nähnyt vähän maailmaa. Ollaan tietenkin maksettu tytölle kaikki. Niin passit, kun kaikki, mitä matkalla on kulunut. Hän on saanut meidän äidiltä, tyttöjen mummolta käyttörahaa matkalle, kuten minunkin tytöt.

Kaikki meni hyvin pitkään mutta sitten sisko alkoi ehdottelemaan mentäisiin Amerikkaan, hän pääsisi mukaan. Joskus katseli kuvia ja sanoi ette viitsineet sitten hotelliin mennä jne.

Ruokia otettiin tosi paljon kotoa mukaan, ihan käytännön syistä. Aina oli pakastin täynnä esim makaronilaatikkoa, joka asuntoautossa mikrossa lämmitettiin ja syötiin. Tästäkin tuli valitusta. 

Siinä vaiheessa, kun tyttö alkoi vaatimaan erikoisuuksia, tajusin nyt täytyy lopettaa. Me keskusteltiin keskenään ja sanoin meillä on varaa tehdä matka vain näin. Jos me mentäisiin lentäen, majoituttaisiin hotelleissa, syötäisiin ravintoloissa, matka ei olisi näin pitkä ja tämä on meidän aikuisten valitsema tapa.  Tyttö sanoi hän haluaa hotelliin, tai ei lähde lainkaan.

Muutenkin se seuraavan kesän reissu ei ollut kovin onnistunut. Lapset kaipaisivat omia ystäviään ja jne. päätettiin se on viimeinen.  Reissun jälkeen oli tämä tyttö tehnyt listan, jossa kertoi mitä hän haluaa, että tulee seuraavana kesänä mukaan. Meillä esikoinen pääsi ripille, asuntoauto oli jo selkeesti pieni neljälle, saati sitten 5.lle. Ja siitä sitten tuli isompi valitus, kun matkat lopetettiin ja mm sisko ei ikinä päässyt minnekään.

No joo. Kivat muistot, mutta ei enää.

Tässä tapauksessa näkee, mitä on saavutetut edut ja miten niitä toistuessaan aletaan pitämään itsestäänselvyyksinä.

Lopetin itse yhteydenpidon erään perheen kanssa kun muutaman kerran tehdyistä shoppailureissuista tuli itsestäänselvyys, ei edes kiitetty enää ja muuten ei yhteyttä pidetty kun nämä reissut mielessä. Ei kukaan halua olla kenenkään rahapuu eikä itsestäänselvä kaiken kustantaja. Nälkä kasvaa syödessä ja odotuksilla ei ole kohta mitään rajaa. Kiittämättömyyskin tulee kuvioihin kun ruvetaan ajattelemaan että näinhän se pitääkin mennä ja tämä kuuluu minulle itsestäänselvästi. Mutta, kuten yo jutussa pää jää vetävän käteen, eli tarpeeksi kun alkaa vaatia niin menettää kaiken. On kyllä tosi röyhkeää käytöstä sekä tytöltä, että äidiltä. Enkä usko että tajuavat edes hävetä, vaan ajattelevat että heiltä on nyt viety jotain heille kuuluvaa.

Ehkä nämä jutut pitäisi tehdä niin että ilahduttaa ihmisiä halutessaan ihan randomisti ja joka kerta eri tavalla. Ja jos vaatimuksia alkaa tulla, niin lopettaa koko jutun siihen.

Nykyään lahjoitan anonyymisti hyväntekeväisyyteen niin ei tule näitä automaatteja, eikä tarvitse tuntea itseään kenenkään lypsylehmäksi. Siinä voi mennä ystävyyssuhteet ja sukulaisista voi tulla uskomattomia riesoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ko. henkilö akateemisen koulutuksen taustaa omaava, niin lastensuojeluviranomaiset uskovat pyhästi heidän vastauksiinsa, etenkin jos toinen osapuoli on ei akateeminen duunari. Itse olen lapsia halunnut tavata, etenkin sitä biologista, mutta jos se estetään, niin aika vaikea sitten saada tapaamisoikeutta. Toinen seikka on se exän mielenterveyspuoli, hänellä nk. kaksisuuntainen mielenhäiriö, eli on maanisia ja depressiivisiä kausia, eli on todella raskasta käydä näitä läpi, kun ei anneta apua sille toiselle osapuolelle. Sossu on puhtaasti aina puolustamassa sitä äitiä, vaikka olisi miten seonnut ja osaavat vääntää asiat aivat muuhun malliin. Jos et ole vastaavaa kokenut, niin parempi olla kommentoimatta.

'

Tapaamisoikeuden saa oikeuden kautta. Näin teki ihan duunari veljeni kun ex-tyttöystävä päätti ettei isän tarvi enää tavata lasta. Nainen löysi uuden miehen ja päätti että he elävät nyt ydinperheenä. Oikeus oli toista mieltä, tapaamisoikeus määrättiin, kuten veljeni sitä vaati. Sen jälkeen homma alkoikin rullata ihan kivasti. Kaipa nainen tajus, että tätä isää ei niin vaan sivuun heivata.

Eli älä viitti selitellä, ettet saa tapaamisia. Ne saa jos haluaa. Ja poliisit ja oikeus tulee apuun jos äiti ei lasta tapaamiseen anna. Sä et vaan halua tavata lapsia ja käännät sen äidin syyksi. Koko tuo tarina on silkkaa selittelyä. Myönnä nyt vaan että sua ei kiinnosta kuin haukkua exää.

Meillä veljeni ex haki eroa ja ilmoitti näin tehdään. Mun vanhemmat asuvat vieressä, km päässä. Isä oli just jäänyt eläkkeelle. He muuttivat omakotitaloaan niin, että veljeni sai oman sisäänkäynnin, tyttärelle oman huoneen, isohkon keittiön, olohuoneen ja makuukulmaus yhdistelmän. Pinta-alaa n 65 neliötä.

Oli ex vaimolle yllätys, kun veljeni haki huoltajuutta.

Nyt lapsi asuu isällään, on äidin luona joka 2 vkonloppu ja lapsen arjessa on monta aikuista. Äidin elämässä miehet ovat vaihtuneet

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole kamalan paha, mutta kyseisellä hetkellä tuli hieman huvittunut olo :D Teen ystävilleni kampauksia usein juhliin (vanhojen tanssit, ylioppilasjuhlat, rippijuhlat ym.) ja he maksavat minulle siitä aina sovitun summan (en ole ammattilainen, joten teen tietysti halvemmalla, vaikka homman osaankin). Tänä keväänä oli kuitenkin huippua, kun vanha ystäväni pyysi minua tekemään hänelle ylioppilasjuhliin kampauksen ja lupasi maksaa minulle siitä (en odota isoja summia, kampaajallahan juhlavasta nutturasta pitkiin hiuksiin saa helposti maksaa yli satasen ja itse olen tyytynyt noin 30 euroon). Tehtiin tytölle koekampaus luonnollisesti ja katsottiin, että lakki mahtuisi päähän kampauksen kanssa. Ostin pinnejä (nutturaan menee helposti yli 100 pinniä), ostin myös nutturan sisään laitettavan "valkin" (ei mikään halpa tämäkään) sekä läpimäkyviä hiuskuminauhoja. Kerroin hänelle tietysti, että hän voisi pitää kyseiset tuotteet tai antaa ne minulle ja yritin tällä vihjata, että saamani summa olisi edes hieman yli noiden summan (tavarat+vaivanpalkka) jos hän aikoo esimerkiksi pitää valkin (asuu toisella paikkakunnalla). Koekampauksen ja ostosten lisäksi jouduin tietysti juhla-aamuna matkustamaan tunnin päähän toiselle paikkakunnalle ja tein hänelle 2h vievän kampauksen. Kaiken tämän jälkeen hän toteaa minulle: "pohdittiin äitini kanssa, että 10 euroa olisi varmasti sopiva summa". Minulla ei ole rahapulaa, joten menin lähinnä naurunsekaiseen shokkitilaan ja pohdin, miten joku voi pitää tuota kymmentä euroa sopivana summana. Itse en kehtaisi antaa kymppiä edes siitä, jos kaverini tuli naapurista ja tekisi minulle laadukkaan kestävän kampauksen. Kai olen sitten ihan sekaisin, kun tuo summa oli mielestäni hieman hupaisa :D

Älä vihjaa vaan kerro reilusti haluamasi palkkio. Ei ihmisillä aina ole tajua realiteeteista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole kamalan paha, mutta kyseisellä hetkellä tuli hieman huvittunut olo :D Teen ystävilleni kampauksia usein juhliin (vanhojen tanssit, ylioppilasjuhlat, rippijuhlat ym.) ja he maksavat minulle siitä aina sovitun summan (en ole ammattilainen, joten teen tietysti halvemmalla, vaikka homman osaankin). Tänä keväänä oli kuitenkin huippua, kun vanha ystäväni pyysi minua tekemään hänelle ylioppilasjuhliin kampauksen ja lupasi maksaa minulle siitä (en odota isoja summia, kampaajallahan juhlavasta nutturasta pitkiin hiuksiin saa helposti maksaa yli satasen ja itse olen tyytynyt noin 30 euroon). Tehtiin tytölle koekampaus luonnollisesti ja katsottiin, että lakki mahtuisi päähän kampauksen kanssa. Ostin pinnejä (nutturaan menee helposti yli 100 pinniä), ostin myös nutturan sisään laitettavan "valkin" (ei mikään halpa tämäkään) sekä läpimäkyviä hiuskuminauhoja. Kerroin hänelle tietysti, että hän voisi pitää kyseiset tuotteet tai antaa ne minulle ja yritin tällä vihjata, että saamani summa olisi edes hieman yli noiden summan (tavarat+vaivanpalkka) jos hän aikoo esimerkiksi pitää valkin (asuu toisella paikkakunnalla). Koekampauksen ja ostosten lisäksi jouduin tietysti juhla-aamuna matkustamaan tunnin päähän toiselle paikkakunnalle ja tein hänelle 2h vievän kampauksen. Kaiken tämän jälkeen hän toteaa minulle: "pohdittiin äitini kanssa, että 10 euroa olisi varmasti sopiva summa". Minulla ei ole rahapulaa, joten menin lähinnä naurunsekaiseen shokkitilaan ja pohdin, miten joku voi pitää tuota kymmentä euroa sopivana summana. Itse en kehtaisi antaa kymppiä edes siitä, jos kaverini tuli naapurista ja tekisi minulle laadukkaan kestävän kampauksen. Kai olen sitten ihan sekaisin, kun tuo summa oli mielestäni hieman hupaisa :D

Älä vihjaa vaan kerro reilusti haluamasi palkkio. Ei ihmisillä aina ole tajua realiteeteista

Ehkä nämä hinnat pitäisi sopia ennen kuin tekee asian eteen yhtään mitään niin ei tule noloja tilenteita. On kyllä aika törkeä tapaus. Hoidan mieluummin kaikki asiat ammattilaisten kanssa normikorvauksilla niin ei tule epäselvyyksiä korvauksista ja voi luottaa siihen että verot ja muut velvoitteet maksetaan asiallisesti.

Ex- Kaverini sanoi et mun pitäisi panna hänen miesystävänsä. Oli hänen miesystävänsä minusta haaveillut. Samoin etten kavereiden miehiä pane.

Vierailija kirjoitti:

Ex- Kaverini sanoi et mun pitäisi panna hänen miesystävänsä. Oli hänen miesystävänsä minusta haaveillut. Samoin etten kavereiden miehiä pane.

Hyi

Mun ex mies halusi avioeron, koska halusi kuulemma ”elää” ja kokea muitakin naisia, olihan hän jo 20 vuotta katsellut minua. Okei.

Miehen mukaan lastemme hoitovastuu olisi pitänyt eron jälkeen jakaa niin että soittelemme joka päivä ja keskustelemme kummalle sopii paremmin hoitaa lapsia kyseisenä päivänä. Tämän lisäksi minun olisi pitänyt hoitaa lapsia aina kun miehellä on työmatkoja, eli lähes joka viikko. Eli olisin ollut täysin sidottu miehen elämän aikatauluihin ja mielenoikkuihin enkä olisi voinut suunnitella ja elää omaa elämääni eron jälkeen. Siinä vaiheessa kun sanoin miehelle että viikko-viikko sopimus tehdään ja herra järjestää tarvittaessa ulkopuolisen lastenhoitajan omalle hoitoviikolle osuvien työmatkojen ajaksi niin miehen mielestä en ajatellut lasten etua ja olin hankala.

No oliko se lasten etu että mies halusi rikkoa ydinperheen päästäkseen koeajamaan naisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni alta kaksikymppisenä, johon silloinen "kaveri" yritti päästä loisimaan. Makasi kämpässäni työttömänä ja kutsui itsensä omin lupinensa käymään (en avannut ovea yllätysvierailuille ja tästä hän suuttui) ja kieltäytyi välillä poistumasta, kun pyysin. En 19-vuotiaana ihan ymmärtänyt tarpeeksi jämäkästi asettaa rajoja sille, että minun asunnossani määrään minä. Pyysi avaimiakin itselleen, siihen en luojan kiitos suostunut. Lieneekö tarvetta mainita, että söi ruokiani luvatta ja mitään ei koskaan mistään maksanut. "Yhteisasuminen" loppui, kun kaveri löysi poikaystävän. Kyseessä oli silkkaa ikävää hyväksikäyttöä yhdistettynä siihen, että noin nuorena raja siinä, että kyseessä oli minun kotini eikä jokin paikka jossa voidaan yhdessä hengata oli hämärä.

Toinen tapaus on vähän käänteinen. Kyläilimme uuden työkaverin kanssa vuorotellen aika usein. Hän oli usein tehnyt ruokaa, jota tarjosi minulle tullessani käymään. Kävimme ulkona syömässä, jossa maksoimme puoliksi, jonka jälkeen sain jonkun omituisen haukkumaviestin, että käytän häntä hyväksi kun "käyn hänen luonaan syömässä" ja "pyysin maksajaksi" ravintolassa. Lisäksi erään mökkireissun jäljiltä meille jäi kaksi pulloa viiniä, joista pyysin toista itselleni. Kaveri vaikutti niin vastahakoiselta sitä toista minulle antamaan, että ajattelin että ottakoon vaan, en jaksa kympin pullosta vääntää ja annoin olla hyvillä mielin. Menetin hermoni, kun syytti minua ahneeksi tästä viinikeissistä. Sanoin, että miksi valitat, kun sait itse ne molemmat aivan sovinnolla!

Näitä kyläilyjä ja tarjoamisia oli puolin ja toisin, niin en edelleenkään ymmärrä mikä hiersi. Ja jos koki tarjoamisensa liian kalliiksi tai epäreiluksi, olisi pyytänyt hieman rahaa tai ollut sitten vaikka tarjoamatta tai kutsumatta kotiinsa.

Hieman OT, mutta näinkin päin....

Jälkimmäisellä kaverilla oli varmaan excel-taulukko, jonka mukaan sinä olit maksanut yhteisistä riennoista vähemmän kuin hän.

Vanha vitsihän menee niin, että kun miesporukka saa ravintolassa laskun pöytään, niin jokainen heittää kasaan niin ison setelin, että varmasti riittää. Kun naisporukka saa laskun, niin jokainen kaivaa käsilaukustaan taskulaskimen.

Mutta tämmöistä vitsiä ei voi tietenekään ääneen sanoa, joku pahoittaa mielensä.

Ei ole vitsi, vaan näin se käy, ettei vaan maksa kaverin sapuskasta 10 senttiä

Laskun loppusummaa ei jaeta syöjien määrällä. Minä söin sitä ja join tuon x2 ja tuon, maksan ne.

En pahoita mieltäni - N -

Olen tuon vitsin kirjoittaja. Kuulin sen joskus kauan sitten.

Mutta usein tuo pitää paikkansa. Joskus ihmettelen, mistä se johtuu? Opiskeluaikoina huomasin selvän eron siihen, jos olimme miesporukalla tai sekaporukalla ravintolassa. Miehille oli tärkeää, että kaikilla oli hauskaa ja pöydässä oli hyvä tunnelma. Siksi miehet heitti kunnon setelit yhteiseen kasaan, jotta kukaan ei olisi ilonpilaaja. Ihan sama vaikka itse maksaisi vähän enemmän, koska kavereiden keskenhän tässä ollaan. Ja seuraavassa baarissa joku muu saattaa maksaa vastaavasti enemmän minun osuuttani. Ei se ole niin tarkkaa kavereiden kesken. Aikaa myöten "tilit" tasoittuu.

Mutta sitten oli niitä tilanteita, kun seurueen nainen(set) sai hirveät raivarit siitä, että rahoja ei jyvitetty täsmällisesti. Tuolloin kävi usein niin, että seurueen miehet heitti pöytään pari seteliä lisää, jotta lasku saadaan pois päiväjärjestyksestä. Ja tunnelma sen jälkeen oli aika vaivautunut. Hyvä fiilis lopahti nollaan. Iso seurue jakaantui pienemmiksi ja hajaantui eri baareihin.

-Mies-

Itse taas olen naisten kanssa ulkomailla reissatessa tottunut siihen että lounaat ja oluet ym maksetaan vuorotellen eikä ole niin tarkkaa jos jonkun euron heittää. Yllätys oli melkoinen kun lähdin reissuun miespuolisten kavereiden kanssa. Näillä oli oikeasti Excel-taulukko, johon merkittiin tabletilla jokainen raflaillallinen ja baari-illan lasku ja kuka oli maksanut mitäkin. Sitten reissun lopussa tasattiin tilit niin että kaikki olivat maksaneet sentilleen yhtä paljon. Olipa kokemus sekin. 

Meillä kaikki tilaa oman laskun. Mikä siinäkin on vaikeaa?

Mä oon huomannu että tohon vaikuttaa paljon porukan sisänen käytös ja dynamiikka. Exän kaveriporukassa laskettiin aina sentilleen kuka oli syönyt mitä, mutta kun menoon totuin huomasin sen johtuvan siitä että pari tyyppiä oli aina yksin syömässä toisten eväitä eikä jättänyt muille. Omassa kaveriporukassani taas on laitettu aina ruoka ja bensakulut tasan, koska luotetaan siihen että kaikki saavat osansa ja kaikilla on hauskaa.

Ai, että! Niin tutun kuuloisia nämä autottomat ystävät. Kun sopii kahviteluista kylällä, niin aina sieltä paljastuu paikan päällä, että halutaan kahvien jälkeen vain meidän kyydillä kauppaan tai pakettia noutamaan. Nykyään menen tapaamisiin aina pyörällä ja totean vaan, että kun oli niin hyvä kelikin. ; )

Ihana saada täältä vertaistukea, en ole yksin kokenut kynnysmattona olemista! Tulee usein myös kamalan huono omatunto, jos ei suostu milloin mihinkin, aivan kuin se auttaminen olisi jokin elämän velvollisuus... Liian kiltti olen.

Tuttu rouva kyseli olisinko ottanut nimiini autojensa vakuutukset hänelle, kun ei luottotiedottomana niitä edullisesti saa. En suostunut ja yritin avata syytä tähän (laitonta bulvaanitoimintaa, jossa saattaisi omakin vakuutukseni kärsiä, jos kiinni jää), suuttui totta kai ja vähän myöhemmin teki suurieleisen päivityksen Facebookiin kuinka oli maksanut koko vuoden vakuutukset kerralla :D

Luottotiedoton sukulaismies ehdotti, että ottaisin hänelle lainan omiin nimiini, hän sitten aina lyhentäisi lainaa suoraan minulle. Ei tuntunut ymmärtävän, että lainan päälle tulee korot ja kulut. Ajatteli varmaan, että minä hoitaisin ne. En suostunut.

Ostin sisustaltaan vaaleapintaisen auton ja kaveripariskunta pyysi kyytiä, kun piti saada koira lääkäriin. Suostuin, koska tunsin, että olisi sydämetöntä olla auttamatta eläinparkaa. Otin auton suojaksi peitteen. Pariskunta tuli rapaisimmissa tallikengissään, likaisissa ulkoiluvaatteissa kuraisen koiran kanssa takapenkille ja ruttasi peitteeksi ajattelemani suojan jonnekin sivuun "pois tieltä". Yritin hengittää rauhassa ja ajattelin, että no, pestään sitten... Paras oli kuitenkin kun itse huomasivat, että koira etenkin oli sotkenut penkit niin totesivat vaan "oho, no eihän se haittaa, eihän?"

Eivät maksaneet kyytiä tai pesua.

Rahaa lainaan muutamalle ihmiselle parin kuukauden välein, maksavat kyllä takaisin, mutta taas jo hetken päästä kysyvät uudelleen lainaa. Huvittaa (ja ärsyttää) siirrellä samaa viittäkymppiä eestaas.

Näissä pyytäjissä ihmetyttää aina se miten he ovat ikään kuin jo päättäneet saavansa tuon palveluksen minulta ja sitten kun sitä ei tulekaan suututaan verisesti ja syytetään minua ajattelemattomuudesta.