Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Vierailija kirjoitti:

Totta kai puolensa pitää pitää. Olen itse fysioterapeutti ja aina joku kyselee, mitä pitäis tehdä, kun on välilevynpullistuma tai niska jumissa. Sanon aina, että tilaa aikaa, 45 minuuttia maksaa 50 euroa, niin annan sinulle venyttely-ja jumppaohjeet.

Miestäni saatan joskus hieroa ja manipuloida selkärankaa, mutta toivoisin, että mieskin kävisi jonkun muun luona ja hommaisi lähetteen ja maksaisi reilusti hoidosta. Koen, että se on harmaata taloutta, jos hieron miehen selkää.

Laskuta miestäsi myös panoista.

Vierailija kirjoitti:

Olin 16-vuotias lukiolainen, kun naapuritaloomme muutti koiranpentu. Koiraa näki usein ulkoilemassa perheen tyttären kanssa, joka oli samassa lukiossa, mutta minua vuoden vanhempi. Kun koira oli vuoden ikäinen, perheen tyttö muutti pois ja koira jäi hänen vanhemmilleen. Vanhemmat tulivatkin sitten käymään meillä kysyäkseen, haluaisinko joskus käydä ulkoiluttamassa heidän koiraansa. Ilahduin luottamuksesta ja vastasin, että sopii hyvin.

Alkuun kaikki meni hyvin ja kävin koiran kanssa ulkona ehkä pari kertaa viikossa, kun naapureilla oli jotakin menoa. Joskus kävi koiraa vähän sääliksi, kun huomasin, ettei se saa tarpeeksi huomiota ja virikkeitä isäntäväeltään. Ruokintakin oli vähän niin ja näin... Koiralla oli ruoka-aineallergioita, mutta isäntäväki syötti sille silti allergisoivaa ruokaa, koska heidän mielestään koira kyllä kestäisi iho- ja vatsavaivat. Olin toista mieltä, mutta en uskaltanut kovin hanakasti sanoa aikuisille ihmisille vastaan.

Vähitellen ulkoilutus- ja hoitopyynnöt lisääntyivät, lisääntyivät ja lisääntyivät. Yleensä naapurit ilmoittivat tekstarilla, että heidän avain on meidän postilaatikossa odottamassa, jotta voin käydä hoitamassa koiraa. He itse olivat milloin missäkin menossa. Kilttinä nuorena tyttönä en kehdannut sanoa vastaan ja kyllähän minä siitä koirasta kuitenkin tykkäsin.

Vastuuta tuli aina vaan lisää. Isäntäväki ei tuntunut välittävän lemmikistään ollenkaan ja sysäsi sen ulkoilun minun kontolle. Omat vanhempani tietysti ihmettelivät tilannetta ja kyselivät, tarvitsenko apua naapureiden kanssa. Viimeinen tippa oli, kun naapurit olivat päättäneet lähteä neljäksi päiväksi reissuun, jättäneet koiran yksin ja pudottaneet kotiavaimensa meidän postilaatikkoon lapun kera: "Tullaan sunnuntaina takaisin. Käytkö pissattamassa koiran." Edes tekstaria eivät olleet laittaneet minulle, joten mitä jos kukaan meidän perheestä ei olisi käynyt postilaatikolla ja huomannut avainta?!

Hädissäni menin hakemaan koiraa ulos ja huomasin, ettei sille ollut jätetty ruokaakaan kuin korkeintaan yhden päivän tarpeiksi. Kerroin tilanteesta isälleni. Isä suuttui ja yritti soittaa naapureille varmaan kymmeniä kertoja, mutta he eivät vastanneet. Sain idean ottaa yhteyttä perheen pois muuttaneeseen aikuiseen tyttäreen ja hain hänen numeronsa numerotiedustelusta. Tyttö oli aluksi aika hämmentynyt, että miksi soitan, mutta ääni muuttui kellossa, kun kerroin tilanteen. Hän hätääntyi koiran puolesta ja sanoi, ettei yhtään tiennyt vanhempiensa toiminnasta. Tyttö olikin puolen tunnin päästä paikalla, menimme yhdessä hänen vanhempiensa kotiin ja hän otti järkyttyneenä ja itkuisena koiran mukaansa. Isäni, minä ja naapuriperheen tytär juttelimme pitkään ja sovimme, että tyttö huolehtii koirasta. 

Naapurit olivat silmittömän raivona sekä meidän perheelle että omalle tyttärelleen. Jos tästä jotakin hyvää seurasi, niin minusta ja perheen tyttärestä tuli ystäviä ja koira on edelleen hänellä, hyvävointisena. Vanhempiinsa tytöllä (tai no, ei ehkä voi sanoa enää tytöksi, kun ollaan 25+) on viileät välit, mutta siihen liittyy paljon muutakin ikävää kuin laiminlyöty koira. Ja joo, varmaan oikeaoppisesti koiran heitteillejätöstä olisi pitänyt ilmoittaa eläinsuojeluun tai poliisille, mutta tässä tapauksessa hyvä, että asia meni näin.

Pelastit koiran, hienosti toimittu.

Vierailija kirjoitti:

Hillumme lähes joka viikonloppu baareissa samalla ystäväporukalla tällasia nuoria ja villejä opiskelijoita kun olemme. Yhdellä ystävistä on hiukan erikoinen tapa, sillä hän ei halua kantaa mukanaan käsilaukkua, koska siitä on niin vaivalloista huolehtia. Meillä muilla on käsilaukut, missä kannamme mukana meikit, lompakot, avaimet ym. tarpeelliset tavarat.

Tämä yksi kaveri työntää AINA kaikki omat säilytettävät tavaransa meidän muiden käsilaukkuihin kannettavaksi baarireissun ajaksi. Illan ja yön aikana hän tulee sitten vähän väliä hakemaan laukustani milloin omia rahojaan koska haluaa ostaa oluen tai huulipunan koska haluaa ehostaa itseään kun käy vessassa.

Kerran tein niin, että minimoin baarireissulle mukaan otettavat omat tavarani. Jätin käsilaukun kotiin ja laitoin farkkuni taskuihin vain pankkikortin ja huulipunan. Eikös sitten narikassa tämä ystävä alkanut yskähdellä, että mihin hän nyt saa lompakkonsa ja meikkinsä kun en ottanut käsilaukkua mukaan. Hän sitten työnteli tavaransa mun farkkuni taskuihin säilytykseen tyyliin tohon taskuun sopii toi ja tohon taskuun sopii vielä toi tavara... Hänelle ei mitään väliä sillä, että mulla oli epämiellyttävän muhkurainen olo koko illan kun farkun taskut oli täynnä jonkun toisen roinaa.

ja säkö siis suostuit olemaan koko illan muhkuraisena?? miks ihmiset antaa käyttää itteään hyväksi?? ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka antaa!!!

Kun olin matkatoimistossa töissä, kaikki kaverit aina kuvittelivat, että voisin järjestää heille matkoja vähintään 50% alennuksella. Kenen he kuvittelivat ottavan takkiinsa sen alennuksen? Entisaikaan jos matkatoimisto myi vaikkapa Aurinkomatkojen matkan, toimisto sai itselleen 10% myyntipalkkion.

Aikana ennen nettiä ihmiset soittelivat kaikki matkatoimistot läpi ja kyselivät viime hetken alennuksia.

Ne samat matkat olivat kaikilla toimistoilla myynnissä. Pahin oli yksi naapuri, joka kyttäsi halpaa etelänlomaa.

Hän soitteli useita kertoja päivässä ja kun kännyköitäkään ei ollut, ilmoitti minulle mm, kampaajansa puhelinnumeron, että jos sattuu tulemaan halpa matka, saan hänet kesken permanentinkin kiinni.

Silloin tehtiin hurveä määrä turhaa työtä ja ihan ilmaiseksi. Ilmankos matkatoimistojen ja matkatoimistohenkilökunnan määrä on vähentynyt ja ihmiset itse tekevät omilla koneillaan sen etsintätyön.

Jos palvelua haluaa, sitä saa, mutta se maksaa. Ja hyvä niin.

Anoppi loukkaantui kun mieheni ei suostunut soittelemaan asunnoista ja käymään asuntonäytöissä hänen puolestaan. Tuhahti vain "mullahan menee kamalasti aikaa, jos joudun ite". Niin, pienten lasten isällä ei varmaan muuta tekemistä olisikaan kun soitella ja kierrellä asuntonäytöissä.

Sama ihminen laittoi kerran yhteisen tuttavan soittamaan miehelle klo 22 jälkeen, että huomenna aamulla klo 7 pitäisi olla viemässä jotain tavaraa johonkin ja hän ei itse ehdi (viitsi). Mies kieltäytyi ja kummasti oli sitten itse saanut asiansa hoidettua.

Edelleen sama tapaus. Miehen ja muutaman muun piti mennä kantamaan "muutama" pahvilaatikko vanhasta asunnosta uuteen ja jokainen voi olettaa, että siinä ei tuntia kauempaa mene. Parin tunnin kohdalla aloin jo ihmetellä mihin on jäänyt kun kauppaankin piti mennä hyvissä ajoin. Tuli sitten kuuden tunnin päästä ja totesi, että ne muutamat pahvilaatikota tarkoittivat koko asunnon tyhjentämistä (koriste-esineistä huonekaluihin) ja poisviemistä. Anoppi itse ei edes vaivautunut paikalle. En ymmärrä miksi suorittivat muuton vaikka oli selkeä huijaus ja hyväksikäyttö.

Kuskasin joka sunnuntai-aamu tytärtä ja hänen kaveriaan pariin eri harrastuspaikkaan. Kaveri asui parin kilometrin päässä, eikä matkan varrella, joten koukkausta tuli aina jonkin verran. Samoin tein myös torstaisin. Joskus jos kaverin äiti suurieleisesti kerran kuussa pääsi kuskaamaan niin heti piti huolta, että seuraavalla kerralla on minun vuoroni. Minä kun kuskasin heitä vain huvikseni kun kerran pyörälläkin olisivat päässeet (eivät kyllä olisi ehtineet kymmenen kilometriä paikasta toiseen minuuttiaikataululla).

Toimii nämä tosiaan toisinpäinkin. 

Miehen sukulaisperhe muutti samalle paikkakunnalle ja alkoi tiiviiseen tahtiin kysellä, milloin tulemme heille syömään päivällistä. Mies oli ensin vähän kummissaan, koska ei ollut näiden sukulaisten kanssa kovin läheinen, mutta ajateltiin sitten, että onhan se mukava tutustua paremmin. Mies vastasi kutsuun myöntyvästi ja mentiin kyläilemään. Ruokaa ei kylläkään tarjottu, vaan kahvia ja pullaa. Ei me tästä tietenkään loukkaannuttu, mutta ihmeteltiin myöhemmin kotona, oltiinko ymmärretty jotain väärin, kun nimenomaan päivälliselle oli pyydetty. Muutenkin tuntui, että meitä kohtaan oltiin nihkeitä ja meistä oli kiire päästä eroon.

Kyseisen sukulaisperheen äiti oli vierailumme jälkeen kailottanut koko miehen suvulle, että kyllä oli loukkaavaa, kun me varakkaat tuppauduimme heille, köyhille ihmisille, ruokailemaan! Kuulemma meistä näkee kilometrien päähän, että ollaan rikkaita, mutta niin pihejä, että täytyy muiden ruokapöydissä käydä. :D Minusta olivat puhuneet "rikkaana lakinaisena". Olin tuolloin vierailuajankohtana ekan vuoden oikisopiskelija. Meistä on kyllä rikkaus kaukana, kun minä opiskelen ja mies on ollut välillä työtön.

Moni muukin miehen sukulainen on naureskellut tälle jutulle ja kyseinen perhe on joutunut huonoihin väleihin suht monen kanssa. Ovat ilmeisesti kateellisia vähän kaikille, vaikka oikeasti syytä ei olisikaan.

Miehen sisko oli tulossa meille käymään kahden lapsensa kanssa. Hän ehdotti että käytäisiin samalla laivalla koko porukka eli myös minä mieheni ja meidän alle kouluikäinen lapsi. Itse olin raskaana. Matkaa ei oltu vielä ostettu. Miehen sisko sitten soitti että pyysi äitinsäkin mukaan. Ihmettelimme asiaa kun ovat huonoissa väleissä. No sitten selvisi että oli pyytänyt äitinsä mukaan jotta saa molemmat omat lapsensa ilmaiseksi mukaan. Toisen oman lipunsa ja toisen äitinsä lipun mukana. No kun kävivät ostamassa liput niin selvisikin että äiti pääsee eläkeläislipulla halvemmalla ja siihen ei saa alaikäistä ilmaisena mukaan.

No miehen sisko oli pyytänyt toista siskoaan soittamaan minun miehelleni ja sanomaan että jaksaako se Tiina (eli minä) lähteä sinne laivalle kun on raskaana. Huomasimme mikä oli homman nimi eli se että halusi minun ja lapsemme jäävän kotiin niin että siskon lapsi pääsee minun mieheni lipun mukana ilmaiseksi laivalle.

Ja ei muuten päässyt. Meidänkin lapsi oli jo innostunut matkasta niin kävimme heti ostamassa meille liput parisänkyhyttiin.

Laivalla miehen sisko vielä yritti tunkea äitiään eli anoppiani meidän hyttiin vaikka oli itse hänet mukaan pyytänyt ja tosiaan meidän hytissä oli yksi iso parisänky johon me kolme mahduimme.

Mä olen lääkäri, ja olen kyllä läheisiä neuvonut ja konsultoinutkin heidän puolestaan. Jotain hätätilannereseptejäkin olen kirjoitellut, tyyliin migreeni- tai allergialääkkeet, ja iäkkäiden sukulaisten lääkelistoja käynyt läpi, että onko siellä jotain turhaa tai puuttuuko jotain oleellista. Mitään kummallisempia lääkityksiä en uusi, vaan käsken "oikean" lääkärin vastaanotolle. Myöskään vaikkapa ajokortti- tai muita todistuksia en tee, koska siinä joutuu todella ikävään tilanteeseen, jos onkin sitä mieltä, ettei joku iäkäs sukulainen enää sitä ajokorttia tarvitsisi tai johonkin etuuteen ei ole oikeutta. Ihmiset tuntuvat myös kuvittelevan (myös ihan normipotilaat), että minä voin ihan hyvin valehdella vaikka johonkin eläkelausuntoon mitä sattuu, että menisi läpi. Sitten pahastuvat, kun totean heti kättelyssä, että prosessi ei toimi ihan niin. 

Siinä kohtaa en enää tiennyt, pitäisikö itkeä tai nauraa, kun eräs siipeilijänä tunnettu tuttu halusi minun kirjoittavan hänelle lausunnon sairaudesta (olisin kuulemma itse saanut keksiä, minkä haluaisin), jotta hän olisi saanut rahat takaisin matkasta, jolle jäi menemättä kun nukkui pommiin krapuloissaan, eikä ehtinyt lennolle. Samainen tuttu mm. tunnetaan siitä, että hän on käyttänyt kavereitaan muistaakseni seitsemässä muutossa niin kuljetus-, kanto-, siivous- kuin remonttiapuna. Kerran mietimme selkänsä takana, että kenen muutossa hän on ollut mukana. Yksi porukan jäsen muisteli, että hänen muutossaan tyyppi oli paikalla, mutta ei voinut kuulemma selkäkipujen vuoksi kantaa mitään. Pizza ja bisse kyllä maittoivat! :D Se olikin sitten ainoa kerta, kun hän "osallistui" talkoisiin. Surullista kyllä, nyt hänellä ei enää oikein ole kavereita, kun kaikki kyllästyivät tarjoamaan kaiken ja olemaan aina apuna, sillä hänellä on ollut rankka lapsuus ja muut ovat niiiin etuoikeutettuja. Ihan tottakin tuo on, mutta ei kai sillä nyt loputtomiin voi ratsastaa. 

Kun olimme mökillä, yhdet sukulaiset kutsuivat itsensä kylään. No me teimme kaikki ruuat heille ym. No sit tämä yksi ihminen toi omat makkaransa mukana niiku hänelle omaks ja me emme saaneet ottaa häneltä niitä makkaroita, kun hän vielä painotti että ne ovat HÄNEN. Ja hän viel käski meidän grillaa ne HÄNEN omat makkaransa. Niiku, et me annetaa omista ruuistamme heille mut me ei saada sit mitää?

Äitini sisko sano että äitini on läski. Vaikka äitini on tosi hoikka ja hänen siskonsa on pahasti ylipainone :D

Vierailija kirjoitti:

Totta kai puolensa pitää pitää. Olen itse fysioterapeutti ja aina joku kyselee, mitä pitäis tehdä, kun on välilevynpullistuma tai niska jumissa. Sanon aina, että tilaa aikaa, 45 minuuttia maksaa 50 euroa, niin annan sinulle venyttely-ja jumppaohjeet.

Miestäni saatan joskus hieroa ja manipuloida selkärankaa, mutta toivoisin, että mieskin kävisi jonkun muun luona ja hommaisi lähetteen ja maksaisi reilusti hoidosta. Koen, että se on harmaata taloutta, jos hieron miehen selkää.

Jos hierot OMAN miehesi selkää? Mitens tuo ruoan laitto? Laita mies syömään ravintolassa, niin ei tule harmaata taloutta. Ristussentään.

Vierailija kirjoitti:

En ottanut kantaa siihenkän, kun rintasyöpää sairastava täti näytti labrakokeitaan toukokuulla, ja kun seuraava kontrolli oli vasta syksyllä. Maksa-arvot olivat koholla, mikä viiitasi siihen, että syöpä oli levinnyt. Se oli hoitavan lääkärin asia, ettei puuttunut poikkeaviin arvoihin. Rakas täti kuoli, valitettavasti.

Varmaan jättäisit sairaskohtauksen saaneenkin ilman apua, ettei kukaan vain pääse hyötymään ilmaiseksi ammattitaidostasi? Itseään pitää arvostaa eikä kynnysmatoksi kannata suostua, mutta hei oikeasti, joku järki sentään kun on toisen hengestä kyse!

Asumme yhdessä Euroopan suurkaupungeista, josta lomailemme kesäisin Suomeen aina pariksi viikoksi. En ollenkaan pahoillani meidän vierailijoista, mielelläni näytän kaupunkia kaikille jotka tänne eksyvät. Mutta, lomavierailut Suomessa ovat kyllä melko tuskaa. Kaikki olettavat, että kun kerran olemme sillä suunnalla, niin pikaisesti ehdimme piipahtamaan jokin ilta kahville. Ei 20, 40 tai 100km matka majapaikastamme ole reissu eikä mikään kun kerta lähistöllä olemme. Teimme tuota yhden kesän niin, että yhtenä päivänä ajoimme 50km, toisena 300km, kolmantena 80km, neljäntenä taas 50km jne jne jne. Siinä se pariviikkoinen vierähtikin autossa. Puhumattakaan aikatauluttamisesta ja kaikkien tapaamisten sopimisesta. Ja sitten joku kuitenkin suuttui kun ei ehditty käymään "vain 30km päässä, kerrankin kun voitaisiin nähdä". Ei kyllä ikinä enää. Mikä siinä on niin vaikeaa tulla käymään majapaikkamme luona, kun kerran itse olemme kuitenkin Suomeen asti tulleet?

Sain ilmaisen risteilyn Helsingistä Tukholmaan A-luokan hytissä ja päätin kysäistä mukaan ystävää, jolla ei olisi ollut varaa matkustaa muutoin. Lähtö oli vieläpä perjantaina, jolloin risteilyt ovat yleensä kalleimmillaan, mutta usein ainoita vaihtoehtoja työssäkäyville.

Tukholmassa kävimme kahvilla ja olin juuri käyttänyt viimeiset kruununi, joten pyysin ystävää lainaamaan kahvirahat. Palattuamme laivalle ystävä muistutti minua, etten vain unohda velkaani. En tietenkään unohtanut, annoin 10 euroa, että varmasti riitti ja seteli otettiin tyytyväisenä vastaan. Olisiko kahvini maksanut edes kolmea euroa.

Mitä sinä olisit tehnyt, jos olisit saanut kutsun Silja Linen viikonloppuristeilylle Tukholmaan?

Olisitko raaskinut tarjota kaverillesi edes kahvit kiitokseksi?

Ystäväni soitti, että hakisinko poikansa 100 km päästä meille yöksi. Oli vappuaatto. Ja lentokenttä majoitus kelpaisi vaikka itse ei apua tarjoa.

Olen sairaalan lastenosastolla töissä ja siellä tulee kyllä niin uskomatonta settiä vanhemnilta, ettei aina vaan tajua. Lempparein valitus on se, että vanhemmat joutuvat nukkua patjalla. Tai se, ettei saada yksityishuonetta. Nyt ollaan kuitenkin sairaalassa eikä hotellissa. Vanhemmille voidaan tilata aamiainen osastolle, mutta muuten sitten omat eväät, kanttiinin antimet tai ruokailu hlökuntahintaan ruokalassa. "Ai miks ei voi tilata kaikkia ruokia?". Erikoista myös se, että kehdataan tulla etsimään omaa hoitajaa kahvihuoneesta, kun hoitaja on pitämässsä omaa ruokataukoa. Kuinka monessa muussa työpaikassa kehtaisit mennä ettimään työntekijää taukotiloista? Kyllä apua saa aina, mutta ei välttämättä just siltä omahoitajalta joka kerta. Lisäksi ihmetytti kun pyydettiin rattaita lainaksi ja vein sellaiset vähän vanhanaikaiset, mutta ihan kelvot rattaat, että näillä voitte mennä ulkoilemaan. "Eiks oo mitään muita?" Joo venaa ku kaivan katalogin esiin. Näin tasan samanlaiset rattaat just tänään kaupungilla, eli kyllä semmosia ihan käytössäkin on.

Mun mielestä aika uskomattomia vaatimuksia.

Muutimme uuteen rivitalokotiimme, ja jo seuraavana päivänä naapurinrouva kolkutteli ovea, ja halusi tuoda untuvatyynynsä meille kuivausrumpuun kuivattavaksi, ne kun tulevat siellä ihanan pöyheiksi. No oltaisiin autettu jos meillä olisi ollut kuivausrumpu, harmi vaan, ettei ollut. Sitä naapurin oli hyvin vaikea ymmärtää, sillä olihan aiemmillakin asukkailla ollut! Lähti niskojaan nakellen ja haukkuen tiehensä. Eipä aikaakaan, kun rouva oli jo tuomassa meidän pakastimeen lampaanviulua, oma pakastin kun oli jo täynnä. Ei mahtunut, ja sekin sapetti niin, että huutoahan siitäkin tuli. Vastaavia tapauksia on useita. Paras keissi on kuitenkin minun oman lapsen syntymään liittyvä: jälkikäteen kun puhe tuli lapseni syntymäajankohdasta, naapurin mielestä en mitenkään voinut olla synnyttämässä toukokuussa, vaan ehdottomasti lapsi syntyi elokuussa ja toukokuun vietin kotonani. Hänhän sen asian tiesi luonnollisesti minua paremmin naapurinani kuin minä, joka siellä sairaalassa kävin synnyttämässä esikoistani,  En halua olla naapurin kanssa tekemisissä kuin vähimmän välttämättömimmän. 

En oikeasti ymmärrä näitä ulkomailla asuvia, joiden mielestä kaupungissa vierailijat ovat pahimman luokan riistäjiä. Toki, jos tilaa ei kotona ole, niin lienee luonnollista, että vieras majoittuu hotellissa tai jos tulijana on joku tutun tuttu. Mutta itse olen aina ajatellut, että illan viettäminen vähän vieraammankin tuttavan kanssa on ihan ok. Itsestä on ollut kivaa viettää ilta ja kuunnella hyviä vinkkejä ja ainakin itse saanut sen fiiliksen, että tutusta on ollut kivaa puhua suomea, varsinkin, jos henkilö on yksin ulkomailla expattina.

Vierailija kirjoitti:

Olen sairaalan lastenosastolla töissä ja siellä tulee kyllä niin uskomatonta settiä vanhemnilta, ettei aina vaan tajua. Lempparein valitus on se, että vanhemmat joutuvat nukkua patjalla. Tai se, ettei saada yksityishuonetta. Nyt ollaan kuitenkin sairaalassa eikä hotellissa. Vanhemmille voidaan tilata aamiainen osastolle, mutta muuten sitten omat eväät, kanttiinin antimet tai ruokailu hlökuntahintaan ruokalassa. "Ai miks ei voi tilata kaikkia ruokia?". Erikoista myös se, että kehdataan tulla etsimään omaa hoitajaa kahvihuoneesta, kun hoitaja on pitämässsä omaa ruokataukoa. Kuinka monessa muussa työpaikassa kehtaisit mennä ettimään työntekijää taukotiloista? Kyllä apua saa aina, mutta ei välttämättä just siltä omahoitajalta joka kerta. Lisäksi ihmetytti kun pyydettiin rattaita lainaksi ja vein sellaiset vähän vanhanaikaiset, mutta ihan kelvot rattaat, että näillä voitte mennä ulkoilemaan. "Eiks oo mitään muita?" Joo venaa ku kaivan katalogin esiin. Näin tasan samanlaiset rattaat just tänään kaupungilla, eli kyllä semmosia ihan käytössäkin on.

Mun mielestä aika uskomattomia vaatimuksia.

Mitähän uskomatonta noissa on?