Lue keskustelun säännöt.
Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?
Kommentit (11849)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni alta kaksikymppisenä, johon silloinen "kaveri" yritti päästä loisimaan. Makasi kämpässäni työttömänä ja kutsui itsensä omin lupinensa käymään (en avannut ovea yllätysvierailuille ja tästä hän suuttui) ja kieltäytyi välillä poistumasta, kun pyysin. En 19-vuotiaana ihan ymmärtänyt tarpeeksi jämäkästi asettaa rajoja sille, että minun asunnossani määrään minä. Pyysi avaimiakin itselleen, siihen en luojan kiitos suostunut. Lieneekö tarvetta mainita, että söi ruokiani luvatta ja mitään ei koskaan mistään maksanut. "Yhteisasuminen" loppui, kun kaveri löysi poikaystävän. Kyseessä oli silkkaa ikävää hyväksikäyttöä yhdistettynä siihen, että noin nuorena raja siinä, että kyseessä oli minun kotini eikä jokin paikka jossa voidaan yhdessä hengata oli hämärä.
Toinen tapaus on vähän käänteinen. Kyläilimme uuden työkaverin kanssa vuorotellen aika usein. Hän oli usein tehnyt ruokaa, jota tarjosi minulle tullessani käymään. Kävimme ulkona syömässä, jossa maksoimme puoliksi, jonka jälkeen sain jonkun omituisen haukkumaviestin, että käytän häntä hyväksi kun "käyn hänen luonaan syömässä" ja "pyysin maksajaksi" ravintolassa. Lisäksi erään mökkireissun jäljiltä meille jäi kaksi pulloa viiniä, joista pyysin toista itselleni. Kaveri vaikutti niin vastahakoiselta sitä toista minulle antamaan, että ajattelin että ottakoon vaan, en jaksa kympin pullosta vääntää ja annoin olla hyvillä mielin. Menetin hermoni, kun syytti minua ahneeksi tästä viinikeissistä. Sanoin, että miksi valitat, kun sait itse ne molemmat aivan sovinnolla!
Näitä kyläilyjä ja tarjoamisia oli puolin ja toisin, niin en edelleenkään ymmärrä mikä hiersi. Ja jos koki tarjoamisensa liian kalliiksi tai epäreiluksi, olisi pyytänyt hieman rahaa tai ollut sitten vaikka tarjoamatta tai kutsumatta kotiinsa.
Hieman OT, mutta näinkin päin....
Jälkimmäisellä kaverilla oli varmaan excel-taulukko, jonka mukaan sinä olit maksanut yhteisistä riennoista vähemmän kuin hän.
Vanha vitsihän menee niin, että kun miesporukka saa ravintolassa laskun pöytään, niin jokainen heittää kasaan niin ison setelin, että varmasti riittää. Kun naisporukka saa laskun, niin jokainen kaivaa käsilaukustaan taskulaskimen.
Mutta tämmöistä vitsiä ei voi tietenekään ääneen sanoa, joku pahoittaa mielensä.
Ei ole vitsi, vaan näin se käy, ettei vaan maksa kaverin sapuskasta 10 senttiä
Laskun loppusummaa ei jaeta syöjien määrällä. Minä söin sitä ja join tuon x2 ja tuon, maksan ne.
En pahoita mieltäni - N -
Olen tuon vitsin kirjoittaja. Kuulin sen joskus kauan sitten.
Mutta usein tuo pitää paikkansa. Joskus ihmettelen, mistä se johtuu? Opiskeluaikoina huomasin selvän eron siihen, jos olimme miesporukalla tai sekaporukalla ravintolassa. Miehille oli tärkeää, että kaikilla oli hauskaa ja pöydässä oli hyvä tunnelma. Siksi miehet heitti kunnon setelit yhteiseen kasaan, jotta kukaan ei olisi ilonpilaaja. Ihan sama vaikka itse maksaisi vähän enemmän, koska kavereiden keskenhän tässä ollaan. Ja seuraavassa baarissa joku muu saattaa maksaa vastaavasti enemmän minun osuuttani. Ei se ole niin tarkkaa kavereiden kesken. Aikaa myöten "tilit" tasoittuu.
Mutta sitten oli niitä tilanteita, kun seurueen nainen(set) sai hirveät raivarit siitä, että rahoja ei jyvitetty täsmällisesti. Tuolloin kävi usein niin, että seurueen miehet heitti pöytään pari seteliä lisää, jotta lasku saadaan pois päiväjärjestyksestä. Ja tunnelma sen jälkeen oli aika vaivautunut. Hyvä fiilis lopahti nollaan. Iso seurue jakaantui pienemmiksi ja hajaantui eri baareihin.
-Mies-
Itse taas olen naisten kanssa ulkomailla reissatessa tottunut siihen että lounaat ja oluet ym maksetaan vuorotellen eikä ole niin tarkkaa jos jonkun euron heittää. Yllätys oli melkoinen kun lähdin reissuun miespuolisten kavereiden kanssa. Näillä oli oikeasti Excel-taulukko, johon merkittiin tabletilla jokainen raflaillallinen ja baari-illan lasku ja kuka oli maksanut mitäkin. Sitten reissun lopussa tasattiin tilit niin että kaikki olivat maksaneet sentilleen yhtä paljon. Olipa kokemus sekin.
Meillä kaikki tilaa oman laskun. Mikä siinäkin on vaikeaa?
Monesti ulkomailla seurue saa yhteisen laskun eivätkä seurueen jäsenet omaa pyydettäessäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni alta kaksikymppisenä, johon silloinen "kaveri" yritti päästä loisimaan. Makasi kämpässäni työttömänä ja kutsui itsensä omin lupinensa käymään (en avannut ovea yllätysvierailuille ja tästä hän suuttui) ja kieltäytyi välillä poistumasta, kun pyysin. En 19-vuotiaana ihan ymmärtänyt tarpeeksi jämäkästi asettaa rajoja sille, että minun asunnossani määrään minä. Pyysi avaimiakin itselleen, siihen en luojan kiitos suostunut. Lieneekö tarvetta mainita, että söi ruokiani luvatta ja mitään ei koskaan mistään maksanut. "Yhteisasuminen" loppui, kun kaveri löysi poikaystävän. Kyseessä oli silkkaa ikävää hyväksikäyttöä yhdistettynä siihen, että noin nuorena raja siinä, että kyseessä oli minun kotini eikä jokin paikka jossa voidaan yhdessä hengata oli hämärä.
Toinen tapaus on vähän käänteinen. Kyläilimme uuden työkaverin kanssa vuorotellen aika usein. Hän oli usein tehnyt ruokaa, jota tarjosi minulle tullessani käymään. Kävimme ulkona syömässä, jossa maksoimme puoliksi, jonka jälkeen sain jonkun omituisen haukkumaviestin, että käytän häntä hyväksi kun "käyn hänen luonaan syömässä" ja "pyysin maksajaksi" ravintolassa. Lisäksi erään mökkireissun jäljiltä meille jäi kaksi pulloa viiniä, joista pyysin toista itselleni. Kaveri vaikutti niin vastahakoiselta sitä toista minulle antamaan, että ajattelin että ottakoon vaan, en jaksa kympin pullosta vääntää ja annoin olla hyvillä mielin. Menetin hermoni, kun syytti minua ahneeksi tästä viinikeissistä. Sanoin, että miksi valitat, kun sait itse ne molemmat aivan sovinnolla!
Näitä kyläilyjä ja tarjoamisia oli puolin ja toisin, niin en edelleenkään ymmärrä mikä hiersi. Ja jos koki tarjoamisensa liian kalliiksi tai epäreiluksi, olisi pyytänyt hieman rahaa tai ollut sitten vaikka tarjoamatta tai kutsumatta kotiinsa.
Hieman OT, mutta näinkin päin....
Jälkimmäisellä kaverilla oli varmaan excel-taulukko, jonka mukaan sinä olit maksanut yhteisistä riennoista vähemmän kuin hän.
Vanha vitsihän menee niin, että kun miesporukka saa ravintolassa laskun pöytään, niin jokainen heittää kasaan niin ison setelin, että varmasti riittää. Kun naisporukka saa laskun, niin jokainen kaivaa käsilaukustaan taskulaskimen.
Mutta tämmöistä vitsiä ei voi tietenekään ääneen sanoa, joku pahoittaa mielensä.
Ei ole vitsi, vaan näin se käy, ettei vaan maksa kaverin sapuskasta 10 senttiä
Laskun loppusummaa ei jaeta syöjien määrällä. Minä söin sitä ja join tuon x2 ja tuon, maksan ne.
En pahoita mieltäni - N -
Olen tuon vitsin kirjoittaja. Kuulin sen joskus kauan sitten.
Mutta usein tuo pitää paikkansa. Joskus ihmettelen, mistä se johtuu? Opiskeluaikoina huomasin selvän eron siihen, jos olimme miesporukalla tai sekaporukalla ravintolassa. Miehille oli tärkeää, että kaikilla oli hauskaa ja pöydässä oli hyvä tunnelma. Siksi miehet heitti kunnon setelit yhteiseen kasaan, jotta kukaan ei olisi ilonpilaaja. Ihan sama vaikka itse maksaisi vähän enemmän, koska kavereiden keskenhän tässä ollaan. Ja seuraavassa baarissa joku muu saattaa maksaa vastaavasti enemmän minun osuuttani. Ei se ole niin tarkkaa kavereiden kesken. Aikaa myöten "tilit" tasoittuu.
Mutta sitten oli niitä tilanteita, kun seurueen nainen(set) sai hirveät raivarit siitä, että rahoja ei jyvitetty täsmällisesti. Tuolloin kävi usein niin, että seurueen miehet heitti pöytään pari seteliä lisää, jotta lasku saadaan pois päiväjärjestyksestä. Ja tunnelma sen jälkeen oli aika vaivautunut. Hyvä fiilis lopahti nollaan. Iso seurue jakaantui pienemmiksi ja hajaantui eri baareihin.
-Mies-
Taitaa noista sun opiskeluvuosista olla tovi jo kulunut :D Itse rupesin käymään kavereiden kanssa baarissa noin 16 vuotta sitten eikä silloinkaan enää lähes kukaan maksanut käteisellä, vaan aina kortilla. Ei siinä mitään turhaa säätöä tarvita, riittää kun vastaa "maksetaan erikseen" siinä vaiheessa kun tarjoilija asiaa kysyy, ja tarjoilija sitten tuo kaikille omat laskut. Vai tekeekö miehet sitten nykyään niin, että yksi maksaa kortilla koko laskun, ja muut laittaa tilisiirtona jotain random-summia tämän tilille? Eikö se ole vähän hankalaa?
Toinen asia on sitten se, että ainakin mun nuoruudessa oli harvinaista, että oltaisiin oltu missään niin hienossa paikassa, että koko summa olisi maksettu lopuksi, vaan yleensä ne viiden euron kaljat maksettiin tiskillä sitä mukaa kun niitä pöytään kannettiin. Olet ehkä sitten liikkunut jossain vähän paremmissa piireissä silloin? Ehkä sen takia seurueen jäsenillä on ollut rahaa niin paljon, ettei ole tarvinnut jyvittää? Ehkä ne tytöt on olleet köyhempiä? Tai sitten miehet on yleensä syöneet kalliimpia annoksia ja juoneet enemmän, jolloin lasku ei enää menekään ajan mittään tasan, vaan aina edullisemmin syövä ja vähemmän juova päätyykin sponsoroimaan muita? Joka tapauksessa kyse on ilmeisesti vanhasta kokemuksesta, josta on vaikea nykyaikana enää sanoa mitään.
Viimeiseen kappaleeseen: kyse oli mies-/naisporukoiden erosta, ei seka! Ennen oli ennen ja nyt on nyt: tilataan ruokaravintolassa ( ei viiden euron kaljoja tiskiltä) erilliset laskut, mutta siis ennen miesporukoissa oli juuri tuo rento tyyli.
Kuten jossain kommentissa sanottiin, yks tarjos jatkobaarissa ne oluet, toinen toisessa ja kolmas toisena ilta... pitemmän päälle kunkin lompakko keveni tasaisesti!
N 62
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni alta kaksikymppisenä, johon silloinen "kaveri" yritti päästä loisimaan. Makasi kämpässäni työttömänä ja kutsui itsensä omin lupinensa käymään (en avannut ovea yllätysvierailuille ja tästä hän suuttui) ja kieltäytyi välillä poistumasta, kun pyysin. En 19-vuotiaana ihan ymmärtänyt tarpeeksi jämäkästi asettaa rajoja sille, että minun asunnossani määrään minä. Pyysi avaimiakin itselleen, siihen en luojan kiitos suostunut. Lieneekö tarvetta mainita, että söi ruokiani luvatta ja mitään ei koskaan mistään maksanut. "Yhteisasuminen" loppui, kun kaveri löysi poikaystävän. Kyseessä oli silkkaa ikävää hyväksikäyttöä yhdistettynä siihen, että noin nuorena raja siinä, että kyseessä oli minun kotini eikä jokin paikka jossa voidaan yhdessä hengata oli hämärä.
Toinen tapaus on vähän käänteinen. Kyläilimme uuden työkaverin kanssa vuorotellen aika usein. Hän oli usein tehnyt ruokaa, jota tarjosi minulle tullessani käymään. Kävimme ulkona syömässä, jossa maksoimme puoliksi, jonka jälkeen sain jonkun omituisen haukkumaviestin, että käytän häntä hyväksi kun "käyn hänen luonaan syömässä" ja "pyysin maksajaksi" ravintolassa. Lisäksi erään mökkireissun jäljiltä meille jäi kaksi pulloa viiniä, joista pyysin toista itselleni. Kaveri vaikutti niin vastahakoiselta sitä toista minulle antamaan, että ajattelin että ottakoon vaan, en jaksa kympin pullosta vääntää ja annoin olla hyvillä mielin. Menetin hermoni, kun syytti minua ahneeksi tästä viinikeissistä. Sanoin, että miksi valitat, kun sait itse ne molemmat aivan sovinnolla!
Näitä kyläilyjä ja tarjoamisia oli puolin ja toisin, niin en edelleenkään ymmärrä mikä hiersi. Ja jos koki tarjoamisensa liian kalliiksi tai epäreiluksi, olisi pyytänyt hieman rahaa tai ollut sitten vaikka tarjoamatta tai kutsumatta kotiinsa.
Hieman OT, mutta näinkin päin....
Jälkimmäisellä kaverilla oli varmaan excel-taulukko, jonka mukaan sinä olit maksanut yhteisistä riennoista vähemmän kuin hän.
Vanha vitsihän menee niin, että kun miesporukka saa ravintolassa laskun pöytään, niin jokainen heittää kasaan niin ison setelin, että varmasti riittää. Kun naisporukka saa laskun, niin jokainen kaivaa käsilaukustaan taskulaskimen.
Mutta tämmöistä vitsiä ei voi tietenekään ääneen sanoa, joku pahoittaa mielensä.
Ei ole vitsi, vaan näin se käy, ettei vaan maksa kaverin sapuskasta 10 senttiä
Laskun loppusummaa ei jaeta syöjien määrällä. Minä söin sitä ja join tuon x2 ja tuon, maksan ne.
En pahoita mieltäni - N -
Olen tuon vitsin kirjoittaja. Kuulin sen joskus kauan sitten.
Mutta usein tuo pitää paikkansa. Joskus ihmettelen, mistä se johtuu? Opiskeluaikoina huomasin selvän eron siihen, jos olimme miesporukalla tai sekaporukalla ravintolassa. Miehille oli tärkeää, että kaikilla oli hauskaa ja pöydässä oli hyvä tunnelma. Siksi miehet heitti kunnon setelit yhteiseen kasaan, jotta kukaan ei olisi ilonpilaaja. Ihan sama vaikka itse maksaisi vähän enemmän, koska kavereiden keskenhän tässä ollaan. Ja seuraavassa baarissa joku muu saattaa maksaa vastaavasti enemmän minun osuuttani. Ei se ole niin tarkkaa kavereiden kesken. Aikaa myöten "tilit" tasoittuu.
Mutta sitten oli niitä tilanteita, kun seurueen nainen(set) sai hirveät raivarit siitä, että rahoja ei jyvitetty täsmällisesti. Tuolloin kävi usein niin, että seurueen miehet heitti pöytään pari seteliä lisää, jotta lasku saadaan pois päiväjärjestyksestä. Ja tunnelma sen jälkeen oli aika vaivautunut. Hyvä fiilis lopahti nollaan. Iso seurue jakaantui pienemmiksi ja hajaantui eri baareihin.
-Mies-
Taitaa noista sun opiskeluvuosista olla tovi jo kulunut :D Itse rupesin käymään kavereiden kanssa baarissa noin 16 vuotta sitten eikä silloinkaan enää lähes kukaan maksanut käteisellä, vaan aina kortilla. Ei siinä mitään turhaa säätöä tarvita, riittää kun vastaa "maksetaan erikseen" siinä vaiheessa kun tarjoilija asiaa kysyy, ja tarjoilija sitten tuo kaikille omat laskut. Vai tekeekö miehet sitten nykyään niin, että yksi maksaa kortilla koko laskun, ja muut laittaa tilisiirtona jotain random-summia tämän tilille? Eikö se ole vähän hankalaa?
Toinen asia on sitten se, että ainakin mun nuoruudessa oli harvinaista, että oltaisiin oltu missään niin hienossa paikassa, että koko summa olisi maksettu lopuksi, vaan yleensä ne viiden euron kaljat maksettiin tiskillä sitä mukaa kun niitä pöytään kannettiin. Olet ehkä sitten liikkunut jossain vähän paremmissa piireissä silloin? Ehkä sen takia seurueen jäsenillä on ollut rahaa niin paljon, ettei ole tarvinnut jyvittää? Ehkä ne tytöt on olleet köyhempiä? Tai sitten miehet on yleensä syöneet kalliimpia annoksia ja juoneet enemmän, jolloin lasku ei enää menekään ajan mittään tasan, vaan aina edullisemmin syövä ja vähemmän juova päätyykin sponsoroimaan muita? Joka tapauksessa kyse on ilmeisesti vanhasta kokemuksesta, josta on vaikea nykyaikana enää sanoa mitään.
Viimeiseen kappaleeseen: kyse oli mies-/naisporukoiden erosta, ei seka! Ennen oli ennen ja nyt on nyt: tilataan ruokaravintolassa ( ei viiden euron kaljoja tiskiltä) erilliset laskut, mutta siis ennen miesporukoissa oli juuri tuo rento tyyli.
Kuten jossain kommentissa sanottiin, yks tarjos jatkobaarissa ne oluet, toinen toisessa ja kolmas toisena ilta... pitemmän päälle kunkin lompakko keveni tasaisesti!
N 62
Siis tässä puhutaan yli 20 vuoden takaisista asioista? Ei sitten varmaan kannata yleistää, että naiset sitä ja miehet tätä, jos ei ole alle 40-vuotiaista naisista kyse ollenkaan.
Aiemmassa kommentissa oli myös kyse nimenomaan opiskeluajoista. Onko joskus ollut siis sellainen aika, kun opiskelijat ryyppäsivät ensisijaisesti ruokaravintoloissa eikä halvoissa kaljakuppiloissa? Kylläpäs ennen vanhaan oli opiskelijoilla asiat hyvin!
Ennen vanhaan ryypättiin ilmeisesti myös aina saman porukan kanssa, aina saman verran ja kaikilla oli aina saman verran rahaa (ilmeisesti paljon, jos oli rahaa juoda ruokaravintoloissa)? Silloin kun itse olin nuori 2000-luvun loppupuolella, kaikkien oli pakko venyttää penniä niin paljon, että jokainen joi vain sen verran, mihin itsellä oli varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni alta kaksikymppisenä, johon silloinen "kaveri" yritti päästä loisimaan. Makasi kämpässäni työttömänä ja kutsui itsensä omin lupinensa käymään (en avannut ovea yllätysvierailuille ja tästä hän suuttui) ja kieltäytyi välillä poistumasta, kun pyysin. En 19-vuotiaana ihan ymmärtänyt tarpeeksi jämäkästi asettaa rajoja sille, että minun asunnossani määrään minä. Pyysi avaimiakin itselleen, siihen en luojan kiitos suostunut. Lieneekö tarvetta mainita, että söi ruokiani luvatta ja mitään ei koskaan mistään maksanut. "Yhteisasuminen" loppui, kun kaveri löysi poikaystävän. Kyseessä oli silkkaa ikävää hyväksikäyttöä yhdistettynä siihen, että noin nuorena raja siinä, että kyseessä oli minun kotini eikä jokin paikka jossa voidaan yhdessä hengata oli hämärä.
Toinen tapaus on vähän käänteinen. Kyläilimme uuden työkaverin kanssa vuorotellen aika usein. Hän oli usein tehnyt ruokaa, jota tarjosi minulle tullessani käymään. Kävimme ulkona syömässä, jossa maksoimme puoliksi, jonka jälkeen sain jonkun omituisen haukkumaviestin, että käytän häntä hyväksi kun "käyn hänen luonaan syömässä" ja "pyysin maksajaksi" ravintolassa. Lisäksi erään mökkireissun jäljiltä meille jäi kaksi pulloa viiniä, joista pyysin toista itselleni. Kaveri vaikutti niin vastahakoiselta sitä toista minulle antamaan, että ajattelin että ottakoon vaan, en jaksa kympin pullosta vääntää ja annoin olla hyvillä mielin. Menetin hermoni, kun syytti minua ahneeksi tästä viinikeissistä. Sanoin, että miksi valitat, kun sait itse ne molemmat aivan sovinnolla!
Näitä kyläilyjä ja tarjoamisia oli puolin ja toisin, niin en edelleenkään ymmärrä mikä hiersi. Ja jos koki tarjoamisensa liian kalliiksi tai epäreiluksi, olisi pyytänyt hieman rahaa tai ollut sitten vaikka tarjoamatta tai kutsumatta kotiinsa.
Hieman OT, mutta näinkin päin....
Jälkimmäisellä kaverilla oli varmaan excel-taulukko, jonka mukaan sinä olit maksanut yhteisistä riennoista vähemmän kuin hän.
Vanha vitsihän menee niin, että kun miesporukka saa ravintolassa laskun pöytään, niin jokainen heittää kasaan niin ison setelin, että varmasti riittää. Kun naisporukka saa laskun, niin jokainen kaivaa käsilaukustaan taskulaskimen.
Mutta tämmöistä vitsiä ei voi tietenekään ääneen sanoa, joku pahoittaa mielensä.
Ei ole vitsi, vaan näin se käy, ettei vaan maksa kaverin sapuskasta 10 senttiä
Laskun loppusummaa ei jaeta syöjien määrällä. Minä söin sitä ja join tuon x2 ja tuon, maksan ne.
En pahoita mieltäni - N -
Olen tuon vitsin kirjoittaja. Kuulin sen joskus kauan sitten.
Mutta usein tuo pitää paikkansa. Joskus ihmettelen, mistä se johtuu? Opiskeluaikoina huomasin selvän eron siihen, jos olimme miesporukalla tai sekaporukalla ravintolassa. Miehille oli tärkeää, että kaikilla oli hauskaa ja pöydässä oli hyvä tunnelma. Siksi miehet heitti kunnon setelit yhteiseen kasaan, jotta kukaan ei olisi ilonpilaaja. Ihan sama vaikka itse maksaisi vähän enemmän, koska kavereiden keskenhän tässä ollaan. Ja seuraavassa baarissa joku muu saattaa maksaa vastaavasti enemmän minun osuuttani. Ei se ole niin tarkkaa kavereiden kesken. Aikaa myöten "tilit" tasoittuu.
Mutta sitten oli niitä tilanteita, kun seurueen nainen(set) sai hirveät raivarit siitä, että rahoja ei jyvitetty täsmällisesti. Tuolloin kävi usein niin, että seurueen miehet heitti pöytään pari seteliä lisää, jotta lasku saadaan pois päiväjärjestyksestä. Ja tunnelma sen jälkeen oli aika vaivautunut. Hyvä fiilis lopahti nollaan. Iso seurue jakaantui pienemmiksi ja hajaantui eri baareihin.
-Mies-
Itse taas olen naisten kanssa ulkomailla reissatessa tottunut siihen että lounaat ja oluet ym maksetaan vuorotellen eikä ole niin tarkkaa jos jonkun euron heittää. Yllätys oli melkoinen kun lähdin reissuun miespuolisten kavereiden kanssa. Näillä oli oikeasti Excel-taulukko, johon merkittiin tabletilla jokainen raflaillallinen ja baari-illan lasku ja kuka oli maksanut mitäkin. Sitten reissun lopussa tasattiin tilit niin että kaikki olivat maksaneet sentilleen yhtä paljon. Olipa kokemus sekin.
Meillä kaikki tilaa oman laskun. Mikä siinäkin on vaikeaa?
Monesti ulkomailla seurue saa yhteisen laskun eivätkä seurueen jäsenet omaa pyydettäessäkään.
No siinä tapauksessa fiksu ihminen on katsonut edes suunnilleen mitä omat ruuat ja juomat on maksanu. Mikä siinä on vaikeaa?
Kaverini täytti 30 ja laittoi Facebookissa kutsun juhlille. Juhlat pidettäisiin kartanossa yön yli ja tarjolla ruokaa & juomaa. Kutsussa toivoi, että lahjojen sijaan maksetaan kartanon vuokra 40€/hlö. Ajattelin, että suht kallis lahja pyytää kaikilta, kun oli mm työkavereita kutsunut myös, mutta itse olen sen verran läheinen ystävä että ajattelin, että on vielä siinä rajalla ok.
Ennen juhlia kun juhliin oli jo ilmoittauduttu, kaverini kyseli fb-tapahtumassa että kukas voisi leipoa/tuoda juhliin mitäkin tarjottavaa. Kaikki muut osallistujat kommentoivat leipovansa kakkua sun muuta ties mitä, joten lopulta oli itsekin pakko myöntyä tuomaan syötävää.
Kaveri vielä kommentoi tapahtumassa, että tarjolla on hieman viiniä, mutta kannattaa ottaa omia juomia. Lopulta juhlat siis olivat nyyttärit, jossa juhlakalu toi salaattiaineksia, karkkia ja tarjosi lasilliset viiniä, kun juhlavieraat tarjosi tilavuokran, muut suolaiset ja makeat syötävät sekä omat juomansa. Synttärisankari ei ollut myöskään suunnitellut juhlille mitään ohjelmaa, joten me vieraat hoidettiin tätäkin lennosta ettei ihan tylsistytty.
Lisäksi mökki oli korvessa eikä itselläni ole autoa, en tuntenut juhlille tulevista muita kuin synttärisankarin, joten jouduin kulkemaan synttäreille hänen kyydissään ennakkoon valmistelemaan. Ja lopuksi tietysti vielä siivottiin koko juhlapaikka yhdessä ennen kotiinlähtöä. Kaverini sanoi että siivouksen olisi saanut lisämaksusta, muttei viitsinyt sitä maksaa tai maksattaa vierailla. Kyllä jäi kaduttamaan että ees lähdin, mutta ainakin tajusin taas miten itsekäs tyyppi kaverini osaakaan olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni alta kaksikymppisenä, johon silloinen "kaveri" yritti päästä loisimaan. Makasi kämpässäni työttömänä ja kutsui itsensä omin lupinensa käymään (en avannut ovea yllätysvierailuille ja tästä hän suuttui) ja kieltäytyi välillä poistumasta, kun pyysin. En 19-vuotiaana ihan ymmärtänyt tarpeeksi jämäkästi asettaa rajoja sille, että minun asunnossani määrään minä. Pyysi avaimiakin itselleen, siihen en luojan kiitos suostunut. Lieneekö tarvetta mainita, että söi ruokiani luvatta ja mitään ei koskaan mistään maksanut. "Yhteisasuminen" loppui, kun kaveri löysi poikaystävän. Kyseessä oli silkkaa ikävää hyväksikäyttöä yhdistettynä siihen, että noin nuorena raja siinä, että kyseessä oli minun kotini eikä jokin paikka jossa voidaan yhdessä hengata oli hämärä.
Toinen tapaus on vähän käänteinen. Kyläilimme uuden työkaverin kanssa vuorotellen aika usein. Hän oli usein tehnyt ruokaa, jota tarjosi minulle tullessani käymään. Kävimme ulkona syömässä, jossa maksoimme puoliksi, jonka jälkeen sain jonkun omituisen haukkumaviestin, että käytän häntä hyväksi kun "käyn hänen luonaan syömässä" ja "pyysin maksajaksi" ravintolassa. Lisäksi erään mökkireissun jäljiltä meille jäi kaksi pulloa viiniä, joista pyysin toista itselleni. Kaveri vaikutti niin vastahakoiselta sitä toista minulle antamaan, että ajattelin että ottakoon vaan, en jaksa kympin pullosta vääntää ja annoin olla hyvillä mielin. Menetin hermoni, kun syytti minua ahneeksi tästä viinikeissistä. Sanoin, että miksi valitat, kun sait itse ne molemmat aivan sovinnolla!
Näitä kyläilyjä ja tarjoamisia oli puolin ja toisin, niin en edelleenkään ymmärrä mikä hiersi. Ja jos koki tarjoamisensa liian kalliiksi tai epäreiluksi, olisi pyytänyt hieman rahaa tai ollut sitten vaikka tarjoamatta tai kutsumatta kotiinsa.
Hieman OT, mutta näinkin päin....
Jälkimmäisellä kaverilla oli varmaan excel-taulukko, jonka mukaan sinä olit maksanut yhteisistä riennoista vähemmän kuin hän.
Vanha vitsihän menee niin, että kun miesporukka saa ravintolassa laskun pöytään, niin jokainen heittää kasaan niin ison setelin, että varmasti riittää. Kun naisporukka saa laskun, niin jokainen kaivaa käsilaukustaan taskulaskimen.
Mutta tämmöistä vitsiä ei voi tietenekään ääneen sanoa, joku pahoittaa mielensä.
Ei ole vitsi, vaan näin se käy, ettei vaan maksa kaverin sapuskasta 10 senttiä
Laskun loppusummaa ei jaeta syöjien määrällä. Minä söin sitä ja join tuon x2 ja tuon, maksan ne.
En pahoita mieltäni - N -
Olen tuon vitsin kirjoittaja. Kuulin sen joskus kauan sitten.
Mutta usein tuo pitää paikkansa. Joskus ihmettelen, mistä se johtuu? Opiskeluaikoina huomasin selvän eron siihen, jos olimme miesporukalla tai sekaporukalla ravintolassa. Miehille oli tärkeää, että kaikilla oli hauskaa ja pöydässä oli hyvä tunnelma. Siksi miehet heitti kunnon setelit yhteiseen kasaan, jotta kukaan ei olisi ilonpilaaja. Ihan sama vaikka itse maksaisi vähän enemmän, koska kavereiden keskenhän tässä ollaan. Ja seuraavassa baarissa joku muu saattaa maksaa vastaavasti enemmän minun osuuttani. Ei se ole niin tarkkaa kavereiden kesken. Aikaa myöten "tilit" tasoittuu.
Mutta sitten oli niitä tilanteita, kun seurueen nainen(set) sai hirveät raivarit siitä, että rahoja ei jyvitetty täsmällisesti. Tuolloin kävi usein niin, että seurueen miehet heitti pöytään pari seteliä lisää, jotta lasku saadaan pois päiväjärjestyksestä. Ja tunnelma sen jälkeen oli aika vaivautunut. Hyvä fiilis lopahti nollaan. Iso seurue jakaantui pienemmiksi ja hajaantui eri baareihin.
-Mies-
Itse taas olen naisten kanssa ulkomailla reissatessa tottunut siihen että lounaat ja oluet ym maksetaan vuorotellen eikä ole niin tarkkaa jos jonkun euron heittää. Yllätys oli melkoinen kun lähdin reissuun miespuolisten kavereiden kanssa. Näillä oli oikeasti Excel-taulukko, johon merkittiin tabletilla jokainen raflaillallinen ja baari-illan lasku ja kuka oli maksanut mitäkin. Sitten reissun lopussa tasattiin tilit niin että kaikki olivat maksaneet sentilleen yhtä paljon. Olipa kokemus sekin.
Meillä kaikki tilaa oman laskun. Mikä siinäkin on vaikeaa?
Monesti ulkomailla seurue saa yhteisen laskun eivätkä seurueen jäsenet omaa pyydettäessäkään.
No siinä tapauksessa fiksu ihminen on katsonut edes suunnilleen mitä omat ruuat ja juomat on maksanu. Mikä siinä on vaikeaa?
Ei näiden miesten mielestä ollutkaan vaikeaa ja siksi varmaan tätä Excelin kanssa säätämistä jaksoivatkin, mutta itsestäni vähän kummallista. Halvassa maassa paikallisten ravintoloiden kalliidenkin ruoka-annosten hinnat oli alle kymppiä joten itse en nähnyt tarvetta tälle säädölle, minulle olisi sopinut ihan hyvin että maksetaan vain vuorotellen koko lasku eikä aleta jokaista senttiä tasaamaan.
Tuskimpa toi on mikään miehet-naiset -juttu, meillä esim. osa menee mielellään noin mut ite en kyl halua maksella muiden pihvilounaita kasvissyöjänä :D En itekään tajua miksei voi pyytää omaa laskua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni alta kaksikymppisenä, johon silloinen "kaveri" yritti päästä loisimaan. Makasi kämpässäni työttömänä ja kutsui itsensä omin lupinensa käymään (en avannut ovea yllätysvierailuille ja tästä hän suuttui) ja kieltäytyi välillä poistumasta, kun pyysin. En 19-vuotiaana ihan ymmärtänyt tarpeeksi jämäkästi asettaa rajoja sille, että minun asunnossani määrään minä. Pyysi avaimiakin itselleen, siihen en luojan kiitos suostunut. Lieneekö tarvetta mainita, että söi ruokiani luvatta ja mitään ei koskaan mistään maksanut. "Yhteisasuminen" loppui, kun kaveri löysi poikaystävän. Kyseessä oli silkkaa ikävää hyväksikäyttöä yhdistettynä siihen, että noin nuorena raja siinä, että kyseessä oli minun kotini eikä jokin paikka jossa voidaan yhdessä hengata oli hämärä.
Toinen tapaus on vähän käänteinen. Kyläilimme uuden työkaverin kanssa vuorotellen aika usein. Hän oli usein tehnyt ruokaa, jota tarjosi minulle tullessani käymään. Kävimme ulkona syömässä, jossa maksoimme puoliksi, jonka jälkeen sain jonkun omituisen haukkumaviestin, että käytän häntä hyväksi kun "käyn hänen luonaan syömässä" ja "pyysin maksajaksi" ravintolassa. Lisäksi erään mökkireissun jäljiltä meille jäi kaksi pulloa viiniä, joista pyysin toista itselleni. Kaveri vaikutti niin vastahakoiselta sitä toista minulle antamaan, että ajattelin että ottakoon vaan, en jaksa kympin pullosta vääntää ja annoin olla hyvillä mielin. Menetin hermoni, kun syytti minua ahneeksi tästä viinikeissistä. Sanoin, että miksi valitat, kun sait itse ne molemmat aivan sovinnolla!
Näitä kyläilyjä ja tarjoamisia oli puolin ja toisin, niin en edelleenkään ymmärrä mikä hiersi. Ja jos koki tarjoamisensa liian kalliiksi tai epäreiluksi, olisi pyytänyt hieman rahaa tai ollut sitten vaikka tarjoamatta tai kutsumatta kotiinsa.
Hieman OT, mutta näinkin päin....
Jälkimmäisellä kaverilla oli varmaan excel-taulukko, jonka mukaan sinä olit maksanut yhteisistä riennoista vähemmän kuin hän.
Vanha vitsihän menee niin, että kun miesporukka saa ravintolassa laskun pöytään, niin jokainen heittää kasaan niin ison setelin, että varmasti riittää. Kun naisporukka saa laskun, niin jokainen kaivaa käsilaukustaan taskulaskimen.
Mutta tämmöistä vitsiä ei voi tietenekään ääneen sanoa, joku pahoittaa mielensä.
Ei ole vitsi, vaan näin se käy, ettei vaan maksa kaverin sapuskasta 10 senttiä
Laskun loppusummaa ei jaeta syöjien määrällä. Minä söin sitä ja join tuon x2 ja tuon, maksan ne.
En pahoita mieltäni - N -
Olen tuon vitsin kirjoittaja. Kuulin sen joskus kauan sitten.
Mutta usein tuo pitää paikkansa. Joskus ihmettelen, mistä se johtuu? Opiskeluaikoina huomasin selvän eron siihen, jos olimme miesporukalla tai sekaporukalla ravintolassa. Miehille oli tärkeää, että kaikilla oli hauskaa ja pöydässä oli hyvä tunnelma. Siksi miehet heitti kunnon setelit yhteiseen kasaan, jotta kukaan ei olisi ilonpilaaja. Ihan sama vaikka itse maksaisi vähän enemmän, koska kavereiden keskenhän tässä ollaan. Ja seuraavassa baarissa joku muu saattaa maksaa vastaavasti enemmän minun osuuttani. Ei se ole niin tarkkaa kavereiden kesken. Aikaa myöten "tilit" tasoittuu.
Mutta sitten oli niitä tilanteita, kun seurueen nainen(set) sai hirveät raivarit siitä, että rahoja ei jyvitetty täsmällisesti. Tuolloin kävi usein niin, että seurueen miehet heitti pöytään pari seteliä lisää, jotta lasku saadaan pois päiväjärjestyksestä. Ja tunnelma sen jälkeen oli aika vaivautunut. Hyvä fiilis lopahti nollaan. Iso seurue jakaantui pienemmiksi ja hajaantui eri baareihin.
-Mies-
Itse taas olen naisten kanssa ulkomailla reissatessa tottunut siihen että lounaat ja oluet ym maksetaan vuorotellen eikä ole niin tarkkaa jos jonkun euron heittää. Yllätys oli melkoinen kun lähdin reissuun miespuolisten kavereiden kanssa. Näillä oli oikeasti Excel-taulukko, johon merkittiin tabletilla jokainen raflaillallinen ja baari-illan lasku ja kuka oli maksanut mitäkin. Sitten reissun lopussa tasattiin tilit niin että kaikki olivat maksaneet sentilleen yhtä paljon. Olipa kokemus sekin.
Meillä kaikki tilaa oman laskun. Mikä siinäkin on vaikeaa?
Monesti ulkomailla seurue saa yhteisen laskun eivätkä seurueen jäsenet omaa pyydettäessäkään.
No siinä tapauksessa fiksu ihminen on katsonut edes suunnilleen mitä omat ruuat ja juomat on maksanu. Mikä siinä on vaikeaa?
Ei näiden miesten mielestä ollutkaan vaikeaa ja siksi varmaan tätä Excelin kanssa säätämistä jaksoivatkin, mutta itsestäni vähän kummallista. Halvassa maassa paikallisten ravintoloiden kalliidenkin ruoka-annosten hinnat oli alle kymppiä joten itse en nähnyt tarvetta tälle säädölle, minulle olisi sopinut ihan hyvin että maksetaan vain vuorotellen koko lasku eikä aleta jokaista senttiä tasaamaan.
Ja toisekseen nykyään helppoa esim. Splitwisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Appiukkoni on tosi saita ja haluaisi tehdä kaikki virallisemmat paperihommat kuten testamentit ja vastaavat itse. Hän ei juurikaan osaa käyttää tietokonetta ja olettaa mieheni hoitavan tekstin naputtelun, tulostamiset ja muut. Pari vuotta sitten appiukko antoi miehelleni kopion heidän tuttavaperheen testamentista saatesanoilla, että meille pitäisi saada samanlainen. Mieheni ei siis todellakaan ole lakimies. Onneksi kieltäytyi ja kehotti vanhempiaan hoitamaan vastaavat asiat vaikka pankin lakimiehen kanssa.
Appivanhemmat ovat myymässä taloaan ja samalla tavalla heille olisi pitänyt tehdä myynti-ilmoitus nettiin ja ottaa valokuvat siihen. Oletuksena oli myös, että mieheni näppärästi selvittää millä sivulla talo menisi nopeiten kaupaksi ja mikä on sopiva hinta. Siinä vaiheessa totesin, että näitä palveluita varten on olemassa ihan oma ammattikuntansa, jolle maksetaan jos oma aika tai osaaminen ei riitä.
Oon kai sitten itse pihi kun olen tehnyt oman testamenttini ihan itse enkä minäkään mikään lakimies ole. En pitänyt sitä edes vaikeana. Ehkä asiaa helpotti se ettei mulla ole rintaperillisiä ja perijöiden määrä on pieni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuskimpa toi on mikään miehet-naiset -juttu, meillä esim. osa menee mielellään noin mut ite en kyl halua maksella muiden pihvilounaita kasvissyöjänä :D En itekään tajua miksei voi pyytää omaa laskua
Jouduin pyytämään oman laskun, vaikka muu seurue halusi jakaa laskun tasan päittäin. Olin työpaikan illanvietossa. Työskentelin osa-aikaisena pienellä palkalla, olin valinnut itselleni ravintolassa edullisen ruuan ilman alkoholia. Muilla oli kokoaikatyö ja ehkä n. 3—5 kertaa suurempi palkka, ja he illallistivat kalliisti.
Monille miehille on tosiaan tärkeää pitää muiden miesten edessä yllä sellaista avokätistä, huoletonta rahamieskulissia. Vaikka kotona sitten pihisteltäisiin kuinka, maksatettaisiin laskut, ruoat yms. puolisolla, ja esim omille lapsillehan pitää kelvata ne halvimmat rukkaset ja kumpparit, jos vaimo haluaa panostaa niin panostakoon omasta pussistaan.
Onneksi on hyviäkin miehiä mutta valitettavan usein on näinkin, että se miehen rentous ja avokätisyys raha-asioissa toteutuu lähinnä poikien kanssa ravintolassa pari kertaa vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse täytyy myöntää olleeni kamala jotain vanhoja kavereita kohtaan ja pyytänyt ns kahvipalkalla apuja. Olin itse todella köyhä, opintotuki oli kaikki raha mitä sain (270e/kk) + 80% asumisesta kattava asumistuki. Eli kuussa elämiseen jäi noin 150e. Nyt tekisi mieli ottaa yhteyttä kaikkiin näihin kavereihin ja pyytää anteeksi.
Toisaalta yksi sukulaiseni on sellainen, että kyselee tarvinko jotain esim lapselleni. Kun sanon ei, tuo kuitenkin ensi kerran nähdessä tavaraa. Kun/jos otan sen vastaan, tulee joko hintapyyntö tai itkua toiselle sukulaiselle miten pihi ja törkeä olen, kun en tarjoudu maksamaan rytkyistä, joita en alunperin edes halunnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskimpa toi on mikään miehet-naiset -juttu, meillä esim. osa menee mielellään noin mut ite en kyl halua maksella muiden pihvilounaita kasvissyöjänä :D En itekään tajua miksei voi pyytää omaa laskua
Jouduin pyytämään oman laskun, vaikka muu seurue halusi jakaa laskun tasan päittäin. Olin työpaikan illanvietossa. Työskentelin osa-aikaisena pienellä palkalla, olin valinnut itselleni ravintolassa edullisen ruuan ilman alkoholia. Muilla oli kokoaikatyö ja ehkä n. 3—5 kertaa suurempi palkka, ja he illallistivat kalliisti.
Mietin, että olisi kohteliasta muitakin ruokailijoita kohtaan, että kaikki pyytäisivät oman laskun, kun jollakin voi olla taloudellisesti tiukkaa. Ei oman laskun vaatimisesta ja omasta taloustilanteesta haluaisi tehdä numeroa tuttavien parissa, jos muut haluavat jakaa laskun päittäin. Jos valitsee itse itselleen syötävät ja maksaa ne, voi osallistua ruokailutapahtumaan vaikka ei olisi paljon rahaa, mutta suuri yllätyslasku muiden syömisistä voi aiheuttaa taloudellisia vaikeuksia/karsimista muista välttämättömimmistä menoista.
t. sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Appiukkoni on tosi saita ja haluaisi tehdä kaikki virallisemmat paperihommat kuten testamentit ja vastaavat itse. Hän ei juurikaan osaa käyttää tietokonetta ja olettaa mieheni hoitavan tekstin naputtelun, tulostamiset ja muut. Pari vuotta sitten appiukko antoi miehelleni kopion heidän tuttavaperheen testamentista saatesanoilla, että meille pitäisi saada samanlainen. Mieheni ei siis todellakaan ole lakimies. Onneksi kieltäytyi ja kehotti vanhempiaan hoitamaan vastaavat asiat vaikka pankin lakimiehen kanssa.
Appivanhemmat ovat myymässä taloaan ja samalla tavalla heille olisi pitänyt tehdä myynti-ilmoitus nettiin ja ottaa valokuvat siihen. Oletuksena oli myös, että mieheni näppärästi selvittää millä sivulla talo menisi nopeiten kaupaksi ja mikä on sopiva hinta. Siinä vaiheessa totesin, että näitä palveluita varten on olemassa ihan oma ammattikuntansa, jolle maksetaan jos oma aika tai osaaminen ei riitä.
Oon kai sitten itse pihi kun olen tehnyt oman testamenttini ihan itse enkä minäkään mikään lakimies ole. En pitänyt sitä edes vaikeana. Ehkä asiaa helpotti se ettei mulla ole rintaperillisiä ja perijöiden määrä on pieni.
Voihan sen tehdä halutessaan itse, jos tilanne on simppeli niin kuin sinulla. Appivanhemmillani on taas ihan eri tilanne taustalla eikä tuo tuttavaperheen pohja oikein sopinut appivanhempieni toiveisiin. Asiantuntemusta vaativaa muokkaustyötä olisi pitänyt tehdä paljon. Mieheni tekemä testamentti olisi kyllä säästänyt rahaa mutta pätevä se tuskin olisi ollut.
Melissa75 kirjoitti:
Lapsena eräs kaverini vaati saada omaksi meidän suvussa kulkeneita arvokkaita leluja. Uhkasi, ettei ole enää mun kaveri jos ei saa vähintään yhtä näistä leluista itselleen. Olen aika kiltti ja menin hämilleni, mutta silti sanoin tiukan ein. Oli silti vielä mun kaveri seuraavana päivänä ja vielä pitkään yli 3kybäseksi
Tästä opimme, että kannattaa opettaa lapsille myös kieltäytyminen eikä vaan miellyttämään muita.
Vierailija kirjoitti:
Melissa75 kirjoitti:
Lapsena eräs kaverini vaati saada omaksi meidän suvussa kulkeneita arvokkaita leluja. Uhkasi, ettei ole enää mun kaveri jos ei saa vähintään yhtä näistä leluista itselleen. Olen aika kiltti ja menin hämilleni, mutta silti sanoin tiukan ein. Oli silti vielä mun kaveri seuraavana päivänä ja vielä pitkään yli 3kybäseksi
Tästä opimme, että kannattaa opettaa lapsille myös kieltäytyminen eikä vaan miellyttämään muita.
Tämä on todella tärkeää. Pojallani oli pienenä kaveri joka oli kasvatettu todella tottelevaiseksi. Kerran he olivat ulkona leikkimässä ja alkoi sataa. Huusin pojat sisälle jatkamaan leikkejään. Myöhemmin kävi ilmi että kaverin äiti oli lähettänyt poikansa ulos leikkimään ja sanoi että leiki ulkona, kavereille ei saa mennä. No, poika ei uskaltanut olla tottelematta minua kun pyysin sateesta meille sisälle. Tuli mieleen että tällä tavalla kasvatettu lapsi on vaikka missä vaarassa kun tottelee kiltisti kaikkia käskyjä. "Tule meille katsomaan kissanpentuja" yms.
Vähän oli aiheen mutta liittyi edelliseen kommenttiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni alta kaksikymppisenä, johon silloinen "kaveri" yritti päästä loisimaan. Makasi kämpässäni työttömänä ja kutsui itsensä omin lupinensa käymään (en avannut ovea yllätysvierailuille ja tästä hän suuttui) ja kieltäytyi välillä poistumasta, kun pyysin. En 19-vuotiaana ihan ymmärtänyt tarpeeksi jämäkästi asettaa rajoja sille, että minun asunnossani määrään minä. Pyysi avaimiakin itselleen, siihen en luojan kiitos suostunut. Lieneekö tarvetta mainita, että söi ruokiani luvatta ja mitään ei koskaan mistään maksanut. "Yhteisasuminen" loppui, kun kaveri löysi poikaystävän. Kyseessä oli silkkaa ikävää hyväksikäyttöä yhdistettynä siihen, että noin nuorena raja siinä, että kyseessä oli minun kotini eikä jokin paikka jossa voidaan yhdessä hengata oli hämärä.
Toinen tapaus on vähän käänteinen. Kyläilimme uuden työkaverin kanssa vuorotellen aika usein. Hän oli usein tehnyt ruokaa, jota tarjosi minulle tullessani käymään. Kävimme ulkona syömässä, jossa maksoimme puoliksi, jonka jälkeen sain jonkun omituisen haukkumaviestin, että käytän häntä hyväksi kun "käyn hänen luonaan syömässä" ja "pyysin maksajaksi" ravintolassa. Lisäksi erään mökkireissun jäljiltä meille jäi kaksi pulloa viiniä, joista pyysin toista itselleni. Kaveri vaikutti niin vastahakoiselta sitä toista minulle antamaan, että ajattelin että ottakoon vaan, en jaksa kympin pullosta vääntää ja annoin olla hyvillä mielin. Menetin hermoni, kun syytti minua ahneeksi tästä viinikeissistä. Sanoin, että miksi valitat, kun sait itse ne molemmat aivan sovinnolla!
Näitä kyläilyjä ja tarjoamisia oli puolin ja toisin, niin en edelleenkään ymmärrä mikä hiersi. Ja jos koki tarjoamisensa liian kalliiksi tai epäreiluksi, olisi pyytänyt hieman rahaa tai ollut sitten vaikka tarjoamatta tai kutsumatta kotiinsa.
Hieman OT, mutta näinkin päin....
Jälkimmäisellä kaverilla oli varmaan excel-taulukko, jonka mukaan sinä olit maksanut yhteisistä riennoista vähemmän kuin hän.
Vanha vitsihän menee niin, että kun miesporukka saa ravintolassa laskun pöytään, niin jokainen heittää kasaan niin ison setelin, että varmasti riittää. Kun naisporukka saa laskun, niin jokainen kaivaa käsilaukustaan taskulaskimen.
Mutta tämmöistä vitsiä ei voi tietenekään ääneen sanoa, joku pahoittaa mielensä.
Ei ole vitsi, vaan näin se käy, ettei vaan maksa kaverin sapuskasta 10 senttiä
Laskun loppusummaa ei jaeta syöjien määrällä. Minä söin sitä ja join tuon x2 ja tuon, maksan ne.
En pahoita mieltäni - N -
Olen tuon vitsin kirjoittaja. Kuulin sen joskus kauan sitten.
Mutta usein tuo pitää paikkansa. Joskus ihmettelen, mistä se johtuu? Opiskeluaikoina huomasin selvän eron siihen, jos olimme miesporukalla tai sekaporukalla ravintolassa. Miehille oli tärkeää, että kaikilla oli hauskaa ja pöydässä oli hyvä tunnelma. Siksi miehet heitti kunnon setelit yhteiseen kasaan, jotta kukaan ei olisi ilonpilaaja. Ihan sama vaikka itse maksaisi vähän enemmän, koska kavereiden keskenhän tässä ollaan. Ja seuraavassa baarissa joku muu saattaa maksaa vastaavasti enemmän minun osuuttani. Ei se ole niin tarkkaa kavereiden kesken. Aikaa myöten "tilit" tasoittuu.
Mutta sitten oli niitä tilanteita, kun seurueen nainen(set) sai hirveät raivarit siitä, että rahoja ei jyvitetty täsmällisesti. Tuolloin kävi usein niin, että seurueen miehet heitti pöytään pari seteliä lisää, jotta lasku saadaan pois päiväjärjestyksestä. Ja tunnelma sen jälkeen oli aika vaivautunut. Hyvä fiilis lopahti nollaan. Iso seurue jakaantui pienemmiksi ja hajaantui eri baareihin.
-Mies-
Itse taas olen naisten kanssa ulkomailla reissatessa tottunut siihen että lounaat ja oluet ym maksetaan vuorotellen eikä ole niin tarkkaa jos jonkun euron heittää. Yllätys oli melkoinen kun lähdin reissuun miespuolisten kavereiden kanssa. Näillä oli oikeasti Excel-taulukko, johon merkittiin tabletilla jokainen raflaillallinen ja baari-illan lasku ja kuka oli maksanut mitäkin. Sitten reissun lopussa tasattiin tilit niin että kaikki olivat maksaneet sentilleen yhtä paljon. Olipa kokemus sekin.
Meillä kaikki tilaa oman laskun. Mikä siinäkin on vaikeaa?
Oma lasku kaikille on todellakin kaikkein reiluin tapa. Minä olen käytännössä vegaanisella ruokavaliolla, kun en syö lihaa, ja maitotuotteita joudun välttelemään terveyssyistä.
Olen ollut monta kertaa ravintolassa siten, että seurueen muut jäsenet tilaavat 25-30 euron hintaisia pihviaterioita, kun taas itselleni löytyy vain salaatti, jolla on hintaa 12-15 e. Tyypillisintä on, että jälkiruokalistalla ei ole täysin maidottomia vaihtoehtoja, joten jälkkäri jää useimmiten syömättä. Jos muut tilaavat jälkkärin, se maksaa jotain 10 e/kpl. Tähän päälle viinit ja oluet, n. 6-9 e/lasi. Lihansyöjien lasku on siis ainakin 40-50 euroa tilattujen juomien määrästä riippuen, kun se taas itselläni on noin 20-25 e. Ajatellaan, että olisin ravintolassa neljän henkilön kanssa, joista jokainen tilaisi 25 euron pääruoan, 10 euron jälkkärin ja kaksi lasia 6 euroa lasilta maksavaa viiniä. Itse tilaisin sen 15 euron salaatin ja kaksi lasia viiniä. Lasku olisi siis rapiat 200 euroa, jolloin viidellä jaettuna jokainen maksaisi karvan verran päälle 40 e. Jos minun syömiseni maksaisi tosiasiassa vain puolet tuosta summasta, en todellakaan alkaisi mistään solidaarisuudesta maksamaan tasinkoa niille, jotka syövät kalliimman pääruoan ja jälkkärin.
Kerran yks kaveri vaatimalla vaati ja sen jälkeen ei. Olin tyytyväinen. Emme tunteneet.
Naapuri just eilen pyysi, että kolaisin hänen piha-alueet eli Joulun pyhät 2 viikkoa. Sanoin vaan, että kyllå äjokaisen pitää hoitaa omapiha-alueensa tai sitten palkata siihen ammattilainen. Annoin vieläå paikallisen talonmiespalvelun puhelinnumeron. Nainen lähti hyvin hämmentyneenä ja pettyneenä ovelta. Tänään toinen naapuri kertoi, kuinka tämä kolanainen oli päästellyt ärriä, kun nykyajan miehet ei enää auta vanhuksia. Minä siihe sitten, että hankkikoot itelleen miehen palvelemaan. Minä ainakaan en osta rivarikämppää sillä silmällä, että pääsen auttamaan muita.
Oltiin maassa jossa laskutettiin pöydittäin. Monessa maassa toki omatkin laskut onnistuu.