Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Taas pilataan ketja jankkauksella.

You are not gay

Voinko yrittää sun eksää, kun erositte?

Et

Vierailija kirjoitti:

Taas pilataan ketja jankkauksella.

Mitä tuo sinun viestisi antoi keskustelulle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas pilataan ketja jankkauksella.

Mitä tuo sinun viestisi antoi keskustelulle?

No mitä sinun viestisi siitten antoi? 🤣

Taloudellinen hyötyminen ja seksi, vaikka sukulaisia huh.

Kyllä ksikki suhteet menee tuollaisilla tarkoitusperillä. Yök.

Hieman otsikosta off topic, mutta eräs kesä ollessamme reissussa ulkomailla, yksi perhe joka oli tulossa paikalle myöhemmin pyysi, että minä ostaisin eräät lauttaliput valmiiksi että varmasti pääsevät samaan paattiin. Toki ystävälle näin tein ja ostin liput niin omalle perheelle kuin heillekin. Olimme olleet kauan hyviä ystäviä ja en sen kummemmin kysellyt muutaman kympin perään, senkin vuoksi että tarkan markan ihmisenä ystävä maksaisi varmasti takaisin. Olimme sitten uima-altaalla ja ystäväni tarjosi rahaa takaisin. Minulla oli vain uikkarit päällä ja muut kamat hotellihuoneessa ja pyysin että maksaa kun minulla on jotain mihin rahan laitan. Loman viimeisenä päivänä ystävä kysyi että onhan hän maksanut lippurahat minulle. Sanoin että et vielä kun en voinut ottaa niitä heti vastaan. Voi kauhea kun hän suuttui. Omasta mielestään oli maksanut eikä puhunut minulle enää loppuajasta. Sen verran meuhkasi ääneen että ei tässä tapana ole kellekään velkaa olla. Lapset katsoivat nolona vierestä. Ollaan edelleen ystäviä mutta joku särö tuosta jäi, ei minulle vaan hänelle. Ajattelin, että aikanaan vitsillä laitan kuolinilmoitukseen, jos ennen häntä lähden, X olet edelleen pystyssä 50, maksa perikunnalle.

Olen töissä pienessä juhlavaateliikkeessä ja erään kerran oli kampanja "osta min 500;- puku, niin saat iltapuvun velloituksetta". Mallin, värin sekä koon sai itse valita tietyn valmistajan mallistosta. No kuinka ollakaan, eräs asiakas ei ollut tyytyväinen valitsemaansa iltapukuun. Vaan olisi halunnut hyvitystä siitä, että puku ei ollut hänelle sopiva (olisi vaatinut pientä istuvuuskorjausta) ja hän halusi palauttaa puvun, niin että saa siitä hyvityksenä puvun myyntihinnan.

Väännän sitten rautalangasta, että pukuhan oli teille "ilmainen" ja hyvin usein valmiskoot varsinkin juhlavaatteissa eivät ole heti sopivia ja istuvia, vaan pukua täytyy muokata. Tätä mielensäpahoitushyvitystä kovasti siinä sitten vaaditiin, että kun ei ollutkaan sopiva ja hyvä ja oltiin ajateltu, että olisi. Totesin lopuksi, että voitte halutessanne jättää puvun liikkeeseen, mutta hyvitystä EI ole ilmaisesta puvusta valitetavasti tulossa. Itse kyllä myisin puvun pois vaikka netissä, sillä siitä saaatava myyntihintahan olisi kokonaisuudessaan hyvitystä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni alta kaksikymppisenä, johon silloinen "kaveri" yritti päästä loisimaan. Makasi kämpässäni työttömänä ja kutsui itsensä omin lupinensa käymään (en avannut ovea yllätysvierailuille ja tästä hän suuttui) ja kieltäytyi välillä poistumasta, kun pyysin. En 19-vuotiaana ihan ymmärtänyt tarpeeksi jämäkästi asettaa rajoja sille, että minun asunnossani määrään minä. Pyysi avaimiakin itselleen, siihen en luojan kiitos suostunut. Lieneekö tarvetta mainita, että söi ruokiani luvatta ja mitään ei koskaan mistään maksanut. "Yhteisasuminen" loppui, kun kaveri löysi poikaystävän. Kyseessä oli silkkaa ikävää hyväksikäyttöä yhdistettynä siihen, että noin nuorena raja siinä, että kyseessä oli minun kotini eikä jokin paikka jossa voidaan yhdessä hengata oli hämärä.

Toinen tapaus on vähän käänteinen. Kyläilimme uuden työkaverin kanssa vuorotellen aika usein. Hän oli usein tehnyt ruokaa, jota tarjosi minulle tullessani käymään. Kävimme ulkona syömässä, jossa maksoimme puoliksi, jonka jälkeen sain jonkun omituisen haukkumaviestin, että käytän häntä hyväksi kun "käyn hänen luonaan syömässä" ja "pyysin maksajaksi" ravintolassa. Lisäksi erään mökkireissun jäljiltä meille jäi kaksi pulloa viiniä, joista pyysin toista itselleni. Kaveri vaikutti niin vastahakoiselta sitä toista minulle antamaan, että ajattelin että ottakoon vaan, en jaksa kympin pullosta vääntää ja annoin olla hyvillä mielin. Menetin hermoni, kun syytti minua ahneeksi tästä viinikeissistä. Sanoin, että miksi valitat, kun sait itse ne molemmat aivan sovinnolla!

Näitä kyläilyjä ja tarjoamisia oli puolin ja toisin, niin en edelleenkään ymmärrä mikä hiersi. Ja jos koki tarjoamisensa liian kalliiksi tai epäreiluksi, olisi pyytänyt hieman rahaa tai ollut sitten vaikka tarjoamatta tai kutsumatta kotiinsa.

Hieman OT, mutta näinkin päin....

Jälkimmäisellä kaverilla oli varmaan excel-taulukko, jonka mukaan sinä olit maksanut yhteisistä riennoista vähemmän kuin hän.

Vanha vitsihän menee niin, että kun miesporukka saa ravintolassa laskun pöytään, niin jokainen heittää kasaan niin ison setelin, että varmasti riittää. Kun naisporukka saa laskun, niin jokainen kaivaa käsilaukustaan taskulaskimen.

Mutta tämmöistä vitsiä ei voi tietenekään ääneen sanoa, joku pahoittaa mielensä.

Ei ole vitsi, vaan näin se käy, ettei vaan maksa kaverin sapuskasta 10 senttiä

Laskun loppusummaa ei jaeta syöjien määrällä. Minä söin sitä ja join tuon x2 ja tuon, maksan ne.

En pahoita mieltäni - N -

Olen tuon vitsin kirjoittaja. Kuulin sen joskus kauan sitten.

Mutta usein tuo pitää paikkansa. Joskus ihmettelen, mistä se johtuu? Opiskeluaikoina huomasin selvän eron siihen, jos olimme miesporukalla tai sekaporukalla ravintolassa. Miehille oli tärkeää, että kaikilla oli hauskaa ja pöydässä oli hyvä tunnelma. Siksi miehet heitti kunnon setelit yhteiseen kasaan, jotta kukaan ei olisi ilonpilaaja. Ihan sama vaikka itse maksaisi vähän enemmän, koska kavereiden keskenhän tässä ollaan. Ja seuraavassa baarissa joku muu saattaa maksaa vastaavasti enemmän minun osuuttani. Ei se ole niin tarkkaa kavereiden kesken. Aikaa myöten "tilit" tasoittuu.

Mutta sitten oli niitä tilanteita, kun seurueen nainen(set) sai hirveät raivarit siitä, että rahoja ei jyvitetty täsmällisesti. Tuolloin kävi usein niin, että seurueen miehet heitti pöytään pari seteliä lisää, jotta lasku saadaan pois päiväjärjestyksestä. Ja tunnelma sen jälkeen oli aika vaivautunut. Hyvä fiilis lopahti nollaan. Iso seurue jakaantui pienemmiksi ja hajaantui eri baareihin.

-Mies-

Taitaa noista sun opiskeluvuosista olla tovi jo kulunut :D Itse rupesin käymään kavereiden kanssa baarissa noin 16 vuotta sitten eikä silloinkaan enää lähes kukaan maksanut käteisellä, vaan aina kortilla. Ei siinä mitään turhaa säätöä tarvita, riittää kun vastaa "maksetaan erikseen" siinä vaiheessa kun tarjoilija asiaa kysyy, ja tarjoilija sitten tuo kaikille omat laskut. Vai tekeekö miehet sitten nykyään niin, että yksi maksaa kortilla koko laskun, ja muut laittaa tilisiirtona jotain random-summia tämän tilille? Eikö se ole vähän hankalaa?

Toinen asia on sitten se, että ainakin mun nuoruudessa oli harvinaista, että oltaisiin oltu missään niin hienossa paikassa, että koko summa olisi maksettu lopuksi, vaan yleensä ne viiden euron kaljat maksettiin tiskillä sitä mukaa kun niitä pöytään kannettiin. Olet ehkä sitten liikkunut jossain vähän paremmissa piireissä silloin? Ehkä sen takia seurueen jäsenillä on ollut rahaa niin paljon, ettei ole tarvinnut jyvittää? Ehkä ne tytöt on olleet köyhempiä? Tai sitten miehet on yleensä syöneet kalliimpia annoksia ja juoneet enemmän, jolloin lasku ei enää menekään ajan mittään tasan, vaan aina edullisemmin syövä ja vähemmän juova päätyykin sponsoroimaan muita? Joka tapauksessa kyse on ilmeisesti vanhasta kokemuksesta, josta on vaikea nykyaikana enää sanoa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isä ja äiti oli maanviljelijöitä, maitotilallisia. Isä sai vakavan sairaskohtauksen ja kävi likellä kuolemaa. Sukulaiset oli kuulemma jo valinneet tilallemme jatkajan. Eräs serkkuni olis saanu kunnian ryhtyä isännäksi. Suku vähän pettyi kun isä tervehtyi ja vielä enemmän he pettyivät kun äiti löi faktat tiskiin kuullessaan tästä suunnitelmasta. Serkulla ei olis ollu mitään asiaa isännäksi. Tila oli vanhempien yhteisomistuksessa ja isällä oli vieläpä rintaperillisiä. Serkulla ei ollut mitää osaa eikä arpaa tilaan. Isän sairauden aikana äiti hoiti itse maatilan hommat, mitään apua ei sukulaisilta saatu. Odottivat vaan, että isä kuolee ja pääsevät olemattomia perintöjä jakamaan. En vieläkään ymmärrä mikä logiikka tuossa oikein oli. Kuvittelivatko isän siskot tosiaan, että voivat periä oman veljensä tämän vaimon ja lasten sijasta. Vai mitä ihmettä.

Varmaan kuvittelivat, jos kyseessä oli sukutila, jonka jotkut kuvittelevat kuuluvan tosiaan sisaruksille ja jopa heidän lapsilleen ohi rintaperillisten, vaikka aikanaan on asianmukaiset paperit tehty.

.

Nää siskot oli saaneet sukupolvenvaihdoksen yhteydessä oman "osuutensa" rahana eli siis ns. sisarosuudet. Tilan myyjät (isovanhempani) siis halus, että osa tilan hinnasta menee suoraan muille sisaruksille, vähän kuin ennakkoperintönä. Eli siskot varsin hyvin tiesivät, että ketkä sen tilan omisti. Olivat paikalla kaupantekohetkellä. 

Mut ehkä se sitten oli jotain sukutila-ajattelua, tiedä häntä. Tai sitten päättivät vaan yrittää, josko jymäytys menis läpi surun murtamalle leskelle.

Voivat olla vain sellaisia ihmisiä, jotka syövät oman kakun ja yrittävät sen jälkeen viedä toisenkin ja ovat pöyristyneitä, jos toinen ei annakaan. Veljeni tulee mieleen.

Isämme kuoli ja perintö laitettiin tasan meidän lasten kanssa. Veli tuhlasi rahansa alkoholiin, pelaamiseen ym. ja minä laitoin rahastoon. Muutaman vuoden päästä veli vaati tasinkoa (kyllä tasinkoa, vaikka tietääkseni en ole ikinä veljeni kanssa ollut naimisissa...), koska mulla oli rahaa perinnöstä jäljellä ja hänellä ei ollut. Mitkään järkiperustelut eivät menneet läpi: saimme molemmat saman summan ja en ole hänelle velkaa. Suuttui, kun en antanut omasta osuudesta hänelle ja katkaisi välit. 

Mitä lie liikkuu tällaisten ihmisten mielessä? En ymmärrä.

Sukupolvenvaihdoksissa tilaa jatkava perillinen voi saada enemmän kuin sisarukset (tilaa jatkamattomat sisarukset saattavat saada esimerkiksi vain lakiosuuden), ja tämä voi herättää negatiivisuutta. Jos kaikki saisivat yhtä paljon, tilasta olisi monesti mahdotonta irrottaa tilaa jatkamattomille sisaruksille tasaosuutta rahakorvauksena, ja tilaa jatkavan olisi vaikea ottaa niin paljon lainaa, että saisi sisarrukset maksettua ulos

Miksi sisaruksille pitäis maksaa mitään varsinkin jos tila ostetaan ihan eläviltä vanhemmilta käyvällä hinnalla? Vanhemmat sitten tekee rahoillaan mitä haluavat. Niitä ehkä jää perittäväksi tai sitten ei. Minä aiemmin tuossa kerroin suvustani, joka oli perimässä isääni. Isäni ostaessa tilan molemmat isovanhempani olivat elossa. He halusivat, että osa myyntihinnasta menee sisaruksille ja osa heille itselleen. Näin toimittiin. Sisaruksilla ei tuossa tilanteessa ollut vielä mitään perintöosuutta, koska kukaan ei ollut vielä kuollut. Isäni sairastuessakin isovanhempani olivat elossa. Isälläni oli omia perillisiä, silti siskot kuvittelivat, että he ovat isäni perillisiä ja jakoivat jo tilaa omille lapsilleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni alta kaksikymppisenä, johon silloinen "kaveri" yritti päästä loisimaan. Makasi kämpässäni työttömänä ja kutsui itsensä omin lupinensa käymään (en avannut ovea yllätysvierailuille ja tästä hän suuttui) ja kieltäytyi välillä poistumasta, kun pyysin. En 19-vuotiaana ihan ymmärtänyt tarpeeksi jämäkästi asettaa rajoja sille, että minun asunnossani määrään minä. Pyysi avaimiakin itselleen, siihen en luojan kiitos suostunut. Lieneekö tarvetta mainita, että söi ruokiani luvatta ja mitään ei koskaan mistään maksanut. "Yhteisasuminen" loppui, kun kaveri löysi poikaystävän. Kyseessä oli silkkaa ikävää hyväksikäyttöä yhdistettynä siihen, että noin nuorena raja siinä, että kyseessä oli minun kotini eikä jokin paikka jossa voidaan yhdessä hengata oli hämärä.

Toinen tapaus on vähän käänteinen. Kyläilimme uuden työkaverin kanssa vuorotellen aika usein. Hän oli usein tehnyt ruokaa, jota tarjosi minulle tullessani käymään. Kävimme ulkona syömässä, jossa maksoimme puoliksi, jonka jälkeen sain jonkun omituisen haukkumaviestin, että käytän häntä hyväksi kun "käyn hänen luonaan syömässä" ja "pyysin maksajaksi" ravintolassa. Lisäksi erään mökkireissun jäljiltä meille jäi kaksi pulloa viiniä, joista pyysin toista itselleni. Kaveri vaikutti niin vastahakoiselta sitä toista minulle antamaan, että ajattelin että ottakoon vaan, en jaksa kympin pullosta vääntää ja annoin olla hyvillä mielin. Menetin hermoni, kun syytti minua ahneeksi tästä viinikeissistä. Sanoin, että miksi valitat, kun sait itse ne molemmat aivan sovinnolla!

Näitä kyläilyjä ja tarjoamisia oli puolin ja toisin, niin en edelleenkään ymmärrä mikä hiersi. Ja jos koki tarjoamisensa liian kalliiksi tai epäreiluksi, olisi pyytänyt hieman rahaa tai ollut sitten vaikka tarjoamatta tai kutsumatta kotiinsa.

Hieman OT, mutta näinkin päin....

Jälkimmäisellä kaverilla oli varmaan excel-taulukko, jonka mukaan sinä olit maksanut yhteisistä riennoista vähemmän kuin hän.

Vanha vitsihän menee niin, että kun miesporukka saa ravintolassa laskun pöytään, niin jokainen heittää kasaan niin ison setelin, että varmasti riittää. Kun naisporukka saa laskun, niin jokainen kaivaa käsilaukustaan taskulaskimen.

Mutta tämmöistä vitsiä ei voi tietenekään ääneen sanoa, joku pahoittaa mielensä.

Ei ole vitsi, vaan näin se käy, ettei vaan maksa kaverin sapuskasta 10 senttiä

Laskun loppusummaa ei jaeta syöjien määrällä. Minä söin sitä ja join tuon x2 ja tuon, maksan ne.

En pahoita mieltäni - N -

Olen tuon vitsin kirjoittaja. Kuulin sen joskus kauan sitten.

Mutta usein tuo pitää paikkansa. Joskus ihmettelen, mistä se johtuu? Opiskeluaikoina huomasin selvän eron siihen, jos olimme miesporukalla tai sekaporukalla ravintolassa. Miehille oli tärkeää, että kaikilla oli hauskaa ja pöydässä oli hyvä tunnelma. Siksi miehet heitti kunnon setelit yhteiseen kasaan, jotta kukaan ei olisi ilonpilaaja. Ihan sama vaikka itse maksaisi vähän enemmän, koska kavereiden keskenhän tässä ollaan. Ja seuraavassa baarissa joku muu saattaa maksaa vastaavasti enemmän minun osuuttani. Ei se ole niin tarkkaa kavereiden kesken. Aikaa myöten "tilit" tasoittuu.

Mutta sitten oli niitä tilanteita, kun seurueen nainen(set) sai hirveät raivarit siitä, että rahoja ei jyvitetty täsmällisesti. Tuolloin kävi usein niin, että seurueen miehet heitti pöytään pari seteliä lisää, jotta lasku saadaan pois päiväjärjestyksestä. Ja tunnelma sen jälkeen oli aika vaivautunut. Hyvä fiilis lopahti nollaan. Iso seurue jakaantui pienemmiksi ja hajaantui eri baareihin.

-Mies-

Taitaa noista sun opiskeluvuosista olla tovi jo kulunut :D Itse rupesin käymään kavereiden kanssa baarissa noin 16 vuotta sitten eikä silloinkaan enää lähes kukaan maksanut käteisellä, vaan aina kortilla. Ei siinä mitään turhaa säätöä tarvita, riittää kun vastaa "maksetaan erikseen" siinä vaiheessa kun tarjoilija asiaa kysyy, ja tarjoilija sitten tuo kaikille omat laskut. Vai tekeekö miehet sitten nykyään niin, että yksi maksaa kortilla koko laskun, ja muut laittaa tilisiirtona jotain random-summia tämän tilille? Eikö se ole vähän hankalaa?

Toinen asia on sitten se, että ainakin mun nuoruudessa oli harvinaista, että oltaisiin oltu missään niin hienossa paikassa, että koko summa olisi maksettu lopuksi, vaan yleensä ne viiden euron kaljat maksettiin tiskillä sitä mukaa kun niitä pöytään kannettiin. Olet ehkä sitten liikkunut jossain vähän paremmissa piireissä silloin? Ehkä sen takia seurueen jäsenillä on ollut rahaa niin paljon, ettei ole tarvinnut jyvittää? Ehkä ne tytöt on olleet köyhempiä? Tai sitten miehet on yleensä syöneet kalliimpia annoksia ja juoneet enemmän, jolloin lasku ei enää menekään ajan mittään tasan, vaan aina edullisemmin syövä ja vähemmän juova päätyykin sponsoroimaan muita? Joka tapauksessa kyse on ilmeisesti vanhasta kokemuksesta, josta on vaikea nykyaikana enää sanoa mitään.

Ei Suomen baareissa ole ainakaan 20 vuoteen ollut yleisesti tuollaista käytäntöä että lasku maksettaisiin jälkikäteen, muuta kuin ehkä jossain tosi hienossa paikassa. Ehkä tämä tapahtui ulkomailla, monessa maassa tuollainen on yleistä? Selittäisi myös miksi naiset olivat hämmentyneitä joutuessaan maksumieheksi, näissä kulttuureissa harvemmin on tapana maksattaa naisilla miesten kaljoja.

Vierailija kirjoitti:

Valitsimme sisareni perikunnnan asioittenhoitajaksi äitimme kuoltua, isä oli kuollut aikaisemmin. Varsinainen perukirja tehtiin pankin lakimiehen luona. Sovittiin, että sisar saa matkakorvaukset kotipaikkakunnalle niiltä matkoilta kun on pakollisia asioita ja muut hommat (talon tyhjennys, tavaroitten jako jne) hoidetaan samalla, sisar siis asuun kaikista kauimpana n. 800 km päässä.

Talo saatiin tyhjäksi ja iso osa tavaroista jaettua, pieni määrä tauluja, valokuvia, kirjoja jne. jäi odottamaan kun aika loppui kesken.

Sisar ilmoitti sitten yhden lauantaina, että jaetaan kuvat silloin.

Noh hän tuli paikalle n. kolmeksi tunniksi eikä aika riittänyt. Hän ilmoitti, että perikunnan pitää maksaa hänen matkat, hän vietti pitkän viikonlopun ystävänsä luona tämän kesämökillä ja kävi kolme tuntia kotimökillä ja härskisti oli vailla korvauksia. Etukäteen hän ei siis kertonut, että ehtii paikalle vain kolmeksi tunniksi.

Nostin äläkän ja hän suuttui. Hän oli sitä mieltä, että olen hirveä ihminen kun epäilen hänen motiivejaan,

Minusta sinä olit tässä härski. Sisko tulee 800 kilometrin päästä hoitamaan asioita! Tuossahan menee aina koko viikonloppu. Onhan se kiva odottaa, että kaikki hoidetaan valmiiksi, mutta jos sisko yhden (!) kerran yhdistää tuohon matkaan omia menoja niin aika nipoja olette, jos ette tuon vertaa halua korvata hänelle oman ajan käytöstä teidän muiden hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kirjoitti:

Kaikki tuttavat, jotka kehtaa pyytää jotakin tavaraa tai työtä/palvelusta ilmaiseksi.

Siis tyyliin: " mä voin ottaa tuon sun auton ilmaiseksi, kun olet uutta hankkimassa".

Myös lentoliput, konserttiliput jne.

Joillakin on pokkaa, eikä edes peruskäytöstapoja.

Appiukko kuoli ja häneltä jäi ehkä 15 vuotta vanha auto. Eräs avulias naapuri oli valmis ottamaan auton ilmaiseksi. Ihmetteli, kun perikunta ei suostunut.

Olin 5 v kotiäiti ja tosi usein tein tosi pieniä palveluksia naapurin mummolle.

Hänellä tytär kävi kaupassa kerran viikossa.

Mä hain omalla kauppareissulla maidon, leivän jne alle 5 e ostoksia.

Otin hänen lompakon, kassalla maksoin ja laitoin takas kuitin ja loppurahat.

Ja oliko tiistaisin jätti ulko-oven luo roskapussin, vein sen samalla, kun menin ulos.

Lähistöllä oli itsepalvelukirppis, jonne sai kotiäidit prosenttipaikan, 50% myynnistä. Normaalisti sain tilityksessä ehkä 30-50 e.

Naapuri antoi mulle ehkä joka 2 vko muovipussillisen verran myytävää. Valtaosa oli ihan arvotonta, vanhoja kirjoja ja astioita.

Mä vein ne kirppikselle, myin 2 vkoa ja vein myymättömät Fidaan.

Mulla oli kirppispöytä yhteensä varmaan 20 krt 5 v aikana.. Saatiin mm naapurin kellari tyhjennettyä.

Jossain vaiheessa tytär tuli kovistelemaan. Missä on heidän osuus. Koska asuttiin naapurissa, seuraavalla viikolla naapuri kertoi pitäneensä tyttärelle melkoisen puhuttelun.

Menin aikoinaan takaisin töihin ja naapuri pääsi vanhainkotiin. Muuton yhteydessä tarpeetonta tavaraa tuli reippaasti ja vein ne meidän kellariin, tarkoituksena viedä myyntiin myöhemmin.

Tällöin tytär sai kunnon kohtauksen. En enää muista miten tämä päättyi, mutta muistan ajatelleeni kuinka ihmiset kuvittelevat kirppisroinan arvon niin tähtitieteelliseksi.

Sinäkö et näe syytä, miksi vanhuksen tytärtä raivostutti? Sinä varastit hänen lapsuuskotinsa irtaimiston ja ajattelit myydä kirpputorilla? Kyllä olisi jo rikosilmoituksen paikka ja kunnon tuomio sinulle. VARAS!

Joka viikko hoidin hänen asioitaan mm vein roskapussin ja kävin kaupassa.

Kiitokseksi tästä hän antoi pari krt kk muovipussillisen kirppistavaraa. Näistä ei kaikkina näinä vuosina montaa kymppiä tullut. Kirppispöydällä oli valtaosa meidän kotoa.

Menin hänen kellarikomeroon, toin laatikon sisälle ja hän kävi sen läpi. Joko laittoi jonnekin sisällä tai kirppiskasaan.

Tämä urakka sai naapurin käymään kotinsa läpi.

Mm hänellä oli kellarissa erilaisia joulu- ja pääsiäiskoristeita, sekaisin sekä irtokuvia, lasten tekemiä kortteja jne.

Kun kellari oli tyhjä, oli kotikin käyty läpi.

Vähän, kuin konmari olisi käynyt.

Asunto oli pieni kaksio, jollain toisella olisi tässä mennyt kk.

Asunnossa ei alunperinkään ollut mitään ns arvokasta ja ne, mitkä oli, myös jäivät sinne.

Sain sieltä vain lähes arvotonta käyttötavaraa.

Esim kun vaatteet tuli järjestykseen, myös tuli kaikki mekot käyttöön.

Käyttöarvo on eri kuin muistoarvo. Siellä on myyty naapurin tyttären lapsuuden koristeet kirpparilla. Just ne, mistä tulee lapsuus mieleen.

Ihmisellä on täysi oikeus tehdä mitä haluaa omille tavaroilleen. Perillisten oikeudet tulevat vasta kuoleman jälkeen.

Ellei mennyt tyttären lempilelu, jonka oli ajatellut omalle lapsellensa säästää. - Ei arvannut, että pitää korjata pois, jos kuitenkin oli todennäköistä, että perii äitinsä ullakoineen kellareineen.

Netissä julkaistaan myös kaiken aikaa tarinoita vanhusten ullakoilta löytyneistä arvottomista kipoista ja vaaseista, joista sitten löytyykin jonkun arvotaiteilijan puumerkki.

Eikö lempilelu pitäisi olla sitten jo ihan omissa varastoissa. Voi olla että ymmärsin väärin, että äiti tässä asui kerrostalossa, kun kerran kellarivaraston sai tyhjättyä. Oli miten oli, aikuisten lasten pitäisi muistaa, ettei vanhemmilla ole velvollisuutta säilöä lasten lapsuuden aikaisia tavaroita lopun ikäänsä. Toki fiksua vanhemmilta olisi kysyä, että tarvitsetteko vai laitetaanko kiertoon, mutta kaikille se ei näemmä tule mieleen. Naapurille tuossa kiukuttelu kuitenkin on ihan turha asia.

Ei !!!! Ne joulukoristeet, mitä löytyi kellarista, ne laitettiin niiden muiden joulukoristeiden luo. Kirppikselle meni tarpeetonta kodin tavaraa. Siellä ei ollut leluja, mitään erikoista.

Olen tässä muistanut minä mm järjestin hänen valokuviaan, minun vuoksi joulukoristeet löytyivät yhdestä paikasta jne.

Kun naapuri muutti vanhainkotiin, sinne sai viedä vain tietyn verran irtaimistoa. Esim siellä ei ollut omaa keittiötä, hän jätti kaikki reippaasti yli 20 v vanhat pannut ja kattilat minulle.

Koska minulla oli niille paikka, ne jäi minulle. Tuskin hänen tyttärensä olisi ottanut niitä käyttöön.

Minun ansiosta oli naapurin muutto helpompi ja kaikille vaivattomampi.

Myöskään muutto ei tullut yllättäin. Paikkaa haettiin ja siinä vaiheessa jo tiedettiin kuinka vähän irtaimistoa saa viedä mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kirjoitti:

Kaikki tuttavat, jotka kehtaa pyytää jotakin tavaraa tai työtä/palvelusta ilmaiseksi.

Siis tyyliin: " mä voin ottaa tuon sun auton ilmaiseksi, kun olet uutta hankkimassa".

Myös lentoliput, konserttiliput jne.

Joillakin on pokkaa, eikä edes peruskäytöstapoja.

Appiukko kuoli ja häneltä jäi ehkä 15 vuotta vanha auto. Eräs avulias naapuri oli valmis ottamaan auton ilmaiseksi. Ihmetteli, kun perikunta ei suostunut.

Merkistä riippuen 15-vuotias auto voi maksaa satasia tai ehkä hiukan toista tonnia. Tai sitten se voi maksaa satoja tuhansia euroja. Eli tuosta nyt ei voi päätellä mitään naapurin ahneudesta.

Kerroin taannoin koko tapauksen. Pointti oli siinä, että oli valmis ottamaan auton käyttöönsä, mutta ei ollut valmis maksamaan mitään. Autosta tosiaan sai 2000€ erään kampanjan aikana.

Ei sellaisissa kampanjoissa autoista rahaa saa, vaan hyvityksen, kun ostaa uuden.

Tätä tarkoitin. Appiukon poika antoi vaihdossa appiukon entisen auton ja tiedän myös sen, että eihän autoliike tappiolle jää, mutta naapuri tosiaan oli valmis ottamaan auton mitään korvausta ja auto ei kuitenkaan ollut mikään romu, kun sillä ajettiin vuosikaudet ja autoliikkeen hyvitti siitä jo mainitsemani summan. Härskiä pyytää kuolinpesältä yleensä mitään, jos asiasta ei ole etukäteen sovittu. Sen varmuudella tiedän, että tämän naapurin kanssa ei appiukko ollut sopinut mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kirjoitti:

Kaikki tuttavat, jotka kehtaa pyytää jotakin tavaraa tai työtä/palvelusta ilmaiseksi.

Siis tyyliin: " mä voin ottaa tuon sun auton ilmaiseksi, kun olet uutta hankkimassa".

Myös lentoliput, konserttiliput jne.

Joillakin on pokkaa, eikä edes peruskäytöstapoja.

Appiukko kuoli ja häneltä jäi ehkä 15 vuotta vanha auto. Eräs avulias naapuri oli valmis ottamaan auton ilmaiseksi. Ihmetteli, kun perikunta ei suostunut.

Olin 5 v kotiäiti ja tosi usein tein tosi pieniä palveluksia naapurin mummolle.

Hänellä tytär kävi kaupassa kerran viikossa.

Mä hain omalla kauppareissulla maidon, leivän jne alle 5 e ostoksia.

Otin hänen lompakon, kassalla maksoin ja laitoin takas kuitin ja loppurahat.

Ja oliko tiistaisin jätti ulko-oven luo roskapussin, vein sen samalla, kun menin ulos.

Lähistöllä oli itsepalvelukirppis, jonne sai kotiäidit prosenttipaikan, 50% myynnistä. Normaalisti sain tilityksessä ehkä 30-50 e.

Naapuri antoi mulle ehkä joka 2 vko muovipussillisen verran myytävää. Valtaosa oli ihan arvotonta, vanhoja kirjoja ja astioita.

Mä vein ne kirppikselle, myin 2 vkoa ja vein myymättömät Fidaan.

Mulla oli kirppispöytä yhteensä varmaan 20 krt 5 v aikana.. Saatiin mm naapurin kellari tyhjennettyä.

Jossain vaiheessa tytär tuli kovistelemaan. Missä on heidän osuus. Koska asuttiin naapurissa, seuraavalla viikolla naapuri kertoi pitäneensä tyttärelle melkoisen puhuttelun.

Menin aikoinaan takaisin töihin ja naapuri pääsi vanhainkotiin. Muuton yhteydessä tarpeetonta tavaraa tuli reippaasti ja vein ne meidän kellariin, tarkoituksena viedä myyntiin myöhemmin.

Tällöin tytär sai kunnon kohtauksen. En enää muista miten tämä päättyi, mutta muistan ajatelleeni kuinka ihmiset kuvittelevat kirppisroinan arvon niin tähtitieteelliseksi.

Sinäkö et näe syytä, miksi vanhuksen tytärtä raivostutti? Sinä varastit hänen lapsuuskotinsa irtaimiston ja ajattelit myydä kirpputorilla? Kyllä olisi jo rikosilmoituksen paikka ja kunnon tuomio sinulle. VARAS!

Joka viikko hoidin hänen asioitaan mm vein roskapussin ja kävin kaupassa.

Kiitokseksi tästä hän antoi pari krt kk muovipussillisen kirppistavaraa. Näistä ei kaikkina näinä vuosina montaa kymppiä tullut. Kirppispöydällä oli valtaosa meidän kotoa.

Menin hänen kellarikomeroon, toin laatikon sisälle ja hän kävi sen läpi. Joko laittoi jonnekin sisällä tai kirppiskasaan.

Tämä urakka sai naapurin käymään kotinsa läpi.

Mm hänellä oli kellarissa erilaisia joulu- ja pääsiäiskoristeita, sekaisin sekä irtokuvia, lasten tekemiä kortteja jne.

Kun kellari oli tyhjä, oli kotikin käyty läpi.

Vähän, kuin konmari olisi käynyt.

Asunto oli pieni kaksio, jollain toisella olisi tässä mennyt kk.

Asunnossa ei alunperinkään ollut mitään ns arvokasta ja ne, mitkä oli, myös jäivät sinne.

Sain sieltä vain lähes arvotonta käyttötavaraa.

Esim kun vaatteet tuli järjestykseen, myös tuli kaikki mekot käyttöön.

Käyttöarvo on eri kuin muistoarvo. Siellä on myyty naapurin tyttären lapsuuden koristeet kirpparilla. Just ne, mistä tulee lapsuus mieleen.

Ihmisellä on täysi oikeus tehdä mitä haluaa omille tavaroilleen. Perillisten oikeudet tulevat vasta kuoleman jälkeen.

Ellei mennyt tyttären lempilelu, jonka oli ajatellut omalle lapsellensa säästää. - Ei arvannut, että pitää korjata pois, jos kuitenkin oli todennäköistä, että perii äitinsä ullakoineen kellareineen.

Netissä julkaistaan myös kaiken aikaa tarinoita vanhusten ullakoilta löytyneistä arvottomista kipoista ja vaaseista, joista sitten löytyykin jonkun arvotaiteilijan puumerkki.

Eikö lempilelu pitäisi olla sitten jo ihan omissa varastoissa. Voi olla että ymmärsin väärin, että äiti tässä asui kerrostalossa, kun kerran kellarivaraston sai tyhjättyä. Oli miten oli, aikuisten lasten pitäisi muistaa, ettei vanhemmilla ole velvollisuutta säilöä lasten lapsuuden aikaisia tavaroita lopun ikäänsä. Toki fiksua vanhemmilta olisi kysyä, että tarvitsetteko vai laitetaanko kiertoon, mutta kaikille se ei näemmä tule mieleen. Naapurille tuossa kiukuttelu kuitenkin on ihan turha asia.

Jotkut lapset varastoivat omat roinansa vanhempiensa nurkkiin, vaikka nämä asuisivat jo pienemmässä asunnossa ja itse tilavassa omakotitalossa ja tavara on sellaista, joka ei vuosikausiin ole kiinnostanut. Sitten onkin yllätys, kun siivouksen yhteydessä on se lempitavara lähtenyt kiertoon. Tämä ei ihan liity asiaan asiaan, mutta en malttanut olla kirjoittamatta. Toisaalta härskiä on vaatia toisia säilyttämään omia romujaan.

28 vuotiaana biletin hyvän lapsuuden kaverin kanssa pari päivää putkeen. Menimme jatkoille mun kämpille, jossa oli avovaimoni. Saunassa kaveri kysyi tosissaan, että voisikohan muijas ottaa multa suihin. Sanoin että ei. Vielä kyseli, että mitä jos kysyttäisiin. Hermostuin ei kysytä, etkä kysy.

Kaveri meni nukkumaan vierashuoneeseen. Me aloimme avokin kanssa harrastamaan seksiä. Avovaimo päällä, kun kaveri tulee meidän makkarin ovelle ja kyseli voisiko liittyä seuraan. Avovaimoni säikähti pahasti. Jouduin saattamaan kaverin omaan huoneeseensa.

Aamulla luikki pois nolona. Kaveri suhteemme kärsi tästä jonkin aikaa, kunnes pyysi anteeksi minulta ja avovaimoltani.

Kaveruus katkennut nykyään ihan muista syistä.

Ilmaisesta tavarasta taloudellinen hyötyminen tai sen yrittäminen on tuntunut aika erikoiselta.

Täällä oli se ilmainen mekkotarina ja muut vastaavat.

Työpaikalla yksi lokki pyrkii aina myymään kaiken mitä saa lahjana/ ilmaiseksi työnantajalta tai saamaan suurimman mahdollisen hyödyn esim. Syömällä ruokia ja juomalla juomia, jotka ovat mahdollisimman kalliita ja mahdollisimman paljon, vaikka ei varsinaisesti pitäisi niistä.

Hyvin korostuneesti ja peittelemättä jopa kehuskellen tekee tätä.

Vierailija kirjoitti:

Olen töissä pienessä juhlavaateliikkeessä ja erään kerran oli kampanja "osta min 500;- puku, niin saat iltapuvun velloituksetta". Mallin, värin sekä koon sai itse valita tietyn valmistajan mallistosta. No kuinka ollakaan, eräs asiakas ei ollut tyytyväinen valitsemaansa iltapukuun. Vaan olisi halunnut hyvitystä siitä, että puku ei ollut hänelle sopiva (olisi vaatinut pientä istuvuuskorjausta) ja hän halusi palauttaa puvun, niin että saa siitä hyvityksenä puvun myyntihinnan.

Väännän sitten rautalangasta, että pukuhan oli teille "ilmainen" ja hyvin usein valmiskoot varsinkin juhlavaatteissa eivät ole heti sopivia ja istuvia, vaan pukua täytyy muokata. Tätä mielensäpahoitushyvitystä kovasti siinä sitten vaaditiin, että kun ei ollutkaan sopiva ja hyvä ja oltiin ajateltu, että olisi. Totesin lopuksi, että voitte halutessanne jättää puvun liikkeeseen, mutta hyvitystä EI ole ilmaisesta puvusta valitetavasti tulossa. Itse kyllä myisin puvun pois vaikka netissä, sillä siitä saaatava myyntihintahan olisi kokonaisuudessaan hyvitystä...

Tämä on ihan käsittämättömän röyhkeä. Vaatia hyvitystä ilmaisesta puvusta. Ei pysty käsittämään. Myisi kaverille tai kirpparilla, jos ei itselleen sovi.

Lapsena eräs kaverini vaati saada omaksi meidän suvussa kulkeneita arvokkaita leluja. Uhkasi, ettei ole enää mun kaveri jos ei saa vähintään yhtä näistä leluista itselleen. Olen aika kiltti ja menin hämilleni, mutta silti sanoin tiukan ein. Oli silti vielä mun kaveri seuraavana päivänä ja vielä pitkään yli 3kybäseksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni alta kaksikymppisenä, johon silloinen "kaveri" yritti päästä loisimaan. Makasi kämpässäni työttömänä ja kutsui itsensä omin lupinensa käymään (en avannut ovea yllätysvierailuille ja tästä hän suuttui) ja kieltäytyi välillä poistumasta, kun pyysin. En 19-vuotiaana ihan ymmärtänyt tarpeeksi jämäkästi asettaa rajoja sille, että minun asunnossani määrään minä. Pyysi avaimiakin itselleen, siihen en luojan kiitos suostunut. Lieneekö tarvetta mainita, että söi ruokiani luvatta ja mitään ei koskaan mistään maksanut. "Yhteisasuminen" loppui, kun kaveri löysi poikaystävän. Kyseessä oli silkkaa ikävää hyväksikäyttöä yhdistettynä siihen, että noin nuorena raja siinä, että kyseessä oli minun kotini eikä jokin paikka jossa voidaan yhdessä hengata oli hämärä.

Toinen tapaus on vähän käänteinen. Kyläilimme uuden työkaverin kanssa vuorotellen aika usein. Hän oli usein tehnyt ruokaa, jota tarjosi minulle tullessani käymään. Kävimme ulkona syömässä, jossa maksoimme puoliksi, jonka jälkeen sain jonkun omituisen haukkumaviestin, että käytän häntä hyväksi kun "käyn hänen luonaan syömässä" ja "pyysin maksajaksi" ravintolassa. Lisäksi erään mökkireissun jäljiltä meille jäi kaksi pulloa viiniä, joista pyysin toista itselleni. Kaveri vaikutti niin vastahakoiselta sitä toista minulle antamaan, että ajattelin että ottakoon vaan, en jaksa kympin pullosta vääntää ja annoin olla hyvillä mielin. Menetin hermoni, kun syytti minua ahneeksi tästä viinikeissistä. Sanoin, että miksi valitat, kun sait itse ne molemmat aivan sovinnolla!

Näitä kyläilyjä ja tarjoamisia oli puolin ja toisin, niin en edelleenkään ymmärrä mikä hiersi. Ja jos koki tarjoamisensa liian kalliiksi tai epäreiluksi, olisi pyytänyt hieman rahaa tai ollut sitten vaikka tarjoamatta tai kutsumatta kotiinsa.

Hieman OT, mutta näinkin päin....

Jälkimmäisellä kaverilla oli varmaan excel-taulukko, jonka mukaan sinä olit maksanut yhteisistä riennoista vähemmän kuin hän.

Vanha vitsihän menee niin, että kun miesporukka saa ravintolassa laskun pöytään, niin jokainen heittää kasaan niin ison setelin, että varmasti riittää. Kun naisporukka saa laskun, niin jokainen kaivaa käsilaukustaan taskulaskimen.

Mutta tämmöistä vitsiä ei voi tietenekään ääneen sanoa, joku pahoittaa mielensä.

Ei ole vitsi, vaan näin se käy, ettei vaan maksa kaverin sapuskasta 10 senttiä

Laskun loppusummaa ei jaeta syöjien määrällä. Minä söin sitä ja join tuon x2 ja tuon, maksan ne.

En pahoita mieltäni - N -

Olen tuon vitsin kirjoittaja. Kuulin sen joskus kauan sitten.

Mutta usein tuo pitää paikkansa. Joskus ihmettelen, mistä se johtuu? Opiskeluaikoina huomasin selvän eron siihen, jos olimme miesporukalla tai sekaporukalla ravintolassa. Miehille oli tärkeää, että kaikilla oli hauskaa ja pöydässä oli hyvä tunnelma. Siksi miehet heitti kunnon setelit yhteiseen kasaan, jotta kukaan ei olisi ilonpilaaja. Ihan sama vaikka itse maksaisi vähän enemmän, koska kavereiden keskenhän tässä ollaan. Ja seuraavassa baarissa joku muu saattaa maksaa vastaavasti enemmän minun osuuttani. Ei se ole niin tarkkaa kavereiden kesken. Aikaa myöten "tilit" tasoittuu.

Mutta sitten oli niitä tilanteita, kun seurueen nainen(set) sai hirveät raivarit siitä, että rahoja ei jyvitetty täsmällisesti. Tuolloin kävi usein niin, että seurueen miehet heitti pöytään pari seteliä lisää, jotta lasku saadaan pois päiväjärjestyksestä. Ja tunnelma sen jälkeen oli aika vaivautunut. Hyvä fiilis lopahti nollaan. Iso seurue jakaantui pienemmiksi ja hajaantui eri baareihin.

-Mies-

Itse taas olen naisten kanssa ulkomailla reissatessa tottunut siihen että lounaat ja oluet ym maksetaan vuorotellen eikä ole niin tarkkaa jos jonkun euron heittää. Yllätys oli melkoinen kun lähdin reissuun miespuolisten kavereiden kanssa. Näillä oli oikeasti Excel-taulukko, johon merkittiin tabletilla jokainen raflaillallinen ja baari-illan lasku ja kuka oli maksanut mitäkin. Sitten reissun lopussa tasattiin tilit niin että kaikki olivat maksaneet sentilleen yhtä paljon. Olipa kokemus sekin. 

Meillä kaikki tilaa oman laskun. Mikä siinäkin on vaikeaa?