Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Merkillinen juttu kirjoitti:

Naapurini pyysi minua muistamaan häntä "ystävällistä naapuriani" testamentissani. Olen N58 vee ja hän 77-vuotias nainen. Joo, voin toki jättää omaisuuteni kenelle haluan, mutta kumpi kuolee ensin? 

Niin, ehkä hänellä on jokin tieto siitä kumpi kuolee ensin. Voisit kysäistä asiaa - mutta ota kaveri mukaan. Kaiken varalta. ;)

Oma kaverini jäi työttömäksi ja masentui jonkun verran (paljon jaksoi kumminkin koko ajan olla menossa muiden kaverien kanssa) ja halusi jotain vaihtelua. Sovimme, että tekisimme yhdessä Tallinnan päiväristeilyn, minä maksan kun hän on työtön. Ostin siis risteilyliput, otin vapaapäivän ja matkustin junalla edellisenä iltana Helsinkiin, yövyin hotellissa, koska "hän on nyt niin väsynyt, ettei oikein jaksa laittaa mitään tai edes seuraa". Aamulla sain tekstarin, jossa hän kertoi olevansa liian väsynyt lähtemään Tallinnaan, mutta lipun voisin toimittaa hänen yhdelle muulle kaverilleen, joka voisi sen käyttää, "ettei mene koko matka hukkaan".

Sanoin, että tässä meni nyt hukkaan vähän enemmän kuin yksi reissu minun silmissäni, joten en välitä lipusta enkä tietenkään lähde sitä minnekään kuskailemaan. 

Se oli viimeinen yhteydenotto se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaveri.

Pitäisi tehdä aina hänen mielensä mukaan, kaikessa.

Hakea keskellä yötä baarista (ei ole rahaa maksaa bensaa kuitenkaan)

Unohtaa oma elämä kokonaan ja olla tavoitettavissa mihin vuorokaudenaikaan tahansa!

Koska hän tarvitsee: kyytiä, rahaa, seuraa jne...

Vuokratakuun, puhelinliittymän, jne.. ottamaan hänen puolestaan. Huh huh!

Miksi olet tällaisen kaveri?

Sattuu valitettavasti olemaan sukua. Hajurakoa olen ottanut, on tosin äärettömän vaikeaa!! (vinkit tervetulleita :)

Kutsunkin häntä nimellä pers-kärpänen, ei silti tajua vinkkiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen adoptoitu, ja mummini (eli adoptioäitini äiti) antoi vielä eläessään minulle sekä lottapukunsa että kaksi valokuva-albumiaan. Sanoi vielä, että tietää minun osaavan niitä arvostaa. Ja niin osaankin, puku on tallessa pukupussissa omassa kaapissani ja albumit vitriinissä pölyltä suojassa. 

Mummin kuoltua äitini sisko soitti, ja sanoi että haluaisi nähdä ne albumit. Aikataulut ei meinanneet mennä yksiin, ja tätini sitten hermostui ja sanoi, että ne albumit pitää säilyttää suvussa, ja että minun pitäisi antaa ne hänelle. Se oli aika loukkaavaa.

ehkä hän on ajatellut että jossain keski-iäsä adoptiolapset haluavat löytää omia biologisia vanhempiaan, ja jos löydät heitä, kiinnostuksesi saattaisi siirtyä luonnollisesti sen puolen sukusi asioihin/sukututkimukseen. Itselläni kävi nimittäin niin että tutkin omaa sukuani, ja yritin saada jostain oman isoisoäitini kuvan (edes kopiodun), joten otin yhteyttä erääseen toisessa maassa asuvaan hänen lapsen lapsenlapseensa, Hänen vanhempansa oli adoptoitu . Lopputulos oli, ettei hänellä ollut yhtäkään valokuvaa omasta isoisoäidistään, vaikka hänen juuri kuollut "mummonsa" oli siis tämän haetun naisen tytär ja taatusti hänen jäämistöstään olisi voinut löytyä oman äitinsä kuva, edes yksi, vaikka ne olisikin olleet harvinaisia nuina aikoina. Petyin. Ei häntä oikeasti kiinnostanut esivanhempansa (adoptoidut) samalla tavalla kuin minua olisi. Miksi muutenkaan sinä haluaist ainoana suvustasi säilyttää toisten biologisten esivanhempien kuvia, vaikka olisitkin ollut läheinen, mutta mielestäni oikeus kuviin pitäisi olla yhtäläinen kaikilla.

No tässä on kyllä ketjun härskein kommentti. Vaikka kyseessä olikin adoptiolapsi, hänen perheensä ja sukunsa se kanssa on. Ei se biologia ole ainoa määrittelevä asia. Joku biologinen lapsi tai lapsenlapsi ei arvosta välttämättä suvun perintöesineitä, mutta koko ikänsä suvussa kasvanut adoptiolapsi voi hyvinkin arvostaa. Törkeää kommentointia. 

Vierailija kirjoitti:

Olen rekrytoija, ja työssäni ihan loppuun palamassa. Sitten vielä iltaisin pitäisi katsoa puolituttujen CV:t kuntoon ja auttaa heitä kirjoittamaan työhakemuksia. Ilmaiseksi toki, aina parin tunnin väännöt noissa kun pikaohje ei riitä.

Älkää alistuko tällaiseen hyväksikäyttöön.

Vierailija kirjoitti:

Oma kaverini jäi työttömäksi ja masentui jonkun verran (paljon jaksoi kumminkin koko ajan olla menossa muiden kaverien kanssa) ja halusi jotain vaihtelua. Sovimme, että tekisimme yhdessä Tallinnan päiväristeilyn, minä maksan kun hän on työtön. Ostin siis risteilyliput, otin vapaapäivän ja matkustin junalla edellisenä iltana Helsinkiin, yövyin hotellissa, koska "hän on nyt niin väsynyt, ettei oikein jaksa laittaa mitään tai edes seuraa". Aamulla sain tekstarin, jossa hän kertoi olevansa liian väsynyt lähtemään Tallinnaan, mutta lipun voisin toimittaa hänen yhdelle muulle kaverilleen, joka voisi sen käyttää, "ettei mene koko matka hukkaan".

Sanoin, että tässä meni nyt hukkaan vähän enemmän kuin yksi reissu minun silmissäni, joten en välitä lipusta enkä tietenkään lähde sitä minnekään kuskailemaan. 

Se oli viimeinen yhteydenotto se.

Voi herranjestas! Tekstarina??! Ja tuo jatkoehdotus!? Todella ymmärrän sinua, että se oli sitten siinä se ystävyys. Alkaa sun puolesta v-tamaan kun ajattelen tuota... Otit vielä töistä vapaata ja halusit piristää häntä. Ja tässä vastaus. Eikö ole ikinä pahoitellut tai mitään? Uskomaton pälli.

En nyt tiedä sopiiko tähän ketjuun mutta mulla on yksi kaveri,tai pidin ystävänä mutta nyt en ole enää varma.

Hänellä ei ole koskaan varaa lähteä mihinkään kun pyydän,ehdotan kahvittelua tai ulkona syömistä niin ei ole rahaa. Ehdotan jos tehdään yhdessä ruokaa,keskustelu hyytyy siihen.

MUTTA millon on mihinkään tapahtumaan maksattanut lipun jollain miehellä,maksattaa illan toisilla ja kihertää päälle ..varmaan maksaa sitten jälkikäteen luonnossa nämä illat.

Lokittaa siis kaiken!

Ei suostu lähtemään kotoaan jos ei saa kyytiä,asuu keskellä pääkaupunkia eli ei ole kyse siitä etteikö pääsisi liikkeelle.

Ei suostu lähtemään kaveriporukalla mihinkään eli tiedostaa sen että me kaverit ei makseta hänen juttujaan joten valitsee seuransa sen mukaan että kuka tarjoaa.

Ei ollakkaan nyt nähty aikoihin..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kaverini jäi työttömäksi ja masentui jonkun verran (paljon jaksoi kumminkin koko ajan olla menossa muiden kaverien kanssa) ja halusi jotain vaihtelua. Sovimme, että tekisimme yhdessä Tallinnan päiväristeilyn, minä maksan kun hän on työtön. Ostin siis risteilyliput, otin vapaapäivän ja matkustin junalla edellisenä iltana Helsinkiin, yövyin hotellissa, koska "hän on nyt niin väsynyt, ettei oikein jaksa laittaa mitään tai edes seuraa". Aamulla sain tekstarin, jossa hän kertoi olevansa liian väsynyt lähtemään Tallinnaan, mutta lipun voisin toimittaa hänen yhdelle muulle kaverilleen, joka voisi sen käyttää, "ettei mene koko matka hukkaan".

Sanoin, että tässä meni nyt hukkaan vähän enemmän kuin yksi reissu minun silmissäni, joten en välitä lipusta enkä tietenkään lähde sitä minnekään kuskailemaan. 

Se oli viimeinen yhteydenotto se.

Voi herranjestas! Tekstarina??! Ja tuo jatkoehdotus!? Todella ymmärrän sinua, että se oli sitten siinä se ystävyys. Alkaa sun puolesta v-tamaan kun ajattelen tuota... Otit vielä töistä vapaata ja halusit piristää häntä. Ja tässä vastaus. Eikö ole ikinä pahoitellut tai mitään? Uskomaton pälli.

Kiitos myötätunnosta, se lohduttaa, kun vieläkin tämä asia harmittaa ja sattuu!

Joo kieltämättä on yksi eniten päähän ottava asia, mitä on itselle "ystävien" kanssa tapahtunut. Ajattelin kyllä, että olisi varmaan pitänyt osata lukea merkkejä jo siitä, että piti hotelliin mennä, mutta tyhmähän olin, kun en. Ja jos hän olisikin laittanut suoraan silloin edellisenä päivänä että ei varmaan jaksa lähteä, olisin tietysti ollut pettynyt ja lipun hinnat menneet hukkaan, mutta olisin säästänyt junaliput (kotiinkin oli mentävä), hotellin ja vapaapäivän.

Pahoitteluja ei ole tullut, mutta jotain "hei mitä kuuluu, ei ole pitkään aikaan nähty, ois tosi kiva nähdä"-viestejä aina silloin tällöin. Olen vastannut niukasti jotain "ihan ok" enkä todellakaan tartu mihinkään näkemisajatuksiin. Ei kiinnosta enää.

Muilta kavereilta vielä kuulin, että jos olisin toimittanut lipun tälle toiselle, olisi ollut ihan todennäköistä, että he lähtevät kahdestaan. Kuulemma vastaavanlaisia vedätyksiä aiemminkin tehnyt. 

Sitä, miksi minä putosin hänen kategoriassaan hyväksikäytettäviin, jonka seura ei kelpaa, mutta raha kyllä, en tiedä. Kai siinä sitten pitää vaan peiliin katsoa.

Vierailija kirjoitti:

En nyt tiedä sopiiko tähän ketjuun mutta mulla on yksi kaveri,tai pidin ystävänä mutta nyt en ole enää varma.

Hänellä ei ole koskaan varaa lähteä mihinkään kun pyydän,ehdotan kahvittelua tai ulkona syömistä niin ei ole rahaa. Ehdotan jos tehdään yhdessä ruokaa,keskustelu hyytyy siihen.

MUTTA millon on mihinkään tapahtumaan maksattanut lipun jollain miehellä,maksattaa illan toisilla ja kihertää päälle ..varmaan maksaa sitten jälkikäteen luonnossa nämä illat.

Lokittaa siis kaiken!

Ei suostu lähtemään kotoaan jos ei saa kyytiä,asuu keskellä pääkaupunkia eli ei ole kyse siitä etteikö pääsisi liikkeelle.

Ei suostu lähtemään kaveriporukalla mihinkään eli tiedostaa sen että me kaverit ei makseta hänen juttujaan joten valitsee seuransa sen mukaan että kuka tarjoaa.

Ei ollakkaan nyt nähty aikoihin..

Taitaa ystävän rahat mennä keskellä pääkaupunkia asumiseen??

Mökkini naapuri - metsänomistaja antoi ottaa roskapuuta polttopuiksi metsätyömaaltaan. Hän ei tarvii.

Ahnehdin turhan paljonkin. Kysyin sitten serkultani;

pidetäänkö polttopuutalkoot ja saa kuivia takkapuita sen mitä autoon mahtuu. Saunat ja virvokkeet. Tuumin lisäksi, että mihinköhän saan kaiken mahtumaan. 

Hän ei innostunut, eikä siinä mitään. OK. Tein hommat itse; sahasin, pilkoin, pinosin,sadesuoja jne.

Kuukauden kuluttua serkkuni sanoi, että sinulla kun on liikaa niitä polttopuita, niin toisinko seuraavalla  mökkireissulla heidän talohtiönsä saunalle. Ei tarvitsisi ostaa :)

No enpä tuonut - matkaakin oli yli 150 km.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen adoptoitu, ja mummini (eli adoptioäitini äiti) antoi vielä eläessään minulle sekä lottapukunsa että kaksi valokuva-albumiaan. Sanoi vielä, että tietää minun osaavan niitä arvostaa. Ja niin osaankin, puku on tallessa pukupussissa omassa kaapissani ja albumit vitriinissä pölyltä suojassa. 

Mummin kuoltua äitini sisko soitti, ja sanoi että haluaisi nähdä ne albumit. Aikataulut ei meinanneet mennä yksiin, ja tätini sitten hermostui ja sanoi, että ne albumit pitää säilyttää suvussa, ja että minun pitäisi antaa ne hänelle. Se oli aika loukkaavaa.

ehkä hän on ajatellut että jossain keski-iäsä adoptiolapset haluavat löytää omia biologisia vanhempiaan, ja jos löydät heitä, kiinnostuksesi saattaisi siirtyä luonnollisesti sen puolen sukusi asioihin/sukututkimukseen. Itselläni kävi nimittäin niin että tutkin omaa sukuani, ja yritin saada jostain oman isoisoäitini kuvan (edes kopiodun), joten otin yhteyttä erääseen toisessa maassa asuvaan hänen lapsen lapsenlapseensa, Hänen vanhempansa oli adoptoitu . Lopputulos oli, ettei hänellä ollut yhtäkään valokuvaa omasta isoisoäidistään, vaikka hänen juuri kuollut "mummonsa" oli siis tämän haetun naisen tytär ja taatusti hänen jäämistöstään olisi voinut löytyä oman äitinsä kuva, edes yksi, vaikka ne olisikin olleet harvinaisia nuina aikoina. Petyin. Ei häntä oikeasti kiinnostanut esivanhempansa (adoptoidut) samalla tavalla kuin minua olisi. Miksi muutenkaan sinä haluaist ainoana suvustasi säilyttää toisten biologisten esivanhempien kuvia, vaikka olisitkin ollut läheinen, mutta mielestäni oikeus kuviin pitäisi olla yhtäläinen kaikilla.

No tässä on kyllä ketjun härskein kommentti. Vaikka kyseessä olikin adoptiolapsi, hänen perheensä ja sukunsa se kanssa on. Ei se biologia ole ainoa määrittelevä asia. Joku biologinen lapsi tai lapsenlapsi ei arvosta välttämättä suvun perintöesineitä, mutta koko ikänsä suvussa kasvanut adoptiolapsi voi hyvinkin arvostaa. Törkeää kommentointia. 

No kerroin vaan totuuden, juuri näin tapahtui. Sukuun adoptoidun jälkeläisiä ei kiinnostanut tippaakaan " adoptiosukunsa" esipolvet eikä sukututkimus. Näin kävi. Ei edes isomummonsa kuva. Mitä suuttumista sulla tässä on, minunhan se pitäisi suuttua. Kenties kaatiksella nuo valokuvat.

Mulla on serkku, joka perii rahaa kaikesta. Itse asun eri paikkakunnalla, mutta vanhat vanhempani aika lähellä.

Vanhempani ovat nyt kohteliaasti koittaneet viilentää välejä, onneksi pärjäävät vielä aika hyvin.

Esimerkiksi serkkuni saattoi tulla heille kylään, ja itse tarjoutua vaikka vaihtamaan verhot tai lampun ymv. Sen jälkeen oli käsi ojossa, kymppi tai kaksi olisi pitänyt saada. Yleensäkin joka kyläilyllä keksi jotakin pientä fixattavaa, josta olisi pitänyt saada maksu.

Yhteisen sukulaisen hautajaisiin vanhempani eivät hänen mielestään voineet mennä junalla, vaan hänen autoonsa sopi, tosin bensarahat tulivat kalliimmaksi kuin junaliput.

Oikeastaan huvittava tyyppi, niin kauan kuin vanhempani jaksavat pitää hajurakoa näistä ”kummipojan palveluksista”.

Vierailija kirjoitti:

Lapselle tuli kaveri kylään ja äitinsä soitti minulle, että kai sitten tuotte Liisukan autolla kotiin kuudelta. Olin sen verran häkeltynyt pyynnöstä, että lupasin. Mikä tuosta teki outoa, niin kyseessä oli jo 10 -vuotias lapsi ja matkaa 800 metriä. Tuollaisen matkan nyt pystyy kävelemään pienempikin.

Riippuu vähän asuinpaikasta. Olen asunut pääkaupunkiseudulla lähiössä, jossa vanhemmat eivät jättäneet minuutiksikaan lapsia vartioimatta edes oman talon pihalla. Ja siihen oli kyllä hyvät syyt.

Ohan näitä:

1. Kaveri pyysi seurakseen ajelemaan, lähdin ku ei ollut muutakaan. Ku oltiin ajeltu moikkaamassa hänen kavereitaan ja käyty tekemässä hänen ostoksiaan, ni ajettiin tankille. Kaveri sitten tankattuaan sanoi, et meni 40€ tankkiin, kai maksat puolet. Selitin ystävällisesti, että hän itse pyysi seurakseen, enkä maksa.

2. Kaveri järkkäs meidän mökillä synttärit ystävilleen. Ehdotti, että mä maksaisin osan tarjottavista. No en tietenkään maksanut, ku hänen juhlat ja olin jo antanut mökkimme lainaan juhlia varten.

3. Tuttu ehdotti, että osallistuisin hänen hääpalavereihinsa, ku "minähän olen omat hääni järjestänyt ja tiedän häistä yhtä ja toista". Minua ei siis ole kutsuttu edes häihin, ni en tosissaan käytä aikaansa moiseen.

4. Sukulaismies pyysi äitiäni kysymään, jos voisin ostaa töistäni henkilökunta-alennuksella miehelle tavaraa. Mies oli kuulemma jo tehnyt laskelmia kuinka paljon tienaisi myymällä ne eteenpäin. Ihme kyllä, tähänkään en suostunut.

5. Ostan silloin tällöin kaverille töistäni henkilökunta-alella juttuja. Olen vannottanut, että tämä etuus on vain hänelle. Yksi päivä kaverin kaveri laittoi viestiä ja kyseli myymiemme tuotteiden hintoja. Luin rivien välistä, että kaveri oli "laulanut" ja nyt tarvis tälle toisellekin saada. En suostunut.

6. Tuttu kyseli, et jos tulisin tapetoimaan heille yhden seinän "ku oon niin kätevä käsistäni". Kyse kohdistettavasta tapetista 4 metriä korkeaan seinään. En suostunut, mutta ohjeistin häntä.

7. Äitini ystävä kysyi, jos maalaisin hänen yhden pöydän ku oon niin taitava. Totesin, että itsellä on aina niin miljoona projektia kesken, etten kyllä millään ehdi.

Nää nyt äkkiseltään tuli mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Näitä kyytien pummaajia tuntuu riittävän. Minulle soittaa serkkuni vaimo ja hän haluaa kauppakeskukseen. Mikään estelyistä ei auta, meillä eläkeläisillähän on aina aikaa. Joudun hakemaan hänet viiden kilometrin päästä ja aina pitää käydä useissa kaupoissa, aikaa kuluu. Milloinkaan hän ei halua tarjota edes kahvia kiitokseksi. Poistultua kokoaa vain tavaransa ja lähtee.

Naapurissani, samassa talossa, asuu iäkäs mummo jota minä pyydän kauppaan mukaani. Hän liikkuu huonosti eikä tunnu olevan ketään lähellä asuvia ystäviä tai sukulaisia jotka voisivat auttaa. Aina on kuitenkin estelyä " jos minusta on vaivaa ja sinulla menee enemmän aikaa". Poistultua hän yrittää aina antaa rahaa matkasta, vaikka tiedän että elää pienellä eläkkeellä.

No oikeasti sinä et "joudu" tekemään yhtään mitään. Olet vain aina suostunut kun kuvittelet että olisi oltava joku todella hyvä syy kieltäytyä. Se että et halua ajaa häntä omalla kustannuksellasi ja ajallasi yhtään mihinkään on ihan tarpeeksi hyvä syy. Sano vain että en halua lähteä ajelemaan minnekään. Muija kysyy että miksi, mutta kun mun täytyy mennä sinne kauppakeskukseen. Sä vastaat että minä en halua ja mun täytyy nyt mennä ja laitat luurin kiinni. Pari tällaista "outoa" keskustelua puhelimessa ja muija lopettaa ilmaisen kyydin mankumisen.  Kun se mankuminen ei enää johda niihin ilmaisiin kyyteihin.

Ei_on_kova_sana kirjoitti:

Ohan näitä:

1. Kaveri pyysi seurakseen ajelemaan, lähdin ku ei ollut muutakaan. Ku oltiin ajeltu moikkaamassa hänen kavereitaan ja käyty tekemässä hänen ostoksiaan, ni ajettiin tankille. Kaveri sitten tankattuaan sanoi, et meni 40€ tankkiin, kai maksat puolet. Selitin ystävällisesti, että hän itse pyysi seurakseen, enkä maksa.

2. Kaveri järkkäs meidän mökillä synttärit ystävilleen. Ehdotti, että mä maksaisin osan tarjottavista. No en tietenkään maksanut, ku hänen juhlat ja olin jo antanut mökkimme lainaan juhlia varten.

3. Tuttu ehdotti, että osallistuisin hänen hääpalavereihinsa, ku "minähän olen omat hääni järjestänyt ja tiedän häistä yhtä ja toista". Minua ei siis ole kutsuttu edes häihin, ni en tosissaan käytä aikaansa moiseen.

4. Sukulaismies pyysi äitiäni kysymään, jos voisin ostaa töistäni henkilökunta-alennuksella miehelle tavaraa. Mies oli kuulemma jo tehnyt laskelmia kuinka paljon tienaisi myymällä ne eteenpäin. Ihme kyllä, tähänkään en suostunut.

5. Ostan silloin tällöin kaverille töistäni henkilökunta-alella juttuja. Olen vannottanut, että tämä etuus on vain hänelle. Yksi päivä kaverin kaveri laittoi viestiä ja kyseli myymiemme tuotteiden hintoja. Luin rivien välistä, että kaveri oli "laulanut" ja nyt tarvis tälle toisellekin saada. En suostunut.

6. Tuttu kyseli, et jos tulisin tapetoimaan heille yhden seinän "ku oon niin kätevä käsistäni". Kyse kohdistettavasta tapetista 4 metriä korkeaan seinään. En suostunut, mutta ohjeistin häntä.

7. Äitini ystävä kysyi, jos maalaisin hänen yhden pöydän ku oon niin taitava. Totesin, että itsellä on aina niin miljoona projektia kesken, etten kyllä millään ehdi.

Nää nyt äkkiseltään tuli mieleen.

Ihanan miten reippaasti olet kieltäytynyt älyttömistä pyynnöistä. Olet mun idoli!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen adoptoitu, ja mummini (eli adoptioäitini äiti) antoi vielä eläessään minulle sekä lottapukunsa että kaksi valokuva-albumiaan. Sanoi vielä, että tietää minun osaavan niitä arvostaa. Ja niin osaankin, puku on tallessa pukupussissa omassa kaapissani ja albumit vitriinissä pölyltä suojassa. 

Mummin kuoltua äitini sisko soitti, ja sanoi että haluaisi nähdä ne albumit. Aikataulut ei meinanneet mennä yksiin, ja tätini sitten hermostui ja sanoi, että ne albumit pitää säilyttää suvussa, ja että minun pitäisi antaa ne hänelle. Se oli aika loukkaavaa.

ehkä hän on ajatellut että jossain keski-iäsä adoptiolapset haluavat löytää omia biologisia vanhempiaan, ja jos löydät heitä, kiinnostuksesi saattaisi siirtyä luonnollisesti sen puolen sukusi asioihin/sukututkimukseen. Itselläni kävi nimittäin niin että tutkin omaa sukuani, ja yritin saada jostain oman isoisoäitini kuvan (edes kopiodun), joten otin yhteyttä erääseen toisessa maassa asuvaan hänen lapsen lapsenlapseensa, Hänen vanhempansa oli adoptoitu . Lopputulos oli, ettei hänellä ollut yhtäkään valokuvaa omasta isoisoäidistään, vaikka hänen juuri kuollut "mummonsa" oli siis tämän haetun naisen tytär ja taatusti hänen jäämistöstään olisi voinut löytyä oman äitinsä kuva, edes yksi, vaikka ne olisikin olleet harvinaisia nuina aikoina. Petyin. Ei häntä oikeasti kiinnostanut esivanhempansa (adoptoidut) samalla tavalla kuin minua olisi. Miksi muutenkaan sinä haluaist ainoana suvustasi säilyttää toisten biologisten esivanhempien kuvia, vaikka olisitkin ollut läheinen, mutta mielestäni oikeus kuviin pitäisi olla yhtäläinen kaikilla.

Mene roskiin

Hyvin mahdollista,tosin taitaa yhteiskunnalla maksatuttaa senkin kun ei oikein työt tunnu maistuvan.

En ole vaan enää ehdottanut hänelle näkemistä kun hän vetoaa aina siihen ettei ole rahaa. (En käsitä,minun tapaaminen on ilmaista :D) . Viihteelle lähdöstä puhumattakaan.

Kuitenkin sitten vähän väliä kertoilee kun on ollut jonkun maksamana millon missäkin..eli tulee fiilis että mun tapaaminen ei kiinnosta kun siitä ei hyödy?

Vierailija kirjoitti:

Mökkini naapuri - metsänomistaja antoi ottaa roskapuuta polttopuiksi metsätyömaaltaan. Hän ei tarvii.

Ahnehdin turhan paljonkin. Kysyin sitten serkultani;

pidetäänkö polttopuutalkoot ja saa kuivia takkapuita sen mitä autoon mahtuu...

Vähän samanlaista kokemusta. Minulla on maalla vanha maatila missä vietän paljon aikaa. Teen siellä polttopuuta koska vanha talo on täysin puulämmitteinen ja lisäksi pihasauna. Tuttavapariskunta tietää, että polttopuuta löytyy, ovat käyneet pari kertaa maalla kylässäkin. Jatkuvasti yrittävät vongata minulta ilmaisia polttopuita heillä kun sattuu olemaan Helsingissä oktalo missä on puusauna. Pitäisi "heittää" heille kärrykuorma puita "kun ajelet kuitenkin siellä maalla". Olen kertonut mitä kärrykuorma maksaa, lähinnä polttoainekuluja ja vähän ekstraa pyytänyt. Vastatarjous on ollut "kahvipaketti" tai "saunakaljat jos tulet saunaan". Ehdotin kerran että tulevat talkoisiin, niin saavat kaikki halot mitä tekevät, loukkaantuivat kun kehtasin ehdottaa tuollaista :D.   

Meiltäkin alkoi naapuri kinuta polttopuita kun tyhjensimme mummin taloa ennen myyntiä. Tarvitsi kuulemma paljon polttopuita ja olisi ollut helppo kantaa ne mummin varastosta heille. Ei sitten ajatellut yhtään, että puulämmitteisessä talossa kuuluu jättää ostajalle polttopuita, että ostaja pystyy lämmittämään taloa.