Lue keskustelun säännöt.
Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?
Kommentit (11850)
Kaverini soitti minulle äitienpäivää edeltävänä iltana, voisinko vahtia heidän vauvaansa äitienpäivänä kun hän menisi puolisonsa kanssa ravintolaan. Olin aivan hämmästynyt ehdotuksesta, koska ensinnäkin ravintola oli suosittu ja varaus sinne on tehtävä kuukausia etukäteen (kyseessä ei ollut mikään peruutusaika) ja hän kysyi siis edellisenä iltana lastenvahtiapua. Toiseksi olin itsekin nuori äiti tuolloin ja halusin viettää ENSIMMÄISTÄ äitienpäivääni oman vauvani ja perheeni kanssa, ja olimme jo sopineet perheelle ohjelmaa tuoksi päiväksi. Mokoma kaveri vielä suuttui, kun en suostunut.
Olen myös saanut outoja pyyntöjä ja ehdotuksia ammattiini liittyen. Olen siis juristi, tarkemmin sanottuna tuomari. Ja aina pitäisi olla lukemassa ja kommentoimassa kaikenmaailman sopimuksia ja papereita sukulaisille ja ystäville. Ilmaiseksi tottakai! Onneksi pystyn kieltäytymään intressiristiriitaan vedoten. Tuomarit eivät nimittäin ilman sivutoimilupaa saa toimia lainkaan asiamiehenä/avustajana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naapureilla on ollut varmaankin omasta mielestään kätevä lapsiparkki meillä. Ovat yhteydessä tasan silloin, kun tarvitsevat jotain lapsiinsa liittyvää apua. Usein ollaan hyvinkin lyhyellä varoitusajalla hoidettu tuntikausia, syötetty ja vahdittu leikit oman lapsen kanssa. Heillä oli ns. tilanne päällä elämässä viime vuonna, minkä vuoksi hyvää hyvyyttämme autoimme ja olimme ns. turvaverkkona.
Vastavuoroisuutta tässä suhteessa ei kuitenkaan ole. Kun olisin itse tarvinnut apua erään kotityön tekemisessä, johon naapurilla on oikeat työkalut ja johon aikaa olisi kulunut noin tunnin verran, odottelin luvattua apua puolisen vuotta ja hankin apuni sitten muualta. Nykyään vastaan hyvin hitaasti heidän viesteihinsä, jos ollenkaan.
Oma lapsemmekin lakkasi aika päivää kyselemästä, miksei pääse kaverille kylään eikä enää edes kaipaa tätä. Parempi niin: en minäkään kaipaa sellaisten ihmisten seuraa, jotka näkevät minut ilmaisena piikana.
Vierailija kirjoitti:
Siskoni oletti minun hmaksavan puolet (perintö)mökistä jääneistä veloista, mökin kuluista ja remonteista.
Itsellä mökille käyttöä max. viikko vuodesta, sisareni likipitäen asuu mökillä. Suuttui, kun halusin luopua omasta osuudestani ja käyttää rahani itselleni mielekkäämmällä tavalla.
Jos sinä olet perintömökissä osakkaana, ja mitään sopimuksia sen käytöstä ei ole, niin sinulle kuuluu myös siitä aiheutuvien kulujen maksaminen osaltasi.
Nyt siskosi on (ilmeisesti) maksanut velan pois ja remontoinut mökin omalla kustannuksellaan.
Juridisesti omistat puolet mökistä, jonka arvo on noussut, vaikka et itse ole tehnyt sen hyväksi mitään.
Mitä pitempään tilanne jatkuu tällaisena ja mitä enemmän siskosi laittaa mökin kunnostukseen ja ylläpitoon omia varojaan, niin sen pienemmäksi sinun osuus muuttuu, kun mökille aletaan arvioimaan hintaa.
Jos mökki kuuluu kuolinpesälle, niin voit vaatia pesän jakamista, eikä sisaresi voi estää sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni oletti minun hmaksavan puolet (perintö)mökistä jääneistä veloista, mökin kuluista ja remonteista.
Itsellä mökille käyttöä max. viikko vuodesta, sisareni likipitäen asuu mökillä. Suuttui, kun halusin luopua omasta osuudestani ja käyttää rahani itselleni mielekkäämmällä tavalla.
Jos sinä olet perintömökissä osakkaana, ja mitään sopimuksia sen käytöstä ei ole, niin sinulle kuuluu myös siitä aiheutuvien kulujen maksaminen osaltasi.
Nyt siskosi on (ilmeisesti) maksanut velan pois ja remontoinut mökin omalla kustannuksellaan.
Juridisesti omistat puolet mökistä, jonka arvo on noussut, vaikka et itse ole tehnyt sen hyväksi mitään.
Mitä pitempään tilanne jatkuu tällaisena ja mitä enemmän siskosi laittaa mökin kunnostukseen ja ylläpitoon omia varojaan, niin sen pienemmäksi sinun osuus muuttuu, kun mökille aletaan arvioimaan hintaa.
Jos mökki kuuluu kuolinpesälle, niin voit vaatia pesän jakamista, eikä sisaresi voi estää sitä.
Mitä ihmettä oikein selität? Tuossahan sanottiin, että sisko suuttui kun kirjoittaja halusi luopua osuudestaan. Mikä tässä jäi sinulle epäselväksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni oletti minun hmaksavan puolet (perintö)mökistä jääneistä veloista, mökin kuluista ja remonteista.
Itsellä mökille käyttöä max. viikko vuodesta, sisareni likipitäen asuu mökillä. Suuttui, kun halusin luopua omasta osuudestani ja käyttää rahani itselleni mielekkäämmällä tavalla.
Jos sinä olet perintömökissä osakkaana, ja mitään sopimuksia sen käytöstä ei ole, niin sinulle kuuluu myös siitä aiheutuvien kulujen maksaminen osaltasi.
Nyt siskosi on (ilmeisesti) maksanut velan pois ja remontoinut mökin omalla kustannuksellaan.
Juridisesti omistat puolet mökistä, jonka arvo on noussut, vaikka et itse ole tehnyt sen hyväksi mitään.
Mitä pitempään tilanne jatkuu tällaisena ja mitä enemmän siskosi laittaa mökin kunnostukseen ja ylläpitoon omia varojaan, niin sen pienemmäksi sinun osuus muuttuu, kun mökille aletaan arvioimaan hintaa.
Jos mökki kuuluu kuolinpesälle, niin voit vaatia pesän jakamista, eikä sisaresi voi estää sitä.
Mitä ihmettä oikein selität? Tuossahan sanottiin, että sisko suuttui kun kirjoittaja halusi luopua osuudestaan. Mikä tässä jäi sinulle epäselväksi?
Joo, niin siinä sanottiin.
Silloin kun joku kyselee täällä perintöasioista, niin kaikki ei useinkaan tule ilmi ekasta viestistä.
Joskus keskustelua on käyty jo pitkään kun käykin ilmi, että omistussuhteet on toiset, mitä alunperin annettiin ymmärtää. Nytkin voi kyseessä olla jakamaton kuolinpesä, tai sitten ei. Että ihan sen vuoksi täällä kyselin. Niin se muuten tekee asianajajakin, kun sen luokse menee, ei se ala ensimmäisenä meuhkaamaan, että mitä ihmettä selität? Joko nyt ymmärrät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoin itseni irti eräästä työstä 3kk varoitusajalla, sillä työ oli pelkästään minun harteillani ja ajattelin, että hankkivat jonkun toisen tilalleni hyvissä ajoin että ehdin opettaa hänet.
Mitä vielä. Kaikki 3kk kuluivat ilman että kukaan reagoi.
Sitten kun olin painanut oven viimeisen kerran kiinni perjantaina niin maanantaina tuli viestiä että enkö voisi mennä “vähän näyttämään rutiineja”. Voi vee.
Mulla oli jo toiset tehtävät arkipäivässäni ja sanoin etten todellakaan voi. Olivat hämmästyneitä kun en suostunut tulemaan omalla ajallani tekemään tuommoista pikku juttua.
Minulla on samanlainen kokemus työelämästä. Olin tilitoimiston ainoa palkanlaskija, ja asiakkaita oli hankittu niin paljon, että eri yritysten maksupäiviä riitti lähes kuukauden jokaiselle arkipäivälle. Työn määrä oli valtava, eikä helpotusta ollut tulossa, joten irtisanouduin kuukauden irtisanomisajalla.
Sanoin esimiehelle, että heidän on haettava heti uutta työntekijää, jotta ehdin opettaa työssä tarvittavien ohjelmien käytön, tessit, kaiken muun raportointityön yms.
Mitään ei tapahtunut, ja viimeisenä työpäivänä (perjantai) tein vielä valmiiksi seuraavana maanantaina maksuun menevät palkat.
Seuraavana maanantaina, kun työsuhde oli jo päättynyt, entinen esimies soitti hädissään ja vihaisena, että kuka nyt tekee seuraavien maksupäivien palkat. Totesin että ei ole minun asia enää, ja olin pyytänyt hakemaan uutta työntekijää ajoissa. Tästä syystä pomo alkoi kiristämään, että jos en tule vielä töihin, niin hän ei anna työtodistusta. En mennyt, ja työtodistus jäi saamatta. Onneksi minulla oli jo uusi työpaikka tiedossa, mutta kieltämättä harmitti niiden palkansaajien puolesta, joilla todennäköisesti jäi palkat saamatta ajallaan.
Työtodistushan on pakko antaa, se ei ole työnantajalle mikään valinnainen asia.
Joten pyydä vain se työtodistus vielä vaikka näin jälkikäteen. Siinäpähän sorvaavat. Ja jos eivät sorvaa, niin yhteys viranomaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Naapureilla on ollut varmaankin omasta mielestään kätevä lapsiparkki meillä. Ovat yhteydessä tasan silloin, kun tarvitsevat jotain lapsiinsa liittyvää apua. Usein ollaan hyvinkin lyhyellä varoitusajalla hoidettu tuntikausia, syötetty ja vahdittu leikit oman lapsen kanssa. Heillä oli ns. tilanne päällä elämässä viime vuonna, minkä vuoksi hyvää hyvyyttämme autoimme ja olimme ns. turvaverkkona.
Vastavuoroisuutta tässä suhteessa ei kuitenkaan ole. Kun olisin itse tarvinnut apua erään kotityön tekemisessä, johon naapurilla on oikeat työkalut ja johon aikaa olisi kulunut noin tunnin verran, odottelin luvattua apua puolisen vuotta ja hankin apuni sitten muualta. Nykyään vastaan hyvin hitaasti heidän viesteihinsä, jos ollenkaan.
Oma lapsemmekin lakkasi aika päivää kyselemästä, miksei pääse kaverille kylään eikä enää edes kaipaa tätä. Parempi niin: en minäkään kaipaa sellaisten ihmisten seuraa, jotka näkevät minut ilmaisena piikana.
Muuten hyvä mutta surullista että lapset ovat joutuneet aikuisten riitaan välikappaleiksi. Miksi se lapsi ei ole päässyt kaverilleen kylään jos kerta aiemmin niin halusi? Eihän se naapurien lapsi ole mitään pahaa tehnyt vaikka hänen vanhemmat ovat olleet törppöjä. Tuli mieleen omat traumat lapsuudesta kun vanhemmat riiteli kaverini vanhempien kanssa ja jouduttiin myös vastaavanlaiseen tilanteeseen, harmittaa vieläkin näin aikuisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä sai mut hermostumaan ja kovaa. Harmi vain, etten siinä tilanteessa sitä tuonut ilmi. Jälkeenpäin ajateltuna olisi mun pitänyt ilmaista mielipiteeni selvästi.
Mieheni ex-tyttöystävä jonka kanssa olen silloin tällöin tekemisissä, koska ollaan tunnettu jo ennenkuin mieheni ja eksänsä edes seurustelivat. Ollaan asuttu samalla paikkakunnalla joten väkisinkin tuntee.
Noh, mieheni oli töissä, kun tämä eksä soitti ja kysyi voiko tulla kylään. Suostuin vain siksi, koska mieheni oli töissä. En siis ole sen kummemmin tekemisissä mutta joskus soitellaan. Tällä kertaa pyysi päästä kylään.
Kylässä sitten kun oli, sanoi tämä eksä, että mieheni pitäisi ottaa hänen koiransa hoitoon. Sanat menivät näin
”Vois Mattiki ottaa Mustin joskus hoitoon”. Ja erittäin inhottavalla äänensävyllä. Tämä kyseinen koira oli hankittu heidän ollessa yhdessä, muta erosta vähintään 6 vuotta, joten miksi h*elvetissä mieheni olisi velvollinen milläänlailla ottamaan tuota piskiä hoitoon.
Kaikenlisäksi meillä on miehen kanssa pieni lemmikki jo, ei kissa mutta sellainen lemmikki jota ei koiran kanssa halua päästää samaan tilaan. Ja on muuten ärsyttävä koira. Räksyttää eikä usko yhtään mitään ku ei ole opetettu.
Kyllä pisti niin v*tuttamaan tuo lause, jälkeenpäin mietittynä olisin halunnu sanoa päin naamaa, että mieheni EI ole monen vuoden jälkeen milläänlailla tilivelvollinen huolehtimaan koirasta. 🤦♀️
Lähisukulainen käski palaamaan takaisin eksän luo hiljattain. Olen ollut onnellisessa parisuhteessa nykyisen kumppanini kanssa jo kymmenen vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni oletti minun hmaksavan puolet (perintö)mökistä jääneistä veloista, mökin kuluista ja remonteista.
Itsellä mökille käyttöä max. viikko vuodesta, sisareni likipitäen asuu mökillä. Suuttui, kun halusin luopua omasta osuudestani ja käyttää rahani itselleni mielekkäämmällä tavalla.
Jos sinä olet perintömökissä osakkaana, ja mitään sopimuksia sen käytöstä ei ole, niin sinulle kuuluu myös siitä aiheutuvien kulujen maksaminen osaltasi.
Nyt siskosi on (ilmeisesti) maksanut velan pois ja remontoinut mökin omalla kustannuksellaan.
Juridisesti omistat puolet mökistä, jonka arvo on noussut, vaikka et itse ole tehnyt sen hyväksi mitään.
Mitä pitempään tilanne jatkuu tällaisena ja mitä enemmän siskosi laittaa mökin kunnostukseen ja ylläpitoon omia varojaan, niin sen pienemmäksi sinun osuus muuttuu, kun mökille aletaan arvioimaan hintaa.
Jos mökki kuuluu kuolinpesälle, niin voit vaatia pesän jakamista, eikä sisaresi voi estää sitä.
Mitä ihmettä oikein selität? Tuossahan sanottiin, että sisko suuttui kun kirjoittaja halusi luopua osuudestaan. Mikä tässä jäi sinulle epäselväksi?
Joo, niin siinä sanottiin.
Silloin kun joku kyselee täällä perintöasioista, niin kaikki ei useinkaan tule ilmi ekasta viestistä.
Joskus keskustelua on käyty jo pitkään kun käykin ilmi, että omistussuhteet on toiset, mitä alunperin annettiin ymmärtää. Nytkin voi kyseessä olla jakamaton kuolinpesä, tai sitten ei. Että ihan sen vuoksi täällä kyselin. Niin se muuten tekee asianajajakin, kun sen luokse menee, ei se ala ensimmäisenä meuhkaamaan, että mitä ihmettä selität? Joko nyt ymmärrät?
En. Kukaan ei kysynyt sinulta mitään. Tässä ketjussa ei kysellä perintö- tai muista asioista, vaan kerrotaan hauskoja tarinoita härskeistä ja kohtuuttomista ihmisistä.
Puoli ketjua luettuani tajusin, että isäni on juuri tällainen ihminen, joka odottaa, että hänen puolestaan tehdään asioita ja että hän saa tehdä erinäisiä asioita lainatavaroilla ilman, että hänen tarttis tehdä vastapalvelusta. Toisaalta hän on myös narsisti, joka elää kiitoksella. Ja yllättäen hän on arjen sankari, eli palomies, joten kiitosta tulee varmaan siltä suunnaltakin joka työvuorossa. Kiitoksien saamisen takia hän tekeekin aina kaikenlaisia hommia muualla, mutta ei ikinä kotona. Sitten kun kiitos (tai korjaustarve) loppuu, niin loppuu hänen osaltaan yhteydenpito kyseiseen tahoon melko herkästi.
Pahin oli se vuosi, kun sain ajokortin. Puoli vuotta ennen kortin saamista isä sai nyhdettyä ikääntyneiltä kummivanhemmiltaan pienehkön ja muutenkin halvan auton ilmaiseksi, kun "eihän niillä vanhuksilla ollut sille enää käyttöä". Siirsi auton omiin nimiinsä vakuutuksen kera ja "piti autoa kunnossa" sen aikaa, että saisin kortin. Eli käytti sitä puoli vuotta oman jo olemassa olevan auton sijasta, pitihän sitä näyttää kaikille, millaisen auton hän oli saanut tyttärelleen hommattua.
Ja ai niin, hänen piti opettaa minut ajamaan, mutta kas kummaa, 3kk ennen 18v. synttäreitäni ilmoitti, että on nyt niin kova burnout ettei pysty opettamaan. Tämän toki ymmärrän, itsekin olen jonkinlaisen burnoutin tässä kokenut viime vuosina, mutta eroperheen lapsena sitä kyllästyi aika nopeasti siihen, että toinen lupaa jotain eikä ikinä pidä tätä lupausta. Isäni sai kuitenkin järjestettyä minut autokouluun. Kortin saatuani auto siirrettiin minun nimiini, isäni toki maksoi vielä hyvää hyvyyttään vakuutuksen. Ihan mukava auto oli, joka kulki myös kovilla pakkasilla. Yllättäen minusta tulikin sitten tarpeen tullen isäni yksityiskuski, jos esim hänen autonsa oli sökönä (ei ollut varaa korjata kun oli pa jne.) tai piti jonkun kaukaisen sukulaisen luona, "saatpahan ainakin ajokokemusta". Juu. Kun myöhemmin muutin opiskelemaan, ja hyvää hyvyyttäni annoin talven ajaksi autoni isälleni lainaan, ettei turhaan seiso kadun varressa, niin sitä olikin sitten vaikea saada takaisin, kun just silloin oli oma auto taas hajalla yms.
Saman vuoden lopulla, pikkujoulukaudella, lupauduin kuskaamaan isäni ja pari hänen kaveriaan pikkujouluihin. Oli sovittu aika, jolloin haen isäni ja sen jälkeen hänen lähialueella asuneet kaverit. Kun saavuin isäni luo, hän oli munasillaan olohuoneessa vasta valmistautumassa, ja puhui puhelimessa jonkun turhan tärkeän tutun kanssa. Meni varmaan tunti, ennen kuin päästiin lähtemään. Kaveritkin jo soitteli että koska olette tulossa hakemaan. Itse olin turhan kiltti, olis vaan pitänyt lähteä menemään ja sanoa, että soita sitten kun olet valmis, en rupea täällä odottelemaan kun valitset kalsareita.
Enää ei ole autoa, myin pois kun en yhtenä kesänä saanut kesätöitä ja opiskelijana eivät muut rahat riittäneet elämiseen. Eipä ole kyllä enää välejä isääkään, ihan muista syistä kylläkin. Mutta on tämä vapauttavaa, kun ei tarvitse tuntea itseään huonoksi kun ei tee toiselle koko ajan milloin mitäkin palveluita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sukulaisillani on ikävä tapa yrittää päästä vanhoista huonekaluista eroon tyrkyttämällä niitä meille. Meillä on iso talo, iso autotalli ym. ylimääräistä tilaa, mutta en silti ota riesoikseni kenenkään ikivanhaa jyskin vuodesohvaa tai muutakaan romua. En ymmärrä miten se kaatopaikalle tavaroiden vieminen on muka niin ylivoimaista.
Meillä miehen veli erosi puolisostaan reilu vuosi sitten. Joutui muuttamaan soluun, joten suurin osa tavaroista varastoitiin meille, muka lyhyeksi aikaa... Muutamme itse pois noin vuoden päästä, veli saa hakea tavaransa ennen sitä, me emme ala niitä kuljettelemaan mihinkään. Mies on kuitenkin muistutellut veljeään aika ajoin, että olisi aika hakea tavarat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapureilla on ollut varmaankin omasta mielestään kätevä lapsiparkki meillä. Ovat yhteydessä tasan silloin, kun tarvitsevat jotain lapsiinsa liittyvää apua. Usein ollaan hyvinkin lyhyellä varoitusajalla hoidettu tuntikausia, syötetty ja vahdittu leikit oman lapsen kanssa. Heillä oli ns. tilanne päällä elämässä viime vuonna, minkä vuoksi hyvää hyvyyttämme autoimme ja olimme ns. turvaverkkona.
Vastavuoroisuutta tässä suhteessa ei kuitenkaan ole. Kun olisin itse tarvinnut apua erään kotityön tekemisessä, johon naapurilla on oikeat työkalut ja johon aikaa olisi kulunut noin tunnin verran, odottelin luvattua apua puolisen vuotta ja hankin apuni sitten muualta. Nykyään vastaan hyvin hitaasti heidän viesteihinsä, jos ollenkaan.
Oma lapsemmekin lakkasi aika päivää kyselemästä, miksei pääse kaverille kylään eikä enää edes kaipaa tätä. Parempi niin: en minäkään kaipaa sellaisten ihmisten seuraa, jotka näkevät minut ilmaisena piikana.
Muuten hyvä mutta surullista että lapset ovat joutuneet aikuisten riitaan välikappaleiksi. Miksi se lapsi ei ole päässyt kaverilleen kylään jos kerta aiemmin niin halusi? Eihän se naapurien lapsi ole mitään pahaa tehnyt vaikka hänen vanhemmat ovat olleet törppöjä. Tuli mieleen omat traumat lapsuudesta kun vanhemmat riiteli kaverini vanhempien kanssa ja jouduttiin myös vastaavanlaiseen tilanteeseen, harmittaa vieläkin näin aikuisena.
Tarpeeksi monta kertaa kun käy oven takana kysymässä leikkikaveria eikä 9/10 kerrasta jostain syystä kyläily heillä onnistu, niin oppii pienempikin ettei ole tervetullut. Eikä se naapurin lapsikaan oma-aloitteisesti meille tule, kun vanhempansa eivät ylläpidä lasten kaveruussuhdetta. Jos kysyisivät edes joskus meidän lasta heille leikkimään, niin pysyisi jonkinlainen kaveruussuhde yllä, mutta kun vain meillä kyläillään tai vain me viemme puistoon, HopLopiin yms. Ei koskaan toisinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkea voi pyytää, mutta on oma vika jos suostuu tekemään mitä pyydetään ja siitä sitten kärsii. Tietenkin ystävyyteen, kaveruuteen ja muihin ihmissuhteisiin kuuluu myös normaalisti, että autetaan, mutta itselle sopivissa rajoissa. Kukaan ulkopuolinen ei voi käskeä.
No minä joka en ole oikeastaan elämäni aikana pyytänyt ikinä mitään apua satuin kysymään terveydenhoitoalalla olevalta kaverilta kommenttia terveydelliseen asiaan siis siten jos sattuu tietämään. Sieltä tuli kommentti ja sen jälkeen syyllistämisyritys kun ei viitsi tehdä vapaa-ajallaan töitä. Että sellaista :). En kyllä ottanut nokkiini tuosta ja vaan ihmettelen hänen käytöstään - ehkä sitten jotkut ovat pyytämässä neuvoja yhtenään. Mene ja tiedä.
Silloinen poikaystävä soitti keskellä yötä että voisinko siirtää rahaa hänen tililleen. Sanoin heti että en voi kun olin vanhempieni luona yöpymässä eikä minulla ollut pankkitunnuksia mukana. Hän alkoi sitten vaatia että minun tulisi pyöräillä keskellä yötä 5km kotiin missä minulla oli pankkitunnukset. Kun kysyin että mihin hän niin kipeästi rahaa tarvii niin vastaus oli se että ovat strippiklubilla kavereidensa kans ja kaikki ovat pee aa mutta haluavat tarjota shamppanjaa strippareille, eikä sylitanssikaan olis pahitteeksi.
Nykyään naurattaa mutta silloin olin raivona. Luoja mikä luuseri. 😂
Eräs autoton ja ajokortiton kaveri on aina kyselemässä kyytiä ”siinä samalla” kun itsekin menen jonnekin. Tulisi edes jonnekin tien varteen, mistä on helppo ottaa kyytiin, mutta pitäisi aina hakea ja viedä kotiovelle.
Mieheni naisystävä pyysi mieheltäni, että älä ota naisystävääsi mukaan yhteistapaamiseen??!! En tiedä mitä hän ajatteli, kun seurustelin mieheni kanssa, niin joku naisystävä torppaa minut pois? Aika kummallista käytöstä ja aika mustasukkaista, kun on vain naisystävä. Etten voi tulla mukaan miesystävien joukkoon mukaan. Ihmettelin tätä koko ystävyyttä??!!
Vierailija kirjoitti:
Pidin nyt keväällä kolmekymppisten kunniaksi syntymäpäiväjuhlat isommassa juhlatilassa, johon oli tilattu valmiiksi erilaisia lähinnä kylmiä ruokia, salaatteja, leipiä jne ja juomiset olin hakenut Virosta. Tämä oli siis sellainen juhlatila, jossa ei ole anniskeluoikeuksia eli näin saa toimia. Kutsuttuja oli ehkä sellainen 60 eli minun budjetilleni ihan isot kemut. Halusin kuitenkin sellaisen tilaisuuden, jossa on varmasti riittävät tarjoilut eli ruokia oli tilattu reilumman määrän mukaan että mukaan kutsutuille miehillekin riittää syötävää (ja juotavaa). Olin pyrkinyt kutsumaan myös kaukaisempia tuttuja eli ihmisiä joita en ollut nähnyt viime aikoina, jotkut olivat ajan saatossa unohtuneet tai etääntyneet. Tietysti myös lähimmät kaverit ja tutut mukana. Kaikki meni mukavasti, vieraat saapuivat aika lailla kutsussa olevaan aikaan ja seurustelin koko illan heidän kanssaan, oli mukava nähdä vanhoja tuttuja pitkästä aikaa, vanhat tutut tapasivat toisiaan, uusiakin tuttavuuksia syntyi, ruuat saivat kiitosta ja samoin runsas juoma buffetti.
Sitten tulee tekstiviesti eräältä hieman kaukaisemmalta tutulta "Moi, sori kun olen myöhässä. Tulen kuitenkin nyt paikalle! Saahan 'Minna' tulla myös". Noh, ainahan kuokkavieraita mahtuu mukaan mutta tällä kerralla sitten tuli mitta täyteen. Ensinnäkin hän oli jo ilmoittanut, että saattaa olla ettei ehdi koko juhliin, kun on parempiakin menoja tiedossa - ei sanonut ihan näin suoraan, mutta ymmärsin kyllä yskän. Kyseinen henkilö on lisäksi joka asiassa aivan mahdoton kuokkija, joka pyrkii hyötymään ihan joka asiassa. Niin pientä asiaa ei ole, ettei hän jotenkin yrittäisi kääntää sitä itselleen halvemmaksi tai mieluiten saamaan kaiken ilmaiseksi. Asiaan kuuluu myös se, että hän on hyvin rikkaasta suvusta. Vanhemmilta löytyy kesämökkejä (!), useampia lomaosakkeita pitkin maailmaa, iso asunto aivan Hgin ydinkeskustassa. Näistä ei kukaan tutuista tai kavereista pääse koskaan hyötymään, mutta hän aina leveilee miten on Helsingissä bailaamassa tai lentää milloin minnekin ja äiti maksaa kaiken. Tosin isäpappa ja äitimuori ovat aina mukana. Pian kolmekymppisen luulisi jo haluavan tehdä jotain itsekseenkin.
Laitoin viestin takaisin, että "Minna" ei ole nyt kutsuttu. Ajattelin, että kai minä saan päättää, ketä kutsun, eikä minun tarvitse kestitä tuntemattomia.
Hetken päästä tuli viesti, että OK, mennään sitten "Minnan", "Annan", "Mintun" ja "Annikan" kanssa ravintola X:ään, kiitos vaan tosi paljon.
Eli yhden kuokkijan sijaan olisikin tullut koko neljä ylimääräistä vierasta. Pian alkoi FB täyttyä päivityksistä, miten upeat bileet on menossa ravintola X:ssä kun ei ollut minun juhliin asiaa. Seuraavana päivänä sain viestin, että ystävyytemme on päättynyt. En pahoitellut asiaa enkä vastannut mitään. Enkä ole kuullut koko ihmisestä sen koommin. Mutta aika tehokas tapa pilata illan fiilikset!
Naurattaa ja suututtaa samalla kertaa tuon kaverin töhöys. Tällaisille ihmisille on hyvä näyttää kyllä kaapin paikka, pisteet sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoin itseni irti eräästä työstä 3kk varoitusajalla, sillä työ oli pelkästään minun harteillani ja ajattelin, että hankkivat jonkun toisen tilalleni hyvissä ajoin että ehdin opettaa hänet.
Mitä vielä. Kaikki 3kk kuluivat ilman että kukaan reagoi.
Sitten kun olin painanut oven viimeisen kerran kiinni perjantaina niin maanantaina tuli viestiä että enkö voisi mennä “vähän näyttämään rutiineja”. Voi vee.
Mulla oli jo toiset tehtävät arkipäivässäni ja sanoin etten todellakaan voi. Olivat hämmästyneitä kun en suostunut tulemaan omalla ajallani tekemään tuommoista pikku juttua.
Minulla on samanlainen kokemus työelämästä. Olin tilitoimiston ainoa palkanlaskija, ja asiakkaita oli hankittu niin paljon, että eri yritysten maksupäiviä riitti lähes kuukauden jokaiselle arkipäivälle. Työn määrä oli valtava, eikä helpotusta ollut tulossa, joten irtisanouduin kuukauden irtisanomisajalla.
Sanoin esimiehelle, että heidän on haettava heti uutta työntekijää, jotta ehdin opettaa työssä tarvittavien ohjelmien käytön, tessit, kaiken muun raportointityön yms.
Mitään ei tapahtunut, ja viimeisenä työpäivänä (perjantai) tein vielä valmiiksi seuraavana maanantaina maksuun menevät palkat.
Seuraavana maanantaina, kun työsuhde oli jo päättynyt, entinen esimies soitti hädissään ja vihaisena, että kuka nyt tekee seuraavien maksupäivien palkat. Totesin että ei ole minun asia enää, ja olin pyytänyt hakemaan uutta työntekijää ajoissa. Tästä syystä pomo alkoi kiristämään, että jos en tule vielä töihin, niin hän ei anna työtodistusta. En mennyt, ja työtodistus jäi saamatta. Onneksi minulla oli jo uusi työpaikka tiedossa, mutta kieltämättä harmitti niiden palkansaajien puolesta, joilla todennäköisesti jäi palkat saamatta ajallaan.
Pakko tähän väliin todeta, että työtodistuksen antaminen on lakisääteinen velvollisuus, ei mikään fiilis-pohjainen juttu.
Työsopimuslain 6 luvun 7 §:n mukaan:
Työsuhteen päättyessä työntekijällä on oikeus saada pyynnöstään työnantajalta kirjallinen todistus työsuhteen kestosta ja työtehtävien laadusta. Työntekijän nimenomaisesta pyynnöstä todistuksessa on lisäksi mainittava työsuhteen päättymisen syy sekä arvio työntekijän työtaidosta ja käytöksestä. Työtodistuksesta ei saa ilmetä muuta kuin mitä sen sanamuodosta käy ilmi.
Työnantajalla on velvollisuus antaa työntekijälle työtodistus, jos sitä pyydetään 10 vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä. Todistusta työntekijän työtaidosta ja käytöksestä on kuitenkin pyydettävä viiden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä.
Ainut vaan, että sillä persaukisella sukulaisella ei olisi ollut varaa maksaa sitä vakuutusta, eli se kuka onneton sen olisi omiin nimiinsä mennyt ottamaan, olisi joutunut senkin maksamaan.