anoppi ei ikinä, ei enää ikinä, tule hoitamaan poikaamme!
jätimme pojan 2v anopille eilen kahden maissa. kun palasimme hakemaan viiden pintaan , poika nökötti hiekkalaatikolla yksin ! olin niin raivoissani, että olin tappaa anopin ja tein selväksi että lastani hän ei enää hoida!
mies yritti rauhoitella, huusin niin että naapuritaloon varmaan kuului...
selvisi, että anoppi oli tullut ruokaa laittamaan ja jättänyt pojan samaan aikaan pihalla olleiden naapurin tyttöjen vastuulle! .O
kerrostalo, vieressä vilkas ajotie...
vituttaa vieläkin niin ettei veri kierrä, en tunne yhtään myötätuntoa anoppia kohtaan ja pysyn päätöksessäni. lastani.hän. ei. enää.hoida,IKINÄ. kylässä voimme käydä, mutta poika ei jää sinne!
mies koettaa puolustella sillä, että lapsena oli itsekin aina veljensä kanssa kaksin tai sitten isompien lasten kanssa keskenään pihalla (syntyneet 70-luvulla)...
Kommentit (153)
Ymmärrän ap sinua täysin. Mun anoppi oikein tunkee joka jumalan päivä poikaamme katsomaan, tahtoo hoitaa, sylitellä jne. Mikä on siis ihan ookoo! Mutta, Heti kun saa vauvan syliin vaeltaa toiseen päähän taloa. (Minkä tähden ei voi pysyä esim olohuoneessa vaan on pakko jonnekin saunan tai kattilanhuoneen perälle mennä)
Jos lupaa vahtia (en oo yli puoleksi tuntia antanut) niin jättää pojan yksin jos vaikka puhelin soi ja vaeltaa taas jonnekkin. Saattaa vartin häläpättää ja vauva itkee ja sitten sen käy itse pelastamassa. Poika opettelee just tuettuna seisomaan nousemista ja on herkästi päällään jos ei vahdi. Mies ei edellisen liiton tyttöä antanut enää vahtia kun anoppi oli luvannut katsoa tyttöä 3v ja sitten lähtenytkin sisään neljänteen kerrokseen laittamaan pyykkiä ja jättänyt tytön kerrostalon pihalle yksin.
Anoppi on muutenkin semmosen adhdtöhö että hirvittää, oon miettiny onko sillä joku dementia alkamassa kun unohtaa kaiken koko ajan, toistaa itseään ja on muutenkin henkisesti jossain tonttulandiassa.
Esim. Anoppi sanoo: Katso tätä mun basilikaa!
Sitten se keittää kahvin ja kahvin aikana tule taas sen basilikan kanssa ett katso minun basilikaa.
Se haluaisi viiä poikaa vaunuilla kävelylle mutta en arvaa antaa kun se on niin huonossa kunnossa fyysisesti (reuma) ja sitten se unohtelu ja ihme töhötys. Kauheen huomionhakuista käytöstä myös paljon. Esim pojan nimiäisissä oli temponut vatsatanssivehkeet päälle ja tuli niissä sitten esiintymään ja rimppaloimaan. Anopusta tulee vahvasti mieleen pasilan Repomies.
Anoppi on unohtanut,kuinka nopeasti tuon ikäinen häviää.
Silloin tällöin tapahtuu surullisia tapauksia joissa näitä 2-4 vuotiaita hukkuu ja muuta ikävää.Yleensä niistä ei tarkemmin kerrota myöhemminkään mutta ilmoitus on luokkaa:3 vuotiasta etsitään,ollut kotipihalla leikkimässä mistä sitten kadonnut.
Olen kolme vuotiaan mummo ja aivan yhtä nopeasti olisi kadonnut kaksi vuotiaanakin kun nyt.Ei olisi tullut mielen viereenkään jättää häntä yksin,eikä itselleni tuntemattoman tytön seuraan.Onneksi teillä ei tapahtunut mitään ikävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä lapselle siis oli tapahtunut? Kerroit, että tämä oli hiekkalaatikossa eikä ajotiellä.
Huudatko tulevaisuudessa lapselle, jos hän unohtaa laittaa pyöräilykypärän ennen kuin hakee fillarin varastosta?
Onhan noita hukkunutkin vanhempien silmän alla jokeen ja jopa sadevesitynnyriin. Eli olisi tosiaan pitänyt rääkyä pelastusrenkaasta jo viikkoa aiemmin. Vikkeliä ovat. Tyttöset veivasivat älypuhelimiaan pihalla ja totisesti varmaan katsoivat pojan perään? Autot huristivat vierestä :0 Anopilla oli vastuu, ei pihan penskoilla!!! ohis
Vastuu on lapsen vanhemmilla, jotka eivät viitsineet vahtia lastaan. Tekosyy tuo, että anopin olisi pitänyt hoitaa äidin tehtävää.
Vastuu on yhdessä sovittu siirtää vanhempien pyynnöstä anopille, joka on lähiomainen. Hän on sitoutunut pitämään lapsesta huolta!!! Eli syy laiminlyöntiin on vain hänen!
Olen itse mummi ja perkele vieköön, vahdin kuin haukka kun lapsenlapset on mun vastuulla! Silloin unohtuu ihan kaikki muu! Tappaisin itseni, jos lapsille sattuisi jotain silloin kun olen heistä vastuussa. Koen luottamustehtävänä, jos minulle joku kalleimpansa antaa! Mutta tehköön kukin tyylillään, ei kuulu mulle.
Näin juuri,sama mulla👍Lastenlasteni turvallisuuden edelle ei mene mikään.Olen heidän kanssaan koko sen ajan,jonka milloinkin
meillä viettävät.Tuossa vieläpä ap llä ollut lyhyt aika kyseessä.Entä jos olisi ollut esim.koko viikonlopun?
No niinpä :0 Voin kuvitella, kun lapsonen viipottaa menemään ja mummi juoksee ajokaistalla perässä ja kyselee onko pientä poikaa näkynyt. Tuo yksin ja ilman mitään valvontaa pihassa istuminen sai kylmät väreet juoksemaan selkää pitkin.
Miten mahtaa olla esim. pistorasiat suojattu ja yleensä turvallisuustekijät? Pieni esine nielussa ja sukkapuikko silmässä?
En usko että aloittajan anoppi panee ollenkaan pahakseen vaikka lastenlasta ei hänelle hoitoon enää tuodakaan. On raskasta alkaa taas hoitamaan iäkkäämpänä lapsia varsinkin kun on omansa jo hoitanut.
Missä muuten aloittajan appiukko? Miksi ne lapset aina sille mummolle väännetään hoitoon? Ai mutta eihän sitä papalle eli miehelle vaivaa viitsi aiheuttaa kun lapset on niin työläitä...
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla provo. 70-luvulla syntynyt on tuskin noin pienen lapsen vanhempi.
Mikä idiootti :D Minulla vuonna 1972 syntynyt mies ja vauva tällähetkellä 6kk.
Vierailija kirjoitti:
Oma vilkas 2-vuotias ois kaksi sekunttia pihalla yksin. Sen jälkeen se ois jo auton alla tai toisella puolen kaupunkia. Eli ymmärrän että suutuit. Siitä en tiedä olisinko itsekkään pysynyt rauhallisena.
Meillä myös vilkas poika, eikä varmasti yksin ulkona selviäisi paikallansa tai edes elossa viittä minuuttia kauempaa. Ymmärrän, että kaikki lapset eivät ole yhtä vilkkaita, mutta yhtäkään 2-vuotiasta EI jätetä yksin. Itse hyvä kun uskallan vessassa käydä, silloinkin jätän oven auki. Aivan järkyttävää, että näin monet tässäkin keskustelussa suhtautuvat asiaan niin, että asia on ihan ok. Taitaa olla asenne se, että ensimmäisenä tulee se on aika, kahvinjuonti ja muu, ja sitten jossain perässä lapsen turvallisuus. Niin, että pitäkööt 2-vuotias huolen itsestään, kyllä minulla on oikeus tämä kahvi juoda ja istuskella.
Vierailija kirjoitti:
Mitä lapselle siis oli tapahtunut? Kerroit, että tämä oli hiekkalaatikossa eikä ajotiellä.
Huudatko tulevaisuudessa lapselle, jos hän unohtaa laittaa pyöräilykypärän ennen kuin hakee fillarin varastosta?
Ei varmaankaan, koska pyöräilykypärästä huutaminenhan on järkevää vasta siinä vaiheessa kun maataan neliraajahalvaantuneina hengityskoneessa. Eiku....
2 vuotiaat on ulkona niin arvaamattomia etten jättämiä ollenkaan vahtimatta. Meidänkin likka olis varmaa kymmenen kertaa jo juossu auton alle jos en olis ollu silmä tarkkana. Sisällä voi antaa leikkiä toisessa huoneessa kunhan ei mitään vaarallista ole ulottuvilla tai ikkuna auki, mutta ulkona en ota riskejä jos on yhtään liikennettä lähellä. Sitten kun on vielä lukenu näitä seikkailija lapsista jotka hukkuneet lähimpään jokeen sun muuta niin ennemmin pidän lasta silmällä kuin kannan hautaan. Jos lapsenvahti ei tätä ymmärrä niin aika vaihtaa lapsenvahtia koska kuollutta lasta ei mikään tuo takaisin. Ja näille jotka vähättelevät asiaa tulevat ja sanovat ettei mitään voi sattua, niin miettikää uudelleen koska 2 vuotias on vielä todella pieni, eikä ymmärrä kaikkia vaaroja ulkona.
Eihän se anoppi säikähtänyt mitään muuta kuin ap:n reaktiota! Anopin mielestä oli ihan ok jättää lapsi yksin ilman vastuullista aikuista lähimaillakaan.
No muistelkaa viime vuotta. Ainakin kaksi taaperoa hukkui vai olisiko ollut kolme. Kotipihalla yksin ja sitten kuoltiin naapurin altaaseen.
Ihan sama mulle mutta mun lasta ei ainakaan taaperona yksin jätetty. Nyt nuorin 12v.
Ap on niin oikeassa, kun vaan voi olla. Ainahan noita lapsia on kuollut valvonnan pettäessä.
Muistatteko äidin joka meni vauvan kanssa sisälle ja ikkunasta vilkuili niin hänen kummatkin pojat hukkui jokeen.
Pojathan oli jo 4 ja 5 vuotiaat.
Ei näitä vähättelijöitä kiinnosta koska ei ole heidän omasta lapsesta kyse. Pitää vaan uskoa omaan mielipiteensä ja pitää siitä kiinni.
Mutta jos olisi heidän omasta lapsesta kyse niin ääni olisi kellossa ihan eri.

Niinpä. Ja saatika jos jotain peruuttamatonta sitten sattuisikin.
Anopilta tosi hölmösti toimittu. Hänen olisi tietysti pitänyt ottaa lapsi sisälle mukaan tai vähintään hommata joku oikeasti luotettava hoitaja siksi aikaa kun kokkaa.
Tuli mieleen yksi juttu lapsuudestani. Olin suunnilleen samanikäinen kuin ap:n lapsi, eli noin 2 v. Olin jotenkin päässyt huomaamatta karkaamaan vanhemmiltani ja kävellyt noin kilometrin päähän eräälle joelle. Tapaturman ainekset olivat siis kasassa. Asuimme tosin maalla, joten ei ollut sentään pelkoa auton alle jäämisestä.
Oma äitini on nykyään onneksi todella huolehtivainen lastenvahti. Ei päästä lastenlastaan silmistään hetkeksikään, jos lapseni on mummolassa. Voisin luokitella hänet jopa ylihuolehtivaksi, ehkä tuo oman lapsuuteni tapaus säikähdytti hänet sellaiseksi.
Olin erään naapurin luona nopeasti käväisemässä, hänellä oli kaksi lapsenlasta hoidossa. Taaperoita. Naapuri kokkasi ja lapset leikkivät toisessa huoneessa. Kävin vilkaisemassa ja toinen taapero oli juuri kiskomassa piirongin päällä olevaa pöytäliinaa ja sen päällä olevia raskaita kristallimaljakoita päälleen. Vaivihkaa nostin liinat lasten ulottumattomiin. Mummot eivät vain tajua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä lapselle siis oli tapahtunut? Kerroit, että tämä oli hiekkalaatikossa eikä ajotiellä.
Huudatko tulevaisuudessa lapselle, jos hän unohtaa laittaa pyöräilykypärän ennen kuin hakee fillarin varastosta?
Onhan noita hukkunutkin vanhempien silmän alla jokeen ja jopa sadevesitynnyriin. Eli olisi tosiaan pitänyt rääkyä pelastusrenkaasta jo viikkoa aiemmin. Vikkeliä ovat. Tyttöset veivasivat älypuhelimiaan pihalla ja totisesti varmaan katsoivat pojan perään? Autot huristivat vierestä :0 Anopilla oli vastuu, ei pihan penskoilla!!! ohis
Vastuu on lapsen vanhemmilla, jotka eivät viitsineet vahtia lastaan. Tekosyy tuo, että anopin olisi pitänyt hoitaa äidin tehtävää.
Vastuu on yhdessä sovittu siirtää vanhempien pyynnöstä anopille, joka on lähiomainen. Hän on sitoutunut pitämään lapsesta huolta!!! Eli syy laiminlyöntiin on vain hänen!
Olen itse mummi ja perkele vieköön, vahdin kuin haukka kun lapsenlapset on mun vastuulla! Silloin unohtuu ihan kaikki muu! Tappaisin itseni, jos lapsille sattuisi jotain silloin kun olen heistä vastuussa. Koen luottamustehtävänä, jos minulle joku kalleimpansa antaa! Mutta tehköön kukin tyylillään, ei kuulu mulle.
Aina voi sattua tapahtua. Katson lastenlasteni perään tarkemmin kuin omieni aikoinaan. Kuitenkin vapauden säilyttäen. En kyttää kuin haukka enkä unohda omaa elämääni! Kamalaahan se olisi lapsillekin.
Ja en ole valmis itseäni jojoksi vetämään, jos jotain sattuu. Hullu asenne minusta -- tai varmaan nyt liioittelet.
Aina voi sattua ja tapahtua, mutta 2 vuotias on vilkas ja jos saa lapsen vastuulleen kolmeksi tunniksi, et delegoi hänen vahtimistaan toisen lapsen vastuulle kyseisenä aikana.
Mutta silmääni pisti tuo oman elämän unohtaminen, mitä sillä tarkoitat? En usko kenenkään tarkoittavan ettei hoitaja saa esim. insuliinia pistää tai muuten terveyttään hoitaa, mutta aikuinen ennakoi tarpeen ja huolehtii, että lapsi ei ole vaarallisessa paikassa kuten vilkkaan liikenteen lähistöllä, kun joutuu keskittymään terveyteensä muutamien minuuttien ajan. Eli kun kokkaa, lapsi siirtyy aikuisen kanssa sisätiloihin, jossa hän voi sekunneissa tulemaan apuun, jos jotain pahempaa sattuu. Vai mitä tarkoitit tuolla unohtamisella?
Ja ei kukaan hirttoköyttä kenellekkään kanna, mutta älä puhu vähättelevästi ihmisestä joka selvästi ilmaisee, että lapsenlapsi on kultaakin kalliimpi aarre, omaa henkeään arvokkaampi. Varmasti äidin ja isän mieli on levossa tämmöisen mummun hoitaessa lasta.
Lasta hoitaessa tulee arvioida aina riskit. Ja kaksi vuotias tunkee vielä tavaraa helposti suuhunsa, siksi aikuisen on hyvä olla lähellä, sillä kun isompi lapsi on säikähdykseltään juossut kerrostalon portaat ylös ja anoppi vastannut ovelle ja rientänyt tukehtuneen lapsen luokse, on jo auttamatta liian myöhäistä.
Vierailija kirjoitti:
Olin erään naapurin luona nopeasti käväisemässä, hänellä oli kaksi lapsenlasta hoidossa. Taaperoita. Naapuri kokkasi ja lapset leikkivät toisessa huoneessa. Kävin vilkaisemassa ja toinen taapero oli juuri kiskomassa piirongin päällä olevaa pöytäliinaa ja sen päällä olevia raskaita kristallimaljakoita päälleen. Vaivihkaa nostin liinat lasten ulottumattomiin. Mummot eivät vain tajua.
Ei tullut mieleen sanoa naapurille, että hänen asuntonsa ei ole turvallinen lapsenlapsille?
AP:n tapauksessa oikeasti mitä tahansa olisi voinut sattua. 100% tuurista kiinni. AP saa olla onnellinen, että kävi tuuri, ja lapsi on edelleen hengissä. Kauhistuttaa edes ajatella, mitä omalle pojalleni (myös 2-vuotias) olisi samassa tilanteessa voinut tapahtua.
Itse asumme kolmikerroksisessa talossa, ja oma äitini ei sitten mitenkään voi laittaa terassin ovea kiinni, kun on tullu tupakalta. Ei siis viitsi vääntää ovea kunnolla kiinni, enkä ollut tästä tietoinen, ennen kuin kerran poika sitten veti likuoven auki, juoksi suoraan terassin kaiteelle ja lähti kiipeämään. Sain onneksi kiinni ajoissa. Mummin kommentti, kun asiasta raivosin: "Joojoo". Onko se sitten "joojoo", kun lapsi on pudonnut kolmen kerroksen matkan alas betoniportaille, kallo murskana ja niskat poikki? Onko se "joojoo"?
Toinen tapaus oli, kun olimme anopin kanssa Ikeassa. Minä ja mies kauhealla kiireellä jotain haettiin, ja jätettiin poika rattaineen anopille siksi aikaa. Kun palaamme, niin näky on seuraava: silloin 1,5-vuotias poikamme on kauttaaltaan oksennuksessa, ja naama tulipunaisena koittaa haukkoa henkeä. Anoppi vaan katselee kaikkea ympärillä olevaa krääsää. Voin sanoa, että tuli sanottua pari valittua sanaa, mutta loppupeleissä anoppi käänsi asian MINUN syykseni, kun en omaa lastani edes hoida, vaan olen hänet jotenkin saanut sairastumaan oksennustautiin. Että tällaista meillä. Lienee sanomattakin selvää, että kumpikaan mummi ei lasta enää hoida.
Vierailija kirjoitti:
No muistelkaa viime vuotta. Ainakin kaksi taaperoa hukkui vai olisiko ollut kolme. Kotipihalla yksin ja sitten kuoltiin naapurin altaaseen.
Ihan sama mulle mutta mun lasta ei ainakaan taaperona yksin jätetty. Nyt nuorin 12v.
Ap on niin oikeassa, kun vaan voi olla. Ainahan noita lapsia on kuollut valvonnan pettäessä.
Muistatteko äidin joka meni vauvan kanssa sisälle ja ikkunasta vilkuili niin hänen kummatkin pojat hukkui jokeen.
Pojathan oli jo 4 ja 5 vuotiaat.
Niinpä. Esimerkiksi tämä tapaus sattui, kun mummo käänsi hetkeksi selkänsä:
Te jotka puollatte sitä, että 2-vuotiaan voi jättää valvomatta pihalle: viime kesänä hukkui paljuihin kaksi kaksivuotiasta. Se antaa jo osviittaa, kuinka turvallista on jättää sen ikäinen pihalle yksinään.
Ei osaa varoa vielä vaaroja, voi nähdä tien toisella puolella vaikka nätin kukan tms. ja juosta hakemaan sitä, osaamatta varoa autoja. Ihan näin yhtenä esimerkkinä.
Kyllähän jossain tukiryhmässä nuori nainen laittoi äitinsä kanssa välit poikki, kun antoi lapselle korviketta hoitaessaan tätö. Kahjoja on joka lähtöön kuten ap:D