Lue keskustelun säännöt.
Leskiperheestä uusperheeksi, nyt ero
Widow
19.05.2016 |
Mieheni ja lasteni isä kuoli 3 vuotta sitten, lapsia meillä on kaksi, pienempi oli silloin puoli vuotias ja isompi 2v. Vähän yli vuoden oltiin kolmistaan, kun uusi mies tuli kuvioihin, lapseton ja itsekin isänsä menettänyt vauvana. Puolen vuoden jälkeen muutettiin yhteen (kiirehdittiin, tiedän), mies kun oli ihana minulle ja lapsille, kunnollinen, komea, oma ja edesmenneen miehen suku hyväksyi hänet, blaablaablaa.... Kuukausi sitten mies otti ja lähti, omien sanojensa mukaan ei lähde parisuhdetta korjailemaan jos huonosti menee, ei pysty rakastamaan, on tunnevammainen ym. Lapseni ovat nyt sitten menettäneet toisenki isän, hän on ainut isähahmo jonka pienempi muistaa.. kämppä on taas niin tyhjä, kuinkahan kauan kestää tottua ajatukseen, että on jälleen yksin?
Kommentit (9)
Et ole yksin. Sulla on ne lapset siellä. Jos keskittyisit nyt ihan vaan heihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei me ehditty olemaan kuin pari vuotta tän "uuden" kanssa.
Ap
Ehkä olisi kannatanut etsiä itselleen kumppani ei lapsille uutta isää... Läheisen ihmisen menettäminen tietenkin satuttaa... Toisaalta miten voi olla niin että mies ei halua pitää mitään yhteyttä lapsiin jos oli näiden kanssa läheinen.
Lapset voi sitä paremmin mitä paremmin sinä voit. Laita pääsi kuntoon, sure kuolemat ja erot ja keskity lapsiin. Teillä on yhdessä vielä hirmu kivaa, ei niitä uusia miehiä kannata liian nopeasti mukaan tuoda.
Lapsia on retuutettu uusissa kuvioissa ihan riittävästi. Opettele elämään lapsiesi kanssa, mene terapiaan jos muuten onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä arvasin että täällä tulee tälläisiä vastauksia. :'D kyllä tämä uusi oli ihan minua varten, itse halusi isä lapsille olla liekö sen takia kun hänellä ei ole sellaista ikinä ollut.
Ennen häntä häädin kaikki kiinnostuneet pois ja nyt olen taas sitä mieltä että yksin täytyy tämä matka täällä pallon päällä marssia.
Kysymys nyt olikin siitä että kuinka pian olo tasaantuu ja tottuu taas yksin nukkumaan menoon tai että ei ole aikuista kenelle puhua kotona ym. Ikinä en ole tätä ennemmin eronnut.
Ap
No mistäs me tiedetään, kuinka nopeasti juuri sinä toivut? Ja mitä väliä sillä nopeudella on? Elät sitä elämääsi ja toivut sillä aikaa siinä sivussa. Ei ole mitää "normaalia olotilaa", aina on jotain stressiä, harmia, tuskaa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mistäs me tiedetään, kuinka nopeasti juuri sinä toivut? Ja mitä väliä sillä nopeudella on? Elät sitä elämääsi ja toivut sillä aikaa siinä sivussa. Ei ole mitää "normaalia olotilaa", aina on jotain stressiä, harmia, tuskaa jne.
Minä kyllä ymmärrän AP:a, itse käyn läpi erokriisiä ja olisi niin ihanaa, jos joku pystyisi sanomaan, kuinka kauan tämä tuska kestää. Yksilöllistähän se toki on, mutta kyllä sitä vaan toivoisi saavansa jonkun "lupauksen" siitä, että "x" viikon tai kuukauden päästä tämä on ohi. Minulla on pommin pudottamisesta vajaa kaksi kuukautta ja ihan pahin tuska alkaa olla ohi, mutta ei tämä lähelläkään normaalia ole tämä olotila. Ja kyllä, on olemassa "normaali olotila", jossa pystyy nukkumaan ja syömään normaalisti, keskittymään muuhunkin kuin eron ja eksän vatvomisen ja tuntemaan itsensä jopa onnelliseksi. Ja niin hyvää tarkoittavia kuin nuo "keskity nyt lapsiisi" ja "lasten takia sinun täytyy jaksaa" -lausahdukset ovatkin, niin eivät ne kyllä kannusta. Lapset antavat syyn jatkaa elämää, mutta eivät vie surua pois, eivätkä poista oman vellomisen, rypemisen, huutamisen ja raivoamisen tarvetta, eivätkä vie sitä aikuisen ihmisen ikävää pois.
AP:lle sanoisin, että jos mahdollista, niin hakeudu johonkin terapiaan, esim. työterveyshuollon kautta. Hyvä uutinen nimittäin on, että eron aktiivinen käsittely lyhentää toipumisaikaa.
Kauanko olitte yhdessä?