Kysy autistiselta aikuiselta, vol 2

Vierailija kirjoitti:

En nyt muista onko tätä kysytty, mutta onko sinulla tapana laittaa tavaroita järjestykseen? Tarkoitan tällä sitä, että onko esim. kirjat jossain tietyssä järjestyksessä (aakkosittain, aiheittain, kannen väritys).

Vaikuttaako sää sinuun? kuumuus, tuuli, sade. Entä häiritseekö sateen tai tuulen äänet kun olet sisällä?

Kyllä. Elokuvat, kirjat ja pelit on aakkosjärjestyksessä aina. Maustepurkit ja kuivakaapin tarvikkeen korkeusjärjestyksessä. Kaiken pitää olla aina juuri oikein aseteltu, tai minulle tulee kaoottinen ja hirveän levoton olo. En pysty toimimaan, jos kaikki ei ole oikein. Puolisoni piti minua ennen diagnoosia aikamoisena nipottajana, mutta on nyt ymmärtänyt mistä oikeasti on kyse. Aivot menee "jumiin", jos kaikki ei aina ole siististi ja loogisesti paikallaan.

Sää vaikuttaa tosi paljon. Kuumaa en siedä yhtään, siksi en tykkää kesästä. Kesällä ja keväällä on myös liian kirkasta ja kärsin usein migreenistä. Helteiset aurinkopäivät ovat niin sietämättömiä, että pysyn silloin vain sisällä. Syksy ja talvi ovat suosikkejani. Talvella on helpoin olla, koska on pimeää, ja varsinkin jos on paljon lunta, koska se pehmentää ja vaimentaa ympäristön ääniä. Meille ei kuulu sisälle sateen ja tuulen ääni, mutta luultavasti häiritsisi, jos kuuluisi. Myös kovaääninen korkea linnunlaulu sattuu korviin, vaikka pidänkin linnuista. Ap

Up

ylös

up

Osaatkohan vastata voiko olla autistinen, jos tajuaa kaiken sarkasmin ja piilovittuilun jne. mutta muuten monet muut asiat sopii siihen?

tyhmäkysymys kirjoitti:

Osaatkohan vastata voiko olla autistinen, jos tajuaa kaiken sarkasmin ja piilovittuilun jne. mutta muuten monet muut asiat sopii siihen?

En oikeastaan tiedä. Sosiaaliset vaikeudet on todella keskeinen osa autismia, niin kaiken sarkasmin ym. tajuaminen on ristiriidassa sen kanssa. Toisaalta varsinkin monet naisautistit oppivat jonkin verran seuraamaan keskustelun pieniä vivahteita, ja saattavat oppia imitoimaan näitä asioita. Kuitenkaan se ei tule heiltä luonnostaan, vaan se on silti vaikeaa ja kovan työn takana. Ei kai se mahdotontakaan ole, autisteja on kuitenkin niin monenlaisia. Ap

Hyvä ap, kiitos todella paljon tästä ketjusta! Osaat hienosti ja ymmärrettävällä tavalla kuvailla tuntemuksiasi. Luin koko ketjun yhtä kyytiä suurella mielenkiinnolla, sillä löysin tästä häkellyttävän paljon samankaltaisuuksia mieheni kanssa.

Mainitsit tuolla aiemmin, "myös puolisoni läsnäolo kuluttaa paljon". Osaisitko kertoa tästä enemmän? Olisitko mieluummin omissa oloissasi kuin puuhaamassa jotain yhdessä miehesi kanssa? Miten suhtaudut läheisyyteen ja hellyydenosoituksiin sekä sanoin että teoin? Jos jokin asia ei kiinnosta tai kosketa sinua, pystytkö keskittymään siihen, esim. jos pitäisi keskustella asiasta?

Ap, toivon kovasti, että palaisit ketjuun vastaamaan vielä näihin kysymyksiin. Olisi arvokasta saada kuulla kokemuksistasi, kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ap, kiitos todella paljon tästä ketjusta! Osaat hienosti ja ymmärrettävällä tavalla kuvailla tuntemuksiasi. Luin koko ketjun yhtä kyytiä suurella mielenkiinnolla, sillä löysin tästä häkellyttävän paljon samankaltaisuuksia mieheni kanssa.

Mainitsit tuolla aiemmin, "myös puolisoni läsnäolo kuluttaa paljon". Osaisitko kertoa tästä enemmän? Olisitko mieluummin omissa oloissasi kuin puuhaamassa jotain yhdessä miehesi kanssa? Miten suhtaudut läheisyyteen ja hellyydenosoituksiin sekä sanoin että teoin? Jos jokin asia ei kiinnosta tai kosketa sinua, pystytkö keskittymään siihen, esim. jos pitäisi keskustella asiasta?

Ap, toivon kovasti, että palaisit ketjuun vastaamaan vielä näihin kysymyksiin. Olisi arvokasta saada kuulla kokemuksistasi, kiitos!

Kiitos itsellesi mielenkiinnosta! :) Vastailen täällä niin kauan kuin ketju on olemassa, aina oman jaksamisen mukaan.

Puolison läsnäolo kuluttaa samalla tavalla kuin kaikki muukin sosiaalisuus. Se ei tarkoita, ettenkö tykkäisi olla hänen kanssaan ja tehdä yhdessä asioita, mutta tarvitsen sen jälkeen aina omaa rauhaa palautumiseen. Sosiaalisuus vie pahimmillaan kaikki voimat, vaikka sosiaalinen tilanne olisi ollut mieluinen. Sillä ei ole siis mitään tekemistä mielipiteeni kanssa, väsyn ihan yhtä paljon, oli se mukavaa tai ei. Sosiaalisuus ja yhteinen tekeminen vaatii veronsa, oli toinen kuinka rakas tahansa. Sosiaalisuudesta ylikuormittuneena saatan käyttäytyä tylysti ja rakkaudettomasti, mutta siitä ei voi päätellä yhtään mitään piilomerkityksiä, olen vain erittäin uupunut. Rakastan silti ihan yhtä paljon, en vain kykene enää huomioimaan toista millään tavalla, jos on pakko levätä. Kuormittuneena menen eräänlaiseen off-tilaan, jossa en enää pysty näkemään toista ihmistä, näen vain tuskallisen pakottavan tarpeen päästä omaan rauhaan lepäämään.

Pidän läheisyydestä ja hellyydenosoituksista tiettyyn rajaan asti. Yhtäkkiä ei saa tulla koskemaan, eikä silloin, jos olen lepäämässä, koska se aiheuttaa kipua. En ole sellainen, että kokoajan jaksaisin kiehnätä toisen kainalossa, mutta välillä se on mukavaa. Mutta minun täytyy tietää, että pääsen halutessani tilanteesta pois ilman toisen loukkaantumista. Itse olen aika kömpelö osoittamaan välittämistäni, mutta kuitenkin yritän. Menen halaamaan, kun puoliso tulee kotiin ja vastaavissa tilanteissa, mutta joskus saatan unohtaa. Se ei tule luonnostaan, vaan joudun patistamaan itseäni, vaikka oikeasti haluaisinkin esim. halata. Tunne ei muunnu minulla toiminnaksi, ja teoistani ei voi päätellä tunteita. Tunne-elämäni on hyvin voimakas ja olen puolisona äärimmäisen uskollinen ja lojaali, mutten vain osaa ilmaista sitä ulospäin. Vaikuttaa varmasti ristiriitaiselta, mutta tärkeintä on, että autistisen ihmisen puoliso oppii kuuntelemaan kirjaimellisesti sanoja, koska ne ovat totuus. Käyttäytymisestä ei kannata päätellä paljoa. Jos puoliso sanoo rakastavansa, se todennäköisesti pitää paikkansa, vaikka käyttäytyminen ei ole sellaista, kuin "kuuluisi" olla.

Tekisi mieli sanoa, että pystyn keskittymään, mutta oikeasti en taida pystyä. Esim. puolison harrastuksesta puhuttaessa on todella vaikea pitää keskittymistä yllä, koska aihe ei kiinnosta minua lainkaan. Yritän parhaani mukaan kuunnella kohteliaisuuden nimissä, mutta jos toinen vain jatkaa ja jatkaa loputtomasti aiheesta puhumista, saatan ärsyyntyä ja turhautua niin, että se näkyy. Tämä harmittaa minua kamalasti, koska en haluaisi olla epäkohtelias. Saatan myös kesken puolison puhumisen puhua yhtäkkiä päälle jostain aivan muusta asiasta, koska ajatukset alkavat harhailemaan. En tee tätä ikinä tahallaan. Sama ongelma oli koulussa, epäkiinnostavat asiat menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Minun on myös vaikea samaistua joihinkin tilanteisiin, joita toinen on kokenut, mutta itselläni ei ole mitään kokemusta. En oikein osaa keskustella sellaisista asioista, olen vain hiljaa, kun en keksi mitään vastattavaa, vaikka haluaisinkin.

Toivottavasti tämä selvensi asiaa. :) Kysy vain lisää, jos selitin jonkun huonosti. Ap

Nro 129 vastaa: Voi ap, et tiedäkään miten paljon vastauksesi selvensi, kiitos!! Toivottavasti tätä ketjua ei vaan poisteta, sillä tästä saa korvaamattoman arvokasta tietoa autistin maailmasta sinun ihailtavan selkeästi kuvailemana. Kysymyksiä olisi vielä paljon lisää, mutta en halua kuormittaa sinua liikaa. Yritän keskittyä tärkeimpiin.

Omaa parisuhdettani nakertaa se, että mieheni ei osoita minkäänlaista kiinnostusta sellaista asiaa kohtaan, mihin hänellä ei ole itsellä kosketuspintaa. Eli juuri tuo, minkä itsekin koet vaikeaksi - samaistumisen. Hän ei halua edes kuulla mistään sellaisesta, mitä hän ei ole itse kokenut, hän ärtyy, tiuskii ja lähtee pois. Mies on sen nyt sanonut ääneenkin, ettei häntä todellakaan kiinnosta, ja meille tuli siitä riita, koska en ymmärtänyt tällaista suhtautumistapaa, koin jääneeni vaille tukea. Nyt tämä mieheni ajattelutapa alkaa avautumaan ihan uudella tavalla. Ap, miten vahvasti sinulla samaistumisen vaikeus liittyy empatian kokemiseen?

Mainitsit tuolla aiemmin ketjussa, että lapsena tai nuorena ylikuormituttuasi saatoit saada raivokohtauksen. Mikä tilanne on nyt aikuisena? Pystytkö hillitsemään itsesi? Miten te riitelette miehesi kanssa? Mitä odotat miehesi tekevän tai sanovan sillä kriittisellä hetkellä, jos/kun tuntuu, että raivostumista (turhautumista?) ei ehkä pystykään pidättämään?

Kiitos paljon, jos jaksat valaista näitä asioita, ap!

129

Vierailija kirjoitti:

Nro 129 vastaa: Voi ap, et tiedäkään miten paljon vastauksesi selvensi, kiitos!! Toivottavasti tätä ketjua ei vaan poisteta, sillä tästä saa korvaamattoman arvokasta tietoa autistin maailmasta sinun ihailtavan selkeästi kuvailemana. Kysymyksiä olisi vielä paljon lisää, mutta en halua kuormittaa sinua liikaa. Yritän keskittyä tärkeimpiin.

Omaa parisuhdettani nakertaa se, että mieheni ei osoita minkäänlaista kiinnostusta sellaista asiaa kohtaan, mihin hänellä ei ole itsellä kosketuspintaa. Eli juuri tuo, minkä itsekin koet vaikeaksi - samaistumisen. Hän ei halua edes kuulla mistään sellaisesta, mitä hän ei ole itse kokenut, hän ärtyy, tiuskii ja lähtee pois. Mies on sen nyt sanonut ääneenkin, ettei häntä todellakaan kiinnosta, ja meille tuli siitä riita, koska en ymmärtänyt tällaista suhtautumistapaa, koin jääneeni vaille tukea. Nyt tämä mieheni ajattelutapa alkaa avautumaan ihan uudella tavalla. Ap, miten vahvasti sinulla samaistumisen vaikeus liittyy empatian kokemiseen?

Mainitsit tuolla aiemmin ketjussa, että lapsena tai nuorena ylikuormituttuasi saatoit saada raivokohtauksen. Mikä tilanne on nyt aikuisena? Pystytkö hillitsemään itsesi? Miten te riitelette miehesi kanssa? Mitä odotat miehesi tekevän tai sanovan sillä kriittisellä hetkellä, jos/kun tuntuu, että raivostumista (turhautumista?) ei ehkä pystykään pidättämään?

Kiitos paljon, jos jaksat valaista näitä asioita, ap!

129

Kivaa, että vastauksestani oli apua. :) Ei tarvitse miettiä kuormittumistani, vastailen omassa tahdissani ja oikeasti ilahdun kysymyksistä. Tulen iloiseksi siitä, että pystyn auttamaan. Jaan vastauksen kahteen osaan, koska tästä tuli liian pitkä.

Minusta tiuskiminen ja pois lähteminen on todella törkeää käytöstä, vaikka sille on syynsä. Pyrin itse parhaani mukaan välttämään sitä, ja yritän muistaa pyytää anteeksi jälkikäteen. Mutta aina en voi estää sitä. Toisen kuunteleminen on niin hirveän tuskastuttavaa, jos aihe ei kiinnosta yhtään. Muiden on vaikea ymmärtää sitä, koska autistiset ihmiset pystyvät yleensä keskittymään erittäin hyvin itseä kiinnostaviin aiheisiin, niin tulee virhekäsitys, että keskittymiskyky olisi muutenkin hyvä, vaikka se ei yleensä ole niin.

Samaistumisvaikeudet eivät minulla vaikuta empatian kokemiseen. Tai tavallaan vaikuttaa, koska empatia on laaja käsite. Empatia jaotellaan usein kolmeksi eri tyypiksi (affective, cognitive, compassionate), ja jos joku niistä osa-alueista on huono, ei tarkoita että olisi täysin empatiakyvytön. Minä tunnen toisten tuskan nahoissani, enkä kestä muiden kärsimystä yhtään, mutta en välttämättä ymmärrä, mistä toisen tunnetila johtuu enkä osaa helpottaa sitä. En osaa lohduttaa tai myötäiloita, olen passiivinen sivustakatsoja. En aina ymmärrä, miten muut kokevat maailman ja miten eri asiat vaikuttavat heihin. Minun pitää tehdä paljon ajatustyötä, että ymmärrän edes vähän, ja silloinkin usein menee väärin.

Suuttuminen ja turhautuminen on täysin eri asia kuin ylikuormittumisraivo. Ylikuormittumisraivo (meltdown) tulee tilanteessa, joka on tullut minulle ylivoimaiseksi, ja minua estetään/tilanne tekee mahdottomaksi päästä lepäämään ja rauhoittumaan. Silloin en kykene hillitsemään itseäni juuri lainkaan. Se on lähes eläimellinen paniikkitila. Saatan itkeä, huutaa, ulvoa, menetän puhekykyni ja saatan jopa yrittää vahingoittaa itseäni. HYVIN noloa. Näitä tilanteita tulee onneksi harvoin, koska olen oppinut ennakoimaan jonkun verran jaksamistani. Lapsena nämä olivat päivittäisiä. Aikuisena kukaan ei tule pakottamaan laittamaan sietämättömän tuntuisesta materiaalista tehtyä paitaa päälle, ei pakota syömään hirveän makuista/tuntuista ruokaa, ei pakota kestämään auringonpaistetta tai lämpöä tai vie minua kauheaan melukaaostilanteeseen. Saan itse säädellä tällaisia asioita. Lapsena oli hirveää.

1/2 Ap

Vastauksen toinen osa:

Suutun oikeasti todella harvoin. Hyvin harvoin se, mikä minusta ulospäin näkyy vihana, on oikeasti vihaa. Yleensä se on epätoivoa, jaksamattomutta, uupumusta ja kipua. En vain osaa ilmaista sitä muuten kuin vihaisena käytöksenä. Oikeasti suuttuessani osaan hillitä itseäni jonkun verran, mutta toisaalta en voi kontrolloida äänenvoimakkuuttani. Saatan huutaa todella kovaa, varsinkin, jos toinen yrittää keskeyttää puhettani. Puhuminen on muutenkin vaikeaa, joten riitatilanteissa toivon, että puoliso antaa erittäin paljon rauhaa ja aikaa puhua lauseeni loppuun. Mielellään siten, että sanomani lauseen jälkeenkin olisi hetken hiljaa, koska minulle saattaa tulla mieleen jokin lisäpointti, joka muuten unohtuu. Hermostun ihan hirveästi, jos joku puhuu päälleni sekoittaen ajatukset juuri silloin, kun pinnistelen äärimmilleni, että saisin ajatuksen muoltoitua järkevästi ulos. En pysty kuuntelemaan nopeatempoista vihaista puhetta toiselta osapuolelta, joten kaikki asiat tulee esittää rauhallisella puhenopeudella selkeästi perustellen, eikä varsinkaan olettaa, että ymmärrän jotain rivien välistä. Lisäkysymykseni riitatilanteessa ovat aitoja kysymyksiä, eivät vittuilua, vaikka muiden mielestä ne usein kuulostavat siltä, koska kysyn itsestäänselvyyksiä. Haluan aidosti ymmärtää, jos jotain kysyn.

Toivon puolisoltani pitkää pinnaa ja rauhallisuutta. En oikein tiedä, miten turhautumistilanteissa pitäisi toimia, koska sitä ei näe minusta päällepäin, ennenkuin se on jo todella voimakasta. Toivon ainakin, että silloin hän ymmärtäisi, ettei kyse ole ikinä mistään henkilökohtaisesta, vaikka se tuntuisi hänestä loukkaavalta. Haluan hänen ymmärtävän, että yritän vilpittömästi kaikin voimin toimia aina oikein, mutta jaksamiseni on hyvin rajallista.

Tulipas kamalan pitkä vastaus. Toivottavasti jaksat lukea, oli hirveän vaikea selittää näitä lyhyesti. 2/2 Ap

Sarkasmiin voisin vastata. Mulla oli se poika, joka on tarkka kuski, mutta ei pärjää yksinään muiden törttöilyn takia. Hän ymmärtää sarkasmia loistavasti ja osaa myös käyttää sitä itse. Sen sijaan ilmeiden ja vihjailujen tulkinta hänelle on vaikeaa. 

Riitelykysymykseen unohtui vastata. Emme oikeastaan riitele ollenkaan enää, mutta parisuhteemme alussa oli usein isoja riitoja. Minulla ei ollut silloin vielä diagnoosia. Emme kumpikaan oikein ymmärtäneet toisiamme ja yhteentörmäyksiä oli usein. Silloin ovet paukkuivat ja huusimme paljon, mikä vain pahensi tilannetta. Nykyään "riitamme" ovat vain lyhyitä napakoita keskusteluja, jotka usein johtuvat vain pienestä väärinkäsityksestä, joka saadaan yleensä heti korjattua. Jotain napinaa saattaa väsyneenä tai stressaavassa tilanteessa olla, mutta varsinaisia riitoja ei ole enää ollenkaan. Olemme oppineet tulemaan toimeen tiiminä, mistä olen hirveän onnellinen. Puolisoni on mielestäni poikkeuksellisen pitkäpinnainen ihminen ja käyttää paljon vaivaa ymmärtääkseni minua. Arvostan häntä paljon. Ap

Niin ja haluaisin vielä korostaa, että kirjoitan vastaukseni omasta näkökulmastani ja omista piirteistäni. Kaikki autistit eivät automaattisesti ole samanlaisia tai käyttäydy aina samalla tavalla kuin minä, vaikka yhteneväisyyksiä on paljon. Olemme kuitenkin omia yksilöjämme kaikki. Ap

Minkä asteinen sun asperger oireyhtymäs on? Itselläni on kanssa mutta en puhuis kylläkään autismista ja aspergerista sunonyymeina. Diagnooseina ne ei kuitenkaan ole ihan sama asia, vaikka vaikean aspergerin ja lievän autismin ero olisikin melko häilyvä.

Vierailija kirjoitti:

Minkä asteinen sun asperger oireyhtymäs on? Itselläni on kanssa mutta en puhuis kylläkään autismista ja aspergerista sunonyymeina. Diagnooseina ne ei kuitenkaan ole ihan sama asia, vaikka vaikean aspergerin ja lievän autismin ero olisikin melko häilyvä.

Vastasin jo aiemmin tarkemmin. En jaksa perustella samaa asiaa monta kertaa. Ap

Blogin aloittamisesta oli puhetta. Jos aloittaisin sellaisen, niin minkälaisia postauksia toivoisitte? Kuinka usein kirjoittaisin? Haluaisitteko lukea puhtaasti faktapohjaisia kirjoituksia, vai myös mielipiteitä ja kertomuksia omasta elämästäni? Pohdin vakavasti blogin aloittamista, haluaisin todella paljon kirjoittaa sellaista. En vain tiedä, miten kestän ilkeät kommentit ja kaiken paskan, mitä väistämättä saisin osakseni (kuten varmaan kaikki blogit nykyään). En myöskään jaksa ollenkaan jankata samaa asiaa monta kertaa, minulla ei ole kärsivällisyyttä siihen. Tarkoitan sitä, etten jaksa kokoajan korjata autismi/asperger-asiaa, tai selittää miksi vaikutan kirjottaessa erilaiselta kuin kasvotusten. Tällaiset asiat rupeavat hermostuttamaan ja turhauttamaan. Haluaisin kuitenkin kamalasti kirjoittaa, en vain oikein tiedä, minkälainen blogi kannattaisi perustaa. Onko ideoita? Ap

Hei ap! Kiitos todella paljon vastauksistasi! Ne antavat niin paljon kokemusperäistä tietoa, on hienoa lukea - kannatan ehdottomasti ryhtymistäsi blogistiksi :) Nyt en vain valitettavasti ehdi kommentoimaan tämän enempää, sillä palsta menee kiinni, mutta palaan huomenna!

129

Vierailija kirjoitti:

Blogin aloittamisesta oli puhetta. Jos aloittaisin sellaisen, niin minkälaisia postauksia toivoisitte? Kuinka usein kirjoittaisin? Haluaisitteko lukea puhtaasti faktapohjaisia kirjoituksia, vai myös mielipiteitä ja kertomuksia omasta elämästäni?

Itse lukisin mielelläni blogia, jossa olisi sekä faktaa että kokemusperäistä tietoa. Ihan niin kuin nämä vastauksesi täällä. Se voisi olla vaikka löyhästi päiväkirjan muodossa. Esim. hellepäivänä voisit kertoa olleesi sisällä ja sitten kuvailla, miksi et voi mennä kirkkaassa auringonpaisteessa ulos. Ihan niin kuin tuolla vastauksissasi aiemmin. Talvella voisit kuvata kuinka lumi ja pimeys rauhoittaa sinua. Jossain postauksessa voisit kuvailla tuntemuksiasi, kun peset pyykkiä. Aina yksi aihe / postaus. Omia tuntemuksiasi ja faktaa sopivassa suhteessa. Voithan kirjoittaa tekstejä ennalta talteen ja julkaista sitä mukaa. Ehkä kaksi kertaa viikossa olisi hyvä tahti? Itse asiassa sinulla on näissä vastauksissa jo paljon valmista tekstiä. Jos käyttäisit niitä tekstejä, tekijänoikeuskysymykset kannattaa selvittää. En tiedä, onko vauva-sivuilla nyt oikeudet julkaisemiisi vastauksiin nyt, kun ne on täällä julkaistu.

Hei ap! Olen samaa mieltä nro 141 kanssa tulevan blogisi sisällöstä. Juuri tuolla tavalla voisit kirjoittaa kuten tässäkin ketjussa. Peilaten faktatietoja omaan kokemusmaailmaasi. Tässähän sinulla jo on paljon valmista materiaalia, kannattaa ottaa talteen. Minäkin olen ottanut :) Olen lukenut vastauksiasi useampaan kertaan, ajatuksen kanssa pohdiskellen. Näitä asioita ei voi lyhyesti selittää, jotta niistä antaisi asianmukaisen ja mahdollisimman todenperäisen kuvan. En ennen tiennyt autismista oikein mitään, ja nyt sinun kauttasi olen oppinut valtavasti. Kirjoitat tietenkin vain omista kokemuksistasi ja kaikki ihmiset ovat yksilöitä, kuten sanoit, mutta niistä löytyy niin valtavan paljon samoja asioita, mitkä olen huomannut miehessäni. Eräs kognitiivista psykoterapiaa antava terapeutti on maininnut, että miehelläni saattaisi olla autismin kirjon piirteitä ja luulenpa hänen olevan oikeassa.

Kaikki tuo, miten tuskallista on keskittyä kuuntelemaan, ellei asia yhtään kiinnosta ja toisaalta voi uppoutua pitkiksi ajoiksi omiin kiinnostuksenkohteisiinsa. Tai sitten pienessä porukassa jutellessamme mieheni saattaa yhtäkkiä olla sanomatta sanaakaan jostain aiheesta, jos hän ei ole kiinnostunut tai ei tiedä siitä mitään. Minusta se on ollut outoa käyttäytymistä, mutta nyt sillekin alkaa löytyä selitys. Ja tuo omaan rauhaan vetäytymisen tärkeys - todella, todella tuttua! Myös nuo ruokajutut ovat tuttuja. Ketjua lukiessani hätkähdin sitä, miten kerroit muuttaneesi usein lapsena, mieheni on nimittäin myös. En tiedä hänen lapsuudestaan paljon mitään, mutta sinulla, ap, on kyllä ollut todella rankkaa. Sympatiat sinulle. Rankkaa jäädä lapsena vaille sitä hoivaa ja ymmärrystä, mitä olisi kipeästi tarvinnut. Lähtökohdista huolimatta sinusta on kuitenkin tekstiesi mukaan kasvanut hieno ihminen, joka osaa antaa arvon läheisilleen ja haluaa myös auttaa.

Kysyisin vielä jotain. Ellen erehdy, kirjoitit jossain alkuvaiheessa, että kärsit kasvosokeudesta, oliko näin, vai sekoitankohan nyt johonkin toiseen? Jos sinulla on kasvosokeutta, niin miten se käytännössä ilmenee? Voiko asiaa auttaa mitenkään? Mieheni on vaikea muistaa tapaamiaan ihmisiä puhumattakaan heidän nimiään, ja tiedän hänen kärsivän tästä.

Vastauksista kiittäen, 129