Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa täällä kuvatuista miehista näyttää tyhmiltä ja heidän toimimtatapansa jotenkin karkeilta. Ja heihin pätee varmasti se, että eivät ole mestarimanipuloijia.

Minusta oma mieheni on erilainen. Hän on tosi älykäs ja erittäin taitava manipuloija ja tekee sitä niin hienovaraisesti ja vähän kerrallaan, että asiaa on vaikea huomata tai puuttua siihen.

Pointtini lähinnä on, että sellaisten puolisoiden on vaikea saada vertaistukea mistään eikä tämä ketju tunnu tutulta kuin joissain yksittäisissä kohdissa. Miten sellaisesta suhteesta pystyy lähtemään, kun ei ole tuollaisia hulluja juttuja, joista sokea reettakin tajuaa, että ei ole enää normaalia?

Tiedän tunteen.

Eksäniei todellakaan ollut mikään alkoholisti luuseri, vaan kulissit pystyssä erittäin hienosti.

Kirjoitin tuolla muutaman sivua sitten mukavasta ja miellyttävästä miehestä, joka elikin kaksoiselämää. Kyseinen tyyppi oli oikein älykäs ja sivistynyt, samaan aikaan hurmaava ja suorastaa nallekarhumaisen sympaattinen. Osasi aina suhteuttaa käyttäytymisensä tilanteen mukaan. Loistava näyttelijä! Jos olisin yhdellekään opiskelukaverillemme kertonut millainen tuo tyyppi oli oikeasti, niin kukaan ei olisi uskonut sanaakaan. Tämä todellakin tuli selväksi, kun tyypin kaksoiselämä paljastui minulle ja yritin parille lähimmälle opiskelukaverille siitä varovaisesti mainita, niin minua ei todellakaan uskottu. Ymmärsin että tyypin kulissit on täydelliset, parempi yrittää itsekin pitää häneen "hyvät" välit, eli kohteliaan viileän etäiset. Oli tosiaan lyhyen tapailumme aikana saanut minusta urkittua vaikka minkämoista tietoa ja olisi sitä voinut halutessaan käyttää vaikka kuinka inhottavilla tavoilla.

Erittäin monella tähän ketjuun kirjoittaneella ei ole selvästikään minkäänlaista kokemusta persoonallisuushäiriöisistä ihmisistä. Älkää oikeat uhrit välittäkö noiden jeesustelijoiden vähättelevistä kommenteista. He EIVÄT OIKEASTI TIEDÄ asiasta juuri mitään. Tuli tietenkin sekin mieleen, että ehkäpä vähättelevien kommentien taustalla on henkilöitä, jotka itsekin manipuloivat ja hyväksikäyttävät muita. Koska kenenkäs muun pussiin sellaisten kommenttien kirjoittaja pelaisi kuin toisten manipuloijien. Koska mitä tehokkaammin uhria syyllistetään ja mitätöidään, niin sen parempi manipuloijalle.

Mun miehen eksä oli mustasukkainen vielä pitkään eron jälkeen ja tästä sain osani. Kaikkea sekopäistä hän teki, mutta ehkä kaikista kamalinta oli, kun hän liimasi meidän ikkunaan käytettyjä siteitä, heitteli mätiä kananmunia ympäriinsä ja kuorrutti terassin käytetyillä tamponeilla. Siis oikeesti, tossa on jo yritystä!

Vierailija kirjoitti:

Hieman nyt kyllä pelottaa, tuore suhde ja mies on hiljalleen 4 kuukauden jälkeen aloittanut "missäs oot ollu"-tyyppiset kysymykset ja luulee usein, että lähden baariin, kun hän nukkuu. Verhoaa vielä "huumoriksi ja pieneksi kiusaamiseksi" nämä jutut, mutta nyt ahdistaa, jos tästäkin miehestä kuoriutuu samanlainen, kun ketjussa kerrotaan...

Kirjoitin tämän toissapäivänä. Mainitsin miehelle tuosta, että en siedä turhia epäilyjä. Tänään sitten mies vain ilmoitti, (yllättäen) että haluaa erota. Ei syytä, ei keskustelua, ei mitään. Eli ei ehtinyt lähtemään käsistä tuo "vitsailu".

Tämä ketju on oikeasti pelastus. Jätin mieheni kolme viikkoa sitten. Yhdessä oltiin kolme vuotta. Kumpikin ollaan aikuisia (keski-ikäisiä), takana avioliitot ja lapsia, yhteisiä ei onneksi ole, emmekä ole yhdessä asuneet koskaan.  Nämä viikot olen ollut kuin tulisilla hiilillä. Ikävä on kova ja on tehnyt mieli soittaa tai tekstata. Tiedän, että sitä mies odottaa, olenhan tehnyt niin monet kerran aiemmin. Pari kertaa on ollut niin, että olen ollut vuoren varma päätöksestäni, että nyt riitti,  enkä ole ottanut yhteyttä. Tällöin mies on tullut ruikuttamaan ja luvannut kymmenen hyvää ja ykstoista kaunista. Ja minä oon heltynyt.

Alusta lähtien minussa on ollut vikaa. Käytökseni on ollut sellaista, että mies on joutunut sitä häpeämään. Baareissa tai muualla juhlissa tuttavien kesken käyttäydyn lutkamaisesti. Omasta mielestäni olen ollut ystävällinen, iloinen ja nauravainen niinkuin koko elämäni ajan. Niinpä en enää ole uskaltanut puhua juuri mitään, siis miespuolisille kavereille, tai satunnaisille pöytään eksyneille ukkeleille.

Laivareissut ym. reissut ystävieni kanssa sain luvan unohtaa. Sellaisia mies ei hyväksy. Yhdessä oleva pariskunta kun kuulemma ei mitään "sinkku"reissuja tarvitse. Sisarusteni luonakaan en saanut enää vierailla, paitsi silloin, jos lapseni olivat mukana. Silloinkin tuli viestiä viestin perään; mitäs puuhaatte, onko kivaa.....Ja auta armias jos meni tunti niin, etten vastannut! 

Kun mies joi, alkoi tuntien haukkumismaratonit. Sain kuulla olevani ruma, lihava, tyhmä..sukuni ja kaikki ystäväni ovat hulluja, työni on mitäänsanomatonta näpertelyä, lapseni ovat sekopäitä..lista on loputon. En minäkään mikään lapanen ole ollut, monta kertaa olen kovaan ääneen pistänyt ukon pellolle. Mutta sitten ikävä on aina voittanut ja olen itse ollut se, joka on perään vinkunut. JATKUU...

Näitä lukiessani tajusin miten paljon eksäni valehtelikaan. Hän valehteli jatkuvasti ja kaikesta. Esimerkiksi muistan valehtelun polttamiensa tupakkien määrästä (yritti lopettaa), baarikavereidensa nimistä, tapailemistaan naisista ("Ei mulla ole ollut ketään tässä välissä" - Eipä...) ja jopa olinpaikastaan tai katsomastaan televisio-ohjelmasta. Silti ongelma oli minun, kun minun olisi vain "pitänyt päättää luottaa häneen" enkä kuulemma tietoisesti tehnyt mitään luottamuksen luomisen suhteen. Minun olisi pitänyt opetella luottamaan, vaikka hän vain jatkoi valehteluaan. En koskaan oikein ymmärtänyt tätä logiikkaa.

JATKUU

Kun miehessä oli niin paljon sitä kuuluisaa Hyvää! Oli yhteiset mielenkiinnon kohteet, hän oli huomaavainen, huolehti kotitöistä, ruuasta ym. Hänen omien sanojensa mukaan hänen eksänsä ei koskaan kiitoksen sanaa sanonut. Minä taasen kiittelin vuolaasti, mutta sain riidan aikana silti kuulla olevani kiittämätön paska.

Kuinka saatoin olla niin sinisilmäinen! Pahinta oli aina ne tilanteet, kun huomasin että miestä vaivaa joku asia. Hän huokaili, oli kireä ja puhumaton, mutta kysyessäni mikä vaivaa, kaikki oli kuulemma hyvin. Minä stressasin ja mietin että mitähän olen taas tehnyt väärin, mitä oon mokannut ym...Mutta mies ei suostunut kertomaan. Kunnes kaikki räjähti käsiin, mies alkoi raivoamaan ja sain kuulla kuinka kauhea ihminen olenkaan. Sitten selviää, että syy tälle kaikelle oli se, että olin puhelimessa sanonut jollekulle kaverille, että juu, olishan se kiva osallistua naisten kymppiin! Miehen mukaan olen ähdössä ryyppyreissulle, joka päätyy vieraan miehen sänkyyn.

Mutta nyt, kiitos tämän ketjun, olen saanut rauhan sielulleni ja tehnyt lopullisen päätökseni: Suhde on loppu. Jos en uutta, tasapainoista suhdetta löydä, niin olen sitten yksin vaikka koko loppuikäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieman nyt kyllä pelottaa, tuore suhde ja mies on hiljalleen 4 kuukauden jälkeen aloittanut "missäs oot ollu"-tyyppiset kysymykset ja luulee usein, että lähden baariin, kun hän nukkuu. Verhoaa vielä "huumoriksi ja pieneksi kiusaamiseksi" nämä jutut, mutta nyt ahdistaa, jos tästäkin miehestä kuoriutuu samanlainen, kun ketjussa kerrotaan...

Kirjoitin tämän toissapäivänä. Mainitsin miehelle tuosta, että en siedä turhia epäilyjä. Tänään sitten mies vain ilmoitti, (yllättäen) että haluaa erota. Ei syytä, ei keskustelua, ei mitään. Eli ei ehtinyt lähtemään käsistä tuo "vitsailu".

Mitähän miehen mielessä mahtoi liikkua. Kuulostaa kyllä vähän siltä, että on varmaan ihan hyvä, että suhde päättyi suht aikaisin. Tsemppiä, toivottavasti voit hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Eilen tuli eksältä viesti: Koira hukkui, toivottavasti olet tyytyväinen.

Nyt pelottaa.

t. se, joka sai turpiin kun eksä oli mustasukkainen koirasta

Onko tullu lisätietoa? Hukuttiko siis koiran?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisikohan olla niin, että monilla näistä mustasukkaisista on ongelmana myös kärsimättömyys, ylivilkkaus ja jonkinlainen pakottava tarve etsiä extreme-kokemuksia. Omalla mustasukkaisella eksälläni oli selvästikin tarve hakea monenlaisia äärimmäisiä kokemuksia. Hänellä oli päihdeongelma, ja hän oli menettänyt ajokorttinsa ajettuaan humalassa. Epäilen, että mustasukkaisuus liittyi jotenkin tuohon huippukokemushakuisuuteen: hän tavoitteli jonkinlaista ideaalista, täydellistä, äärimmäistä rakkautta, jollaista ei ole oikeasti edes olemassa. Rakkautta hän tunnusti minulle jo varsin lyhyen tuntemisen jälkeen, samoin yhteenmuuttoa oli ehdottamassa pian. Kumppanin piti olla vain häntä varten, aina saatavilla ja huomioimassa häntä. Minä en olisi saanut käydä juuri missään enkä olisi saanut edes ajatella muita, koska mustis piti tätäkin pettämisenä (!). Halusi aina tietää syvimmätkin ajatukseni ja tenttasi, olinko nähnyt miehiä jossain ja jos olin, minun piti kertoa olivatko ko. miehet kiinnostavia ja voisinko ihastua näihin. Huoh.

Eksalläni kärsimättömyys näkyi kaikessa: kaikessa mentiin äärimmäisyyksiin. Ei voinut juoda vain yhtä olutta, piti vetää neljän päivän putki. Rahaa laitettiin menemään surutta: jos tyypin tilillä oli rahaa tavallista enemmän, ne tuntuivat jotenkin polttelevan siellä ja ne piti tuhlata johonkin typerään, kuten videopeleihin. Jos joku sanoi hänelle pahasti, eksä järjesti itkukohtauksen. Jos tuli vastoinkäymisiä, hän otti yliannostuksen lääkkeitä ja joutui sairaalaan. Kun minä jouduin olemaan useita päiviä poissa kotoa, tyyppi viestitteli ja uhkaili itsemurhalla. Ei osannut syödä normaalisti: oli joskus päiväkausia syömättä (lähinnä nestemäisellä ravinnolla eli kaljadieetillä), minkä jälkeen ahmi ruokaa niin paljon, että oksensi. Mitään asiaa ei voinut tehdä normaalisti, tylsästi tai tavallisesti vaan kaikessa mentiin sekopäisiin mittasuhteisiin.

En koskaan nähnyt tyyppiä auton ratissa, joten en tiedä, oliko hänellä road rage -taipumusta. Itse hän mainosti aina olevansa hyvin "kiltti" ihminen, joka ei suutu helposti. Njoo, ainakaan fyysisesti väkivaltainen hän ei ollut, mutta todella kuluttava ja hyväksikäyttävä luonne noin muuten.

Epäilen, että päihdeongelman lisäksi hänellä oli myös ADHD tai vastaava. Onko kukaan muu deittaillut vastaavanlaista extreme-tyyppiä?

Omalla eksälläni diagnosoitiin epävakaa persoonallisuus ja käyttäytymisessä oli juuri tuollaista nollasta sataan sekunnissa kiihtymistä. Rakkaudessa piti olla intohimoinen ja kaikkensa antava, autoa piti ajaa lujaa, leivänmurut pöydällä saattoi aiheuttaa järkyttävän raivokohtauksen, liikunnasta ja terveydestä tuli hänelle lähes ortoreksiaan verrattava pakkomielle kun salilla käytiin treenaamassa joka päivä. Häntä kiusattiin yläasteella ja siitä piti vielä päälle parikymppisenäkin itkeä ja uhriutua, "kun mua kiusattiin silloin ni siksi olen ilkeä muille koska mullekin oltiin ilkeitä". Ja tietysti kiusaaminen on kamalaa, mutta hän perusteli mm. minun haukkumistani ja alistamistani sillä, että häntäkin haukuttiin. Jos lähdin ulos kavereiden kanssa, saattoi soittaa itsemurhapuheluita ja kerran sitä yrittikin. Rahaa ei ollut, vaan se piti tuhlata kaikenlaiseen ja minulta sitten kinua lainaa. Ja tietysti oli vielä päälle sairaalloisen mustasukkainen ja omistushaluinen, olen tähän ketjuun jo tarinoita hänestä kertonut. Tietysti lopulta itse oli se pettäjä.

Mielenkiintoista... Minunkin eksälläni (jota kuvailin viestissäni "extreme-tyypiksi") oli diagnosoitu epävakaa persoonallisuus. Kuitenkaan hän ei saanut raivokohtauksia. Mitenkähän osaisin kuvailla häntä? Hän oli enimmäkseen puhelias ja jollain tavalla leppoisa ja sosiaalinenkin. Mutta hänellä oli todella outo tapa takertua minuun jo alusta asti. Hän oli myös hyvin levoton, ei kestänyt minkäänlaista odottelua vaan kaiken olisi aina pitänyt tapahtua heti. Ja se asioista ja jankkaaminen ja jatkuva juominen...

Usein hän mainitsi olevansa luonteeltaan kiltti, mikä oli totta sikäli, että hän ei ollut hyökkäävä eikä aggressiivinen. Mutta hän oli todella raskasta seuraa ja hyvin, hyvin vaativa... Heittäytyi joskus ihan avuttomaksi, ja joskus tuli noita itkuja ja itsemurhauhkailuja. Jotenkin hän verhosi vaativuuteensa ja mustasukkaisuuteensa sellaiseen lapsekkaan avuttomuuden kaapuun. En osaa kuvailla.

Eron jälkeen mietin, oliko suurin vika minussa, koska eihän hän koskaan aggressiivinen tai väkivaltainen ollut. Niin, ei ollut fyysisesti väkivaltainen - mutta erittäin itsekäs ja hyväksikäyttävä luonne kylläkin.

Onko teidän muiden sairaalloisen mustasukkaiset eksät/nykyiset harrastaneet paljonkin mykkäkoulua? Mietin, että mahtaako olla yleistä se, että suuttuessa räjähdetään ihan täysiä ja sitten saatetaan pitää parhaimmillaan monen viikon mykkäkoulu, jonka aikana ei reagoida yhtään mihinkään. Tämä on hirvittävä vallankäytön ja alistamisen muoto. Muistan vieläkin sen ahdistuksen mikä tuli, kun toinen tuijottaa vaan kylmästi ohitse eikä reagoi sanoihin mitenkään. Päiväkausia sai anella anteeksi (mistä? Usein en edes tiennyt) ennen kuin mies suostui sanomaan jotakin. Jos yritin viedä hänelle ruokaa anteeksipyyntönä, ei siihen koskettu ennen kuin poistuin asunnosta. Kotiin tullessani ruoka oli joko syöty ja lautanen jätetty siihen mihin sen hänelle laskin tai annos oli kipattu roskiin.

Tähän pisteeseen päädyin pikkuhiljaa vuosien manipuloinnin tuloksena. Menetin erossa lopulta kaikki ystäväni, jotka tunsivat myös miehen, koska hän kertoi heille millainen hullu olen eikä juttujani kannata uskoa. Miehen ulkoinen kulissi oli niin hyvin kasassa, että eihän minua kukaan uskonutkaan. Ei edes naapuri, joka useampaan otteeseen NÄKI minun lentävän ulko-ovesta alusvaatteissani asvaltille. Minä olin hullu, ruma, lihava h***a, jota edes isäni ei rakastanut ja sen takia häipyi minun ollessani pieni. Arvoton.

Mies kehotti minua hakeutumaan terapiaan hulluuteni takia. Kun tein näin, sain kuulla miten oikeassa hulluudestani hän olikaan. "Vain hullut käyvät terapiassa" ja "masennus ei ole oikea sairaus. Meillä katsottiin joku hauska elokuva, kun tuntui pahalta ja sillä se meni ohi", "Sun pitää vaan päästää irti tosta kuvitelmasta, että sulla on paha olla, kun meillähän on kaikki hyvin!".

Erään turpakeikan jälkeen anelin häntä käymään myös terapeutin juttusilla. Terapeutti kuulemma kertoi hänelle, ettei hän ole tehnyt mitään pahaa vaan minussa se vika on, joten hänen ei tarvitse mennä toiste ja minut pitäisi lukita laitokseen.

Kummasti en ole tarvinnut eromme jälkeen sen kummemmin terapiaa kuin lääkitystäkään.

***

Syljen näitä tarinoita tänne ja yritän vihdoin lopullisesti puhdistaa sieluni tästä kaikesta. Miehelleni en halua kertoa tätä kaikkea kuraa, koska hän ei ansaitse kärsiä minun puolestani. Pahoittelen jos tekstissäni välillä katoaa punainen lanka.

Nää on ihan v**un jees.

T: Mies, jolla oli väärän väriset kengät --> Game Over

Hih. Tuli mieleeni yksi hupaisa juttu mustasukkaisesta exästäni, n. 15 vuoden takaa.

Tuolloin olin alkanut harrastaa laulamista ja kävin mm. Laulutunneilla. Sinä vuonna tangokuninkaallisiksi oli valittu Saija Tuupanen ja Kari Piiroinen. Kyseinen parivaljakkohan päätyi skandaalimaisesti kimppaan keskenään jne.

Noh, itsehän myös haaveilin tangokisoista ja tarkoitukseni olikin vielä tulevaisuudessa osallistua karsintoihin.

Lehdestä sitten ihmeteltiin exän kanssa yhdessä tätä kuninkaallisten suhdekohuja ja kännipäissään ecä alkoi raivota minulle että MINÄKIN tulen takuulla päätymään tämän Piiroisen petiin!! :D (koska tangohaaveet :D )

No päädyinkö Karin sänkyyn: En koskaan!

Erottiin pian noiden puheiden jälkeen ja minä päädyin tangomarkkinoille ;)

Uppista.

Off-topic; näin itse persoonan rakenteen häiriöstä kärsivänä tuntuu pahalta nuo kommentit että ei tästä voi parantua koska jokin terve persoona on edellytys paranemiselle. Kyllä voi, vaikka se vaikeaa onkin. Joskin ymmärrän että itsesuojelun nimissä kannattaa vältellä tällaisesta kärsiviä ihmisiä, ja siihen taitaa auttaa nuo "kerran hullu, aina hullu ja vaarallinen" -stereotypiat.

En tiedä miten muilla on puolisoiden mykkänä olon pituudet. Täällä saattaa puoliso jostain suuttuessa pitää 1 - 2 viikon mökötykset ja mulla ei välttämättä ole pienintäkään aavistusta syystä. Jos kysyn mistä on suuttunut, niin ei suostu sanoman tai kommentoi "pitäisi tietää" sanoilla. Tuona mökötyksen aikana ei paljoa vastaile mihinkään, katsekontaktia ei ota, ei anna koskea eli käytännössä olen ilmaa tuona aikana. Joskus saattaa ruotia suhteen kannattavuutta ja eroa, kun en osaa olla hänen mukaan pelkästään yhden naisen kanssa. Kerran menetin maltin ja olin valmis lähtemään suhteesta, niin tämä nainen ensiksi raivostui etten aio tehdä kaikkea suhteen eteen ja mulla olisi jo valmiina "hoitoja" joiden luokse olisin ryntäämässä..raivoamisen jälkeen kun huomasi mun jatkavan lähtöä niin alkoi anelu ja ruikutus etten lähtisi. Tuntuu tolla mustasukkaisella puolisolla olevan ns hyviä kausia jolloin on juuri se jota rakastan todella paljon. Toisinaan on kausia jolloin kaikki on nurinkurin ja jokaisesta asiasta saa väännettyä johtopäätöksen etten ole hänelle uskollinen. En vaan tiedä pystyykö tuollaisen kanssa elämään millään tasolla vai onko parempi olla vaikka ilman ja elää yksin ilman stressiä toisen käytöksestä.

Mun ensimmäinen parisuhteeni oli hämmästyttävän monella tapaa samanlainen kuin monella muullakin täällä! Helpottavaa huomata, etten päätynyt ainutlaatuisen lyttäyksen uhriksi, vaan samaan tilanteeseen voi joutua kuka tahansa. Etukäteen ei voisi tietää.

-aluksi mies oli todella kiinnostunut, suorastaan pommitti (romanttisilla, kivoilla) viesteillä ja seurustelu alkoi nopeasti, miehen aloitteesta. Olin hyvin otettu huomiosta ja ihastuin hyvään käytökseen ja huomiointiin.

-suhteen edetessä alkoi syyllistäminen: miehellä ei ollut kavereita, ja jos tapasin omiani, seurasi päivien mökötys ja kriisikeskustelu siitä, kuinka en arvosta häntä. Mies ei ollut tekemisissä perheensä kanssa (olivat kuulemma niin paskoja ja toisarvoisia amiksia, mies perheen eka akateeminen), ja yritti sitten eristää minutkin perheestäni. Viestejä myös sateli jatkuvalla syötöllä ja kaikkeen piti vastata heti, tai en ollut täysillä suhteessa.

-itse en käytä alkoholia,mutta miehellä oli jonkin asteen alkoholiongelma, käytti päivittäin runsaasti alkoholia. Ei kuitenkaan juonut koskaan itseään kunnolla känniin (varmaan niin korkea toleranssi että toimintakyky säilyi), ja sen takia huomautukseni asiasta olivat epänormaalia kyttäämistä ja hauskanpidon kieltoa.

-mies oli kovan luokan ateisti joka halveksi kaikkea uskonnollisuutta; itse olen vakaumuksellinen. Tämä selvisi vasta noin kuukauden ajan jälkeen ja siitä lähtien exä yritti saada minua eroamaan kirkosta. Keinot olivat niin lapsellisia, että luulin asiaa ensin vitsiksi! Hän myös jankutti kuinka uskonnot ovat satuja ja kuinka uskovaisena en ole samalla tasolla hänen kanssaan tai kykeneväinen normaaliin ajatteluun tai tasavertaiseen keskusteluun.

-mies oli hyvin epävarma itsestään ja taustalla kirjava suhdehistoria, kymmeniä lyhyitä suhteita jotka perustuivat enimmäkseen seksiin. Seksi oli hänelle korostuneen tärkeää.

-ennen kaikkea olin hänelle edustustyttöystävä (piti ulkonäköäni sopivana ja olen akateeminen), mutta koska edellä mainituista syistä en ollut hänen tasollaan tai arvostanut häntä, hän ei vaivautunut pitämään henkistä puolta yllä: minun tuli kuunnella kaikki murheet ja turhanpäivöiset valitukset ymmärtämättömästä käytöksestäni, mutta minun tunteeni tai kuulumiseni eivät koskaan tulleet mieleenkään. Jos nostin niitä itse esille, ne ohitettiin.

Lopulta olin niin tottunut kontrollointiin ja jatkuvaan syyllistämiseen, etten enää edes tajunnut kuinka omituista ja epätyydyttävää elämä exän kanssa oli. Sain voimaa erota, kun exän menneisyydestä paljastui lopulta rikoksia enkä kerta kaikkiaan tuntenut oloani turvalliseksi ihmisen kanssa. Sen jälkeen hän vainosikin minua vuoden verran ja yritti saada takaisin vetoamalla itsemurhaan, masennukseen, hänen armollisuuteensa että kelpaan vioistani huolimatta sentään hänelle, mun velvollisuuteen pelastaa hänet, suurella rakkaudella... Pysyin kovana ja lopulta jätti rauhaan. Oli kova koulu nuorelle tytölle, kaikki kiitokset läheisille jotka jaksoivat tukea loppuun asti ja tolkuttivat, etten vain sorru exän kieroiluihin ja takaisin parisuhteen irvikuvaan. Mustasukkaisuutta on niin monta sairasta mallia; tätä miestä ei muut miehet häirinneet sillä oli niin varma, etten uskaltaisi edes katsoa ketään sillä silmällä kaiken kyykyttämisen jälkeen, mutta sitäkin enemmän yritettiin rikkoa välejä ystäviin ja omaan perheeseen.

Kärsin itse mustasukkaisuudesta ja se syö minua, miestäni ja parisuhdettamme. Olen käynyt juttelemassa asiasta ammatti-ihmisen kanssa ja olemme käyneet parisuhdeneuvojallakin ja saimme hetkellisesti apua, mutta edelleen mustasukkaisuus nostaa päätään etenkin miehen pikkujoulujen ja virkistyspäivien aikaan.. Minua pelottaa ihan hirveästi, että mies ihastuu työkaveriinsa tms, vaikkei sellaisesta ole järjen tasolla mitään viitteitä.

En ole koskenut miehen puhelimeen tai facebookiin, mutta tunnistan itsessäni sen, että miehen ollessa jossain muualla pitämässä hauskaa, olen monet kerrat pilannut hänen iltansa ikävillä viesteillä.. Joka kerta päätän, että "Ei enää tätä!", mutta jostain se tarve kuitenkin tulee. Niinä hetkinä en ymmärrä itseäni yhtään. En ole koskaan ollut fyysisesti väkivaltainen, mutta kyllä tämä henkistä väkivaltaa ja kontrollointia on. En oikein kestä sitä, että miehellä on hauskaa ilman minua.

Kamalinta tässä on se, että olen huomannut miehen käytöksen muuttuneen suhteemme aikana. Hän ei enää käy yhtä paljon ulkona tai kerro asioistaan, kun minä kuitenkin vedän jostain herneet nokkaan. Yritän muuttua ja tämä ketju on koskettanut minua todella paljon. Pelkään, että vaikka onnistuisinkin mustasukkaisuuteni ja kontrolloinnin kukistamaan, pystyykö mieheni enää koskaan luottamaan minuun tämän jälkeen? Uskaltaako hän kertoa minulle asioistaan ja käydä ulkona vai varooko hän senkin jälkeen? Jääkö tämä ikuiseksi kuiluksi välillemme?

Menin humalassa hajoittamaan miehen ikkunan ja sisään siitä kun olin varma että pettää. Oli nukkumassa omassa sängyssään.

En tiedä olinko hullun mustasukkainen vai hullu muuten vaan. Mies oli jo aiemmin pettänyt joten eipä ihme että olin vähän vainoharhainen.

Mies teki minut todella hulluksi. Mutta hulluinta oli että pysyin parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Kärsin itse mustasukkaisuudesta ja se syö minua, miestäni ja parisuhdettamme. Olen käynyt juttelemassa asiasta ammatti-ihmisen kanssa ja olemme käyneet parisuhdeneuvojallakin ja saimme hetkellisesti apua, mutta edelleen mustasukkaisuus nostaa päätään etenkin miehen pikkujoulujen ja virkistyspäivien aikaan.. Minua pelottaa ihan hirveästi, että mies ihastuu työkaveriinsa tms, vaikkei sellaisesta ole järjen tasolla mitään viitteitä.

En ole koskenut miehen puhelimeen tai facebookiin, mutta tunnistan itsessäni sen, että miehen ollessa jossain muualla pitämässä hauskaa, olen monet kerrat pilannut hänen iltansa ikävillä viesteillä.. Joka kerta päätän, että "Ei enää tätä!", mutta jostain se tarve kuitenkin tulee. Niinä hetkinä en ymmärrä itseäni yhtään. En ole koskaan ollut fyysisesti väkivaltainen, mutta kyllä tämä henkistä väkivaltaa ja kontrollointia on. En oikein kestä sitä, että miehellä on hauskaa ilman minua.

Kamalinta tässä on se, että olen huomannut miehen käytöksen muuttuneen suhteemme aikana. Hän ei enää käy yhtä paljon ulkona tai kerro asioistaan, kun minä kuitenkin vedän jostain herneet nokkaan. Yritän muuttua ja tämä ketju on koskettanut minua todella paljon. Pelkään, että vaikka onnistuisinkin mustasukkaisuuteni ja kontrolloinnin kukistamaan, pystyykö mieheni enää koskaan luottamaan minuun tämän jälkeen? Uskaltaako hän kertoa minulle asioistaan ja käydä ulkona vai varooko hän senkin jälkeen? Jääkö tämä ikuiseksi kuiluksi välillemme?

Ihan kuin olisin itse tämän kirjoittanut! En ole käynyt vielä terapiassa mutta tunnistan ongelmani ja haluaisin parantua.