Lue keskustelun säännöt.
Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!
15.05.2016 |
Itse voisin kirjoittaa näistä kirjan, jo kahden edellisen suhteen perusteella, mutta arkipäivää oli:
- Kaupasta kuitti miehelle, että näki kellonajan ja pääsi laskemaan paljonko aikaa kului matkaan ja jos edellisenä päivänä olin suoriutunut kaupasta 10 minuuttia nopeammin, niin olin käynyt toisen miehen luona.
- Tekstiviestinä piti lähettää sijainti tai valokuva paikasta missä olin, jos mies joutui lähtemään töiden takia toiseen kaupunkiin.
Kestin tätä kaikkea, koska olin hölmö ja luulin, että todistelemalla mies muuttuu ja alkaa luottamaan. Nyt tiedän, että mustasukkaisuus on sairaus, joka ei parane.
Kertokaa mihin olette nöyrtyneet?
Kommentit (3463)
Täällä on tullut paljon samanlaista tarinaa, mitä itse koin... Seurustelin 4v tällaisen kanssa, olin suhteen alkaessa 17. Eksäni eristi minut kavereistani ja perheestäni hyvin siten, että muutimme minulle täysin vieraalle paikkakunnalle ilman, että minulla olisi siellä töitä tai opiskelupaikkaa. Missään en saanut käydä ilman häntä, raivokohtaus syntyi siitä, että olin jättänyt juustohöylän sanomalehden päälle. Olin varmaan tehnyt salarakkaalle juustovoileivän hänen ollessa töissä! Kun kovan työn päätteeksi pääsin yliopistoon (jonne eksä oli pitkin hampain antanut luvan hakea), eksän ensimmäinen ajatus oli tietenkin se, että nyt löydän opiskelijabileistä jonkun toisen, ei suinkaan tullut mieleen onnitella. Niin enhän minä sitten käynytkään kuin luennoilla, eksä saattoi suuttua seminaareista, koska siellä minun piti puhua muille ihmisille ja saattaisin päätyä pettämään! Alkoholia en saanut juoda, koska alkoholi inhotti häntä ja minähän saattaisin lasillisen jälkeen mennä jonkun toisen matkaan.
Koskaan ei nyrkkiään nostanut, mutta piti minut tehokkaasti otteessaan itsemurhauhkailuilla, vähättelyllä, säälipisteiden keräämisellä jne. Se koko suhde oli sairas. Sitä sairautta kuvaa hyvin, kuinka viimeisen seurusteluvuotemme aikana sanoin hänelle suoraan, etten rakasta häntä enää. Eksäni raivostui ensin silmittömästi, paiskoi tavaroita, huusi tekevänsä itsemurhan kun ilman mua ei voi elää, tenttasi onko mulla joku toinen jo mietittynä. Sitten rauhoittui, kyynelsilmin aneli takaisin, kyllä me voidaan vielä yrittää, kyllä minä muutun jne. Joo ei muuttunut, vaan pari päivää sen jälkeen pakotti seksiin.
Kun sitten sain kerättyä itseni ja häivyttyä, seurasi tietysti puoli vuotta kestänyt vainoaminen. Jätti rauhaan vasta, kun muutin ja pistin tietoni salaisiksi. Yliopiston mailini tosin täyttyi yhä hänen viesteistään, jotka ohjasin suoraan roskapostiin.
En edes jaksa ajatella pahimpia kohtauksia, joita järjesti. Pari vuotta eromme jälkeen sain häneltä anteeksipyyntömailin, jossa pahoitteli käytöstään ja kertoi, että hänellä oli juuri diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö. Ei paljoa lämmittänyt mun mieltäni eikä yhtään sääliä tippunut, olin itse eromme jälkeen käynyt psykologilla vaikean masennuksen takia, koska suhde oli hajottanut minut täysin. Eksäni kertoi mailissa halusta tavata, yritti varmaan jotain henkistä tervehtymistä omalta osaltaan, mutta minä en halunnut ottaa sitä riskiä, että sillä kilahtaakin ja alkaa taas vainoaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ex heräsi aamulla vihaisena nähtyään unta, että mulla oli sutinaa jonkun miehen kanssa. Murjotti ja vittuili koko päivän.
Mä sain ihan turpaani tosta hyvästä, koska hänen alitajuntansa kuitenkin kertoi totuuden!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vaan neuvo jokaiselle naiselle! jos miehesi yrittää mitenkään rajoittaa menojasi, jos ne eivät ole mitään petturuuteen liittyvää niin älkä hyväksykö niitä miehiltänne. Hullua oikeasti, mutta silti totta, että suuri osa suomiuroista on yhtä pahoja kuin muslimimiehet!!!
Kukahan totakin on alapeukuttanut?
Juuri näin on ja pitäisi varoituskellojen soida. Tosin se etenee niin hitaasti usein, että hulluuksia ei eka erota.
Mullakin mies käytännössä raiskasi fate fuckina, kun en vastannut puhelimeen. Ja mökötti, jos kävin yksin jossain. Kaverin kanssa oli ok esim käydä syömässä, muttei yksin ilman esiliinaa. Jos menin jonnekin mitä kertakaikkiaan vaan ei voi kukaan ääneen arvostella, niin kyllä silti piti mykkäkoulun tapaista jälkeenpäin. Ja muutoin tarkkaili laittautumista, mutta hänen kanssaan liikkuessa oli sama kuin joku kirjoitti täällä, että piti laittautua huorannäköiseksi, että kelpasi esitellä.Kerran mies kertoi, millä nettisivuilla surffaan päivän aikana ja kuinka paljon. En tiedä oliko se vain arvaus vai seurasiko jostain sitä. En kyllä usko, on niin ylpeä että varmaan ei oman mimäkuvansa takia periaatteesta aiheutuisi kunnolla stalkkaamaan, manipuloi pikemminkin.
Alapeukutin, koska luki että "suuri osa suomiuroista". En suostu uskomaan, että nuo umpisairaat on suuri osa, vaikka itsekin olen sellaiseen sekaantunut. Kammottava vähemmistö kylläkin.
Sama homma, äiti lähti toisen miehen matkaan ja olen myöskin kärsinyt mustasukkaisuuden tuomasta epävarmuudesta. Aikaisemmassa pitkässä suhteessa sitä ei ollut, mutta nykyisessä suhteessa perheen perustamisen myötä (ja valitettavasti miehen riidan yhteydessä sanomien ilkeyksien jälkeen) luottamus on viime vuosina hävinnyt lähes tyystin.
:(
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se mustasukkainen. Häpeän tätä heikkouttani ja olen itselleni vihainen että epäilen puolisoani (lähinnä henkistä puolta, että hän rakastuu toiseen), joka on luotettava ihminen. En todellakaan usko hänen pettävän (hän on rehellinen ja vilpitön) ja silti minua pelottaa välillä että hän löytää toisen ja jättää minut. Tiedän tämän olevan väärin puolisoani kohtaan ja yritän muuttua. Olen tehnyt jo paljon työtä mustis mieleni kanssa ja nykyään menee kuukausiakin että olen saanut ajatukseni ruotuun. Onhan tämä sairaus ja kontrolloinnin keino. Ja olen kertonut puolisolleni ajatuksistani ja miten tämä ahdistaa minua, etten aina pysty ajattelemaan loogisesti vaan mustasukkaisuus vie vallan. Olen kerran alentunut lukemaan mieheni kännykän läpi. Tunnustin heti ja pyysin anteeksi. En ole niin enää tehnyt. Se oli pohjanoteeraus ja häpeän sitä edelleen. Suuttuisin jos minulle tehtäisiin niin. En puolustele sairauttani/heikkouttani, mutta muistan kokeneeni samoja tunteita lapsena kun äitini lähti toisen matkaan ja jätti perheensä ja isäni latoi kaikki harteilleni ja kertoi miten hänet on petetty. Minua ahdisti ajatella äitiä toisen kanssa. En ymmärtänyt miksi hän hylkäsi minut. Ajattelin ettei kehenkään voi luottaa. Olen ajatellut meneväni terapiaan. Olen myös nykyään hiljaa jos olen mustis ja kirjoitan tuntemuksiani ylös siihen asti, että ymmärrän mitä on tapahtunut ja miten kannattaa suhteuttaa reaktionsa tapahtuneisiin ja että ymmärrän ongelman olevan pääni sisällä eikä puolisoni käytöksessä. Jos hän minut jättäisi niin selviäisin kyllä, tosin en usko koskaan löytäväni enää yhtä kärsivällistä ja rakastettavaa ihmistä elämääni. Siitä saisin syyttää vain itseäni - ja se ajatus ei kyllä lohduta.
Sain kaverilta lahjaksi härskin poikakalenterin. Exä sai raivarit, kun katson muiden miesten kulleja :D Tämä oli ehkä koomisin tapaus, muuten lähinnä vitutti ja masensi.
Tämä tapaus luki Facebook-viestit, oli mustasukkainen kavereista ja suuttui kun otin kesällä rannalla aurinkoa. Oli muutenkin luonnevikainen, saattoi esimerkiksi vetää kaupassa kilareita henkilökunnalle tai ruveta tylyttämään kavereitani kesken illanvieton. Lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa joka on parhaita vuosiaan tuhlannut tähän paskaan.
Sairas ihminen, toivottavasti on saanut apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laski kortsut aina kun oli yötä mun luona.
Pitäiskö meidän perustaa joku vertaistukiryhmä? Sen verran samanlaisia kokemuksia niin monella. Hienoa, että tällainen ketju on, asioista voi avautua anonyymina ja myös tieto siitä, ettei ole yksin traumojensa kanssa.
Itse romahdin 4-vuotisen helvetin jälkeen totaalisesti, sairastuin niin pahasti että joudun todennäköisesti syömään vahvoja mielialalääkkeitä hautaan asti. Nekään eivät auta täysin niihin traumaperäisiin ahdistuskohtauksiin, joita edelleen saan.
Onneksi nykyinen mieheni tukee mua, kuuntelee ja tsemppaa. Kehuu, kannustaa ja rakastaa aidosti. Kyllä niitä hyviäkin miehiä on olemassa, mutta kannattaa pitää aina alussa hälytyskellot valmiudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairain kaikista oli tuo sekopää, joka halusi naisensa tekevän itsemurhan ennen kuin kuolee itse syöpään. :(((
Tämä tapaus ei ole mustasukkainen kumppani. Mutta kun aiemmin ketjussa keskusteltiin siitä milloin mustasukkaiset piirteet ilmenivät, niin kerron oman kokemukseni. Voin kuulkaas kertoa että tarpeeksi sekopäillä se ilmenee jo ensitapaamisella.
Elikä olin siis kaverini kanssa baarissa sinkkuaikoinani. Juttusilleni tuli mies joka oli todella komea, pitkä tumma jne. Just semmonen mikä miellyttää mun silmää. Voin sanoa että olin ällikällä lyöty kun niin-komea-uros lähestyi minua, ihan tavallisen näköistä taaplaajaa. No juteltiin siinä ilta, mies vaikutti tosi fiksulta ja kiinnostukseni vain lisääntyi. Jossain vaiheessa sanoin käyväni vessassa ja mieskin aikoi käväistä. Tullessani takaisin miestä ei vielä näkynyt joten menin odottelemaan niille paikkeille missä olimme aiemminkin olleet. Juttusilleni tuli toinen mies kyselemään kuka olen ja mistä kun näytän niin tutulta. No, ei ollu päästy asiasta selvyyteen kun tämä niin-komea-urooni tuli vessasta takaisin. Kilahti ihan täysin, alkoi huutamaan mulle että "V*ttu, muijalla on täällä eri mies heti kun selkänsä kääntää". Minä ja tämä kyselijämies käännyttiin säikähtäneenä katsomaan ja kyselijämies hävisi sen jälkeen välittömästi. Minä mutisin jotain että en mä tuntenut sitä, tuli kysymään kuka mä oon kun näytin niin tutulta. Mies rauhoittui heti. Jatkettiin siinä juttelua, ei siinä mitään. Pienoinen humala taisi vaikuttaa siihen että en antanut miehelle puhelinnumeroani illan päätteeksi mutta kerroin myös sukunimeni ja käskin etsiä puhelinnumeron finderistä. Lähdin sitten kotiin, yksin.
Seuraavana aamuna mietin että miksi hitossa menin kertomaan nimeni tyypille. Ties mikä hullu on. Ihme kyllä, miehestä ei kuulunut illan jälkeen mitään, sillä sukunimeni on harvinainen ja minut olisi löytänyt findistä ilman paikkakuntaakin. Mies oli vielä illalla tosi kiinnostunut, eikä olisi halunnut päästää minua kotiin.
Jokin aika tapahtuneen jälkeen näin kyselijämiestä, sanoi minulle että onpa minulla mustasukkainen poikaystävä. Kerroin että ei oo poikaystävä eikä tule olemaankaan, että oli eka ja vika kerta kun näin moista otusta ja oltiin tavattu siellä baarissa. Yhdessä todettiin että hulluja on monenlaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitin tänne jo aiemmin, mutta tuli mieleen lisää "ihania" juttuja:
-asuimme kaukana keskustasta. Mies oli ulkomailla reissussa, minä Suomessa. Olin käymässä parhaan ystäväni luona (ainut, jota jotenkuten sain tavata ilman järjettömiä raivareita). Katsottiin leffoja ja meillä oli hauskaa. Ilta hujahti nopeasti ja aloin miettiä kotiinlähtöä. Oli kuitenkin lauantai-ilta, eikä matka yöbussissa känniläisten kanssa houkutellut, taksiin ei ollut rahaa sillä hetkellä.
Kaveri ehdotti että jään hänen luokseen yöksi.
Tästäkös miekkonen raivostui niin, että oli pakko mennä kännisten kanssa bussilla.
Joku äijä lähti vielä seuraamaan kaikenlisäksi.
Tämä tietenkin oli oma vikani, kuitenkin olin flirttaillut sille.
-pakotti poistamaan kaikki miespuoliset kaverit sosiaalisesta mediasta ja kaikkien miespuolistn tuttujen numerot puhelimesta, myös homojen, kun "ei oo oikeesti homo, yrittää iskeä sut".
-sai raivarit kun mun vanhemmat tuli toiselta puolelta Suomea kylään eikä hän päässyt baariin sen takia. Heitti muunmuassa paketiss olevan synttärilahjan seinään, koska olen niin paska ja mun vanhemmat pilaa hänen elämänsä enkä ansaitse lahjaa.
-haukkui aina mun perhettä ja sukua, ja koska olen maalta kotoisin, haukkui neandertaliksi ja juntiksi. Suvussamme on kehitysvammainen henkilö, ja mies sanoi, että se on geeneissä mullakin, että oo vammainen h****.
-olin l***a, koska minulla oli ollut viisi miestä ennen häntä. Viisi miestä seitsemässä vuodessa, alle yksi per vuosi, se teki minusta halvan maksullisen naisen. Olisi pitänyt olla neitsyt.
-olin kuulema niin likainen ja käytetty, ettei minulla ollut hänelle mitään uutta, "puhdasta" tarjottavaa.
-itse luuhasi kaikki illat baareissa, mun oli turha haaveillakaan ilman että hän änkesi mukaan.
-kuristi ja ahdisti nurkkaan. Kun tönäisin hänet pois tai purin häntä jotta lopettaisi kuristamisen, MINÄ olin se väkivaltainen.
Hän sai kyllä töniä ja estää liikkumistani, mutta jos taistelin vastaan, SE oli väkivaltaa!
Olin "väkivaltainen hullu juntti".
-Hakkasi päätäni lattiaan niin kovasti, että sain aivotärähdyksen ja menin tajuttomaksi. Sekin oli MINUN vikani, kun olin ärsyttänyt häntä ja nyt hän ei päässyt baariin kun hätäkeskuksesta käskettiin pitää mua hereillä pitkin yötä etten esim. kuole.
-oksensi punaviinit tapetille ja uhkasi veloittaa takuuvuokrarahat mun tililtä, jos en pese seinää puhtaaksi.
-tenttasi yksityiskohtia seksisuhteistani, "missä asennossa, oliko iso, kiihotuitko". Kun en halunnut vastata, ravisti ja huusi sentin päässä naamastani. Ja tottakai nimitteli.
Näitä kyllä riittäisi...
Näin ko. tyyppiä baarissa 3 vuotta eron jälkeen. Täysi räkänokka, säälittävä pikku juoppo, epävarman oloinen pikkupoika... En tajua miten oon joskus mennyt mukaan sen sairaaseen maailmaan, miten tuollainen pikku nilkki on voinut pilata niin monta vuotta elämästäni.
Paras oli, kun hän alko lässyttää, että oon ollut hälle rakkain ja tärkein koskaan...tässä vaiheessa avauduin hälle ja muistutin niistä asioista joita teki mulle, ja että se suhde oli täyttä paskaa. Hän sitten siihen, että "eikai se nyt niin paskaa ollut?" VOI KYLLÄ, oli se.
Terveisiä vaan ko. sankarille, nykyään mua jopa vähän säälittää se ja sen surullinen, vihantäyteinen elämä.
Itse olen ihanassa suhteessa ja elämä on hyvää. Opin ainakin arvostamaan normaalia parisuhdetta!
Vierailija kirjoitti:
Huh huh. Alkaako tuo mustasukkaisuus jotenkin vaivihkaa sitten? Kun noin karmeita tapauksia on...
Yleensä kaava menee niin, että mies (tai miksei vaikka nainenkin) on täysin normaali ja sydämellinen suhteen alkuaikoina eikä vaikuta missään määrin poikkeavalta käytökseltään, mutta suhteen syventyessä mustasukkaisuuspiirteitä alkaa esiintyä tipotellen ja lopulta ollaan tilanteessa jossa joudut lähettelemään olinpaikkasi tietoja 2min välein ja puoliso kyttää kauppakuittien aikaleimoja. Siinä vaiheessa voi olla jo yhteisiä lapsia, asuntolainaa tai karkoitettu vähitellen muut sosiaaliset suhteet siinä määrin että sairaasta puolisosta on vaikea erkaantua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin tänne jo aiemmin, mutta tuli mieleen lisää "ihania" juttuja:
-asuimme kaukana keskustasta. Mies oli ulkomailla reissussa, minä Suomessa. Olin käymässä parhaan ystäväni luona (ainut, jota jotenkuten sain tavata ilman järjettömiä raivareita). Katsottiin leffoja ja meillä oli hauskaa. Ilta hujahti nopeasti ja aloin miettiä kotiinlähtöä. Oli kuitenkin lauantai-ilta, eikä matka yöbussissa känniläisten kanssa houkutellut, taksiin ei ollut rahaa sillä hetkellä.
Kaveri ehdotti että jään hänen luokseen yöksi.
Tästäkös miekkonen raivostui niin, että oli pakko mennä kännisten kanssa bussilla.
Joku äijä lähti vielä seuraamaan kaikenlisäksi.
Tämä tietenkin oli oma vikani, kuitenkin olin flirttaillut sille.-pakotti poistamaan kaikki miespuoliset kaverit sosiaalisesta mediasta ja kaikkien miespuolistn tuttujen numerot puhelimesta, myös homojen, kun "ei oo oikeesti homo, yrittää iskeä sut".
-sai raivarit kun mun vanhemmat tuli toiselta puolelta Suomea kylään eikä hän päässyt baariin sen takia. Heitti muunmuassa paketiss olevan synttärilahjan seinään, koska olen niin paska ja mun vanhemmat pilaa hänen elämänsä enkä ansaitse lahjaa.
-haukkui aina mun perhettä ja sukua, ja koska olen maalta kotoisin, haukkui neandertaliksi ja juntiksi. Suvussamme on kehitysvammainen henkilö, ja mies sanoi, että se on geeneissä mullakin, että oo vammainen h****.
-olin l***a, koska minulla oli ollut viisi miestä ennen häntä. Viisi miestä seitsemässä vuodessa, alle yksi per vuosi, se teki minusta halvan maksullisen naisen. Olisi pitänyt olla neitsyt.
-olin kuulema niin likainen ja käytetty, ettei minulla ollut hänelle mitään uutta, "puhdasta" tarjottavaa.
-itse luuhasi kaikki illat baareissa, mun oli turha haaveillakaan ilman että hän änkesi mukaan.
-kuristi ja ahdisti nurkkaan. Kun tönäisin hänet pois tai purin häntä jotta lopettaisi kuristamisen, MINÄ olin se väkivaltainen.
Hän sai kyllä töniä ja estää liikkumistani, mutta jos taistelin vastaan, SE oli väkivaltaa!
Olin "väkivaltainen hullu juntti".-Hakkasi päätäni lattiaan niin kovasti, että sain aivotärähdyksen ja menin tajuttomaksi. Sekin oli MINUN vikani, kun olin ärsyttänyt häntä ja nyt hän ei päässyt baariin kun hätäkeskuksesta käskettiin pitää mua hereillä pitkin yötä etten esim. kuole.
-oksensi punaviinit tapetille ja uhkasi veloittaa takuuvuokrarahat mun tililtä, jos en pese seinää puhtaaksi.
-tenttasi yksityiskohtia seksisuhteistani, "missä asennossa, oliko iso, kiihotuitko". Kun en halunnut vastata, ravisti ja huusi sentin päässä naamastani. Ja tottakai nimitteli.
Näitä kyllä riittäisi...
Näin ko. tyyppiä baarissa 3 vuotta eron jälkeen. Täysi räkänokka, säälittävä pikku juoppo, epävarman oloinen pikkupoika... En tajua miten oon joskus mennyt mukaan sen sairaaseen maailmaan, miten tuollainen pikku nilkki on voinut pilata niin monta vuotta elämästäni.
Paras oli, kun hän alko lässyttää, että oon ollut hälle rakkain ja tärkein koskaan...tässä vaiheessa avauduin hälle ja muistutin niistä asioista joita teki mulle, ja että se suhde oli täyttä paskaa. Hän sitten siihen, että "eikai se nyt niin paskaa ollut?" VOI KYLLÄ, oli se.
Terveisiä vaan ko. sankarille, nykyään mua jopa vähän säälittää se ja sen surullinen, vihantäyteinen elämä.
Itse olen ihanassa suhteessa ja elämä on hyvää. Opin ainakin arvostamaan normaalia parisuhdetta!
Ja vielä lisää (ah,tää avautuminen!)
-rikkoi tavaroitani, mm.uuden, vanhemmiltani lahjaksi saadun kameran ja pisti meikkini palasiksi. Kun luomiväriä tässä yhteydessä meni lattialautoihin, hän alkoi kuristaa mua koska oon pilannut meikeilläni hänen lattiansa.
-keskellä yötä kun olin nukkumassa, repi peiton mun päältä ja riuhtoi mut ylös sängystä, koska en ansainnut nukkua(milloin mistäkin syystä). Usein yritti heittää mut alastomana rappukäytävään, ja mun piti anella ettei heitä
-uhkasi pilata välini vanhempiini milloin milläkin keinolla
-uhkasi tappaa meidän kissan
-kontrolloi alkoholinkäyttöäni, pakotti olemaan viinalakossa, koska olin muka humalassa väkivaltainen(todellisuudessa puolustin itseäni hänen väkivallaltaan)
Itse kyllä joi minkä sielu sieti.
-kielsi menemästä lääkäriin masennuksen takia. Lääkkeitä en saanut syödä.
"Parhain" tempaus oli se kun kävin baarissa kavereiden kanssa ja kun tulin kotiin niin vaihdoin rennommat yövaatteet päälle. (Entinen)poikaystävä oli kaivanu pyykkikorista alushousuni ja oli varma että niissä oli mälliä, kun oli "jotain valkoista töhnää". Oli jopa haistellut niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö meidän perustaa joku vertaistukiryhmä? Sen verran samanlaisia kokemuksia niin monella. Hienoa, että tällainen ketju on, asioista voi avautua anonyymina ja myös tieto siitä, ettei ole yksin traumojensa kanssa.
Ois ihan hyvä idea. Hyvä, että on edes tää ketju. Mun jutut on ollu niin rankkoja, ettei kukaan lähipiiristä ole vastaavaa joutunu kokee, joten koskaan en saanu vertaistukea. Nyt tämän ketjun myötä tajuan, että on muutki käyny läpi ällistyttävän samankaltaisia tilanteita. Nää exäthän vaikuttaa toistensa kopioilta :D . Niin samanlaisia juttuja monilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh. Alkaako tuo mustasukkaisuus jotenkin vaivihkaa sitten? Kun noin karmeita tapauksia on...
Yleensä kaava menee niin, että mies (tai miksei vaikka nainenkin) on täysin normaali ja sydämellinen suhteen alkuaikoina eikä vaikuta missään määrin poikkeavalta käytökseltään, mutta suhteen syventyessä mustasukkaisuuspiirteitä alkaa esiintyä tipotellen ja lopulta ollaan tilanteessa jossa joudut lähettelemään olinpaikkasi tietoja 2min välein ja puoliso kyttää kauppakuittien aikaleimoja. Siinä vaiheessa voi olla jo yhteisiä lapsia, asuntolainaa tai karkoitettu vähitellen muut sosiaaliset suhteet siinä määrin että sairaasta puolisosta on vaikea erkaantua.
Mustasukkaisuus pahenee aina silloin kun suhde menee eteenpäin. Kun muuttaa saman katon alle, menee kihloihin, naimisiin ja tulee lapsia... Eli vinkki vinkkinä: älä missään tapauksessa suunnittele meneväsi naimisiin jos kihlautumisen jälkeen pahenee. Vielä vähemmän tee lapsia. Äläkä missään tapauksessa mene naimisiin tai tee lapsia asumatta ensin saman katon alla.
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö meidän perustaa joku vertaistukiryhmä? Sen verran samanlaisia kokemuksia niin monella. Hienoa, että tällainen ketju on, asioista voi avautua anonyymina ja myös tieto siitä, ettei ole yksin traumojensa kanssa.
Itse romahdin 4-vuotisen helvetin jälkeen totaalisesti, sairastuin niin pahasti että joudun todennäköisesti syömään vahvoja mielialalääkkeitä hautaan asti. Nekään eivät auta täysin niihin traumaperäisiin ahdistuskohtauksiin, joita edelleen saan.
Onneksi nykyinen mieheni tukee mua, kuuntelee ja tsemppaa. Kehuu, kannustaa ja rakastaa aidosti. Kyllä niitä hyviäkin miehiä on olemassa, mutta kannattaa pitää aina alussa hälytyskellot valmiudessa.
Tämä on kyllä hienoimpia ketjuja pitkään aikaan. Ei tietenkään siksi, että näitä kokemuksia on näin järkuttävän paljon eikä siksi, että ihmiset ovat taatusti jopa traumatisoituneet näistä ihmissuhteista, vaan siksi että ketju toimii jo itsessään vertaistukena. Voi nähdä, ettei ole ollut ainoa "tyhmä ja hullu", joka on kokenut sairasta mustasukkaisuutta. Tätä tapahtuu puhtoisten kotien ja hymyilevien parien kotiseinien takana jatkuvasti.
Olen kypsänä aikuisena joutunut käymään terapiassa pitkään, koska voin koko ajan niin huonosti. Löysin itseni yhä uudelleen alkoholistin kumppanina ja hakattuna. Olin yksinäinen, pelkäsin ihmissuhteita ja hylätyksi tulemista ihan hirvittävästi. Painajaisissa tulin aina hylätyksi. Mutta ennen kaikkea elämää häiritsivät dissosiaatio- ja depersonalisaatiokokemukset, persoonieni vaihtuminen hallitsemattomasti. Vähitellen huomattiin, että persoonallisuuteni oli jakautunut voimakkaasti osiin mm. näiden traumojen takia. Se on siis ollut elämän mittainen selviytymiskeino. Nyt olen tervehtynyt, persoona on koossa ja elän ilman painajaisia ja lääkkeitä, minulla on paljon uusia ystäviä.
Tuo, joka kirjoitti ketjun alkupuolella saappailla potkivasta miehen isosiskosta
ja selviämisestä turvakodin kautta lapset kainalossa
Dissokokemuksia on tässä ketjussa
http://www.vauva.fi/keskustelu/2551733/miten_te_dissosiatiiviset_ihmise…
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin tänne jo aiemmin, mutta tuli mieleen lisää "ihania" juttuja:
-asuimme kaukana keskustasta. Mies oli ulkomailla reissussa, minä Suomessa. Olin käymässä parhaan ystäväni luona (ainut, jota jotenkuten sain tavata ilman järjettömiä raivareita). Katsottiin leffoja ja meillä oli hauskaa. Ilta hujahti nopeasti ja aloin miettiä kotiinlähtöä. Oli kuitenkin lauantai-ilta, eikä matka yöbussissa känniläisten kanssa houkutellut, taksiin ei ollut rahaa sillä hetkellä.
Kaveri ehdotti että jään hänen luokseen yöksi.
Tästäkös miekkonen raivostui niin, että oli pakko mennä kännisten kanssa bussilla.
Joku äijä lähti vielä seuraamaan kaikenlisäksi.
Tämä tietenkin oli oma vikani, kuitenkin olin flirttaillut sille.-pakotti poistamaan kaikki miespuoliset kaverit sosiaalisesta mediasta ja kaikkien miespuolistn tuttujen numerot puhelimesta, myös homojen, kun "ei oo oikeesti homo, yrittää iskeä sut".
-sai raivarit kun mun vanhemmat tuli toiselta puolelta Suomea kylään eikä hän päässyt baariin sen takia. Heitti muunmuassa paketiss olevan synttärilahjan seinään, koska olen niin paska ja mun vanhemmat pilaa hänen elämänsä enkä ansaitse lahjaa.
-haukkui aina mun perhettä ja sukua, ja koska olen maalta kotoisin, haukkui neandertaliksi ja juntiksi. Suvussamme on kehitysvammainen henkilö, ja mies sanoi, että se on geeneissä mullakin, että oo vammainen h****.
-olin l***a, koska minulla oli ollut viisi miestä ennen häntä. Viisi miestä seitsemässä vuodessa, alle yksi per vuosi, se teki minusta halvan maksullisen naisen. Olisi pitänyt olla neitsyt.
-olin kuulema niin likainen ja käytetty, ettei minulla ollut hänelle mitään uutta, "puhdasta" tarjottavaa.
-itse luuhasi kaikki illat baareissa, mun oli turha haaveillakaan ilman että hän änkesi mukaan.
-kuristi ja ahdisti nurkkaan. Kun tönäisin hänet pois tai purin häntä jotta lopettaisi kuristamisen, MINÄ olin se väkivaltainen.
Hän sai kyllä töniä ja estää liikkumistani, mutta jos taistelin vastaan, SE oli väkivaltaa!
Olin "väkivaltainen hullu juntti".-Hakkasi päätäni lattiaan niin kovasti, että sain aivotärähdyksen ja menin tajuttomaksi. Sekin oli MINUN vikani, kun olin ärsyttänyt häntä ja nyt hän ei päässyt baariin kun hätäkeskuksesta käskettiin pitää mua hereillä pitkin yötä etten esim. kuole.
-oksensi punaviinit tapetille ja uhkasi veloittaa takuuvuokrarahat mun tililtä, jos en pese seinää puhtaaksi.
-tenttasi yksityiskohtia seksisuhteistani, "missä asennossa, oliko iso, kiihotuitko". Kun en halunnut vastata, ravisti ja huusi sentin päässä naamastani. Ja tottakai nimitteli.
Näitä kyllä riittäisi...
Näin ko. tyyppiä baarissa 3 vuotta eron jälkeen. Täysi räkänokka, säälittävä pikku juoppo, epävarman oloinen pikkupoika... En tajua miten oon joskus mennyt mukaan sen sairaaseen maailmaan, miten tuollainen pikku nilkki on voinut pilata niin monta vuotta elämästäni.
Paras oli, kun hän alko lässyttää, että oon ollut hälle rakkain ja tärkein koskaan...tässä vaiheessa avauduin hälle ja muistutin niistä asioista joita teki mulle, ja että se suhde oli täyttä paskaa. Hän sitten siihen, että "eikai se nyt niin paskaa ollut?" VOI KYLLÄ, oli se.
Terveisiä vaan ko. sankarille, nykyään mua jopa vähän säälittää se ja sen surullinen, vihantäyteinen elämä.
Itse olen ihanassa suhteessa ja elämä on hyvää. Opin ainakin arvostamaan normaalia parisuhdetta!
Tässä oli tosi monta samaa kohtaa kuin mitä itse olen kokenut. Sulla on hajonnut enemmän tavaroita, mutta muuten tuttua juttua kaikki tuo perheen halveksimininen ja jotenkin huonommaksi selittäminen, minun (!) väkivaltaisuus, epäluotettavuus kahden aiemman ihastuksen vuoksi, rakkausvaikerrukset vuosienkin jälkeen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Exällä oli tapana harrastaa myöskin näitä puhelimen ja sähköpostin tarkastuksia, kavereista ja suvusta eristämistä, oven lukitsemista etten pääse töihin jne. Siinä kohtaa kun mies itse sairastui vakavasti, meni homma todella sairaaksi.
Mieheltä löydettiin keuhkoista pahalaatuisia kasvaimia, ja hän oli varma että kuolee syöpään. Sen jälkeen hän rupesi pohtimaan, että kuinka hän estää minua pettämästä häntä kuolemansa jälkeen. En kuulemma missään nimessä saisi löytää uutta miestä. Ainoa ratkaisu minkä hän keksi, oli se, että minun olisi tapettava itseni juuri ennen hänen kuolemaansa, ja mielellään vielä niin että hän näkee minun kuolevan. Näin hän voisi siis olla varma että en tule ikinä pettämään häntä. Hän teki jopa listan tavoista, joilla minun olisi tehtävä itsemurha. Listassa oli kaikkea mahdollista junan alle hyppäämisestä hukuttautumiseen.
Olin miettinyt jo pitkään miehen jättämistä, mutta tuossa kohtaa otin jalat alle. Mietin myös lähestymiskiellon hankkimista, mutta koska ei ollut todisteita, vaan pelkkä sana sanaa vastaan, en olisi saanut sitä. Harmi että en saanut tuota itsemurhalistaa itselleni, sillä se olisi käynyt todisteista. Onneksi hänen terveydentilansa meni nopeasti niin huonoon kuntoon, että hänen oli pakko jättää minut rauhaan. Nykyään hän on onneksi kuollut.
Voimme julistaa "voittajan" löytyneeksi.
Todellakin. Tämä on ketjun sairain juttu:
"Mieheltä löydettiin keuhkoista pahalaatuisia kasvaimia, ja hän oli varma että kuolee syöpään. Sen jälkeen hän rupesi pohtimaan, että kuinka hän estää minua pettämästä häntä kuolemansa jälkeen. En kuulemma missään nimessä saisi löytää uutta miestä. Ainoa ratkaisu minkä hän keksi, oli se, että minun olisi tapettava itseni juuri ennen hänen kuolemaansa, ja mielellään vielä niin että hän näkee minun kuolevan. Näin hän voisi siis olla varma että en tule ikinä pettämään häntä. Hän teki jopa listan tavoista, joilla minun olisi tehtävä itsemurha. Listassa oli kaikkea mahdollista junan alle hyppäämisestä hukuttautumiseen."
Pakko kysyä että kävikö edes mielessä että olisit käynyt miehen kuolinvuoteella kerskumassa kuinka ihan just 30 min sitten nusasit postinkantajaa tms. Että taidat nyt kuitenkin jättää itsemurhan välistä kun oli niin kiva kikkeli.
Tietysti siinä vaiheessa kun mies on vielä tajuissaan mutta fyysisesti niin huonossa kunnossa ettei pysty tekemään mitään..
Ja ton exän (joka mm.hakkasi mun päätä lattiaan, hajotti tavaroita ja repi yöllä hereille)
aikaisempi tyttöystävä yritti itsemurhaa niiden suhteen aikana ja mun jälkeinenkin/nykyinen tyttöystävä yritti tappaa itsensä ottamalla yliannostuksen rauhoittavia :(
Itse menin lääkäriin siinä vaiheessa kun aloin suunnitella omaa itsemurhaani.
Tää äijä ei tajua, että HÄN on se syy, että ne naiset voi niin huonosti, vaan syyttää heitä hulluiksi.
Mua ihan oikeasti huolestuttaa sen nykyinen naisystävä, ovat avoliitossa...vaikka eipä se mun asia oo, mutta silti.
Tämä ketju tuntuu ihan käsittämättömältä kun itsellä on ollut vain sellaisia seurustelukumppaneita, jotka eivät tunnu osaavan olla millään lailla mustasukkaisia, tai eivät sitä ainakaan juuri ilmaise. Muutaman kerran miehen kaveri on yrittäny vikitellä minua ja nämä ovat lähinnä kohauttaneet olkiaan ("se on nyt vaan vähän sellainen"), olen saanut yöpyä eksän luona ilman mitään sen kummempaa reaktiota nyksältä jne. Joskus olen jopa toivonut jonkinlaista mustasukkaisuutta, mutta tämän ketjun luettuani perun kyllä sanani. Ihan käsittämättömiä hulluja tuolla näköjään liikkuu. Sympatiat kaikille, jotka ovat näitä joutuneet kestämään.