Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!
Itse voisin kirjoittaa näistä kirjan, jo kahden edellisen suhteen perusteella, mutta arkipäivää oli:
- Kaupasta kuitti miehelle, että näki kellonajan ja pääsi laskemaan paljonko aikaa kului matkaan ja jos edellisenä päivänä olin suoriutunut kaupasta 10 minuuttia nopeammin, niin olin käynyt toisen miehen luona.
- Tekstiviestinä piti lähettää sijainti tai valokuva paikasta missä olin, jos mies joutui lähtemään töiden takia toiseen kaupunkiin.
Kestin tätä kaikkea, koska olin hölmö ja luulin, että todistelemalla mies muuttuu ja alkaa luottamaan. Nyt tiedän, että mustasukkaisuus on sairaus, joka ei parane.
Kertokaa mihin olette nöyrtyneet?
Kommentit (3463)
Vierailija kirjoitti:
Exä tuijotteli kämppänsä ikkunoista ulos vähän väliä, milloin olin hänellä käymässä. Syy koska epäili et salaiset mies rakkaani odottivat jossain lähistöllä minua. Tein lopun koko jutusta/suhteesta niin et kerran teippasin ikkunaansa täyteen miesten kuvia lehdestä, ja jätin lapun pöydälle, kun hän oli töissä. Kerroin lapussa et saa elää harhansa kanssa nyt ihan vapaasti ja tuijotella niitä kuviteltuja miehiä ikkunassaan (niitä leikeltyjä kuvia). Että hyvää loppuelämää vaan siullekin ja tämä suhde oli tässä. Exä ei koskaan soitellut perään tms tuon jälkeen, taisi mennä viesti perille.
Ei luoja😂...on siinä ollut exällä ihmettelemistä ym, kun miesten kuvat ja lapun löytänyt sit. Mut ihan oikein teit.
Vierailija kirjoitti:
Lisää kokemuksii?
Puhu ensiksi kunnollista suomen kieltä niin katsotaan sitten.
Naispuolisen kaverini mies oli mustasukkainen. Oltiin kerran kahvilla meillä ja mies soitti että missäs sitä kupataan. Vaati saada puhua minulle ja puhuinkin miehen kanssa, mutta se edelleen uskoi että tyttöystävänsä oli pettämässä jonkun miehen kanssa.
Minä oon itse ollut se harhainen, mut puolustukseksi täytyy sanoa, että vaimo jäi eka kiinni seksiviestittelystä toisen miehen kanssa. Sitten pettämisen kun tunnusti ja jäi monta kertaa kiinni siitä, että jatkoi viestittelyä.
Juu, kyttäsin, onko whatsapissa paikalla "oudon" pitkään, mutta sen kerran kun pyysin nähdä puhelinta, kärähti taas.
Välillä olin tietoinen, ettei ihan terveitä ollut kaikki , jos edes os, epäluuloni, mutta kun monta kertaa petetään luottamus, tuntuu, että todellisuudentaju vähän katoaa.
Lopulta pääsin yli ja luottamus pääosin palasi, en enää käyttää kännykänkäyttöä, pyysin häntä piilottamaan läsnäolijat whatsapissa, ettei ne ala enää piinaamaan. En enää ajattele, että on jossain pettämässä, jos on poikkeava työaika, tai sitä, missä liikkuu vartin tarkkuudella
Kaikesta voi toipua, vaikka arvet jää
Silloinen tapailukundi seuraili mua baareihin, joissa kävin tyttökamujeni kanssa iltaa viettämässä, oli siis erittäin varma että olin pettämässä miesten kanssa, kamuni olivat "vain" hämäystä hänelle. Sitten alkoi saamaan aika pian porttikieltoja baareihin joissa siis kyttäsi minua. Alkoi siis käymään käsiksi random miesten päälle, jotka muka kiimoissaan minua katseli. Rähisi myös portsareille samoja harhojaan. Joka kerta kun näin kundifrendini minua kyttäämässä baarissa niin kamujeni avulla eksytin/harhautin hänet esim lähtemällä naisten vessaan, toiseen baariin, omaan kotiini. Eikä pöllö kundi edes heti älynnyt mihin olin kadonnut. Kierteli hoo-moilasena ympärää, ja yritti etsiä katsellaan minua. Sitten kun tajusi et olin lähtenyt muualle, niin alkoi sadella jopa satoja viestejä, puheluita missä olen pettämässä ym sontaa. Yhteydenottonsa tuli minun prepeid-liittymään, jonka olin joskus hankkinut muuten vaan varanumeroksi itselleni, että oli helppo vain laittaa yksi viesti hänelle että tämä oli tässä ja sitten tuhota koko simkortti. (en vastaillut hänen noihin satoihin sairaisiin yhteydenottoihin). Hyvä oli se että ei tiennyt missä asuin ja estin hänet kaikissa somepalveluissa varmuuden vuoksi, tyypistä ei siis koskaan kuulunut mitään tuon eron jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Silloinen tapailukundi seuraili mua baareihin, joissa kävin tyttökamujeni kanssa iltaa viettämässä, oli siis erittäin varma että olin pettämässä miesten kanssa, kamuni olivat "vain" hämäystä hänelle. Sitten alkoi saamaan aika pian porttikieltoja baareihin joissa siis kyttäsi minua. Alkoi siis käymään käsiksi random miesten päälle, jotka muka kiimoissaan minua katseli. Rähisi myös portsareille samoja harhojaan. Joka kerta kun näin kundifrendini minua kyttäämässä baarissa niin kamujeni avulla eksytin/harhautin hänet esim lähtemällä naisten vessaan, toiseen baariin, omaan kotiini. Eikä pöllö kundi edes heti älynnyt mihin olin kadonnut. Kierteli hoo-moilasena ympärää, ja yritti etsiä katsellaan minua. Sitten kun tajusi et olin lähtenyt muualle, niin alkoi sadella jopa satoja viestejä, puheluita missä olen pettämässä ym sontaa. Yhteydenottonsa tuli minun prepeid-liittymään, jonka olin joskus hankkinut muuten vaan varanumeroksi itselleni, et
*sori vahingossa tullut kundifrendi, eli oikeasti siis tapailukundi
Ex-tyttöystäväni maanisesti hoki et kuvittelen tupakanpolton aikana tupakkia miehen kulliksi?! Eli poltin silloin siis itse tupakkaa ja olen siis mies. Että semmoiset kuvitelmat hänellä oli😵🤔
Vierailija kirjoitti:
Minä oon itse ollut se harhainen, mut puolustukseksi täytyy sanoa, että vaimo jäi eka kiinni seksiviestittelystä toisen miehen kanssa. Sitten pettämisen kun tunnusti ja jäi monta kertaa kiinni siitä, että jatkoi viestittelyä.
Juu, kyttäsin, onko whatsapissa paikalla "oudon" pitkään, mutta sen kerran kun pyysin nähdä puhelinta, kärähti taas.
Välillä olin tietoinen, ettei ihan terveitä ollut kaikki , jos edes os, epäluuloni, mutta kun monta kertaa petetään luottamus, tuntuu, että todellisuudentaju vähän katoaa.
Lopulta pääsin yli ja luottamus pääosin palasi, en enää käyttää kännykänkäyttöä, pyysin häntä piilottamaan läsnäolijat whatsapissa, ettei ne ala enää piinaamaan. En enää ajattele, että on jossain pettämässä, jos on poikkeava työaika, tai sitä, missä liikkuu vartin tarkkuudella
Kaikesta voi toipua, va
JSS
- Miesystävä suuttui, kun kävin Erika Vikmanin keikalla. Ilmeisesti saisin jotain vaikutteita esiintymisestä ja tietysti katselisin muita miehiä sitten siinä kiihkeässä mielentilassa.
- Taloni seinustalla olevan polkupyöräni polkimet oli kuulemma eri asennossa kuin edelliskerran miehen vieraillessa luonani, joten olin tietysti ollut pahoilla teillä. Oikeasti en ollut edes ajanut pyörällä, ehkä vain siirtänyt nurmikonleikkuun ajaksi paikkaa.
- Mies asui n. 100 km päässä ja kerran kyläillessäni hänen luonaan, kysyin pääseekö yhtä pienempää tietä hyvin ajamaan, kun vaihtelun vuoksi olisin voinut ajella eri reittiä. Ei kuulemma kannattanut sieltä ajaa ja myöhemmin mies epäili, että mulla on joku kiinnostava mies siellä reitin varrella, kun olisin halunnut sitä kautta mennä.
- Jos olin ollut esim. WhatsAppissa aktiivisena liian myöhään illalla tai aikaisin aamulla, niin tietysti olin miesten kanssa viestitellyt koko yön, vaikka todellisuudessa jouduin vastaamaan johonkin työjuttuihin liittyvään viestiin. Joskus jätin ihan tarkoituksella vastaamatta sellaiseen illalla, etten aiheuttaisi turhia epäilyjä.
Silloinen poikaystävä 70-luvulla luuli järven pinnalla heijastuvaa peilikuvaansa jostain syystä toiseksi pojaksi ja hyppäsi järveen? (oli vissiin tarkoitus vähän kovistella "poikaa") poikaystävän ilme oli näkemisen arvoinen kun tajusi tyhmyytensä. Sain sanottuna ujona ja arkana tyttönä et en jatka seurustelua minkään kahjahtaneen pojan kanssa ja lähdin pyörälläni kotiin uimarannalta, jossa siis olimme. Varsin säästyin tulevalta ns helvetiltä sairaan mustiksen kumppanina.
Aika moni sairaalloisen mustis on täällä kokemuksissa luullut omaa peilikuvaansa tms muuksi henkilöksi tai luullaan telepaattisia sessioita, suhteita tv-tähtien, julkkisten kanssa, olkoot elossa tai kuollut..ihan henkisen sairauden puolelle menee.
Hameet ja mekot oli kuulemma kutsu miehille tulla peuhaamaan kanssani jonnekin nurkan taakse kylillä..
Penkoi tuhkispurkkia ja koetti tumppeja laskemalla selvittää,onko rakastajani käynyt kanssani röökillä panon jälkeen. Koetti pakottaa pukemaan farkut ja pitkähihasen paidan ohutolkaimisen,polvimittaisen hellemekon alle koska oli niin "paljastava". Syöksyi humalassa päin eteisen peiliä koska luuli että siinä seisoo joku mies, jota olen piilotellut. Tuon peili-episodin jälkeen pistin suhteen poikki.
Ub