Ahdistaa huominen kun tiedän ettei mua muisteta taaskaan mitenkään :(

Ihan paras äitienpäivä! Kolmekymppinen tulee lähikaupungista, tosin isin pitää hakee, ku ei oo pojalla rahaa, mutta haluaa tulla! Paras lahja ikinä. Myös kaksi muuta lasta, lapsenlapsi ja miehen vanhemmat tulee. Tämä oma pikku perhe kokoontuu harvoin yhteen, on tosi hyvä mieli. Älkää tykätkö huonoa kehumisestani, moni kun joutuu pettymään äitienpäivänä.

Vierailija kirjoitti:

Minä sanoin miehelle, että haluan huomenna aamiaisen, kun olen ensin saanut nukkua pitkään. Mun on pitänyt aina suoraan sanoa mitä haluan ja se on toiminut. En toki ole ollenkaan saletti laittaako mies mulle huomenna aamupalaa. Se jää nähtäväksi. Mies muutoin on hyvä isä, mahtava aviomies joka huomioi minun tarpeet ja antaa omaa aikaa, tekee ruokaa ja siivoaa. Lahjojen osto ja yllätykset eivät todellakaan ole hänen erikoisalaa, mutta niistä olen ollut valmis tinkimään kun on muutoin niin hyvä mies.

Hienoa, että sanot suoraan. Miehille pitääkin puhua suoraan. He ymmärtävät sen tyyppistä kommunikointia paremmin kuin naisten käyttämään vihjailevampaa ja joskus hienovaraisempaa puhetta. Miehillä suora kommunikointi on luonnollisempaa kuin naisilla (Esim. armeijan käskytyskulttuuri perustuu suoraan ja hierarkkiseen viestintään. Se on kriisiaikoina tärkeää). Itse pidän siitä, että omat asiat ja toiveet sanotaan suoraan, kuin että leikitään marttyyriä, jos äitienpäivää eivät muut  muista vihjailuistamme huolimatta. Mutta olenkin aikoinaan veljien kanssa kasvanut nuorin ja sisko).

Mutta naiset huom! Suora viestintä on aivan eri asia kuin tahditon viestintä.

Vierailija kirjoitti:

Tidät asian jo valmiiksi?

Varaa yö kylpylästä. Menkää jo tänään

Tai varaa huomiseksi lounas. Osta itsellesi jotain

Älä odota mitään

Haikurunoilija taas jakaa ehtymättömiä neuvojaan. Ja suuttuu jos et niitä noudata, vaan sattuisitkin jotain vaikka odottamaankin ja siksi olisit tehnyt tämän aloituksen.

Naisen pakkolahjonta osa XIV.

Taas yksi hyvä esimerkki miksi miehen ei todellakaan kannata alkaa lapselliseksi yhdenkään naisen kanssa...

Vierailija kirjoitti:

Mun eka äitienpäivä myös. Ei ole lapsen isä elämässä mukana, joten ei mua kukaan onnittele. Lähdenkin matkalle huomenna pikkuiseni kanssa. :)

Hyvää äitienpäivää sinulle jo näin etukäteen!

Vain pihit ilkeät moukat ei raski edes onnittelupusua ja ruusua antaa. Ja perustelee typeryyksillä. Miehet elämän tarkoitus on rakkaus. Rakastakaa vaimojanne ja perheitä ne.

Vierailija kirjoitti:

Naisen pakkolahjonta osa XIV.

Taas yksi hyvä esimerkki miksi miehen ei todellakaan kannata alkaa lapselliseksi yhdenkään naisen kanssa...

Jos suurin vaiva mielestäsi lapsien hankinnassa on äitienpäivälahjan osto niin älä tosiaan ala perustamaan perhettä kenenkään kanssa!

Kyllä mies vois lastensa äitiä muistaa, noloa, jos vain äidilleen lähtee ja onnittelee ja lastensa äidin unohtaa. Omassa kaveripiirissä jo torstaina törmätessä kahviteltiin ja toivoteltiin äidit toisillemme hyvää äitienpäivää meille äideille. Itselle ei kovinkaan kummonen päivä, en pety, jos ei muisteta, mutta toivottelen kyllä, toisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitienpäivämarttyyrit <3 Kuinkahan monella on "ihania" muistoja siitä kun yritti olla äidille mieliksi äitienpäivänä mutta mikään ei kelvannut, herätettiin liian aikaisin tai myöhään, kahvi oli liian kuumaa, keittiössä on hirveä sotku lasten ja isän jäljiltä ja kukahan nekin saa taas siivota kun ei kukaan koskaan auta. Sitten pillitetään marttyyrina ja jätetään se lasten ja isän vaivalla väkertämä aamupala syömättä ja nakerretaan jotain kuivaa leipää ja taas on vaikeaa.

En ole koskaan tällaisesta äidistä kuullutkaan. Tämä ei liity aloittajan tilanteeseen, hän olisi iloinen pienestäkin muistamisesta.

Minä en ole ainoastaan kuullut, minä peräti tunnen. Ihan omasta äidistäni on kyse. Jos kysyttiin mitä haluaa lahjaksi, sanoi ettei mitään. Joko "ei tarvitse mitään" tai "ette te kuitenkaan osaa oikeaa ostaa". Jos ei sitten annettu mitään, niin koko päivän marttyyrinä kitisi kuinka "häntä ei arvosteta, kellään ei kiinnosta". Jos taas annettiin lahja, oli se väärän värinen, väärän kokoinen, väärän näköinen, vääränlainen... Joka helkkarin kerta. Kakkukin oli väärin koristeltu, väärän väriset servetit. Joka ainoa äitienpäivä mun lapsuudessa oli tuollainen. Mikään ei ikinä kelvannut.

Muutama vuosi sitten sanoin jo ihan suoraan että on se s**tana kumma, mikään ei kelpaa. Lahja ei ikinä kelpaa mutta ei sekään jos ei mitään osta. Jotain yritti kitistä että kun ne on vääränlaisia. Sanoin että ei kai me osata ajatuksia lukea, jos haluaa jotain tiettyä, PITÄÄ SE ÄÄNEEN SANOA. Ei voi pikku mielessään toivoa timanttisormusta, ääneen vihjailla korua ja sitten itkeä kun tuodaan rannekoru. Ilmeisesti jotain meni jakeluun kun parannusta asian suhteen on tapahtunut.

Ekana äitienpäivänäni olin viimeisilläni raskaana ja valvonut koko yön itkien, kun kihlattuni lähti taas ryyppäämään. Tuli aamukuudelta kotiin ja kun sanoin etten aio antaa hänen nukkua, sillä itsekin valvoin, alkoi tömä paiskomaan tavaroita ja huorittelemaan minua.

Tokana äitienpäivänä samainen paska lupasi että tehdään jotain kivaa vaikka menikin edellisenä iltana ulos. Krapulassa makasi ja haisi ja kiukutteli koko päivän. Minä itkin.

Huomenna on kolmas äitienpäiväni (toinen oikeasti äitinä) ja erilainen sellainen. Saanko lahjoja tai korttia tänäkään vuonna? En. Mutta saan viettää aikaa rakkaan poikani kanssa ilman, että joku juoppo luuseri on pilaamassa koko päivän. Ei se materia ole tärkeää, mutta ymmärrän kyllä että jotain muistamista toivoisi siltä puolisolta.

Vierailija kirjoitti:

Jaa,vai niin. Elämä on semmosta välillä. Meillä mies mökillä,minä lapsen kanssa kahdestaan...pitäiskö mun nyt sitten valittaa,kun mies ei ole täällä kokkailemassa,tekemässä kakkua yms. En valita tietenkään,koska lapsi tehnyt hoidossa lahjan ja kortin,pakastekakku pakkasessa ja ilma ihana myös huomenna.

Tärkeintä ei ole lahjat vaan se että mies arjessa teoin ja sanoin näyttää sen että rakastaa sinua.

Mun mies ei älynnyt silloin muistaa mitenkään, kun oli mun eka äitienpäivä äitinä. Ei niillä ollut kotona ollut tapana muistaa. Mun lapsuudenperheessä kuitenkin isä toi kukan ja kortin äidille, minä tein monesti lahjan/kortin ja kakunkin, samoin isänpäivänä. Kun lisäksi meillä takana oli todella pitkä lapsettomuus, niin itse koin tärkeäksi, että äitiyttä ja isyyttä muistetaan erikseenkin juhlistaa. Suutuin ihan älyttömästi miehelle silloin, ja se kuuli kyllä kunniansa! :D Mutta viesti meni kerrasta perille. Nyt on kahtena vuonna antanut jotain pientä lahjaa tai kortin, ja minusta vaikuttaa, että mies on tajunnut sen itsekin, että sehän onkin kiva muistaa toista, vaikkei siellä lapsuudenkodissa niin tehtykään, mujevana lähti pojan kanssa kauppaan yks päivä kahdestaan, että kun on se äitienpäiväkin tulossa.. :) Ei sen tarvi mitään kummoista olla, minusta vaan on tärkeää muistaa kiittää toista, että kiitos kun olet hyvä vanhempi lapsellemme ja hyvä puoliso, kiitos että meillä on hyvä yhdessä.

Noh, mulla mies töissä huomenna eli lapsen kanssa lähdetään huomenna rannalle. Otetaan eväät mukaan ja nautitaan ihanasta ilmasta. Mies tulee iltapäivällä kotiin niin sitten syödään hyvin ja teen varmaan jotain hyvää jälkkäriä. Ei paineita nautitaan vaan päivästä.

Oma äitini kuollut ja anoppi on mökillä niin senkään suhteen ei ole vierailuja

Tapoja ja toiveita on monia:

Itselleni en missään tapauksessa halua aamukahvia sänkyyn (vihaan syödä makuullaan, vihaan muruja sängyssä) Inhoan kortteja (mikä on niiden tarkoitus? Mitä sellaisella tekee?)

Kukista tykkään mutten halua leikkokukkia -laskastuvat niin nopeasti, rahantuhlausta-

Muunlaista tiettyä lahjaa en oikeastaan halua sitäkään, lahjakortti olisi kiva. Haluan itse valita vaatteeni, kosmetiikkani ja muut tavarani.

Mikä olisi parasta äitienpäivänä? Jos ei tarvitsisi mennä minnekään eikä laittaa ruokaa ja kaikkein eniten, jos ei tarvitsisi siivota mitään. Kaikki hoitaisivat omat jälkensä ja vaikka imuroisivat ihan itse. Roskat vietäisiin roskikseen sanomatta, vaatteita ei jäisi minnekään lojumaan, yhdestäkään tavarasta ei tarvitsisi rähjätä.

Aina te naiset vaan valitsette kumppaneiksenne onnettomia nysviä, jotka eivät kykene edes normaaliin huomaavaisuuteen rakasta(?) vaimoaan kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Viime vuonna oli eka äitienpäivä ja joo, mies antoi nukkua vähän pisempään. Mutta hän saa nukkua pisempään joka vkonloppu. Isänpäivänä tein kakun ja ostin lahjan, teetätin kortin jossa lapsen kuva. Lapsellista, mutta itkettää valmiiksi huominen.

Näin, tahtomattaan lapsettoman naisen näkökulmasta katsottuna, sinulla on jo se

lahjoista rakkain: Lapsi. Pyyhi siis kyyneleet.

Hyvää Äitienpäivää.

Vierailija kirjoitti:

Tapoja ja toiveita on monia:

Itselleni en missään tapauksessa halua aamukahvia sänkyyn (vihaan syödä makuullaan, vihaan muruja sängyssä) Inhoan kortteja (mikä on niiden tarkoitus? Mitä sellaisella tekee?)

Kukista tykkään mutten halua leikkokukkia -laskastuvat niin nopeasti, rahantuhlausta-

Muunlaista tiettyä lahjaa en oikeastaan halua sitäkään, lahjakortti olisi kiva. Haluan itse valita vaatteeni, kosmetiikkani ja muut tavarani.

Mikä olisi parasta äitienpäivänä? Jos ei tarvitsisi mennä minnekään eikä laittaa ruokaa ja kaikkein eniten, jos ei tarvitsisi siivota mitään. Kaikki hoitaisivat omat jälkensä ja vaikka imuroisivat ihan itse. Roskat vietäisiin roskikseen sanomatta, vaatteita ei jäisi minnekään lojumaan, yhdestäkään tavarasta ei tarvitsisi rähjätä.

Olen kuullut muuten paljon muilta miehiltä tuota "en osta kukkia koska kestävät niin vähän aikaa ja ovat siksi rahantuhlausta"-selitystä. Jotenkin en vaan itse osaa ajatella, että muutaman kerran vuodessa ostettu muutaman kympin kukkakimppu rakkaalle vaimolleni olisi millään tavalla ongelma, vaikka varsinaisesti rikkaita ei ollakaan.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies ei älynnyt silloin muistaa mitenkään, kun oli mun eka äitienpäivä äitinä. Ei niillä ollut kotona ollut tapana muistaa. Mun lapsuudenperheessä kuitenkin isä toi kukan ja kortin äidille, minä tein monesti lahjan/kortin ja kakunkin, samoin isänpäivänä. Kun lisäksi meillä takana oli todella pitkä lapsettomuus, niin itse koin tärkeäksi, että äitiyttä ja isyyttä muistetaan erikseenkin juhlistaa. Suutuin ihan älyttömästi miehelle silloin, ja se kuuli kyllä kunniansa! :D Mutta viesti meni kerrasta perille. Nyt on kahtena vuonna antanut jotain pientä lahjaa tai kortin, ja minusta vaikuttaa, että mies on tajunnut sen itsekin, että sehän onkin kiva muistaa toista, vaikkei siellä lapsuudenkodissa niin tehtykään, mujevana lähti pojan kanssa kauppaan yks päivä kahdestaan, että kun on se äitienpäiväkin tulossa.. :) Ei sen tarvi mitään kummoista olla, minusta vaan on tärkeää muistaa kiittää toista, että kiitos kun olet hyvä vanhempi lapsellemme ja hyvä puoliso, kiitos että meillä on hyvä yhdessä.

Peesaan!! Lahjan rahallisella arvolla ei ole mitään väliä. Itsekin sain muutaman euron arvoisen lahjan mieheltä. Mutta ennenkaikkea hän heräsi aamulla aikaisin keittämään kahvit, nostamaan pullat pöytään ja servetitkin oli laittanut. Näyttää sillä että arvostaa minua lapsiensa äitinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täältä äitienpäiväkakun leipomisen lomasta:

Olen puhunut miehelle, olen raivonnut miehelle, joten ei ole kyse siitä, etteikö hän tietäisi, että äitienpäivä on minulle tärkeä päivä. Olisin aina halunnut, että mies olisi kertonut tämän myös kolmelle pojallemme. Mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut niihin kahteenkymmeneen vuoteen, jolloin olen ollut äiti.

Mieheni ei muistanut myöskään edesmennyttä äitiään muulloin kuin jos muistutin. Hän ei myöskään muista syntymäpäivääni, jos en muistuta. Muuten hän on aivan tavallisen mukava ihminen, ei juo eikä räyhää, tekee osuutensa kaikesta.

Koska hän ei juuri huomioi kuin onnittelemalla, eivät poikanikaan sitä tee. Eivät herää tekemään aamupalaa, ei puhettakaan. Kukaan "ei osaa" tehdä kakkua. Lahjoja olen saanut ehkä muutaman kerran. Koulussa tehdyt kortitkin saattoivat tulla seuraavana maanantaina ruttuisina repun pohjalta.

Olisin ollut iloinen mistä vaan huomionosoituksesta. En valita laadusta, en todellakaan, yrityskin olisi ollut ilahduttava. Nyt tuntuu vain siltä, että olen epäonnistunut kaikessa. Ällöttää taas maanantain kahvitaukokeskustelut. No, kakkua meillä on, teen sen aina ja tarjoan kahvit myös omalle äidilleni. Syömme ihan hyvän sunnuntailounaan. Jonka olen itse suunnitellut ja ostanut siihen tarvikkeet. 

Tuntuu arvottomalta ja itku on joka äitienpäivänä läsnä. Epäonnistumisen tunne on aika musertava, mutta kyllähän se taas haihtuu, palatakseen vuoden päästä.

Voi ei, tuntuu todella pahalta puolestasi :( Vaikka varmasti tiedät, että miehesi ja lapsesi sinusta välittävät, niin olisihan se varmasti äitienpäivänä kiva, että lapset muistaisivat lahjalla tai toisivat vaikka sen aamupalan sänkyyn. Se olisi kuitenkin sellainen ihan erilainen, konkreettinen osoitus sille, kuinka tärkeä heille olet.

Miksi tuo kirjoittaja tietäisi tai kokisi miehensä ja lastensa välittävän hänestä? Siis minusta tuosta hänen kirjoituksestaan paistoi kauas juuri se, että hän ei usko eikä ajattele näiden välittävän. Ja miksi pitäisikään? Tuskin hän on mikään erityisen mukava ihminen ja on vain siis valinnut miehensäkin väärin.