Lue keskustelun säännöt.
Ajattelin alkoholisoitunutta isääni ja elämäni parisuhteita. Meinasin purskahtaa itkuun busisssa. Tuli todella yksinäinen olo ja suru yhtäkkiä.
05.05.2023 |
En edes ajattele isääni kovin usein mitenkään tunneperäisesti. Taka-alalla on kyllä suru ja harmitus kun hänen elämänsä on jätesäkkien ympäröimänä, jotka pulloja täynnä. Risaiset vaatteet, ei edes sänkyä, epäsiisti asunto, jossa repeilee lattiamatot ja keittiön laatikot halkeilevat. Hän kuitenkin pitää elämäntavastaan eikä halua apua, enää ei edes mielellään halua ketään kyläänkään. Istuu yksin kotonaan tabletti kourassa, musiikkia kuunnellen, ketjupolttaa ja juo viinaa. Käy kyllä töissä ihme kyllä mutta mitään muuta sisältöä alkoholin lisäksi elämässä ei ole. Joskus oli naisiakin ja kavereita, nykyään käy moikkaamassa baarin kanta-asiakkaita välillä.
Hän on ollut ihan hyvä ja lämmin isä muuten mutta etäinen jollain tasolla. Ei ole oikein pystynyt antamaan itsestään paljoa mutta tiedän, että hän jollain tavalla ehkä rakastaa minua. On ainakin sanonut sen ja soittelemme usein. Hoidan joitakin hänen asioitaan. Hän on alkoholisti kuten äitinikin, ovat aina olleet minun muistissani.
Melko neutraalit välit minulla molempiin on. Itsekin olin kaidalla polulla kymmenisen vuotta mutta nyt kun olen selviytynyt, pärjään elämässä ja alkoholia en käytä, niin alkaa joskus suru puskemaan kun mietin mennyttä ja nykyistä hetkeä. Nykyään voin merkittävästi paremmin.
Parisuhteet ovat niin surkeita olleet. Alkoholisteja hekin, väkivaltaa, etenkin henkistä mutta myös fyysistä. Itse olen liian kiltiksi ja sopeutuvaiseksi kasvanut. Onneksi olen muuttunut ja osaan pitää itsestäni huolta paremmin.
Nyt kun on tässä yksin ollut, elämän peruspalikat kunnossa pikkuhiljaa niin muistin vain, ettei oikeastaan kukaan mies ole minua rakastanut ja kuinka paljon sitä on tullut yritettyä, että saisi sitä rakkautta ja hyväksyntää. Ehkä isäni mutta alkoholi kuitenkin on ollut liian suuressa roolissa.
Tuli vain niin ulkopuolinen ja surullinen olo yhtäkkiä. Istuin bussissa ja kyyneleet nousi silmiin, pääsin kotiin ja oven laitettua kiinni purskahdin itkuun. En tiedä edes oikein miksi tai mistä tuo yhtäkkiä tuli.
Nykyään mieli on melko tasainen ja voin ihan hyvin mut+ ta toisaalta kyllä tulee mietittyä sitäkin, että miksi minä niin huonoja suhteita olen perustanut elämässäni. Siitä se suru kai tulee, itsensä laiminlyönnistä mutta haluan korvata tämän ja rakastaa itseäni ehdoitta tästä lähtien eikä kukaan saa enää kohdella ala-arvoisesti.
Piti kirjoittaa. Muita surua potevia alkoholistien lapsia?
Kommentit (14)
Oma alkoholisti-isäni kuoli parisen vuotta sitten. Eli kyllä hoitokodissa useita vuosia ennen kuolemaansa, pääsi väkisinkin alkoholista siellä. Etäiset välit jäivät. Pääosin sen takia, että lapsena jäin äitini puolelle koska hän oli läheisempi ja puhui pahaa isästäni. Olin siis puun ja kuoren välissä. Koin hyvin pahaksi itsenikin (ihmisenä) johtuen äitini asenteesta isääni kohtaa. Monenlaisia tunteita nousee, surua, vihaa, katkeruutta jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoholistihan sairastuttaa sen lähipiirinkin.
En varmaan koskaan kykene ymmärtämään tuota logiikkaa, että toistetaan omien vanhempien virheitä. Itsellä syntyy samanlaisessa tilanteessa hylkimisreaktio ja olen varmistanut, että oma elämäni on sujunut oikeastaan kaikkien merkittävien tapahtumien osalta täysin eri tavalla.
Ehkä monelle vähän tyypillistä että ajautuvar parisuhteisiin jotka muistuttavat lapsuuden aikoja? Itse olin tosi huolellinen etten löytäisi ketään samanlaista kuin isäni joka pahoinpiteli ja terrorisoi perhettään humalassa eri tavoin melkein 50 vuotta vaikka muutin kotoa jo 17 vuotiaana. Esim. sain kuulla että jos en soittanut ja onnitellut Isäinpäivänä tai kun hänellä oli syntymäpäivä niin äiti tuli pahoinpidellyksi koska silloin isä päätti, varsinkin humalassa, että se oli äidin vika etten halunnut soittaa ja onnitella. En ole kuitenkaan koskaan itkenyt asioista koska jo pienestä pitäen opetettiin että itkeä ei saa. Olen myös elänyt omaa elämääni ilman että olen antanut lapsuuteni traumojen sekaantua siihen, sillä loppujen lopuksi jokainen rakentaa oman elämänsä ja siihen kuuluu myös kuinka paljon antaa menneisyyden siihen vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän. Se suru on syvä ja ulkopuolisuuden ja rakkaudettomuuden tunne kova. Et sinä yksin näiden asioiden kanssa ole, tavallaan kurjaa kyllä et todellakaan. Niin paljon on ihmisissä ihan samanlaista tuskaa. Jotkut pakenee sitä koko elämänsä (ei-niin-terveesti.) Voimia. 🧡
Vierailija kirjoitti:
Ehkä monelle vähän tyypillistä että ajautuvar parisuhteisiin jotka muistuttavat lapsuuden aikoja? Itse olin tosi huolellinen etten löytäisi ketään samanlaista kuin isäni joka pahoinpiteli ja terrorisoi perhettään humalassa eri tavoin melkein 50 vuotta vaikka muutin kotoa jo 17 vuotiaana. Esim. sain kuulla että jos en soittanut ja onnitellut Isäinpäivänä tai kun hänellä oli syntymäpäivä niin äiti tuli pahoinpidellyksi koska silloin isä päätti, varsinkin humalassa, että se oli äidin vika etten halunnut soittaa ja onnitella. En ole kuitenkaan koskaan itkenyt asioista koska jo pienestä pitäen opetettiin että itkeä ei saa. Olen myös elänyt omaa elämääni ilman että olen antanut lapsuuteni traumojen sekaantua siihen, sillä loppujen lopuksi jokainen rakentaa oman elämänsä ja siihen kuuluu myös kuinka paljon antaa menneisyyden siihen vaikuttaa.
Älä vertaa elämääsi ja traumojasi muiden elämiin ja traumoihin. Et ole elänyt kuin omaa elämääsi, ylimieliseksi ei siis kannata alkaa. On niin paljon asioita jotka vaikuttavat siihen miten elämä menee. Pieniä ohikiitäviä hetkiä, myös ihan puhtaasti tuuria tarvitaan. Ihan kivasti on itselläkin mennyt mutta pystyn kyllä näkemään miten se ei todellakaan ole pelkästään omaa ansiotani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasinen lapsuus
Tietoa ja tukea vanhempien alkoholinkäytöstä haittoja kokeville ja heitä työssään kohtaaville. Hyvinvointia arkeen ja apua ongelmien ylisukupolvisuuden ehkäisyyn.
ACA
Adult Children of Alcoholics (ACA) on maailmanlaajuinen ohjelma, joka perustuu 12 askeleeseen ja 12 perinteeseen. Ohjelma on tarkoitettu miehille ja naisille, jotka kasvoivat alkoholistisissa tai toimintahäiriöisissä perheissä ja jotka haluavat tervehtyä ja tiedostaa itselleen tuhoisat käyttäytymismallinsa jakamalla keskenään kokemuksensa, voimansa ja toivonsa. Toiminnan periaatteita ovat vapaaehtoisuus, anonymiteetti ja luottamuksellisuus. Ohjelma tunnetaan Suomessa myös nimellä Alkoholistien aikuiset lapset.
Jokaisella ryhmällä on vain yksi ensisijainen tarkoitus – saattaa sanomansa vielä kärsivälle aikuiselle lapselle.
ACA ei halua syyttää ketään vaan pikemminkin ymmärtää alkoholismin tai toimintahäiriön luonne perheen sairautena ja täten vapautua kasvamaan ja ottamaan vastuu elämästä. Ryhmissä jäsenet jakavat kokemuksensa elämästä alkoholismin tai muun toimintahäiriön vaikutuspiirissä.
ACA -ryhmät ovat pääsääntöisesti kaikille avoimia (poislukien esim. nimenomaan naisille suunnatut ryhmät). Ainoa vaatimus ACA:n jäsenyydelle on halu toipua vaikutuksista, jotka kasvaminen alkoholistisessa tai muulla tavoin toimintahäiriöisessä perheessä aiheutti.
ACA ei ole sitoutunut mihinkään kirkkokuntaan, uskontoon, poliittiseen ryhmittymään, järjestöön tai yhteiskunnalliseen laitokseen.
Tervetuloa mukaan toimintaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vertaistuesta <3 Meitä on monia. Elämä jatkuu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, tuttua on. Suren isää joka oli 50-luvulla lastenkodissa, ei todellakaan mitään herkkua. Alkoholisoitui pahasti ja kuoli viinaan 50-vuotiaana. Ei tosin ollut paha eikä väkivaltainen. Lisäksi menetin myös isosiskoni, jolla päihdemenneisyyttä ja joka teki itsemurhan. Välillä tulee noita yhtäkkisiä itkukohtauksia kun mietin miten surulliset elämät heillä oli. Ja ikäväkin on, tietysti. Ja surua siitä, ettei ole (ollut) mitään normaalia perhe-elämää. Mulla ei ole mallia miten normaalissa perheessä ja parisuhteessa tulisi elää. Vähän pelkään miehiä ja läheisyyttä.
Ei kait kukaa tässä maailmassa kestä kovin kauaa selvin päin!
Todella hyvä ja kuvaava kirjoitus.
Itsellä ei omakohtaista kokemusta, vain läheltä seuranneena vastaavaa tilannetta.
Joskus suru tulee puuskittain ja täysin yllättäen. On hyvä että ap pystyy jäsentelemään asioita noin hyvin,
Uskon että se on osa toipumisprosessia että yllättäen saattaa itkettää.
Sekin on myös hyvä että ap pystyy suuntaamaan ajatuksensa tulevaisuuteen, mennyttä kuitenkaan kieltämättä.
Rakasta itseäsi ja pidä itsestäsi hyvää huolta.