Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat tulossa katsomaan vauvaa, kehtaanko kieltää yöpymästä meillä?
01.05.2016 |
Kotiuduttiin vauvan kanssa perjantaina ja appivanhemmat ovat tulossa alkuviikosta katsomaan. Pitkä matka, joten ovat ainakin yhden yön. Yleensä he ovat yöpyneet meidän vierashuoneessa, nyt en oikein jaksa ajatusta yövieraista. Onko hirveän epäkohteliasta pyytää miestä sanomaan, että yöpyisivät hotellissa?
Kommentit (263)
Vierailija kirjoitti:
Voi apua, onko teillä ihan kaikki kunnossa? Onneksi asia selvisi ennen kuin ehdin lukea kommentteja, muuten olisin varmaan taas itkenyt. Hyvä kun mies sai asiansa sanottua, niin anoppi jo ihmetteli miksei sama tullut heille itselleen mieleen. Ovat siis mielellään tämän kerran hotellissa ja sitten seuraavan kerran ovat taas tervetulleita meidän vierashuoneeseen. Ja he todellakin ovat tervetulleita käymään, en ikimaailmassa kieltäisi heitä tulemasta.
ap
Hienoa, että asiat selvisi ilman ongelmia tai pahaa mieltä. Ja tänne palstalle on pesiytynyt tuo ihme miniöiden haukkuja, joka aloittaa tapaamisillaan kiristää heti jos ei tanssita hänen pillinsä mukaan, mutta oikeesti enemmistö totesi sulle oikeuden lepoon ja rauhaan.
Tuolla haukkujalla on niin monta mutteria löysällä ja hukassa, että ihme että osaa kirjottaa, hän ei ole yhdenkään kyyneleen arvoinen. Nyt leuka pystyyn vaan ja elätte miehen ja vaavin kanssa juuri niin kuin teille parhaiten sopii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli vauvan synnyttyä vilskettä.. Vauva oli 6 päivää, kun tuli miehen lapset (7v, 12v ja 17v) kahdeksi viikoksi. Käyvät kerran- pari kertaa vuodessa kun asuvat ulkomailla joten ovat vähän "vieraita" joka kerralla aluksi. Näiden kahden viikon aikana kävi päiväkylässä isoja lapsia katsomassa äidin puoleisesta suvusta mummo, täti, eno ja lisäksi toiaen kummit. Jokainen eri päivinä. Lisäksi kävi miehen sukua ja meidän omia ystäviä. Olin kyllä aika poikki.
Vierailija kirjoitti:
Poika on ollut avoliitossa kohta 5 vuotta, avominiän olen tavannut kerran. Se riitti. Poika käy lapsuudenkodissa yksin tai lastensa kanssa, minä käyn pojalla, kun miniä on muualla. Kaikki voittavat, koska nyt miniä ei pääse sanomaan, että olen häntä loukannut enkä minä voi sanoa, että miniä ei ole kelvollinen. Kun ei toista näe tai kuule, ei häntä ole olemassakaan.
Mikä perkele siinä on, ettei aikuiset ihmiset voi edes yrittää tulla toimeen keskenään? Ei ole pakko tykätä, ei ole pakko olla ystäviä, kunhan nyt edes lasten ja sen oman lapsen vuoksi yrittäisi sietää. Julmaa ja inhottavaa aikuisellekin, että kaksi läheistä ja rakasta ihmistä eivät suostu edes näkemään toisiaan. Onneksi et sentänä ole pakottanut valitsemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mitä tulee noihin "jos ei pääse kylään niin mummikaan ei sitten sattuvasti koskaan jaksa lasta hoitaa :)" -uhkauksiin.
Jos joku lapseni sukulainen uhkaisi, että jos ei heti saa lasta nähdä niin ei koskaan halua lasta kylään, niin toteaisin että sovittu ja siitä pidettäisiin sitten kiinni, vaikka kuinka myöhemmin rukoilisi saada nähdälasta.
En halua lapseni lähipiiriin niin itsekkäitä pikkusieluja, jotka ovat valmiita hylkäämään tämän jos eivät nytjustheti saa nähdä vastasyntyneenä.Miksi ne rukoilisi, että haluavat nähdä lapsen? Sehän on sinun lapsesi, ei miehesi lainkaan. Kuka nyt vierasta kakaraa kaipaisi? Kaltaisesi äiti ei saa aikaan kovinkaan mukavaa lasta, joten tuskin itkevät perään, päinvastoin. Jouluna toteavat tyytyväisinä, että taas säästyi monta euroa, kun ei tarvinnut ostaa lelukirjasta sivukaupalla tavaraa miniän laatiman listan mukaan.
Minä myös oikeasti ihmettelen tätä nykyäitien kuvitelmaa, että isovanhemmat oikein itkien rukoilisi, että saa hoitaa lastenlasta ja sillä voidaan kiristää.
Oikeassa elämässä ne (varsinkin miehen vanhemmat, koska koskaanhan ei voi olla varma, että ne lapsenlapset on oikeasti tehty omalle pojalle) elää ihan hyvää omaa elämää omine menoineen. En tiedä oikeasti yhtään isovanhempaa, jotka itkee, kun miniä ei anna nähdä lapsenlapsia. Yleensä ne lapsenlapset on sitten aikuisina ottaneet yhteyttä, kun ovat tajunneet, että äiti on pitänyt heitä vain kiristyksen välineenä.
No mutta hetkinen: MIKÄ ongelma tässä siis on? Lapsenlasta ei edes kiinnostaisi nähdä, mutta silti paukataan väkisin paikalle viisi minuuttia syntymän jälkeen?
Nyt on hirviöanopeilla logiikka hukassa! 😃
Ihan ohiksena, että kaipa tuo pariskunta, joka on päättänyt rauhoittaa pari viikkoa keskenään synnytyksen jälkeen (pari kuvaa vauvasta, ei vastata puhelimeen, ei avata ovia) niin on jo nätisti kertonut asiasta etukäteen vanhemmilleen. Jos se tulee ylläripyllärinä niin voi aiheuttaa pahaa mieltä. Ja vaikuttaa minusta vähän tehoilulta, perherauhan saa ystävällisesti keskustelemalla jos ovat fiksuja ihmisiä. Asia sinänsä on hyvä idea.
Ja sitten ihmettelen tuota kommentoijaa, joka on vakaasti päättänyt, että eri mieltä ap:n kanssa on tasan yksi minijöiden haukkuja ja toistaa tätä joka kommentissaan (mistä taas hänet tunnistaa) niin onko hän neiti Marple, mistä hän niin voi päätellä? Olin lukevani hyvin erilaisia käsialoja tässä pitkässä ketjussa. Ihmettelen vaan, ohiksena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poika on ollut avoliitossa kohta 5 vuotta, avominiän olen tavannut kerran. Se riitti. Poika käy lapsuudenkodissa yksin tai lastensa kanssa, minä käyn pojalla, kun miniä on muualla. Kaikki voittavat, koska nyt miniä ei pääse sanomaan, että olen häntä loukannut enkä minä voi sanoa, että miniä ei ole kelvollinen. Kun ei toista näe tai kuule, ei häntä ole olemassakaan.
Mikä perkele siinä on, ettei aikuiset ihmiset voi edes yrittää tulla toimeen keskenään? Ei ole pakko tykätä, ei ole pakko olla ystäviä, kunhan nyt edes lasten ja sen oman lapsen vuoksi yrittäisi sietää. Julmaa ja inhottavaa aikuisellekin, että kaksi läheistä ja rakasta ihmistä eivät suostu edes näkemään toisiaan. Onneksi et sentänä ole pakottanut valitsemaan.
Helpottaako sinua yhtään, jos kerron, että miniä ja poika asuvat ulkomailla ja minä käyn luonaan apuna, kun miniä on 2-4 vko työmatkalla. Poika ja lapset tulevat kesäksi lomalle Suomeen, miniä ei tule, koska hän luo uraa ja silloin jopa pitkä viikonloppu voi olla liikaa lomaa. Ja kyllä, olen siellä pojan luona niin, että miniä asian tietää.
On tämä hankalaa, kun miniä on hiljaa, mutta sinusta tämä on julmaa ja inhottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poika on ollut avoliitossa kohta 5 vuotta, avominiän olen tavannut kerran. Se riitti. Poika käy lapsuudenkodissa yksin tai lastensa kanssa, minä käyn pojalla, kun miniä on muualla. Kaikki voittavat, koska nyt miniä ei pääse sanomaan, että olen häntä loukannut enkä minä voi sanoa, että miniä ei ole kelvollinen. Kun ei toista näe tai kuule, ei häntä ole olemassakaan.
Mikä perkele siinä on, ettei aikuiset ihmiset voi edes yrittää tulla toimeen keskenään? Ei ole pakko tykätä, ei ole pakko olla ystäviä, kunhan nyt edes lasten ja sen oman lapsen vuoksi yrittäisi sietää. Julmaa ja inhottavaa aikuisellekin, että kaksi läheistä ja rakasta ihmistä eivät suostu edes näkemään toisiaan. Onneksi et sentänä ole pakottanut valitsemaan.
Helpottaako sinua yhtään, jos kerron, että miniä ja poika asuvat ulkomailla ja minä käyn luonaan apuna, kun miniä on 2-4 vko työmatkalla. Poika ja lapset tulevat kesäksi lomalle Suomeen, miniä ei tule, koska hän luo uraa ja silloin jopa pitkä viikonloppu voi olla liikaa lomaa. Ja kyllä, olen siellä pojan luona niin, että miniä asian tietää.
On tämä hankalaa, kun miniä on hiljaa, mutta sinusta tämä on julmaa ja inhottavaa.
Poika on ollut avoliitossa kohta 5 vuotta, avominiän olen tavannut kerran. Se riitti. Poika käy lapsuudenkodissa yksin tai lastensa kanssa, minä käyn pojalla, kun miniä on muualla. Kaikki voittavat, koska nyt miniä ei pääse sanomaan, että olen häntä loukannut enkä minä voi sanoa, että miniä ei ole kelvollinen. Kun ei toista näe tai kuule, ei häntä ole olemassakaan.
Alkuperäinen teksti antaa hyytävän kylmän kuvan väleistänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu appivanhemmista ja teidän suhteestanne. Itse olisin todellakin saanut sätkyn, jos omani olisivat tulleet meille yökyläilemään noin pian vauvan syntymän jälkeen.
Vanhemmat yöpyvät teillä, se on selvää. Luultavasti osaavat tehdä ruokansa ja teidänkin ruoat ja auttaa monin tavoin sen ohella että näkevät uuden vauvan tuoreena. On vähän erilainen kokemus kuin nähdä se monen kk päästä ensimmäisen kerran. Kyseessä yksi yö ja äidin ei tarvitse osallistua mihinkään muuta kuin hymyillä kohteliaasti ja vastailla pariin muodolliseen kysymykseen. Tietysti appi-ja omat vanhemmat kuuluvat perheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poika on ollut avoliitossa kohta 5 vuotta, avominiän olen tavannut kerran. Se riitti. Poika käy lapsuudenkodissa yksin tai lastensa kanssa, minä käyn pojalla, kun miniä on muualla. Kaikki voittavat, koska nyt miniä ei pääse sanomaan, että olen häntä loukannut enkä minä voi sanoa, että miniä ei ole kelvollinen. Kun ei toista näe tai kuule, ei häntä ole olemassakaan.
Mikä perkele siinä on, ettei aikuiset ihmiset voi edes yrittää tulla toimeen keskenään? Ei ole pakko tykätä, ei ole pakko olla ystäviä, kunhan nyt edes lasten ja sen oman lapsen vuoksi yrittäisi sietää. Julmaa ja inhottavaa aikuisellekin, että kaksi läheistä ja rakasta ihmistä eivät suostu edes näkemään toisiaan. Onneksi et sentänä ole pakottanut valitsemaan.
Helpottaako sinua yhtään, jos kerron, että miniä ja poika asuvat ulkomailla ja minä käyn luonaan apuna, kun miniä on 2-4 vko työmatkalla. Poika ja lapset tulevat kesäksi lomalle Suomeen, miniä ei tule, koska hän luo uraa ja silloin jopa pitkä viikonloppu voi olla liikaa lomaa. Ja kyllä, olen siellä pojan luona niin, että miniä asian tietää.
On tämä hankalaa, kun miniä on hiljaa, mutta sinusta tämä on julmaa ja inhottavaa.
Poika on ollut avoliitossa kohta 5 vuotta, avominiän olen tavannut kerran. Se riitti. Poika käy lapsuudenkodissa yksin tai lastensa kanssa, minä käyn pojalla, kun miniä on muualla. Kaikki voittavat, koska nyt miniä ei pääse sanomaan, että olen häntä loukannut enkä minä voi sanoa, että miniä ei ole kelvollinen. Kun ei toista näe tai kuule, ei häntä ole olemassakaan.
Alkuperäinen teksti antaa hyytävän kylmän kuvan väleistänne.
Se hyytävyys on kokonaan sinun ajatusmaailmastasi. Älä ryhdy syyttämään muita siitä, miten koet kokemisen.
Mieti asia miehesi kanssa. Meillä oli aikoinaan sama tilanne ja appivanhemmat jäivät yhdeksi yöksi. Kerroin heille jo kun tulivat , että olen todella väsynyt ja imetys on aikatavalla jatkuvaa, joten olin tunnin ajan seurustelemassa heidän kanssaa. He olivat niin liikuttuneita ja iloisia vauvasta, että kun sitten sanoin meneväni nukkumaan vauvan kanssa ( klo 18 illalla) , kannustivat siihen. Mies laittoi kaikki tarjoilut ja aamupalan jälkeen appivanhemmat lähtivät. Olivat aika väsyneen näköisiä kun vauva itki yöllä 2 tunnin välein ja minä ravasin vessassa sidettä vaihtamassa. Mutta ihan hyvin se meni, täytyy vaan itse päättää että oma lepo, imetys ja vauva ovat ne asiat joista sinä huolehdit, muut jätät miehelle ja appivanhemmille.
Meille anoppi toi mukanaan leivonnaisia ja hedelmiä sekä minulle ihanan pehmeän kylpytakin. Hän kertoi, että itse oli ollut kuukauden esikoisen syntymän jälkeen kylpytakissa , kun sen kanssa oli ollut helpoin imettää. Minulle tuli tosi mukava olo tuosta, ekää kertaa tunsin että anoppi todella ymmärsi minua ja arvosti äitiyttäni.
Toki hotellikin on ihan hyvä vaihtoehto,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin hurjan ankeita kertomuksia siitä, millaista on vauvan synnyttyä. Itsellä ei ollut mitään massiivista jälkivuotoa ja vauvatkin söi ja nukkui, ei roikkuneet tississä tuntitolkulla. Ehdin käymään suihkussa, lukemaan lehdet ja miettimään, mitä kaikella tylsyydellä tekisi. Siskollani on ollut sama juttu ilman mitään jatkuvaa eritteiden vuotamista. Jokainen synnytys ja synnyttäjä on erilainen, mutta ei se lapsen saaminen aina merkitse sitä, että on täysin uupunut haiseva möykky seuraavat kuukaudet.
Ei minulla ollut ankeaa vauvan synnyttyä vaan se oli ihan mahtavaa aikaa. Mutta olin väsynyt , pidin vauvaa ihokontktissa ja imetin tiheästi ja koin kyllä, että rinnat vuotaa maitoa ja jälkivuoto oli runsasta, joten varmaan olin sitten se " haiseva möykky".
Mutta ankeaa se ei ollut. Ihmettelin , ihailin ja rakastin pientä uutta vauvaa. Koin olevani naisellisempi kuin koskaan ja tunteellisempi kuin koskaan. Halusin täysillä heittäytyä äitiyteen ja keskittyä vauvaa. Esikoisen syntymän jälkeen 6 viikkoa olin kuin kuplassa, jonne mahtui vaan vauva ja minä. Mies hääri ympärillä , mutta en oikei ollut kontaktissa kuin vauvaan. Toisen lapesn kanssa osasin jo olla äiti ja vaimo samanaikaisesti, mutta ekan kanssa onneksi minun annettiin keskittyä siihen sillähetkellä olennaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla taas esikoisen imetyksen kanssa oli ongelmia ja yritin siinä liikaakin, vauva oli suurimman osan vuorokaudesta rinnalla. En osannut imettää makuulla, ainoa hyvä paikka oli sohvannurkassa. Nämä yhdessä aiheutti vähän koomisia tilanteita, mutta minulle tärkeintä oli vauvan ruokkiminen omassa kodissani, joten vieraat joutuivat joustamaan.
Anoppi tuli ihan viereen, suipisti suutaan, päästeli imemisääniä ja leperteli vauvan äänellä "näin minä imen maitoa". Olin niin tyrmistynyt, etten saanut sanaa suustani. Isääni taas nolotti niin paljon, että hän meni istumaan imetyksen ajaksi keittiöön. Äiti yritti saada minut makuuhuoneeseen, että isä voisi katsoa telkkaria. Tunnin istuskelun jälkeen isä kyllästyi ja he lähtivät pois. Armeijassa ollut serkkupoika tuli käymään tupakaverinsa kanssa meille iltalomalla. Istuin imettämässä ja kun se kaveri huomasi, hänellä silmät pullistuivat päässä. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun hän näki naisen rinnan.
Onneksi meille ei tullut yövieraita, he olisivat joutuneet näkemään ja kuulemaan enemmänkin synnyttäneen naisen ruumiintoimintoja.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ohiksena, että kaipa tuo pariskunta, joka on päättänyt rauhoittaa pari viikkoa keskenään synnytyksen jälkeen (pari kuvaa vauvasta, ei vastata puhelimeen, ei avata ovia) niin on jo nätisti kertonut asiasta etukäteen vanhemmilleen. Jos se tulee ylläripyllärinä niin voi aiheuttaa pahaa mieltä. Ja vaikuttaa minusta vähän tehoilulta, perherauhan saa ystävällisesti keskustelemalla jos ovat fiksuja ihmisiä. Asia sinänsä on hyvä idea.
Ja sitten ihmettelen tuota kommentoijaa, joka on vakaasti päättänyt, että eri mieltä ap:n kanssa on tasan yksi minijöiden haukkuja ja toistaa tätä joka kommentissaan (mistä taas hänet tunnistaa) niin onko hän neiti Marple, mistä hän niin voi päätellä? Olin lukevani hyvin erilaisia käsialoja tässä pitkässä ketjussa. Ihmettelen vaan, ohiksena.
Tämä pariskunta vastaa, että asia on ilmoitettu hyvissä ajoin sukulaisille ystävällisesti. Mutta vain ilmoitettu, ei keskusteltu, sillä en koe, että asiasta pitäisi keskustella, ja kaikki sukulaiset eivät todellakaan ole fiksuja. Tällä menettelyllä yritämme varmistaa oman rauhamme ja kohdella sukulaisia tasapuolisesti.
Tiedän tunteen, vieraat saattavat jo itsessään tuntua raskailta pienen vauvan kanssa, saati että yönkin viettävät. Itse olen ollut samassa tilanteessa ja näin jälkikäteen kun ajattelen, olisi ollut viisasta pyytää appivanhenpia menemään hotellille yöksi. Olivat meillä yötä kun vauva oli n. 3vko ja ristiäisten jälkeen. Itse olin ihan väsynyt kaikesta seurustelusta ja siitä että koko muukin mieheni perhe änkivät meille illaksi seurustelemaan. Sanon siis, että kuulostele itseäsi ja tee niinkuin itse koet parhaaksi! Harmi, etteivät appivanhemmat itse ole tajunneet hotellille majoittua.
Taidat olla kaupunkilainen. Heistä voi olla apuakin. Eikö voi yhden yön olla. Kyllä itse loukkaantuisin jos miniäni hotelliin minut passittaisi. Varmaan petaavat itse sängyt ja auttelevat.
Itselläni on nyt kuukauden ikäinen poika, en olisi kyllä mistään hinnasta ottanut yövieraita ensimäisee viikkoon tai kahteen. Jälkevuoto oli niin runsasta, tikkejä alapäässä joita kiristi kun käveli, turvonnut olo ja mitä kaikkea muuta. En olisi halunnut miettiä mitä päälläni on kun menen vessaa yöllä, pesen vauvan pyllyä yms. Olin ensimäiset kaksi viikkoa puolialasti, laitoin vastteet vain kun tuli vieraita päivällä käymään. Ei tarvitse sietää pitkiä vierailuja koska itsekin nukuin melkein kokoajan kun vauvakin. Olisi pitänyt jaksaa olla hereillä koko päivä appivanhempie seurana. Ei kiitos. Ei tarvitse ottaa ketään yökylään jos ei halua. Ei silloin kun on synnyttänyt eikä muulloinkaan jos ei vain jaksa.
Hyvä, kun ap:n asia ratkesi kivasti. Hienoa ap, kun pidit puolesi.
Itsellä eka synnytys edessä, ja olemme sopineet mieheni kanssa, että kun vauva on syntynyt, laitamme isovanhemmille kuvat ja tiedot puhelimella. Sitten ilmoitamme, että keskitymme ainakin pari viikkoa vain toisiimme ja emme ole sinä aikana tavattavissa. Siis puhelimeen ei vastata eikä ovea avata.
Jos jollain sukulaisella menee herne nokkaan, eikä kostoksi koskaan lasta hoida, niin siitä vain.
Täällä joillekin muistutukseksi: synnytyksiä on erilaisia. Synnättäjien vointi synnytyksen jälkeen vaihtelee. Jos mieli on sekaisin ja pierut karkaa kun kumarrut, et varmasti halua vieraita! Jos olet elämäsi kunnossa, haluat ehkä jakaa ilosi vieraiden kanssa heti.
Myös vierailijat ovat erilaisia: jotkut eivät kunnioita äidin yksityisyyttä ollenkaan. Appiukotkin työntyvät makuuhuoneeseen imetyksen aikana kommentoiden, että "luonnollinen asiahan tuo on". Imettäjä määrittelee rajat!!