Miten kehtaatte matkustaa ilman lapsia?

Hyvin, kiitos. Meillä aikuiset päättää ja määrää, lapset sitten kun ovat oman perheensä pomoja.

Muistan lapsuudestani, että vanhempani kävivät pari kertaa reissussa. Olihan se harmi, kun ei päässyt mukaan, mutta so what? Ei aina saa mitä haluaa.

Minusta parisuhdetta pitää myös huoltaa. Tietysti perheenäkin on mukavaa reissata, mutta on myös tärkeää lasten vähän tottua siihen, ettei vanhemmat ole aina passaamassa vieressä. Usein myös esim.isovanhemmat tykkäävät lapsenlapsiaan hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai matkustamme ilman lapsia myös! Jos lapset/lapsi on mukana 4-6 viikkoa vuodessa reissuilla on ihan ok lähteä 1-2x pidennetylle viikonloppulomalle kaksistaan. Tai vaikka viikoksi pariksi.

Hassua tuo viimeinen ap:n kappale - Pitäisikö vaan tiukasti sanoa lapsille että nyt on äidin ja iskän vuoro matkustaa kun ollaan jo yli 10 v vietetty lomat kylpylöissä, huvipuistoissa ja muissa lasten kohteissa? Vai olisiko pitänyt opettaa lapset tuohon pienestä pitäen ja nyt on jo myöhäistä muuttaa tapoja?

Ei teidän tarvitse perustella lapsille tekemisiänne:D Te olette perheen aikuiset ja teette päätökset, piste. Jos haluatte jotain sanoa niin sanokaa että on kiva joskus lähteä ihan kaksistaan viettämään "aikuisten aikaa". Jos teillä on isovanhemmat tms jotka hoitavat lapsia mielellään niin menkää ihmeessä ja ilman häpeää (tätä häpeäntunnetta en tosiaankaan ymmärrä...?)

Ehkä siinä on se ajatus, että vanhemmat haluavat etteivät lapse koe asemaansa perheessä epäreiluna? Ymmärrän hyvin aloittajaa, ja olen itsekin pohtinut samaa. Minä matkustaisin mieluummin ilman lapsia, mies taas ei. Siis emme matkusta.

En jaksa pitää puoliani ja vaatia, ettei se sitten ole mun syy, jos lapset eivät ostaisikaan ajatusta reissusta ilman heitä. Haluan, etten polje omia lapsiani, kuten minua on poljettu kun olin pieni. Ei kylläkään tällä matka-asialla vaan muuten. Siksi sitä ehkä välttää kuin ruttoa, koska se heikensi luottamustani vanhempiini.

Päinvastoin, meillä lapset ymmärtävät olleensa etuoikeutettuja ja huomioonotettuja koska kesä- ja talvilomamatkat on tehty yhdessä ja arkena on menty heidän tarpeittensa mukaan. Ei ole mitään asiaa missä heitä olisi poljettu, ei kai vanhempien yhteinen aika voi olla sitä? Lapsilla on onneksi niin vahva itsetunto etteivät ole riippuvaisia meistä 24/7.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheemme käy harvoin lomamatkoilla/ hotellissa/ laivalla jne. Kun jonnekin menemme, on yleensä koko perhe mukana. Olemme miehen kanssa olleet vain pari kertaa kaksin yön yli reissussa. Tuntuisi epäreilulta lapsia kohtaan että me menisimme kaksin pitämään hauskaa ja jättäisimme lapset ilman reissua. Toisaalta olisi tosi kiva mennä miehen kanssa aikuisten lomalle, aikuisten kohteeseen esim. viikonlopuksi.

Te, ketkä reissaatte ilman lapsia (vaikka teillä niitä on), niin matkusteletteko paljon myös lasten kanssa? Miten lapset suhtautuvat matkoihinne? Koetteko huonoa omaatuntoa kun lapset eivät pääse mukaan?

Pitäisikö vaan tiukasti sanoa lapsille että nyt on äidin ja iskän vuoro matkustaa kun ollaan jo yli 10 v vietetty lomat kylpylöissä, huvipuistoissa ja muissa lasten kohteissa? Vai olisiko pitänyt opettaa lapset tuohon pienestä pitäen ja nyt on jo myöhäistä muuttaa tapoja?

(Tiedän että otsikin kehdata-sanalla on 2 merkitystä. En nyt tarkoita viitsimistä, vaan uskaltamista ilman häpeää.)

Olen varmaan väärä henkilö vastaamaan, kun olen ollut kerran matkalla kahdestaan miehen kanssa ja lasten kanssa on matkusteltu ulkomaillakin about 40 kertaa.

Mut joo, mä en matkusta lasten kanssa siksi, että en kehtaisi lähteä ilman heitä, vaan siksi, että HALUAN viettää aikaa lasteni kanssa. Olen hankkinut lapsia siksi, että voisin ihmetellä heidän kanssaan maailmaa ja nautin paljon enemmän siitä, että vietämme aikaa koko perheen kesken kuin siitä, että saisin "omaa aikaa" tai "kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa".

Itselläni on siis lähinnä sellainen olo, että ihmiset, jotka haluavat tehdä asioita ja viettää vapaa-aikaansa ilman lapsia, ovat hankkineet lapsia väärästä syystä. En tiedä miksi, ehkä ympäristön odotusten takia tai koska kuuluu, mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä, että lapset kannattaisi jättää hankkimatta jos ei niiden kanssa halua viettää aikaa.

Jos mä vietän perheen kanssa elämääni 24/7 lukuunottamatta paria pikkureissua/juhlaa/illanviettoa tms mieheni/perheen isän kanssa et todellakaan voi sanoa että en omistaudu perheelle! Mutta yritän tuossa arjessa asettaa myös mieheni ja parisuhteeni sille kuuluvaan asemaan enkä uppoudu äitimaahan.

Minäkin olen ihmetellyt lasteni kanssa maailmaa jo 35v ja nyt jatkan lapsenlapseni kanssa. Ja tosiaan lomailtu yhdessä 4-6 vkoa vuodessa (99% ulkomailla).

Kuten joku toinenkin kommentoi sinulle voi tulla vaikeuksia kun lapset alkaa itsenäistymään - mitä sinulla on sitten jäljellä omasta elämästä? Saatko vielä parisuhteen elvytettyä kun lapset on olleet siinä välissä vuosikausia?

7

Mitäkö jäljellä? No, vaikkapa tämä työ johtavassa asemassa (joka vie nyt liikaa aikaa) ja matkustusinto, kuten sille aiemmallekin kommentoin. Kun lapset muutaman vuoden päästä (ovat murrosiässä) lentävät pesästä, niin tarkoitus olisi vähentää työntekoa ja tehdä vielä enemmän ja pidempiä ulkomaanreissuja. On minulla kyllä harrastuksiakin. Niin, ja erittäin hyvä suhteet llapsiin, jotka - kuten aiemmin epäilin - haluavat ehkä matkustaa äidin kanssa vielä sittenkin kun ovat jo muuttaneet pois ;-)

Jostain kummasta syystä olemme onnistuneet säilyttämään läheiset välit lapsiimme vaikka 3/4 on jo kotoa pois. Pari kertaa kuukaudessa syömme yhdessä, viestittelemme lähes päivittäin ja juu - matkustelemme joskus isolla porukalla. Siis siitä huolimatta että olemme miehen kanssa "kehdanneet" matkustaa joskus kahdenkin:)

Ajattelen niin, että onnelliset vanhemmat ovat vain hyväksi lapsille. Jos vanhemmat  tykkäävät  toisistaan, viihtyvät he myös reissussa kahdestaan. Tuntuu että nämä "eireissuunilmanlapsia" ovat pelkästään sen perhe-elämän suorittajia. 

Mun veli ja vaimonsa käyvät kaksi kertaa vuodessa kahdestaan reissulla. Olen lasten kanssa tuon ajan, lisäksi mökillä, kun lapset olivat pieniä, uitiin ja mellastettiin rannalla kun isä ja äiti oli saunassa kahdestaan pari tuntia.

Reissuilta ja saunakeikoilta lapset saa ottaa vastaan onnellisen pariskunnan, äiti ja isä tulee posket punehtuneena:). Kyllä lapset tajuaa tuon ilon sävyn ja se onnellisuus leviää koko perheeseen. Sitä paitsi kuvittelisin että lapsista on tavallaan jännää kun vanhemmat ovat poissa ja lapsenvahti antaa vähän vapauksia vanhempien luvalla, saa valvoa vähän myöhempään, herkkuja saa syödä vähän enemmän, paistetaan lettuja yhdessä jne.

Olen lapseton, mutta peilaan kokemustani veljeni perheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mut joo, mä en matkusta lasten kanssa siksi, että en kehtaisi lähteä ilman heitä, vaan siksi, että HALUAN viettää aikaa lasteni kanssa. Olen hankkinut lapsia siksi, että voisin ihmetellä heidän kanssaan maailmaa ja nautin paljon enemmän siitä, että vietämme aikaa koko perheen kesken kuin siitä, että saisin "omaa aikaa" tai "kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa".

Itselläni on siis lähinnä sellainen olo, että ihmiset, jotka haluavat tehdä asioita ja viettää vapaa-aikaansa ilman lapsia, ovat hankkineet lapsia väärästä syystä. En tiedä miksi, ehkä ympäristön odotusten takia tai koska kuuluu, mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä, että lapset kannattaisi jättää hankkimatta jos ei niiden kanssa halua viettää aikaa.

Tämä on ihan hirveää ja kamalaa ajattelua. Tällaiset ihmiset ovat melkein poikkeuksetta naisia ja anteeksi jos sanon, usein tällaisten naisten liitot ovat vaarassa kaatua juuri tuohon ajatteluun.

Entä kun lapset lähtevät pesästä pois? Mitä ihmettä sitten eteen??

Lapset eivät saa olla koko elämä. Se ei ole hyväksi sinulle, eikä se ole herra paratkoon hyväksi lapsillesi.

Ei ole hyvä heittäytyä vain äidiksi, usko tai ole uskomatta.

Häh? On kamalaa, kun joku haluaa viettää aikaa lastensa kanssa?

Meidän liitto ei ole kaatumassa mihinkään. Päinvastoin, mies haluaa entistä enemmän naimisiin, ei olla aiemmin oltu.

Myöskin on täysin eri asia ottaa lapset mukaan kun asuvat kotona kuin silloin, kun olisivat jo aikuisia. Silloinkin keretän miehen kanssa matkustelemaan ja tekemään mitä halutaan.

Usko tai ole uskomatta, me kaikki olemme erilaisia.

Kuinkas sitten "ennenvanhaan", kun koko suku asusteli samassa tuvassa, eikä kukaan reissannut lähikylää kauemmas. Ihan täyspäisiä ihmisiä (meidän vanhempammekin) silti ovat, ja arvot suurimmalti osin kohdillaan. Eli siis-tarvitseeko parisuhde todella irtioton lapsista?!? Vai pitäisikö sen sittenkin toimia  perheen(kin) ehdoilla? Tässäpä vasta Kysymys!

En ole koskaan harkinnutkaan kahdestaan tehtyä matkaa puolison kanssa ja yksittäiset yönyli poissaolotkin on minimissä, viimeisin 1.5v sitten. Syy on ihan se että ei ole ketään läheistä jolle lapsi voisi hoitoon mennä (5v) ja toisekseen, koska ei ole ketään läheistä lapsi pitää yökyläilyä äärettömän stressaavana asiana. Olisi varmaan elämä erilaista jos olisi läheisiä ja hoitohalukkaita isovanhempia tai jotain... mutta näillä mennään.

Oikein hyvin kehtaan matkustaa ja nautin suunnattomasti vapaudesta. Naurahdus väliin, niin lapseni on armeijassa ja menee takas yliopistoon. 

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan harkinnutkaan kahdestaan tehtyä matkaa puolison kanssa ja yksittäiset yönyli poissaolotkin on minimissä, viimeisin 1.5v sitten. Syy on ihan se että ei ole ketään läheistä jolle lapsi voisi hoitoon mennä (5v) ja toisekseen, koska ei ole ketään läheistä lapsi pitää yökyläilyä äärettömän stressaavana asiana. Olisi varmaan elämä erilaista jos olisi läheisiä ja hoitohalukkaita isovanhempia tai jotain... mutta näillä mennään.

Erikseen siis toki reissaamme ja olemme vuorotellen poissa, mutta sellaisiin yhteisiin irtiottoihin ei nyt oikeastaan ole mahdollisuuksia. Eiköhän lapset joskus aikuiseksi tai tarpeeksi isoiksi kasva.

Ei ole tullut mieleenkään, että tässä asiassa olisi jotain "kehtaamista".

Hyvä jos päästään joskus (esim kerran neljässä kuukaudessa) kahdestaan pariksi tunniksi johonkin (öö, viimeksi taisi olla rautakauppa). Kukaan ei lapsiamme koskaan tarjoudu hoitamaan ja muutenkin isovanhemmat on niin kiireisiä (äidin puolelta) tai raihnaisia (isän puolelta), että on aina ihan selvää mikä taakka lapsia on katsoa jos jossain täytyy käydä. Niin eipä tässä nyt mietitä juuri kehtaamisia matkustelun suhteen kun ei ole mitään mahdollisuuksia edes säännöllisiin (tai epäsäännöllisiin) treffi-iltoihin, lapsetkaan ei tietty mielellään hoidossa ole kun ei ole muita läheisiä suhteita kuin vanhemmat...

Vierailija kirjoitti:

Hyvä jos päästään joskus (esim kerran neljässä kuukaudessa) kahdestaan pariksi tunniksi johonkin (öö, viimeksi taisi olla rautakauppa). Kukaan ei lapsiamme koskaan tarjoudu hoitamaan ja muutenkin isovanhemmat on niin kiireisiä (äidin puolelta) tai raihnaisia (isän puolelta), että on aina ihan selvää mikä taakka lapsia on katsoa jos jossain täytyy käydä. Niin eipä tässä nyt mietitä juuri kehtaamisia matkustelun suhteen kun ei ole mitään mahdollisuuksia edes säännöllisiin (tai epäsäännöllisiin) treffi-iltoihin, lapsetkaan ei tietty mielellään hoidossa ole kun ei ole muita läheisiä suhteita kuin vanhemmat...

Ai niin, viimeksi pyytämällä pyysin lastenhoitoa pariksi tunniksi illalla (välille 20-23) viime vuoden elokuussa kun oli juhlapäiväni (valmistujaiset). Se olikin sovittu mielestäni jo, mutta isäni sitten ilmoitti ettei jaksakaan tulla. Piti silloin käydä ystäväpariskunnan kanssa ottamassa lasit kuohuvaa, mutta ei sitten päästy. Ole ap onnellinen jos teillä on mahdollisuus jotain tehdä, joillakin sellaista ei vain ole vaikka yrittäisi.. Ei ole enää tarvinnut pyytää apua :(

Meidän perheessä vanhemmat on matkustaneet sekä kahdestaan että minun kanssani. Pienenä minut vietiin mummolaan, mikä oli hyvä koska pitkät lennot olisivat olleet vain raskaita pikkulapselle. Ekaluokasta lähtien olen saanut valita lähdenkö mukaan reissuun, olen käynyt Ranskassa useammassa kaupungissa, Hongkongissa, Berliinissä, Washington DC:ssä, Kanarian saarilla, Arabiemiraateissa, Australiassa road tourilla, Seattlessa ja Miamissa, sekä monessa muussa paikassa. Vanhemmat ovat käyneet useammin reissussa koska koin nuorempana lennot erittäin vaikeiksi ja sain pahoinvointia ja se oli todella helvetillistä niin että ekaluokan Miamin-reissun jälkeen en edes halunnut matkustaa neljään vuoteen. Sen jälkeen kun uskalsin sitten kerran lentokoneeseen pakon edessä, ja huomasin että en enää voi juurikaan pahoin lentokoneessa, on tullut matkusteltua enemmän, vähintään kolmesti vuodessa kaukomatkalla, ja kaikki ovat olleet kiinnostavia ja avartavia kokemuksia. Nytkin vanhemmat on lähdössä Kiinan maaseudulle matkalle, itse jään tänne koska haluan viettää vapun kavereiden kanssa. Minä tosin hain ja pääsin ulkomaille yliopistoon ja vanhemmat olivat erittäin tyytyväisiä. Kiitos avarakatseisesta ja lämpimästä kasvatuksesta.

T. Ainoa lapsi

Kyllä me ollaan ihan hyvällä omatunnolla reissattu ilman lapsiakin, vaikkei välttämättä ole kuin ehkä kerran tai korkeintaan kaksi kertaa  vuodessa mahdollista lähteä ulkomaille. Lapsilla on vanhempien oman reissun ajan kivaa mummolassa, eli ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Lapset ovat vielä sen verran pieniä, että heille matkan kohde on tärkeämpi kuin se, että ollaan ulkomailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai matkustamme ilman lapsia myös! Jos lapset/lapsi on mukana 4-6 viikkoa vuodessa reissuilla on ihan ok lähteä 1-2x pidennetylle viikonloppulomalle kaksistaan. Tai vaikka viikoksi pariksi.

Hassua tuo viimeinen ap:n kappale - Pitäisikö vaan tiukasti sanoa lapsille että nyt on äidin ja iskän vuoro matkustaa kun ollaan jo yli 10 v vietetty lomat kylpylöissä, huvipuistoissa ja muissa lasten kohteissa? Vai olisiko pitänyt opettaa lapset tuohon pienestä pitäen ja nyt on jo myöhäistä muuttaa tapoja?

Ei teidän tarvitse perustella lapsille tekemisiänne:D Te olette perheen aikuiset ja teette päätökset, piste. Jos haluatte jotain sanoa niin sanokaa että on kiva joskus lähteä ihan kaksistaan viettämään "aikuisten aikaa". Jos teillä on isovanhemmat tms jotka hoitavat lapsia mielellään niin menkää ihmeessä ja ilman häpeää (tätä häpeäntunnetta en tosiaankaan ymmärrä...?)

Ehkä siinä on se ajatus, että vanhemmat haluavat etteivät lapse koe asemaansa perheessä epäreiluna? Ymmärrän hyvin aloittajaa, ja olen itsekin pohtinut samaa. Minä matkustaisin mieluummin ilman lapsia, mies taas ei. Siis emme matkusta.

En jaksa pitää puoliani ja vaatia, ettei se sitten ole mun syy, jos lapset eivät ostaisikaan ajatusta reissusta ilman heitä. Haluan, etten polje omia lapsiani, kuten minua on poljettu kun olin pieni. Ei kylläkään tällä matka-asialla vaan muuten. Siksi sitä ehkä välttää kuin ruttoa, koska se heikensi luottamustani vanhempiini.

Päinvastoin, meillä lapset ymmärtävät olleensa etuoikeutettuja ja huomioonotettuja koska kesä- ja talvilomamatkat on tehty yhdessä ja arkena on menty heidän tarpeittensa mukaan. Ei ole mitään asiaa missä heitä olisi poljettu, ei kai vanhempien yhteinen aika voi olla sitä? Lapsilla on onneksi niin vahva itsetunto etteivät ole riippuvaisia meistä 24/7.

Tuntisivatko lapsenne etuoikeutetuiksi myös silloin, jos niitä kesä- ja talvilomamatkoja ei olisi? Eli vain vanhemmat matkustaisivat, lapset eivät koskaan, vaikka haluaisivat?

Meidän lapset eivät ole olleet koskaan Ruotsia kauempana (kerran olleet siellä) ja minusta olisi kamala ajatus jättää heidät kotiin ja lähteä miehen kanssa kaksin matkalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai matkustamme ilman lapsia myös! Jos lapset/lapsi on mukana 4-6 viikkoa vuodessa reissuilla on ihan ok lähteä 1-2x pidennetylle viikonloppulomalle kaksistaan. Tai vaikka viikoksi pariksi.

Hassua tuo viimeinen ap:n kappale - Pitäisikö vaan tiukasti sanoa lapsille että nyt on äidin ja iskän vuoro matkustaa kun ollaan jo yli 10 v vietetty lomat kylpylöissä, huvipuistoissa ja muissa lasten kohteissa? Vai olisiko pitänyt opettaa lapset tuohon pienestä pitäen ja nyt on jo myöhäistä muuttaa tapoja?

Ei teidän tarvitse perustella lapsille tekemisiänne:D Te olette perheen aikuiset ja teette päätökset, piste. Jos haluatte jotain sanoa niin sanokaa että on kiva joskus lähteä ihan kaksistaan viettämään "aikuisten aikaa". Jos teillä on isovanhemmat tms jotka hoitavat lapsia mielellään niin menkää ihmeessä ja ilman häpeää (tätä häpeäntunnetta en tosiaankaan ymmärrä...?)

Ehkä siinä on se ajatus, että vanhemmat haluavat etteivät lapse koe asemaansa perheessä epäreiluna? Ymmärrän hyvin aloittajaa, ja olen itsekin pohtinut samaa. Minä matkustaisin mieluummin ilman lapsia, mies taas ei. Siis emme matkusta.

En jaksa pitää puoliani ja vaatia, ettei se sitten ole mun syy, jos lapset eivät ostaisikaan ajatusta reissusta ilman heitä. Haluan, etten polje omia lapsiani, kuten minua on poljettu kun olin pieni. Ei kylläkään tällä matka-asialla vaan muuten. Siksi sitä ehkä välttää kuin ruttoa, koska se heikensi luottamustani vanhempiini.

Päinvastoin, meillä lapset ymmärtävät olleensa etuoikeutettuja ja huomioonotettuja koska kesä- ja talvilomamatkat on tehty yhdessä ja arkena on menty heidän tarpeittensa mukaan. Ei ole mitään asiaa missä heitä olisi poljettu, ei kai vanhempien yhteinen aika voi olla sitä? Lapsilla on onneksi niin vahva itsetunto etteivät ole riippuvaisia meistä 24/7.

Tuntisivatko lapsenne etuoikeutetuiksi myös silloin, jos niitä kesä- ja talvilomamatkoja ei olisi? Eli vain vanhemmat matkustaisivat, lapset eivät koskaan, vaikka haluaisivat?

Meidän lapset eivät ole olleet koskaan Ruotsia kauempana (kerran olleet siellä) ja minusta olisi kamala ajatus jättää heidät kotiin ja lähteä miehen kanssa kaksin matkalle.

Silloin tilanne olisi tietenkin eri jos lapset eivät koskaan saisi kokea samaa kuin vanhemmat, siitähän ei tässä ollut kyse.

Mutta jos ei ole varaa matkustaa ei se tarkoita etteikö vanhemmat voisi tai saisi viettää aikaa kaksin vaikka mökillä jos  sellainen on. Koska varmaan lastenkin kanssa siellä välillä ollaan? Tai jos ei ole sitäkään vaan ollaan aina kotona, etkö kehtaisi lähteä miehesi kanssa ulos syömään vain kahdestaan koska lapsetkaan ei pääse? Ihan hassua ajattelua.

En nyt jaksanut koko ketjua kahlata läpi, mutta monenlaista mielipidettä mukaan näköjään mahtuu.

Te, jotka ette ikinä reissaa puolisonne kanssa kahden, millainen seksielämä teillä on? Eikö teidän ikinä tee mieli peuhata koko päivää sängyssä tms? Meillä on jo teini-ikäiset lapset ja yleensä aina ollaan varsinaiset lomamatkat kyllä tehty heidän kanssaan, mutta hotelliviikonloppuja vietetään kyllä säännöllisesti kahden kesken. Syödään hyviä illallisia viinin kera, istutaan kesäterasseilla jo keskellä päivää, harrastetaan pitkiä pitkiä seksisessioita ja puhutaan kaikesta muusta paitsi lapsista :) Nämä ovat yleensä luonteeltaan varsin ex tempore -reissuja, viikolla jos alkaa tuntua siltä niin sitten viikonlopuksi järjestetään, useamman kerran vuodessa.

Mun yksinhuoltajaäiti kävi etelänmatkoilla ja valehteli niiden olevan työreissuja. En ollut kertaakaan mukana, mikä tuntui lapsena hirveän epäreilulta. Nyt aikuisena on tietysti selvää millaista huvia se sieltä haki ja että olisin ollut siinä pahasti tiellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai matkustamme ilman lapsia myös! Jos lapset/lapsi on mukana 4-6 viikkoa vuodessa reissuilla on ihan ok lähteä 1-2x pidennetylle viikonloppulomalle kaksistaan. Tai vaikka viikoksi pariksi.

Hassua tuo viimeinen ap:n kappale - Pitäisikö vaan tiukasti sanoa lapsille että nyt on äidin ja iskän vuoro matkustaa kun ollaan jo yli 10 v vietetty lomat kylpylöissä, huvipuistoissa ja muissa lasten kohteissa? Vai olisiko pitänyt opettaa lapset tuohon pienestä pitäen ja nyt on jo myöhäistä muuttaa tapoja?

Ei teidän tarvitse perustella lapsille tekemisiänne:D Te olette perheen aikuiset ja teette päätökset, piste. Jos haluatte jotain sanoa niin sanokaa että on kiva joskus lähteä ihan kaksistaan viettämään "aikuisten aikaa". Jos teillä on isovanhemmat tms jotka hoitavat lapsia mielellään niin menkää ihmeessä ja ilman häpeää (tätä häpeäntunnetta en tosiaankaan ymmärrä...?)

Ehkä siinä on se ajatus, että vanhemmat haluavat etteivät lapse koe asemaansa perheessä epäreiluna? Ymmärrän hyvin aloittajaa, ja olen itsekin pohtinut samaa. Minä matkustaisin mieluummin ilman lapsia, mies taas ei. Siis emme matkusta.

En jaksa pitää puoliani ja vaatia, ettei se sitten ole mun syy, jos lapset eivät ostaisikaan ajatusta reissusta ilman heitä. Haluan, etten polje omia lapsiani, kuten minua on poljettu kun olin pieni. Ei kylläkään tällä matka-asialla vaan muuten. Siksi sitä ehkä välttää kuin ruttoa, koska se heikensi luottamustani vanhempiini.

Päinvastoin, meillä lapset ymmärtävät olleensa etuoikeutettuja ja huomioonotettuja koska kesä- ja talvilomamatkat on tehty yhdessä ja arkena on menty heidän tarpeittensa mukaan. Ei ole mitään asiaa missä heitä olisi poljettu, ei kai vanhempien yhteinen aika voi olla sitä? Lapsilla on onneksi niin vahva itsetunto etteivät ole riippuvaisia meistä 24/7.

Tuntisivatko lapsenne etuoikeutetuiksi myös silloin, jos niitä kesä- ja talvilomamatkoja ei olisi? Eli vain vanhemmat matkustaisivat, lapset eivät koskaan, vaikka haluaisivat?

Meidän lapset eivät ole olleet koskaan Ruotsia kauempana (kerran olleet siellä) ja minusta olisi kamala ajatus jättää heidät kotiin ja lähteä miehen kanssa kaksin matkalle.

Silloin tilanne olisi tietenkin eri jos lapset eivät koskaan saisi kokea samaa kuin vanhemmat, siitähän ei tässä ollut kyse.

...

Aphan nimenomaan kertoi, että matkustavat vain harvoi, ei joka vuosi. Eli lapset eivät välttämättä pääsisi ollenkaan matkalle, vaan ainoastaan vanhemmt menisivät.