Miten kehtaatte matkustaa ilman lapsia?

Mekin teemme miehen kaksin lyhyitä viikonloppureissuja. On ihana välillä syödä rauhassa ja pitkään ja kävellä myöhään kaupungilla. Nauttia rauhallisesta aamupaloista ja museoita ja muista nähtävyyksistä.

Toki lastenkin kanssa matkustellaan, silloin suurin osa menee lasten ehdoilla. He, jos saisivat valita menisimme aina Legolandiin tai rantalomalle lämpimään, missä on altaat täynnä vesiliukumäkiä ja voi vaan hakea jäätelöä.

Luonnollisestikaan tällaisiin kohteisiin emme lähtisi ilman lapsia.

Vai onko se nyt vaan trendikästä tehdä kaupunkireissuja ilman lapsia? Jos et tee, olet outsider, eikä sinulla ole kerrottavaa ystäväpiirissä...?

Mä matkustan mielummin lasten kanssa. Joskus on oltu kaksin miehen kanssa jossakin, mutta huomattu sitten pohtivamme, että kuka lapsista olis tykännyt siitä ja tästä, mitä reissussa on tullut vastaan. Mutta me on opetettu lapsille, että reissussa tehdään sekä aikuisten että lasten mielestä kivoja asioita, joskus ne voi osoittautua kaikille mieluisiksi. Eli tasapuolisesti vesipuistoa ja taidenäyttelyä. Ilman lapsia potisin huonoa omaatuntoa ehkä eniten siitä, että lapset jäävät vaille niistä kokemuksista ja elämyksistä, joita reissaaminen tarjoaa.

Vierailija kirjoitti:

Vai onko se nyt vaan trendikästä tehdä kaupunkireissuja ilman lapsia? Jos et tee, olet outsider, eikä sinulla ole kerrottavaa ystäväpiirissä...?

En osaa sanoa trendeistä. Me tykkäämme kaupunkireissuista ja lapset eivät niinkään -> luontevaa että teemme niitä kahdestaan.

Toki halvat lentoyhteydet ovat varmaan mahdollistaneet ne useammille kuin ehkä aikaisemmin.

Mun lapset alkoivat reissata heti täysikäiseksi tultuaan kavereittensa kanssa, sellaisia low budget matkoja nuorisomajoissa yöpyen. Eivät pyytäneet näille elämyksilleen vanhempiaan mukaan tai enää ehdottaneet yhteisiä matkoja meidän kanssamme.

Minusta on myös ihan ok, että vanhemmat voivat matkustaa aika ajoin ilman lapsia. Olemme tehneet niin pari kolme kertaa lasten oltua vielä kotona. Muuten koko perheen kesken.

Matkustetaan myös lapsen kanssa, mutta kerran pari vuodessa ihan kahdestaan. Lapsi pääsee reissuun kerran vuodessa isovanhempiensa kanssa ja kerran vuodessa kummitätinsä kanssa. Hänkin siis matkustaa ilman meitä, joten tuskin kokee epäreiluna meidän matkustamista. Lapsi on nyt eskarissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mut joo, mä en matkusta lasten kanssa siksi, että en kehtaisi lähteä ilman heitä, vaan siksi, että HALUAN viettää aikaa lasteni kanssa. Olen hankkinut lapsia siksi, että voisin ihmetellä heidän kanssaan maailmaa ja nautin paljon enemmän siitä, että vietämme aikaa koko perheen kesken kuin siitä, että saisin "omaa aikaa" tai "kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa".

Itselläni on siis lähinnä sellainen olo, että ihmiset, jotka haluavat tehdä asioita ja viettää vapaa-aikaansa ilman lapsia, ovat hankkineet lapsia väärästä syystä. En tiedä miksi, ehkä ympäristön odotusten takia tai koska kuuluu, mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä, että lapset kannattaisi jättää hankkimatta jos ei niiden kanssa halua viettää aikaa.

Tämä on ihan hirveää ja kamalaa ajattelua. Tällaiset ihmiset ovat melkein poikkeuksetta naisia ja anteeksi jos sanon, usein tällaisten naisten liitot ovat vaarassa kaatua juuri tuohon ajatteluun.

Entä kun lapset lähtevät pesästä pois? Mitä ihmettä sitten eteen??

Lapset eivät saa olla koko elämä. Se ei ole hyväksi sinulle, eikä se ole herra paratkoon hyväksi lapsillesi.

Ei ole hyvä heittäytyä vain äidiksi, usko tai ole uskomatta.

Mistä päättelet, että olen "vain äiti"? Herra paratkoon!

Lapseni ovat jo murrosiässä ja koska olen viettänyt heidän kanssaan vapaa-aikani, niin minulla on heihin hyvät suhteet. Lapset eivät liehu kaupungilla tekemässä pahojaan, ryyppäämässä ja potkimassa mummoja, vaan kulkevat harrastuksissa (joihin heitä kuljetan ja tunnen kaikkien heidän kavereidensa vanhemmat). Lapset lähtevät mukisematta joka matkalle vanhempien kanssa ja suorastaan odottavat niitä, koska he tietävät, että matkustaminen on kivaa.

Tämä ei tarkoita, ettei minulla olisi omaa elämää. Olen johtavassa asemassa työelämässä ja työpäiväni ovat joskus pitkiä, mikä on lasten kannalta kurjaa. Lisäksi minulla on muutamana iltana viikossa oma harrastus. Tiedän tasan tarkkaan, mitä alan tehdä kun lapset muuttavat kotoa - vähennän työntekoa ja alan matkustella enemmän ja pidempiä aikoja! Ei tule aika pitkäksi, sen voit uskoa. Tosin epäilen, että lapset tuppautuvat sittenkin mukaan, kun äiti maksaa ;-)

Vierailija kirjoitti:

Tottakai matkustamme ilman lapsia myös! Jos lapset/lapsi on mukana 4-6 viikkoa vuodessa reissuilla on ihan ok lähteä 1-2x pidennetylle viikonloppulomalle kaksistaan. Tai vaikka viikoksi pariksi.

Hassua tuo viimeinen ap:n kappale - Pitäisikö vaan tiukasti sanoa lapsille että nyt on äidin ja iskän vuoro matkustaa kun ollaan jo yli 10 v vietetty lomat kylpylöissä, huvipuistoissa ja muissa lasten kohteissa? Vai olisiko pitänyt opettaa lapset tuohon pienestä pitäen ja nyt on jo myöhäistä muuttaa tapoja?

Ei teidän tarvitse perustella lapsille tekemisiänne:D Te olette perheen aikuiset ja teette päätökset, piste. Jos haluatte jotain sanoa niin sanokaa että on kiva joskus lähteä ihan kaksistaan viettämään "aikuisten aikaa". Jos teillä on isovanhemmat tms jotka hoitavat lapsia mielellään niin menkää ihmeessä ja ilman häpeää (tätä häpeäntunnetta en tosiaankaan ymmärrä...?)

Ehkä siinä on se ajatus, että vanhemmat haluavat etteivät lapse koe asemaansa perheessä epäreiluna? Ymmärrän hyvin aloittajaa, ja olen itsekin pohtinut samaa. Minä matkustaisin mieluummin ilman lapsia, mies taas ei. Siis emme matkusta.

En jaksa pitää puoliani ja vaatia, ettei se sitten ole mun syy, jos lapset eivät ostaisikaan ajatusta reissusta ilman heitä. Haluan, etten polje omia lapsiani, kuten minua on poljettu kun olin pieni. Ei kylläkään tällä matka-asialla vaan muuten. Siksi sitä ehkä välttää kuin ruttoa, koska se heikensi luottamustani vanhempiini.

Asia onkin erikseen sitten, kun lapset elelevät jo omillaan ja ovat itsenäisiä. Silloin he tosiaan voivat mennä jo omia menojaan ja vanhemmat omiaan. Niinhän tämä elämä menee, et kai ole siitä katkera..? No, mut jokainen tavallaan :)!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mut joo, mä en matkusta lasten kanssa siksi, että en kehtaisi lähteä ilman heitä, vaan siksi, että HALUAN viettää aikaa lasteni kanssa. Olen hankkinut lapsia siksi, että voisin ihmetellä heidän kanssaan maailmaa ja nautin paljon enemmän siitä, että vietämme aikaa koko perheen kesken kuin siitä, että saisin "omaa aikaa" tai "kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa".

Itselläni on siis lähinnä sellainen olo, että ihmiset, jotka haluavat tehdä asioita ja viettää vapaa-aikaansa ilman lapsia, ovat hankkineet lapsia väärästä syystä. En tiedä miksi, ehkä ympäristön odotusten takia tai koska kuuluu, mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä, että lapset kannattaisi jättää hankkimatta jos ei niiden kanssa halua viettää aikaa.

Tämä on ihan hirveää ja kamalaa ajattelua. Tällaiset ihmiset ovat melkein poikkeuksetta naisia ja anteeksi jos sanon, usein tällaisten naisten liitot ovat vaarassa kaatua juuri tuohon ajatteluun.

Entä kun lapset lähtevät pesästä pois? Mitä ihmettä sitten eteen??

Lapset eivät saa olla koko elämä. Se ei ole hyväksi sinulle, eikä se ole herra paratkoon hyväksi lapsillesi.

Ei ole hyvä heittäytyä vain äidiksi, usko tai ole uskomatta.

Mistä päättelet, että olen "vain äiti"? Herra paratkoon!

Lapseni ovat jo murrosiässä ja koska olen viettänyt heidän kanssaan vapaa-aikani, niin minulla on heihin hyvät suhteet. Lapset eivät liehu kaupungilla tekemässä pahojaan, ryyppäämässä ja potkimassa mummoja, vaan kulkevat harrastuksissa (joihin heitä kuljetan ja tunnen kaikkien heidän kavereidensa vanhemmat). Lapset lähtevät mukisematta joka matkalle vanhempien kanssa ja suorastaan odottavat niitä, koska he tietävät, että matkustaminen on kivaa.

Tämä ei tarkoita, ettei minulla olisi omaa elämää. Olen johtavassa asemassa työelämässä ja työpäiväni ovat joskus pitkiä, mikä on lasten kannalta kurjaa. Lisäksi minulla on muutamana iltana viikossa oma harrastus. Tiedän tasan tarkkaan, mitä alan tehdä kun lapset muuttavat kotoa - vähennän työntekoa ja alan matkustella enemmän ja pidempiä aikoja! Ei tule aika pitkäksi, sen voit uskoa. Tosin epäilen, että lapset tuppautuvat sittenkin mukaan, kun äiti maksaa ;-)

No tätä juuri tarkoitin.

Et maininnut sanallakaan miestäsi. Sinä ja lapset, lapset ja sinä. Sinä viet, sinä kuljetat, sinä tunnet, sinä maksat.

Tässä oli kyse parisuhteen kahdenkeskisistä matkoista, äiti hyvä.

Me ollaan aina matkustettu lasten kanssa. Syy: ei ole mitään paikkaa missä lapset voisi matkan ajan olla. Olkaa siis onnellisia te, kenellä on noin ihanat isovanhemmat tai muut tuttavat, jotka ottaa lapset hoitoon viikoksi tai kahdeksi.

Toisaalta, kivoja matkoja meillä on aina ollut. Emme muutenkaan miehen kanssa kävisi esim. baareissa, joten ihan sama vaikka ne lapset ovatkin mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheemme käy harvoin lomamatkoilla/ hotellissa/ laivalla jne. Kun jonnekin menemme, on yleensä koko perhe mukana. Olemme miehen kanssa olleet vain pari kertaa kaksin yön yli reissussa. Tuntuisi epäreilulta lapsia kohtaan että me menisimme kaksin pitämään hauskaa ja jättäisimme lapset ilman reissua. Toisaalta olisi tosi kiva mennä miehen kanssa aikuisten lomalle, aikuisten kohteeseen esim. viikonlopuksi.

Te, ketkä reissaatte ilman lapsia (vaikka teillä niitä on), niin matkusteletteko paljon myös lasten kanssa? Miten lapset suhtautuvat matkoihinne? Koetteko huonoa omaatuntoa kun lapset eivät pääse mukaan?

Pitäisikö vaan tiukasti sanoa lapsille että nyt on äidin ja iskän vuoro matkustaa kun ollaan jo yli 10 v vietetty lomat kylpylöissä, huvipuistoissa ja muissa lasten kohteissa? Vai olisiko pitänyt opettaa lapset tuohon pienestä pitäen ja nyt on jo myöhäistä muuttaa tapoja?

(Tiedän että otsikin kehdata-sanalla on 2 merkitystä. En nyt tarkoita viitsimistä, vaan uskaltamista ilman häpeää.)

Olen varmaan väärä henkilö vastaamaan, kun olen ollut kerran matkalla kahdestaan miehen kanssa ja lasten kanssa on matkusteltu ulkomaillakin about 40 kertaa.

Mut joo, mä en matkusta lasten kanssa siksi, että en kehtaisi lähteä ilman heitä, vaan siksi, että HALUAN viettää aikaa lasteni kanssa. Olen hankkinut lapsia siksi, että voisin ihmetellä heidän kanssaan maailmaa ja nautin paljon enemmän siitä, että vietämme aikaa koko perheen kesken kuin siitä, että saisin "omaa aikaa" tai "kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa".

Itselläni on siis lähinnä sellainen olo, että ihmiset, jotka haluavat tehdä asioita ja viettää vapaa-aikaansa ilman lapsia, ovat hankkineet lapsia väärästä syystä. En tiedä miksi, ehkä ympäristön odotusten takia tai koska kuuluu, mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä, että lapset kannattaisi jättää hankkimatta jos ei niiden kanssa halua viettää aikaa.

Jos mä vietän perheen kanssa elämääni 24/7 lukuunottamatta paria pikkureissua/juhlaa/illanviettoa tms mieheni/perheen isän kanssa et todellakaan voi sanoa että en omistaudu perheelle! Mutta yritän tuossa arjessa asettaa myös mieheni ja parisuhteeni sille kuuluvaan asemaan enkä uppoudu äitimaahan.

Minäkin olen ihmetellyt lasteni kanssa maailmaa jo 35v ja nyt jatkan lapsenlapseni kanssa. Ja tosiaan lomailtu yhdessä 4-6 vkoa vuodessa (99% ulkomailla).

Kuten joku toinenkin kommentoi sinulle voi tulla vaikeuksia kun lapset alkaa itsenäistymään - mitä sinulla on sitten jäljellä omasta elämästä? Saatko vielä parisuhteen elvytettyä kun lapset on olleet siinä välissä vuosikausia?

7

Mitäkö jäljellä? No, vaikkapa tämä työ johtavassa asemassa (joka vie nyt liikaa aikaa) ja matkustusinto, kuten sille aiemmallekin kommentoin. Kun lapset muutaman vuoden päästä (ovat murrosiässä) lentävät pesästä, niin tarkoitus olisi vähentää työntekoa ja tehdä vielä enemmän ja pidempiä ulkomaanreissuja. On minulla kyllä harrastuksiakin. Niin, ja erittäin hyvä suhteet llapsiin, jotka - kuten aiemmin epäilin - haluavat ehkä matkustaa äidin kanssa vielä sittenkin kun ovat jo muuttaneet pois ;-)

Vierailija kirjoitti:

Asia onkin erikseen sitten, kun lapset elelevät jo omillaan ja ovat itsenäisiä. Silloin he tosiaan voivat mennä jo omia menojaan ja vanhemmat omiaan. Niinhän tämä elämä menee, et kai ole siitä katkera..? No, mut jokainen tavallaan :)!

En ole katkera :D Jos tarkoitat minua, jonka lapset eivät pyydä minua reppu- ja rinkkareissuilleen mukaan. Ei vaan sanoin sen vain osoittaakseni, että läheiset ihmiset tekevät asioita myös muiden kuin perheensä kanssa. Minusta se on ihan luontevaa ja normaalia, ja on ollut kiva kuulla heidän matkoistaan ja nähdä kuvia jne. Olen kasvattanut heidät itsenäisiksi ja olen siitä ylpeä. Just tuli tekstari pojalta toiselta puolelta maapalloa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheemme käy harvoin lomamatkoilla/ hotellissa/ laivalla jne. Kun jonnekin menemme, on yleensä koko perhe mukana. Olemme miehen kanssa olleet vain pari kertaa kaksin yön yli reissussa. Tuntuisi epäreilulta lapsia kohtaan että me menisimme kaksin pitämään hauskaa ja jättäisimme lapset ilman reissua. Toisaalta olisi tosi kiva mennä miehen kanssa aikuisten lomalle, aikuisten kohteeseen esim. viikonlopuksi.

Te, ketkä reissaatte ilman lapsia (vaikka teillä niitä on), niin matkusteletteko paljon myös lasten kanssa? Miten lapset suhtautuvat matkoihinne? Koetteko huonoa omaatuntoa kun lapset eivät pääse mukaan?

Pitäisikö vaan tiukasti sanoa lapsille että nyt on äidin ja iskän vuoro matkustaa kun ollaan jo yli 10 v vietetty lomat kylpylöissä, huvipuistoissa ja muissa lasten kohteissa? Vai olisiko pitänyt opettaa lapset tuohon pienestä pitäen ja nyt on jo myöhäistä muuttaa tapoja?

(Tiedän että otsikin kehdata-sanalla on 2 merkitystä. En nyt tarkoita viitsimistä, vaan uskaltamista ilman häpeää.)

Olen varmaan väärä henkilö vastaamaan, kun olen ollut kerran matkalla kahdestaan miehen kanssa ja lasten kanssa on matkusteltu ulkomaillakin about 40 kertaa.

Mut joo, mä en matkusta lasten kanssa siksi, että en kehtaisi lähteä ilman heitä, vaan siksi, että HALUAN viettää aikaa lasteni kanssa. Olen hankkinut lapsia siksi, että voisin ihmetellä heidän kanssaan maailmaa ja nautin paljon enemmän siitä, että vietämme aikaa koko perheen kesken kuin siitä, että saisin "omaa aikaa" tai "kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa".

Itselläni on siis lähinnä sellainen olo, että ihmiset, jotka haluavat tehdä asioita ja viettää vapaa-aikaansa ilman lapsia, ovat hankkineet lapsia väärästä syystä. En tiedä miksi, ehkä ympäristön odotusten takia tai koska kuuluu, mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä, että lapset kannattaisi jättää hankkimatta jos ei niiden kanssa halua viettää aikaa.

Jos mä vietän perheen kanssa elämääni 24/7 lukuunottamatta paria pikkureissua/juhlaa/illanviettoa tms mieheni/perheen isän kanssa et todellakaan voi sanoa että en omistaudu perheelle! Mutta yritän tuossa arjessa asettaa myös mieheni ja parisuhteeni sille kuuluvaan asemaan enkä uppoudu äitimaahan.

Minäkin olen ihmetellyt lasteni kanssa maailmaa jo 35v ja nyt jatkan lapsenlapseni kanssa. Ja tosiaan lomailtu yhdessä 4-6 vkoa vuodessa (99% ulkomailla).

Kuten joku toinenkin kommentoi sinulle voi tulla vaikeuksia kun lapset alkaa itsenäistymään - mitä sinulla on sitten jäljellä omasta elämästä? Saatko vielä parisuhteen elvytettyä kun lapset on olleet siinä välissä vuosikausia?

7

Mitäkö jäljellä? No, vaikkapa tämä työ johtavassa asemassa (joka vie nyt liikaa aikaa) ja matkustusinto, kuten sille aiemmallekin kommentoin. Kun lapset muutaman vuoden päästä (ovat murrosiässä) lentävät pesästä, niin tarkoitus olisi vähentää työntekoa ja tehdä vielä enemmän ja pidempiä ulkomaanreissuja. On minulla kyllä harrastuksiakin. Niin, ja erittäin hyvä suhteet llapsiin, jotka - kuten aiemmin epäilin - haluavat ehkä matkustaa äidin kanssa vielä sittenkin kun ovat jo muuttaneet pois ;-)

Niin, isä ei ole enää kuvioissa mukana ja sitä juuri olen tässä sanonutkin. Kun omistautuu lapsilleen noin, usein parisuhde ei voi hyvin. Tai isä on kuvioiss amukana, muttet edes mainitse häntä. Tätä tarkoitin, juuri tätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mut joo, mä en matkusta lasten kanssa siksi, että en kehtaisi lähteä ilman heitä, vaan siksi, että HALUAN viettää aikaa lasteni kanssa. Olen hankkinut lapsia siksi, että voisin ihmetellä heidän kanssaan maailmaa ja nautin paljon enemmän siitä, että vietämme aikaa koko perheen kesken kuin siitä, että saisin "omaa aikaa" tai "kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa".

Itselläni on siis lähinnä sellainen olo, että ihmiset, jotka haluavat tehdä asioita ja viettää vapaa-aikaansa ilman lapsia, ovat hankkineet lapsia väärästä syystä. En tiedä miksi, ehkä ympäristön odotusten takia tai koska kuuluu, mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä, että lapset kannattaisi jättää hankkimatta jos ei niiden kanssa halua viettää aikaa.

Tämä on ihan hirveää ja kamalaa ajattelua. Tällaiset ihmiset ovat melkein poikkeuksetta naisia ja anteeksi jos sanon, usein tällaisten naisten liitot ovat vaarassa kaatua juuri tuohon ajatteluun.

Entä kun lapset lähtevät pesästä pois? Mitä ihmettä sitten eteen??

Lapset eivät saa olla koko elämä. Se ei ole hyväksi sinulle, eikä se ole herra paratkoon hyväksi lapsillesi.

Ei ole hyvä heittäytyä vain äidiksi, usko tai ole uskomatta.

Mistä päättelet, että olen "vain äiti"? Herra paratkoon!

Lapseni ovat jo murrosiässä ja koska olen viettänyt heidän kanssaan vapaa-aikani, niin minulla on heihin hyvät suhteet. Lapset eivät liehu kaupungilla tekemässä pahojaan, ryyppäämässä ja potkimassa mummoja, vaan kulkevat harrastuksissa (joihin heitä kuljetan ja tunnen kaikkien heidän kavereidensa vanhemmat). Lapset lähtevät mukisematta joka matkalle vanhempien kanssa ja suorastaan odottavat niitä, koska he tietävät, että matkustaminen on kivaa.

Tämä ei tarkoita, ettei minulla olisi omaa elämää. Olen johtavassa asemassa työelämässä ja työpäiväni ovat joskus pitkiä, mikä on lasten kannalta kurjaa. Lisäksi minulla on muutamana iltana viikossa oma harrastus. Tiedän tasan tarkkaan, mitä alan tehdä kun lapset muuttavat kotoa - vähennän työntekoa ja alan matkustella enemmän ja pidempiä aikoja! Ei tule aika pitkäksi, sen voit uskoa. Tosin epäilen, että lapset tuppautuvat sittenkin mukaan, kun äiti maksaa ;-)

No tätä juuri tarkoitin.

Et maininnut sanallakaan miestäsi. Sinä ja lapset, lapset ja sinä. Sinä viet, sinä kuljetat, sinä tunnet, sinä maksat.

Tässä oli kyse parisuhteen kahdenkeskisistä matkoista, äiti hyvä.

No kyllä isäkin kuljettaa lapsia sinne harrastuksiin ihan yhtä paljon kuin minäkin. Ja tekee töitä ihan yhtä lailla kuin minäkin ;-) En nyt jotenkin osaa ajatella itseäni miehen kanssa minään "yksikkönä", vaan olen ihan aikuinen ihminen, jolla on suhde toiseen aikuiseen ihmiseen ja meillä on yhteisiä lapsia. Mies osaa kyllä vastata omasta puolestaan, minun ei tarvitse tehdä sitä hänen puolestaan - tosin hän ei taida palstailla täällä. Minun ei tarvitse kulkea miehen kanssa kuin paita ja peppu eikä ajatella hänen puolestaan. Hänelläkin on muuten omia harrastuksia ;-)

Niin, ja me molemmat tykkäämme viettää aikaa lasten kanssa, kun olemme sellaisia hankkineet! Teemme muuten joskus myös niin, että jaamme lapset ja molemmat lähtevät osan lapsista kanssa jonnekin.. Minä myös teen mm. joka vuosi noin viikon mittaisen euroopanreissun lasten kanssa keskenäni, kun mies on työmatkalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheemme käy harvoin lomamatkoilla/ hotellissa/ laivalla jne. Kun jonnekin menemme, on yleensä koko perhe mukana. Olemme miehen kanssa olleet vain pari kertaa kaksin yön yli reissussa. Tuntuisi epäreilulta lapsia kohtaan että me menisimme kaksin pitämään hauskaa ja jättäisimme lapset ilman reissua. Toisaalta olisi tosi kiva mennä miehen kanssa aikuisten lomalle, aikuisten kohteeseen esim. viikonlopuksi.

Te, ketkä reissaatte ilman lapsia (vaikka teillä niitä on), niin matkusteletteko paljon myös lasten kanssa? Miten lapset suhtautuvat matkoihinne? Koetteko huonoa omaatuntoa kun lapset eivät pääse mukaan?

Pitäisikö vaan tiukasti sanoa lapsille että nyt on äidin ja iskän vuoro matkustaa kun ollaan jo yli 10 v vietetty lomat kylpylöissä, huvipuistoissa ja muissa lasten kohteissa? Vai olisiko pitänyt opettaa lapset tuohon pienestä pitäen ja nyt on jo myöhäistä muuttaa tapoja?

(Tiedän että otsikin kehdata-sanalla on 2 merkitystä. En nyt tarkoita viitsimistä, vaan uskaltamista ilman häpeää.)

Olen varmaan väärä henkilö vastaamaan, kun olen ollut kerran matkalla kahdestaan miehen kanssa ja lasten kanssa on matkusteltu ulkomaillakin about 40 kertaa.

Mut joo, mä en matkusta lasten kanssa siksi, että en kehtaisi lähteä ilman heitä, vaan siksi, että HALUAN viettää aikaa lasteni kanssa. Olen hankkinut lapsia siksi, että voisin ihmetellä heidän kanssaan maailmaa ja nautin paljon enemmän siitä, että vietämme aikaa koko perheen kesken kuin siitä, että saisin "omaa aikaa" tai "kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa".

Itselläni on siis lähinnä sellainen olo, että ihmiset, jotka haluavat tehdä asioita ja viettää vapaa-aikaansa ilman lapsia, ovat hankkineet lapsia väärästä syystä. En tiedä miksi, ehkä ympäristön odotusten takia tai koska kuuluu, mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä, että lapset kannattaisi jättää hankkimatta jos ei niiden kanssa halua viettää aikaa.

Jos mä vietän perheen kanssa elämääni 24/7 lukuunottamatta paria pikkureissua/juhlaa/illanviettoa tms mieheni/perheen isän kanssa et todellakaan voi sanoa että en omistaudu perheelle! Mutta yritän tuossa arjessa asettaa myös mieheni ja parisuhteeni sille kuuluvaan asemaan enkä uppoudu äitimaahan.

Minäkin olen ihmetellyt lasteni kanssa maailmaa jo 35v ja nyt jatkan lapsenlapseni kanssa. Ja tosiaan lomailtu yhdessä 4-6 vkoa vuodessa (99% ulkomailla).

Kuten joku toinenkin kommentoi sinulle voi tulla vaikeuksia kun lapset alkaa itsenäistymään - mitä sinulla on sitten jäljellä omasta elämästä? Saatko vielä parisuhteen elvytettyä kun lapset on olleet siinä välissä vuosikausia?

7

Mitäkö jäljellä? No, vaikkapa tämä työ johtavassa asemassa (joka vie nyt liikaa aikaa) ja matkustusinto, kuten sille aiemmallekin kommentoin. Kun lapset muutaman vuoden päästä (ovat murrosiässä) lentävät pesästä, niin tarkoitus olisi vähentää työntekoa ja tehdä vielä enemmän ja pidempiä ulkomaanreissuja. On minulla kyllä harrastuksiakin. Niin, ja erittäin hyvä suhteet llapsiin, jotka - kuten aiemmin epäilin - haluavat ehkä matkustaa äidin kanssa vielä sittenkin kun ovat jo muuttaneet pois ;-)

Niin, isä ei ole enää kuvioissa mukana ja sitä juuri olen tässä sanonutkin. Kun omistautuu lapsilleen noin, usein parisuhde ei voi hyvin. Tai isä on kuvioiss amukana, muttet edes mainitse häntä. Tätä tarkoitin, juuri tätä.

No kyllä isäkin kuljettaa lapsia sinne harrastuksiin ihan yhtä paljon kuin minäkin. Ja tekee töitä ihan yhtä lailla kuin minäkin ;-) En nyt jotenkin osaa ajatella itseäni miehen kanssa minään "yksikkönä", vaan olen ihan aikuinen ihminen, jolla on suhde toiseen aikuiseen ihmiseen ja meillä on yhteisiä lapsia. Mies osaa kyllä vastata omasta puolestaan, minun ei tarvitse tehdä sitä hänen puolestaan - tosin hän ei taida palstailla täällä. Minun ei tarvitse kulkea miehen kanssa kuin paita ja peppu eikä ajatella hänen puolestaan. Hänelläkin on muuten omia harrastuksia ;-)

Niin, ja me molemmat tykkäämme viettää aikaa lasten kanssa, kun olemme sellaisia hankkineet! Teemme muuten joskus myös niin, että jaamme lapset ja molemmat lähtevät osan lapsista kanssa jonnekin.. Minä myös teen mm. joka vuosi noin viikon mittaisen euroopanreissun lasten kanssa keskenäni, kun mies on työmatkalla.

Nuorempi lapsi täytti juuri kymmenen, mutta on käynyt jo lähes 15 maassa. Suurin osa luokkakavereista ei ole päässyt kuin ruotsinlaivalle. Niin että joo, todellakin kehtaan matkustaa ilman lapsia, enkä mieti miten lapset siihen suhtautuvat. Ihan jo kasvatusmielessä on tärkeää, ettei aina saa mitä haluaa.

Matkustan kerran vuodessa pidennetyn viikonlopun yksin jonnekin kaupunkilomakohteeseen. Lataan akkuja, keskityn matkalla kohteisiin, joista lapset tai mies ei välittäisi, luen kirjoja kahviloissa. Yhden (tarjous)lentoliput, majoittautuminen ja syöminen ei maksa juuri mitään (versus koko perheen matkaliput, ruoat, pääsyliput huvipuistoihin yms.)

Joo, häpeän suunnattomasti ja olen tämän perusteella tehnyt lapset väärillä motiiveilla. 😁

Ok,  reppureissajien Äippä :)!

Hauskaa vappua!

Ap tässä

Moni näyttää matkustavan ongelmitta ilman lapsia, MUTTA tällöin on myös niitä lapsellisia reissuja. Me emme siis käy ulkomailla (ja lasken siis ulkomaanreissuiksi myös risteilyt Ruotsiin ja Viroon) läheskään joka vuosi. Tämän vuoksi lasten mielestä on epäreilua jos he eivät pääse mukaan. Lapset kuuluvat perheeseemme ja heidänkin ajatuksia kuunnellaan meillä. Tietenkin voimme vain sanoa että äiti ja isä lähtee nyt lomalle, vaikka se teitä lapsia kuinka harmittaisi. Tuo kuiten on se, mikä minua mietityttää. Sukulaisten tai tuttavien takia en häpeä.

Lapset saisimme kyllä hoitoon, mutta lemmikkiemme takia on todella hankalaa olla poissa kotoa.

Ap