Onko teille tullut koskaan vahvaa tunnetta jostain ihmisestä?

Noh, yks mies ihastui muhun ja muutenkin oli tosi mukava aina kun tavattiin. Ihmettelin et miten joku voi tykätä musta noin paljon? Pikkuhiljaa aloin itsekin tykkäämään tästä miehestä, ja oli myös hieman tunteita mukana. Lopulta mulle selvis et se on varattu, ja sillä on 2 lasta.. Joten se siitä sit....

Ei mulla oo koskaan ollu näin vahvoja tunteita ketään kohtaan. Saa toki alapeukuttaa, ne jotka ei tykänny mun tarinasta.

On tullut tunne, että kuulun yhteen itseäni huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Tunne on niin järjetön, että tiedän ettei niin tule käymään.

Mä nuorena näin yhtä kundia säännöllisesti kaupungilla & ajattelin aina sopivani hyvin yhteen sen kanssa. Siis luonteeltani enkä pelkästään ulkomuodon perusteella! No, meni ehkä vuosi ja meidät esiteltiin toisillemme ja oli ihan hullua rakkautta ensi tapaamisella. Suhde kyllä päättyi mahdollisimman sekaviin tunnelmiin ennenkuin oli kunnolla alkanutkaan, mutta oli jotain aivan muuta kuin muut suhteet sitä ennen tai sen jälkeen. Olisin tehnyt mitä vaan tämän miehen takia, sellainen oli tunnetila vielä pitkään suhteen jälkeenkin. Olisi mukava vielä joskus tavata ja kysellä hänen fiiliksiään silloin joskus. Mulle jäi tunne, että pelästyi omia tunteitaan, koska jätti mut yllättäen juuri kun oli kertonut rakastuneensa ?!?

Eräästä miespuolisesta työkaverista tuli juuri sellainen tunne. Tiedättekö sellainen, kun ei edes saa sanaa suustaan, vaikka yleensä olenkin todella puhelias ja keksin juteltavaa vaikka kenen kanssa. En ollut ikinä eläissäni ollut yhtä ihastunut ja tunne oli molemminpuoleinen. Valitettavasti koko juttu kaatui erilaisten elämäntilanteiden takia, mutta on jäänyt niin kaivelemaan ja harmittamaan, että miksi päästin hänet valumaan käsistäni, sillä itse olin se suhteen lopettava osapuoli.. Nykyään hänellä kaksi lasta, muttei ainakaan vielä naimisissa. Vieläkin joskus elättelen toivoa, että ehkä vielä tavataan paremmissa merkeissä :)

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut tämän tunteen kerran. Rakastuin ensi vilkaisulla ja vaan tiesin. Meillä olikin lyhyt juttu, mutta loppujen lopuksi mies ei kokenut samoin :(

Vieläkin, vuosien jälkeen ottaisin tuon miehen. Aina nämä jutut ei mene kuin strömsöössä.

Minulla oli melko samanlainen tunne ensirakkauteni kanssa. Välillämme oli jokin syvempi jännite ja yhteys, mutta elämäntilanteemme olivat niin erilaiset, ettei siitä tullut kuin lyhyt romanssi ja pitkät sydänsurut. Mutta  uskon, että silläkin kohtaamisella oli jokin tarkoitus. Ehkä seuraavassa elämässä sitten...

Opiskeluaikana olin luennolla jossa oli oman pienen pääaineen lisäksi uusia sivuaineopiskelijoita joita en tuntenut etukäteen. Luennoitsija oli jättänyt loppupäähän tilaa aiheesta kommentointiin ja pian juttu eteni kiinnostavaksi ja hyvällä tapaa kriittiseksi keskusteluksi. Juuri ennen kuin luentoaika oli loppumassa onnistuin muotoilemaan oman kommenttini tosi teräväksi ja tyhjentäväksi johon luennoitsija totesi että tähän on hyvä lopettaa.

Sitten takaani kuului matala miesääni joka todella varmalla ja sellaisella verkkaisen vakaalla äänellä nosti esiin argumentissani ilmenneen ajatusvirheen, korjasi sen ja muotoili esittämäni teorian täydellisessä muodossa. Käänsin pääni ja kun näin hänet koin jotain mitä olin aiemmin luullut tapahtuvan vain saduissa: katseemme kohdatessa näin miehen sieluun ja hän minun. Tiesin ensisilmäyksestä että meistä tulisi toisillemme äärimmäisen merkittävät ihmiset ja hänellä oli ollut täysin sama fiilis. Me pelastimme toisemme itseltämme ja muilta huonoilta valinnoilta siinä elämänvaiheessa.

Emme päätyneet yhteen, emme halunneet eikä meillä ollut seksuaalista tai romanttista tarvetta muodostaa parisuhdetta. Emme ole tekemissä sillä hänen vaimonsa ei kestä sitä että miehellä on syvä, jopa syvempi henkinen yhteys johonkin toiseen kuin elämänkumppaniinsa (me tapasimme ennen heidän naimisiinmenoaan). Itse tästä oppineena en ole halunnut edes kertoa lapseni isälle koko ihmisen olemassaolosta, mutta minulle hän on yhä ainoa oikea sielunkumppani jonka elämäni polulla olen kohdannut.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaksi kokemusta. Ekalla kerralla mulla oli välittömästi sellainen olo että tämä voisi olla "se", siinä oli jotain maagista, ja se "taika" säilyi ihan ensisanoista katkeraan loppuun saakka. Olosuhteet olivat suhteen onnistumista vastaan. 

Toinen on mieheni. Ei mitään rakkautta ensisilmäyksellä, mutta tosi pian tuli tunne, että tähän voin luottaa, voin olla oma itseni, sovimme yhteen. Rakkaus on muuttunut, lujittunut, pysynyt. Jotain muuta siis kuin uutuudenviehätystä, jossa kuvittelemme johonkin ihmiseen ominaisuuksia jotka eivät aivan vastaa totuutta ja suljemme silmät epäilyiltä :).

Kuulostaa ihan kuin itse olisin kirjoittanut tämän, samankaltaiset kokemukset!

Minun miehelle se tunne tuli ensin. Olin silloin vielä edellisessä parisuhteessa kun opiskelupaikan pelihuoneessa biljardia pelatessa sanoi yhtäkkiä mulle että "sun kanssa mä aion mennä naimisiin".

Ei kauaa siinä mennyt kun leimahti mullakin. Oli oikeasti kuin jotain taikaa... Kuulostaa varmaan naurettavalta mutta oli kuin olisi vaan kaikki loksahtanut paikoilleen. Luettiin vaan toisiamme niin hyvin ja ekoilla treffeillä tuntui että olis tuntenut koko elämänsä.

Nyt ollaan naimisissa. 

Kai siinä jotain sitten oli.. :)

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut tämän tunteen kerran. Rakastuin ensi vilkaisulla ja vaan tiesin. Meillä olikin lyhyt juttu, mutta loppujen lopuksi mies ei kokenut samoin :(

Vieläkin, vuosien jälkeen ottaisin tuon miehen. Aina nämä jutut ei mene kuin strömsöössä.

Sama kokemus. Vuoden verran näin miestä opiskelujen merkeissä melko säännöllisesti ja olin ihastunut. Joistakin hänen kommenteistaan pystyi päättelemään, että hänkin voisi olla kiinnostunut. Meni pari vuotta ja emme nähneet. Sitten matkustin miehen kotipaikkakunnalle kavereitani tapaamaan. Rohkaisin itseni ja otin yhteyttä mieheen. Tapasimme, mutta hän vaikutti tylyn oloiselta ja liukeni paikalta kohtalaisen äkkiä.

No, tapaamisesta oli se hyöty, että pääsin ihastuksen tunteestani yli. Ei hän ollutkaan minusta kiinnostunut.

Kyllä, työpaikan ruokalan terassilla! Ensikatseesta tuli sellainen ajasta ja paikasta irrallaan oleva tunne, varmuus siitä että ollaan tunnettu "aina". Ei siitä seurannut mitään. Liian paljon kaikkea, asioita ja ihmisiä, jotta olisi ollut mahdollisuus edes varovaiseen tutustumiseen. Emme ole nähneet kymmeneen vuoteen,mutta hän saa edelleen lämpimän ajatuksen minulta. <3

Sinkkuaikoina tuli usein herättyä milloin mistäkin ja kenen kanssa. Yksi aamu oli kuin moni muukin aikaisemmin. Jossain vaiheessa jäin katsomaan "edellisen illan saalistani" ja yhtäkkiä "bing"! Tuli aivan kummallinen fiilis, että tuosta miehestä voisin oikeasti välittää. Lähdin kotiin ilman puhelinnumeroa. Seuraavina päivinä en kavereille muusta puhunutkaan kuin tuosta miehestä, mutta en ollut yhtään harmissaan, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta saada yhteyttä häneen. Oli aivan tyynen rauhallinen, sillä TIESIN että me vielä tapaamme. Eikä sitten mennytkään kuin viikko, kun todella törmäsimme toisiimme! Tästä on nyt tasan 15 vuotta aikaa ja yhä yhdessä.

Kaikesta tuosta huolimatta, en ole koskaan tuntenut "mystistä sielunkumppanuutta" mieheni kanssa, vaikka minulla on useampikin kokemus sellaisesta. Silti tunne, että näin kuuluu olla, on ollut vahva.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vastaavanlainen tunne, siis että kuulumme yhteen ja myös tunne, että hän tietää saman. Aina kun näemme, joku minussa sanoo, että me molemmat tiedetään jotain, mitä ei sanota ääneen. Kuulostaa täydeltä huuhaalta. Myös meidän kohtaamisessamme on ollut vähän kohtalonomaisia hassuja sattumuksia ja hänestä on paljastunut lisää ns. hyviä asioita. 

Noh, tällä ajatuksella ja tunteella on hauska leikkiä, erityisen vakavasti en sitä ota. Uskon, että tässäkin asiat menevät juuri niin kuin kuuluu ja aika näyttää. Ja ap:lle tiedoksi että olen nainen, en miehesi :D

Mitä oikeasti sanotte tästä? Olen tavannut yhden tällaisen miehen 5 kertaa. Kolmannella tapaamisella huomasin, että silloin olleet nimipäivät olivat: Ilona, Unelma ja Valo. Olin jo muutenkin täyttä häkää ihan jossain enkelisfrääreissä liittyen tuohon mieheen ja tapasimme vielä kaksi kertaa. Nimipäiväänsä viettivät ensin Gabriel (yksi arkkienkeliksi sanottu) ja Lempi!!!

Siis Ilona, Unelma, Valo, Gabriel ja Lempi, 5 times in a row! Ei muita "vääriä" nimiä siinä välissä!

2 kertaa on tapahtunut näin. Toinen kohtaaminen oli luotaantyöntävä, todella voimakas vastenmielisyys täysin vierasta normaalin näköistä miestä kohtaan yhden julkisen tapahtuman yhteydessä. Suorastaan pelottava, lähdin pois paikalta kun ahdisti niin paljon. Ja toinen oli totaalisen vastakkainen tunne eli kun näin, taas kerran, täysin vieraan miehen kävelevän päivällä kadulla vastaan niin tiesin sillä samalla sekunnilla, että hänen kanssa vielä päädyn yhteen. Ja niin siinä kävikin. Olen skeptikko noin yleensä tällaisten asioiden suhteen, mutta nämä tuntemukset ovat olleet niin voimakkaita, ja tulleet kuin salama kirkkaalta taivaalta, että joskus olen miettinyt menneiden elämien olemassaolon ja ennalta määrätyn kohtalon mahdollisuutta. (Tietysti nupissakin voi olla vikaa...)

On tullut oudon voimakkaat tunteet pariakin miestä kohtaan. En tehnyt asioille mitään, koska olen niin huonoitsetuntoinen. En osaa enkä uskalla näyttää ihastustani. Olenkohan jäänyt paljosta paitsi ja voinkohan vielä tavata sitä oikeaa?

Vierailija kirjoitti:

On tullut. Se näytti niin tutulta, en kuitenkaan keksinyt missä oltaisiin ennen tavattu. Eka ajatus joka tuli oli vain että mitä Tuo täällä tekee? Koskaan mitään ei syntynyt, olin liian ihastunut häneen ja pelkäsin liikaa. En koskaan saanut tietää, oliko tunne molemminpuolinen, joskus minusta tuntui että oli. Nyt jälkikäteen ajatellen olen tullut tulokseen, että niin ei välttämättä ollutkaan. Joskus ajattelin, että kohdataan myöhemmin vielä ja polkumme yhdistyvät, mutta nykyään kun elämässä on niin paljon muuta, en oikein jaksa enää niinkään ajatella. Mielenkiintoista silti, että kenestäkään muusta ihmisestä ei ole noin voimakasta tuttuuden tunnetta tullut.

Minulla oli myös jännä tunne tai tieto tästä Ilona, Unelma, Valo.. jne -miehestä, että tulemme ilman muuta vielä tapaamaan. Tunsimme siis vuosia ennen tätä 5 suoraa, mutta sitten oli välissä vuosien tauko, jolloin emme kuulleet toisistamme sanaakaan. En edes tiennyt, menisikö mies pakoon vai haluaisiko halata minua, jos vielä näkisimme. (Hän sitten halasi!)

Olin vieläpä kirjoittanut päiväkirjaanikin, että "sitten me Saken kanssa keskustelemme ja puimme Jaakon touhuja, että onko se kiinnostunut minusta vaiko ei ole" kun ajattelin tulevaa "jälleennäkemistämme". "Sakke" on siis nykyinen mieheni, jonka tunsin ennen "Jaakkoa" ja jonka kanssa päädyin yhteen kun en uskonut "Jaakon" enää kiinnostuvan minusta, VAIKKA paradoksaalisesti tiesin että tapaamme jossain muodossa vielä.

Ja täsmälleen näin tapahtui :O (Meillä on kaveruuteen perustuva järkiliitto mieheni kanssa.)

Lisäksi kun pidimme harvakseltaan yhteyttä uudelleen tavattuamme niin "tiesin", ettei mun tartte olla huolissani olenko puhelimen luona kun hän soittaa, vaan että hän onnistuu soittamaan aina niin, että olen puhelimen vierellä ja tiesin myös ennen hänen viimeistä puheluaan (toistaiseksi), että sen hän soittaa niin, etten mä ole puhelimen äärellä. Näinkin tapahtui. Se oli kummallista.

Ihan kännykkä mulla on, johon jää soitot näkyviin, mutta mä nyt vain halusin olla vastaamassa jos hän soittaa, koska se oli niin tärkeää :) Ja sitten kun aikaa oli kulunut, niin "kestin" jo senkin, että puhelu tulee kun en heti voi vastata! Apua, kuulostaapa tosi kornilta näin kirjoitettuna :D

Hassua on myös se, että nyt minulle ei ole annettu tiedon murenaakaan, miten juttu jatkuu :/ En siis tiedä :(

Palstanäkijöiden kokoontumisajot taas vauhdissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tullut. Mulla on 3 sielunkumppania joista yksi tulee aina olemaan suuri rakkauteni vaikkemme ole koskaan yhdessä. Ystävyys ja yhteys säilyy välimatkasta huolimatta. 2 näistä on miehiä ja yksi nainen.

Vaistoan myös herkästi jos en pidä jostain hlöstä, se tunne tulee heti tavatessa.

Miski teistä ei koskaan tullut paria?

Tunne oli liian voimakas silloin nuorempana, pelottava. Elämä vei erilleen mutta yhä 30 vuoden jälkeen rakkaus on olemassa siitä huolimatta että kumpikin on tahoillaan onnellisesti naimisissa.

Olen kateellinen teidän kokemuksista. Itse en saa yhteyttä ihmisiin ollenkaan, pysyn heistä nykyään erossa. Ikinä ei ole tullut tuollaisia tunteita, valitettavasti. 

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt te, joilla tunne on johtanut yhteiseen tulevaisuuteen, että onko se mies kokenut myös vastaavan tunteen tai tietoisuuden?

Kyllä, jopa voimakkaampana kuin minä. Mulla oli tunne myös enemmän toteamus: kiva, tuo se on, mutta hänelle olin suurin rakkaus ja intohimon kohde heti ensitapaamisella. Kiusallista hänelle se oli työhaastattelu:) Ihmettelin kun oli niin jäykkä ja varautunut haastattelun ajan. 2 vuotta myöhemmin aloimme seurustelemaan ja se oli menoa kerralla. Yhdessä nyt 20v

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt te, joilla tunne on johtanut yhteiseen tulevaisuuteen, että onko se mies kokenut myös vastaavan tunteen tai tietoisuuden?

Meillä kävi hassusti että lapsena asuttiin naapureina vuoden verran ja lapsenmielisesti "seurusteltiin". Muutin perheeni kanssa pois enkä tavannut enää naapurinpoikaa, kunnes kuusi vuotta myöhemmin sain tekstiviestin tuntemattomasta numerosta, missä kysyttiin että mitä kuuluu ja muistanko tätä naapurinpoikaa enää. Hassua oli, että olin joskus aiemmin miettinyt mitähän tuolle pojalle nykyään kuuluu. Hänkin oli siis miettinyt minua. Ja saanut jonkun yhteisen tuttavan kautta puhelinnumeroni. Nyt sitten olemme olleet yli 10 vuotta yhdessä, naimisissa ja kaksi lasta.