Lue keskustelun säännöt.
Onko teille tullut koskaan vahvaa tunnetta jostain ihmisestä?
25.04.2016 |
Kertokaa niistä kohtaamisista, joista teille on tullut tunne että nyt on tosi kyseessä. Tuliko tunne heti vai ajansaatossa? Miten etenitte asian suhteen?
Minulle tuli aikoja sitten vahva tunne erään miehen suhteen. En siis ollut silloin vielä puhunut hänen kanssaan, katsellut vaan. Oli vahva tunne, siitä että kyseisessä miehessä on jotain erityistä. No tutustuimme paremmin, mutta sitten tiemme erkanivat. Nyt ollaan taas oltu yhteyksissä ja sama tunne kolkuttelee jo neljättä vuotta. Välillämme ei ole ollut mitään intiimiä, vaan hyvin lämmin ystävällinen suhde. Mutta mulla on outo kutina, että päädytään yhteen ja ollaan onnellisia.
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Lisää!
Sieniä!
HAHAHAHAH!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä te olette aika höperöitä noiden tuntemuksienne kanssa. Ei voi kun ihmetellä! = D
Vierailija kirjoitti:
Mieheni kohdalla vain ajattelin: "Siinä hän on". Ei mitään sen romanttisempia tai kiihkeämpiä tunteita.
Olemme olleet naimisissa kohta 20 vuotta.
Sama täällä, jotenkin vain tuli samanlainen kuvailemasi tunne oman miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Olen kateellinen teidän kokemuksista. Itse en saa yhteyttä ihmisiin ollenkaan, pysyn heistä nykyään erossa. Ikinä ei ole tullut tuollaisia tunteita, valitettavasti.
Minä toivon sinulle kaikkea hyvää
ja sitä ,että löytäisit elämäsi Rakkauden
Oli vahva tunne, kun tapasin mun miehen. Tavattiin työpaikalla, vaihdettiin pari sanaa enkä siinä vaiheessa vielä ajatellut kummempia. Sitten ojensin miehelle yhden paperin, katsottiin noin sekunnin tai kaksi toisiamme silmiin ja hymyiltiin. Mulle tuli mieleen ajatus, että "Siinähän sä olet, oon etsinyt sua!" Vuosia jälkeenpäin mies alkoi puhua, että tiesi sillä hetkellä, että me tullaan olemaan loppuelämämme yhdessä. Siitä on nyt melkein 15 vuotta ja ollaan onnellisesti yhdessä, neljän lapsen vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oli vahva tunne, kun tapasin mun miehen. Tavattiin työpaikalla, vaihdettiin pari sanaa enkä siinä vaiheessa vielä ajatellut kummempia. Sitten ojensin miehelle yhden paperin, katsottiin noin sekunnin tai kaksi toisiamme silmiin ja hymyiltiin. Mulle tuli mieleen ajatus, että "Siinähän sä olet, oon etsinyt sua!" Vuosia jälkeenpäin mies alkoi puhua, että tiesi sillä hetkellä, että me tullaan olemaan loppuelämämme yhdessä. Siitä on nyt melkein 15 vuotta ja ollaan onnellisesti yhdessä, neljän lapsen vanhempia.
Tarkoitin siis sitä, että myös mies tunsi silloin samalla hetkellä sen saman tunteen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä te olette aika höperöitä noiden tuntemuksienne kanssa. Ei voi kun ihmetellä! = D
Joo, ei tätä voi kuin ihmetellä ja kummastella jos ei ole itse kokenut tuollaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sielunkumppanuutta joka kantaa ajan ja kohtalon yli. Onneksi olen kokenut sen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kateellinen teidän kokemuksista. Itse en saa yhteyttä ihmisiin ollenkaan, pysyn heistä nykyään erossa. Ikinä ei ole tullut tuollaisia tunteita, valitettavasti.
Ehkä et ole vielä vaan tavannut sellaista ihmistä! Muista, että kaikella on oma aikansa ja paikkansa. Kun olet sen suhteen luottavaisin mielin, jotain pysäyttävää tulee varmasti tapahtumaan! Pidän sinulle myös peukkuja. Kaikkea ihanaa sinulle.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
On tullut tunne, että kuulun yhteen itseäni huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Tunne on niin järjetön, että tiedän ettei niin tule käymään.
Mulla sama ja sain pakit :( ihan hullua mutta en saa häntä pois mielestä vaikka aina ihan sähköä ilmassa kun nähdään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläkin näitä outoja kokemuksia. Tästä on jo yli 20 vuotta aikaa. Tulin isossa tavaratalossa alas pitkiä liukuportaita kavereideni kanssa ja pidin kättäni kaiteella. Alhaalla vastakkaisesta suunnasta liukuportaisiin tuli nuori mies kavereidensa kanssa. Jotenkin aika pysähtyi ja vain tuijotimme toisiamme kun liukuportaat liukuivat toisiaan kohti. Kohdalla hän sipaisi kevyesti kättäni. Alhaalla käänyin katsomaan ja hänkin katsoi minua. Sitten jatkoimme matkaamme tahoillamme. Oli aika hämmentävä kokemus ja on jostain syystä jäänyt mieleeni.
Toinen kohtaaminen oli arkisessa tilanteessa postin edessä. Mies seisoi hankalasti tiellä ja pyysin häntä väistämään vähän. Kohtasin hänen katseensa ja siitä välittyi jotain suunnattoman pahaa ja sielutonta. En osaa selittää tarkemmin, mutta tiesin heti, että tuossa on jollain tavalla todella sairas ja paha ihminen. Se kuvastui silmistä niin selvästi.
Kolmas outo kohtaaminen oli nykyisen mieheni kanssa. Jotenkin heti tiesin, että hän on se. Hänestä jotenkin huokui tuttuus ja turvallisuus ja jokin veti minua häneen. Kuin olisin hänet aina tuntenut. Olemme olleet nyt pari vuotta yhdessä ja olemme todella rakastuneita ja intohimoisia.
En tuntenut isääni hänen eläessään, kerran baarin pihalla röökillä nainen tuli juttelemaan, tunnettiin "sielujen sympatiaa" vaikka yleensä tuun paremmin juttuun miesten kanssa. (olen nainen) Pitkä tarina mutta illan edetessä tämä nainen paljastui siskopuolekseni. Nykyään ollaan "bestikset".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei taida miehet vastailla tällaisiin? Ihania tarinoita, etenkin nuo joissa tunne on ollut molemminpuolinen.
Näitä kun lukee ja tekee analyysiä, näkee ettei kirjoittaja pääse tunnistettavasta tyylistään, vaikka yritys on kova.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näitä kun lukee ja tekee analyysiä, näkee ettei kirjoittaja pääse tunnistettavasta tyylistään, vaikka yritys on kova.
Onko sinulla paha päivä? Mä olen kuullut ihan kasvotusten eri ihmisiltä tällaisista kohtaamisista, joten tein keskustelun, jotta kuulisin lisää näitä. Jaksat kyllä nähdä ihmeen paljon vaivaa analyysia varten...
-Ap
Se on kyllä niin jännä tunne kun joku ihminen vaan yhtäkkiä vetää puolensa kuin kosmoksen vahvin magneetti. Se on kyllä tosi kokonaisvaltainen tunne! Vaikka ei oo ikinä nähny sitä toista niin silti siinä välissä on vaan jo jotain niin selkeetä. Se on ihan eri kuin että ihastuu vähitellen johonkin tai huomaa kivan ulkonäön tms. Tollanen on jotain isompaa kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä niin jännä tunne kun joku ihminen vaan yhtäkkiä vetää puolensa kuin kosmoksen vahvin magneetti. Se on kyllä tosi kokonaisvaltainen tunne! Vaikka ei oo ikinä nähny sitä toista niin silti siinä välissä on vaan jo jotain niin selkeetä. Se on ihan eri kuin että ihastuu vähitellen johonkin tai huomaa kivan ulkonäön tms. Tollanen on jotain isompaa kyllä.
No niin on mahtava tunne! Kun näin sen miehen töissä niin tiein heti, että mun on pakko ottaa selvää.
Vierailija kirjoitti:
Sinkkuaikoina tuli usein herättyä milloin mistäkin ja kenen kanssa. Yksi aamu oli kuin moni muukin aikaisemmin. Jossain vaiheessa jäin katsomaan "edellisen illan saalistani" ja yhtäkkiä "bing"! Tuli aivan kummallinen fiilis, että tuosta miehestä voisin oikeasti välittää. Lähdin kotiin ilman puhelinnumeroa. Seuraavina päivinä en kavereille muusta puhunutkaan kuin tuosta miehestä, mutta en ollut yhtään harmissaan, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta saada yhteyttä häneen. Oli aivan tyynen rauhallinen, sillä TIESIN että me vielä tapaamme. Eikä sitten mennytkään kuin viikko, kun todella törmäsimme toisiimme! Tästä on nyt tasan 15 vuotta aikaa ja yhä yhdessä.
Kaikesta tuosta huolimatta, en ole koskaan tuntenut "mystistä sielunkumppanuutta" mieheni kanssa, vaikka minulla on useampikin kokemus sellaisesta. Silti tunne, että näin kuuluu olla, on ollut vahva.
Meillä on vähän samantapainen tarina. Mutta tapasimme kadulla ja vain juttelimme. Muistan kotimatkan kun ajattelin, että tuollainen on sitten tuleva mieheni. Tapasimme sattumalta muutaman kuukauden kuluttua. Siinä ei sitten aikailtu enää kun numerot vaihdettiin. Muistan itsekin tuon rauhallisuuden tunteen kun tiesin, että tapaamme vielä, vaikka asuimme eri paikkakunnilla. Mieheni ei kyllä ajatellut ihan noin voimakkaasti. Oli jäänyt harmittelemaan kun ei ehtinyt pyytää numeroni. Mutta kyllä hän puhuu usein siitä illasta kun tavattiin ensimmäisen kerran.
Ikävä kyllä. Tai miten sen nyt ottaa.
Johti sivusuhteeseen jollaiseen en ikinä uskonut ryhtyväni vaikka aviomiehen kanssa olikin ollut pitkään vaikeaa. Se kemia vaan vei mennessään ja nyt sitten olemme tämän rakastajani kanssa aivan rakastuneita koska joka suhteessa koemme niin syvää yhteyttä että se on käsittämätöntä kuvailtavaksi.
Olen tietysti onnellinen rakkaudesta ja sielujen yhteydestä mutta hän eikä minä toivottu että tässä särkyy perhe ja näin nyt tulee käymään. Olisi niin paljon helpompaa kun olisimme tavanneet 15 vuotta aiemmin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä niin jännä tunne kun joku ihminen vaan yhtäkkiä vetää puolensa kuin kosmoksen vahvin magneetti. Se on kyllä tosi kokonaisvaltainen tunne! Vaikka ei oo ikinä nähny sitä toista niin silti siinä välissä on vaan jo jotain niin selkeetä. Se on ihan eri kuin että ihastuu vähitellen johonkin tai huomaa kivan ulkonäön tms. Tollanen on jotain isompaa kyllä.
No niin on mahtava tunne! Kun näin sen miehen töissä niin tiein heti, että mun on pakko ottaa selvää.
Ja mun tilanteessa on tuo mahtava tunne mutta toinen kieltää/ei halua sitä sillä on päättänyt pysytellä yksin! Tää riuduttaa mut :(
Lisää!