Lue keskustelun säännöt.
Mitä teit kun tajusit miehesi olevan alkoholisti?
19.04.2016 |
Kauanko kesti ennenkuin tajusit miehesi/miesystäväsi olevan alkoholisti? Ja mitä teit kun ymmärsit olevasi alkoholistin tyttöystävä/vaimo? Kysyn niiltä jotka ovat asian kokeneet. Ne jotka eivät ole kokeneet, on helppo sanoa mitä tekisi.
Kommentit (45)
Tajusin vasta kun olimme olleet n. 15 vuotta yhdessä. Olin kärsinyt hänen alkoholinkäytöstään alusta saakka, mutta en ymmärtänyt että on alkoholisti, koska Suomessa ihmiset suhtautuu niin että täytyyhän miehen saada juoda, se on ihan normaalia. Moni kommentoi myös, että ei ole alkoholisti jos pystyy pitämään työnsä.
Väärin.
Oikeastaan olin vähitellen alkanut tajuta että nämä tempaukset ja hänen piilojuomisensa voisivat olla alkoholismin merkkejä, mutta vakuutin itselleni että minun mies on kuitenkin edelleen ihan ok selvin päin... toisin sanoen halusin olla näkemättä. Petin itseäni ja selitin kaikkea monta vuotta. Aina hän pyysi anteeksi ja aina uskoin, toivoin ja rakastin.
Lopullinen niitti oli vain yksi niistä kerroista kun hän tuli kotiin aivan ympäripäissään, ja salasin asiaa lapsilta jälleen kerran. Kauhea raivo nousi minussa, ja päätin vain siitä paikasta että tämä oli nyt tässä.
Ihanaa että sitä elämää ei ole enää.
ps mikään ei auttanut, ei AA, ei ne "raitistumiset" kerta toisensa jälkeen jotka kestivät puoli vuotta, ei se "vähentäminen" jota kesti muutaman viikon. Mikään ei auttanut, muuta kuin se että potkaisin hänet pihalle enkä ottanut takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastuin juoppoon. Jalat lähti alta totaalisesti enkä olisi uskonut, että niin voi minulle järkevälle ihmiselle käydä. Mutta kävi kumminkin. Tilanne oli kuitenkin siitä hyvä, että mies itsekin kaipasi ja halusi muutosta.
Miehellä oli taustalla pari hoitojaksoa suljetulla. Oli siis siinä kierteessä, että kumpi oli ensin, muna vai kana. Eli aiheuttiko alkoholismi mt-ongelmat vai toisin päin.
Oltiin etäsuhteessa 10 kk. Mies oli mun luona paljon koska olin töissä. Hän sen sijaan luottotietonsa menettänyt, vuosia työttömänä ollut luuseri. Kämppänsä oli tyypillinen juoppokämppä, rähjäinen yksiö suurkaupungin lähiössä. Oltiin siis mun luona 500 km päästä miehen kotoa.
Mun luona ollessa mies oli yleensä viikot selvin päin. Teki paljon kotitöitä ja heräsi aamulla samaan aikaan kuin minä lähdin töihin. Viikonloppuna sitten juotiin ja sunnuntaiaamuna rukoiltiin, että ei tarvittaisi krapularyyppyä. No, aina tarvittiin.
Siinä sitten kamppailtiin ja lopulta mies muutti mun luo. Sanoin alusta asti, että herra saa juipotella niin paljon kuin sielu sietää, mutta ei tässä kämpässä. Jos on tarvis niin hommatkoon oman kämpän.
Niin paljon enemmän oli hyviä hetkiä kuin pahoja, että kun miehellä alkoi lähteä taas kerran juopottelu lapasesta niin jaksoin auttaa häntä. Olin aiemmin tehnyt ultimaatumin, että kerta vielä niin kyörään sen katkolle. Ja sen tein! Mies itse sanoi, että se oli sitten lopullinen herätys hänelle että raitistuminen piti ottaa ihan tosissaan.
Mies meni täällä uudella paikkakunnalla a-klinikalle, jossa meidän molempien hämmästykseksi tuettiin täysin miehen tavoitetta kohtuukäyttäjäksi! Hänen mielialalääkityksensä käytiin läpi kunnolla ja fiksattiin kohdalleen. Antabuksen ja minun valvonnan avulla hän oli selvänä yli vuoden. Samalla hän kävi säännöllisesti klinikalla, jonne hoitosuhde kesti yli kaksi vuotta.
Retkahduksiakin sattui. Sattuu edelleen. Mutta ne ovat ihan eri kokoluokassa nyt kuin viisi vuotta sitten. Silloin mies saattoi selän takana livahtaa ja ostaa laatikon kaljaa. Nyt viimeksi kuukausi sitten kaljanhimo kävi ylivoimaiseksi ja hän luikki salaa Lidliin ja osti 6 kaljaa. Nalkutin siitäkin, tavan vuoksi.
Nykyään mies ottaa suunnilleen kerran kuussa yhtenä päivänä. Pohjiksi ostetaan 8-11 olutta ja lähikapakassa se saattaa juoda vielä 2-3 tuoppia päälle. Otan itsekin samalla pari sidukkaa, ei tuota kestä selvinpäin. Sunnuntaina sitten maataan yhdessä sohvalla ja syödään pizzaa. Viimeksi tämä tapahtui kuukausi sitten.
Mies pääsi pois juoppoporukastaan. Hän teki aktiivisesti itse töitä raitistumisensa eteen. Minä tuin. Entinen rapajuoppo valmistuu automaatioinsinööriksi syksyllä ja suunnittelee tosissaan yliopisto-opintoja.
Meille kävi hyvin. 5 vuotta ja nyt ollaan tässä. Tiesin itse mihin lähdin ja jaksoin viedä tän läpi. Ei sovi kaikille ja kaikki ei raitistu.
Me ollaan tosi onnekkaita. En vaihtaisi miestäni pois.
"Tosi onnekkaita". :D Asut alkoholistin kanssa, joka leikkii tulella ja juo silti joskus. 100%:n mahdollisuus, että jossain vaiheessa lähtee taas lapasesta. Kärsi siinä sitten.
Niin no. 100 % varmuudella retkahtaa kyllä. Sitten on viikko kurjaa. Mutta miksi vaihtaisin maailman ihanimman miehen pois kun ne 51 muuta viikkoa ovat elämäni onnellisemmat? Mutta kuten kirjoitin, kestän kyllä nuo satunnaiset kahden kaljan kännit mitä tuo nykyään harvakseltaan harrastaa. Eri asia jos taantuu takaisin spugeasteelle. Silloin tulee lähtö ja tuo tietää sen itsekin.
Mutta on tuo mies niin paljon töitä tehnyt päihittääkseen tämän perkeleellisen sairauden, että en minä voi vaan vierestä katsella ja antaa mennä. Pakko sitä on tukea ja auttaa. Yhdessä me selvitään, mutta korostan, että vaan siksi, että mies itse haluaa! Jos se ei haluaisi olla raitis, niin ei se olisi. Se joisi.
Mieheni oli juonut koko ajan minkä olimme olleet yhdessä, mutta se ei minua niin paljon haitannut silloin kun ei ollut lapsia. Elin silloin enemmän omaa elämääni, mutta sitten kun tuli lapsia, miehen juominen ja epäluotettavuus alkoi haitata. Riideltiin paljon ja viimein kyllästyin, kun miehen rahat meni kurkusta alas ja mies konttaili lasten nähden kotiin. Laitoin eron vireille. Siitä mies suuttui ja uhkaili aikansa. Sitten meni AA-kerhoon ja raitistui. Ollut nyt 20v raittiina. Raitistuminen ei onnistu ilman alkoholistin omaa tahtoa. Monet ovat minulta kysyneet, miten sain miehen raitistumaan, mutta olen aina sanonut,että en mitenkään, mies halusi raitistua itse,ei siinä minun tekemiset mitään painaneet. Ei toista voi pakottaa raittiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastuin juoppoon. Jalat lähti alta totaalisesti enkä olisi uskonut, että niin voi minulle järkevälle ihmiselle käydä. Mutta kävi kumminkin. Tilanne oli kuitenkin siitä hyvä, että mies itsekin kaipasi ja halusi muutosta.
Miehellä oli taustalla pari hoitojaksoa suljetulla. Oli siis siinä kierteessä, että kumpi oli ensin, muna vai kana. Eli aiheuttiko alkoholismi mt-ongelmat vai toisin päin.
Oltiin etäsuhteessa 10 kk. Mies oli mun luona paljon koska olin töissä. Hän sen sijaan luottotietonsa menettänyt, vuosia työttömänä ollut luuseri. Kämppänsä oli tyypillinen juoppokämppä, rähjäinen yksiö suurkaupungin lähiössä. Oltiin siis mun luona 500 km päästä miehen kotoa.
Mun luona ollessa mies oli yleensä viikot selvin päin. Teki paljon kotitöitä ja heräsi aamulla samaan aikaan kuin minä lähdin töihin. Viikonloppuna sitten juotiin ja sunnuntaiaamuna rukoiltiin, että ei tarvittaisi krapularyyppyä. No, aina tarvittiin.
Siinä sitten kamppailtiin ja lopulta mies muutti mun luo. Sanoin alusta asti, että herra saa juipotella niin paljon kuin sielu sietää, mutta ei tässä kämpässä. Jos on tarvis niin hommatkoon oman kämpän.
Niin paljon enemmän oli hyviä hetkiä kuin pahoja, että kun miehellä alkoi lähteä taas kerran juopottelu lapasesta niin jaksoin auttaa häntä. Olin aiemmin tehnyt ultimaatumin, että kerta vielä niin kyörään sen katkolle. Ja sen tein! Mies itse sanoi, että se oli sitten lopullinen herätys hänelle että raitistuminen piti ottaa ihan tosissaan.
Mies meni täällä uudella paikkakunnalla a-klinikalle, jossa meidän molempien hämmästykseksi tuettiin täysin miehen tavoitetta kohtuukäyttäjäksi! Hänen mielialalääkityksensä käytiin läpi kunnolla ja fiksattiin kohdalleen. Antabuksen ja minun valvonnan avulla hän oli selvänä yli vuoden. Samalla hän kävi säännöllisesti klinikalla, jonne hoitosuhde kesti yli kaksi vuotta.
Retkahduksiakin sattui. Sattuu edelleen. Mutta ne ovat ihan eri kokoluokassa nyt kuin viisi vuotta sitten. Silloin mies saattoi selän takana livahtaa ja ostaa laatikon kaljaa. Nyt viimeksi kuukausi sitten kaljanhimo kävi ylivoimaiseksi ja hän luikki salaa Lidliin ja osti 6 kaljaa. Nalkutin siitäkin, tavan vuoksi.
Nykyään mies ottaa suunnilleen kerran kuussa yhtenä päivänä. Pohjiksi ostetaan 8-11 olutta ja lähikapakassa se saattaa juoda vielä 2-3 tuoppia päälle. Otan itsekin samalla pari sidukkaa, ei tuota kestä selvinpäin. Sunnuntaina sitten maataan yhdessä sohvalla ja syödään pizzaa. Viimeksi tämä tapahtui kuukausi sitten.
Mies pääsi pois juoppoporukastaan. Hän teki aktiivisesti itse töitä raitistumisensa eteen. Minä tuin. Entinen rapajuoppo valmistuu automaatioinsinööriksi syksyllä ja suunnittelee tosissaan yliopisto-opintoja.
Meille kävi hyvin. 5 vuotta ja nyt ollaan tässä. Tiesin itse mihin lähdin ja jaksoin viedä tän läpi. Ei sovi kaikille ja kaikki ei raitistu.
Me ollaan tosi onnekkaita. En vaihtaisi miestäni pois.
"Tosi onnekkaita". :D Asut alkoholistin kanssa, joka leikkii tulella ja juo silti joskus. 100%:n mahdollisuus, että jossain vaiheessa lähtee taas lapasesta. Kärsi siinä sitten.
Niin no. 100 % varmuudella retkahtaa kyllä. Sitten on viikko kurjaa. Mutta miksi vaihtaisin maailman ihanimman miehen pois kun ne 51 muuta viikkoa ovat elämäni onnellisemmat? Mutta kuten kirjoitin, kestän kyllä nuo satunnaiset kahden kaljan kännit mitä tuo nykyään harvakseltaan harrastaa. Eri asia jos taantuu takaisin spugeasteelle. Silloin tulee lähtö ja tuo tietää sen itsekin.
Mutta on tuo mies niin paljon töitä tehnyt päihittääkseen tämän perkeleellisen sairauden, että en minä voi vaan vierestä katsella ja antaa mennä. Pakko sitä on tukea ja auttaa. Yhdessä me selvitään, mutta korostan, että vaan siksi, että mies itse haluaa! Jos se ei haluaisi olla raitis, niin ei se olisi. Se joisi.
SEuraapa miestiä, opit näkemään koska tulee juomahimo. Ja hänen historiallaan alkaa tulla niitä putkia myös. Mieti todella tarkkaan ennen kuin alat lapsia kuvioon suunnittelemaan. Jos mies haluaisi ja pystyisi olemaan kokonaan raitis niin todennäköisyydet olisi paljon paremmat, tuo säännöllinen leikkiminen on todella vaarallista. Mitä teet kun kiskaisee parin viikon putken? Entä jos jatkuu kuukauden? Tee itsellesi joku varasuunnitelma, laita raja jonka yli et halua mennä, vaikka kuinka miestä rakastat. Muuten menetät oman yksilöllisyytesi ja elämäsi miehen elämää seuratessa ja tukiessa. Kuuntele meitä kokeneita, ei me turhaan varoitella.
Yllättävän moni kuvittelee että jos mies on työssä, hän ei ole alkoholisti. Mutta suurin osa alkoholisteista on työssäkäyviä. Vain murto-osa on niitä jotka ovat saaneet potkut töistä, eivät ole raitistuneet eivätkä vielä kuolleetkaan, vaan rypevät katuojissa. Juovan alkoholistin keskielinikä on 48 v.! Tiedän monia entisiä luokkakavereita, jotka ovat kuolleet viinaan jo 40-48 vuoden välillä, viimeksi kuukausi sitten kuoli yksi.
En usko myöskään siihen että alkoholistista olisi kohtuukäyttäjäksi. Jollekin riskikäyttäjälle se voi onnistua, mutta todellinen oikea alkoholisti on niin riippuvainen alkoholista, että se on kaikki tai ei mitään, sama kuin narkomaaneillakin.
Tuota minnesota-hoitoa on seurattu yli 20 vuotta ja tulosten mukaan 93% on onnistunut raitistumaan pysyvästi. A-klinikka ei edes tähtää raitistumiseen, viikon katkaisu voi saada aikaan lyhyen raittiin jakson, muttei pysyvää raitistumista, siihen se hoito on liian lyhyt ja kevyt.
Alkoholisti täytyy laittaa kova kovaa vasten, jos ei halua raitistua, niin hänet täytyy jättää ryyppäämään yksin. Yleensä se alkoholi on tärkeämpi kuin perhe, työ tai terveys, jotkut havahtuvat sentään ennenkuin ovat menettäneet tuon kaiken. Minun alkoholisti miesystäväni on menettänyt jo perheensä, lapset karttelevat juomisen takia, terveys reistailee, työssäkin ryyppää mutta kukaan ei voi potkaista pihalle ennenkuin asiakkaat kaikkoavat koska on yrittäjä. En tiedä pystyisikö Työsuojelupiiri puuttumaan asiaan, jos firman omistaja tekee töitä humalassa, se on riski työkavereille ja asiakkaille, eikä mikään vakuutus korvaa jos jotain sattuu. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastuin juoppoon. Jalat lähti alta totaalisesti enkä olisi uskonut, että niin voi minulle järkevälle ihmiselle käydä. Mutta kävi kumminkin. Tilanne oli kuitenkin siitä hyvä, että mies itsekin kaipasi ja halusi muutosta.
Miehellä oli taustalla pari hoitojaksoa suljetulla. Oli siis siinä kierteessä, että kumpi oli ensin, muna vai kana. Eli aiheuttiko alkoholismi mt-ongelmat vai toisin päin.
Oltiin etäsuhteessa 10 kk. Mies oli mun luona paljon koska olin töissä. Hän sen sijaan luottotietonsa menettänyt, vuosia työttömänä ollut luuseri. Kämppänsä oli tyypillinen juoppokämppä, rähjäinen yksiö suurkaupungin lähiössä. Oltiin siis mun luona 500 km päästä miehen kotoa.
Mun luona ollessa mies oli yleensä viikot selvin päin. Teki paljon kotitöitä ja heräsi aamulla samaan aikaan kuin minä lähdin töihin. Viikonloppuna sitten juotiin ja sunnuntaiaamuna rukoiltiin, että ei tarvittaisi krapularyyppyä. No, aina tarvittiin.
Siinä sitten kamppailtiin ja lopulta mies muutti mun luo. Sanoin alusta asti, että herra saa juipotella niin paljon kuin sielu sietää, mutta ei tässä kämpässä. Jos on tarvis niin hommatkoon oman kämpän.
Niin paljon enemmän oli hyviä hetkiä kuin pahoja, että kun miehellä alkoi lähteä taas kerran juopottelu lapasesta niin jaksoin auttaa häntä. Olin aiemmin tehnyt ultimaatumin, että kerta vielä niin kyörään sen katkolle. Ja sen tein! Mies itse sanoi, että se oli sitten lopullinen herätys hänelle että raitistuminen piti ottaa ihan tosissaan.
Mies meni täällä uudella paikkakunnalla a-klinikalle, jossa meidän molempien hämmästykseksi tuettiin täysin miehen tavoitetta kohtuukäyttäjäksi! Hänen mielialalääkityksensä käytiin läpi kunnolla ja fiksattiin kohdalleen. Antabuksen ja minun valvonnan avulla hän oli selvänä yli vuoden. Samalla hän kävi säännöllisesti klinikalla, jonne hoitosuhde kesti yli kaksi vuotta.
Retkahduksiakin sattui. Sattuu edelleen. Mutta ne ovat ihan eri kokoluokassa nyt kuin viisi vuotta sitten. Silloin mies saattoi selän takana livahtaa ja ostaa laatikon kaljaa. Nyt viimeksi kuukausi sitten kaljanhimo kävi ylivoimaiseksi ja hän luikki salaa Lidliin ja osti 6 kaljaa. Nalkutin siitäkin, tavan vuoksi.
Nykyään mies ottaa suunnilleen kerran kuussa yhtenä päivänä. Pohjiksi ostetaan 8-11 olutta ja lähikapakassa se saattaa juoda vielä 2-3 tuoppia päälle. Otan itsekin samalla pari sidukkaa, ei tuota kestä selvinpäin. Sunnuntaina sitten maataan yhdessä sohvalla ja syödään pizzaa. Viimeksi tämä tapahtui kuukausi sitten.
Mies pääsi pois juoppoporukastaan. Hän teki aktiivisesti itse töitä raitistumisensa eteen. Minä tuin. Entinen rapajuoppo valmistuu automaatioinsinööriksi syksyllä ja suunnittelee tosissaan yliopisto-opintoja.
Meille kävi hyvin. 5 vuotta ja nyt ollaan tässä. Tiesin itse mihin lähdin ja jaksoin viedä tän läpi. Ei sovi kaikille ja kaikki ei raitistu.
Me ollaan tosi onnekkaita. En vaihtaisi miestäni pois.
Tässä särähtää korvaan kovastikin tuo "ei tuota kestä selvinpäin"! Tuossa on oman alkoholismin alku, sillä todella moni on itse ajautunut liikakäyttöön juurikin toisen seurana juodessaan! En pitäisi itseäni kovin onnekkaana!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni pari vuotta tajuta, että ilman viinaa ei mies pysty olemaan muutamaa päivää kauempaa. Siitä seurasi parin vuoden jakso, jolloin minä puhuin asiasta ja yritin saada hänet tajuamaan että hänellä on ongelma. Tyypillisesti hän oli sitä mieltä, että pystyy kyllä lopettamaan halutessaan. "Lopettikin" useita kertoja. Pisin tauko kesti viikon. Sain hänet lopulta hakemaan apua.
Ollaan vielä yhdessä, nyt hän on ollut kokonaan juomatta viisi kuukautta.
Hassua (tai ei...), just viime yönä näin unen, että hän oli alkamassa ryypätä, ja minä jätin hänet.
Tämä pelko retkahduksesta tulee varmaan jäämään mun takaraivoon ikuisiksi ajoiksi.
ap, jotkut pääsee viinasta eroon, suurin osa ei. Onnea meille.
Eikö sellainen kumppani olisi parempi, jonka retkahdusta ei tarvitsisi pelätä?
Minä olen huojentunut jopa ilman kumppania.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
6v yhdessä, sitten riitti. En aio vahtia aikuisen ihmisen alkoholin käyttöä. Talo myynnissä tällä hetkellä.
Kiitos tästä ketjusta!
t. ihastunut, jota miehen tapakäyttö epäilyttää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloimme seurustella nuorina. Silloin mies ei juuri juonut. Vähän kasvettuaan saattoi baari-iltoina juoda överit ja oksennella kotona. Nyt kolmevitosena harvemmin juo övereitä, mutta tissuttelee melkein päivittäin. En ole vuosiin enää jaksanut valittaa juomisesta, en siihen kuitenkaan voi vaikuttaa. Elän omaa elämääni ja huolehdin lapsistamme. Mieskin on ihan hyvä osallistuva isä ja ei onneksi tule väkivaltaiseksi juodessaan, lähinnä vain alkaa höpötellä enemmän.
Nyt kun mies suoriutuu vielä töistä hyvin ja osallistuu perhe-elämään, en ole nähnyt syytä erolle tms. Rakastan kuitenkin miestäni ja meillä on ihan hyvä suhde.
Sitten jos juomisesta alkaa tulla haittaa niin täytyy miettiä uusi suunta.
Sovittiin rajat, joiden ylittäminen johtaa heti eroon. Saa myös erota jos rajat tuntuu liian pahalta. 1-2 kertaa kuussa yhtenä päivänä saa juoda ittensä tajuttomaksi, mutta minä en ole silloin paikalla. Krapula on kärsittävä ilman "kainalosauvoja". Muulloin ei pisaraakaan. Tällä on menty 8 vuotta. Muuten ihana ja paras mies, joka hoitaa työnsä. Yrittää työstää asiaa, mutta luulen, että jossain määrin viina on sille elinikäinen kahle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä tietää mikä määrä on jo liikaa ja on ongelma?
Tietää siitä, että juominen menee aina kaiken muun edelle. Ihan sama, onko se vain yksi saunaolut, mutta kun ei pysty jättämään sitä yhtäkään ottamatta, vaikka pitäisi lähteä selvin päin autoilla johonkin.
Ongelmia ei aina ole heti, vaan juomista pidetään johonkin elämänvaiheeseen kuuluvana ja kaikki muutkin juovat . Ongelmia tulee vasta sitten, kun joutuu jättämään tekemättä jotain juomisen vuoksi ( esim rajoittaa lapsen harrastusta, kun ei voi kuljettaa) tai sitten, kun runsas alkoholinkäyttö alkaa vaikuttaa aivotoimintaan pysyvästi, ja muuhunkin terveyteen.
Eihän sitä aina aluksi tiedäkään, ja se on yksi syy siihen, että niin moni meistä on päätynyt parisuhteeseen alkoholistin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tietää mikä määrä on jo liikaa ja on ongelma?
Mielenkiinnolla luin ketjun läpi.
Mieheni isä on tuurijuoppo. Välillä on kausia jolloin juo itsensä känniin joka ilta ja lähtee aamulla töihin viinanhuuruissa. Jos juomiskausi sattuu kesälomaan, on viimeistään puolilta päivin humalassa. Päivän aikana puuhastelee kaikkea humalassa, joskus on ajanut traktorillakin... Joskus humala on pikku hiprakkaa, joskus taas on niin kännissä että puhe on ihan sönkötystä ja pissaa alleen nukkuessaan. Väkivaltainen ei kuitenkaan ole, onneksi.
Välillä apella on pitkiäkin aikoja jolloin ei koskekaan alkoholiin. Nyt on ollut puoli vuotta selvänä.
Asutaan anoppilan vieressä ja paljon ollaan heidän kanssaan tekemisissä. Selvää on että lapsia ei juomiskausien aikana pahemmin päästetä ukin kanssa olemaan. Onneksi mummi ei käytä alkoholia (paitsi lasi viiniä jouluna ja juhannuksena), joten hänen kanssaan lapset voi olla mummolassa. Miehellä suoranaisesti v*tuttaa katsoa isäänsä kännäilyjen aikana, pyytää enemmin äitinsä meille kylään kuin menisi itse käymään siellä. Mies huomaa isästään heti kun tämä on ottanut parikaan olutta, itse en huomaa ennenkkuin on selvemmin humalassa. Osaa peittää sen niin taitavasti. Anopilta on vaatinut paljon vuosien varrella anteeksiantoa. Surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuukausi meni kun huomasin, että kun mies juo niin hän ei osaa lopettaa ja muuttuu kusipääksi kännissä.
No en potkinut pihalle, onneksi. Olen tukenut häntä muuttumaan.
Nyt vajaa pari vuotta suhteen alkamisesta mies on lopettanut juomisen. Viimeksi joi pari tuoppia tammikuussa ja sitä ennen tyylii syyskuussa tai lokakuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tietää mikä määrä on jo liikaa ja on ongelma?
Tietää siitä, että juominen menee aina kaiken muun edelle. Ihan sama, onko se vain yksi saunaolut, mutta kun ei pysty jättämään sitä yhtäkään ottamatta, vaikka pitäisi lähteä selvin päin autoilla johonkin.
Ongelmia ei aina ole heti, vaan juomista pidetään johonkin elämänvaiheeseen kuuluvana ja kaikki muutkin juovat . Ongelmia tulee vasta sitten, kun joutuu jättämään tekemättä jotain juomisen vuoksi ( esim rajoittaa lapsen harrastusta, kun ei voi kuljettaa) tai sitten, kun runsas alkoholinkäyttö alkaa vaikuttaa aivotoimintaan pysyvästi, ja muuhunkin terveyteen.
Eihän sitä aina aluksi tiedäkään, ja se on yksi syy siihen, että niin moni meistä on päätynyt parisuhteeseen alkoholistin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tietää mikä määrä on jo liikaa ja on ongelma?
Olen se joka kirjoitti miehensä isän tuurijuoppoudesta. Itse jouduin miettimään kohtuukäyttöä kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa. Oltiin nuoria ja siihen ikään "kuuluu" mennä ja bilettää. Itsekään en ole absolutisti ja kuljin nuorena paljon baareissa mutta oma alkoholin käyttö oli aika vähäistä. Lähinnä kävimme kavereiden kanssa tanssimassa ja ehkä 2 juomaa.
Kun sitten tapasin mieheni, hän käytti mielestäni aika rankasti alkoholia. Joka ainoa viikonloppu. Ei ollut välttämättä hirveän humalassa mutta kuitenkin niin että auton rattiin ei mitään asiaa. Hän ei kuitenkaan koskaan ottanut alkoholia arkipäivinä eikä silloin jos seuraavana päivänä oli jotain missä piti olla skarppina. Tiedostin jo silloin että se ei tarkoita yhtään mitään, aika harvalla lähtee rappioalkoholismi eka ryypystä, vaan se luisuu siihen vähitellen vuosien aikana. Ensin otetaan joka viikonloppu iltaisin, jossain vaiheessa pitää alkaa aamulla ottamaan krapularyyppy, vähitellen ollaan siinä pisteessä että viikonloput ja lomat tissutellaan. Lopulta tissuttelu siirtyy viikollekin.
Muutaman vuoden seurustelun ja yhdessäasumisen jälkeen, alkoi tulla perheen perustaminen ajankohtaiseksi. Jouduin miettimään (varsinkin mieheni isän tietäessäni) voinko ottaa tietoisen riskin että miehen alkoholin käyttö ei vähene koskaan tai saattaa jopa pahentua samanlaiseksi kuin isällään. Päätin ottaa riskin. Kun raskaustesti näytti plussaa, mies vähensi heti alkoholin käyttöään. Raskauden lähetessä loppuaan, jätti kokonaan alkoholin. Kysyttäessä sanoi että ei hän sitä kaipaa.
Nyt kun lapset on jo koululaisia, saattaa ottaa saunaoluen mutta muuten ottaa aika harvoin. En muista milloin viimeksi on ottanut kunnon kännit. Sanoo aina että ei halua, on mieluummin perheensä kanssa viikonloput (tekee arkipäivinä pitkiä työpäiviä), ei halua tuhlata niitä sängynpohjalla makaamiseen. Mahtava mies ja isä.
Mulla siis kävi hyvin. Tiedän kuitenkin että suunta olisi voinut olla ihan toisenlainenkin.
Riivinrauta kirjoitti:
Sovittiin rajat, joiden ylittäminen johtaa heti eroon. Saa myös erota jos rajat tuntuu liian pahalta. 1-2 kertaa kuussa yhtenä päivänä saa juoda ittensä tajuttomaksi, mutta minä en ole silloin paikalla. Krapula on kärsittävä ilman "kainalosauvoja". Muulloin ei pisaraakaan. Tällä on menty 8 vuotta. Muuten ihana ja paras mies, joka hoitaa työnsä. Yrittää työstää asiaa, mutta luulen, että jossain määrin viina on sille elinikäinen kahle.
Mua ahdistaisi tuossakin se, että joka kerta tuhoutuu lopullisesti nippu aivosoluja ja en tiedä, oletteko kolmekymppisiä vai viisikymppisiä, mutta jossain vaiheessa tuo todennäköisesti alkaa näkyä kognitiivisissa toiminnoissa ja voi se sitten jossain vaiheessa alkaa vaikuttaa aivojen käytös- ja mielialapuoleenkin. Ja olisi inhottavaa, jos puoliso alkaisi dementoitua kuusikymppisenä viinan vuoksi.
Miehinen näkökulma väliin.
Tapailin mukavaa, hyvässä ammatissa (ainakin silloin) työskentelevää naista kymmenkunta vuotta sitten. Oltiin molemmat kolmekymppisiä.
Itsekään en lasiin sylkenyt silloin mutta suhteen edistyessä huomasin että baareissa istuminen ja (oluen) juominen oli naisystävälleni jonkinasteinen pakkomielle. Jotain muutakin tekemistä hahmoteltiin, mutta suurimmaksi osaksi suunta kääntyi kapakkaan lasin äärelle. Enemmän hänen tahdostaan.
Jossain välissä aloin itse tympääntyä tilanteeseen ja irrotin itseni tästä suhteesta. Haikein mielin tosin, koska kyseinen nainen oli selvin päin ollessaan oikein hyvää seuraa. Mitään kaverisuhdetta ei jäänyt, enkä tiedä hänen tilanteestaan tämän jälkeen.
Jos alkoholisoitunut/-tuva seurustelukumppani on nainen, niin se on varmasti omalla tavallaan haastavampaa. Tilanteeseen harvemmin liittyy väkivaltaa tai muuta todella ikävää, jonka perusteella voisi puhaltaa pelin heti poikki.
Vierailija kirjoitti:
Riivinrauta kirjoitti:
Sovittiin rajat, joiden ylittäminen johtaa heti eroon. Saa myös erota jos rajat tuntuu liian pahalta. 1-2 kertaa kuussa yhtenä päivänä saa juoda ittensä tajuttomaksi, mutta minä en ole silloin paikalla. Krapula on kärsittävä ilman "kainalosauvoja". Muulloin ei pisaraakaan. Tällä on menty 8 vuotta. Muuten ihana ja paras mies, joka hoitaa työnsä. Yrittää työstää asiaa, mutta luulen, että jossain määrin viina on sille elinikäinen kahle.
Mua ahdistaisi tuossakin se, että joka kerta tuhoutuu lopullisesti nippu aivosoluja ja en tiedä, oletteko kolmekymppisiä vai viisikymppisiä, mutta jossain vaiheessa tuo todennäköisesti alkaa näkyä kognitiivisissa toiminnoissa ja voi se sitten jossain vaiheessa alkaa vaikuttaa aivojen käytös- ja mielialapuoleenkin. Ja olisi inhottavaa, jos puoliso alkaisi dementoitua kuusikymppisenä viinan vuoksi.
Taju pois -kännijuomiseen suhtaudutaan suomalaisessa kulttuurissa huumorilla ja suvaitsevasti, vaikka tilanteeseen liittyy paljon vakavia terveysriskejä. Puhutaan leppoisasti "nollaamisesta" ja sen tarpeellisuudesta, vaikka tosikänni on vakava myrkytystila kropalla ja mielelle.
Itse olen hoitanut reilusti yli oman osuuteni näistä naulapäähänkänneistä. Ei kiitos enää. Sen verran olen oppinut arvostamaan itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riivinrauta kirjoitti:
Sovittiin rajat, joiden ylittäminen johtaa heti eroon. Saa myös erota jos rajat tuntuu liian pahalta. 1-2 kertaa kuussa yhtenä päivänä saa juoda ittensä tajuttomaksi, mutta minä en ole silloin paikalla. Krapula on kärsittävä ilman "kainalosauvoja". Muulloin ei pisaraakaan. Tällä on menty 8 vuotta. Muuten ihana ja paras mies, joka hoitaa työnsä. Yrittää työstää asiaa, mutta luulen, että jossain määrin viina on sille elinikäinen kahle.
Mua ahdistaisi tuossakin se, että joka kerta tuhoutuu lopullisesti nippu aivosoluja ja en tiedä, oletteko kolmekymppisiä vai viisikymppisiä, mutta jossain vaiheessa tuo todennäköisesti alkaa näkyä kognitiivisissa toiminnoissa ja voi se sitten jossain vaiheessa alkaa vaikuttaa aivojen käytös- ja mielialapuoleenkin. Ja olisi inhottavaa, jos puoliso alkaisi dementoitua kuusikymppisenä viinan vuoksi.
Taju pois -kännijuomiseen suhtaudutaan suomalaisessa kulttuurissa huumorilla ja suvaitsevasti, vaikka tilanteeseen liittyy paljon vakavia terveysriskejä. Puhutaan leppoisasti "nollaamisesta" ja sen tarpeellisuudesta, vaikka tosikänni on vakava myrkytystila kropalla ja mielelle.
Itse olen hoitanut reilusti yli oman osuuteni näistä naulapäähänkänneistä. Ei kiitos enää. Sen verran olen oppinut arvostamaan itseäni.
Totta mitä kirjoitit. On jopa sanonta "raskas työ, raskaat huvit". Sillä sitten saa oikeutettua joka viikonloppuisen humalan.
ltselleni on liikaa sekin että pari kertaa kuussa pitää päästä ottamaan kännit. Minä en siis ota mutta muissa ärsyttää. Tai no kaverithan saa tehdä omalla elämällään ihan mitä lystäävät mutta olen tehnyt selväksi että minua ei kiinnosta tehdä yhdessä mitään jos se aika menee kamala darra-huokailuihin.
"Tosi onnekkaita". :D Asut alkoholistin kanssa, joka leikkii tulella ja juo silti joskus. 100%:n mahdollisuus, että jossain vaiheessa lähtee taas lapasesta. Kärsi siinä sitten.