Mitä teit kun tajusit miehesi olevan alkoholisti?

Yritin puhua. Ei kiinnostanut vastapuolta, koska voi halutessaan olla juomatta. Ei halunnut olla juomatta. Puoli vuotta meni ja sitten totesin, et tämä on nyt tässä ja asunto myytiin ja se oli sit siinä.

Jätin sen.

Tajusin kaukosuhdemiesystäväni olevan alkoholisti, kun hän huomasi edellisen illan vieraiden juoneen ihan kaiken alkoholin (jota oli paljon ja monenlaista, mutta niin oli ollut vieraitakin). Hänen äänensävynsä parahduksessa "mitä me nyt juodaan" sai minut oivaltamaan, että nyt ei ollut ihan tavallisesta juhlajuomarista kysymys. Oli siis sunnuntaiaamu ja mies kaipasi jo juotavaa.

Yritin aina yhdessä ollessamme ohjailla iltojen kulkua niin, ettei "yksi drinkki" kuuluisi ohjelmaan, mutta aina se kuului. Vain yhden kerran kuulin hänen suustaan mietteen "no ehkä minä olen alkoholisti, mutta mitä siitä" (siemaus). Jokailtainen alkoholinkäyttö alkoi aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia, ja kun kuvaan tuli esimerkiksi uhkaava käytös krapula-aamuina, minä jäin mieluummin omaan kotiini kuin lähdin vapaaehtoisesti peloteltavaksi. Otin vähitellen omat tavarani mukaani ja lopulta katkaisin suhteen puhelimitse.

Onko kukaan onnistunut saamaan miestänsä päihdeklinikalle? Ja jos niin auttoiko se?

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan onnistunut saamaan miestänsä päihdeklinikalle? Ja jos niin auttoiko se?

Kyllä. Ei auttanut, ei halunnut tarpeeksi raitistua. Minä luovutin, lopetin suhteen. Aika paljon tuskaa, unettomia öitä ja menetettyjä rahoja se suhde aiheutti. Suhteen lopetus molemmille hyvä, on ilmeisesti raitistunut nyt kun joutui ottamaan vastuun itsestään ja minä sain elämäni takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan onnistunut saamaan miestänsä päihdeklinikalle? Ja jos niin auttoiko se?

Kyllä. Auttoi vähäksi aikaa, kunnes ratkesi aina uudelleen. Jätin lopulta miehen ja myöhemmin mies kohtasi loppunsa kännipuukotuksen uhrina.

Klinikka ei auttanut, koska meni sinne vain, koska se oli ehtona, että jään. :( Viettänyt unettomia öitä, että milloin lapset tarpeeksi isoja, että voi lähteä. Asunto miehen vanhempien ja lapset saavat heiltä käyttörahaa ja matkoja yms, sillä mieshän itse jo joi työpaikkansa, niin appivanhemmat paikkaavat tätä ja mainostavat lapsille kuinka mikäkin matka on isältä ja mopo tulossa kesällä ja sekin "isältä". Jne.

Ehkä puolisen vuotta oltiin seurusteltu kun tajusin. Nyt olen muutaman vuoden odottanut muutosta. Tiukassa tuntuu olevan holtiton käytös. Vakavasti mietin lähtöä, vaikka vielä toivon parannusta. Aika perus alkkiksen puolison käytöstä siis edustan... Onko jollain kokemusta Al-Anonista?

Tiesin alusta lähtien. Olen luvannut seistä mieheni tukena kaikissa vaikeuksissa. Ei ole ollut aina helppoa, mutta kyllä ne selvät päivät on sitten sen arvoisia.

Mistä tietää mikä määrä on jo liikaa ja on ongelma?

Olen reilun puoli vuotta seurustellut/tapaillut miestä, ja nyt tajusin että on alkoholisti. Ensimmäiset kuukaudet pystyi skarppaamaan ja tapaamaan selvänä, mutta  viimeiset pari kuukautta on ollut lähes aina  treffeillä päissään. Kertoi juoneensa aika paljon eron jälkeen, (josta neljä vuotta) oletin ja toivoin että päässyt liikakäytöstä eroon. Nyt selvisi että eron syykin oli juomisessa, ongelma on jatkunut vuosikausia eikä pysty raitistumaan ilman apua. Joka päivä juo itsensä humalaan. Mies on kiireinen yrittäjä, tekee pitkiä päiviä joten nähdään harvoin enkä tajunnut tilannetta. Tajuaa juovansa liikaa. Aion yrittää saada menemään minnesota-hoitoon, jos ei niin sitten jätän. -ap

Minä tajusin asian vasta silloin, kun olimme eroamassa. Kyllähän minä tiesin ja näin, että mies juo joka viikonloppu, mutta en tajunnut, miten paha tilanne oli. Suljin silmäni asialta, enkä halunnut tietää, mitä hän teki autotallissa yksinään tai miten hän örveltää kavereidensa kanssa baarissa. Olin itse asiassa vain tyytyväinen, kun hän katosi alkuillasta ja tuli nukkumaan vasta joskus sen jälkeen kun olin mennyt nukkumaan ja ryyppyreissuille lähtiessä toivoin aina, että jää jollekin kaverilleen yöksi, että me saamme lasten kanssa viettää mukavaa viikonloppua.

Eropäätöksen jälkeen mies tunnusti, että joi myös viikolla ja lähti usein vielä aamulla töihin promillet veressä. Olin niin täynnä miehen tempauksia, että en jaksanut enää välittää, kun vihdoin pääsin sieltä pois. Yritän nyt vain järjestää asiat siten, että lapset eivät koskaan näe isäänsä alkoholin vaikutuksen alaisena.

Kokemusta kahdesta miehestä. Se eka oli lasteni isä, mutta kun olisikin vain juonut vähän liikaa, mutta kun hajotti kaikki paikat ja löi ja riehui. Toinen mies taas joi viikonloppuisin liikaa, mutta ei ollut koskaan aggressiivinen tai aiheuttanut kenellekään muulle kuin itselleen pahaa fyysisesti ja varmaan psyykisestikin, koska meni aina maanantaina kuitenkin kiltisti töihin.

En muuten millään usko, että pelkkä juominen tekee ihmisen väkivaltaiseksi, vaan että kyllä ne ihmisen piirteet vaan korostuu siinä humalatilassa. Näin ainakin oma kokemukseni näistä kahdesta. Ja kyllä sen verran on tullut baarissa käytyä, että on huomannut, että kukaan ei muutu hulluksi, jos ei ole sellainen muutenkin!

Kyllä jotkut voi pitää vähän taukoa kun saa vaikka haimatulehduksen, mutta yleensä aloittavat juomaan uudestaan ja luonto hoitaa sitten... kokemusta on. Kolmas haimatulehdus vei hautaan. Välissä oli selviä vuosia jopa kaksi kerrallaan, mutta sitten aina alkoi ryyppyputki, kun ei muuten pystynyt käsittelemään tunteitaan koskaan ja oli sellaista epäsosiaalisuutta eli lievää rikollista toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Kokemusta kahdesta miehestä. Se eka oli lasteni isä, mutta kun olisikin vain juonut vähän liikaa, mutta kun hajotti kaikki paikat ja löi ja riehui. Toinen mies taas joi viikonloppuisin liikaa, mutta ei ollut koskaan aggressiivinen tai aiheuttanut kenellekään muulle kuin itselleen pahaa fyysisesti ja varmaan psyykisestikin, koska meni aina maanantaina kuitenkin kiltisti töihin.

En muuten millään usko, että pelkkä juominen tekee ihmisen väkivaltaiseksi, vaan että kyllä ne ihmisen piirteet vaan korostuu siinä humalatilassa. Näin ainakin oma kokemukseni näistä kahdesta. Ja kyllä sen verran on tullut baarissa käytyä, että on huomannut, että kukaan ei muutu hulluksi, jos ei ole sellainen muutenkin!

Niin tässähän kysyttiin, että mitä tein? No ekan kohdalla jätin, mutta nyt sillä uusi nainen ja tekee sille samaa. Toisen kohdalla luovuin ajatuksesta parisuhteesta, mutta ollaan vielä hyvissä väleissä kuitenkin.

Mulla meni pari vuotta tajuta, että ilman viinaa ei mies pysty olemaan muutamaa päivää kauempaa. Siitä seurasi parin vuoden jakso, jolloin minä puhuin asiasta ja yritin saada hänet tajuamaan että hänellä on ongelma. Tyypillisesti hän oli sitä mieltä, että pystyy kyllä lopettamaan halutessaan. "Lopettikin" useita kertoja. Pisin tauko kesti viikon. Sain hänet lopulta hakemaan apua.

Ollaan vielä yhdessä, nyt hän on ollut kokonaan juomatta viisi kuukautta.

Hassua (tai ei...), just viime yönä näin unen, että hän oli alkamassa ryypätä, ja minä jätin hänet.

Tämä pelko retkahduksesta tulee varmaan jäämään mun takaraivoon ikuisiksi ajoiksi. 

ap, jotkut pääsee viinasta eroon, suurin osa ei. Onnea meille. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla meni pari vuotta tajuta, että ilman viinaa ei mies pysty olemaan muutamaa päivää kauempaa. Siitä seurasi parin vuoden jakso, jolloin minä puhuin asiasta ja yritin saada hänet tajuamaan että hänellä on ongelma. Tyypillisesti hän oli sitä mieltä, että pystyy kyllä lopettamaan halutessaan. "Lopettikin" useita kertoja. Pisin tauko kesti viikon. Sain hänet lopulta hakemaan apua.

Ollaan vielä yhdessä, nyt hän on ollut kokonaan juomatta viisi kuukautta.

Hassua (tai ei...), just viime yönä näin unen, että hän oli alkamassa ryypätä, ja minä jätin hänet.

Tämä pelko retkahduksesta tulee varmaan jäämään mun takaraivoon ikuisiksi ajoiksi. 

ap, jotkut pääsee viinasta eroon, suurin osa ei. Onnea meille. 

Eikö sellainen kumppani olisi parempi, jonka retkahdusta ei tarvitsisi pelätä?

Minun parisuhteeseen alkoholismi hivuttautui hiljaa hiipien. Aloimme seurustelemaan kun olin 18 vuotias ja hän oli 19. Molemmat opiskeltiin ja odotetusti juhlittiin aika paljon. 8kk yhdessäolon jälkeen muutettiin yhteen. Poikaystäväni jätti koulun kesken ja meni töihin, että meillä riittäisi rahat asua yhdessä. Aluksi kaikki oli kivaa, oma koti ja oma lupa ja alkuun juhlittiin joka viikonloppu. Pikku hiljaa homma meni siihen, että mies soitti työpäivän päätteeksi että menee työkavereiden kanssa ottamaan yhdet. Ensin se tosiaan oli yksi tai kaksi, kohta se oli 3-4. Sai kuitenkin työnsä tehtyä ja minä opiskeluni päätökseen. Muutettiin isompaan asuntoon. Silloin homma karkasi käsistä. Arkena tuli kotiin hyvällä tuurilla keskiyöllä, nukkui pitkälle päivää ja alkoi myöhästelemään töistä. Aloin huolestua tosissaan. Minä puhuin, maanittelin ja kannustin vähentämään. Nalkutin, motkotin, huusin. Lopulta hän sai töistä potkut. Haki kouluun takaisin, mutta ryyppääminen vain jatku. Alkoi yöreissut. Ei tullut kotiin kahteen yöhön. Tätä tapahtui viikottain. Vakiona 2-3 yötä viikossa oli ryyppäämästä. Kotona ei tehnyt mitään. Minä huolehdin kodista, vuokrasta, laskuista yksin. Pääsi kyllä kouluun, mutta ei koskaan mennyt sinne. Kalja vei. Pullo oli todella tehokkaasti vienyt minun paikkani hänen viereltään. Parisuhde alkoi vedellä viimeisiään kun huomasin hänen vieneen tililtäni rahaa kaksi kertaa ja juonut ne. Kliseisesti tulin vielä vahingossa raskaaksi. Silloin riitti. Käskin miehen pakata kamat ja häipyä. Olimme seurustelleet 4 vuotta.

Tästä kaikesta on kolmisen vuotta aikaa. Lapsemme täyttää kohta kaksi. Ryyppää edelleen, poikaa näkee ehkä kerran kuussa. Sain myös lastensuojelusta ilmoituksen, että hän myös saanut syytteen huumausainerikoksesta.

Olen hyvin onnellinen, että kaikki se paska on ohitse.

Kun tajusin...

Kai mä tiesin sen aika varhain. Mutta sen yhden hetken muistan, kun tajusin, että minä tarvitsen apua.

Sitten siinä käytiin läpi erinäisiä vaiheita, mm se pohdintaa että olisiko jostain ruokavaliosta tai lisäravinteista apua, jopa se, että kenellä tässä oikeasti on ongelma: tästä seurasi pullojen laskemista ja kulutuksen taulukointia. Sitten, lopulta, noin kymmenen vuoden päästä tästä ensioivalluksesta ero.

Minä rakastuin juoppoon. Jalat lähti alta totaalisesti enkä olisi uskonut, että niin voi minulle järkevälle ihmiselle käydä. Mutta kävi kumminkin. Tilanne oli kuitenkin siitä hyvä, että mies itsekin kaipasi ja halusi muutosta.

Miehellä oli taustalla pari hoitojaksoa suljetulla. Oli siis siinä kierteessä, että kumpi oli ensin, muna vai kana. Eli aiheuttiko alkoholismi mt-ongelmat vai toisin päin.

Oltiin etäsuhteessa 10 kk. Mies oli mun luona paljon koska olin töissä. Hän sen sijaan luottotietonsa menettänyt, vuosia työttömänä ollut luuseri. Kämppänsä oli tyypillinen juoppokämppä, rähjäinen yksiö suurkaupungin lähiössä. Oltiin siis mun luona 500 km päästä miehen kotoa.

Mun luona ollessa mies oli yleensä viikot selvin päin. Teki paljon kotitöitä ja heräsi aamulla samaan aikaan kuin minä lähdin töihin. Viikonloppuna sitten juotiin ja sunnuntaiaamuna rukoiltiin, että ei tarvittaisi krapularyyppyä. No, aina tarvittiin.

Siinä sitten kamppailtiin ja lopulta mies muutti mun luo. Sanoin alusta asti, että herra saa juipotella niin paljon kuin sielu sietää, mutta ei tässä kämpässä. Jos on tarvis niin hommatkoon oman kämpän.

Niin paljon enemmän oli hyviä hetkiä kuin pahoja, että kun miehellä alkoi lähteä taas kerran juopottelu lapasesta niin jaksoin auttaa häntä. Olin aiemmin tehnyt ultimaatumin, että kerta vielä niin kyörään sen katkolle. Ja sen tein! Mies itse sanoi, että se oli sitten lopullinen herätys hänelle että raitistuminen piti ottaa ihan tosissaan.

Mies meni täällä uudella paikkakunnalla a-klinikalle, jossa meidän molempien hämmästykseksi tuettiin täysin miehen tavoitetta kohtuukäyttäjäksi! Hänen mielialalääkityksensä käytiin läpi kunnolla ja fiksattiin kohdalleen. Antabuksen ja minun valvonnan avulla hän oli selvänä yli vuoden. Samalla hän kävi säännöllisesti klinikalla, jonne hoitosuhde kesti yli kaksi vuotta.

Retkahduksiakin sattui. Sattuu edelleen. Mutta ne ovat ihan eri kokoluokassa nyt kuin viisi vuotta sitten. Silloin mies saattoi selän takana livahtaa ja ostaa laatikon kaljaa. Nyt viimeksi kuukausi sitten kaljanhimo kävi ylivoimaiseksi ja hän luikki salaa Lidliin ja osti 6 kaljaa. Nalkutin siitäkin, tavan vuoksi.

Nykyään mies ottaa suunnilleen kerran kuussa yhtenä päivänä. Pohjiksi ostetaan 8-11 olutta ja lähikapakassa se saattaa juoda vielä 2-3 tuoppia päälle. Otan itsekin samalla pari sidukkaa, ei tuota kestä selvinpäin. Sunnuntaina sitten maataan yhdessä sohvalla ja syödään pizzaa. Viimeksi tämä tapahtui kuukausi sitten.

Mies pääsi pois juoppoporukastaan. Hän teki aktiivisesti itse töitä raitistumisensa eteen. Minä tuin. Entinen rapajuoppo valmistuu automaatioinsinööriksi syksyllä ja suunnittelee tosissaan yliopisto-opintoja.

Meille kävi hyvin. 5 vuotta ja nyt ollaan tässä. Tiesin itse mihin lähdin ja jaksoin viedä tän läpi. Ei sovi kaikille ja kaikki ei raitistu.

Me ollaan tosi onnekkaita. En vaihtaisi miestäni pois.