Miksi tällä palstalla ei puhuta lapsivapaista viikonlopuista?

Tuntuu, että täällä ymmärretään tahallaan väärin joitain asioita. Mulla on lapsia ja elän elämääni jatkuvasti heidän kanssaan, mutta ymmärrän kyllä aloittajan pointin. Lapset menevät pari kolme kertaa vuodessa viikonlopuksi mummolaan, jolloin me miehen kanssa käydään usein syömässä, elokuvissa, teatterissa, kapakassa, kavereiden luona iltaa istumassa jne. Tätä me teemme silloin, kun lapset ovat muualla. Pidän elokuvissa käymisestä ja sitä teen lastenkin kanssa, mutten halua ottaa 5- ja 8-vuotiaita lapsiani mukaan, kun menen katsomaan jotain K16 elokuvaa. Käyn lasten kanssa teatterissakin, mutten ota heitä mukaan, kun menen katsomaan aikuisten näytelmää. Käyn lasten kanssa ravintolassa syömässä, mutta haluan käydä siellä myös mieheni kanssa kahdestaan. Kapakkaan en taatusti ota lapsia mukaan, mutta kerran pari vuodessa on kiva käydä esim. terassilla. Käymme ystävien luona lasten kanssa syömässä/kahvilla, mutta joskus menemme miehen kanssa kahdestaan ja tällöin voimme jutustella siellä vaikka puolilleöin. On paljon juttuja, joita haluan tehdä myös ilman lapsia mieheni kanssa. Olemme onnellisia, että meillä on mahdollista saada tarvittaessa lapset viikonlopuksi hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sitä, että saa viikonlopun/viikon ajaksi oman elämänsä takaisin?

Eikö ole oireellista, että omaa elämää voi elää vain muutamana viikonloppuna vuodessa? Minä en koskaan suostuisi tuohon, mutta minä olenkin sellainen itsekäs ja hedonistinen lapseton.

Mikä se oma elämä sitten on? Kyllä mulla on lapsista huolimatta oma elämä koko ajan, mihinkä se tästä olisi hävinnyt? Silloin kun kaksoset oli ihan pieniä, oli se lyhyt aika että ne sitoi enemmän kun imetin, muuten olen aina saanut tehdä mitä huvittaa, ainoa este on se että aamulla pitää nousta töihin, tai että ei ole rahaa vaikka matkustaa jonnekin, tosin en tiedä matkustaisinko vaikka olisi rahaa miten paljon, pelkään lentämistä.

Sinulla on käynyt sitten uskomaton tuuri siinä, että kaikki, mitä sinun huvittaa tehdä, on yhteensopivaa lapsista huolehtimisen kanssa niin arkena kuin viikonloppuinakin. Tai sitten sinua eivät vain huvita kovin monet asiat.

Kyllä mua huvittaa, mutta en keksi juurikaan mitään minkä tekemistä lapset estäisi, lapsilla on isäkin, ja muitakin ihmisiä on jotka voivat olla lasten kanssa jos minä en ole, ja lapset kasvaa aika nopeesti, nyt nuo nuorimmaiset on jo 7v. ja menevät syksyllä kouluun, alkavat pärjätä jo keskenään kotona. Mitä se lapsista huolehtiminen on jota pitää tehdä koko ajan niin ettei samalla voi tehdä jotain muuta? Pientä lasta pitää vahtia ettei saa laitettua suuhunsa mitään väärää (se tietysti estetään jo ennalta ettei saatavilla ole mitään sellaista), tai kaadu (tai kyllähän ne kaatuilee, ei sille mitään voi, mutta pitää lohduttaa kun tulee kipeää) ja pitää vaihtaa vaippa jos paskoo housuunsa, siinäkin samalla saa luettua kirjaa tai vaikka vahdattua postimerkkejään, voi maalata taulua, tehdä muita käsitöitä tai vahdata telkkaria tai tietokonetta. Muutaman tunnin välein antaa ruokaa, ja sitten laittaa nukkumaan. Lapsen voi laittaa rattaisiin ja mennä lenkille, tai kaupoille, tai kaverin luo kylään.

Esikoinen oli 14v. silloin kun nuo nuorimmaiset syntyi, mulla oli ollut vuosikausia vapaus tehdä mitä haluan, esikoinen oli isovanhempien luona pitkiä aikoja ja eipä se kotona ollessaankaan mun ympärillä pyörinyt, oli kavereiden kanssa tai teki jotain huoneessaan. Minä olen käynyt kursseja, ja käyn nytkin koska opiskelen samalla kun olen töissä, ensi viikonloppunakin olen sekä lauantain että sunnuntain kurssilla, ei nuo kersat sitä estä. Mies harrastaa lähinnä kävelyllä käymistä ja veljensä luona vierailua nyt kun anoppi kuoli eikä sinne tarvi enää mennä jokailta.

Ehkä se on sitten ne "alkoholin suurkuluttajat" joita muka lapset estää tekemästä mitä haluaa, jos pitää ryypätä itsensä holtittomaan kuntoon ja harrastaa irtosuhteita tai vetää huumeita. Vaikka ikävä kyllä lapset eivät ole monelle alkoholin tai muiden päihteiden käyttäjälle mikään este.

 Tiedän perheen jossa oli lapset 0,2,4 ja 6-vuotiaita kun reissasivat omalla autolla pitkin eurooppaa monta kuukautta, se rajoitti että halusivat tehdä tosi pitkän reissun ennenkuin vanhin menee kouluun. Se perhe matkustelee nytkin joka vuosi  vaikka nuorinkin on jo koulussa, heidän juttunsa on se matkustelu.

En nyt mitenkään halua loukata, mutta esimerkiksi minun aiempi työni ei olisi onnistunut lapsiperheellisenä.

Siis mikä sä olet ollut? Salainen agentti? Miehen työpaikalla poliisilaitoksella on pariskunta poliiseja molemmat, heilläkin on lapsia, ovat töissä vaan eri vuoroissa (yövuoro 13h ja päivävuoro 11h)

En kerro ammattiani, mutta poliisin työhän on säännöllistä vuorotyötä, jossa ei tarvitse ollenkaan esim. matkustaa. Tiedän, koska olen poliisin lapsi itse.

Ahaa, sä olet niitä harvoja joiden täytyy jatkuvasti matkustella. Ok. no olis sunkin lapsilla kai toinenkin vanhempi? Ja vapaat ne on matkustustyötätekevilläkin, varmaan pidemmätkin kuin meillä taviksilla. 

Kyse ei ole vain matkustelusta vaan työn yleisestä sitovuudesta. Jos poliisin ammatti, jossa on säännölliset työvuorot ja pitkiä arkivapaita, on vaativinta mitä pystyt lapsiperheelliselle kuvittelemaan, niin mietipä esimerkiksi millaista voi olla lapsiperhe-elämä useassa maassa toimivalle yksityisyrittäjälle.

Meillä on yleensä 1-2 viikonloppua vuodessa ilman lapsia. Järjestely työlästä, kun ollaan suurperhe.

Kivaa on olla kahdestaan hotellilomalla, mutta kyllä aina lopuksi mietimme, että se olisi meidän elämän painajainen, jos meillä ei olisi lapsia. Emme millään jaksaisi vain olla kahdestaan. Kaikki mistä olen aina haaveillut, liittyy lapsiin.

En osaisi elää ilman tätä jatkuvaa kiihkeää rytmiä, missä tapahtuu kaikkea. Yksi opettelee puhumaan, yksi lähdössä kouluun, yksi on päässyt musikkiluokalle ja harjoittelee kevätkonserttiin. Mietin syntymäpäiväjuttuja esikoiselle. Tällaista elämää, varmaan sitten sinkkuvapaata ;)

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että täällä ymmärretään tahallaan väärin joitain asioita. Mulla on lapsia ja elän elämääni jatkuvasti heidän kanssaan, mutta ymmärrän kyllä aloittajan pointin. Lapset menevät pari kolme kertaa vuodessa viikonlopuksi mummolaan, jolloin me miehen kanssa käydään usein syömässä, elokuvissa, teatterissa, kapakassa, kavereiden luona iltaa istumassa jne. Tätä me teemme silloin, kun lapset ovat muualla. Pidän elokuvissa käymisestä ja sitä teen lastenkin kanssa, mutten halua ottaa 5- ja 8-vuotiaita lapsiani mukaan, kun menen katsomaan jotain K16 elokuvaa. Käyn lasten kanssa teatterissakin, mutten ota heitä mukaan, kun menen katsomaan aikuisten näytelmää. Käyn lasten kanssa ravintolassa syömässä, mutta haluan käydä siellä myös mieheni kanssa kahdestaan. Kapakkaan en taatusti ota lapsia mukaan, mutta kerran pari vuodessa on kiva käydä esim. terassilla. Käymme ystävien luona lasten kanssa syömässä/kahvilla, mutta joskus menemme miehen kanssa kahdestaan ja tällöin voimme jutustella siellä vaikka puolilleöin. On paljon juttuja, joita haluan tehdä myös ilman lapsia mieheni kanssa. Olemme onnellisia, että meillä on mahdollista saada tarvittaessa lapset viikonlopuksi hoitoon.

Pitääkö siihen että haluaa miehen kanssa käydä elokuvissa pistää lapset koko viikonlopuksi mummolaan? Eikö voi sen ajaksi ottaa kotiin lapsenvahtia kun on elokuvissa? Tai syömässä? Tai teatterissa? Mun tytär käy tekemässä lapsenvahtikeikkoja, ja tuollaisia juttuja ne on, tai vaan että äiskä saa käydä rauhassa kaupoilla, kampaajalla ym. kun iskä on töissä. Ja sitten kun sun lapset on 8 ja 11, niin pärjäävät jo kotona kahdestaan jonkin aikaa, puhumattakaan kun siitä mennään vielä pari vuotta eteenpäin. Onhan se eri asia onko lapset vauvoja vai esiteinejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sitä, että saa viikonlopun/viikon ajaksi oman elämänsä takaisin?

Eikö ole oireellista, että omaa elämää voi elää vain muutamana viikonloppuna vuodessa? Minä en koskaan suostuisi tuohon, mutta minä olenkin sellainen itsekäs ja hedonistinen lapseton.

Mikä se oma elämä sitten on? Kyllä mulla on lapsista huolimatta oma elämä koko ajan, mihinkä se tästä olisi hävinnyt? Silloin kun kaksoset oli ihan pieniä, oli se lyhyt aika että ne sitoi enemmän kun imetin, muuten olen aina saanut tehdä mitä huvittaa, ainoa este on se että aamulla pitää nousta töihin, tai että ei ole rahaa vaikka matkustaa jonnekin, tosin en tiedä matkustaisinko vaikka olisi rahaa miten paljon, pelkään lentämistä.

Sinulla on käynyt sitten uskomaton tuuri siinä, että kaikki, mitä sinun huvittaa tehdä, on yhteensopivaa lapsista huolehtimisen kanssa niin arkena kuin viikonloppuinakin. Tai sitten sinua eivät vain huvita kovin monet asiat.

Kyllä mua huvittaa, mutta en keksi juurikaan mitään minkä tekemistä lapset estäisi, lapsilla on isäkin, ja muitakin ihmisiä on jotka voivat olla lasten kanssa jos minä en ole, ja lapset kasvaa aika nopeesti, nyt nuo nuorimmaiset on jo 7v. ja menevät syksyllä kouluun, alkavat pärjätä jo keskenään kotona. Mitä se lapsista huolehtiminen on jota pitää tehdä koko ajan niin ettei samalla voi tehdä jotain muuta? Pientä lasta pitää vahtia ettei saa laitettua suuhunsa mitään väärää (se tietysti estetään jo ennalta ettei saatavilla ole mitään sellaista), tai kaadu (tai kyllähän ne kaatuilee, ei sille mitään voi, mutta pitää lohduttaa kun tulee kipeää) ja pitää vaihtaa vaippa jos paskoo housuunsa, siinäkin samalla saa luettua kirjaa tai vaikka vahdattua postimerkkejään, voi maalata taulua, tehdä muita käsitöitä tai vahdata telkkaria tai tietokonetta. Muutaman tunnin välein antaa ruokaa, ja sitten laittaa nukkumaan. Lapsen voi laittaa rattaisiin ja mennä lenkille, tai kaupoille, tai kaverin luo kylään.

Esikoinen oli 14v. silloin kun nuo nuorimmaiset syntyi, mulla oli ollut vuosikausia vapaus tehdä mitä haluan, esikoinen oli isovanhempien luona pitkiä aikoja ja eipä se kotona ollessaankaan mun ympärillä pyörinyt, oli kavereiden kanssa tai teki jotain huoneessaan. Minä olen käynyt kursseja, ja käyn nytkin koska opiskelen samalla kun olen töissä, ensi viikonloppunakin olen sekä lauantain että sunnuntain kurssilla, ei nuo kersat sitä estä. Mies harrastaa lähinnä kävelyllä käymistä ja veljensä luona vierailua nyt kun anoppi kuoli eikä sinne tarvi enää mennä jokailta.

Ehkä se on sitten ne "alkoholin suurkuluttajat" joita muka lapset estää tekemästä mitä haluaa, jos pitää ryypätä itsensä holtittomaan kuntoon ja harrastaa irtosuhteita tai vetää huumeita. Vaikka ikävä kyllä lapset eivät ole monelle alkoholin tai muiden päihteiden käyttäjälle mikään este.

 Tiedän perheen jossa oli lapset 0,2,4 ja 6-vuotiaita kun reissasivat omalla autolla pitkin eurooppaa monta kuukautta, se rajoitti että halusivat tehdä tosi pitkän reissun ennenkuin vanhin menee kouluun. Se perhe matkustelee nytkin joka vuosi  vaikka nuorinkin on jo koulussa, heidän juttunsa on se matkustelu.

En nyt mitenkään halua loukata, mutta esimerkiksi minun aiempi työni ei olisi onnistunut lapsiperheellisenä.

Siis mikä sä olet ollut? Salainen agentti? Miehen työpaikalla poliisilaitoksella on pariskunta poliiseja molemmat, heilläkin on lapsia, ovat töissä vaan eri vuoroissa (yövuoro 13h ja päivävuoro 11h)

En kerro ammattiani, mutta poliisin työhän on säännöllistä vuorotyötä, jossa ei tarvitse ollenkaan esim. matkustaa. Tiedän, koska olen poliisin lapsi itse.

Ahaa, sä olet niitä harvoja joiden täytyy jatkuvasti matkustella. Ok. no olis sunkin lapsilla kai toinenkin vanhempi? Ja vapaat ne on matkustustyötätekevilläkin, varmaan pidemmätkin kuin meillä taviksilla. 

Kyse ei ole vain matkustelusta vaan työn yleisestä sitovuudesta. Jos poliisin ammatti, jossa on säännölliset työvuorot ja pitkiä arkivapaita, on vaativinta mitä pystyt lapsiperheelliselle kuvittelemaan, niin mietipä esimerkiksi millaista voi olla lapsiperhe-elämä useassa maassa toimivalle yksityisyrittäjälle.

No varmaan on sitten puolison harteilla se perheenpyöritys, mutta tuo on kyllä niin harvinaista, että siitä on turha tehdä mitään yleistävää päätelmää lapsiperhe-elämästä. Kyllä 99% ihmisistä on joko työttömänä tai ihan tavallisissa töissä, vaikka olisi vuorotyötäkin.

Miten muka ei puhuta? Ja mitä kummallista nyt lapsivapaissa viikonlopuissa on? Pitääkö niihin olla joku kanta? Eiköhän meilläkin ole sitten lapsivapaita viikonloppuja, kun nuorempi lapsi on sellaisessa elämänvaiheessa, että hänet voi jättää hoitoon yön yli.

Lapsivapaa viikonloppu tarkoittaa sitä, että viettää viikonlopun ilman lasten seuraa. Mikä tässä nyt on niin ihmeellistä? Noita osuu joskus kohdalle, samoin kuin miesvapaita viikonloppuja tai mitä nyt milloinkin. 

Mielestäni noista kyllä puhutaan palstalla, mutta yleensä ne keskustelut tuppaavat menemään sille linjalle, että joku sanoo että haluaisi niitä muttei saa, kun ei ole ketään joka hoitaisi lapsia, sitten tupsahtaa ET-lehden kuoro huutamaan, ettei isovanhempien velvollisuus ole hoitaa "aina" lapsenlapsia, seuraavat huutavat takaisin että eipä siitä olla vaadittukaan, seuraava viksu tulee huomauttamaan, ettei parane tehdä niitä lapsia jos ei niiden kanssa halua olla ja sitä seuraava äimistelee, miten jotkut laiminlyö tukiverkkojen rakentelut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudun lähinnä huvittuneesti vanhempiin, jotka vakuuttelevat voivansa harrastaa, matkustaa, tavata ystäviä, opiskella ja viettää aikaa yksin siinä missä ennenkin. Todella hienoa, jos näin on, mutta itse en missään tapauksessa pystyisi elämään nykyisenkaltaista elämääni vanhempana. Jo työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen niin, että voin elää haluamallani tavalla, on vaikeaa. Tähän yhtälöön ei missään tapauksessa voisi lisätä lasta tai edes kovin vaativaa lemmikkiä ilman, että kuvioni menisivät uusiksi. Ymmärrän tietenkin, että moni vanhempi haluaa kuvioidensa menevän uusiksi, mutta silloin ei pitäisi teeskennellä, ettei elämä ole muuttunut.

Mitä ihmettä sä oikein teet? Kerro nyt mikä on niin ihmeellistä sun työssä tai vapaa-ajassa että eivät meinaa mahtua sun elämään yhtaikaa? En tunne ketään jolla olisi tuollainen elämä. Lapsettomat parit ja sinkut on lähinnä tylsiä ja/tai yksinäisiä kotona hissuttelijoita, töissä ollaan jos töitä on, ja sitten vapaa-ajalla käydään mökillä jos sellainen on.

No voisitko kuvitella, että vaikka sellainen hiljainen aika itsekseen kotona voi olla jollekulle erittäin tärkeää? Tai että viikonloppuretriitit mökillä kahdestaan voivat olla se juttu, joka saa jaksamaan raskasta mutta palkitsevaa työtä? Aika kuvaavaa, että sinusta "kotona hissuttelu", näennäinen joutilaisuus, on jonkinlaista ei-tärkeää ei-tekemistä, vaikka juuri sen sovittaminen yhteen työn, harrastusten ja sosiaalisen elämän kanssa voi olla kaikkein hankalinta. Sen tielle kun tulee aina helpoiten häiriötekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sitä, että saa viikonlopun/viikon ajaksi oman elämänsä takaisin?

Eikö ole oireellista, että omaa elämää voi elää vain muutamana viikonloppuna vuodessa? Minä en koskaan suostuisi tuohon, mutta minä olenkin sellainen itsekäs ja hedonistinen lapseton.

Mikä se oma elämä sitten on? Kyllä mulla on lapsista huolimatta oma elämä koko ajan, mihinkä se tästä olisi hävinnyt? Silloin kun kaksoset oli ihan pieniä, oli se lyhyt aika että ne sitoi enemmän kun imetin, muuten olen aina saanut tehdä mitä huvittaa, ainoa este on se että aamulla pitää nousta töihin, tai että ei ole rahaa vaikka matkustaa jonnekin, tosin en tiedä matkustaisinko vaikka olisi rahaa miten paljon, pelkään lentämistä.

Sinulla on käynyt sitten uskomaton tuuri siinä, että kaikki, mitä sinun huvittaa tehdä, on yhteensopivaa lapsista huolehtimisen kanssa niin arkena kuin viikonloppuinakin. Tai sitten sinua eivät vain huvita kovin monet asiat.

Kyllä mua huvittaa, mutta en keksi juurikaan mitään minkä tekemistä lapset estäisi, lapsilla on isäkin, ja muitakin ihmisiä on jotka voivat olla lasten kanssa jos minä en ole, ja lapset kasvaa aika nopeesti, nyt nuo nuorimmaiset on jo 7v. ja menevät syksyllä kouluun, alkavat pärjätä jo keskenään kotona. Mitä se lapsista huolehtiminen on jota pitää tehdä koko ajan niin ettei samalla voi tehdä jotain muuta? Pientä lasta pitää vahtia ettei saa laitettua suuhunsa mitään väärää (se tietysti estetään jo ennalta ettei saatavilla ole mitään sellaista), tai kaadu (tai kyllähän ne kaatuilee, ei sille mitään voi, mutta pitää lohduttaa kun tulee kipeää) ja pitää vaihtaa vaippa jos paskoo housuunsa, siinäkin samalla saa luettua kirjaa tai vaikka vahdattua postimerkkejään, voi maalata taulua, tehdä muita käsitöitä tai vahdata telkkaria tai tietokonetta. Muutaman tunnin välein antaa ruokaa, ja sitten laittaa nukkumaan. Lapsen voi laittaa rattaisiin ja mennä lenkille, tai kaupoille, tai kaverin luo kylään.

Esikoinen oli 14v. silloin kun nuo nuorimmaiset syntyi, mulla oli ollut vuosikausia vapaus tehdä mitä haluan, esikoinen oli isovanhempien luona pitkiä aikoja ja eipä se kotona ollessaankaan mun ympärillä pyörinyt, oli kavereiden kanssa tai teki jotain huoneessaan. Minä olen käynyt kursseja, ja käyn nytkin koska opiskelen samalla kun olen töissä, ensi viikonloppunakin olen sekä lauantain että sunnuntain kurssilla, ei nuo kersat sitä estä. Mies harrastaa lähinnä kävelyllä käymistä ja veljensä luona vierailua nyt kun anoppi kuoli eikä sinne tarvi enää mennä jokailta.

Ehkä se on sitten ne "alkoholin suurkuluttajat" joita muka lapset estää tekemästä mitä haluaa, jos pitää ryypätä itsensä holtittomaan kuntoon ja harrastaa irtosuhteita tai vetää huumeita. Vaikka ikävä kyllä lapset eivät ole monelle alkoholin tai muiden päihteiden käyttäjälle mikään este.

 Tiedän perheen jossa oli lapset 0,2,4 ja 6-vuotiaita kun reissasivat omalla autolla pitkin eurooppaa monta kuukautta, se rajoitti että halusivat tehdä tosi pitkän reissun ennenkuin vanhin menee kouluun. Se perhe matkustelee nytkin joka vuosi  vaikka nuorinkin on jo koulussa, heidän juttunsa on se matkustelu.

En nyt mitenkään halua loukata, mutta esimerkiksi minun aiempi työni ei olisi onnistunut lapsiperheellisenä.

Siis mikä sä olet ollut? Salainen agentti? Miehen työpaikalla poliisilaitoksella on pariskunta poliiseja molemmat, heilläkin on lapsia, ovat töissä vaan eri vuoroissa (yövuoro 13h ja päivävuoro 11h)

En kerro ammattiani, mutta poliisin työhän on säännöllistä vuorotyötä, jossa ei tarvitse ollenkaan esim. matkustaa. Tiedän, koska olen poliisin lapsi itse.

Ahaa, sä olet niitä harvoja joiden täytyy jatkuvasti matkustella. Ok. no olis sunkin lapsilla kai toinenkin vanhempi? Ja vapaat ne on matkustustyötätekevilläkin, varmaan pidemmätkin kuin meillä taviksilla. 

Kyse ei ole vain matkustelusta vaan työn yleisestä sitovuudesta. Jos poliisin ammatti, jossa on säännölliset työvuorot ja pitkiä arkivapaita, on vaativinta mitä pystyt lapsiperheelliselle kuvittelemaan, niin mietipä esimerkiksi millaista voi olla lapsiperhe-elämä useassa maassa toimivalle yksityisyrittäjälle.

No varmaan on sitten puolison harteilla se perheenpyöritys, mutta tuo on kyllä niin harvinaista, että siitä on turha tehdä mitään yleistävää päätelmää lapsiperhe-elämästä. Kyllä 99% ihmisistä on joko työttömänä tai ihan tavallisissa töissä, vaikka olisi vuorotyötäkin.

Jos kysyt tällä palstalla, miksi miehet eivät pidä vanhempain- tai hoitovapaita, niin 99% miehistä onkin yllättäen niin tärkeitä henkilöitä, ettei heitä ilman tulla toimeen työpaikalla.

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudun lähinnä huvittuneesti vanhempiin, jotka vakuuttelevat voivansa harrastaa, matkustaa, tavata ystäviä, opiskella ja viettää aikaa yksin siinä missä ennenkin. Todella hienoa, jos näin on, mutta itse en missään tapauksessa pystyisi elämään nykyisenkaltaista elämääni vanhempana. Jo työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen niin, että voin elää haluamallani tavalla, on vaikeaa. Tähän yhtälöön ei missään tapauksessa voisi lisätä lasta tai edes kovin vaativaa lemmikkiä ilman, että kuvioni menisivät uusiksi. Ymmärrän tietenkin, että moni vanhempi haluaa kuvioidensa menevän uusiksi, mutta silloin ei pitäisi teeskennellä, ettei elämä ole muuttunut.

Aika monet juuri haluavat sen muutoksen elämäänsä. MInulla oli oma itsenäisyys ja täysin itsekäs elämä kolmevitoseksi vaikka miehen kanssa elettiinkin. Mutta halusimme lapset. Ilman muuta elämä on valintoja täynnä, valitest jotain, jotain jää. Mutta se on kuitenkin sitä ihan omaa elämää, omia valintoja. Ne valinnat pitää olla niin, että niihin on tyyytyväinen aikä myöhemmin katkeroidu. Ja voi katkeroitua siitä, että jäi lapsettomaksi tai siitä, että lasten takia jäin jotain kokematta. Minulla ei nyt ole kumpaakaan syytä olla katkera, vaan olen onnellinen. Nyt lapset ovat jo nuoria aikuisia. Meillä on erittäin hyvät välit, käyvät ja kertovat asiansa. Ja minulla on sitä "omaa aikaa", mutta sen lisäksi ihmisiä lähellä jotka ovat minulle tärkeitä ja joille itse olen tärkeä. Minä siis olen onnellinen valinnoistani, en ole menettänyt mitään vaan saanut paljon. Toivottavasti kaikki muutkin tekevät viisaita valintoja omista lähtökohdistaan ja ovat onnellisia elämässään. Eikö tuo vastakkainasettelu (vela-lapset) ole hieman tyhmää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudun lähinnä huvittuneesti vanhempiin, jotka vakuuttelevat voivansa harrastaa, matkustaa, tavata ystäviä, opiskella ja viettää aikaa yksin siinä missä ennenkin. Todella hienoa, jos näin on, mutta itse en missään tapauksessa pystyisi elämään nykyisenkaltaista elämääni vanhempana. Jo työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen niin, että voin elää haluamallani tavalla, on vaikeaa. Tähän yhtälöön ei missään tapauksessa voisi lisätä lasta tai edes kovin vaativaa lemmikkiä ilman, että kuvioni menisivät uusiksi. Ymmärrän tietenkin, että moni vanhempi haluaa kuvioidensa menevän uusiksi, mutta silloin ei pitäisi teeskennellä, ettei elämä ole muuttunut.

Mitä ihmettä sä oikein teet? Kerro nyt mikä on niin ihmeellistä sun työssä tai vapaa-ajassa että eivät meinaa mahtua sun elämään yhtaikaa? En tunne ketään jolla olisi tuollainen elämä. Lapsettomat parit ja sinkut on lähinnä tylsiä ja/tai yksinäisiä kotona hissuttelijoita, töissä ollaan jos töitä on, ja sitten vapaa-ajalla käydään mökillä jos sellainen on.

No voisitko kuvitella, että vaikka sellainen hiljainen aika itsekseen kotona voi olla jollekulle erittäin tärkeää? Tai että viikonloppuretriitit mökillä kahdestaan voivat olla se juttu, joka saa jaksamaan raskasta mutta palkitsevaa työtä? Aika kuvaavaa, että sinusta "kotona hissuttelu", näennäinen joutilaisuus, on jonkinlaista ei-tärkeää ei-tekemistä, vaikka juuri sen sovittaminen yhteen työn, harrastusten ja sosiaalisen elämän kanssa voi olla kaikkein hankalinta. Sen tielle kun tulee aina helpoiten häiriötekijöitä.

Kyllä minäkin olen yksin kotona ja nautin siitä, mutta tällä palstalla lapsettomat antavat ymmärtää että heillä on koko ajan niin paljon kaikkea "tekemistä" että lapset häiritsisivät sitä. Mikä ihmeellisyys se on että haluaa olla yksin? Kyllä sen voi järjestää, sanoo kersoille että menkää pihalle leikkimään, tai että menkää kaverin luo kylään, tai sanoo puolisolle että menepäs sinä lasten kanssa jonnekin. Mun mies käy lasten kanssa ulkoilemassa joka päivä, ja lapset on ihan itsekseenkin ulkona, kesällä niitä ei paljon sisällä näy, ja jos näkyy, ovat koneella pelaamassa tai rakentavat legoilla tai jotain, ei ne mua juurikaan häiritse. Jos ihmisellä on rasitteena vain työ ja harrasukset jotka estää yksin olemisen, niin ehkä niille töille tai harrastuksille sit kandeis tehdä jotain? Miksi harrastaa jotain joka estää sitä tärkeää yksinolemista? Ei sosiaalinen elämä tai harrastukset ole mitään pakkoja, ne on vapaaehtoista vapaa-ajan viettoa, vapaa-aika on vapaata, saat tehdä mitä haluat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudun lähinnä huvittuneesti vanhempiin, jotka vakuuttelevat voivansa harrastaa, matkustaa, tavata ystäviä, opiskella ja viettää aikaa yksin siinä missä ennenkin. Todella hienoa, jos näin on, mutta itse en missään tapauksessa pystyisi elämään nykyisenkaltaista elämääni vanhempana. Jo työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen niin, että voin elää haluamallani tavalla, on vaikeaa. Tähän yhtälöön ei missään tapauksessa voisi lisätä lasta tai edes kovin vaativaa lemmikkiä ilman, että kuvioni menisivät uusiksi. Ymmärrän tietenkin, että moni vanhempi haluaa kuvioidensa menevän uusiksi, mutta silloin ei pitäisi teeskennellä, ettei elämä ole muuttunut.

Mitä ihmettä sä oikein teet? Kerro nyt mikä on niin ihmeellistä sun työssä tai vapaa-ajassa että eivät meinaa mahtua sun elämään yhtaikaa? En tunne ketään jolla olisi tuollainen elämä. Lapsettomat parit ja sinkut on lähinnä tylsiä ja/tai yksinäisiä kotona hissuttelijoita, töissä ollaan jos töitä on, ja sitten vapaa-ajalla käydään mökillä jos sellainen on.

No voisitko kuvitella, että vaikka sellainen hiljainen aika itsekseen kotona voi olla jollekulle erittäin tärkeää? Tai että viikonloppuretriitit mökillä kahdestaan voivat olla se juttu, joka saa jaksamaan raskasta mutta palkitsevaa työtä? Aika kuvaavaa, että sinusta "kotona hissuttelu", näennäinen joutilaisuus, on jonkinlaista ei-tärkeää ei-tekemistä, vaikka juuri sen sovittaminen yhteen työn, harrastusten ja sosiaalisen elämän kanssa voi olla kaikkein hankalinta. Sen tielle kun tulee aina helpoiten häiriötekijöitä.

Kyllä minäkin olen yksin kotona ja nautin siitä, mutta tällä palstalla lapsettomat antavat ymmärtää että heillä on koko ajan niin paljon kaikkea "tekemistä" että lapset häiritsisivät sitä. Mikä ihmeellisyys se on että haluaa olla yksin? Kyllä sen voi järjestää, sanoo kersoille että menkää pihalle leikkimään, tai että menkää kaverin luo kylään, tai sanoo puolisolle että menepäs sinä lasten kanssa jonnekin. Mun mies käy lasten kanssa ulkoilemassa joka päivä, ja lapset on ihan itsekseenkin ulkona, kesällä niitä ei paljon sisällä näy, ja jos näkyy, ovat koneella pelaamassa tai rakentavat legoilla tai jotain, ei ne mua juurikaan häiritse. Jos ihmisellä on rasitteena vain työ ja harrasukset jotka estää yksin olemisen, niin ehkä niille töille tai harrastuksille sit kandeis tehdä jotain? Miksi harrastaa jotain joka estää sitä tärkeää yksinolemista? Ei sosiaalinen elämä tai harrastukset ole mitään pakkoja, ne on vapaaehtoista vapaa-ajan viettoa, vapaa-aika on vapaata, saat tehdä mitä haluat.

Sinulla ei ole koskaan sellaista tilannetta, että kiinnostavaa tekemistä olisi enemmän kuin sinulla on aikaa ja energiaa? Koska sellaisesta tilanteestahan tässä kai puhuttiin.

No se aika kun lapset ovat poissa kotoa. Vietetään aikaa kahdestaan miehen kans.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudun lähinnä huvittuneesti vanhempiin, jotka vakuuttelevat voivansa harrastaa, matkustaa, tavata ystäviä, opiskella ja viettää aikaa yksin siinä missä ennenkin. Todella hienoa, jos näin on, mutta itse en missään tapauksessa pystyisi elämään nykyisenkaltaista elämääni vanhempana. Jo työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen niin, että voin elää haluamallani tavalla, on vaikeaa. Tähän yhtälöön ei missään tapauksessa voisi lisätä lasta tai edes kovin vaativaa lemmikkiä ilman, että kuvioni menisivät uusiksi. Ymmärrän tietenkin, että moni vanhempi haluaa kuvioidensa menevän uusiksi, mutta silloin ei pitäisi teeskennellä, ettei elämä ole muuttunut.

Mitä ihmettä sä oikein teet? Kerro nyt mikä on niin ihmeellistä sun työssä tai vapaa-ajassa että eivät meinaa mahtua sun elämään yhtaikaa? En tunne ketään jolla olisi tuollainen elämä. Lapsettomat parit ja sinkut on lähinnä tylsiä ja/tai yksinäisiä kotona hissuttelijoita, töissä ollaan jos töitä on, ja sitten vapaa-ajalla käydään mökillä jos sellainen on.

No voisitko kuvitella, että vaikka sellainen hiljainen aika itsekseen kotona voi olla jollekulle erittäin tärkeää? Tai että viikonloppuretriitit mökillä kahdestaan voivat olla se juttu, joka saa jaksamaan raskasta mutta palkitsevaa työtä? Aika kuvaavaa, että sinusta "kotona hissuttelu", näennäinen joutilaisuus, on jonkinlaista ei-tärkeää ei-tekemistä, vaikka juuri sen sovittaminen yhteen työn, harrastusten ja sosiaalisen elämän kanssa voi olla kaikkein hankalinta. Sen tielle kun tulee aina helpoiten häiriötekijöitä.

Kyllä minäkin olen yksin kotona ja nautin siitä, mutta tällä palstalla lapsettomat antavat ymmärtää että heillä on koko ajan niin paljon kaikkea "tekemistä" että lapset häiritsisivät sitä. Mikä ihmeellisyys se on että haluaa olla yksin? Kyllä sen voi järjestää, sanoo kersoille että menkää pihalle leikkimään, tai että menkää kaverin luo kylään, tai sanoo puolisolle että menepäs sinä lasten kanssa jonnekin. Mun mies käy lasten kanssa ulkoilemassa joka päivä, ja lapset on ihan itsekseenkin ulkona, kesällä niitä ei paljon sisällä näy, ja jos näkyy, ovat koneella pelaamassa tai rakentavat legoilla tai jotain, ei ne mua juurikaan häiritse. Jos ihmisellä on rasitteena vain työ ja harrasukset jotka estää yksin olemisen, niin ehkä niille töille tai harrastuksille sit kandeis tehdä jotain? Miksi harrastaa jotain joka estää sitä tärkeää yksinolemista? Ei sosiaalinen elämä tai harrastukset ole mitään pakkoja, ne on vapaaehtoista vapaa-ajan viettoa, vapaa-aika on vapaata, saat tehdä mitä haluat.

Sinulla ei ole koskaan sellaista tilannetta, että kiinnostavaa tekemistä olisi enemmän kuin sinulla on aikaa ja energiaa? Koska sellaisesta tilanteestahan tässä kai puhuttiin.

No on tietysti, jos en jaksa jotain niin sitten en tee sitä, ja jos ei ole aikaa niin sama juttu, ainahan elämässä pitää tehdä valintoja. Minä teen töissäkin niitä jatkuvasti, välillä tuuraan kahta ihmistä, mutta en voi olla kolmessa paikassa yhtäaikaa, mutta aina on tullut työt tehtyä jotenkin, jätän vaan ne asiat pois mitä ei ole ihan pakko tehdä just silloin. 

Teet niin tai näin niin aina se menee av-palstalaisten mielestä väärinpäin. Ehkä jokainen saa lain puitteissa viettää sitä "omaa aikaa" miten lystää jos katsoo tarvitsevansa moista. Ite tiedän/tunnen paljon erilaisia perheitä joissa toimitaan eri tavoilla lasten kanssa, jotkut ei vie lasta hoitoon ikinä ja viihtyvät kotona, joidenkin lapsi asuu viikkotolkulla mummolassa ja käyvät keskenänsä missä käyvät niin usein kun haluavat ja sitten vielä jotkut vievät esim. kerran kuukaudessa lapsia hoitoon ja viettävät "laatuaikaa". Mikä minä tai muut on tuomitsemaan mikä on oikein, antaa kaikkien hoitaa perheensä omalla tyylillään.