Miksi tällä palstalla ei puhuta lapsivapaista viikonlopuista?

Tarkoittaa sitä, että saa viikonlopun/viikon ajaksi oman elämänsä takaisin?

Se on varmaan sita laatuaikaa.....

Meillä on eroperheenä vanhanaikainen systeemi eli lapset ovat joka toinen viikonloppu isällään. Kai sitä voi kutsua minun näkökulmastani lapsivapaaksi viikonlopuksi. 

En oikein ymmärrä aloitusta. Mikä tabu tämä nyt on? 

Mitä haluat tietää viikonlopustani?

No meillä ei ole lapsivapaita viikonloppuja, ei ole mitään puhuttavaa niistä. Siis pariskuntana ei ole ikinä olllut, toki kumpikin käy milloin missäkin. Joskus kerta vuoteen saatetaan yksittäinen yö olla yhdessä pois, viime kerrasta on nyt 1.5v ja seuraava kerta on varmaan synnytys.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sitä, että saa viikonlopun/viikon ajaksi oman elämänsä takaisin?

Eikö ole oireellista, että omaa elämää voi elää vain muutamana viikonloppuna vuodessa? Minä en koskaan suostuisi tuohon, mutta minä olenkin sellainen itsekäs ja hedonistinen lapseton.

Jaa, no ehkä siitä ei puhuta mitenkään erityisesti, koska se ei ole mitenkään erityistä. Samaa elämää se on kuin muulloinkin, ja samanalaista mitä lapsettomillakin. Minä tykkään olla aina välillä yksin, ja kyllä se on kivaa kun kaikki muut on jossain, mieskin vaikka se nyt ei sinänsä mihinkään mun tekemisiin vaikuta. Vaikka tykkään olla yksin, teen just samaa mitä teen silloinkin kun muut on kotona, eli luen, katson telkkaria, olen koneella tai teen vähän kotitöitä tai puutarhatöitä. Joskus kun miehen kanssa ollaan kahdestaan yötäkin, ei tehdä mitään erityistä, ei vaikka itse odottaisin että edes seksiä, mutta yleensä ei sitäkään. Mies on niin rutiineidensa orja, että eipä sekään mitään tee eritavalla kun lapset ei ole kotona, hyvä ettei ala itsekseen iltasatua lukemaan.

En minä ole nuorena sinkkunakaan tehnyt koskaan mitään järin erikoista. Ja kun esikoinen oli pitkiä aikoja isovanhempien luona kesälomalla ja mies oli toisella paikkakunnalla töissä, en silloinkaan töiden jälkeen tehnyt mitään erikoista.

Mikä on lapsivapaa viikonloppu?

Eroperheissä tällaisia vapaita varmaan voi olla ja joskus järjestelemällä muissakin perheissä, mutta mitä sitten? Samaan syssyyn ne menevät vaikka iltavapaiden kanssa. Normaalia elämää siis.

Ei se nyt mikään tabu ole, mutta lapsivapaina viikonloppuina jokainen palaa hetkeksi siihen omaan viiteryhmään, mihin kuului ennen kaikkinielevää lapsiperhe-elämää.

Ollaan puolisoita, rakastavaisia, teatteriharrastajia, retkiluistelijoita, postimerkkeilijöitä jne. Niitä asioita jaetaan ihan toisilla foorumeilla tai mieluiten elävässä elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sitä, että saa viikonlopun/viikon ajaksi oman elämänsä takaisin?

Eikö ole oireellista, että omaa elämää voi elää vain muutamana viikonloppuna vuodessa? Minä en koskaan suostuisi tuohon, mutta minä olenkin sellainen itsekäs ja hedonistinen lapseton.

Mikä se oma elämä sitten on? Kyllä mulla on lapsista huolimatta oma elämä koko ajan, mihinkä se tästä olisi hävinnyt? Silloin kun kaksoset oli ihan pieniä, oli se lyhyt aika että ne sitoi enemmän kun imetin, muuten olen aina saanut tehdä mitä huvittaa, ainoa este on se että aamulla pitää nousta töihin, tai että ei ole rahaa vaikka matkustaa jonnekin, tosin en tiedä matkustaisinko vaikka olisi rahaa miten paljon, pelkään lentämistä.

Minä olen käsittänyt, että nämä lapsivapaat viikot ja viikonloput koskevat vain eroperheitä. Tarkoittavat siis sitä aikaa kun lapset ovat sen toisen vanhemman luona, josta on erottu.

Vierailija kirjoitti:

Ei se nyt mikään tabu ole, mutta lapsivapaina viikonloppuina jokainen palaa hetkeksi siihen omaan viiteryhmään, mihin kuului ennen kaikkinielevää lapsiperhe-elämää.

Ollaan puolisoita, rakastavaisia, teatteriharrastajia, retkiluistelijoita, postimerkkeilijöitä jne. Niitä asioita jaetaan ihan toisilla foorumeilla tai mieluiten elävässä elämässä.

Siis tarkoitatko että et ole lasten ollessa kotona noita juttuja? Miten lapset estää olemasta puoliso tai postimerkkeilijä???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sitä, että saa viikonlopun/viikon ajaksi oman elämänsä takaisin?

Eikö ole oireellista, että omaa elämää voi elää vain muutamana viikonloppuna vuodessa? Minä en koskaan suostuisi tuohon, mutta minä olenkin sellainen itsekäs ja hedonistinen lapseton.

Mikä se oma elämä sitten on? Kyllä mulla on lapsista huolimatta oma elämä koko ajan, mihinkä se tästä olisi hävinnyt? Silloin kun kaksoset oli ihan pieniä, oli se lyhyt aika että ne sitoi enemmän kun imetin, muuten olen aina saanut tehdä mitä huvittaa, ainoa este on se että aamulla pitää nousta töihin, tai että ei ole rahaa vaikka matkustaa jonnekin, tosin en tiedä matkustaisinko vaikka olisi rahaa miten paljon, pelkään lentämistä.

Sinulla on käynyt sitten uskomaton tuuri siinä, että kaikki, mitä sinun huvittaa tehdä, on yhteensopivaa lapsista huolehtimisen kanssa niin arkena kuin viikonloppuinakin. Tai sitten sinua eivät vain huvita kovin monet asiat.

En tajua koko "oman elämän" käsitettä. 

Olen perheellinen ja äiti, olen työhyteisöni jäsen, olen koirapiirien jäsen ja minulla on monia muitakin viiteryhmiä elämässäni. 

Se on minun elämääni eli "oma" elämä. 

Tarkoitetaanko siis yksinoloa? On sitäkin silloin tällöin, kun lapset ja mies ovat missä ovat. Vai tarkoitetaanko täyttä vapautta tehdä mitä juuri haluaa eli täysin vapaa oma aika. 

No sitä ei kovin paljon ole, mutta kuulun niihin, etten kaipaakaan. Jos kaipaisin, olisin valinnut toisin. 

Suhtaudun lähinnä huvittuneesti vanhempiin, jotka vakuuttelevat voivansa harrastaa, matkustaa, tavata ystäviä, opiskella ja viettää aikaa yksin siinä missä ennenkin. Todella hienoa, jos näin on, mutta itse en missään tapauksessa pystyisi elämään nykyisenkaltaista elämääni vanhempana. Jo työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen niin, että voin elää haluamallani tavalla, on vaikeaa. Tähän yhtälöön ei missään tapauksessa voisi lisätä lasta tai edes kovin vaativaa lemmikkiä ilman, että kuvioni menisivät uusiksi. Ymmärrän tietenkin, että moni vanhempi haluaa kuvioidensa menevän uusiksi, mutta silloin ei pitäisi teeskennellä, ettei elämä ole muuttunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se nyt mikään tabu ole, mutta lapsivapaina viikonloppuina jokainen palaa hetkeksi siihen omaan viiteryhmään, mihin kuului ennen kaikkinielevää lapsiperhe-elämää.

Ollaan puolisoita, rakastavaisia, teatteriharrastajia, retkiluistelijoita, postimerkkeilijöitä jne. Niitä asioita jaetaan ihan toisilla foorumeilla tai mieluiten elävässä elämässä.

Siis tarkoitatko että et ole lasten ollessa kotona noita juttuja? Miten lapset estää olemasta puoliso tai postimerkkeilijä???

Lapset eivät estä olemasta postimerkkeilijä, mutta vauvan saanut postimerkkeilijä todennäköisesti puhuu postimerkkeilystään sillä samalla postimerkkifoorumilla kuin ennenkin, ei vauvafoorumilla. Ja siksi tälle palstalle ne "lapsivapaat" eivät varsinaisesti kuulu.

Omina harvoina lapsivapainani teen töitä. Tykkään työstäni valtavasti, mutten tällä palstalla ikinä puhuisi siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se nyt mikään tabu ole, mutta lapsivapaina viikonloppuina jokainen palaa hetkeksi siihen omaan viiteryhmään, mihin kuului ennen kaikkinielevää lapsiperhe-elämää.

Ollaan puolisoita, rakastavaisia, teatteriharrastajia, retkiluistelijoita, postimerkkeilijöitä jne. Niitä asioita jaetaan ihan toisilla foorumeilla tai mieluiten elävässä elämässä.

Siis tarkoitatko että et ole lasten ollessa kotona noita juttuja? Miten lapset estää olemasta puoliso tai postimerkkeilijä???

Ainakaan retkiluistelu ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta lasten kanssa. Tosin kohta varmaan ilmoittautuu joku, joka on pistänyt jo yksivuotiaalle naskalit kaulaan.

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudun lähinnä huvittuneesti vanhempiin, jotka vakuuttelevat voivansa harrastaa, matkustaa, tavata ystäviä, opiskella ja viettää aikaa yksin siinä missä ennenkin. Todella hienoa, jos näin on, mutta itse en missään tapauksessa pystyisi elämään nykyisenkaltaista elämääni vanhempana. Jo työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen niin, että voin elää haluamallani tavalla, on vaikeaa. Tähän yhtälöön ei missään tapauksessa voisi lisätä lasta tai edes kovin vaativaa lemmikkiä ilman, että kuvioni menisivät uusiksi. Ymmärrän tietenkin, että moni vanhempi haluaa kuvioidensa menevän uusiksi, mutta silloin ei pitäisi teeskennellä, ettei elämä ole muuttunut.

Usein nämä ovat nuoria vanhempia, joilla on hyvät tukiverkot ja vähän omia juttuja elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sitä, että saa viikonlopun/viikon ajaksi oman elämänsä takaisin?

Eikö ole oireellista, että omaa elämää voi elää vain muutamana viikonloppuna vuodessa? Minä en koskaan suostuisi tuohon, mutta minä olenkin sellainen itsekäs ja hedonistinen lapseton.

Mikä se oma elämä sitten on? Kyllä mulla on lapsista huolimatta oma elämä koko ajan, mihinkä se tästä olisi hävinnyt? Silloin kun kaksoset oli ihan pieniä, oli se lyhyt aika että ne sitoi enemmän kun imetin, muuten olen aina saanut tehdä mitä huvittaa, ainoa este on se että aamulla pitää nousta töihin, tai että ei ole rahaa vaikka matkustaa jonnekin, tosin en tiedä matkustaisinko vaikka olisi rahaa miten paljon, pelkään lentämistä.

Sinulla on käynyt sitten uskomaton tuuri siinä, että kaikki, mitä sinun huvittaa tehdä, on yhteensopivaa lapsista huolehtimisen kanssa niin arkena kuin viikonloppuinakin. Tai sitten sinua eivät vain huvita kovin monet asiat.

Kyllä mua huvittaa, mutta en keksi juurikaan mitään minkä tekemistä lapset estäisi, lapsilla on isäkin, ja muitakin ihmisiä on jotka voivat olla lasten kanssa jos minä en ole, ja lapset kasvaa aika nopeesti, nyt nuo nuorimmaiset on jo 7v. ja menevät syksyllä kouluun, alkavat pärjätä jo keskenään kotona. Mitä se lapsista huolehtiminen on jota pitää tehdä koko ajan niin ettei samalla voi tehdä jotain muuta? Pientä lasta pitää vahtia ettei saa laitettua suuhunsa mitään väärää (se tietysti estetään jo ennalta ettei saatavilla ole mitään sellaista), tai kaadu (tai kyllähän ne kaatuilee, ei sille mitään voi, mutta pitää lohduttaa kun tulee kipeää) ja pitää vaihtaa vaippa jos paskoo housuunsa, siinäkin samalla saa luettua kirjaa tai vaikka vahdattua postimerkkejään, voi maalata taulua, tehdä muita käsitöitä tai vahdata telkkaria tai tietokonetta. Muutaman tunnin välein antaa ruokaa, ja sitten laittaa nukkumaan. Lapsen voi laittaa rattaisiin ja mennä lenkille, tai kaupoille, tai kaverin luo kylään.

Esikoinen oli 14v. silloin kun nuo nuorimmaiset syntyi, mulla oli ollut vuosikausia vapaus tehdä mitä haluan, esikoinen oli isovanhempien luona pitkiä aikoja ja eipä se kotona ollessaankaan mun ympärillä pyörinyt, oli kavereiden kanssa tai teki jotain huoneessaan. Minä olen käynyt kursseja, ja käyn nytkin koska opiskelen samalla kun olen töissä, ensi viikonloppunakin olen sekä lauantain että sunnuntain kurssilla, ei nuo kersat sitä estä. Mies harrastaa lähinnä kävelyllä käymistä ja veljensä luona vierailua nyt kun anoppi kuoli eikä sinne tarvi enää mennä jokailta.

Ehkä se on sitten ne "alkoholin suurkuluttajat" joita muka lapset estää tekemästä mitä haluaa, jos pitää ryypätä itsensä holtittomaan kuntoon ja harrastaa irtosuhteita tai vetää huumeita. Vaikka ikävä kyllä lapset eivät ole monelle alkoholin tai muiden päihteiden käyttäjälle mikään este.

 Tiedän perheen jossa oli lapset 0,2,4 ja 6-vuotiaita kun reissasivat omalla autolla pitkin eurooppaa monta kuukautta, se rajoitti että halusivat tehdä tosi pitkän reissun ennenkuin vanhin menee kouluun. Se perhe matkustelee nytkin joka vuosi  vaikka nuorinkin on jo koulussa, heidän juttunsa on se matkustelu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudun lähinnä huvittuneesti vanhempiin, jotka vakuuttelevat voivansa harrastaa, matkustaa, tavata ystäviä, opiskella ja viettää aikaa yksin siinä missä ennenkin. Todella hienoa, jos näin on, mutta itse en missään tapauksessa pystyisi elämään nykyisenkaltaista elämääni vanhempana. Jo työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen niin, että voin elää haluamallani tavalla, on vaikeaa. Tähän yhtälöön ei missään tapauksessa voisi lisätä lasta tai edes kovin vaativaa lemmikkiä ilman, että kuvioni menisivät uusiksi. Ymmärrän tietenkin, että moni vanhempi haluaa kuvioidensa menevän uusiksi, mutta silloin ei pitäisi teeskennellä, ettei elämä ole muuttunut.

Usein nämä ovat nuoria vanhempia, joilla on hyvät tukiverkot ja vähän omia juttuja elämässään.

Joo,käsittääkseni päälle kolmikymppisille vanhemmille aiheuttaa ongelmia se, että oma elämä on jo aika vakiintunutta, ja siihe kuuluu paljon tärkeitä, aikaa vieviä asioita, joista luopuminen tekee kipeää. Tämä on myös tutkimusten mukaan eräs syy, miksi kolmikymppiset päättävät olla hankkimatta lapsia. Näissä keskusteluissa usein unohtuu, että 22-vuotiaan ja 35-vuotiaan lapsettoman elämät ovat keskimäärin aika erilaisia ja lasten hankinnasta maksettava hinta on myös erilainen.