Miksi tällä palstalla ei puhuta lapsivapaista viikonlopuista?

Ei meillä ole koskaan mitään "lapsivapaita viikonloppuja". Ihan tavallista ydinperheen elämää vietetään, kyllä koen eläväni ihan koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se nyt mikään tabu ole, mutta lapsivapaina viikonloppuina jokainen palaa hetkeksi siihen omaan viiteryhmään, mihin kuului ennen kaikkinielevää lapsiperhe-elämää.

Ollaan puolisoita, rakastavaisia, teatteriharrastajia, retkiluistelijoita, postimerkkeilijöitä jne. Niitä asioita jaetaan ihan toisilla foorumeilla tai mieluiten elävässä elämässä.

Siis tarkoitatko että et ole lasten ollessa kotona noita juttuja? Miten lapset estää olemasta puoliso tai postimerkkeilijä???

Ainakaan retkiluistelu ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta lasten kanssa. Tosin kohta varmaan ilmoittautuu joku, joka on pistänyt jo yksivuotiaalle naskalit kaulaan.

Heh, ei naskaleita kaulassa, mutta... 

Me ollaan retkiluisteltu ja hiihdetty niin, että vauva on kantorinkassa miehellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sitä, että saa viikonlopun/viikon ajaksi oman elämänsä takaisin?

Eikö ole oireellista, että omaa elämää voi elää vain muutamana viikonloppuna vuodessa? Minä en koskaan suostuisi tuohon, mutta minä olenkin sellainen itsekäs ja hedonistinen lapseton.

Mikä se oma elämä sitten on? Kyllä mulla on lapsista huolimatta oma elämä koko ajan, mihinkä se tästä olisi hävinnyt? Silloin kun kaksoset oli ihan pieniä, oli se lyhyt aika että ne sitoi enemmän kun imetin, muuten olen aina saanut tehdä mitä huvittaa, ainoa este on se että aamulla pitää nousta töihin, tai että ei ole rahaa vaikka matkustaa jonnekin, tosin en tiedä matkustaisinko vaikka olisi rahaa miten paljon, pelkään lentämistä.

Sinulla on käynyt sitten uskomaton tuuri siinä, että kaikki, mitä sinun huvittaa tehdä, on yhteensopivaa lapsista huolehtimisen kanssa niin arkena kuin viikonloppuinakin. Tai sitten sinua eivät vain huvita kovin monet asiat.

Kyllä mua huvittaa, mutta en keksi juurikaan mitään minkä tekemistä lapset estäisi, lapsilla on isäkin, ja muitakin ihmisiä on jotka voivat olla lasten kanssa jos minä en ole, ja lapset kasvaa aika nopeesti, nyt nuo nuorimmaiset on jo 7v. ja menevät syksyllä kouluun, alkavat pärjätä jo keskenään kotona. Mitä se lapsista huolehtiminen on jota pitää tehdä koko ajan niin ettei samalla voi tehdä jotain muuta? Pientä lasta pitää vahtia ettei saa laitettua suuhunsa mitään väärää (se tietysti estetään jo ennalta ettei saatavilla ole mitään sellaista), tai kaadu (tai kyllähän ne kaatuilee, ei sille mitään voi, mutta pitää lohduttaa kun tulee kipeää) ja pitää vaihtaa vaippa jos paskoo housuunsa, siinäkin samalla saa luettua kirjaa tai vaikka vahdattua postimerkkejään, voi maalata taulua, tehdä muita käsitöitä tai vahdata telkkaria tai tietokonetta. Muutaman tunnin välein antaa ruokaa, ja sitten laittaa nukkumaan. Lapsen voi laittaa rattaisiin ja mennä lenkille, tai kaupoille, tai kaverin luo kylään.

Esikoinen oli 14v. silloin kun nuo nuorimmaiset syntyi, mulla oli ollut vuosikausia vapaus tehdä mitä haluan, esikoinen oli isovanhempien luona pitkiä aikoja ja eipä se kotona ollessaankaan mun ympärillä pyörinyt, oli kavereiden kanssa tai teki jotain huoneessaan. Minä olen käynyt kursseja, ja käyn nytkin koska opiskelen samalla kun olen töissä, ensi viikonloppunakin olen sekä lauantain että sunnuntain kurssilla, ei nuo kersat sitä estä. Mies harrastaa lähinnä kävelyllä käymistä ja veljensä luona vierailua nyt kun anoppi kuoli eikä sinne tarvi enää mennä jokailta.

Ehkä se on sitten ne "alkoholin suurkuluttajat" joita muka lapset estää tekemästä mitä haluaa, jos pitää ryypätä itsensä holtittomaan kuntoon ja harrastaa irtosuhteita tai vetää huumeita. Vaikka ikävä kyllä lapset eivät ole monelle alkoholin tai muiden päihteiden käyttäjälle mikään este.

 Tiedän perheen jossa oli lapset 0,2,4 ja 6-vuotiaita kun reissasivat omalla autolla pitkin eurooppaa monta kuukautta, se rajoitti että halusivat tehdä tosi pitkän reissun ennenkuin vanhin menee kouluun. Se perhe matkustelee nytkin joka vuosi  vaikka nuorinkin on jo koulussa, heidän juttunsa on se matkustelu.

Jos ne omat harrastukset ja intohimot ovat käveleminen (!) ja autolla ajaminen pienten lasten kanssa, ei lasten hankinta varmaan rajoitakaan elämää millään lailla. Ihmisen, jolla ei tämän kummempia tarpeita  ole, on varmasti vaikea saada kiinni siitä, miten paljon lapset rajoittaisivat ja rajoittavat joidenkin muiden elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sitä, että saa viikonlopun/viikon ajaksi oman elämänsä takaisin?

Eikö ole oireellista, että omaa elämää voi elää vain muutamana viikonloppuna vuodessa? Minä en koskaan suostuisi tuohon, mutta minä olenkin sellainen itsekäs ja hedonistinen lapseton.

Mikä se oma elämä sitten on? Kyllä mulla on lapsista huolimatta oma elämä koko ajan, mihinkä se tästä olisi hävinnyt? Silloin kun kaksoset oli ihan pieniä, oli se lyhyt aika että ne sitoi enemmän kun imetin, muuten olen aina saanut tehdä mitä huvittaa, ainoa este on se että aamulla pitää nousta töihin, tai että ei ole rahaa vaikka matkustaa jonnekin, tosin en tiedä matkustaisinko vaikka olisi rahaa miten paljon, pelkään lentämistä.

Sinulla on käynyt sitten uskomaton tuuri siinä, että kaikki, mitä sinun huvittaa tehdä, on yhteensopivaa lapsista huolehtimisen kanssa niin arkena kuin viikonloppuinakin. Tai sitten sinua eivät vain huvita kovin monet asiat.

Kyllä mua huvittaa, mutta en keksi juurikaan mitään minkä tekemistä lapset estäisi, lapsilla on isäkin, ja muitakin ihmisiä on jotka voivat olla lasten kanssa jos minä en ole, ja lapset kasvaa aika nopeesti, nyt nuo nuorimmaiset on jo 7v. ja menevät syksyllä kouluun, alkavat pärjätä jo keskenään kotona. Mitä se lapsista huolehtiminen on jota pitää tehdä koko ajan niin ettei samalla voi tehdä jotain muuta? Pientä lasta pitää vahtia ettei saa laitettua suuhunsa mitään väärää (se tietysti estetään jo ennalta ettei saatavilla ole mitään sellaista), tai kaadu (tai kyllähän ne kaatuilee, ei sille mitään voi, mutta pitää lohduttaa kun tulee kipeää) ja pitää vaihtaa vaippa jos paskoo housuunsa, siinäkin samalla saa luettua kirjaa tai vaikka vahdattua postimerkkejään, voi maalata taulua, tehdä muita käsitöitä tai vahdata telkkaria tai tietokonetta. Muutaman tunnin välein antaa ruokaa, ja sitten laittaa nukkumaan. Lapsen voi laittaa rattaisiin ja mennä lenkille, tai kaupoille, tai kaverin luo kylään.

Esikoinen oli 14v. silloin kun nuo nuorimmaiset syntyi, mulla oli ollut vuosikausia vapaus tehdä mitä haluan, esikoinen oli isovanhempien luona pitkiä aikoja ja eipä se kotona ollessaankaan mun ympärillä pyörinyt, oli kavereiden kanssa tai teki jotain huoneessaan. Minä olen käynyt kursseja, ja käyn nytkin koska opiskelen samalla kun olen töissä, ensi viikonloppunakin olen sekä lauantain että sunnuntain kurssilla, ei nuo kersat sitä estä. Mies harrastaa lähinnä kävelyllä käymistä ja veljensä luona vierailua nyt kun anoppi kuoli eikä sinne tarvi enää mennä jokailta.

Ehkä se on sitten ne "alkoholin suurkuluttajat" joita muka lapset estää tekemästä mitä haluaa, jos pitää ryypätä itsensä holtittomaan kuntoon ja harrastaa irtosuhteita tai vetää huumeita. Vaikka ikävä kyllä lapset eivät ole monelle alkoholin tai muiden päihteiden käyttäjälle mikään este.

 Tiedän perheen jossa oli lapset 0,2,4 ja 6-vuotiaita kun reissasivat omalla autolla pitkin eurooppaa monta kuukautta, se rajoitti että halusivat tehdä tosi pitkän reissun ennenkuin vanhin menee kouluun. Se perhe matkustelee nytkin joka vuosi  vaikka nuorinkin on jo koulussa, heidän juttunsa on se matkustelu.

En nyt mitenkään halua loukata, mutta esimerkiksi minun aiempi työni ei olisi onnistunut lapsiperheellisenä.

Eikös noi lapsivapaat viikonloput tarkoita eroperheissä sitä että lapset on isien luona. Usein lapsilla on eri isät. Jokunen lapsi saatetaan lykätä myös tukiperheeseen että saadaan kaikki lapset yhtä aikaa pois kotoa. Näin mä olen ymmärtänyt.

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudun lähinnä huvittuneesti vanhempiin, jotka vakuuttelevat voivansa harrastaa, matkustaa, tavata ystäviä, opiskella ja viettää aikaa yksin siinä missä ennenkin. Todella hienoa, jos näin on, mutta itse en missään tapauksessa pystyisi elämään nykyisenkaltaista elämääni vanhempana. Jo työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen niin, että voin elää haluamallani tavalla, on vaikeaa. Tähän yhtälöön ei missään tapauksessa voisi lisätä lasta tai edes kovin vaativaa lemmikkiä ilman, että kuvioni menisivät uusiksi. Ymmärrän tietenkin, että moni vanhempi haluaa kuvioidensa menevän uusiksi, mutta silloin ei pitäisi teeskennellä, ettei elämä ole muuttunut.

Mitä ihmettä sä oikein teet? Kerro nyt mikä on niin ihmeellistä sun työssä tai vapaa-ajassa että eivät meinaa mahtua sun elämään yhtaikaa? En tunne ketään jolla olisi tuollainen elämä. Lapsettomat parit ja sinkut on lähinnä tylsiä ja/tai yksinäisiä kotona hissuttelijoita, töissä ollaan jos töitä on, ja sitten vapaa-ajalla käydään mökillä jos sellainen on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se nyt mikään tabu ole, mutta lapsivapaina viikonloppuina jokainen palaa hetkeksi siihen omaan viiteryhmään, mihin kuului ennen kaikkinielevää lapsiperhe-elämää.

Ollaan puolisoita, rakastavaisia, teatteriharrastajia, retkiluistelijoita, postimerkkeilijöitä jne. Niitä asioita jaetaan ihan toisilla foorumeilla tai mieluiten elävässä elämässä.

Siis tarkoitatko että et ole lasten ollessa kotona noita juttuja? Miten lapset estää olemasta puoliso tai postimerkkeilijä???

Ainakaan retkiluistelu ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta lasten kanssa. Tosin kohta varmaan ilmoittautuu joku, joka on pistänyt jo yksivuotiaalle naskalit kaulaan.

Heh, ei naskaleita kaulassa, mutta... 

Me ollaan retkiluisteltu ja hiihdetty niin, että vauva on kantorinkassa miehellä. 

Toivottavasti sulla menee nyt sekaisin matkaluistelu ja retkiluistelu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se nyt mikään tabu ole, mutta lapsivapaina viikonloppuina jokainen palaa hetkeksi siihen omaan viiteryhmään, mihin kuului ennen kaikkinielevää lapsiperhe-elämää.

Ollaan puolisoita, rakastavaisia, teatteriharrastajia, retkiluistelijoita, postimerkkeilijöitä jne. Niitä asioita jaetaan ihan toisilla foorumeilla tai mieluiten elävässä elämässä.

Siis tarkoitatko että et ole lasten ollessa kotona noita juttuja? Miten lapset estää olemasta puoliso tai postimerkkeilijä???

Ainakaan retkiluistelu ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta lasten kanssa. Tosin kohta varmaan ilmoittautuu joku, joka on pistänyt jo yksivuotiaalle naskalit kaulaan.

Olen nähnyt telkkarista että niillä on kakara repussa selässä tai ahkiossa vetävät perässään. Ja voi sen kersan viedä jollekin hoitoon siksi aikaa kun käy luistelemassa jos ei mukaan sitä halua, ihan samalla tavalla kuin vaikka koiran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudun lähinnä huvittuneesti vanhempiin, jotka vakuuttelevat voivansa harrastaa, matkustaa, tavata ystäviä, opiskella ja viettää aikaa yksin siinä missä ennenkin. Todella hienoa, jos näin on, mutta itse en missään tapauksessa pystyisi elämään nykyisenkaltaista elämääni vanhempana. Jo työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen niin, että voin elää haluamallani tavalla, on vaikeaa. Tähän yhtälöön ei missään tapauksessa voisi lisätä lasta tai edes kovin vaativaa lemmikkiä ilman, että kuvioni menisivät uusiksi. Ymmärrän tietenkin, että moni vanhempi haluaa kuvioidensa menevän uusiksi, mutta silloin ei pitäisi teeskennellä, ettei elämä ole muuttunut.

Mitä ihmettä sä oikein teet? Kerro nyt mikä on niin ihmeellistä sun työssä tai vapaa-ajassa että eivät meinaa mahtua sun elämään yhtaikaa? En tunne ketään jolla olisi tuollainen elämä. Lapsettomat parit ja sinkut on lähinnä tylsiä ja/tai yksinäisiä kotona hissuttelijoita, töissä ollaan jos töitä on, ja sitten vapaa-ajalla käydään mökillä jos sellainen on.

Tunnetko ylipäätään ketään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sitä, että saa viikonlopun/viikon ajaksi oman elämänsä takaisin?

Eikö ole oireellista, että omaa elämää voi elää vain muutamana viikonloppuna vuodessa? Minä en koskaan suostuisi tuohon, mutta minä olenkin sellainen itsekäs ja hedonistinen lapseton.

Mikä se oma elämä sitten on? Kyllä mulla on lapsista huolimatta oma elämä koko ajan, mihinkä se tästä olisi hävinnyt? Silloin kun kaksoset oli ihan pieniä, oli se lyhyt aika että ne sitoi enemmän kun imetin, muuten olen aina saanut tehdä mitä huvittaa, ainoa este on se että aamulla pitää nousta töihin, tai että ei ole rahaa vaikka matkustaa jonnekin, tosin en tiedä matkustaisinko vaikka olisi rahaa miten paljon, pelkään lentämistä.

Sinulla on käynyt sitten uskomaton tuuri siinä, että kaikki, mitä sinun huvittaa tehdä, on yhteensopivaa lapsista huolehtimisen kanssa niin arkena kuin viikonloppuinakin. Tai sitten sinua eivät vain huvita kovin monet asiat.

Kyllä mua huvittaa, mutta en keksi juurikaan mitään minkä tekemistä lapset estäisi, lapsilla on isäkin, ja muitakin ihmisiä on jotka voivat olla lasten kanssa jos minä en ole, ja lapset kasvaa aika nopeesti, nyt nuo nuorimmaiset on jo 7v. ja menevät syksyllä kouluun, alkavat pärjätä jo keskenään kotona. Mitä se lapsista huolehtiminen on jota pitää tehdä koko ajan niin ettei samalla voi tehdä jotain muuta? Pientä lasta pitää vahtia ettei saa laitettua suuhunsa mitään väärää (se tietysti estetään jo ennalta ettei saatavilla ole mitään sellaista), tai kaadu (tai kyllähän ne kaatuilee, ei sille mitään voi, mutta pitää lohduttaa kun tulee kipeää) ja pitää vaihtaa vaippa jos paskoo housuunsa, siinäkin samalla saa luettua kirjaa tai vaikka vahdattua postimerkkejään, voi maalata taulua, tehdä muita käsitöitä tai vahdata telkkaria tai tietokonetta. Muutaman tunnin välein antaa ruokaa, ja sitten laittaa nukkumaan. Lapsen voi laittaa rattaisiin ja mennä lenkille, tai kaupoille, tai kaverin luo kylään.

Esikoinen oli 14v. silloin kun nuo nuorimmaiset syntyi, mulla oli ollut vuosikausia vapaus tehdä mitä haluan, esikoinen oli isovanhempien luona pitkiä aikoja ja eipä se kotona ollessaankaan mun ympärillä pyörinyt, oli kavereiden kanssa tai teki jotain huoneessaan. Minä olen käynyt kursseja, ja käyn nytkin koska opiskelen samalla kun olen töissä, ensi viikonloppunakin olen sekä lauantain että sunnuntain kurssilla, ei nuo kersat sitä estä. Mies harrastaa lähinnä kävelyllä käymistä ja veljensä luona vierailua nyt kun anoppi kuoli eikä sinne tarvi enää mennä jokailta.

Ehkä se on sitten ne "alkoholin suurkuluttajat" joita muka lapset estää tekemästä mitä haluaa, jos pitää ryypätä itsensä holtittomaan kuntoon ja harrastaa irtosuhteita tai vetää huumeita. Vaikka ikävä kyllä lapset eivät ole monelle alkoholin tai muiden päihteiden käyttäjälle mikään este.

 Tiedän perheen jossa oli lapset 0,2,4 ja 6-vuotiaita kun reissasivat omalla autolla pitkin eurooppaa monta kuukautta, se rajoitti että halusivat tehdä tosi pitkän reissun ennenkuin vanhin menee kouluun. Se perhe matkustelee nytkin joka vuosi  vaikka nuorinkin on jo koulussa, heidän juttunsa on se matkustelu.

En nyt mitenkään halua loukata, mutta esimerkiksi minun aiempi työni ei olisi onnistunut lapsiperheellisenä.

Siis mikä sä olet ollut? Salainen agentti? Miehen työpaikalla poliisilaitoksella on pariskunta poliiseja molemmat, heilläkin on lapsia, ovat töissä vaan eri vuoroissa (yövuoro 13h ja päivävuoro 11h)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudun lähinnä huvittuneesti vanhempiin, jotka vakuuttelevat voivansa harrastaa, matkustaa, tavata ystäviä, opiskella ja viettää aikaa yksin siinä missä ennenkin. Todella hienoa, jos näin on, mutta itse en missään tapauksessa pystyisi elämään nykyisenkaltaista elämääni vanhempana. Jo työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen niin, että voin elää haluamallani tavalla, on vaikeaa. Tähän yhtälöön ei missään tapauksessa voisi lisätä lasta tai edes kovin vaativaa lemmikkiä ilman, että kuvioni menisivät uusiksi. Ymmärrän tietenkin, että moni vanhempi haluaa kuvioidensa menevän uusiksi, mutta silloin ei pitäisi teeskennellä, ettei elämä ole muuttunut.

Mitä ihmettä sä oikein teet? Kerro nyt mikä on niin ihmeellistä sun työssä tai vapaa-ajassa että eivät meinaa mahtua sun elämään yhtaikaa? En tunne ketään jolla olisi tuollainen elämä. Lapsettomat parit ja sinkut on lähinnä tylsiä ja/tai yksinäisiä kotona hissuttelijoita, töissä ollaan jos töitä on, ja sitten vapaa-ajalla käydään mökillä jos sellainen on.

Tunnetko ylipäätään ketään?

Tunnen. Mutta kerro nyt kun tiedät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se nyt mikään tabu ole, mutta lapsivapaina viikonloppuina jokainen palaa hetkeksi siihen omaan viiteryhmään, mihin kuului ennen kaikkinielevää lapsiperhe-elämää.

Ollaan puolisoita, rakastavaisia, teatteriharrastajia, retkiluistelijoita, postimerkkeilijöitä jne. Niitä asioita jaetaan ihan toisilla foorumeilla tai mieluiten elävässä elämässä.

Siis tarkoitatko että et ole lasten ollessa kotona noita juttuja? Miten lapset estää olemasta puoliso tai postimerkkeilijä???

Ainakaan retkiluistelu ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta lasten kanssa. Tosin kohta varmaan ilmoittautuu joku, joka on pistänyt jo yksivuotiaalle naskalit kaulaan.

Olen nähnyt telkkarista että niillä on kakara repussa selässä tai ahkiossa vetävät perässään. Ja voi sen kersan viedä jollekin hoitoon siksi aikaa kun käy luistelemassa jos ei mukaan sitä halua, ihan samalla tavalla kuin vaikka koiran.

Joo, aina voi antaa kersan hoitoon. Kai mäkin olisi voinut antaa kersani vuodeksi yhteiskunnan hoitoon kun lähdin Afrikkaan.

Minull on ollu kaksi lapivapaata iltaa/yötä lapsen syntymän jälkeen. Lapsi 1.5 v. Mutta en kyllä koe elämääni kamalaksi ku en voi olla sama ihminen kuin ennen lasta. Tätähän minä halusin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudun lähinnä huvittuneesti vanhempiin, jotka vakuuttelevat voivansa harrastaa, matkustaa, tavata ystäviä, opiskella ja viettää aikaa yksin siinä missä ennenkin. Todella hienoa, jos näin on, mutta itse en missään tapauksessa pystyisi elämään nykyisenkaltaista elämääni vanhempana. Jo työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen niin, että voin elää haluamallani tavalla, on vaikeaa. Tähän yhtälöön ei missään tapauksessa voisi lisätä lasta tai edes kovin vaativaa lemmikkiä ilman, että kuvioni menisivät uusiksi. Ymmärrän tietenkin, että moni vanhempi haluaa kuvioidensa menevän uusiksi, mutta silloin ei pitäisi teeskennellä, ettei elämä ole muuttunut.

Usein nämä ovat nuoria vanhempia, joilla on hyvät tukiverkot ja vähän omia juttuja elämässään.

Joo,käsittääkseni päälle kolmikymppisille vanhemmille aiheuttaa ongelmia se, että oma elämä on jo aika vakiintunutta, ja siihe kuuluu paljon tärkeitä, aikaa vieviä asioita, joista luopuminen tekee kipeää. Tämä on myös tutkimusten mukaan eräs syy, miksi kolmikymppiset päättävät olla hankkimatta lapsia. Näissä keskusteluissa usein unohtuu, että 22-vuotiaan ja 35-vuotiaan lapsettoman elämät ovat keskimäärin aika erilaisia ja lasten hankinnasta maksettava hinta on myös erilainen.

Omalla kohdallani elämä olisi järkkynyt paljon enemmän parikymppisenä kuin nyt kolmekymppisenä. Silloin tuli juhlittua, matkusteltua, piti opiskella ja tehdä töitä yms. Nyt kolmekymppisenä käyn lähinnä töissä, viikonloput menevät kotona tai esim. vanhempien luona. En osaa kuvitella, mistä joudun luopumaan, kun pitkään odotettu lapsemme syntyy (paitsi ehkä aamu-unista).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se nyt mikään tabu ole, mutta lapsivapaina viikonloppuina jokainen palaa hetkeksi siihen omaan viiteryhmään, mihin kuului ennen kaikkinielevää lapsiperhe-elämää.

Ollaan puolisoita, rakastavaisia, teatteriharrastajia, retkiluistelijoita, postimerkkeilijöitä jne. Niitä asioita jaetaan ihan toisilla foorumeilla tai mieluiten elävässä elämässä.

Siis tarkoitatko että et ole lasten ollessa kotona noita juttuja? Miten lapset estää olemasta puoliso tai postimerkkeilijä???

Ainakaan retkiluistelu ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta lasten kanssa. Tosin kohta varmaan ilmoittautuu joku, joka on pistänyt jo yksivuotiaalle naskalit kaulaan.

Olen nähnyt telkkarista että niillä on kakara repussa selässä tai ahkiossa vetävät perässään. Ja voi sen kersan viedä jollekin hoitoon siksi aikaa kun käy luistelemassa jos ei mukaan sitä halua, ihan samalla tavalla kuin vaikka koiran.

Joo, aina voi antaa kersan hoitoon. Kai mäkin olisi voinut antaa kersani vuodeksi yhteiskunnan hoitoon kun lähdin Afrikkaan.

Niin, monet lähtevät sinne Afrikkaan koko perhe, tai jos toinen vanhempi lähtee vaikka rauhanturvaajaksi, jää puoliso kotiin lasten kanssa, ihan normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sitä, että saa viikonlopun/viikon ajaksi oman elämänsä takaisin?

Eikö ole oireellista, että omaa elämää voi elää vain muutamana viikonloppuna vuodessa? Minä en koskaan suostuisi tuohon, mutta minä olenkin sellainen itsekäs ja hedonistinen lapseton.

Mikä se oma elämä sitten on? Kyllä mulla on lapsista huolimatta oma elämä koko ajan, mihinkä se tästä olisi hävinnyt? Silloin kun kaksoset oli ihan pieniä, oli se lyhyt aika että ne sitoi enemmän kun imetin, muuten olen aina saanut tehdä mitä huvittaa, ainoa este on se että aamulla pitää nousta töihin, tai että ei ole rahaa vaikka matkustaa jonnekin, tosin en tiedä matkustaisinko vaikka olisi rahaa miten paljon, pelkään lentämistä.

Sinulla on käynyt sitten uskomaton tuuri siinä, että kaikki, mitä sinun huvittaa tehdä, on yhteensopivaa lapsista huolehtimisen kanssa niin arkena kuin viikonloppuinakin. Tai sitten sinua eivät vain huvita kovin monet asiat.

Kyllä mua huvittaa, mutta en keksi juurikaan mitään minkä tekemistä lapset estäisi, lapsilla on isäkin, ja muitakin ihmisiä on jotka voivat olla lasten kanssa jos minä en ole, ja lapset kasvaa aika nopeesti, nyt nuo nuorimmaiset on jo 7v. ja menevät syksyllä kouluun, alkavat pärjätä jo keskenään kotona. Mitä se lapsista huolehtiminen on jota pitää tehdä koko ajan niin ettei samalla voi tehdä jotain muuta? Pientä lasta pitää vahtia ettei saa laitettua suuhunsa mitään väärää (se tietysti estetään jo ennalta ettei saatavilla ole mitään sellaista), tai kaadu (tai kyllähän ne kaatuilee, ei sille mitään voi, mutta pitää lohduttaa kun tulee kipeää) ja pitää vaihtaa vaippa jos paskoo housuunsa, siinäkin samalla saa luettua kirjaa tai vaikka vahdattua postimerkkejään, voi maalata taulua, tehdä muita käsitöitä tai vahdata telkkaria tai tietokonetta. Muutaman tunnin välein antaa ruokaa, ja sitten laittaa nukkumaan. Lapsen voi laittaa rattaisiin ja mennä lenkille, tai kaupoille, tai kaverin luo kylään.

Esikoinen oli 14v. silloin kun nuo nuorimmaiset syntyi, mulla oli ollut vuosikausia vapaus tehdä mitä haluan, esikoinen oli isovanhempien luona pitkiä aikoja ja eipä se kotona ollessaankaan mun ympärillä pyörinyt, oli kavereiden kanssa tai teki jotain huoneessaan. Minä olen käynyt kursseja, ja käyn nytkin koska opiskelen samalla kun olen töissä, ensi viikonloppunakin olen sekä lauantain että sunnuntain kurssilla, ei nuo kersat sitä estä. Mies harrastaa lähinnä kävelyllä käymistä ja veljensä luona vierailua nyt kun anoppi kuoli eikä sinne tarvi enää mennä jokailta.

Ehkä se on sitten ne "alkoholin suurkuluttajat" joita muka lapset estää tekemästä mitä haluaa, jos pitää ryypätä itsensä holtittomaan kuntoon ja harrastaa irtosuhteita tai vetää huumeita. Vaikka ikävä kyllä lapset eivät ole monelle alkoholin tai muiden päihteiden käyttäjälle mikään este.

 Tiedän perheen jossa oli lapset 0,2,4 ja 6-vuotiaita kun reissasivat omalla autolla pitkin eurooppaa monta kuukautta, se rajoitti että halusivat tehdä tosi pitkän reissun ennenkuin vanhin menee kouluun. Se perhe matkustelee nytkin joka vuosi  vaikka nuorinkin on jo koulussa, heidän juttunsa on se matkustelu.

En nyt mitenkään halua loukata, mutta esimerkiksi minun aiempi työni ei olisi onnistunut lapsiperheellisenä.

Siis mikä sä olet ollut? Salainen agentti? Miehen työpaikalla poliisilaitoksella on pariskunta poliiseja molemmat, heilläkin on lapsia, ovat töissä vaan eri vuoroissa (yövuoro 13h ja päivävuoro 11h)

En kerro ammattiani, mutta poliisin työhän on säännöllistä vuorotyötä, jossa ei tarvitse ollenkaan esim. matkustaa. Tiedän, koska olen poliisin lapsi itse.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen käsittänyt, että nämä lapsivapaat viikot ja viikonloput koskevat vain eroperheitä. Tarkoittavat siis sitä aikaa kun lapset ovat sen toisen vanhemman luona, josta on erottu.

Koskevat ne niitäkin, jotka sysäävät kakarat isovanhemmille säännöllisesti saadakseen nuo lapsivapaansa. Samaiset ulisevat kovaan ääneen, jos menee useampi viikko putkeen ilman ko vapaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sitä, että saa viikonlopun/viikon ajaksi oman elämänsä takaisin?

Eikö ole oireellista, että omaa elämää voi elää vain muutamana viikonloppuna vuodessa? Minä en koskaan suostuisi tuohon, mutta minä olenkin sellainen itsekäs ja hedonistinen lapseton.

Mikä se oma elämä sitten on? Kyllä mulla on lapsista huolimatta oma elämä koko ajan, mihinkä se tästä olisi hävinnyt? Silloin kun kaksoset oli ihan pieniä, oli se lyhyt aika että ne sitoi enemmän kun imetin, muuten olen aina saanut tehdä mitä huvittaa, ainoa este on se että aamulla pitää nousta töihin, tai että ei ole rahaa vaikka matkustaa jonnekin, tosin en tiedä matkustaisinko vaikka olisi rahaa miten paljon, pelkään lentämistä.

Sinulla on käynyt sitten uskomaton tuuri siinä, että kaikki, mitä sinun huvittaa tehdä, on yhteensopivaa lapsista huolehtimisen kanssa niin arkena kuin viikonloppuinakin. Tai sitten sinua eivät vain huvita kovin monet asiat.

Kyllä mua huvittaa, mutta en keksi juurikaan mitään minkä tekemistä lapset estäisi, lapsilla on isäkin, ja muitakin ihmisiä on jotka voivat olla lasten kanssa jos minä en ole, ja lapset kasvaa aika nopeesti, nyt nuo nuorimmaiset on jo 7v. ja menevät syksyllä kouluun, alkavat pärjätä jo keskenään kotona. Mitä se lapsista huolehtiminen on jota pitää tehdä koko ajan niin ettei samalla voi tehdä jotain muuta? Pientä lasta pitää vahtia ettei saa laitettua suuhunsa mitään väärää (se tietysti estetään jo ennalta ettei saatavilla ole mitään sellaista), tai kaadu (tai kyllähän ne kaatuilee, ei sille mitään voi, mutta pitää lohduttaa kun tulee kipeää) ja pitää vaihtaa vaippa jos paskoo housuunsa, siinäkin samalla saa luettua kirjaa tai vaikka vahdattua postimerkkejään, voi maalata taulua, tehdä muita käsitöitä tai vahdata telkkaria tai tietokonetta. Muutaman tunnin välein antaa ruokaa, ja sitten laittaa nukkumaan. Lapsen voi laittaa rattaisiin ja mennä lenkille, tai kaupoille, tai kaverin luo kylään.

Esikoinen oli 14v. silloin kun nuo nuorimmaiset syntyi, mulla oli ollut vuosikausia vapaus tehdä mitä haluan, esikoinen oli isovanhempien luona pitkiä aikoja ja eipä se kotona ollessaankaan mun ympärillä pyörinyt, oli kavereiden kanssa tai teki jotain huoneessaan. Minä olen käynyt kursseja, ja käyn nytkin koska opiskelen samalla kun olen töissä, ensi viikonloppunakin olen sekä lauantain että sunnuntain kurssilla, ei nuo kersat sitä estä. Mies harrastaa lähinnä kävelyllä käymistä ja veljensä luona vierailua nyt kun anoppi kuoli eikä sinne tarvi enää mennä jokailta.

Ehkä se on sitten ne "alkoholin suurkuluttajat" joita muka lapset estää tekemästä mitä haluaa, jos pitää ryypätä itsensä holtittomaan kuntoon ja harrastaa irtosuhteita tai vetää huumeita. Vaikka ikävä kyllä lapset eivät ole monelle alkoholin tai muiden päihteiden käyttäjälle mikään este.

 Tiedän perheen jossa oli lapset 0,2,4 ja 6-vuotiaita kun reissasivat omalla autolla pitkin eurooppaa monta kuukautta, se rajoitti että halusivat tehdä tosi pitkän reissun ennenkuin vanhin menee kouluun. Se perhe matkustelee nytkin joka vuosi  vaikka nuorinkin on jo koulussa, heidän juttunsa on se matkustelu.

En nyt mitenkään halua loukata, mutta esimerkiksi minun aiempi työni ei olisi onnistunut lapsiperheellisenä.

Siis mikä sä olet ollut? Salainen agentti? Miehen työpaikalla poliisilaitoksella on pariskunta poliiseja molemmat, heilläkin on lapsia, ovat töissä vaan eri vuoroissa (yövuoro 13h ja päivävuoro 11h)

En kerro ammattiani, mutta poliisin työhän on säännöllistä vuorotyötä, jossa ei tarvitse ollenkaan esim. matkustaa. Tiedän, koska olen poliisin lapsi itse.

Ahaa, sä olet niitä harvoja joiden täytyy jatkuvasti matkustella. Ok. no olis sunkin lapsilla kai toinenkin vanhempi? Ja vapaat ne on matkustustyötätekevilläkin, varmaan pidemmätkin kuin meillä taviksilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se nyt mikään tabu ole, mutta lapsivapaina viikonloppuina jokainen palaa hetkeksi siihen omaan viiteryhmään, mihin kuului ennen kaikkinielevää lapsiperhe-elämää.

Ollaan puolisoita, rakastavaisia, teatteriharrastajia, retkiluistelijoita, postimerkkeilijöitä jne. Niitä asioita jaetaan ihan toisilla foorumeilla tai mieluiten elävässä elämässä.

Siis tarkoitatko että et ole lasten ollessa kotona noita juttuja? Miten lapset estää olemasta puoliso tai postimerkkeilijä???

Ainakaan retkiluistelu ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta lasten kanssa. Tosin kohta varmaan ilmoittautuu joku, joka on pistänyt jo yksivuotiaalle naskalit kaulaan.

Olen nähnyt telkkarista että niillä on kakara repussa selässä tai ahkiossa vetävät perässään. Ja voi sen kersan viedä jollekin hoitoon siksi aikaa kun käy luistelemassa jos ei mukaan sitä halua, ihan samalla tavalla kuin vaikka koiran.

Joo, aina voi antaa kersan hoitoon. Kai mäkin olisi voinut antaa kersani vuodeksi yhteiskunnan hoitoon kun lähdin Afrikkaan.

Niin, monet lähtevät sinne Afrikkaan koko perhe, tai jos toinen vanhempi lähtee vaikka rauhanturvaajaksi, jää puoliso kotiin lasten kanssa, ihan normaalia.

Nyt ollaan asian ytimessä. Mulla on kaksi lasta, eikä musta ole normaalia olla vuotta erossa heistä. En myöskään halua käyttää suurinta osaa valveillaoloajastani esim. huippu-urheiluun. Olen valinnut lapseni, ja nyt haluan antaa heille hyvän lapsuuden. Nämä, joiden mielestä lapset eivät estä mitään, ilmeisesti ovat valinneet siten että kaikki muu menee lasten edelle.

No mulla on lapsivapaita viikonloppuja kaksi kuussa. Eli yhteensä 4vrk vapaata/omaa aikaa per kuukausi. Harrastamiset yms keskittyy näihin viikonloppuihin, koska lapset ovat vielä niin pieniä ettei niitä voi jättää yksin ja minä olen viikolla niin väsynyt töitten jälkeen etten jaksa roudata lapsia mukana menoissani.

En tiedä onko tuo enemmän vai vähemmän omaa aikaa kuin mitä keskimäärin perheellisillä. Itse odotan kovasti sitä, että lapset ovat niin isoja että voin käydä viikollakin jossain.