Lue keskustelun säännöt.
Millainen olet sinä nainen, josta miehet eivät kiinnostu?
Kommentit (346)
Vihaan kroppaani, joten torjun kaikki miehet. En pysty kuvittelemaan että he koskisivat minuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostuuhan nuo miehet tapailemaan ja juttelemaan vaikka kuinka syvällisiä, mutta en kelpaa seurusteluun tai edes seksiin. Luonne ilmeisesti hankala, ulkoisesti saan kuulla hyvää niin miesten kuin naistenkin taholta. Tai sitten vaan tapaan vääriä miehiä. Olen kyllä ollut pitkässä liitossa kauan sitten.
Itselläni myös tilanne, että pidän itseäni ihan kivannäköisenä, mutta se ei vaan vetoa miehiin. En sitten tiedä, onko hormonitasoissa jotain ongelmaa vai mikä mättää.
Vierailija kirjoitti:
145cm lyhyt, perusnätti (meikillä erittäin kaunis mutten meikkaa arkena.) Ei isoja, häiritseviä mt-ongelmia (ajoittaista masennusta) erit. Introvertti.ei isorintainen, mutta ei pienirintainenkaan. Urheilullinen metallimusiikin ystävä. 21v. Eron jälkeen ollut n. 3v yksin. En ole kelvannut miehille enkä kyllä naisillekaan. :/
Varaudu elämään loppuelämäsi yksin
Olen ruma, pitkä, omituinen ja huonomaineinen. Eipä siinä muuta vaadita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä voit tietää, että et vain ole kohdannut sitä miestä, joka kiinnostuu juuri sinusta? Kuulostaa ihan kuin olisit jo itse tuominnut itsesi, että kukaan ei tule kiinnostumaan ikinä sinusta, koska tähän asti niin ei ole käynyt. Sitten alat toteuttaa tätä itseään toteuttavaa ennustusta. Sen takia kukaan ei varmasti ikinä kiinnostukaan, koska itse uskot niin ja käyttäydyt se mukaan. Omia ajatusmalleja voi työstää ja muuttaa ja alkaa nähdä maailman, itsensä ja miehet eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Mistä voit tietää, että et vain ole kohdannut sitä miestä, joka kiinnostuu juuri sinusta? Kuulostaa ihan kuin olisit jo itse tuominnut itsesi, että kukaan ei tule kiinnostumaan ikinä sinusta, koska tähän asti niin ei ole käynyt. Sitten alat toteuttaa tätä itseään toteuttavaa ennustusta. Sen takia kukaan ei varmasti ikinä kiinnostukaan, koska itse uskot niin ja käyttäydyt se mukaan. Omia ajatusmalleja voi työstää ja muuttaa ja alkaa nähdä maailman, itsensä ja miehet eri tavalla.
Miten ajatusmaailmansa muuttamiselle voi muuttaa tilannettaan? En minä voi:
- saada miehiä kanssani kahville ja treffeille, vaikka olisin itse kuinka aktiivinen ja aloitteellinen
- pakottaa miehiä lähestymään ja juttelemaan minulle viihteellä käydessäni, koska miehet ovat lähestyneet kavereitani.
- tai nettideittailussa pitää keskustelua yksipuolisesti yllä, joka johtaisi tapaamisiin
Jotenkin tuntuu, että osa jolle ei ole koskaan ollut ongelma saada miehiä kiinnostumaan ei käsitä millaista on olla ei-kiinnostava nainen. On tässä vuosia yritetty olla itse jo aktiivinen, lähestyttävä, aloitteellinen ja parhain versio itsestään. Ei muutosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmekymppinen, tumma, hoikka ja muodokas, näyttävä naisellinen nainen.
Olen itsevarman oloinen mutta silti aika ujo. Melko erikoinen ja taiteellinen.
Miehet eivät oikein uskalla lähestyä, tuntuvat pelkäävän jotenkin.
Netissä tulee yhteydenottoja nuorilta epävarmoiltakin pojankoltiaisilta, tosielämässä vain pahimmat pleijerit tulevat juttelemaan.
En ole seurustellut vakavasti viiteen vuoteen, siitä asti kun päivitin tyyliäni naisellisemmaksi ja sain sitä myöten kohotettua itsetuntoani, tilanne ollut tämä.
Deittikutsuja siis satelee, kelpaan lyhyisiin seksisuhteisiin mutten ilmeisesti vakavampaan.
En ole turhan kranttu, ei ole mitään pituus, ulkonäkö ja tulorajavaatimuksia. Ihastun yleensä hieman haasteellisiin taiteilijasieluihin, ennen näitäkin löytynyt ihan kumppaneiksi, nyt vaan ei enää.
Onko toivottomilla toivoa? Onko joku aiemmin epäsuosittu sitten joskus löytänytkin miehen itselleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko toivottomilla toivoa? Onko joku aiemmin epäsuosittu sitten joskus löytänytkin miehen itselleen?
Haluaisin myös tietää. Tuntuu vaan, että matteusvaikutus vahvistuu vuosien kuluessa ellei ala valehtelemaan menneisyydestään. 30-ikävuoden rajapyykkiä kolkutellessa on jo aika selvä, että tavallisille miehille tällainen parisuhteissa kokematon vanhapiika on täysi tyrmäys. Mutta mitäpä sitä murehtimaan kun miesten kanssa valtaosassa juttuja keskustelut eivät etene edes tuohon keskusteluun asti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulin näkymättömäksi kun täytin 40, ja kun aloin menettää uskoni omaan viehättävyyteeni. Oma mies ei ollut enää minusta kiinnostunut, joten päättelin että en ole enää naisellinen enkä haluttava. Olen tavallisen näköinen, vähän ylipainoinen, harmaatakin on.
Erottuani olin onnekas ja tapasin nettideitissä miehen, joka pitää minua viehättävänä. Huomaan että olen alkanut käyttää nätimpiä vaatteita, laittaa hiukset ja meikin, ja jopa kävelen eri tavalla, keinuvammin. Kannan itseni ryhdikkäämmin, kun en ole enää alistunut.
Outoa, mutta sama nainen voi olla näköjään hiirulainen tai viehättävä, lähinnä sen mukaan millaiseksi hän itsensä kokee.
Joillain naisilla varmasti tuo toimii. Omalla kohdalla mikään ulkonäön kohentaminen tai ajattelu ei auttanut sillä vaikka yrittäisi olla rento ja omissa nahoissaan viihtyvä, jopa ajatella olevansa seksikäs: silti näkymätön. Hyvänä esimerkkinä vaikka baarit, joissa sai tanssia, nauraa ja viettää hyvää aikaa sydämensä kyllyydestä yksin tai parin kaverin kanssa ja jäi silti jokaisena iltana aina siksi ainoaksi naiseksi, jota miehet eivät lähestyneet...
Tragikoomisimpia ovat ne kerrat kun joku mies/kaverukset on tulleet meille muka molemmille juttelemaan, ja minä olen keskustellut hänen/heidän kanssaan iloisesti pitkät pätkät, ja mies/miehet on selvästi pitäneet seurastani ja esim. nauraneet vitseilleni. Kaveri mököttänyt vieressä ja enintään töksäytellyt lyhyitä vastauksia miesten kysymyksiin. Lopputuloksena se, että kaveria pyydetään lopulta tanssimaan/hänelle tarjotaan juomaa/pyydetään puhelinnumeroa. Minä olin se kiva "dude" jonka kanssa juteltiin ja naurettiin, mutta jota ei nähdä Naisena.
Tää on mulle niin tuttua. Olen iloinen ja ulospäinsuuntautunut ja helposti juttelevaa tyyppiä. Mun kaveri on tasonsa tietävä, mallin mitoissa ja naama nurinpäin siitä vieressä roikkuva. Auta armias kun se lähtee vessaan niin eikö siinä miehet pyöri mun ympärillä et hei mikä ton sun kaverin nimi on, onko sillä miestä, mitä se tykkää juoda, mitä luulet lähtiskö se tanssimaan jos mä kysyisin jne. Ja näin käy valehtelematta 90% kerroista kun me ollaan baarissa. Mustahan kukaan näistä miehistä ei ole kiinnostunut. Aivan sama vaikka sanoisin näille miehille päin naamaa että ette te kelpaa tolle mun kaverille (mikä on totuus) niin silti ne vaan jaksaa vängätä siinä mun vieressä.
Yhden miehen näkökulmana sanon, että aika karismaattinen keskustelija saa olla, että se juttelu kääntää yhdenkään miehen pään, jos alustava ulkonäön mukainen kiinnostus on muualla. Muistan kaksi naista, joiden kanssa juttelu juhlissa sai näkemään heidät paikan haluttavimpina. Eikä kumpikaan ollut juttuseurana mukaan "helppo ja mukava" tai "yksi jätkistä". Molemmat olivat intensiivisiä; toinen tulistui ja väitti vastaan, toinen vaikutti sekopäiseltä irroittelijalta. Nämä molemmat ovat jääneet mieleen kummittelemaan (mitä jos elämäntilanteet olisivat olleet toiset), kauniit naiset eivät niinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
*mukaan = mikään
Jatkan sen verran, että molemmat olivat kyllä hyvinkin viehättäviä myös ulkoisesti, mutta ensisijainen kiinnostukseni oli muissa naisissa. Keskustelun jälkeen taas muut olivat täysin unohtuneet.
Vierailija kirjoitti:
Onko toivottomilla toivoa? Onko joku aiemmin epäsuosittu sitten joskus löytänytkin miehen itselleen?
Olen. Hillittömällä ja laskelmallisella vonkaamisella... Pitää vaan varautua siihen että aika paljon joutuu laittamaan itseään peliin, ja monet pakit ottamaan vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulin näkymättömäksi kun täytin 40, ja kun aloin menettää uskoni omaan viehättävyyteeni. Oma mies ei ollut enää minusta kiinnostunut, joten päättelin että en ole enää naisellinen enkä haluttava. Olen tavallisen näköinen, vähän ylipainoinen, harmaatakin on.
Erottuani olin onnekas ja tapasin nettideitissä miehen, joka pitää minua viehättävänä. Huomaan että olen alkanut käyttää nätimpiä vaatteita, laittaa hiukset ja meikin, ja jopa kävelen eri tavalla, keinuvammin. Kannan itseni ryhdikkäämmin, kun en ole enää alistunut.
Outoa, mutta sama nainen voi olla näköjään hiirulainen tai viehättävä, lähinnä sen mukaan millaiseksi hän itsensä kokee.
Joillain naisilla varmasti tuo toimii. Omalla kohdalla mikään ulkonäön kohentaminen tai ajattelu ei auttanut sillä vaikka yrittäisi olla rento ja omissa nahoissaan viihtyvä, jopa ajatella olevansa seksikäs: silti näkymätön. Hyvänä esimerkkinä vaikka baarit, joissa sai tanssia, nauraa ja viettää hyvää aikaa sydämensä kyllyydestä yksin tai parin kaverin kanssa ja jäi silti jokaisena iltana aina siksi ainoaksi naiseksi, jota miehet eivät lähestyneet...
Tragikoomisimpia ovat ne kerrat kun joku mies/kaverukset on tulleet meille muka molemmille juttelemaan, ja minä olen keskustellut hänen/heidän kanssaan iloisesti pitkät pätkät, ja mies/miehet on selvästi pitäneet seurastani ja esim. nauraneet vitseilleni. Kaveri mököttänyt vieressä ja enintään töksäytellyt lyhyitä vastauksia miesten kysymyksiin. Lopputuloksena se, että kaveria pyydetään lopulta tanssimaan/hänelle tarjotaan juomaa/pyydetään puhelinnumeroa. Minä olin se kiva "dude" jonka kanssa juteltiin ja naurettiin, mutta jota ei nähdä Naisena.
Tää on mulle niin tuttua. Olen iloinen ja ulospäinsuuntautunut ja helposti juttelevaa tyyppiä. Mun kaveri on tasonsa tietävä, mallin mitoissa ja naama nurinpäin siitä vieressä roikkuva. Auta armias kun se lähtee vessaan niin eikö siinä miehet pyöri mun ympärillä et hei mikä ton sun kaverin nimi on, onko sillä miestä, mitä se tykkää juoda, mitä luulet lähtiskö se tanssimaan jos mä kysyisin jne. Ja näin käy valehtelematta 90% kerroista kun me ollaan baarissa. Mustahan kukaan näistä miehistä ei ole kiinnostunut. Aivan sama vaikka sanoisin näille miehille päin naamaa että ette te kelpaa tolle mun kaverille (mikä on totuus) niin silti ne vaan jaksaa vängätä siinä mun vieressä.
Yhden miehen näkökulmana sanon, että aika karismaattinen keskustelija saa olla, että se juttelu kääntää yhdenkään miehen pään, jos alustava ulkonäön mukainen kiinnostus on muualla. Muistan kaksi naista, joiden kanssa juttelu juhlissa sai näkemään heidät paikan haluttavimpina. Eikä kumpikaan ollut juttuseurana mukaan "helppo ja mukava" tai "yksi jätkistä". Molemmat olivat intensiivisiä; toinen tulistui ja väitti vastaan, toinen vaikutti sekopäiseltä irroittelijalta. Nämä molemmat ovat jääneet mieleen kummittelemaan (mitä jos elämäntilanteet olisivat olleet toiset), kauniit naiset eivät niinkään.
Taas yksi todistus sille, että mies haluaa ensisijaisesti hankalan, temperamenttisen tuittupään sen hiljaisen ja mukavan naapurintytön sijaan. Mies etsii haastetta, saalistettavaa ja kesytettävää naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulin näkymättömäksi kun täytin 40, ja kun aloin menettää uskoni omaan viehättävyyteeni. Oma mies ei ollut enää minusta kiinnostunut, joten päättelin että en ole enää naisellinen enkä haluttava. Olen tavallisen näköinen, vähän ylipainoinen, harmaatakin on.
Erottuani olin onnekas ja tapasin nettideitissä miehen, joka pitää minua viehättävänä. Huomaan että olen alkanut käyttää nätimpiä vaatteita, laittaa hiukset ja meikin, ja jopa kävelen eri tavalla, keinuvammin. Kannan itseni ryhdikkäämmin, kun en ole enää alistunut.
Outoa, mutta sama nainen voi olla näköjään hiirulainen tai viehättävä, lähinnä sen mukaan millaiseksi hän itsensä kokee.
Joillain naisilla varmasti tuo toimii. Omalla kohdalla mikään ulkonäön kohentaminen tai ajattelu ei auttanut sillä vaikka yrittäisi olla rento ja omissa nahoissaan viihtyvä, jopa ajatella olevansa seksikäs: silti näkymätön. Hyvänä esimerkkinä vaikka baarit, joissa sai tanssia, nauraa ja viettää hyvää aikaa sydämensä kyllyydestä yksin tai parin kaverin kanssa ja jäi silti jokaisena iltana aina siksi ainoaksi naiseksi, jota miehet eivät lähestyneet...
Tragikoomisimpia ovat ne kerrat kun joku mies/kaverukset on tulleet meille muka molemmille juttelemaan, ja minä olen keskustellut hänen/heidän kanssaan iloisesti pitkät pätkät, ja mies/miehet on selvästi pitäneet seurastani ja esim. nauraneet vitseilleni. Kaveri mököttänyt vieressä ja enintään töksäytellyt lyhyitä vastauksia miesten kysymyksiin. Lopputuloksena se, että kaveria pyydetään lopulta tanssimaan/hänelle tarjotaan juomaa/pyydetään puhelinnumeroa. Minä olin se kiva "dude" jonka kanssa juteltiin ja naurettiin, mutta jota ei nähdä Naisena.
Tää on mulle niin tuttua. Olen iloinen ja ulospäinsuuntautunut ja helposti juttelevaa tyyppiä. Mun kaveri on tasonsa tietävä, mallin mitoissa ja naama nurinpäin siitä vieressä roikkuva. Auta armias kun se lähtee vessaan niin eikö siinä miehet pyöri mun ympärillä et hei mikä ton sun kaverin nimi on, onko sillä miestä, mitä se tykkää juoda, mitä luulet lähtiskö se tanssimaan jos mä kysyisin jne. Ja näin käy valehtelematta 90% kerroista kun me ollaan baarissa. Mustahan kukaan näistä miehistä ei ole kiinnostunut. Aivan sama vaikka sanoisin näille miehille päin naamaa että ette te kelpaa tolle mun kaverille (mikä on totuus) niin silti ne vaan jaksaa vängätä siinä mun vieressä.
Yhden miehen näkökulmana sanon, että aika karismaattinen keskustelija saa olla, että se juttelu kääntää yhdenkään miehen pään, jos alustava ulkonäön mukainen kiinnostus on muualla. Muistan kaksi naista, joiden kanssa juttelu juhlissa sai näkemään heidät paikan haluttavimpina. Eikä kumpikaan ollut juttuseurana mukaan "helppo ja mukava" tai "yksi jätkistä". Molemmat olivat intensiivisiä; toinen tulistui ja väitti vastaan, toinen vaikutti sekopäiseltä irroittelijalta. Nämä molemmat ovat jääneet mieleen kummittelemaan (mitä jos elämäntilanteet olisivat olleet toiset), kauniit naiset eivät niinkään.
Taas yksi todistus sille, että mies haluaa ensisijaisesti hankalan, temperamenttisen tuittupään sen hiljaisen ja mukavan naapurintytön sijaan. Mies etsii haastetta, saalistettavaa ja kesytettävää naista.
Näin "hankalana, temperamenttisena tuittupäänä" olen kyllä ihan eri mieltä. Erittäin harvan miehen itsetunto oikeasti kestää naista, joka osaa pitää puolensa ja etenkin jos nainen on vielä älykäskin. Se voi miehestä olla alkuun kivaa vaihtelua niiden naapurintyttöjen sijaan, mutta vaihtuu hyvin äkkiä ärsytykseksi ja henkiseksi kastraatioksi, kun nainen ei tulekaan vain perässä "kyllä kulta" -tyyliin. Yhä nykyaikanakin vaatii mieheltä paljon olla naisen kanssa, joka on useammin oikeassa kuin mies ja sen myös tuo ilmi.
Tuittupäänaiset ovat naismaailman "jännämiehiä" - meihin kyllä saatetaan ihastua ja meidän kanssa haluta seksiä, mutta pidempään parisuhteeseen halutaan kuitenkin se helppo, mukava, myöntyväinen tyttö. Sellainen joka "pitää viedä" shoppailemaan ja Antti Tuiskun konserttiin, ja josta voi poikien kesken huokailla "huoh, naiset...". Silloin tuntee itse olevansa Mies.
Liian pitkä, liian läski, liian nyrpeä, liian itsenäinen, liian omituinen, liian isonenäinen, liian EPÄKIINNOSTUNUT MIEHISTÄ.
Vientiä oli, kun itse olin aktiivinen ja valkkasin sopivan ukon itse omin pikku kätösin.
Mutta ei tälleen vanhana enää jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Siis onko Suomessa oikeasti muka naisia, joita isketään jatkuvalla syötöllä? Näissäkin vastauksissa moni on ollut kaunis eikä silti kukaan iske. Enkä yhtään ihmettele, ei ole minuakaan ikinä kukaan iskenyt. Ei baarissa, ei illanvietoissa, ei kaupassa, ei kadulla, ei missään. Mutta se johtuu siitä, ettei Suomessa ole tapana tuolla tavalla alkaa iskemään toista! Varmasti monista ollaan kiinnostuneita, mutta eipä sitä kiinnostusta nyt lähdetä mitään ruokakaupassa tuomaan esille. Olen minäkin elämäni aikana törmännyt todella kiinnostaviin miehiin, mutta eipä ole kyllä tapana lähestyä tuntemattomia tai edes tuttuja ja pyytää treffeille. Ei vaan ole normaalia meininkiä Suomessa.
Minä olen aina ollut ällistynyt siitä, että miksi ihmeessä miehet lähestyy mua jatkuvasti? En ole erityisen kaunis, enkä varsinkaan enää ole, kun olen jo lähes 50 v, ei mitenkään erityinen vartalo. Meikkaan hyvin vähän ja hiukset on yleensä nutturalla, päällä lähinnä farkut tai kesällä hame. Niin ja siis olen ollut naimisissa 25v ja mulla on aikuistuvat lapset. En nyt sanoisi tilanteita iskemisyrityksiksi, mutta miehet osoittavat selvää mielenkiintoa. Ja näitä sattuu siis ihan kaupassa, lenkkipolulla, työssä.
Viimeksi nyt viikonloppuna tapasin töiden parissa miehen, joka oli selvästi kiinnostunut, ehdotti tapaamista ja kysyi puhelinnumeroa. Ihan tuosta vaan töiden ja juttelun lomassa. Hän oli mua ehkä 10 v nuorempi, yleensä kiinnostuneet ovat kyllä suunnilleen itseni ikäisiä, ulkonäöt vaihtelee rumasta todella komeaan, on rikasta ja köyhää, eronnutta ja sinkkua. Odotan, että milloin se ikä koittaa, kun ei enää kelpaa miehille? Jotenkin tunnen oloni aina hölmöksi ja ehkä jopa syylliseksi, kun joku mies lähestyy, että olenko jotenkin antanut aihetta kiinnostukseen, vaikka ei ole tarkoitusta? Tuntuu pahalta miehen puolesta, kun pitää kieltäytyä.
Joku mies sanoi kerran, että ihastui hymyyni, siihen että mulla on aina suu hymyssä kun nähdään ja vaikutan helposti lähestyttävältä. Joo, hymyilen, koska olen aina vähän epävarma, enkä haluaisi olla kenellekään tyly.
Ja tämä ei ole mitään itsekehua, näin vaan on ja kun tuossa kerran kyseltiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulin näkymättömäksi kun täytin 40, ja kun aloin menettää uskoni omaan viehättävyyteeni. Oma mies ei ollut enää minusta kiinnostunut, joten päättelin että en ole enää naisellinen enkä haluttava. Olen tavallisen näköinen, vähän ylipainoinen, harmaatakin on.
Erottuani olin onnekas ja tapasin nettideitissä miehen, joka pitää minua viehättävänä. Huomaan että olen alkanut käyttää nätimpiä vaatteita, laittaa hiukset ja meikin, ja jopa kävelen eri tavalla, keinuvammin. Kannan itseni ryhdikkäämmin, kun en ole enää alistunut.
Outoa, mutta sama nainen voi olla näköjään hiirulainen tai viehättävä, lähinnä sen mukaan millaiseksi hän itsensä kokee.
Joillain naisilla varmasti tuo toimii. Omalla kohdalla mikään ulkonäön kohentaminen tai ajattelu ei auttanut sillä vaikka yrittäisi olla rento ja omissa nahoissaan viihtyvä, jopa ajatella olevansa seksikäs: silti näkymätön. Hyvänä esimerkkinä vaikka baarit, joissa sai tanssia, nauraa ja viettää hyvää aikaa sydämensä kyllyydestä yksin tai parin kaverin kanssa ja jäi silti jokaisena iltana aina siksi ainoaksi naiseksi, jota miehet eivät lähestyneet...
Tragikoomisimpia ovat ne kerrat kun joku mies/kaverukset on tulleet meille muka molemmille juttelemaan, ja minä olen keskustellut hänen/heidän kanssaan iloisesti pitkät pätkät, ja mies/miehet on selvästi pitäneet seurastani ja esim. nauraneet vitseilleni. Kaveri mököttänyt vieressä ja enintään töksäytellyt lyhyitä vastauksia miesten kysymyksiin. Lopputuloksena se, että kaveria pyydetään lopulta tanssimaan/hänelle tarjotaan juomaa/pyydetään puhelinnumeroa. Minä olin se kiva "dude" jonka kanssa juteltiin ja naurettiin, mutta jota ei nähdä Naisena.
Tää on mulle niin tuttua. Olen iloinen ja ulospäinsuuntautunut ja helposti juttelevaa tyyppiä. Mun kaveri on tasonsa tietävä, mallin mitoissa ja naama nurinpäin siitä vieressä roikkuva. Auta armias kun se lähtee vessaan niin eikö siinä miehet pyöri mun ympärillä et hei mikä ton sun kaverin nimi on, onko sillä miestä, mitä se tykkää juoda, mitä luulet lähtiskö se tanssimaan jos mä kysyisin jne. Ja näin käy valehtelematta 90% kerroista kun me ollaan baarissa. Mustahan kukaan näistä miehistä ei ole kiinnostunut. Aivan sama vaikka sanoisin näille miehille päin naamaa että ette te kelpaa tolle mun kaverille (mikä on totuus) niin silti ne vaan jaksaa vängätä siinä mun vieressä.
Yhden miehen näkökulmana sanon, että aika karismaattinen keskustelija saa olla, että se juttelu kääntää yhdenkään miehen pään, jos alustava ulkonäön mukainen kiinnostus on muualla. Muistan kaksi naista, joiden kanssa juttelu juhlissa sai näkemään heidät paikan haluttavimpina. Eikä kumpikaan ollut juttuseurana mukaan "helppo ja mukava" tai "yksi jätkistä". Molemmat olivat intensiivisiä; toinen tulistui ja väitti vastaan, toinen vaikutti sekopäiseltä irroittelijalta. Nämä molemmat ovat jääneet mieleen kummittelemaan (mitä jos elämäntilanteet olisivat olleet toiset), kauniit naiset eivät niinkään.
Taas yksi todistus sille, että mies haluaa ensisijaisesti hankalan, temperamenttisen tuittupään sen hiljaisen ja mukavan naapurintytön sijaan. Mies etsii haastetta, saalistettavaa ja kesytettävää naista.
Näin "hankalana, temperamenttisena tuittupäänä" olen kyllä ihan eri mieltä. Erittäin harvan miehen itsetunto oikeasti kestää naista, joka osaa pitää puolensa ja etenkin jos nainen on vielä älykäskin. Se voi miehestä olla alkuun kivaa vaihtelua niiden naapurintyttöjen sijaan, mutta vaihtuu hyvin äkkiä ärsytykseksi ja henkiseksi kastraatioksi, kun nainen ei tulekaan vain perässä "kyllä kulta" -tyyliin. Yhä nykyaikanakin vaatii mieheltä paljon olla naisen kanssa, joka on useammin oikeassa kuin mies ja sen myös tuo ilmi.
Tuittupäänaiset ovat naismaailman "jännämiehiä" - meihin kyllä saatetaan ihastua ja meidän kanssa haluta seksiä, mutta pidempään parisuhteeseen halutaan kuitenkin se helppo, mukava, myöntyväinen tyttö. Sellainen joka "pitää viedä" shoppailemaan ja Antti Tuiskun konserttiin, ja josta voi poikien kesken huokailla "huoh, naiset...". Silloin tuntee itse olevansa Mies.
Minulla on päinvastainen näkemys. Nuorten naisten deittimaailmassa se mukava, miellyttämishaluinen nainen kelpaa miehille helppoihin seksisuhteisiin, kun ne tuittupäänaiset ovat aina vaimomateriaalia, jonka perään miehet itkevät vuosienkin jälkeen tultuaan jätetyksi. Ja naisilla ei ole koskaan vaikeuksia löytää uutta miestä, koska ovat haluttuja. En liiku wt-piireissä vaan korkeakoulutettujen nuorten seurassa.
Oman tapaukseni perusteella en vedä johtopäätöksiä, vaikka olen saanut kuulla lukemattomia kertoja, miten olen liian tavallinen, kiltti ja myöntyväinen nainen.
Viime perjantaina menin ihan vartavasten sinkuille suunnattuun tapahtumaan. Menin yksin koska ajattelin että sitten mua ainakin voi lähestyä. Seisoin eri puolilla tilaa juomani kanssa, ihmisiä katsellen ja hymyillen (ei mitään maanista Jokeri-virnettä, kunhan nyt pidin positiivisen perusilmeen päällä). Katsoin useita miehiä silmiin. Sanoin usealle miehelle ja naisellekin hei tai jotain tyyliin, mitä juot/eikö olekin hienot maisemat/hyvää musaa/jnejne.
Tulos? 0 miestä halusi keskustella kanssani. Miehet joko ryhmittyivät kavereittain tai juttelivat niiden ilmeisesti kauniimpien naisten kanssa. Ei mua kukaan tullut turpaankaan vetämään, mutta ei tosiaan millään tavalla huomioitu. Eikä niihin aloitteisiini vastattu moita tai paria lausetta pidemmälle.
Sen jälkeen tässä onkin mennyt illat itkien. Mä en oikeesti ehkä jaksa enää. Miten saisin lopullisesti tukahdutettua pariutumishaaveeni? Koska ilmeisesti vain siten voisin elää onnellista elämää?
Monet tässä ketjussa kirjoittaneet naiset on ihan sen kuuloisia, että haluaisin tutustua heihin ystävämielessä. Mielenkiintoisia ja hauskoja juttuja olette rustanneet. :) Olen itse myös nainen, jota on koko elämän aikana pyydetty kerran treffeille. Tai siis yhdesti "ylös vaikka kahville". Kyseessä oli yhden ystävän isoveli, joka asui tuohon aikaan samassa talossa, ja haettiin postia samaan aikaan ja juteltiin jotain joutavia. En kyllä ole edelleenkään varma oliko se ylipäänsä joku treffikutsu, en kysynyt, enkä silloin kiireessä lähtenyt. Tämä tapahtui ehkä 8 vuotta sitten, nykyään olen 29.
En tiedä, mikä minussa on vikana. Olen kai jotenkin sen näköinen, etten ole kiinnostunut miehistä enkä naisista, kun kukaan ei edes koskaan kysy suhdestatustani tai ihmettele, miksei minulla ole koskaan ketään. Ihastuksia on ollut muutamia näiden vuosien aikana, mutta ne on aina jääneet yksipuolisiksi. Varmaan äärettömän huonolla itsetunnolla on ollut vaikutusta asiaan, ihan vasta viime vuosina olen alkanut tykätä itsestäni. Olen pitkä ja hoikka (176/60) ja kai vähän oudon näköinen, mutta en varmaankaan aivan ruma.