Lue keskustelun säännöt.
Millainen olet sinä nainen, josta miehet eivät kiinnostu?
Kommentit (346)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei näe itseään kiinnostavana/viehättävänä miten kukaan muukaan näkisi niin? Loppujen lopuksi on tärkeintä kelvata itselleen ja pitää itseään hyvänä ja viehättävänä tyyppinä. Silloin myöskään ei peilaa itseään ja omaa arvoaan siihen, onko vastakkainen sukupuoli kiinnostunut vai ei. Ei meidän kiinnostavuus ja viehättävyys ole sidoksissa siihen miten moni meistä on kiinnotunut ja miten moni ei. Emme me ole täällä tekemässä vaikutusta muihin vaan elämään omannäköistä elämäämme juuri sellaisina kuin olemme hyväksyen sen. :)
Tässä nyt unohtuu se, että useimmiten alussa nainen on itsevarma ja pitää itsestään. Tätä käsitystä ainakin muiden suuntaan on mahdotonta pitää yllä kun vuosikausien aikana saa vain negatiivista palautetta tai on näkymätön miehille.
Joo, en peilaa (enää) arvoani sen suhteen kelpaanko miehille vai en, mikä onkin johtanut entistä yksinäisempään elämään kun en enää yksinkertaisesti jaksakaan miettiä kelpaanko tai tekisin aloitteita. Keskityn muihin juttuihin jo.
Jep, ja minä lisään että ei nämä ajatukset/faktat ole toisiaan poissulkevia:
* Olen viehättävän näköinen ja kiinnostava ihmisenä
* Olen arvokas ihminen
* Kelpaan itselleni mainiosti
* Miehet eivät kiinnostu minusta
Ei minun tarvitse valehdella itselleni että olisin miesten mielestä kaunis ja heidän ignooraamisensa johtuu jostain absurdista "olen liian kaunis" tms. bullshitistä. Kyllä mun itsetunto kestää sen faktan, että jokin ulkoisessa olemuksessani karkoittaa miehet. Ja silti se ei mitenkään tee minusta huonompaa ihmistä. Ei hyvään itsetuntoon kuulu mikään valheellinen "olen paras kaikessa" ajatusmaailma, vaan hyväitsetuntoinen pystyy myöntämään esim. sen, että ei omaa sex-appealia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei näe itseään kiinnostavana/viehättävänä miten kukaan muukaan näkisi niin? Loppujen lopuksi on tärkeintä kelvata itselleen ja pitää itseään hyvänä ja viehättävänä tyyppinä. Silloin myöskään ei peilaa itseään ja omaa arvoaan siihen, onko vastakkainen sukupuoli kiinnostunut vai ei. Ei meidän kiinnostavuus ja viehättävyys ole sidoksissa siihen miten moni meistä on kiinnotunut ja miten moni ei. Emme me ole täällä tekemässä vaikutusta muihin vaan elämään omannäköistä elämäämme juuri sellaisina kuin olemme hyväksyen sen. :)
Tässä nyt unohtuu se, että useimmiten alussa nainen on itsevarma ja pitää itsestään. Tätä käsitystä ainakin muiden suuntaan on mahdotonta pitää yllä kun vuosikausien aikana saa vain negatiivista palautetta tai on näkymätön miehille.
Joo, en peilaa (enää) arvoani sen suhteen kelpaanko miehille vai en, mikä onkin johtanut entistä yksinäisempään elämään kun en enää yksinkertaisesti jaksakaan miettiä kelpaanko tai tekisin aloitteita. Keskityn muihin juttuihin jo.
Jep, ja minä lisään että ei nämä ajatukset/faktat ole toisiaan poissulkevia:
* Olen viehättävän näköinen ja kiinnostava ihmisenä
* Olen arvokas ihminen
* Kelpaan itselleni mainiosti
* Miehet eivät kiinnostu minusta
Ei minun tarvitse valehdella itselleni että olisin miesten mielestä kaunis ja heidän ignooraamisensa johtuu jostain absurdista "olen liian kaunis" tms. bullshitistä. Kyllä mun itsetunto kestää sen faktan, että jokin ulkoisessa olemuksessani karkoittaa miehet. Ja silti se ei mitenkään tee minusta huonompaa ihmistä. Ei hyvään itsetuntoon kuulu mikään valheellinen "olen paras kaikessa" ajatusmaailma, vaan hyväitsetuntoinen pystyy myöntämään esim. sen, että ei omaa sex-appealia.
Olet oikeassa ja vielä se, että jopa itse voi pitää itseään kauniina ja siltikin tiedostaa, että ei ole kaunis miehille. Kun katson peiliin tai minusta otettuja kuvia tai jopa videota, olen tyytyväinen näkemääni ja pidän itseäni nättinä. Kokemusteni pohjalta kuitenkin tiedän, että miehet eivät ajattele minusta samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei näe itseään kiinnostavana/viehättävänä miten kukaan muukaan näkisi niin? Loppujen lopuksi on tärkeintä kelvata itselleen ja pitää itseään hyvänä ja viehättävänä tyyppinä. Silloin myöskään ei peilaa itseään ja omaa arvoaan siihen, onko vastakkainen sukupuoli kiinnostunut vai ei. Ei meidän kiinnostavuus ja viehättävyys ole sidoksissa siihen miten moni meistä on kiinnotunut ja miten moni ei. Emme me ole täällä tekemässä vaikutusta muihin vaan elämään omannäköistä elämäämme juuri sellaisina kuin olemme hyväksyen sen. :)
Tässä nyt unohtuu se, että useimmiten alussa nainen on itsevarma ja pitää itsestään. Tätä käsitystä ainakin muiden suuntaan on mahdotonta pitää yllä kun vuosikausien aikana saa vain negatiivista palautetta tai on näkymätön miehille.
Joo, en peilaa (enää) arvoani sen suhteen kelpaanko miehille vai en, mikä onkin johtanut entistä yksinäisempään elämään kun en enää yksinkertaisesti jaksakaan miettiä kelpaanko tai tekisin aloitteita. Keskityn muihin juttuihin jo.
Jep, ja minä lisään että ei nämä ajatukset/faktat ole toisiaan poissulkevia:
* Olen viehättävän näköinen ja kiinnostava ihmisenä
* Olen arvokas ihminen
* Kelpaan itselleni mainiosti
* Miehet eivät kiinnostu minusta
Ei minun tarvitse valehdella itselleni että olisin miesten mielestä kaunis ja heidän ignooraamisensa johtuu jostain absurdista "olen liian kaunis" tms. bullshitistä. Kyllä mun itsetunto kestää sen faktan, että jokin ulkoisessa olemuksessani karkoittaa miehet. Ja silti se ei mitenkään tee minusta huonompaa ihmistä. Ei hyvään itsetuntoon kuulu mikään valheellinen "olen paras kaikessa" ajatusmaailma, vaan hyväitsetuntoinen pystyy myöntämään esim. sen, että ei omaa sex-appealia.
Olet oikeassa ja vielä se, että jopa itse voi pitää itseään kauniina ja siltikin tiedostaa, että ei ole kaunis miehille. Kun katson peiliin tai minusta otettuja kuvia tai jopa videota, olen tyytyväinen näkemääni ja pidän itseäni nättinä. Kokemusteni pohjalta kuitenkin tiedän, että miehet eivät ajattele minusta samalla tavalla.
Ihan sama homma :D. Minäkin tykkään ulkonäöstäni varmasti keskivertonaista enemmän, enkä esim. osaa ikinä mennä naispiirien "siis mä oon niin läski -- eiku mä oon -- mullapa on niin ohuet hiukset" jne. itseinhorinkeihin mukaan. Mutta silti todellakin kokemus kertoo, että miesten mieleen en ole juuri pätkääkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei näe itseään kiinnostavana/viehättävänä miten kukaan muukaan näkisi niin? Loppujen lopuksi on tärkeintä kelvata itselleen ja pitää itseään hyvänä ja viehättävänä tyyppinä. Silloin myöskään ei peilaa itseään ja omaa arvoaan siihen, onko vastakkainen sukupuoli kiinnostunut vai ei. Ei meidän kiinnostavuus ja viehättävyys ole sidoksissa siihen miten moni meistä on kiinnotunut ja miten moni ei. Emme me ole täällä tekemässä vaikutusta muihin vaan elämään omannäköistä elämäämme juuri sellaisina kuin olemme hyväksyen sen. :)
Tässä nyt unohtuu se, että useimmiten alussa nainen on itsevarma ja pitää itsestään. Tätä käsitystä ainakin muiden suuntaan on mahdotonta pitää yllä kun vuosikausien aikana saa vain negatiivista palautetta tai on näkymätön miehille.
Joo, en peilaa (enää) arvoani sen suhteen kelpaanko miehille vai en, mikä onkin johtanut entistä yksinäisempään elämään kun en enää yksinkertaisesti jaksakaan miettiä kelpaanko tai tekisin aloitteita. Keskityn muihin juttuihin jo.
Jep, ja minä lisään että ei nämä ajatukset/faktat ole toisiaan poissulkevia:
* Olen viehättävän näköinen ja kiinnostava ihmisenä
* Olen arvokas ihminen
* Kelpaan itselleni mainiosti
* Miehet eivät kiinnostu minusta
Ei minun tarvitse valehdella itselleni että olisin miesten mielestä kaunis ja heidän ignooraamisensa johtuu jostain absurdista "olen liian kaunis" tms. bullshitistä. Kyllä mun itsetunto kestää sen faktan, että jokin ulkoisessa olemuksessani karkoittaa miehet. Ja silti se ei mitenkään tee minusta huonompaa ihmistä. Ei hyvään itsetuntoon kuulu mikään valheellinen "olen paras kaikessa" ajatusmaailma, vaan hyväitsetuntoinen pystyy myöntämään esim. sen, että ei omaa sex-appealia.
Olet oikeassa ja vielä se, että jopa itse voi pitää itseään kauniina ja siltikin tiedostaa, että ei ole kaunis miehille. Kun katson peiliin tai minusta otettuja kuvia tai jopa videota, olen tyytyväinen näkemääni ja pidän itseäni nättinä. Kokemusteni pohjalta kuitenkin tiedän, että miehet eivät ajattele minusta samalla tavalla.
Ihan sama homma :D. Minäkin tykkään ulkonäöstäni varmasti keskivertonaista enemmän, enkä esim. osaa ikinä mennä naispiirien "siis mä oon niin läski -- eiku mä oon -- mullapa on niin ohuet hiukset" jne. itseinhorinkeihin mukaan. Mutta silti todellakin kokemus kertoo, että miesten mieleen en ole juuri pätkääkään.
Joo, monesti vaan useimmille nainen ei kelpaa miehille = nainen ei itsekään pidä siitä miltä näyttää. Olen omissa silmissäni kaunis, se siitä. En sitten tiedä, että mikä rumien naisten itsevarmuudessa muita risoo, koska tosiaan jopa naispuoliset kaverit miesten lisäksi ovat ottaneet esille, että pitäisi rajoittaa itseluottamustani ja keskittyä edelleen niin sanotusti niihin ongelmakohtiin ulkonäössäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdin kirjoittaa, että sekin vituttaa miten luullaan hoikkuuden ja hyvän vartalon antavan naisen kasvojen rumuuden anteeksi. Ei todellakaan! :D Vartaloani on aina ylistetty ja se on omastakin mielestäni seksikäs ja haluttava, mutta kun on ruma naama niin voi voi. Kai se oli luonnon tapa estää etten siirrä huonoja geenejäni eteenpäin.
Tätä sanoin tuolla ylempänä itse myös ja tuntuu minusta todennäköiseltä, aika moni asia lopulta pohjautuu biologiaan ja parinvalinta etenkin heterosuhteissa varsinkin. Olen itse suht terve, mutta sukurasitetta moneen tappavaankin sairauteen on, tuskin pysyn terveenä vanhukseksi asti. Huono perimä siis, ehkä se näkyy rumuutena ja huokuu sellaisena "hajuna" (feromonit?) että minun kanssani ei kannata pariutua.
Minullakin on ollut kroppa ihan helvetin hyvässäkin kunnossa vaikka nyt vähän jo olenkin luovuttanut. Siis vaatteet päällä kroppa ollut tosi hyvännäköinen, vaatteet kun riisuu niin näkee esim. huonon ihon.
Noh enää en jaksa keskittyä ulkonäkööni juuri ollenkaan koska olen vihdoin alistuneena todennut että se ei ole eikä koskaan tule olemaan vahvuuteni. Harmi ettei minulla vahvuuksia ole missään muussakaan ja että ulkonäkö on niin tärkeä osa siinä että voisi saada parisuhteen.
Minulla huonot geenit näkyvät vain niissä kasvojen mittasuhteissa: en ole kaunis, korkeintaan tavallinen.
Fysiikkani on loistava, samaten iho ja hiukset, ei perussairauksia ja suvussa päästy vähällä sairauksissa. Ei mt-ongelmia tai muitakaan vaikeuksia, joita ainakin tietoisesti voisin jälkeläisilleni siirtää. Olen myös korkeakoulutettu, eli ihan keskitasolla älykkyydessä. Ironisesti vartalonmallikin sattuu olemaan se kaikista hedelmällisin naiselle, eli täydellinen tiimalasi.
Mutta kaikki sitten kulminoituu niihin kasvoihin kun tosiaan en hirvittävän nätti ole :( Meikillä toki feikkaa hetken, mutta ei se viihteelläkään onnistu miehiä hämäämään.
Ja niin paljon häiritsee ruman naisen avautuminen taas jotain miestä, että piti alapeukuttaa. Että te jaksatte :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
145cm lyhyt, perusnätti (meikillä erittäin kaunis mutten meikkaa arkena.) Ei isoja, häiritseviä mt-ongelmia (ajoittaista masennusta) erit. Introvertti.ei isorintainen, mutta ei pienirintainenkaan. Urheilullinen metallimusiikin ystävä. 21v. Eron jälkeen ollut n. 3v yksin. En ole kelvannut miehille enkä kyllä naisillekaan. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voihan sitä johonkin leffaan mennä jos tykkää...:)
Melko vahvasti sosiaalisesta elämästä syrjäytynyt (ei kaverin kaveria, en käy missään missä väkeä tapaa), mielipiteet mitä on, en ole kaunis tai ees viehättävä. Jotkut nettityypit on ilmaiseesset viehtymystään mutta on eriasia onko he olleet kelvollisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja en ole puhelias, tippaakaan. Ainakaan oikeassa elämässä. Tulee vaan sellanen tunne että "mee pois" kun joku tulee puhumaan :D Joka.Ikinen.Kerta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei näe itseään kiinnostavana/viehättävänä miten kukaan muukaan näkisi niin? Loppujen lopuksi on tärkeintä kelvata itselleen ja pitää itseään hyvänä ja viehättävänä tyyppinä. Silloin myöskään ei peilaa itseään ja omaa arvoaan siihen, onko vastakkainen sukupuoli kiinnostunut vai ei. Ei meidän kiinnostavuus ja viehättävyys ole sidoksissa siihen miten moni meistä on kiinnotunut ja miten moni ei. Emme me ole täällä tekemässä vaikutusta muihin vaan elämään omannäköistä elämäämme juuri sellaisina kuin olemme hyväksyen sen. :)
Tässä nyt unohtuu se, että useimmiten alussa nainen on itsevarma ja pitää itsestään. Tätä käsitystä ainakin muiden suuntaan on mahdotonta pitää yllä kun vuosikausien aikana saa vain negatiivista palautetta tai on näkymätön miehille.
Joo, en peilaa (enää) arvoani sen suhteen kelpaanko miehille vai en, mikä onkin johtanut entistä yksinäisempään elämään kun en enää yksinkertaisesti jaksakaan miettiä kelpaanko tai tekisin aloitteita. Keskityn muihin juttuihin jo.
Jep, ja minä lisään että ei nämä ajatukset/faktat ole toisiaan poissulkevia:
* Olen viehättävän näköinen ja kiinnostava ihmisenä
* Olen arvokas ihminen
* Kelpaan itselleni mainiosti
* Miehet eivät kiinnostu minusta
Ei minun tarvitse valehdella itselleni että olisin miesten mielestä kaunis ja heidän ignooraamisensa johtuu jostain absurdista "olen liian kaunis" tms. bullshitistä. Kyllä mun itsetunto kestää sen faktan, että jokin ulkoisessa olemuksessani karkoittaa miehet. Ja silti se ei mitenkään tee minusta huonompaa ihmistä. Ei hyvään itsetuntoon kuulu mikään valheellinen "olen paras kaikessa" ajatusmaailma, vaan hyväitsetuntoinen pystyy myöntämään esim. sen, että ei omaa sex-appealia.
Olet oikeassa ja vielä se, että jopa itse voi pitää itseään kauniina ja siltikin tiedostaa, että ei ole kaunis miehille. Kun katson peiliin tai minusta otettuja kuvia tai jopa videota, olen tyytyväinen näkemääni ja pidän itseäni nättinä. Kokemusteni pohjalta kuitenkin tiedän, että miehet eivät ajattele minusta samalla tavalla.
Ihan sama homma :D. Minäkin tykkään ulkonäöstäni varmasti keskivertonaista enemmän, enkä esim. osaa ikinä mennä naispiirien "siis mä oon niin läski -- eiku mä oon -- mullapa on niin ohuet hiukset" jne. itseinhorinkeihin mukaan. Mutta silti todellakin kokemus kertoo, että miesten mieleen en ole juuri pätkääkään.
Vähän näin mullakin. Tavallaan oon ihan tyytyväinen itseeni, olen oppinut elämään itseni kanssa, en tosiaan jaksa soimata itseeni tästä. Mutta kuitenkin tää on aika arka paikka, esim. ei huvita kulkea baareissa, kun tuntuu olevan vapaata riistaa kaikenmaailman ulkonäön arvostelulle, tai saa huomata olevansa näkymätön tai vaan huomata että kaikilla muilla riittäis vientiä vaikka kuinka paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Korvien väli on vaikuttanut eniten. Naamakin on tosin sellaista laatua, että joko miehet ovat pitäneet todella kauniina tai sitten eivät ole pitäneet ollenkaan. Eli varmaankin aika persoonalliset kasvot.
Tykkään jutella kaikenlaisten ihmisten kanssa, ja pystyn puhumaan vaikka pierujuttuja koko illan. Toisaalta olen myös korkeakoulutettu, minulla on todella laaja yleissivistys ja seuraan aktiivisesti esimerkiksi politiikkaa, ja en kamalan usein yliopistopiirejä (siis esim. valtsikassa opiskelevia tai muuten opiskelijapolitiikassa aktiivisena olevia) lukuun ottamatta ole tavannut naista, joka oikeasti ymmärtäisi poliitiikkaa kamalan hyvin, tai ainakaan minua paremmin. Olen tehnyt tieteellistä tutkimusta, joten siitäkin maailmasta on kertynyt ihan hyvä pakki tietoa. Että jos minun kanssani haluaa puhua kestävyysvajeesta tai ruokasoodasta syöpätutkimuksessa, niin kannattaa sitten varautua siihen, että juttua riittää..
En siis ole erityisen tyhmä. Se tuntuu olevan kovaa valuuttaa joidenkin miesten kohdalla nimittäin. En pysty alentamaan itseäni kikattelemaan tyhmille jutuille. Ja tämä ei ole mikään duunari-akateeminen jakolinja miehissä, vaan hyvä itsetunto-huono itsetunto. Duunareissa on nokkelia tyyppejä, jotka pystyy jallittamaan minutkin helposti verbaalisesti, ja ovat tyytyväisiä monipuolisista keskustelukumppaneista, joilta voi oppia asiota. Akateemisissa samoin. Ja molemmista löytyy sitten niitä, joiden epävarmuus kasvaa ja kasvaa keskustelun edetessä. Usein huomaan, että jotkut miehet ovat jotenkin vaikeana, saattavat olla kiinnostuneita, mutta eivät oikein uskalla ilmaista itseään tai tehdä aloitetta.
Tämäkin varmaan kuulosti ylimieliselta noin puolelle lukijoista, mutta en tiedä miten tämän olisi muutenkaan kertonut.
Vaan 1/3 on alapeukuttanut :D
29-vuotias, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut, ujo ja introvertti luonne ollut aina. Pituus yli 170 cm, paino 62 kg. Pitkät vaaleat ja paksut hiukset, kasvot ihan ok. Kiinnostunut olen historiasta, kirjallisuudesta, elokuvista ja rauhallisista koti-illoista. Oman alan vakituinen työ löytyy. Työn puolesta pukeudun nätisti ja olen mielestäni löytänyt oman tyylini. Kesäisin harrastan juoksemista ja maastopyöräilyä, talvisin hiihtoa. Salilla pitäisi käydä useammin.
Ehkä vain olen tylsä ja se näkyy ulospäin. Kavereitakin harmillisen vähän aran luonteen takia. Kun tunnen ihmisen paremmin, uskallan avautua enemmän ja olen puheliasta seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ihanaa" löytää kohtalotovereita!
Minäkin pidän itseäni kauniina. Ulos lähtiessäni etenkin panostan, osaan pukeutua vartaloni hyviä piirteitä korostaen ja meikata kauniisti. Hymyilen, katselen ihmisiä, pidän hauskaa. Kukaan ei reagoi läsnäolooni mitenkään.
Kavereistani suosituin on todella laiha, mustaan pukeutuva nyrpistelijä (kiva tyttö mutta päällepäin se ei näy). Miehet parveilevat hänen ympärillään ja minä naapurintyttö yritän hymyillä vieressä tuloksetta.
En ole päässyt edes pussaamaan poikaa ja nyt alkaa olla liian myöhäistä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korvien väli on vaikuttanut eniten. Naamakin on tosin sellaista laatua, että joko miehet ovat pitäneet todella kauniina tai sitten eivät ole pitäneet ollenkaan. Eli varmaankin aika persoonalliset kasvot.
Tykkään jutella kaikenlaisten ihmisten kanssa, ja pystyn puhumaan vaikka pierujuttuja koko illan. Toisaalta olen myös korkeakoulutettu, minulla on todella laaja yleissivistys ja seuraan aktiivisesti esimerkiksi politiikkaa, ja en kamalan usein yliopistopiirejä (siis esim. valtsikassa opiskelevia tai muuten opiskelijapolitiikassa aktiivisena olevia) lukuun ottamatta ole tavannut naista, joka oikeasti ymmärtäisi poliitiikkaa kamalan hyvin, tai ainakaan minua paremmin. Olen tehnyt tieteellistä tutkimusta, joten siitäkin maailmasta on kertynyt ihan hyvä pakki tietoa. Että jos minun kanssani haluaa puhua kestävyysvajeesta tai ruokasoodasta syöpätutkimuksessa, niin kannattaa sitten varautua siihen, että juttua riittää..
En siis ole erityisen tyhmä. Se tuntuu olevan kovaa valuuttaa joidenkin miesten kohdalla nimittäin. En pysty alentamaan itseäni kikattelemaan tyhmille jutuille. Ja tämä ei ole mikään duunari-akateeminen jakolinja miehissä, vaan hyvä itsetunto-huono itsetunto. Duunareissa on nokkelia tyyppejä, jotka pystyy jallittamaan minutkin helposti verbaalisesti, ja ovat tyytyväisiä monipuolisista keskustelukumppaneista, joilta voi oppia asiota. Akateemisissa samoin. Ja molemmista löytyy sitten niitä, joiden epävarmuus kasvaa ja kasvaa keskustelun edetessä. Usein huomaan, että jotkut miehet ovat jotenkin vaikeana, saattavat olla kiinnostuneita, mutta eivät oikein uskalla ilmaista itseään tai tehdä aloitetta.
Tämäkin varmaan kuulosti ylimieliselta noin puolelle lukijoista, mutta en tiedä miten tämän olisi muutenkaan kertonut.
Vaan 1/3 on alapeukuttanut :D
En tiedä oletko tuo alkuperäiskirjoittaja, mutta jos olet. Kiinnostaisi tietää miten suhtaudut ihmisiin joilla se tieto ei ole ihan samalla tasolla kanssasi vaikka yrittää keskustella asiasta kanssasi. Onko se välitön silmien pyöräytys ja turn-off vai miten katsot tilannetta? Varmaan kuitenkin haet "vertaistasi" kumppania? Eli jos ymmärsin oikein sulle ongelma parinsaannissa ovat olleet keskustelun edetessä sulaneet miehet, etkä ole löytänyt sopivaa siinä mielessä...
- Duunari :D
Olen liian vanha, liian lihava ja vielä suorasuu. Kukaan ei todellakaan ole kiinnostunut, ja hyvä niin. Saan olla rauhassa ja päättää itse omasta elämästäni,.
Rahasta ei ole akuuttia pulaa.
Ikäiseni naiset manaavat kaavoihin kangistuneita miehiään. Mulla ei ole tätä ongelmaa :)
Lukasin noita viestejä läpi ja tein pientä koostetta.
- Introvertti, tämä oli yksittäisistä syistä ehkä se yleisin mitä mainittiin.
- Ei miehiä elinpiirissä, yleinen ongelma ettei niitä miehiä vain kohdata tai sitten suurin osa kavereista on miehiä ja ollaan vain yks "jätkistä".
- Keskustelutaidot, monet sanovat jäävänsä ryhmässä hiljaisiksi, mutta kahden kesken ovat puheliaita.
- Näkymätön, ollaan läsnä ja positiivinen ilme, mutta silti jotain puuttuu. Kaverit korjaavat hedelmät.
- Hapannaama
- Korkea koulutus, ilmeisesti joillekkin miehille tämä on liika.
- Älykkyys
- Huono itsetunto / epävarmuus.
- Moni on kuitenkin tyytyväinen ulkonäköönsä. On myös niitä, jotka eivät ole. Yksi ryhmä on myös ne joilla on missinvartalo, mutta naamataulu on omasta mielestä se ö-factor. Myös pituuden katsotaan karkoittavan miehiä, joko liian pitkä tai lyhyt. Ylipaino.
Vierailija kirjoitti:
145cm lyhyt, perusnätti (meikillä erittäin kaunis mutten meikkaa arkena.) Ei isoja, häiritseviä mt-ongelmia (ajoittaista masennusta) erit. Introvertti.ei isorintainen, mutta ei pienirintainenkaan. Urheilullinen metallimusiikin ystävä. 21v. Eron jälkeen ollut n. 3v yksin. En ole kelvannut miehille enkä kyllä naisillekaan. :/
Kukaan täysjärkinen sua ottaskaa
Jotain introvertin ja ekstrovertin välistä – en tuosta vaan mene juttelemaan vieraille, mutta mikäli tilanne on sellainen, että siinä voi luonnollisesti juttelun aloittaa, niin sen teen. Kaunis naama, paksut hiukset ja pitkät sääret. Painoa vois olla vähemmän, vaikka se onkin normaalin rajoissa. Nauran paljon, olen leikkisä ja kovaääninen. Luonteeltani olen aika rempseä ja aito tapaus. Heitän paljon sarkastista läppää, ja tuon mielipiteeni vahvasti esiin ja lisäksi mulla on hyvä yleissivistys – veikkaan, että nämä on syitä, jotka miehet karkoittaa. Olen kärjistämiseen taipuvainen ja jotkut ihmiset ottavat minut ehkä hieman liian vakavasti. Mulla on miehiä kavereina kyllä ja mua pidetään hauskana. Parisuhteeseen ei kuitenkaan huolita. Kaikki ihastukseni ovat pitäneet minusta jollain tapaa, mutta eivät tarpeeksi. :( Naisvaltainen ala ja mun omat toiveet miestä kohtaan (en todellakaan vaadi kuuta taivaalta) eivät kasvata mahkujani löytää ketään ikinä.
Tässä nyt unohtuu se, että useimmiten alussa nainen on itsevarma ja pitää itsestään. Tätä käsitystä ainakin muiden suuntaan on mahdotonta pitää yllä kun vuosikausien aikana saa vain negatiivista palautetta tai on näkymätön miehille.
Joo, en peilaa (enää) arvoani sen suhteen kelpaanko miehille vai en, mikä onkin johtanut entistä yksinäisempään elämään kun en enää yksinkertaisesti jaksakaan miettiä kelpaanko tai tekisin aloitteita. Keskityn muihin juttuihin jo.