Millainen olet sinä nainen, josta miehet eivät kiinnostu?

Upp..

Onko teitä kuitenkin ahdisteltu jossain vaihessa elämäänne?

up

Vierailija kirjoitti:

Onko teitä kuitenkin ahdisteltu jossain vaihessa elämäänne?

Mitä seksuaalinen häirintä tähän liittyy ettei kiinnosta miehiä? Kyllä on, useaan otteeseen elämäni aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei semmosta naista juuri ole joka ei kiinnostaisi miehiä. Ehkä Honey Boo-Boon äiti ja Tuksu on ne poikkeukset säännöstä.

Tota... Molemmilla on ollut enemmän miessuhteita kuin mulla tulee IKINÄ olemaan. :*D

Te, jotka ette suostu uskomaan, että aloitteista huolimatta nainen voi jäädä yksin... tässä muutama esimerkki omistani. Kertokaa ihmeessä, mikä meni pieleen?!

Baarissa.

- Moi. Saisiko herrasmiehelle tarjota drinkin?

- Ei saa.

(Ok.)

Kavereiden kautta tavattu mies.

- Niin hei mä meen katsoon sen elokuvan, josta puhuttiin. Haluisitko vaikka tulla mun kanssa?

- Joo.. ööö... tai siis ei.

(En koskaan kuullut hänestä uudestaan.)

Töissä.

- Voitais muuten mennä drinkille joku perjantai?

- No mulla on menoja.

(Aina? Maailman loppuun asti? Ei ikinä ehdottanut, milloin olisi sopinut.)

Kaupunkiin just muuttanut tyyppi.

- Voin kyllä näyttää sulle ravintoloita tai muita paikkoja, jos haluat?

- Kiitti, mutta kyllä mä pärjään itekin.

(En kai mä ajatellutkaan että et PÄRJÄÄ...)

Ja kaiken huippuna.

- Mä luulen, että mulla on tunteita sua kohtaan..

- Kiitän kohteliaisuudesta, mutta sä oot mulle kuin sisko.

(#FRIENDZONED)

Tässä viimeisimmät aloitteeni. Mun mielestä sosiaalisesti ihan normaaleja? Eikö ihmiset tapaa toisiaan just näin? Ja eikö tästä voida päätellä että a) vaikka oon nätti, mussa on jotain epäviehättävää ja b) kaikki naiset eivät todellakaan löydä miestä edes tekemällä aloitteita?

T. Se 32 v. jolla ei ikinä poikaystävää

Taidat olla assburgernainen. :D Tuli vahvat samaistumiset noista lähestymisistäsi. Kaikki ei vaan osaa lähestyä vastakkaista sukupuolta. Mutta ei se mitään, itse ainakin tykkäisin lievästä burgeriudesta naisella, kun olen sitä itsekin.

t. hiukan burger 35v mies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulin näkymättömäksi kun täytin 40, ja kun aloin menettää uskoni omaan viehättävyyteeni. Oma mies ei ollut enää minusta kiinnostunut, joten päättelin että en ole enää naisellinen enkä haluttava. Olen tavallisen näköinen, vähän ylipainoinen, harmaatakin on.

Erottuani olin onnekas ja tapasin nettideitissä miehen, joka pitää minua viehättävänä. Huomaan että olen alkanut käyttää nätimpiä vaatteita, laittaa hiukset ja meikin, ja jopa kävelen eri tavalla, keinuvammin. Kannan itseni ryhdikkäämmin, kun en ole enää alistunut.

Outoa, mutta sama nainen voi olla näköjään hiirulainen tai viehättävä, lähinnä sen mukaan millaiseksi hän itsensä kokee.

Joillain naisilla varmasti tuo toimii. Omalla kohdalla mikään ulkonäön kohentaminen tai ajattelu ei auttanut sillä vaikka yrittäisi olla rento ja omissa nahoissaan viihtyvä, jopa ajatella olevansa seksikäs: silti näkymätön. Hyvänä esimerkkinä vaikka baarit, joissa sai tanssia, nauraa ja viettää hyvää aikaa sydämensä kyllyydestä yksin tai parin kaverin kanssa ja jäi silti jokaisena iltana aina siksi ainoaksi naiseksi, jota miehet eivät lähestyneet...

Tragikoomisimpia ovat ne kerrat kun joku mies/kaverukset on tulleet meille muka molemmille juttelemaan, ja minä olen keskustellut hänen/heidän kanssaan iloisesti pitkät pätkät, ja mies/miehet on selvästi pitäneet seurastani ja esim. nauraneet vitseilleni. Kaveri mököttänyt vieressä ja enintään töksäytellyt lyhyitä vastauksia miesten kysymyksiin. Lopputuloksena se, että kaveria pyydetään lopulta tanssimaan/hänelle tarjotaan juomaa/pyydetään puhelinnumeroa. Minä olin se kiva "dude" jonka kanssa juteltiin ja naurettiin, mutta jota ei nähdä Naisena.

Tää on mulle niin tuttua. Olen iloinen ja ulospäinsuuntautunut ja helposti juttelevaa tyyppiä. Mun kaveri on tasonsa tietävä, mallin mitoissa ja naama nurinpäin siitä vieressä roikkuva. Auta armias kun se lähtee vessaan niin eikö siinä miehet pyöri mun ympärillä et hei mikä ton sun kaverin nimi on, onko sillä miestä, mitä se tykkää juoda, mitä luulet lähtiskö se tanssimaan jos mä kysyisin jne. Ja näin käy valehtelematta 90% kerroista kun me ollaan baarissa. Mustahan kukaan näistä miehistä ei ole kiinnostunut. Aivan sama vaikka sanoisin näille miehille päin naamaa että ette te kelpaa tolle mun kaverille (mikä on totuus) niin silti ne vaan jaksaa vängätä siinä mun vieressä. 

Yhden miehen näkökulmana sanon, että aika karismaattinen keskustelija saa olla, että se juttelu kääntää yhdenkään miehen pään, jos alustava ulkonäön mukainen kiinnostus on muualla. Muistan kaksi naista, joiden kanssa juttelu juhlissa sai näkemään heidät paikan haluttavimpina. Eikä kumpikaan ollut juttuseurana mukaan "helppo ja mukava" tai "yksi jätkistä". Molemmat olivat intensiivisiä; toinen tulistui ja väitti vastaan, toinen vaikutti sekopäiseltä irroittelijalta. Nämä molemmat ovat jääneet mieleen kummittelemaan (mitä jos elämäntilanteet olisivat olleet toiset), kauniit naiset eivät niinkään.

Taas yksi todistus sille, että mies haluaa ensisijaisesti hankalan, temperamenttisen tuittupään sen hiljaisen ja mukavan naapurintytön sijaan. Mies etsii haastetta, saalistettavaa ja kesytettävää naista.

Näin "hankalana, temperamenttisena tuittupäänä" olen kyllä ihan eri mieltä. Erittäin harvan miehen itsetunto oikeasti kestää naista, joka osaa pitää puolensa ja etenkin jos nainen on vielä älykäskin. Se voi miehestä olla alkuun kivaa vaihtelua niiden naapurintyttöjen sijaan, mutta vaihtuu hyvin äkkiä ärsytykseksi ja henkiseksi kastraatioksi, kun nainen ei tulekaan vain perässä "kyllä kulta" -tyyliin. Yhä nykyaikanakin vaatii mieheltä paljon olla naisen kanssa, joka on useammin oikeassa kuin mies ja sen myös tuo ilmi.

Tuittupäänaiset ovat naismaailman "jännämiehiä" - meihin kyllä saatetaan ihastua ja meidän kanssa haluta seksiä, mutta pidempään parisuhteeseen halutaan kuitenkin se helppo, mukava, myöntyväinen tyttö. Sellainen joka "pitää viedä" shoppailemaan ja Antti Tuiskun konserttiin, ja josta voi poikien kesken huokailla "huoh, naiset...". Silloin tuntee itse olevansa Mies. 

Miksi tuittupäänaiset eivät voi seurustella jännämiesten kanssa?

Alkoi taas masentaa oma yksinelo Lohduttaa kuitenkin hieman tämänkin ketjun lukeminen, kun tietää etten ole ainut.

Vierailija kirjoitti:

Alkoi taas masentaa oma yksinelo Lohduttaa kuitenkin hieman tämänkin ketjun lukeminen, kun tietää etten ole ainut.

Itsellä oli tänään sellaiset fiilikset, että jospa tekisi pitkästä aikaa tinderiin tunnukset ja *ehkä* pääsisi treffeille jonkun miehen kanssa, mutta onneksi tulin järkiini luettuani taas ylilautaa ja av:ta :D

up

Jotenkin surullista, että tässä ketjussa naiset itse ja muut keskustelijat pohtivat kilpaa mikä vialla, kun kumppania ei löydy. Katsokaa ympärillenne: ovatko kaikki parisuhteissa olevat ihmiset kauniimpia, hauskempia, ulospäinsuuntautuneempia jne. Eivät tietenkään.

Tämä oletus, että ihmisessä on jotain vialla, jos ei löydä kumppania, on jotenkin absurdi ja kuvaa aikaamme hyvin. Parisuhde on tila, jota tulee tavoitella ja ihminen, joka ei ole parisuhteessa rikkoo normia, joten hänestä on pakko löytää jotain vikaa, ettei ajatusmaailma romahda. Koska se, että kuka tahansa voi jäädä sinkuksi on liian pelottava ajatus.

Sama tilanne työttömyyden suhteen: töissä kävijöiden on pakko olettaa, että työttömissä on jotain vikaa, koska ajatus siitä, että itse saattaisi olla työtön on niin pelottava että täytyy mielikuvissaan luoda selkeä ero siihen työttömään.

Elämä on usein onnenkauppaa ja kaikkia osa-alueita ei voi hallita. Se tuntuu pelottavalta ja sitä peittääkseen ihmiset kehittelevät kaikenlaisia syitä, miksi kaikki ei aina menekään normien mukaan. Oikeasti syy on vain se, että teetpä mitä tahansa, elämä ei aina mene niinkuin toivot tai mihin pyrit. On aika helpottavaa ja vapauttavaa ymmärtää, että kaikki ei ole omissa hyppysissä ja kaiken kontrolloimisen sijaan kannattaa tehdä niitä asioita, mihn voi vaikuttaa ja mitkä edistävät omaa ja muiden hyvinvointia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei semmosta naista juuri ole joka ei kiinnostaisi miehiä. Ehkä Honey Boo-Boon äiti ja Tuksu on ne poikkeukset säännöstä.

Tota... Molemmilla on ollut enemmän miessuhteita kuin mulla tulee IKINÄ olemaan. :*D

Te, jotka ette suostu uskomaan, että aloitteista huolimatta nainen voi jäädä yksin... tässä muutama esimerkki omistani. Kertokaa ihmeessä, mikä meni pieleen?!

Baarissa.

- Moi. Saisiko herrasmiehelle tarjota drinkin?

- Ei saa.

(Ok.)

Kavereiden kautta tavattu mies.

- Niin hei mä meen katsoon sen elokuvan, josta puhuttiin. Haluisitko vaikka tulla mun kanssa?

- Joo.. ööö... tai siis ei.

(En koskaan kuullut hänestä uudestaan.)

Töissä.

- Voitais muuten mennä drinkille joku perjantai?

- No mulla on menoja.

(Aina? Maailman loppuun asti? Ei ikinä ehdottanut, milloin olisi sopinut.)

Kaupunkiin just muuttanut tyyppi.

- Voin kyllä näyttää sulle ravintoloita tai muita paikkoja, jos haluat?

- Kiitti, mutta kyllä mä pärjään itekin.

(En kai mä ajatellutkaan että et PÄRJÄÄ...)

Ja kaiken huippuna.

- Mä luulen, että mulla on tunteita sua kohtaan..

- Kiitän kohteliaisuudesta, mutta sä oot mulle kuin sisko.

(#FRIENDZONED)

Tässä viimeisimmät aloitteeni. Mun mielestä sosiaalisesti ihan normaaleja? Eikö ihmiset tapaa toisiaan just näin? Ja eikö tästä voida päätellä että a) vaikka oon nätti, mussa on jotain epäviehättävää ja b) kaikki naiset eivät todellakaan löydä miestä edes tekemällä aloitteita?

T. Se 32 v. jolla ei ikinä poikaystävää

Taidat olla assburgernainen. :D Tuli vahvat samaistumiset noista lähestymisistäsi. Kaikki ei vaan osaa lähestyä vastakkaista sukupuolta. Mutta ei se mitään, itse ainakin tykkäisin lievästä burgeriudesta naisella, kun olen sitä itsekin.

t. hiukan burger 35v mies

Assburger? :) Siis eivätkö nuo ole normaaleja aloitteita, kun haluaisi nähdä jotakuta ihmistä uudestaan? En kai nyt herranjestas aloita keskustelua noin vaan ne ovat olleet osa mukavaa keskustelu (paitsi eka, se tosiaan oli eka repliikki :D). Kaverini tekevät noin ja pääsevät treffeille. Miksi minun tekemänäni sama on outoa? Mikä tekee tilanteista aspergeriin viittaavia?

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin surullista, että tässä ketjussa naiset itse ja muut keskustelijat pohtivat kilpaa mikä vialla, kun kumppania ei löydy. Katsokaa ympärillenne: ovatko kaikki parisuhteissa olevat ihmiset kauniimpia, hauskempia, ulospäinsuuntautuneempia jne. Eivät tietenkään.

Tämä oletus, että ihmisessä on jotain vialla, jos ei löydä kumppania, on jotenkin absurdi ja kuvaa aikaamme hyvin. Parisuhde on tila, jota tulee tavoitella ja ihminen, joka ei ole parisuhteessa rikkoo normia, joten hänestä on pakko löytää jotain vikaa, ettei ajatusmaailma romahda. Koska se, että kuka tahansa voi jäädä sinkuksi on liian pelottava ajatus.

Sama tilanne työttömyyden suhteen: töissä kävijöiden on pakko olettaa, että työttömissä on jotain vikaa, koska ajatus siitä, että itse saattaisi olla työtön on niin pelottava että täytyy mielikuvissaan luoda selkeä ero siihen työttömään.

Elämä on usein onnenkauppaa ja kaikkia osa-alueita ei voi hallita. Se tuntuu pelottavalta ja sitä peittääkseen ihmiset kehittelevät kaikenlaisia syitä, miksi kaikki ei aina menekään normien mukaan. Oikeasti syy on vain se, että teetpä mitä tahansa, elämä ei aina mene niinkuin toivot tai mihin pyrit. On aika helpottavaa ja vapauttavaa ymmärtää, että kaikki ei ole omissa hyppysissä ja kaiken kontrolloimisen sijaan kannattaa tehdä niitä asioita, mihn voi vaikuttaa ja mitkä edistävät omaa ja muiden hyvinvointia.

Tottahan tuo on, mutta miten ei voi antaa sen ikisinkkuuden ja kelpaamattomuuden vaikuttaa identiteettiin? En osaa laskea montako kertaa olen saanut lukea, että kelpaamaton nainen on pelkkä jämä. Tähän päälle ns. oikean maailman ihmisten ihmettely, että miten ihmeessä voin olla sinkku. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin surullista, että tässä ketjussa naiset itse ja muut keskustelijat pohtivat kilpaa mikä vialla, kun kumppania ei löydy. Katsokaa ympärillenne: ovatko kaikki parisuhteissa olevat ihmiset kauniimpia, hauskempia, ulospäinsuuntautuneempia jne. Eivät tietenkään.

Tämä oletus, että ihmisessä on jotain vialla, jos ei löydä kumppania, on jotenkin absurdi ja kuvaa aikaamme hyvin. Parisuhde on tila, jota tulee tavoitella ja ihminen, joka ei ole parisuhteessa rikkoo normia, joten hänestä on pakko löytää jotain vikaa, ettei ajatusmaailma romahda. Koska se, että kuka tahansa voi jäädä sinkuksi on liian pelottava ajatus.

Sama tilanne työttömyyden suhteen: töissä kävijöiden on pakko olettaa, että työttömissä on jotain vikaa, koska ajatus siitä, että itse saattaisi olla työtön on niin pelottava että täytyy mielikuvissaan luoda selkeä ero siihen työttömään.

Elämä on usein onnenkauppaa ja kaikkia osa-alueita ei voi hallita. Se tuntuu pelottavalta ja sitä peittääkseen ihmiset kehittelevät kaikenlaisia syitä, miksi kaikki ei aina menekään normien mukaan. Oikeasti syy on vain se, että teetpä mitä tahansa, elämä ei aina mene niinkuin toivot tai mihin pyrit. On aika helpottavaa ja vapauttavaa ymmärtää, että kaikki ei ole omissa hyppysissä ja kaiken kontrolloimisen sijaan kannattaa tehdä niitä asioita, mihn voi vaikuttaa ja mitkä edistävät omaa ja muiden hyvinvointia.

Tottahan tuo on, mutta miten ei voi antaa sen ikisinkkuuden ja kelpaamattomuuden vaikuttaa identiteettiin? En osaa laskea montako kertaa olen saanut lukea, että kelpaamaton nainen on pelkkä jämä. Tähän päälle ns. oikean maailman ihmisten ihmettely, että miten ihmeessä voin olla sinkku. 

Vaikeaa se onkin. Mutta kaikki valtavirrasta poikkeavat elämäntavat ovat välillä raskaita. Siksi onkin tärkeä työstää omaa itsetuntoa ja uskoa, että sinun arvosi ei ole siitä kiinni oletko parisuhteessa vai et. Oikeasti, katso ihmisiä, jotka ovat parisuhteessa. Eivät he ole mitenkään sinua parempia tai arvokkaampia. Jos asiaa oikein mietit, ymmärrät sen varmasti itsekin. Sitäpaitsi oikeasti todella harvaa ihmistä kiinnostaa sinun parisuhteettomuutesi. Ne, joille se on jotenkin tärkeää ja jotka parisuhteen perusteella luokittelevat ihmisiä ovat tuskin ihmisiä joiden arvojen mukaan haluaisit muutenkaan elää.

Olet arvokas ja hyvä ilman parisuhdettakin. Jokainen on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoikka, tiimalasivartaloinen, naama ihan ok. 21-vuotias, en tykkää bilettää tai käydä baareissa, nautin mieluummin lautapeleistä pienessä porukassa. Harrastan käsitöitä. Kai olen ikäisteni mielestä tylsä. Eipä moni omanikäinen kyllä itseänikään kiinnosta. Vaikuttavat keskenkasvuisilta usein... Olen varmaan joku varhaisvanhus.

Kohtalontoverini. En sopeudu omanikäisteni joukkoon, ja minulle on useasti sanottukin, että olen keskimääräistä kypsempi ja fiksumpi etenkin tunneasioissa. Tuntuu inhottavalta ja itserakkaalta todeta noin, mutta kyllä sen väkisin itsekin huomaa kun omanikäisten kanssa on välillä tekemisissä. Tuntuu kuin olisi aivan eri planeetalta.

En polta, juominen rajoittuu pariin viini- tai kuoharilasilliseen häissä tms. tilaisuuksissa. Harrastan käsitöitä, luen paljon, rämmin metsissä/luonnossa, ja olen kiinnostunut historiasta ja ihmisen psykologiasta. Olen kotihiiri introvertti, pelaan videopelejä ja nautin mustasta huumorista. Keskustelen mielelläni musiikista. En meikkaa, mutta pukeudun tyylikkäästi ja ajan henkeä mukaillen. Siinäpä se, resepti miesten kiinnostumattomuuteen.

N22

Kyllä niitä sinusta kiinnostuneita muuten on. Ne miehet ovat samankaltaisia elämäntyyliltään kuin sinä ehkä olet, eivät pörrää naisten kimpussa, vaan elävät omissa oloissaan. Tuossa tuli jo niin paljon samoja piirteitä kuin itsessäni on että veisin (teoriassa, halusit tai et :D) kyllä treffeille.

Miehekäs. Leveät hartiat, leveä leuka, pienet silmät ja olemattomat ripset. Siunattu sentään isolla pepulla ja tisseillä.

Poikkeavan ja erikoisen näköinen. Miehet kiertävät kaukaa.

Minä, ujohko, 44 v., yleeensä kiltti ja myötäilevä. Olen roteva, myös rintava, ylipainoinen, 170 cm. Ehkä tuo pituus häiritsee joitakin ja tietty ylipaino (lue lihavuus). Oon ollut avioliitossa, jossa olin alistettu, eron jälkeen ollut joissakin suhteissa, josta suurimmassa osassa minut on jätetty. Nyt sinkku, enkä haluaisi olla. Tässä kuva naamastani, en ole ruma kasvoistani: 

https://www.facebook.com/photo.phpfbid=10209281046207441&set=rpd.136082…

Olen lyhyt, hoikka ja vartalo tiimalasimallia, mutta naamani on keskiverto tai siitä vähän rumempi. Introvertti, nörtti, harrastan paljon "yksilöjuttuja" kuten taidetta ja lukemista, mutta myös tanssia. Vähän aspergermainen tapaus. Miehet eivät koskaan ole olleet kiinnostuneita minusta. Opiskelen luonnontieteellisellä alalla. Ei ole rillejä eikä kainalonkarvoja, tykkään huolehtia kauneudesta (siitä vähästä mitä siis on!). Aknearpia on kasvoissa ja iho on pientä näppylää täynnä, eivät näy kun on meikkiä. Meikkaan kyllä hyvin, olen siinä taitava. Mutta sosiaalisissa tilanteissa en saa suutani auki, hymyilen vaisusti sivusta ja nyökkään tarvittaessa.

167/53, kaunis, en ole ehkä maailman älykkäin mutta mulla on hyvä tilannekomiikka. Matkustelen paljon yksin ja olen ehkä liiankin itsenäinen. Miehet osittain pelkäävät minua itsevarmuuteni takia. Olen aika empaattinen ja toiset huomioonottava. En avaudu helposti jos koskaan. En osaa antaa itseäni parisuhteeseen, pidän ihmiset/miehet aina välimatkan päässä. En kiinnostu helposti enkä ole rakastunut koskaan. Minuun on kyllä rakastuttu, mutta suhteeni eivät koskaan kestä kuukautta tai paria pidemmälle. En anna kenenkään olla tielläni, miten elän elämääni. Teen töitä ja matkustelen. Se on tapani elää. En edes kaipaa ketään elämääni.

Olen riitaisasta ja väkivaltaisesta kodista ja olin lapsena ja nuorena koulukiusattu. Pitkälti siitä johtuen olen rakastava ja inhimillinen ainoastaan kilteille lapsille ja eläimille. Kaikille muille olen viileän etäinen näin aikuistuttuani, vähän nuorempana olin vihamielinen ja töykeä. Minulle ei ole kertynyt minkäänlaisia positiviisia kokemuksia pojista tai miehistä, ei aikoinaan kotona eikä koulussa. Miehet on mulle yhtäkuin jotain, joka ajattelee minusta pahaa ja sanoo tai tekee minulle pahaa. Kai se viha, jota tunnen miehiä kohtaan, huokuu minusta jotenkin. Mutta se on hyvä vaan, haluan vältellä miehiä mahdollisimman paljon, koska on paha olla niiden lähellä.