Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä: kihlasormus suvusta?
16.04.2016 |
Mitä ajatuksia sinulle tulee, jos kihlasormus olisi kuulunut miehen isoäidille? Tai kulkenut pidempää suvussa?
Kommentit (23)
Ihana ajatus ja olen varmaan ihan hirveä ja pinnallinen, mutta entä jos se on ruma? Ja minä ainakin olen tehokas hävittämään kaikkea, kihlasormukseni (ainoa sormus, en halunnut toista) on hukassa vähän väliä... Olisin ihan kamalassa paniikissa jos hukkaisin tuollaisen perintökorun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin se tulee mieleen, että toivottavasti menee oikealle naiselle.
Ensimmäinen ajatus olisi, ettei sellaista uskalla edes käyttää. Ja toisena, ettei se varmaan ole yhtään minun tyyliäni.
Olisihan se eräänlaista jatkumoa.
Lisäksi säästäisi kuluissa kun ei tarvitsisi ostaa uutta.
Mutta naiset on aika nirsoja, eli sen pitäisi varmaan olla sellainen kun englannin kuningattarella ennen kuin voi sanoa, että kelpaa takuuvarmasti.
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se eräänlaista jatkumoa.
Lisäksi säästäisi kuluissa kun ei tarvitsisi ostaa uutta.
Mutta naiset on aika nirsoja, eli sen pitäisi varmaan olla sellainen kun englannin kuningattarella ennen kuin voi sanoa, että kelpaa takuuvarmasti.
Tämä on hyvä pointti. Millainen vanha sormus sitten sopisi ja millainen olisi täysin no no?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se eräänlaista jatkumoa.
Lisäksi säästäisi kuluissa kun ei tarvitsisi ostaa uutta.
Mutta naiset on aika nirsoja, eli sen pitäisi varmaan olla sellainen kun englannin kuningattarella ennen kuin voi sanoa, että kelpaa takuuvarmasti.
No minulle ei taas sellainen kelpaisi. En haluaisi mitään, missä on keskitimantti. Ainakaan isoa. Se juuttuisi kaikkiin villapaitoihin kiinni :/
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se eräänlaista jatkumoa.
Lisäksi säästäisi kuluissa kun ei tarvitsisi ostaa uutta.
Mutta naiset on aika nirsoja, eli sen pitäisi varmaan olla sellainen kun englannin kuningattarella ennen kuin voi sanoa, että kelpaa takuuvarmasti.
No minulle ei taas sellainen kelpaisi. En haluaisi mitään, missä on keskitimantti. Ainakaan isoa. Se juuttuisi kaikkiin villapaitoihin kiinni :/
Nonni. Eli parasta hankkia uusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se eräänlaista jatkumoa.
Lisäksi säästäisi kuluissa kun ei tarvitsisi ostaa uutta.
Mutta naiset on aika nirsoja, eli sen pitäisi varmaan olla sellainen kun englannin kuningattarella ennen kuin voi sanoa, että kelpaa takuuvarmasti.
Tämä on hyvä pointti. Millainen vanha sormus sitten sopisi ja millainen olisi täysin no no?
Ainakin minulle keltakulta ja timantit ovat ehdottomasti no-no, sekä yhdessä että erikseen. Voisin käyttää sukusormusta tavallisena koruna silloin kun se sopii asuun ja fiilikseen, mutta en kihla- tai vihkisormuksena.
4
Kierrätys on hyvä homma, mutta perintösormuksen käyttö on tietysti omalla tavallaan hiukan stressaavaa.
Itse en kauheasti ilahtuisi, koska en haluaisi käyttää sormuksia, mikäli joskus avioituisin. Epäkäytännöllisiä ja silleen, joten toivottavasti mahdollinen kosinta hoituisi ilman koruja :D Perintösormusta pitäisi kuitenkin varmaan kanniskella kohteliaisuussyistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni kosi minua edesmenneen äitinsä sormuksella. Olin todella liikuttunut ja otettu. Tavallaan se oli myös käytännöllistä ja ekologista, koska hyvin samantyylisen olisin itsekin valinnut.
Ehkä ei kihlasormukseksi mutta vihkisormukseksi. Ja avioehto, että eron sattuessa sormus on palautettava sukuun. Sormus voisi olla sellainen, että sen voisi sulattaa ja teetää aina uuden morsmaikun mieleiseksi. Se olisi silloin sekä perintösormus että oma sormus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainakin se tulee mieleen, että toivottavasti menee oikealle naiselle.
Ehkä se miehen isoäiti ei ollut suvun mielestä sopiva ja "oikea" nainen. Näin ollen ei luulisi haittaavan, kelle sormus menee.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ei kihlasormukseksi mutta vihkisormukseksi. Ja avioehto, että eron sattuessa sormus on palautettava sukuun. Sormus voisi olla sellainen, että sen voisi sulattaa ja teetää aina uuden morsmaikun mieleiseksi. Se olisi silloin sekä perintösormus että oma sormus.
Harvemmin ne sukulaisten vanhat sormukset ovat niin arvokkaita hinnaltaan, että sen takia tarvitsisi avioehtoa laatia. Tunnearvo on tietenkin mittaamaton, mutta itse miettisin, että olisiko sillä enää niin suurta arvoa sukusormuksena, jos se olisi ollut vuosia/vuosikymmeniä henkilöllä, joka on jatkossa ex-vaimo? Voisiko tuollaista sormusta antaa (kaiverruksineen) seuraavalle kihlatulle, tai mahdollisille uuden suhteen lapsille? Tämä siis tilanteessa, että eroon päätyneessä suhteessa ei ole lapsia, sillä siinä tapauksessa sormus kaiketi annettaisiin jollekin heistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin se tulee mieleen, että toivottavasti menee oikealle naiselle.
Ehkä se miehen isoäiti ei ollut suvun mielestä sopiva ja "oikea" nainen. Näin ollen ei luulisi haittaavan, kelle sormus menee.
Oikeaa lompakkoloisen puhetta.
Ajatuksena kiva, mutta pelottaisi kamalasti että hukkaan sen.
Toivottavasti se sormus kans ois mun tyylinen.
Riippuu niin monesta seikasta.
Olisiko kyseinen isoäiti ollut ihan erityisen tärkeä miehelle? Millainen sormus olisi, sopisiko se morsiamen makuun? Olisiko (kenties salattu mutta päällimmäinen) tavoite säästää rahaa kun voitaisiin ottaa sormus lipaston pohjalta?
Itse en haluaisi mitään sukusormusta, omasta enkä miehen suvusta - paitsi jos se olisi ihan 100% sellainen minkä haluaisin joka tapauksessa. Olettaen että sormukseen liittyisi vain hyviä muistoja olisi perintösormus siinä tapauksessa varmasti tunnearvoltaan suurempi kuin "kaupan sormus".
Suurin osa hyvin maltillisen pienestä korumäärästäni on joka tapauksessa tärkeiltä (pääasiassa edesmenneiltä) ihmisiltä saatuja lahjoja. Mutta silti omaa makuani edustavia, vaikka en niitä ole itse ollut valitsemassakaan. Hyvä tuuri :)
Hmm... toiminee vain yksilapsisissa perheissä? Jos on vaikka kolme veljestä niin kenen vaimolle se perintösormus sitten menisi...
Mielestäni hieno idea. Spesiaali sormus.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ei kihlasormukseksi mutta vihkisormukseksi. Ja avioehto, että eron sattuessa sormus on palautettava sukuun. Sormus voisi olla sellainen, että sen voisi sulattaa ja teetää aina uuden morsmaikun mieleiseksi. Se olisi silloin sekä perintösormus että oma sormus.
Mitä siinä on enää palautettavaa, jos se on sulatettu ja tehty morsmaikun mieleiseksi? Käsitinkö väärin? Eiköhän se haluttaisi takaisin sukuun nimenomaan tunnearvon vuoksi, ja sehän olisi jo kadonnut.
Ehanaa.