Lue keskustelun säännöt.
Miksei lihavat laihduta?
13.04.2016 |
Okei, tietysti paras olisi jos ei lihavaksi koskaan edes päätyisi, eli ennakoimalla estäisi lihavuuden, mutta jos niin kurjasti on päässyt käymään että ihrat tursuaa niin miksi ei vaan laihduta ja näin pääse takaisin terveen elämän makuun? Sairauksien takia lihominen on tietysti asia erikseen, ymmärrän että voi olla hieman monimutkaisempaa ja hankalampaa laihduttaa jos jokin sairaus tai lääkitys nostaa painoa ja saattaa aiheuttaa henkisestikin voimattomuutta.
Muuten en tajua miten viitsii olla lihava, eikö hoikempana elämä olisi paljon helpompaa? Eikö arvosta itseään sen vertaa että pitäisi itsestään huolta? Haluaako joku avata tätä hieman ilman liiallista provosoitumista ja lihavuutta vieroksuvien lyttäämistä?
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on hyvä näin. Kunto on hyvä, eikä terveydessäkään oo vikaa.
Bmi 30Miten joku, jonka Bmi on 30, voi sanoa oloaan hyväksi?
Miksi en sanoisi jos oloni on hyvä? Pitäiskö mun valehdella, että oloni on ihan hirveä?
Ei mutta aidosti, voiko todella olla hyvä olo tuolla bmi:llä, ihmettelen minäkin täysin vilpittömästi.
Millaisia konkreettisia ongelmia ehdotatte? Vai että henkilön pitäisi vaan yleisesti tuntea olonsa huonoksi?
En ole tuo, jonka kanssa kiistelet. Mutta kyllä meidän perheessä esimerkiksi mies (BMI 32) jää paitsi jutuista, joita minä lasten kanssa teen. Mies ei jaksa juosta meidän kanssa, vaikka kunto on ok, mutta juokseminen ei suju. Eikä tuolla painolla ole asiaa trampoliineihin ja lasten liukumäkiin, pomppulinnoihin, kiipeilytelineisiin, jne. Minä voin touhuta lasten kanssa noissa. Huvipuistolaitteissa tulee mahtumisrajoituksia. Ja tietenkin monessa muussakin paikassa, esim. autossa. Tietenkin ruokaan menee rahaa, kun ei se lihavuus pysy yllä ilman riittävää syömistä. Ja miehen painon alla patjat, sohvat, nojatuolit, ym. kuluvat nopeasti. Polkupyöräänkin piti hankkia jotkin erikoisvahvistetut kumit, että pysyvät kasassa.
Mistä tuo muuten johtuu, että juokseminen ei suju vaikka kunto on muuten hyvä? Mietin vain, kun ei suju minullakaan ja olen normaalipainoinen. Muuten jaksaa vaikka mitä, mutta juostessa alkaa kolmessa minuutissa rinnasta pistämään niin että on pakko lopettaa. Sama vaiva ollut koko elämäni, myös silloin kun olin lievästi alipainoinen.
Tähän voi olla monia syitä, mutta kuvailemasi oireet liittyvät sydämen kykyyn toimittaa hapekasta verta kudoksille. Ensinnäkin, meillä kaikilla ei ole juoksijan lihaksistoa. Tämä voidaan helposti todeta biopsialla ja kudosnäytettä tarkastelemalla. Toiseksi, on ihmisiä (muutama %) joiden VO2MAX (hapenottokyky) ei parane vaikka millä tavalla riehuisi. Tunne on paras ohjuri: jos kokeilet juoksemista ja se ei sinulle sovi, älä juokse! Tee jotain muuta mielekästä. Stressi tuhoaa 1000x enemmän kuin mitä treenaamisesta saat irti. Eli kuntoilukin pitää tehdä siten, ettei kortisolitasot (= stressihormoni, glukokortikoidi) nouse tappiin liian pitkäksi aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska heiltä puuttuu itsekuri. Koittavat väittää olevansa tyytyväisiä läskeinä, mutta varmasti olisivat mielummin hoikkia, jos saisivat valita.
Vierailija kirjoitti:
Mulla polvet eivät kestäneet juoksua 55-kiloisena. Sitten vuosia salilla treenattuani kestivätkin juoksua 80-kiloisena. Ja hapenottokin sujui paremmin. Että ei nämä aina ihan yksiviivaisia juttuja ole.
Näin juuri. Lihavilla ihmisillä on automaattisesti parempi luuston kestävyys (luusto koko ajan kovassa rasituksessa) ja nivelpinnatkin kestävät paremmin, koska lihavilla sattuu toimimaan eräät geenit paremmin kuin "kitudieettaajilla" (liittyy eräiden aineiden synteesiin).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on hyvä näin. Kunto on hyvä, eikä terveydessäkään oo vikaa.
Bmi 30Miten joku, jonka Bmi on 30, voi sanoa oloaan hyväksi?
Miksi en sanoisi jos oloni on hyvä? Pitäiskö mun valehdella, että oloni on ihan hirveä?
Ei mutta aidosti, voiko todella olla hyvä olo tuolla bmi:llä, ihmettelen minäkin täysin vilpittömästi.
Millaisia konkreettisia ongelmia ehdotatte? Vai että henkilön pitäisi vaan yleisesti tuntea olonsa huonoksi?
En ole tuo, jonka kanssa kiistelet. Mutta kyllä meidän perheessä esimerkiksi mies (BMI 32) jää paitsi jutuista, joita minä lasten kanssa teen. Mies ei jaksa juosta meidän kanssa, vaikka kunto on ok, mutta juokseminen ei suju. Eikä tuolla painolla ole asiaa trampoliineihin ja lasten liukumäkiin, pomppulinnoihin, kiipeilytelineisiin, jne. Minä voin touhuta lasten kanssa noissa. Huvipuistolaitteissa tulee mahtumisrajoituksia. Ja tietenkin monessa muussakin paikassa, esim. autossa. Tietenkin ruokaan menee rahaa, kun ei se lihavuus pysy yllä ilman riittävää syömistä. Ja miehen painon alla patjat, sohvat, nojatuolit, ym. kuluvat nopeasti. Polkupyöräänkin piti hankkia jotkin erikoisvahvistetut kumit, että pysyvät kasassa.
Ja heti unohtui ainakin se älytön hikoileminen, mikä on oikeasti iljettävää. Kun mitään ei voida tehdä ilman että mies on hikoillut paitansa märäksi. Ja kuorsaus tunnetusti lisääntyy samaa tahtia painon kanssa. Minä olenkin jo siirtynyt eri huoneeseen nukkumaan miehen kuorsausta pakoon. Ei sitä jaksa vuosikausia kuunnella.
Ei mulla kyllä oo mikään ongelma esim huvipuistolaitteiden, trampoliinien tai muiden kanssa. No linja-autossa en pysty istumaan jalat eteenpäin, kun polvet ottavat edessä olevaan istuimeen. En hikoilekaan juurikaan.
Bmi30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska heiltä puuttuu itsekuri. Koittavat väittää olevansa tyytyväisiä läskeinä, mutta varmasti olisivat mielummin hoikkia, jos saisivat valita.
Väite on tavallaan oikein, mutta täysin väärin. Taustalla on biokemialliset tekijät joita on todella vaikea hallita kognitiivisesti. Käytännössä näitä, jotka voi hallita, on n. 10% lihavista. Loput 90% epäonnistuu. Pahinta on se, että laihduttaminen on varma tie lihomiseen.
Miksi laihduttaisin? ei ole mitään syytä.
Olen sinut itseni kanssa. Pidän itsestäni tälläisenä, lievästi ylipainoisena. Kaikkia veri ym arvot ovat loistavia. Liikun säännöllisesti ja teen raskasta työtä.
Olen onnellisempi näin, kun olen hyväksynyt itseni. Olen ollut aikanaan alipainoinen,en halua palata niihin aikoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska heiltä puuttuu itsekuri. Koittavat väittää olevansa tyytyväisiä läskeinä, mutta varmasti olisivat mielummin hoikkia, jos saisivat valita.
Ehkä näinkin, mutta se hoikkuus ei kuitenkaan motivoi tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Koska heiltä puuttuu itsekuri. Koittavat väittää olevansa tyytyväisiä läskeinä, mutta varmasti olisivat mielummin hoikkia, jos saisivat valita.
Minusta olisi hirveää elää niin etten hyväksyisi itseäni sellaisena kuin olen,vaan yrittäisin mahtua samaan muottiin muitten kanssa,kun muut sitä vaativat.
Sinulle voi tulla yllätyksenä, että ihminen voi olla tyytyväisiä elämäänsä vaikka olisikin ylimääräisiä kiloja. Se onnellisuus kun ei tule painosta,vaan ihan muista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos laihduttaisin, en voisi tietää, kuka karttaisi minua lihavana tai kohtelisi huonosti. Inhottaisi, jos joku hyväksyisi minut vain hoikkana.
Vierailija kirjoitti:
Koska lääkäri on kieltänyt. Minulla on vähän isompia terveysongelmia kuin merkittävä ylipainoni.
Aina näissä aloituksissa muistetaan korostaa, miten ihmettely ei koske niitä lihavia joilla sairaus estää laihduttamisen tai on aiheuttanut lihomisen. Kiinnostaisi tietää, miten te erotatte itsekurin puutteen takia lihavat niistä joiden taustalla on jotain vakavampaa? Ette mitenkään, arvaisin, vaan mulkoilette ja halveksutte ihan kaikkia lihavia, myös niitä joiden lihavuus johtuu sairaudesta. Esimerkiksi minusta sairauteni ei näy päälle päin. Näytän reippaalta kun en ole kotona lepäämässä, pukeudun hyvin ja olen huoliteltu. Liikun ja käyttäydyn normaalisti. Saatan jopa syödä tai ostaa herkkuja, koska tässä tilanteessa sekin on terveydelleni hyväksi. Ihan totta, hyväksi. Vaikka olen lihava. Kyllä, sekin on mahdollista!
Ette te ole oikeasti huolissanne ihmisten terveydestä, haluatte vain olla ilkeitä ja päästä pönkittämään heikkoa itsetuntoanne muiden kustannuksella. Miksi ette hae apua pahaan oloonne vaan levitätte sitä sellaisten ihmisten kannettavaksi joilla on muutenkin raskasta?
Olet oikeassa. Ammattilaisista epäonnistuu 90%:a laihdutuksesta. Syyllistetään ihmisiä ja lopputuloksena on se, että yksikään normaalipainoa hieman painavampi ei kohta uskalla astua kämpästä ulos, kun kohtaa diskriminoivan ja ahdasmielisten maailman (yleinen ja erittäin tuhoisa ilmiö, koskee muitakin kuin lihavia).
On todella ihmeellistä, että maassa väitetään olevan hyvin koulutettuja ihmisiä, mutta he eivät tajua paskan vertaa lihavuuden todellisista alkusyistä (tai eivät uskalla kohdata totuutta). Tähän saakka ollaan syyllistetty lihavia niin perkeleesti, mutta ihan varmasti KUKAAN ei ole syyllistämällä laihtunut. Päin vastoin, syyllistäminen on tuottanut järjettömän määrän työkyvyttömiä (mielen sairastumisen kautta) ja tulee tuhoamaan koko yhteiskunnan tätä menoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Okei, tietysti paras olisi jos ei lihavaksi koskaan edes päätyisi, eli ennakoimalla estäisi lihavuuden, mutta jos niin kurjasti on päässyt käymään että ihrat tursuaa niin miksi ei vaan laihduta ja näin pääse takaisin terveen elämän makuun? Sairauksien takia lihominen on tietysti asia erikseen, ymmärrän että voi olla hieman monimutkaisempaa ja hankalampaa laihduttaa jos jokin sairaus tai lääkitys nostaa painoa ja saattaa aiheuttaa henkisestikin voimattomuutta.
Muuten en tajua miten viitsii olla lihava, eikö hoikempana elämä olisi paljon helpompaa? Eikö arvosta itseään sen vertaa että pitäisi itsestään huolta? Haluaako joku avata tätä hieman ilman liiallista provosoitumista ja lihavuutta vieroksuvien lyttäämistä?
En jaksa lukea yhtään muuta vastausta, vaan vastaan vain tämän hetkisestä tilanteestani, miksi en laihduta. Olen tällä hetkellä todella väsynyt. Teen päätyön lisäksi kahta muuta työtä, että saa perheen elätettyä. Raahaudun päivästä toiseen ja nukun aina, kun ehdin. Olen stressaantunut ja minua huimaa ja oksettaa stressistä, väsymyksestä ja siitä ahdistuksesta, miten selviämme tässä elämäntilanteessa.
Syöminen on mitä on ja laihduttaminen ei ole nyt käynyt mielessä. Joten kiloja on tullut sen verran, että voin sanoa olevani ylipainoinen. Ehkä sitten joskus, kun elämäntilanne helpottaa ja pärjäämme minun yhdellä työllä ja saan nukkua ja levätä sen verran, että tämä kaamea väsymys, huimaus, huono olo, ahdistus menee ohi. Siihen asti yritetään vain selvitä päivä kerrallaan.
Ja tämä on vain minun vastaukseni, miksi tämä lihava ei nyt laihduta
ssss kirjoitti:
22&25: Voi vittu, voisitteko pysyä aiheessa?!?!?!? En ole edes ketjun ap ja silti käännätte ketjun minuun!!!
Kuule, ehkä siksi moni kommentoi sinua, että SINÄ ITSE käännät jokaisen läskikeskustelun itseesi.
Huomiohuoraamisesta seuraa huomiota.
Yllättääkö tämä sinut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan tuntematon ei tiedä, että olen laihduttanut jo 16 kiloa. Uskomattominta oli kun keski-ikäinen nainen tuli selittämään laivalla kuinka häntä säälittää se, että minunikäiseni ihminen on noin lihava. Teki mieli pyytää rouvaa pitämään huolta omista asioistaan. Join kivennäisvettä koko risteilyn ajan.
On täälläkin tekosyitä... Esim. ei voi juosta. Niin kun mitään muuta liikuntamuotoahan ei ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, tietysti paras olisi jos ei lihavaksi koskaan edes päätyisi, eli ennakoimalla estäisi lihavuuden, mutta jos niin kurjasti on päässyt käymään että ihrat tursuaa niin miksi ei vaan laihduta ja näin pääse takaisin terveen elämän makuun? Sairauksien takia lihominen on tietysti asia erikseen, ymmärrän että voi olla hieman monimutkaisempaa ja hankalampaa laihduttaa jos jokin sairaus tai lääkitys nostaa painoa ja saattaa aiheuttaa henkisestikin voimattomuutta.
Muuten en tajua miten viitsii olla lihava, eikö hoikempana elämä olisi paljon helpompaa? Eikö arvosta itseään sen vertaa että pitäisi itsestään huolta? Haluaako joku avata tätä hieman ilman liiallista provosoitumista ja lihavuutta vieroksuvien lyttäämistä?
En jaksa lukea yhtään muuta vastausta, vaan vastaan vain tämän hetkisestä tilanteestani, miksi en laihduta. Olen tällä hetkellä todella väsynyt. Teen päätyön lisäksi kahta muuta työtä, että saa perheen elätettyä. Raahaudun päivästä toiseen ja nukun aina, kun ehdin. Olen stressaantunut ja minua huimaa ja oksettaa stressistä, väsymyksestä ja siitä ahdistuksesta, miten selviämme tässä elämäntilanteessa.
Syöminen on mitä on ja laihduttaminen ei ole nyt käynyt mielessä. Joten kiloja on tullut sen verran, että voin sanoa olevani ylipainoinen. Ehkä sitten joskus, kun elämäntilanne helpottaa ja pärjäämme minun yhdellä työllä ja saan nukkua ja levätä sen verran, että tämä kaamea väsymys, huimaus, huono olo, ahdistus menee ohi. Siihen asti yritetään vain selvitä päivä kerrallaan.
Ja tämä on vain minun vastaukseni, miksi tämä lihava ei nyt laihduta
Hyvä! On todella tyhmää lisätä enää stressiä siitä, että pitäisi miellyttää muuta habituksellaan. Onnellinen ihminen kun sattuu olemaan tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on. Sitten kun asiasi järjestyvät, luonto kyllä hoitaa asiat kuntoon, kun vain kiinnittää huomiota ruoan laatuun (eli etsii ne aineet, jotka saavat syömään yli tarpeen). Meissä kaikissa on olemassa nämä mekanismit, evoluution mukanaan tuomia hienouksia, joita mm. teollisuuden biokemistit ovat osanneet vuosikymmeniä hallita (ts. addiktoida ja saada sinut syömään liikaa). Hyvä esimerkki on Coca Cola: siinä on diureettina kofeiini (tekee janoiseksi), suoloja joita sitten peitetään makeudella. Kun juot kokista, tule vain janoisemmaksi. Samalla tunget itseesi järkyttävän määrän sokeria ja paljon muuta ja kun toleranssi makeaan kasvaa (kuten missä tahansa addiktiossa), kohta mikään makeus ei ole tarpeeksi.
ssss kirjoitti:
Lihavuuden kyseenalaistavat ketjut täyttyvät ap:ta vastaan hyökkäämisestä, sillä lihavat haluavat pysyä laiskoina. Jokainen laihtuisi, jos katsoisi mitä tunkee suuhunsa. Lihavien muka fiksut aihetta kiertelevät heitot ovat säälittäviä.
Millähän tavalla aloitus on provosoimista???
Oletko itse ylipainoinen? Tunnetko montakin ylipainoista? Tuskinpa. Näkyy, ettet tiedä asiasta mitään, kun nimittelet muita laiskoiksi. Laihduttaminen ei myöskään välttämättä ole yksinkertaista esim. monien sairauksien vuoksi. Ja ei, en ole itse ylipainoinen. Paras ystäväni kyllä on.
Olen jo viisikymppinen, ja laihduttaminen vaatisi hurjaa ruokavaliomuutosta ja merkittävää panostusta. Perusteet ovat jo nyt kunnossa: syön itsetehtyä, terveellistä ruokaa - mutta siltikään en laihdu.
Ja koska en perusta laihuudesta kauheasti, en viitsi nähdä vaivaa.
Ihmiset tekevät koko ajan valintoja eri tekijöiden vallitessa. Heillä on erilaiset prioriteetit. Jos kokisin nykyisen painoni (71 kg, 165 cm) jotenkin valtavan ongelmalliseksi, laihduttaisin. Mutta kun en koe, eikä laihduttaminen ole helppoa, en viitsi nähdä vaivaa.
Simple as that.
Huhhuh. Minulla on aina ollut paino-ongelmia, tosin ylipainoa on ollut "vain" 5-15kg. Minulla on autoimmuunisairaus, joka hidastaa aineenvaihduntaa. Lisäksi olen ollut vuosikausia kolmen lapsen yksinhuoltaja. Monta kertaa olen onnistunut laihduttamaan jollakin epäinhimillisellä dieetillä kaiken ylipainon pois. Heti, kun palaan normaaliin ruokavalioon, lihoan takaisin. Ja ylläripylläri; en käytä juurikaan sokeria, en ollenkaan valkoisia vehnäjauhoja, koskaan en syö mitään keksejä, pullia, juo limpparia. Syön terveellisesti, säännöllisesti ja olen erittäin tietoinen ruoka-aineiden laaduista ja kaloreista. Ylläripylläri; liikun myös aktiivisesti, monta kertaa viikossa. Minun siis pitäisi olla jatkuvasti jollakin superdieetillä. Se vain ei onnistu, koska se on elimistölle vaarallista, ja jokainen superdieetti heikentää aineenvaihduntaa entisestään.. Ja vielä toinen asia; 3 lapsen yh;na arjessa on kovin vähän mahdollisuuksia ruuan kanssa kikkailulle, jos haluaa lapsilleen antaa jotakin muutakin elämisen mallia kuin pyrkimyksen sairaalloiseen kontrolliin. Yksi asia, mikä myös vaikeuttaa painonhallintaa, on arjen työläydestä johtuva stressi. Univelasta olen pikkuhiljaa onnistunut pääsemään pois. Laiskaksikaan minua ei voi sanoa, olen pystynyt tarjoamaan lapsilleni melko hyvän elintason- ihan omalla työlläni. Asiani ovat kuitenkin hyvin, ylipainosta huolimatta. Arvostan itseäni, en häpeä kilojani, vaan olen hyväksynyt itseni tällaisena kuin olen. Ihmissuhteeni ovat kunnossa ja muutenkin olen hoitanut kunnialla niit lapset kuin työnikin. Ylipaino ei ole lähimaillekaan niin yksinkertainen asia kuin ap luulee. Ihminen on kokonaisuus, jossa vaikuttavat monet asiat. Jos asia olisi niin helppo, että kaikki asiat sujuisivat kaikilla tuosta vain, ei maailmassa olis mitään ongelmia, eikä ap;kaan olis noin yksinkertainen. Kukapa ei haluaisi hienoa, täydellistä elämää.
Ap;n aloitus on typerän, asennevammaisen ihmisen aivopieru. Vaikka minulle normaalipainon yläpitäminen näyttää olevan mahdotonta, luulen että vielä mahdottomampaa olisi saada ap;sta fiksu ihminen. Onneksi on paljon ihmisiä, jotka näkevät toisissaan ihan muuta kuin painoindeksin.
Mulla polvet eivät kestäneet juoksua 55-kiloisena. Sitten vuosia salilla treenattuani kestivätkin juoksua 80-kiloisena. Ja hapenottokin sujui paremmin. Että ei nämä aina ihan yksiviivaisia juttuja ole.