Kerrotaan taas kummallisia/hirveitä treffi- tai tapailukokemuksia!
Tällainen ketju on joskus jo ollut, ja se oli mielenkiintoinen ja viihdyttäväkin. Jakakaa kokemuksenne!
Itsellä ei mitään kovin kummoista ole kerrottavana, mutta tässä yksi: Kävin kerran netistä bongaamani työttömän miehen kanssa treffeillä syömässä, hänen kutsumanaan. Mies ehdotti minun maksavan, mikä oli hänen mielestään oikein, sillä itse olin kertonut olevani työelämässä. Sanoin että molemmat maksaa omansa. Emme tavanneet enää.
Kommentit (2187)
Jos englanti sujuu, suosittelen tämän ketjun jatkoksi muutaman jakson mittaista youtube sarjaa Creepy Text Theatre, jossa näyttelijät esittävät ensiluentana Tinderistä yms. kerättyjä tyylikkäitä suorituksia.
https://www.youtube.com/playlist?list=PL9ctBxu8o6Tz99667IyHoYn63izxG3_MH
Olen parikymppinen tavallisen näköinen, ylipainoinen nainen, en kaunis, mutta en rumakaan. Ehkä jollain tavalla ihan söpö, parhaimmillani. Sairastan tautia, johon pitää syödä kortisonia eli kaksoisleuka löytyy ja maha pömpöttää. Vartalonmalli omena. Olen kuitenkin aina pitänyt mm. hygieniastani huolta ja huolitellut ulkonäköäni.
Tein treffiprofiilin, johon laitoin noin vuoden vanhan kuvan itsestäni, sillä otan kuvia vain harvoin. Kuva oli kasvoista, suoraan edestäpäin otettu. Olin kuluneen vuoden aikana lihonut n. 10 kg, ja kerroin tästä avoimesti profiilisivullani. Tein täysin selväksi, että minulla on sairaus ja olen ylipainoinen enkä mitään missimateriaalia muutenkaan.
Yhteydenottoja tuli useampiakin, kävin lopulta neljän kanssa treffeillä. Jokainen kokemus oli uskomattoman nöyryyttävä!
Herra A oli yleisten standardien mukaan ihan komea mies. Tapasimme kahvilassa. Tunnelma oli heti alusta alkaen jotenkin hyvin vaikea, yritin itse puhua ja kysellä mieheltä kaikenlaista, mutta hän ei tuntunut saavan sanoja suustaan. Yritti koko ajan katsella muualle. Noin tunnin kuluttua totesimme, että kahvit on juotu. Kysyin mitä mieltä mies oli tapaamisesta. Hän sanoi, että on hyvin pettynyt. En kuulemma näyttänyt yhtään siltä miltä kuvassani näytin. Kasvot ja vartalo eivät sitten miellyttäneet herraa. Hymyilin vain tyhmänä, en meinannut uskoa, että aikuinen ihminen menee ja sanoo tuolla tavalla päin kenenkään naamaa. Totesimme yhteistuumin, että tämä oli tässä ja lähdimme eri teille.
Herra B oli pitkä, laiha kiharapehkoinen hujoppi. Sovimme treffit, koska musiikkimakumme vaikutti yllättävän samanlaiselta ja tulimme ihan hyvin juttuun. Treffasimme illalla pienessä oluthuoneessa. Mies vaikutti koko tapaamisen ajan välittömältä ja puheliaalta. Juttelimme pitkään, arviolta yli kaksi tuntia. Ajattelin löytäneeni henkilön, jonka kanssa voisi olla toistekin mielenkiintoista keskustella: Yleensä kun tuntui, että musiikkia harrastavia ja klassisesta/jazzista pitäviä nuoria miehiä ei joka nurkan takana luurannut. En tosin ollut varma olinko kiinnostunut miehestä romanttisesti. Kun viimein päätimme lähteä pois totesin miehelle, että minusta tapaaminen oli mennyt oikein rattoisasti. Mies hymyili ja nyökytteli. Kysyin sitten mitä hän itse ajatteli, että sovitaanko vaikka uusi tapaaminen. Mies sanoi edelleen hymyillen ja ilmekään värähtämättä, että ei katso sitä tarpeelliseksi, koska olen lihava eikä minulla ole edes mitään muotoja eikä hän voi kiihottua sellaisesta naisesta. Menin hämilleni, en muista mitä sanoin, varmaan että aijaa. Kävelin yksin kotiini, kyyneleet silmissä.
(jatkuu seuraavassa viestissä->)
(jatkuu)
Herra C oli lyhyekö ja ihan hauskan näköinen rillipää. Oli vasta muuttanut paikkakunnalle opiskelemaan. Iloisen ja aktiivisen oloinen, kova puhumaan. Ensimmäinen tapaaminen meni kai ihan hyvin. Treffasimme ulkona rannalla, kävelimme ja ihastelimme luontoa. Jossain vaiheessa mies ehdotti hihitellen, että hieroisi minua tuossa puiston penkillä. Estelin, mutta ehdotus vaikutti vilpittömältä, joten suostuin. Alkuun mies hieroi asiallisesti harteitani, kunnes vaivihkaa alkoi siirtyä alemmas kohti rintakehää, ei kuitenkaan suoraan rinnoista kouraissut, mutta tunsin oloni vähän ikäväksi. Mies vaikutti kuitenkin niin positiiviselta ja avoimelta tyypiltä, että annoin asian olla.
Seuraavilla treffeillä mies jutteli paljon, en tahtonut saada suunsijaa. Jotenkin jutut alkoivat mennä alapääpainotteisiksi. Lopulta hän avoimesti kerskaili jo peniksensä koolla, tuntui selvästi rakastavan vehjettään ja halusi selvästi näyttää sen minulle. Niinhän tämä sankari tekikin, vetäisi seisovan mulkkunsa housuistaan ja heilutteli sitä silmieni edessä kehuskellen tyylin oletko näin pitkää ja paksua meisseliä missään nähnyt eikö tekisi mieli koeajaa. Mies sanoi, että on aina halunnut polkaista isoa ja lihavaa naista, nähdä kun rinnat ja kaikki makkarat hyllyy ratsastaessa. Lähdin hämmentyneenä ja kuvottuneena pois hänen asunnoltaan.
Herra D oli täysi ADHD-tapaus, ei päätä eikä häntää jutuilla, myönsi myös ajoittain käyttävänsä "luonnontuotteita". Vielä netissä jutellessa hänen juttunsa olivat pienissä annoksissa ihan hauskoja tai ainakin erilaisia, ja hän näytti omaavan melko sallivan, elämänmyönteisen asenteen. Tapasimme terassilla, joimme muutamat ja kuuntelin hänen erikoisia juttujaan. En oikein tiennyt miten niihin olisi pitänyt suhtautua, silti pidin miestä päällisin puolin ihan mukavana ja jotenkin viehättävänäkin.
Lähdimme hänen asunnollensa, jossa sitten kuuntelimme musiikkia. Mies tuli istumaan ihan viereeni, otti minua kasvoista kiinni, katsoi silmiini ja sanoi, että silmäni ovat universumin kauneimmat tähtisilmät. Hän alkoi suudella minua, heittäydyin kerrankin hetkeen enkä perääntynyt. Siinä hän sitten alkoi hyväillä minua muutenkin vähän kaikkialta, kunnes laittoi kätensä takapuolelleni ja siitä yllättäen housujeni alle suoraan pyllynreikään! Hätkähdin ja riuhtaisin itseni kauemmas, kysyin mitä hän oikein aikoi, mihin herra vastasi, että halusi panna minua niin kovasti perseeseen! Kuulemma ison naisen pylly on paras pillu... Tunnelma tippui sadasta nollaan sekunnissa. Sanoin etten ollut kiinnostunut sellaisesta. Miehenkin into minua kohtaan lopahti täysin, hänen koko ah niin positiivinen olemuksensa lässähti kuin pieru Saharaan, ja hän alkoi ärsyyntyneen oloisena pelata jotain videopelejä. Ei enää edes katsonutkaan minua eikä sanonut sanaakaan, kun puin päälleni ja lähdin pois.
Tässäpä näitä omia varsin mieltä ylentäviä nettitreffikokemuksia, viimeiseksi kuvatun katastrofin jälkeen lopetin treffailun kokonaan. Lihavan tai tavallisen naisen arvo on nolla ja häneltä odotetaan korkeintaan pikaista persepanoa! Miettikääpä vielä kerran miehet ja naiset sitäkin kuinka puhutte kanssaihmisille, löytyipä kemiaa tai ei, kaikkea EI tarvitse möläytellä!
Voi kamala Fatty, ihan karseita kokemuksia. Olen todella pahoillani puolestasi, ihmisillä ei näytä olevan yhtään käytöstapoja tai muumit laaksossa. Miehet ilmeisesti kuvittelevat, että treffipalstat tai tinderit ovat jotain postimyyntikatalogeja, joista voi tilata tavaraa käyttöön. Oksettavia, huonokäytöksisiä retkuja noista jokainen, jos heillä joskus natsaa niin toivotan heille hyppykuppaa.
Noihin ylläoleviin kokemuksiin viitaten eikö kuitenkin kannattaisi vaihtaa kuva jos on oikeasti 10 kg lihavampi? Säästyisi monenlaiselta sydänsurulta ja loukkaantumiselta.
Olenko ainoa, jonka mielestä 10kg ei näy niin rajusti vielä painossa että sen takia pitäisi vaihtaa kuva? Ja toisaalta, en koe sitäkään aikuisen toiminnaksi että muuten mahdollisesti kiinnostava ihminen ei sitten kelpaiskaan, jos tämä on lihonut sen 10kg.
t. lihavan miehen kanssa seurusteleva
Vierailija kirjoitti:
Noihin ylläoleviin kokemuksiin viitaten eikö kuitenkin kannattaisi vaihtaa kuva jos on oikeasti 10 kg lihavampi? Säästyisi monenlaiselta sydänsurulta ja loukkaantumiselta.
Mulla tuli mieleen fatty, että tiedätkö ettei miehet lue ikinä niitä kuvauksia?
Kannattaa laittaa siihen ilmoitukseen esim. loppuun, että kirjoita vaikka "arkkitehtuuri" viestin aiheeksi, jos otat yhteyttä, siitä tietäisit onko joku lukenut sen sun ilmoituksen.
Ja en tiedä lohduttaako tämä sua, mutta itse teen mallin töitä, ja monet ystäväni samoin, eli varmaan voisi kuvailla kauniiksi ja ainakin hoikiksi meitä; usko huviksesi, että meilläkin on tuollaisia kokemuksia ja todella pahaa, ilkeää käytöstä myös. Mua on mm. lyöty nyrkillä naamaan suomessa, koska "en anna pillua ja näytän ylimieliseltä".... alahuuleni repesi.
Eli ei johdu sun ylipainosta noiden miesten käytös, vaan siitä, että ne on paskoja tyyppejä.
Suomalaisten miesten alhainen itsetunto :-/
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, jonka mielestä 10kg ei näy niin rajusti vielä painossa että sen takia pitäisi vaihtaa kuva? Ja toisaalta, en koe sitäkään aikuisen toiminnaksi että muuten mahdollisesti kiinnostava ihminen ei sitten kelpaiskaan, jos tämä on lihonut sen 10kg.
t. lihavan miehen kanssa seurusteleva
Riippuu varmaankin lähtöpainosta mikä näkyy ja mikä ei. Normaalipainon tietämillä 10 kg voi olla isokin merkitys. Ja eikö se että on ajantasainen kuva suurimmaksi osaksi poista nuo joille grammakin ylimääräistä on liikaa. En tiedä mutta mä en haluaisi varta vasten altistaa itseäni sille että pettyneet miehet ei ainakaan heti pääse yli pettymyksestään. Kyllähän naisetkin sitä moittii jos mies laittaa itsestään kuvan joka ei vastaa todellisuutta. Enkä pahalla, ihan aidosti haluaisin säästää ap:tä turhilta sydänsuruilta.

En usko, että ap on ehtinyt noin monille uusille treffeille ketjun aloittamisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, jonka mielestä 10kg ei näy niin rajusti vielä painossa että sen takia pitäisi vaihtaa kuva? Ja toisaalta, en koe sitäkään aikuisen toiminnaksi että muuten mahdollisesti kiinnostava ihminen ei sitten kelpaiskaan, jos tämä on lihonut sen 10kg.
t. lihavan miehen kanssa seurusteleva
Riippuu varmaankin lähtöpainosta mikä näkyy ja mikä ei. Normaalipainon tietämillä 10 kg voi olla isokin merkitys. Ja eikö se että on ajantasainen kuva suurimmaksi osaksi poista nuo joille grammakin ylimääräistä on liikaa. En tiedä mutta mä en haluaisi varta vasten altistaa itseäni sille että pettyneet miehet ei ainakaan heti pääse yli pettymyksestään. Kyllähän naisetkin sitä moittii jos mies laittaa itsestään kuvan joka ei vastaa todellisuutta. Enkä pahalla, ihan aidosti haluaisin säästää ap:tä turhilta sydänsuruilta.
Kuva oli kyllä ihan todenmukainen ja siinä mielessä ajantasainen, että en ollut kasvoiltani muuttunut mitenkään. Kuva oli myös otettu luonnonvalossa suoraan edestä ja läheltä eli ei mitään filtterikikkailua tai ihme kuvakulmiakaan, vain sitä vartalokuvaa ei ilmoituksessa ollut. Silloin parikymppisenä ja kokemattomana en vielä tiennyt (netti)parisuhdemarkkinoiden raadollisuudesta enkä tietenkään osannut ajatella, että se naama ja kroppa on tärkein ja niitä pitäisi kuvata joka kuvakulmasta treffi-ilmoitusta varten.
Mutta mistään sydänsuruista ei sentään ollut kyse, nämä kun olivat onneksi vain ensimmäisiä treffikertoja enkä tiedä pidinkö muutenkaan ketään näistä herroista minään varsinaisena puolisomateriaalina.
No eipä tuo 10 kiloa mullakaan hirveästi näy (78 kiloa ja 180+ cm), ehkä jollain 165 cm naisella se helposti saattaa näkyäkkin, en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Jos englanti sujuu, suosittelen tämän ketjun jatkoksi muutaman jakson mittaista youtube sarjaa Creepy Text Theatre, jossa näyttelijät esittävät ensiluentana Tinderistä yms. kerättyjä tyylikkäitä suorituksia.
https://www.youtube.com/playlist?list=PL9ctBxu8o6Tz99667IyHoYn63izxG3_MH
Mahtavaa, varsinkin ne jotka eivät ole vaan mukahauskoja iskurepliikkejä. Tätä ei ole vielä ylittänyt tässä ketjussakaan muut kuin se äitinsä kidutusmurhaamisesta haaveileva tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs hivenen omituinen mies, kävimme ravintolassa syömässä aikoinaan. Hän oli 30v ja itse 22. Kun odottelimme annoksia, hän alkoi selittää kuinka mieltää ruokailuvälineet eri sukupuolisiksi, että lusikat ovat naisia, haarukat miehiä ja veitset poikia, pikkulusikat tyttöjä. Sitten katsoi kaulakoruani halveksiva ilme naamallaan ja sanoi että hänestä on mautonta käyttää koruja. Kun saimme annokset, hän selosti että pihvit ovat miespuolisia ja perunat naisia, fetakuutiot vauvoja. Ei puhunut mistään muusta joten tilanne oli hyvin kummallinen :D Lopulta kysyin että no mitäs sukupuolta juomalasit ovat ja hän katsoi minua silmät suurina kuin hullua ja rääkäisi "No ei niillä mitään vitun sukupuolta ole, mitä sä selität" Maksoin oman annokseni ja poistuin.
Itselläni on jonkin sortin synestesia ja tuo kuulostaa aika samalta mitä meno on omassakin päässä, ei vaan tulisi koskaan mieleenkään alkaa selittämään uusille tuttavuuksille, että tiesitkös Jaanavilpertti, numero 2 on keltainen feminiini ja ei tule toimeen numero 7:n kanssa joka on violetti feminiini (ja pahansuopa). Ja jos joskus näistä intodun selittämään niin en tosiaankaan ala rääkymään muiden kysymyksille, olivat kuinka sarkastisia tahansa.
Minustakin seiska on violetti, mutta maskuliininen. Jännä. :)
Minusta seiska on violetti feminiini, ystävällinen, ja maistuu Lontoo rae -karkilta :D

Minusta te olette pelottavia...
Tapasin kaverin kautta yhden kolmikymppisen miehen kun olin 18-vuotias. Hän tuli hakemaan minua autollaan. Oli kuuma kesäpäivä ja hän ehdotti että haetaan kaupasta jäätelöt. Suostuin ja söimme niitä siinä kaupan parkkipaikalla. Hän alkoi yhtäkkiä nuolla jäätelöään typerästi lipoen ja virnuili minulle. Matki siis sillä tavalla kuin naisen alapäätä nuollaan. Sitten siitä kulki jotain 12-13v tyttöjä ohi minishortseissa ja topeissa. Mies kääntyi katsomaan heitä ja piti kovempaa lupsutusääntä ja huohotti niin että tytöt lähtivät juoksemaan. Siinä kohtaa ajattelin että nielen jäätelöni ennätysvauhdilla ja lähden kotiin. Sitten hän otti jäätelön kädestäni ja hieraisi sillä rintavakoani. Kysyin mitä hän tekee ja hän virnisti typerästi ja sanoi "Mulla ei ole paperia, mä voin nuolla sen siitä" ja alkoi tunkea päätänsä rintoihini. Työnsin hänet pois, avasin oven ja lähdin kävelemään kotiin. Huusin perään että tämä oli sitten tässä, hyvää loppuelämää. Hän lähetti tämän jälkeen messengerissä viestejä varmaan viikon joka ilta "Heh, muistaks sen jäätelö-jutun" ja "Ois ollu kiva lipaista se jäde siitä"
Yök.
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, jonka mielestä 10kg ei näy niin rajusti vielä painossa että sen takia pitäisi vaihtaa kuva? Ja toisaalta, en koe sitäkään aikuisen toiminnaksi että muuten mahdollisesti kiinnostava ihminen ei sitten kelpaiskaan, jos tämä on lihonut sen 10kg.
t. lihavan miehen kanssa seurusteleva
Ole kokematta aikuisen ihmisen toiminnaksi, jos haluat. Minä en pidä valehtelusta, en edes kaunistelusta. Ja ihan aikuisen ihmisen toimintaa se on, jos en halua olla enempää tekemisissä kun tuon epärehellisyyden huomaan. Yleensä ihmiset tässä sanovat, että ongelma ei ole jos ihminen onkin 10 kiloa painavampi tai 10 senttiä lyhyempi, vaan ongelma on se valehtelu. Kyllä, minulle myös se valehtelu on ongelma mutta en myöskään innostu lyhyistä enkä ylipainoisista. En pyydä sitä anteeksi.
Ja kyllä se kuva on vaihdettava, totta kai, jos pitää kuitenkin tarpeellisena siitä lihomisesta sanoa profiilitekstissä. Paljon parempi on laittaa tuore kuva ja jättää sanomatta. Sen kuvan saa nykyään napattua ihan helposti kuka hyvänsä, joten tuo selittely vaikuttaa vain omituiselta. En tiedä, voiko näin ihan oikeasti käydä, mutta kuvittelisin että tuollainen selittely ja tavallaan anteeksipyytely profiilitekstissä saattaa jopa houkutella niitä joilla on tarve lytätä muita.
Kannanpa korteni kekoon kun on ollut niin viihdyttävää luettavaa.
1.Tämä tapahtui kun olin reilu parikymmentä. Tapasin mukavan tytön paikallisessa ravintolassa ja lähdimme hänen luokseen jatkoille. Seksi oli tytön vaatimuksesta tyyliin lähetyssaarnaajaa pimeässä huoneessa ja alakertaan ei saanut koskea muulla kun peniksellä. No homma hoidettiin ja lähdin pian sen jälkeen vessaan. Vessan valot sytytin ja meinasi parkaisu päästä: Koko haarusväli aivan veressä. Paniikissa suihkuun ja kortsu pois ja totean ettei ole omaa. Sitten välähtää ja palaudun makkarin puolelle ja kerroin verilöylystä. Tytteli meni vähän vaikeaksi. Tapailtiin kyllä senkin jälkeen ja seksikin monipuolistui.
2.Samassa ikäluokassa. Tapailin itseäni noin kymmenen vuotta vanhempaa naista. Tiesin, että hän oli varattu. Tästä ei koskaan puhuttu. Käytiin baarissa ja sitten pantiin. Kivaa ajan vietettä ajattelin minä. Sovittiin treffit baariin ja muutama muukin ihminen oli tulossa. Pääsen paikalle ja hän heiluttaa kättä loosista. Käyn tiskiltä hakemassa kaljan ja kävelen pöytään. Ainut vapaa istumapaikka on jumalattoman ison körrin vieressä, varmaan 190cm 120kg (itse tuohon aikaan 178cm 65kg) tyyppi kietoo joulukinkun kokoisen hauiksensa isällisesti kaulaani ja esittäytyy treffiseurani aviomieheksi. Melko kiireesti hörpin oluen ja jatkoin matkaa. Mulle ei ole koskaan selvinnyt, että mikä tämän homman tarkoitus tai motiivi oli, eikä myöskään se tiesikö körri minun panevan vaimoaan. Nainen kyllä soitteli perään, muttei halunnut avata asiaa enempää. Totesin homman menneen ihan liian oudoksi ja pistin välit poikki.
3.Viime kuussa, nyt ikää 35v. Tinder-löytö. Kivan näköinen kuvissa ja soiteltiin pariviikkoa kun ei saatu oikein aikatauluihin tilaa. Vaikutti todella potentiaaliselta, tultiin hyvin juttuun puhelimessa, samankaltaiset duunit jne. Sovittiin treffit keskustan ravintolaan ja oikein innolla odotin. Saavun paikalle tyylikkäästi 10min myöhässä ja katselen pöydät läpi, häntä ei näy. Niinpä kaivan puhelimen esiin ja soitan. Baaritiskiltä alkaa kuulua Volbeat, joten lopetan soiton ja taputan olkapäähän. Nainen kääntyy ja ensireaktio on: Voi V??TU taas näitä, mutta myynti miehen pokka pitää. Kuvat olivat kyllä omia, mutta vähintään 10v ja 10kg sitten otettuja. Pyöräytin tilanteen päässäni: tukka on kammattu, kauluspaita päällä, nälkä on kova ja ravintola hyvä, joten syödään nyt sitten. Nainen oli todella mukavaa seuraa ja juttu kulki hyvin syötiin pitkän kaavan kautta. Kaikki meni mukavasti ja jatkettiin vielä viereiseen baarin kun juttu jäi kesken. Baarissa nainen alkoi olla jo hiukan hutikassa kuten varmaan olin itsekin ja alkoi kaulailla. Yritin hienovaraisesti tehdä selväksi etten ole kiinnostunut hänestä siinä mielessä. Ei mennyt perille. Hän kävi jossain vaiheessa kiinni haaruksiin ja kun nappasin ranteesta kiinni ja vein käden pois niin paukauttaa ilmoille: "Ook sä homo?" Sanoin ettet kiinnosta siinä mielessä ja tämä hänen päässään ilmeisesti vahvisti teorian ja alkoi inttämään asiasta. Tässä vaiheessa pinna paloi itseltä ja selvitin. että jos olettaa tapaavansa kolmekymppisen sopusuhtaisen naisen ja vastassa onkin nelikymppinen siideripissis niin se latistaa hiukan tunnelmaa. Tästä kommentista sain avokämmentä ja päätin poistua paikalta. Kello oli noin 23:30 kun lähdin ja puhelin alkoi soimaan heti. En vastannut ja laitoin äänettömälle.
Aamulla puheluita oli 27 ja suurinpiirtein samanverran tekstareita joissa käytiin läpi skaala tappouhkauksista anteeksipyynteihin. Tinder rules
Vierailija kirjoitti:
Tapasin kaverin kautta yhden kolmikymppisen miehen kun olin 18-vuotias. Hän tuli hakemaan minua autollaan. Oli kuuma kesäpäivä ja hän ehdotti että haetaan kaupasta jäätelöt. Suostuin ja söimme niitä siinä kaupan parkkipaikalla. Hän alkoi yhtäkkiä nuolla jäätelöään typerästi lipoen ja virnuili minulle. Matki siis sillä tavalla kuin naisen alapäätä nuollaan. Sitten siitä kulki jotain 12-13v tyttöjä ohi minishortseissa ja topeissa. Mies kääntyi katsomaan heitä ja piti kovempaa lupsutusääntä ja huohotti niin että tytöt lähtivät juoksemaan. Siinä kohtaa ajattelin että nielen jäätelöni ennätysvauhdilla ja lähden kotiin. Sitten hän otti jäätelön kädestäni ja hieraisi sillä rintavakoani. Kysyin mitä hän tekee ja hän virnisti typerästi ja sanoi "Mulla ei ole paperia, mä voin nuolla sen siitä" ja alkoi tunkea päätänsä rintoihini. Työnsin hänet pois, avasin oven ja lähdin kävelemään kotiin. Huusin perään että tämä oli sitten tässä, hyvää loppuelämää. Hän lähetti tämän jälkeen messengerissä viestejä varmaan viikon joka ilta "Heh, muistaks sen jäätelö-jutun" ja "Ois ollu kiva lipaista se jäde siitä"
Yök.
Ei vittu :D Missä maailmassa tälläisiä juttuja oikeasti tapahtuu... Onko nää äijät tosissaan vaan jossakin "bearded villains" klubissa tahalleen keksivät mikä on vammaisinta mitä voi treffeillä tehdä ja sitten jakavat toisilleen pointseja kuka on perseillyt parhaiten.
kuvassa ihan kivan näköinen partasuu ilmestyi kahvilaan hieltä haisten, valtava kaljamaha farkkujen yli tursuten. hymy paljasti suun täydeltä teräviä, risoja hampaantynkiä..
vaikutti ahdistuneelta ja ehdotti "apsia", kun siellä olisi rauhallisempaa..
komean jenkkiauton lattia oli TÄYNNÄ tyhjiä tupakkaaskeja, viinapulloja ym ja autossa haisi hiki sekä tupakka!
seuralaiseni piti koko ajomatkan kimeän tyttömäistä hihitystä, joka jatkui vielä perilläkin.
alkoi olla sellainen olo, että tämä oli nyt tässä ja juotuani kahvini kehitin itselleni migreenin..
tämän jälkeen alkoikin pommitus viesteillä, joissa kehui minua upeksi seksikkääksi naiseksi ja halusi kanssani kihloihin (!).
etsi minut facebookista, tykkäili kaikista kuvistani ja kirjoitti kommentteja tyyliin "uu seksy kissa " ja "mun nainen!<3"
lopulta oli pakko sanoa suoraan ettei jutusta tulisi mitään ja vastasi surullisen hymiön kera ymmärtävänsä. mutta tämän jälkeen alkoi sitten lähetellä humalassa " mä en shaa ikhinä ketään.. mä olen jo 30 ja mulla ei oo naistha.. sä ooth ihana nainhe"... viestejä.
lopetti vasta, kun löysi baarista elämänsä naisen ja menivät pikavauhtia vihille . kun kävin kurkkaamassa tämän naisen facebook sivua, tajusin vakan löytäneen kantensa.. onnea heille!