Lue keskustelun säännöt.
En tykkää mun anopista yhtään. Millaisia anoppeja teillä on?
04.04.2016 |
Todella rasittava ihminen. Puheenaiheet ovat aina samat tavatessamme: työnhakuni sujuminen (olen akateeminen työtön huonosti työllistävältä alalta), mieheni täydellinen ulkomuoto ja muut hyveelliset ominaisuudet, minun painoni, mieheni paino, lastemme painot, olenko lihonut/laihtunut, onko mieheni lihonut/laihtunut, hänen omat painonvaihtelunsa, hänen painonsa nuorempana vs nyt, sekä terveellinen ruokavalio ja terveet elämäntavat.
Olisin tyytyväinen, jos ei tarvitsisi jutella tuolle naiselle kuin korkeintaan kerran vuodessa. Kauhean kuluttavaa vain hymistellä ja vääntää tekohymyä, kun oikeasti tekisi mieli sanoa suorat sanat. Etenkin tuo painosta jankkaaminen käy hermoilleni. Olen normaalipainon ylärajoilla, mutta harrastan liikuntaa ja mieheni tykkää minusta tällaisena kuin olen. Mielelläni laihtuisin, jos se vain kävisi niin helposti. Satun pitämään rennosta elämästä ja kahden lapsen kanssa aikaa ei hirveästi jää painontarkkailulle. On silti kurjaa, jos pitää aina jankata samasta asiasta ihmisen kanssa joka ei todellakaan ole eikä tule olemaan minun ravitsemusterapeuttini tai personal trainerini.
Avautukaa muutkin, jos anoppi ärsyttää!
Kommentit (77)
Oma anoppini juttelee aina samasta asiasta, mutta en jaksa välittää. Myötäilen tai kiellän ja hymisen jotain, annan niiden mennä korvasta sisään ja toisesta ulos. Joskus sieltä tulee hyviä ideoita, ne poimin sieltä.
Tulen silti anoppini kanssa hyvin toimeen, koska vaikka hän yrittää puuttua elämäämme, päätökset teemme silti mieheni kanssa itsenäisesti ihan miten itse parhaimmaksi näemme.
Olen kohtelias, eikä minulla ole mitään syytä suuttua anopille, vaikka voisikin välillä pitää suunsa kiinni :)
En vaan ole helposti loukkaantuvaa tyyppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole anoppia tavannut tässä kuuden yhteisen vuoden aikana kertaakaan, miehen puheiden perusteella en tahdokaan. Ihan hyvä näin. :)
Mulla on ihan mukava anoppi. Vähän hössö, mutta ystävällinen kuitenkin. Tuo hössötys johtuu pitkälti siitä, että on miehensä tossun alla ja yrittää pitää tämän tyytyväisenä. Anopin sisko on supermukava. Olenkin monesti miettinyt, että anoppi olisi varmaan enemmän siskonsa kaltainen ilman miestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa edes avautua, koska niitä juttuja olisi oikeasti satoja. Missä anoppi asuu? Minkä ikäiset lapset? Itse en enää keskustele anopin kanssa ollenkaan. Olen toki kotona kun tulevat kylään kerran tai kaksi vuodessa. Silloinkin jätän kommunikoinnin minimiin. Itsepähän on välit pilannut. Onneksi asuvat helvetin kaukana, eikä tarvitse sen ämmän juttuja kuunnella sen enempää. Tsemppiä sulle.
On sun elämä kovaa. Miehesi äiti tulee peräti kaksi kertaa vuodessa kylään. Kai sulle puuhataan jo kärsimyspatsasta teidän kylän osuuskaupan eteen?
Mutta kun tulevat, ovat meillä kolmisen viikkoa. Kuinka moni voi sanoa samaa? Paljastanpa myös, että kyseessä on venäläinen anoppi! Löytyykö kokemuksia? Niinpä...
Ding Ding! Tässä on voittaja. Ihan taatusti. Siskollani on ollut venäläinen anoppi ja jos hän olisi joutunut asumaan anoppinsa kanssa kolme viikkoa putkeen samassa talossa, olisin taatusti yhtä siskoa köyhempi.
Anopilla on muistisairaus, ei vielä niin pitkälle edennyt, että hoitopaikan tarvitsisi. Hän epäilee kaikkien varastavan häneltä. Toisinaan on ystävällinen, mutta yhä useammin epäluuloinen ja hermostunut. Viime kesänä lapset huuteli kerrostalon pihalla. Anoppi soitti meidät kahdesti paikalle, kun on vandalisteja piha täynnä, rikkovat kaiken. Pakko oli ajaa 200 km häätämään vandalistit pois, koska hän olisi soittanut muuten poliisit. Hän myös piilottaa esineitä ja rahoja ja muistaa piilot vähän aikaa. Muistaa edelleen vanhat asiat, tunnistaa ihmiset ja osaa käydä suihkussa ja katsoo kellosta, milloin on ruoka-aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni täällä anopistaan raivoava nuori nainen mahtaa tajuta, että jonakin päivänä on ehkä itsekin anoppi? Eikä tietenkään millään tavalla kamala tyyppi, eihän?
Miksi kuvittelet, että täällä vain nuoret naiset raivoavat anopeistaan. Olen kohta 70v ja anoppini yli 90 ja yli 40 vuotta hän on harrastanut minun jatkuvaa mollaamistani ja piilovittulua. Vasta nyt kun ei muista, että joku voi kuulla, on mies alkanut uskoa, millaista piinaa välillä olen kestänyt.
Muiden mielestä hän on IHANA ihminen.
Olen kyllä itsekin anoppi ja kaiken oppimani jälkeen olen pyrkinyt olemaan hyvä anoppi. Ulkopuoliset ovat nyt sitä mieltä, että minua käytetään härskisri hyväksi, mutta mieluummin se kuin huonot välit miniän kanssa.
Ihana vertaistukiketju, omat kamalat välini anoppiini raastavat mieltä paljon!
Oon tyyppinä just sellanen mukavuudenhaluinen ja konflikteja välttelevä, jolle on tärkeää olla ainakin asiallisissa väleissä kaikkien kanssa. Tulla toimeen, onhan hän kuitenkin rakkaan mieheni äiti.
Mutta ei. 12 vuotta jatkuvaa vittuilua, kuittailua "kermaperseisyydestäni", ihan vain koska olen eheästä perheestä, eikä vanhempani ole vieläkään eronneet.. Mitään en osaa, mihinkään en kykene, mielipiteenikään eivät kelpaa koska enhän ymmärrä oikeasta maailmasta yhtään mitään. Pitkään meni ennenkuin tajusin, että tämä kaikki johtuu tuon naisen järkyttävästä mustasukkaisuudesta, nyt edellisen riidan (en mennyt kylään kun olin omien isovanhempieni luona) yhteydessä sen myönsikin. Sanoi miehelleni, että minun perimmäinen tarkoitus on aina ollut vain viedä hänet siltä. Ja että se on väärin, koska "kyllä pojan pitää pitää aina äiti tärkeimpänä".
Eli aika klassikko siis. Raastavaa silti. Häissämmekin tämä nainen oli vieraista ainoa, joka selvästi ei ollut onnellinen puolestamme. Oon päättänyt antaa pitää itsensä sitten, en tapaa häntä kuin olosuhteiden pakosta, miehen veljentytön synttäreillä jne, itsepähän hän tähän on tilanteen ajanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni täällä anopistaan raivoava nuori nainen mahtaa tajuta, että jonakin päivänä on ehkä itsekin anoppi? Eikä tietenkään millään tavalla kamala tyyppi, eihän?
Varmasti kaikki lapsen saaneet naiset tajuavat, että voivat jonain päivänä olla anoppeja itsekin. Tuollainen loukkaava ja inhottavasti käyttäytyvä anoppi antaa näkökulmaa siitä, millä tavalla en itse tahdo tulevia miniöitäni kohdella.
Mun anoppi on tosi rento ja hauska. Oltiin pitkään työkavereitakin ja hyvin sujui. Miellän hänet ehkä ennemmin kaveriksi kuin anopiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun anoppi tietää ihan kaikista maailman asioista miten ne on ja miten kaikki pitää tehdä. Jos lakaiset lattiaa, hän takuuvarmasti ottaa harjan kädestä ja näyttää miten lakaistaan oikein. Ihan joka asiassa sama. Hänellä on myös absoluuttunen maku kaiken suhteen.
Tavatessa hän joko puhuu itsestään hyvää tai muista pahaa. Tiedän, että puhuu paljon pahaa myös minusta. Ne ovat keksittyjä juttuja, kaikkien vuosien aikana hän ei ole nähnyt vaivaa tutustuakseen minuun. Anoppi on erityisen kiinnostunut muiden ihmisten raha-asioista ja hanakasti neuvoo miten pitää perinnöt jakaa. Voi ihan suoraan puuttua muiden perheiden sisäisiin asioihin. Koska absoluuttinen totuus on hänen hallussaan.
Anoppi on todella ylipainoinen ja se, että minä olen hoikka, on suuri ongelma. Viimeistään olisi pitänyt lihoa lasten saamisen jälkeen. Painoani kummastellaan suureen ääneen mm juhlissa. Seison silmätikkuna ja hän päivittelee ulkomuotoani.
Lapsenlapset on tarkasti suosikkijärjestyksessä. Miehen siskon lapsi on nro 1. Meidän lapset on nro 100 001 ja 100 002. Ei muista aina edes heidän nimiään.
Että sellainen anoppi.
Jatkuvasti touhukas ja aikaansaava, työteliäs eläkkeellä oleva työläisnainen. Aika pinnallinen siinä mielessä, että tuntuu innostuvan vain juuri sillä hetkellä pinnalla olevista asioista. Keskustella syvällisemmin ei voi, koska ei juuri kuuntele ja koko ajan pitää touhuta jotain. Ikävä piirre on se että keksii omasta päästään kaikesta jotain negatiivista mikä on pakko päästä töksäyttämään, sitten taas häipyä tohottamaan jotain ja jättää toinen ihmettelemään hoomoilasena. Hetken päästä palaa takaisin ja jos juttu jatkuu niin on kaikki käännetty anopin näkökulman mukaiseksi. Hermo meni välillä kun lapsemme oli pieni. Vauva oli kestovaipoissa ja täysimetyksellä, ja kun anoppi ei kumpaakaan ymmärtänyt niin oli niihin aikoihin ajoittain todella töykeä ja pahoitti mieleni monta kertaa. Kun ei vaan kerta kaikkiaan ole taitoa kuunnella, niin varmaan mahdotonta ymmärtää toisten ratkaisuja, jos ne poikkeavat omista.
Nykyisin välimme ovat aika neutraalit, kahvipöydässä kuuntelen kohteliaisuudesta sukulaisjuoruja pari kertaa kuussa. Muuten olen hyvin varautunut anopin seurassa ja odotan jatkuvasti seuraavaa ikävää töksäytystä. Ei sellaista vaan jaksa kovin usein. Aikaansaava anoppini kyllä on, kotinsa on aina siisti ja piha hoidettu jne. Mutta se käytös..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ok. Se on melko innokas arvostelemaan ja puhumaan "selän takana" varsinkin tietyistä henkilöistä, varmaan siinä on syynsä, mutta musta on aina ikävää olla kuulemassa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Anoppini on hössö, joka on passannut poikansa piloille. Jos ei aikuinen ihminen osaa vessanpönttöä pestä tai paitaa silittää, niin on kasvatus ollut puutteellista. Anoppi tekee monen ruokalajin päivällisiä ja selittää minulle reseptejään. Vihaan kokkaamista ja esim. viime viikolla meillä oli ruokana makaronilaatikko, vihannessalaatti savulohella, perunat ja jauhelihakastike, uunijuureksia ja broilerinfileitä ja perjantain herkkuna pitsaa, jota syötiin myös koko lauantai. En jaksa panostaa ruuanlaittoon yhtään, joten kaikki ruoka on aina melko arkista ja nopeaa. Anopin vastakohta siis.
Ihan hyvältä kokkaukselta nuo sinun ruokasi kuulostivat. Itse pidän itseäni suhteellisen paljon kokkailevana, ja samoilla linjoilla täällä mennään. Eli mielestäni noissa ei ollut mitään vikaa. Minunkin anoppini jaksaa kuittailla ruoan laitostani tai sen vähyydestä. Hyväpä se on sanoa, kun itsellä ei ole muuta elämää kuin ruoka, ja sehän näkyy vyötärönympäryksessä. Kahden pienen lapsen äitinä ja työssäkäyvänä ihmisenä en todellakaan käytä muutamaa tuntia päivässä ruoanlaittoon, se on aivan varma. Kun kotona olkaa klo 17.00, ja lasten iltarutiinit alkavat klo 19.00, niin voin sanoa, etten käytä noita kahta tuntia kokonaisuudessaan ruoanlaittoon. Kummastakohan lapset ovat onnellisempia? Keittiössä hääräävästä stressaantuneesta äidistä vai leikkeihin osallistuvasta äidistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa edes avautua, koska niitä juttuja olisi oikeasti satoja. Missä anoppi asuu? Minkä ikäiset lapset? Itse en enää keskustele anopin kanssa ollenkaan. Olen toki kotona kun tulevat kylään kerran tai kaksi vuodessa. Silloinkin jätän kommunikoinnin minimiin. Itsepähän on välit pilannut. Onneksi asuvat helvetin kaukana, eikä tarvitse sen ämmän juttuja kuunnella sen enempää. Tsemppiä sulle.
On sun elämä kovaa. Miehesi äiti tulee peräti kaksi kertaa vuodessa kylään. Kai sulle puuhataan jo kärsimyspatsasta teidän kylän osuuskaupan eteen?
Mutta kun tulevat, ovat meillä kolmisen viikkoa. Kuinka moni voi sanoa samaa? Paljastanpa myös, että kyseessä on venäläinen anoppi! Löytyykö kokemuksia? Niinpä...
Ding Ding! Tässä on voittaja. Ihan taatusti. Siskollani on ollut venäläinen anoppi ja jos hän olisi joutunut asumaan anoppinsa kanssa kolme viikkoa putkeen samassa talossa, olisin taatusti yhtä siskoa köyhempi.
On ollut? Ei kai tullut eroa anopin takia? Meillä avioliiton suurin (ja oikeastaan ainoa) on anoppi. Tilanne on kuitenkin helpottunut sillä, että en enää juurikaan ole väleissä, en siis osallistu lainkaan puheluihin jne. Hän myös viime visiitillänsä haukkui minut maanrakoon - nyt näyttää siltä, että hän ensimmäistä kertaa tajuaa menneensä jo liian pitkälle, eikä näytä kehtaavan tulla enää meille, ainakaan vähään aikaan. Toivottavasti ei tulekaan. Harmi sinänsä, olisi kiva, jos olisi hyvät välit anopin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ja oon sanonut äijälle ettei tartte sitte pyytä sitä sakkia yhtään meille tutkimaan paikkoja ja silleen keskenään ilmeilemään ettei oo siivottu. Mullon 3 pentua ja alkoholisti mies niin siinä ei paljo siivota ja sisusteta vai mitä luulette!
Ja lapsille kerron suoraan millaista sakkia tämä n s parempi väki on ettei tulis niille mitää ajatuksia päähän mistään kouluista ja ammateista Hyvin on pärjätty mun suvussa ihan ilman hopealusikoita ja viinejä ja harrastuksia. Sylettää nii nää miehen sukulaiset
Tää se jaksaa provoilla.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni täällä anopistaan raivoava nuori nainen mahtaa tajuta, että jonakin päivänä on ehkä itsekin anoppi? Eikä tietenkään millään tavalla kamala tyyppi, eihän?
No minä en todellakaan miniän kanssa ala olemaan sen kummemmin tekemisissä. En myöskään aio puuttua tyttären perheen elämään. En tuppaa, tulen jos pyydetään ja pidän suuni kiinni!
(Itselläni ihan jees anoppi)
Mieheni äiti on kuollut jo vuosikymmeniä sitten. Haluan kuitenkin ajatella, että olisin tullut hänen kanssaan toimeen - tuleen yleensä kaikkien kanssa hyvin toimeen. Kuitenkin kun kuuntelee ihmisten anoppipainajaisia, niin täytyy oikeasti huokaista helpotuksesta, että jotain hyvää siitä miehen äidin menetyksestäkin ehkä on. Hyvin harvalla tuntuu olevan mukavia anoppeja. En tiedä onko "vika" sitten enemmän anopeissa kuin miniöissä, vai kummissakin?
EDIT. taipuuko se noin?? Miniöissä vai minijöissä?
Anopin suhtautumisen minuun ja lapsiimme näkee jo kodin sisustuksessa. En ole lempiminiä, joten lastemme valokuvatkaan ei ole esillä, vaikka niitä on hänelle annettu alkaen päiväkotikuvista rippi- ja yo-kuviin asti.
Esillä on kyllä muiden lastenlasten kuvia. Meidän lapset eivät saa edes joulukortteja kun anoppia ei kiinnosta se, missä nuoret jo omillaan asuvat. Eivät saaneet aikanaan jouluahjojakaan ja vaikka synttäreille aina kutsuttiin, harvoin tuli, kun oli tärkeämpiä menoja. Välimatkaa lasten pieniä ollessa meillä oli ehkä 15 km, Hgistä Espooseen. Olen aikani yrittänyt pitä normaalrja välejä, mutta jos anoppia ei kiinnosta, niin ei voi mitään.
Miehelleni soittaa joskus harvoin.
Juu, mutta silloin on AV:lla "En tykkää mun miniästä yhtään. Millaisia miniöitä teillä on?", ja kilpaa päivitellään miten kauheita ne on :D